keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Boyfriend-haaste

Monissa blogeissa pyörinyt #boyfriend-haaste vaikutti kysymyksiensä puolesta niin hauskalta, että onnistuin saamaan Mikonkin innostumaan siitä! Yleisesti ottaen herraa ei erityisemmin kirjoittaminen kiinnosta, saatikka blogiini osallistuminen muuta kuin asukuvien ottamisen verran (jonka senkin hän tekee lievän painostuksen alaisena). Linkattuani hänelle kuitenkin Marian miehen tekemän haastekirjoituksen inspiraatioksi, tämä kyhäili oman versionsa siitä muutaman päivän sisällä. :D Haha!

Kyseessä on siis kysymyshaaste poikaystävälle/miehelle, jotka koskevat blogin kirjoittajaa, eli tässä tapauksessa minua. Haaste on mielenkiintoinen, sillä sen kautta saa usein aivan uudenlaisen näkökulman blogin kirjoittajasta.

Tässä siis boyfriend-haaste a lá Mikko. Toivottavasti tykkäätte! ^^


1.Kuka on hänen paras kaverinsa?
Ehdottomasti Tira. Minulle kuitenkin kerrotaan kaikki synkimmätkin salaisuudet.

2. Asia joita teet usein, joista hän ei pidä?
Pahimpana on ehkä se että hänen mielestään en kuuntele. Ajoittain hän kyseleekin että mitä hän sanoi. Aina en tiedä onko hän pettynyt, mikäli osaan toistaa hänen sanomisensa aivan sanatarkasti. Myönnettäköön että ajoittain olen puoliksi jossain muualla.

3. Missä hän on syntynyt?
Samassa paikassa kuin minäkin, Rauman aluesairaalassa, ehkä jopa samassa huoneessa. 

4. Jos leipoisit hänelle kakun, millainen se olisi?
Suklaa olisi takuuvarma, mutta oikein onnistunut raikas marjapiirakka olisi varmasti jättimenestys.

5.Minkä parissa hän viettää mielellään monia tunteja?
Mikäli aikaa pikkuisen hoidosta jää niin pelaamisen ystävien kanssa netissä sekä (ainakin toivottavasti) minun kanssani katsellen sarjoja ja elokuvia. Aikaa tuntuu hänellä kuluvan myös lukemattomien blogien lukemiseen sekä oman kirjoitteluun.

6. Mitä hän osaa erityisen hyvin?
Hän on luova ihminen, joka näkyy myös ajoittain arjessa erilaisten pikku modifikaatioiden muodossa. Piirtelee myöskin hyvin ja osaa tulkita lastenlauluja niin että niistä tulee jopa siedettäviä.

7. Mikä on oudointa ruokaa mistä hän pitää?
Ei tule mieleen mitään erikoista, mutta tykkää syödä ruuan yhtenä mössönä.

8. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukana?
Taikaa, laukkua ja vastuuta. ;-) Vastuulla tarkoitan kai sitä että hän on enemmän ollut vastuussa perheemme arjesta. 

9. Mikä saa hänet ärsyyntymään?
MINÄ. Kukaan tai mikään muu ei osaa sitä yhtä hyvin. Toinen on kotitöiden toivottomuus, huomenna on kuitenkin sama rumba edessä. 

10. Entäs piristymään
Ruoka. Ps. Varokaa nälkäistä Mariaa!!

11. Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee?
Monia, muttei ketään tietääkseni ylitse muiden. Teininä se oli paikallinen Lauri-Matti Parppei.
12. Millainen hän on tyttöystävänä?
Ei turhan tiukkapipoinen. Hänelle uskaltaa kertoa mitä vain. Vastuuntuntoinen. Huolehtiva. Vaatii tasaisin väliajoin huomiota. 

13. Milloin hän tapasi vanhempasi?
Taisi käydä niin että ennen seurustelua. Olimme menossa silloin soittelemaan ja käväisimme nopeasti syömässä meillä.

14. Mikä on hänen uusin villityksensä?
Aivan uusimpana sarjakuvan piirtäminen.

15. Millainen on hänen kotilook?
Esimerkiksi kukkahousut ja t-paita. Antamani sydän koru kuuluu lähes joka asuun. <3

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Maanantai

Kuulen järkyttävän kovan ja ärsyttävän äänen joka herättää minut unilta. Ääh taitaa olla herätyskello, jonka soittoääntä en ehtinyt vielä valita uuden puhelimen vaihtoehdoista vaan pistin illalla hätäisesti herätyksen soimaan täksi aamuksi. Tänään menen terveyskeskuksemme labraan ottamaan kilpirauhasarvojeni kontrollinäytteet. Herätys soi kahdeksalta ja se tuntuu voittamattomalta. Koska olen viimeksi joutunut heräämään näin? En kuitenkaan edes kehtaa valittaa, sillä mies nousee aamutöihin jo kuudelta. KUUDELTA! Tänään hänellä on sentään iltavuoro...

