maanantai 24. heinäkuuta 2017
lauantai 1. heinäkuuta 2017
maanantai 5. kesäkuuta 2017
sunnuntai 4. kesäkuuta 2017
keskiviikko 31. toukokuuta 2017
sunnuntai 14. toukokuuta 2017
torstai 4. toukokuuta 2017
Vieraantunut ja pelokas
Heipparallaa!
Arvatkaa mitä, mulla tosiaan alkoi kun alkoikin eilen todellinen LOMA! 8) Tuntuu ihan hullulta etten ole ainakaan tulevaan vuoteen (näillä näkymin) menossa enää säännölliseen työ-, harjoittelu-, tai koulunkäyntiin! Ei inhottavia aamuheräämisiä, ei Taikan hoitoon viemistä, ei pakollisia menoja.
Vaikka tämä tuntuukin ihanan helpottavalta ja rennolta, toisaalta pelkään minua tulevaisuudessa odottavaa kolikon nurjaa puolta. Nimittäin kotiäitiys ei ikävä kyllä aina ole sitä ihanaa ruusuilla tanssimista, vaan väsyneitä ja turhauttavan yksitoikkoisia päiviä, joissa ei tunnu olevan päätä eikä häntää. Ei päämäärää eikä kunnollisia rutiineja. Kaikki päivät alkavat tuntua yhdeltä isolta harmaalta massalta ja seinät kaatuvat päälle.
Vieläkin enemmän jännitän tulevaa syksyä, kun yhden lapsen sijaan tuleekin olemaan kaksi. Odotan vauvaa todella innoissani, mutta samalla pelkään millaista se meidän arki oikeasti tuleekaan olemaan. Pelkään etten jaksa, pelkään että parisuhde ei kestä, pelkään että viimeisetkin ystävät kääntyvät luotani pois. Pelkään olevani huono äiti.
Yritän valmistautua tulevaan kaikin mahdollisin tavoin. Eniten haluan tällä kertaa onnistua imetyksessä. Viimeksi imetys tyssäsi jo parin kuukauden kohdalla, eikä missään vaiheessa toteutunut täysimetyksen muodossa. Nyt haluan tehdä kaikkeni, jotta se onnistuisi. Googletan kaikki mahdolliset imetysteen vaihtoehdot ja otan selvää millainen tutti ja tuttipullo voisi parhaiten tukea rinnalta syömistä. Tilaan kotiini sekä käsi- että sähkökäyttöisen rintapumpun, ihan vain kaiken varalta, ja askartelen silikonihelmistä imetyskorua. Löydän käytettynä hyvän merkkisen kantoliinan ja valmistaudun kantamaan vauvaani ihokontaktissa 24/7. Kiertelen kirppareita ja haalin käsiini edullisia harsoja ja vauvavaatteita sekä innostun löydettyäni sopivan kokoisia imetyspaitoja. Ostan kaupasta uusia nännikumeja, anti-koliikki -tuttipullon sekä pulloharjan. Käyn päivittäin katsomassa onko Toriin tullut uusia koliikkikeinuja tai Tula:n kantoreppuja halvalla.
Löydän eBaysta edullisia tukivöitä, yhden raskausajan loppupuolelle ja toisen raskauden jälkeiseen palautumiseen. Samalla nappaan muutaman imetysliivit ja toivon löytäväni vielä jotain tärkeää ja tarpeellista.
En haluaisi ottaa kaikesta liiallista stressiä, mutta haluan tietää olevani valmis tai ainakin tehneeni kaiken mahdollisen etukäteisvalmistelun sen eteen.
Tuntuu terapeuttiselta kirjoittaa nämä asiat sanoiksi. Toivottavasti nyt kotiajan lisäännyttyä osaan tulla kirjoittelemaan mietteitäni blogiin asti useamminkin. Jännää miten tästä koneen käytöstä vieraantuu puhelimen sovelluksien lisääntymisen myötä. Muoti-ilmiöksi noussut tubettaminen on toki jännää ja tuo mukanaan bloggaamiseen verrattuna uudenlaisia haasteita, mutta on kuitenkin aivan eri asia. Kirjoittaessa on helpompi purkaa sanoiksi ne vaikeammatkin ajatukset, joille ei tunnu olevan videomuotoisissa tiedostoissa omaa paikkaansa.
Lisäksi tietysti ne asukuvat. Olen huomannut miten kiintynyt olenkaan katselemaan vuosien takaisia asukuvissa esiintyviä vaatetyylejäni. Siis oikeasti, aivan todella mielenkiintoista nähdä minkä näköisenä sitä on kuljettu kaupungilla esimerkiksi viisi vuotta sitten.