Sammutettuani korvia raiskaavan pirinän, koomailen hetken sängyssä. Pesen hampaat ja harjaan tukan. Vähän puikkoa peittämään tummia silmäalusia, mutta muuten en jaksa meikata. Vaatteet niskaan ja ulos ovesta. Onneksi muutimme aivan uuden alueemme terveyskeskuksen viereen. Sinne kirjaimellisesti kävellään vain tien yli. Siinä välissä piha ja parkkipaikka. Ehkä 200 metriä. Ehdin istua odotussalissa kymmenisen minuuttia ja minut kutsutaan sisään. Hoitaja kysyy olenko ymmärtänyt olla syömättä ja juomatta, kun kyseessä on paastoarvo. Kyllä, kunnossa. Entäs onko mulla lääkitys? On joo. No otitko tänään lääkkeen? En ottanut. Hmh, no.. Hyvä. Tuntuu hassulta että samoja ohjeita kerrataan kerta toisensa jälkeen, koska ainakin itselleni ne meni perille jo ihan ensimmäisestä kerrasta. Läpäisen "tentin" ja palkinnoksi saan hellävaraisen neulanpiston suoneeni. Huh, pelkäsin jo sen olevan yhtä karmean repäisevä kuin eilisessä päivystyksessä, jossa kävin hengenahdistuksen takia. Niin, mitään syytä ei löydetty. Ehkä kilpirauhanen, ehkä ei. Annettiin rauhoittavia...

Tulen kotiin lähes valmiiseen aamupalapöytään. Taika nukkuu yhä ja pääsemme hetken hääräilemään Mikon kanssa yhdessä keittiössä siivoillen. Saan täytettyä minipesukoneemme lika-astioista ja huokaisen helpotuksesta. Alkaa näyttää vähän paremmalta kun työtasot tyhjenevät ja sotkut siivoutuvat. Minusta on lähiaikoina kuoriutunut lievä keittiösiisteys-natsi... Taika herää ja aletaan syödä yhdessä aamupalaa. Neidille maistuu puuron lisäksi keitetty kananmuna, leipä levitteellä sekä tietysti juusto. Me aikuiset syödään paahdettua ruisleipää levitteellä, juustolla, munalla ja majoneesilla. Sekä tietysti imaisen itseeni jättimukillisen maitokahvia.

Hengaillaan ja leikitään hetken kaikki yhdessä. Yritän samalla siivoilla paikkoja ja järjestellä tavaroita paikoilleen. Puolilta päivin Taika menee päikkäreille ja hetki sen jälkeen Mikko häipyy töihin. Minä jään selailemaan blogeja ja facebookkaamaan kilpirauhasen vajaatoimintaisten -ryhmässä hengenahdistus/kuristus-oireistani. Törmään useampaan samaa vaivaa kokevaan henkilöön, mutta jäänee epäselväksi mistä tietystä asiasta tuntemukseni voisivat johtua. Alan kuitenkin vakuuttua niiden olevan selkeästi yhteydessä kilpirauhaseen, sillä toinen vaihtoehto on paniikkihäiriö. Sitä en oikein osaa uskoa. Löydän myös fb-kirpparilta kivan näköisiä ja edullisia vaatteita ja onnistun varaamaan ne itselleni. Sovimme myyjän kanssa tapaavamme huomenna aamupäivällä keskustassa. Toivottavasti kaikki sujuu mutkattomasti.

Syön paloitellun keitetyn munan, jonka kaveriksi kaivan hieman säilykemaissia sekä lusikallisen kidneypapuja chilikastikkeessa. Lisäksi nappaan Taikalle ostamistani kirsikkatomaateista kolme kappaletta ja syön nekin. Olen yrittänyt opetella syömään pieniä annoksia ja onnistunutkin siinä. Kummallista miten vähäisestä määrästä ruokaa sitä oikeasti tuleekin jo kylläiseksi.

Odottelen tytön heräämistä, mutta tämä nukkuu jopa kolme tuntia. Päätän haluavani lähteä ulos, vaikka taivas näyttääkin hieman harmaalta eikä asteetkaan vakuuta päivän olevan lämpimimmästä päästä. Vilkaisen Elixian ryhmäliikuntatuntien tarjonnan, mutta totean mieluisteni tuntien olevan jo täyteen varattuja. Eikä kyllä kauheasti kiinnostakaan rehkiä tänään salilla. Menkatkin juuri alkoi. Viestitän ystävälle olisiko tämä kiinnostunut lähtemään kanssamme leikkipuistoon. Saan kieltävän vastauksen, josta huolimatta päätän aloittaa valmistautumisen lähtöön. Kevyt meikki, rintaliivit ja farkut kotihousujen tilalle. Taika herää päiväunilta hyväntuulisena, ja hänen syöttämisensä sujuu melko leppoisasti. Riittää vain muutama variaatio Piiikku Taikasen posti -löpertelylaulua, kunnes purkki on tyhjä.

Lähdemme bussilla keskustaan. Vaihdamme toiseen bussiin ja saavumme sen kanssa puistolle. Olen haistavinani tytön housuissa olevan täytettä, mutta huomaan niiden onneksi olevan kuitenkin tyhjät. Huh, oltaisi jouduttu lähtemään kauppaan ostamaan hoitokassista unohtamiani wipeseja ja metsästämään jokin sovelias vaipanvaihtopiste. Bussimatkoista ärsyyntynyt taapero innostuu hetkessä nähdessään puistossa vastaantulevia koiria. KIIIJAA KIIJAAA! Eeei, kun KOIRA. KOI-RA. Lähiaikoina kissat ja koirat ovan vähän menneet sekaisin... Katselemme kanoja, fasaaneja, riikinkukkoja, hanhia sekä vuohia. Ne ovat aidan toisella puolella, eikä Taika oikein tunnu innostuvan niistä odotetulla tavalla. Suuntaamme leikkikentälle. Hiekkalaatikkoa, keinuva hepo, kissa ja panda. Muita lapsia joiden leikkeihin Taika haluaisi liittyä, mutta ruotsinkieliset kaksospojat eivät pidä tämän tunkeiluista. Käppäilemme pisin pikkulasten aitausta käsi kädessä, kunnes lähdemme muualle keinumaan.

Katson puhelimesta kelloa. Ollaan oltu liikkeellä jo reilun tunnin ajan. Annan tytölle välipalaksi imettävän hedelmäsose-pussukan ja päätän lähtevämme pikkuhiljaa kotia kohti. Torille vievää bussia ei näe eikä kuulu. Menen bussireittiä pitkin kohti kotia, kunnes totean että on helpompi jättää menemättä torille vaan suunnata kohi lopullisen bussimme pysäkkiä muutaman korttelin päähän. Kävelen keskustan läpi. Ah, ihana Turku. Ja ylämäet, joita pitkin vaunujen työntely käy melkoisesta kuntoilusta. Päästyäni mäen huipulle tarvitsemamme bussi ajaa suoraan nenämme edestä. Damn! Noh, seuraavaan bussiin on vain kymmenen minuuttia odotteluaikaa. Menemme sinä aikana vielä hieman eteenpäin, kohti seuraavaa pysäkkiä.

Taika kiukuttelee vaunuissa. Riisuu tarranauhallisen lenkkarin pois ja heittää renkaiden alle maahan. Onneksi huomaan sen ja nostan talteen. Ilman niitä oltaisiin hieman pulassa. Odottelemme linja-autoa ja katselemme ohi meneviä vääriä busseja. Takanamme istuva John Lennonin näköinen mies alkaa äänekkäästi kaivaa taskustaan kolikoita. Kappas, jokin mummo on pyytämässä siltä rahaa. Sitten mummo suuntaa meidän luokse ja pyytää minulta vapisevin käsin rahaa bussilippuun. En pidä kerjäämisestä ja yleisesti ottaen sanon sellaisille suoraan että ei ole käteistä. Tämä mummo vetää kuitenkin sympatiani puoleensa ja hämmennyn, ollessani tietämätön mitä hänelle pitäisi vastata. Tilanne saa kuitenkin nopean käännöksen huomatessani bussimme ajavan juuri kohdallemme. Liukenen paikalta mutisten samalla Olen pahoillani mutta meidän bussi tuli juuri eikä ole käteistä~ Asia jää kuitenkin vaivaamaan minua, vaikka jälkikäteen Mikon kanssa keskusteltuani tämä sanoo että rahan antaminen vanhuksille voi olla hyvinkin vaarallista, jos he ovat sekavina ja rahattomina lähteneet yksinään vaeltamaan esimerkiksi hoitokodista ja päätyvät ties minne mistä eivät osaakaan enää takaisin. Niin. No kai siinä voi olla pointti, koska luulisi nyt kenellä tahansa olevan kolme euroa bussirahaa, ellei kyseessä sitten ole nimenomaan dementoitunut vanhus. Toisaalta, silloinhan minun olisi pitänyt soittaa hätäkeskukseen.

Päästyämme kotiin Taika jää syliini eikä halua lähteä. Halii vain ja pistää päänsä lepäämään harteilleni. Sitten nostaa sen ylös, katsoo minua silmiin, hymyilee ja laskee taas päänsä suloisesti rintaani vasten. Leikimme hetken ja katsomme vähän piirettyjä. Minulla on kauhea nälkä ja sorrun syömään "kiellettyjä" Mama:n tom yum -nuudeleita. Ahmaisen koko annoksen, lisättyäni siihen hieman maissia ja kermaviiliä. Nam! Sitten on Taikan iltaruoan aika, jonka jälkeen hammaspesulle ja unipuulle. Öitä pupunen, kauniita unia.