Tämän postauksen asukuvat ovat peräisin vappu-viikonlopulta. Silloin päällä oli aivan ihana uusi kirpparilta saalistettu Marimekon mekko. Miettikää, tämä kaunokainen löytyi ainoastaan VIIDEN euron hintaan ja vieläpä mahtui tällaisen lihapullan päälle! :'D
Mutta tällaista pikku avautumista tällä kertaa. Nähdään! :)
Arvatkaa mitä, mulla tosiaan alkoi kun alkoikin eilen todellinen LOMA! 8) Tuntuu ihan hullulta etten ole ainakaan tulevaan vuoteen (näillä näkymin) menossa enää säännölliseen työ-, harjoittelu-, tai koulunkäyntiin! Ei inhottavia aamuheräämisiä, ei Taikan hoitoon viemistä, ei pakollisia menoja.
Vaikka tämä tuntuukin ihanan helpottavalta ja rennolta, toisaalta pelkään minua tulevaisuudessa odottavaa kolikon nurjaa puolta. Nimittäin kotiäitiys ei ikävä kyllä aina ole sitä ihanaa ruusuilla tanssimista, vaan väsyneitä ja turhauttavan yksitoikkoisia päiviä, joissa ei tunnu olevan päätä eikä häntää. Ei päämäärää eikä kunnollisia rutiineja. Kaikki päivät alkavat tuntua yhdeltä isolta harmaalta massalta ja seinät kaatuvat päälle.
Vieläkin enemmän jännitän tulevaa syksyä, kun yhden lapsen sijaan tuleekin olemaan kaksi. Odotan vauvaa todella innoissani, mutta samalla pelkään millaista se meidän arki oikeasti tuleekaan olemaan. Pelkään etten jaksa, pelkään että parisuhde ei kestä, pelkään että viimeisetkin ystävät kääntyvät luotani pois. Pelkään olevani huono äiti.
Yritän valmistautua tulevaan kaikin mahdollisin tavoin. Eniten haluan tällä kertaa onnistua imetyksessä. Viimeksi imetys tyssäsi jo parin kuukauden kohdalla, eikä missään vaiheessa toteutunut täysimetyksen muodossa. Nyt haluan tehdä kaikkeni, jotta se onnistuisi. Googletan kaikki mahdolliset imetysteen vaihtoehdot ja otan selvää millainen tutti ja tuttipullo voisi parhaiten tukea rinnalta syömistä. Tilaan kotiini sekä käsi- että sähkökäyttöisen rintapumpun, ihan vain kaiken varalta, ja askartelen silikonihelmistä imetyskorua. Löydän käytettynä hyvän merkkisen kantoliinan ja valmistaudun kantamaan vauvaani ihokontaktissa 24/7. Kiertelen kirppareita ja haalin käsiini edullisia harsoja ja vauvavaatteita sekä innostun löydettyäni sopivan kokoisia imetyspaitoja. Ostan kaupasta uusia nännikumeja, anti-koliikki -tuttipullon sekä pulloharjan. Käyn päivittäin katsomassa onko Toriin tullut uusia koliikkikeinuja tai Tula:n kantoreppuja halvalla.
Löydän eBaysta edullisia tukivöitä, yhden raskausajan loppupuolelle ja toisen raskauden jälkeiseen palautumiseen. Samalla nappaan muutaman imetysliivit ja toivon löytäväni vielä jotain tärkeää ja tarpeellista.
En haluaisi ottaa kaikesta liiallista stressiä, mutta haluan tietää olevani valmis tai ainakin tehneeni kaiken mahdollisen etukäteisvalmistelun sen eteen.
Tuntuu terapeuttiselta kirjoittaa nämä asiat sanoiksi. Toivottavasti nyt kotiajan lisäännyttyä osaan tulla kirjoittelemaan mietteitäni blogiin asti useamminkin. Jännää miten tästä koneen käytöstä vieraantuu puhelimen sovelluksien lisääntymisen myötä. Muoti-ilmiöksi noussut tubettaminen on toki jännää ja tuo mukanaan bloggaamiseen verrattuna uudenlaisia haasteita, mutta on kuitenkin aivan eri asia. Kirjoittaessa on helpompi purkaa sanoiksi ne vaikeammatkin ajatukset, joille ei tunnu olevan videomuotoisissa tiedostoissa omaa paikkaansa.
Lisäksi tietysti ne asukuvat. Olen huomannut miten kiintynyt olenkaan katselemaan vuosien takaisia asukuvissa esiintyviä vaatetyylejäni. Siis oikeasti, aivan todella mielenkiintoista nähdä minkä näköisenä sitä on kuljettu kaupungilla esimerkiksi viisi vuotta sitten.
Tämän postauksen asukuvat ovat peräisin vappu-viikonlopulta. Silloin päällä oli aivan ihana uusi kirpparilta saalistettu Marimekon mekko. Miettikää, tämä kaunokainen löytyi ainoastaan VIIDEN euron hintaan ja vieläpä mahtui tällaisen lihapullan päälle! :'D
Mutta tällaista pikku avautumista tällä kertaa. Nähdään! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)