Lukitsen Taikan huoneen oven kissoilta ja avaan niille paketin Shebaa. Siivoilen vielä keittiöä ja uppoudun sohvan uumeniin. Mikko tulee töistä yhdeksän jälkeen. Laitan hänelle lämpimiä nakkivoileipiä iltapalaksi ja keitän teetä. Syön osan eilisestä rahkapullasta, joka ei ole enää lainkaan niin hyvää kuin tuoreena. Suklaakeksi tosin maistuu ja taistelenkin itseni kanssa että sen nauttiminen jää vain yhteen kappaleeseen. Mikko ilmoittaa aikovansa pelata ja minä painun kirjoittamaan blogipostausta.

Mitäs teidän maanantaihin?

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Green Filter

Hyvää perjantaita! Tällä kertaa esittelyssä on eilisillan asua melko ex-temporelta matkaltamme kaveripariskunnan järjestämään sushi-illalliseen. :) Koko tilaisuudesta siis sovittiin vasta edeltävänä päivänä ja onneksi meillä olikin työvuorojen sun muiden menojen kannalta kerrankin mahdollisuus päästä moiseen nopealla aikataululla järjestettyyn juttuun. Innostuin ystävien näkemisestä niin paljon, etten malttanut pysyä pöksyissäni odottaessani tapaamista taas pienen tauon jälkeen! ^^' Tuollaiset yllättävät jutut piristävät mielettömästi arkea, vaikka olisihan miittinkejen järjestäminen järkevämpää niin, että asioista sopisi paremmin hyvissä ajoin. Siitä huolimatta nollasta sataan lämpenevänä innostuja-tyyppinä hypin riemusta kun muutoin tavallisen tylsästä päivästä  tuleekin yhtäkkiä erilainen. Hihii! >.<



Hame-H&M, Kengät-Andiamo, Toppi-Rodoksen China Town, Neule-Lidl, Kaulakoru-Crazy Factory
Sateisesta kelistä huolimatta (tai ehkä juuri sen takia?) ihastuin jotenkin näiden kuvien tunnelmaan palavasti. Hieman synkkää ja melankolista. Vihreitä puita ja märkää asfalttia. Jos joskus tekisin elokuvan, toteuttaisin sen ehdottomasti sellaisen salamyhkäisen sinivihreän filtterin kautta. Samaa tehokeinoa on käytetty mm. Matrix:ssa ja Pottereissa.

Myös kuvissa oleva Kreikasta ostettu toppi on ihana. Vaikka onkin myös hieman epäkäytännöllinen koristeellisen selkäosansa takia. Kangas on niin ohutta ja läpikuultavaa, ettei yläosaa voi oikein millään pitää ilman rintaliivejä, mutta niiden takaosa vilkkuu ärsyttävästi kauniiden kuvioiden seassa. Noh, minkäs teet... Ehkä vain lakkaan välittämästä moisista pikkujutuista. Eräästä asiasta jopa Mikko on tosin jo huomautellut, nimittäin suunnattoman ylimittaisesta juurikasvustani. Ohopsan.. En olekaan muistanut ajatella koko hiuspolitiikkaa vähään aikaan. Eipä todennäköisesti tarvitse siis kovin montaa kertaa suostutella herraa laittamaan takaraivolleni väriä. ;)

Tänään olisi ollut vanhan kotikaupunkini perinteinen Mustan Pitsin Yö. Sen visiteeraaminen taitaa kuitenkin jäädä tänä vuonna tekemättä Mikon joutuessa heräämään huomenna töihin aamukuudelta. Harmi, sillä olisin kovasti tykännyt käväistä katsomassa tämän vuoden järjestelyjä ja tietysti näkemässä vanhoja kavereita. :( Huomenna kuitenkin suuntaamme pikkusiskoni syntymäpäiville, että ainakin jotain mukavaa on vielä tulossa. ^^


MUSAVINKKI

Hahaa! Melkein unohdin jo mainita koko asiasta!


Me nimittäin saatiin viimein aikaiseksi ladata mikseri.net:iin uusin nauhoituksemme. Kyseinen kappale tosin purkitettiin jo jokunen aika sitten, mutta täydellisyydenhakuisina projekti vain jatkui ja jatkui loputtomiin. Tämäkään versio ei ole vielä kummankaan mielestä se ultimaattisen hiottu, mutta menkööt sinne silti.

Tätä on työstetty jo monet kerrat enkä edes muista montako kertaa lauloin tämän nauhalle ihan vain siitä syystä että edeltävä versio poisti itsensä koneen pimahtaessa alta. :'D Paremmat laitteet olisi siis varsin suotava idea, mutta yhä sitä sponsoria odotellessa....

Kyseessä on siis Adelen Skyfall -kappaleen coveri, jota kuuntelemaan pääset mm. täältä.


Toivottavasti tykkäätte!
Ja pistäkää ihmeessä palautetta tulemaan vaikka tänne blogin puolelle. :)

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Keskiviikon Kiemuroita

Päädyin tässä Taikan päikkäriaikaan selailemaan blogini muutaman vuoden takaisia meininkejä. Ei vitsit, miten pieni tyttönen siellä kirjoittelee! Tuoltako mä oikeesti näytin? Ja miten ihmeessä elämä tuntui silloinkin niin kovin vaikealta ja monimutkaiselta? Sen ajan murheet tuntuvat nyt niin kaukaisilta, vaikka toisaalta osaan yhä osittain samaistua menneen minäni huoliin. Tavallaan olen tyytyväinen olevani nyt vanhempi ja viisaampi, kun taas samalla pieni osa minusta kaipaa niitä aikoja haikeudella takaisin.

Jos jotain silloiselta minulta haluaisin oppia (ainakin kirjoitustyylin kautta tulevan viestinnän mukaan), on tietynlainen aitous ja rehellisyys joka kumpuaa blogiin asti aivan eri tavalla kuin nykyisin. Luulen tämän saman ilmiön toistuvan monessa muussakin blogissa, kun ensin bloggaamisen aloittaessaan kirjoittaja purkaa ajatuksiaan hyvin päiväkirjamaisesti, vapaamuotoisesti ja oman itsensä tyylisesti. Sitten kuitenkin kun bloggaaminen on ehtinyt jo jatkua vuosia (ja blogi saanut mahdollisesti enemmän vieraita lukijoita), kirjoitustyyli muuttuu suurpiirteisemmäksi, laiskemmaksi ja ehkä myös henkilökohtaisia asioita vältteleväksi. Ymmärrettävää mutta surullista, sillä itse ainakin saan niistä rehellisistä arkipäivän blogeista niin paljon enemmän.

Vaikka minustakin joskus tuntuu ettei elämässäni yksinkertaisesti tapahdu mitään järin kummallista tai kirjoittamisen arvoista, se ei tarkoita että nämä ajatukset pitäisivät paikkansa. Eihän minulla silloinkaan nyt mitään mielettömän tähdellistä asiaa ollut, mutta siitä huolimatta osasin antautua näppäimistön vietäväksi nykyistä rohkeammin. Muttakun eihän se ketään kuitenkaan kiinnosta onko mulla paha mieli tai ollaanko me käyty eilen mattopyykillä... -No ei niin! Mutta onneksi tämänkään blogin tarkoitus ei ole kalastella lukijoita tai kasvattaa julkisuutta, vaan ihan yksinkertaisesti tallentaa muistiin elämää juuri sellaisena kuin se sillä hetkellä on. Taltioida ylös sellaisia asioita mitä itse haluaisin lukea viiden tai kymmenen vuoden päästä. Jos joku muukin innostuu turinoistani, se on vain ja ainoastaan plussaa! ^-^

Tänään aamulla herätessäni ihka ensimmäisenä minua tervehti räkää vuotava nenäni. Atsiiiih! *Pftroooot!* Mahtavaa, taisin saada flunssan nukuttuani yöllä ilman peittoa. u_u' Kiitos vaan peiton varastamisesta Mikko, vaikka herra väittääkin muka minun itse heittäneen peittopuoliskoni päältäni... Taitaa TAAS jäädä jumpat välistä! :'< Nyyhh! Nenä tuntuu jo nyt yhden päivän jälkeen hiekkapaperilta ja nenäliinoja (wc-rullaa) kuluu kuin viimeistä päivää.

Eilen illalla ennen nukkumaanmenoa minun alkoi taas ahdistaa henkeä. Tätä samanlaista hengenahdistusta alkoi ensi kerran Porissa kun olin viimeisilläni raskaana. Silloin syyksi epäiltiin raskauden lisäksi kissankarvan aiheuttamaa allergisuutta, koska yskin limaa ja hengitykseni muuttui vinkuvaksi. Emme silloin tehneet asialle mitään, koska tiesimme raskauden kohta loppuvan (no shit sherlock :D) ja suunnittelimme muuttoa rivariin jossa kissat pääsisivät ulkoilemaan ja viettäisivät tällöin sisätiloissa vähemmän aikaa. Näin siinä juuri kävikin, eikä katit oikeastaan viettäneet makuuhuoneessamme melkein ollenkaan aikaansa, lisäksi kun makuuhuone oli yläkerrassa. Nyt muutamana lähi-iltana hengenahdistus-oireet ovat kuitenkin palanneet yli vuoden jälkeen takaisin enkä oikein tiedä mitä niille pitäisi tehdä. Täällä pienemmässä kämpässä kun aijotaan olla vielä jokusen tovin, ja kissankarvat tulevat jatkossakin leijailemaan kaikkialla huoneidemme ilmassa.

Ollaan mietitty jopa niin radikaalia vaihtoehtoa kuin Nanan pois antamista, sillä allergisoivien syiden lisäksi (kun nimenomaan Nanasta sitä karvaa eniten lähtee) Nana ei ole oikein missään vaiheessa sopeutunut tänne. :( Se suorastaan vaatii ulospääsyä ja tuntuukin kurjalta olla päästämättä sitä ulkoilemaan itsenäisesti. Jos vain neidille löytyisi jokin rakastava koti, jonka ympäristössä tämä pääsisi seikkailemaan vapaasti luonnon helmassa, antaisimme sen luultavasti pois. Sydänhän toki siinä hieman särkyisi, mutta me niin tiedämme Nanan nauttivan ulkoilusta yli kaiken. :'(

Mikko siis epäili flunssaoireideni johtuvan karva-allergiasta, mutta minusta kyseessä on MOLEMMAT tekijät. Tunnen kyllä itseni välillä niin mummoksi, kun joka vikko löytyy jokin uusi oire tai ongelma mistä valittaa, hoho...

Päätin muuten taas alkaa venyttää korviani! Aijon päästä samaan 10mm:n mittaan mitä silloin aikaisemminkin. Hyvänä puolena on ainakin se, että venytyskorviksia ei tarvitse hankkia uusia, kun vanhat on vielä tallella, ja jos kuitenkin muutan vielä joskus mieleni, tiedän että reijät palautuvat 10mm:n venytyksestä tavallisten korvisten mittoihin muutamassa viikossa. Sillä kokemusta on. :D Mutta voih, miten kauniita pugeja sitä onkaan olemassa! <3__<3 En malta odottaa että saan 10 millin täyteen ja voin alkaa tilailla netistä niitä kaikkia kivoja koruja. ^^ Vielä kun Crazy Factory:lla ne ei ole mitenkään järkyttävän hintavia. (Paitsi tietysti silloin kun niitä innostuu tilaamaan aiiivan liikaa, hehe)


Päädyin myös tänään kuvailemaan hieman palasia uudesta kodistamme. Olkaa hyvät!

Kehyskokoelma pysyy uskollisesti saman tyylisenä kuin aina ennenkin
...vaikka muutama onkin päätynyt eri seinälle. Rakastan muuten tuota "yöpöytää"! Sen kokonaisuus olisi täydellinen ilman tuota valkoista scifi-kelloa, jonka hankimme joskus ajat sitten muutettuamme vasta ensi kertaa yhteen. Mutta kun sen digitaaliset numerot ovat niin näppärät pimeässä ettemme millään raaskisi luopua siitä!
Keittiössä on uudet verhot sekä vanha astiakaappi, joka on aina ennen tosin ollut meidän makuuhuoneessa.

Ja jotta en olisi tekopyhä puhuessani kauniista realismista, pistetäänpä vielä yksi kuva (jonka tosin toivoisin olevan erilainen) keittiömme ihanista puun värisistä tasoista. Ja noh, sotkusta. =___=' Oikeasti, niin ärsyttää tuo pieni tiskikone, johon mahtuu ehkä puolet siitä mitä vanhaan tiskikoneeseemme mahtui! x( Mutta kun se oli täällä valmiina sisäänrakennettuna, niin eipä asialle oikein voinut mitään tehdä.

Yeah... Ja uskokaa tai älkää, minusa tuntuu että olen tästä sotkusta huolimatta siivoamassa noita tasoja aivan koko ajan!
Katsotaan saanko aikaiseksi ottaa asunnostamme enemmänkin kuvia jossain välissä, mutta tähän hätään esittelykuvat olivat tässä.

Samoin tämä postaus, joka tuntuu paisuneen aivan jäätävän pitkäksi! Jaksoiko joku teistä oikeasti lukea tänne saakka? :D

Moikka!

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Aika hankalaa

Heipä hei kanssaeläjät!

Mitä teille kuuluu? Meille tänne melko tavallista. Mikolla on paljon töitä ja vähän vapaapäiviä. Eilen oli yksi jälkimmäisistä, jolloin siivoiltiin, nähtiin Taikan isovanhempia ja asennettiin Mikon kanssa partsille kissaverkkoa sekä tehtiin suuri herkkusalaatti. Tänään isi meni takaisin töihin ja me Taikan kanssa käytiin leikkimässä pihalla samalla kun tutustuttiin vastapäätä asustelevaan naapuriin. Hassua miten tuiki tuntemattoman ihmisen kanssa oltiin niin samassa tilanteessa; kumpikin pariskunnasta tekee vuorotöitä (ainakin toinen heistä hoitoalalla!) ja heidän lapsensa on viisi kuukautta Taikaa vanhempi. :D Haha! Ehkä joskus vielä meistä tulisi kivat naapuri-perhetutut. ^^

Kuten toivottavasti suurin osa jo huomasi, minua ja meitä voi nyt seurailla myös instagramissa, jonka kuvia ilmestyy mm. blogin oikeaan laitaan. Sain nimittäin taannoin uuden puhelimen johon, toisin kuin vanhaan luuriini, sai asennettua insta-sovelluksen. :'D Tuntuu ihan vanhukselta, kun kyseinen some-kanava on ollut olemassa jo ikuisuuden ja meikä hankkii sellaisen vasta nyt! >.<' Saavatpahan instakaverit seurata päivityksiäni joka päivä. Kyllästymiseen saakka.... (Sori. :'D)

Kesä tuntuu menevän täysin ohi suun, kun viimeisen viikon ajan meillä Turussa on vain satanut ja nyt kun ulkona näyttäisi aurinkoiselta, Mikko on jatkuvasti töissä. Iltavuoroissa vielä... Kaksistaan Taikan kanssa lähteminen on tällä hetkellä aika hankalaa. Edes salille meno on aina kovan vääntämisen takana, kun tyttö ei millään jaksaisi olla bussissa vaunuissa taikka jäädä kuntosalin lapsiparkkiin hoitoon. :( Vaunuttelu on muutenkin kovin epämieluisaa, kun paljon kivempaa olisi joko a)olla 24/7 äidin sylissä, b)möyriä itse pisin kaupan lattioita / kaupungin katuja ja syödä kaikkea kivistä tupakantumppeihin, tai c)kiukutella ihan vain kiukuttelemisen ilosta koska mikään ei vain kelpaa. Huoh sanon minä.

Joku känkkis-kausi taas päällä niin lujana että välillä tuntuu etten millään enää jaksaisi olla Taikan kanssa kotona. Pää hajoo kun tyttö huutaa syyttä, puree, nipistelee, heittää ruoat lattialle ja raivoaa mm. kaikesta mitä hänen kanssaan yrittää tehdä. u__u' Sitten vastapainoksi on niitä ihania päiviä kun kaikki on täydellistä ja silmiini katselee aurinkoisen onnellinen tytär. Eilenkin kun isovanhemmat hakivat tytön puistoon (sillä välin kuin me vanhemmat laitettiin sitä parvekeverkkoa), he kertoivat takaisin tultuaan Taikan olleen maailman hyväntuulisin taapero. Kaikki oli niii-iin kivaa ja kyllä meni taas niii-iiin hyvin! Kiva kuulla. Mikkokin sanoi että hänen kanssaan kahdestaan ollessa Taika käyttäytyi ihanan nätisti ja kiltisti. Kiukut vain näköjään oikein pantataan sinne äidin harteille...

Koitamme epätoivoisesti keksiä tälle kesälle vielä jotain yhteistä koko perheen juttua. Ihan vain vaikkapa mökkeilyä Mikon vanhempien hoodeilla, piknikkiä tai eläintarhaa. Minireissu Tukholmaankin olisi äärimmäisen ihana päästä (kun vielä majoituskin saataisiin tod.näk. ilmaiseksi!), mutta ainoana esteenä ovatkin Mikon typerät työvuorot. D: Yksi vapaapäivä kun ei oikein riitä mihinkään. Tarvitaan ainakin kaksi peräkkäin ja mielellään ennen vapaita aamuvuoro ja vapaiden jälkeen iltaan. Tuparitkin pitäisi kai jossain välissä järjestää! Tuntuu että viime kaverikekkereistä on jo ikuisuus! :'o Onneksi parin viikon sisällä on sentään ne metsäfestit joita odotetaan jo aivan täpinöistä soikeina! 8---) Makuualustat löytyivät kirpparilta pilkkahintaan ja telttakin haettiin tori.fi:n kautta melko edullisesti! Wuhuuu! ^^

Synttäripulla 9.7.2015
Eläviä orkideoja meidän keittiön pöydällä! (ovat yhä hengissä xD)
Väsymamma
Tähtisilmä
Pärjäilkää, niin mekin teemme!

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Inspiroivin blogi

Hei!

Tiedättekö kun on olemassa ihmisiä jotka ovat jotenkin valtavan inspiroivia? Sitä ei osaa edes kunnolla selittää miksi, mutta jotenkin vain kaikki heidän tekeminen on niin kaunista ja... Miellyttävää? Kun heidän elämäänsä katselee, ajattelee haluavansa olla juuri tuollainen. Tuohon minä haluan pyrkiä.

En törmää moisiin ihmisiin usein. Varsinkaan oikeassa elämässä, jossa tietää ja tunnistaa kunkin henkilön huonot puolet ja aistii sitä mikä piilee sanattomassa viestissä pinnan alla. Blogin kautta tällainen ihannointi on helpompaa, sillä kuvien ja kirjoitusten kautta tuomaansa kuvaan itsestään voi vaikuttaa ja kaunistella. Blogi ei koskaan kerro kaikkea, mutta eihän se olekaan sen tarkoitus.

Joissakin blogeissa kirjoittajan elämä tuntuu järkyttävän täydelliseltä. Skumppaa ja mansikoita, lomamatkoja ja uusia korkokenkiä. Ei huolia tai murheita, ei likaisia astioita tai reikiintyneitä sukkia. Ei mattia kukkarossa, ei sheivaamattomia kainaloita, ei riitoja kumppanin kanssa ruokakaupan kassajonossa. Kaikkia näitä ei tietenkään tarvitse kertoa, ja jotkut likapyykit kuuluvatkin vain oman kodin seinien sisälle jääviksi. Silti tietynlainen realismi on minusta kaunista. Ei tekopyhää näyttelemistä että kaikki olisi aina hyvin. Koska niin ei vain voi olla.

Rehelliseen moodiin pääseminen on yllättävän vaikeaa. Mieluusti sitä jakaa itsestään toisen silmille vain positiivisia asioita. Itse yritän pitää blogiani melko pinnallisena raapaisuna elämästäni, jossa pääsisältö koostuu päivän asuista, hassujen pienten juttujen ikuistamisista sekä suurpiirteisistä kuulumisista. Joskus tahdon kuitenkin antaa enemmän ja jakaa jotain henkilökohtaisempaa. Haavoittuvaisempaa ja tärkeämpää. Niistä jutuista se todellinen minä oikeasti koostuu.

Alkusepustuksen jälkeen päästään kuitenkin tämän teksin itse aiheeseen, erääseen blogiin jota olin seurannut jo useamman vuoden. Tämä blogi tuli minulle rakkaaksi jo silloin kun ensi kertaa siihen törmäsin, ja kerta toisensa jälkeen klikkailin uusimpaa postausta lukeakseni heti ensimmäisenä lukemieni blogien listasta. Myöhemmin tapahtui blogin osoitemuutosta, sisällön vaihtumista sekä hiljaiseloa. Samoin seuraamiseni katkeili ja loppui lopulta kokonaan. Tänään onnistuin löytämään ihanan Anun instagramissa ja innostukseni puhkesi uudelleen. Löysin blogin uudesta osoitteesta ja riemu valtasi mieleni jälleen!

Jokin tässä blogissa vain kiehtoo niin suunnattomasti. Ja koko kirjoittaja-naisessa yleensäkin. Kaikki ne arkiset pienet-suuret asiat, käsityöt, tunnelma, kuvataide sekä loputtoman luova luomisen tarve, jonka liekki ei tunnu koskaan sammuvan. Sellaiseksi naiseksi minäkin haluan vielä jonain päivänä kasvaa. Niin kaunis aitous ja toisaalta elämän maku. Ja ne KUVAT! Ah, en lakkaa ikinä ihastelemasta niitä koskettavia otoksia kaikesta ympäröivästä maailmasta. Miten kukaan osaakaan luoda niin sykähdyttäviä elämyksiä niin tavallisista arjen asioista? En käsitä.

Voi olla että kyseessä on vain jokin oma intohimoni, mutta en vain kykene kertomaan tarpeeksi hyvin ilmaistakseni miten tämä blogi minua viehättääkään.



Kaikki kuvat lainattu Anun lumoavasta blogista, osoitteesta http://anujatalo.com/ . Käykää ihmeessä kurkkaamassa.



Postauksen kuvat: Anu Harkki.

Taikan 1v. Synttärikemut

Pikku-kullan synttäriviikonloppuna juhlittiin ja paljon. Vieraita saapui pieneen kotiimme kahtena peräkkäisenä päivänä ja Taika suorastaan hukkui tuohon mielettömään lahjusten määrään! :D Tyttö sai lahjaksi mm. keinuhevosen, polkupyörän, leikkikännykän, leikkipianon, vauva-lelun, puisen vedettävän lohikäärmeen, "aikakapselin", musikaalisen koirankopin (:'D), vaatteita, rahaa, lorupussin, pallon sekä teltan.

Halusin ehdottomasti juhlille jonkun teeman, ja päädyin mansikka-aiheeseen löydettyäni Tigeristä super suloisia mansikka-astioita! ^-^ Koristeena käytettiin myös mansikkaista lippuköynnöstä, joka oli samaa sarjaa astioiden kanssa. Synttärihame (ensimmäisissä kuvissa) oli samoin matchattu mansikan väreihin, vaikka päivän mittaan ruoan suttaavaisuus-syistä asu vaihtuikin toiseen. Myös kakussa käytettiin mansikkaa, ja hieman epäonnistuneesta ulkonäöstä huolimatta Kinuskikissalta löytämäni resepti mansikka-kinuski -juustokakusta oli onnistunut valinta!

Molempina päivinä oli hurjan mukavaa, vaikka kieltämättä kaiken rumban pyörittäminen vaatikin meiltä järjestäjiltä melkoista touhuamista. Kiitos kaikille juhlavieraille! Ja erityiskiitos apuun saapuneelle pikkusiskolleni.<3 Olet tervetullut uudestaan milloin vain! ;)

Harmittaa hieman, että näiltäkään pirskeiltä ei tarttunut valokuvia esimerkiksi salaattibuffasta, joka oli meidän erikoinen tarjoiluidea poiketen perinteisistä kakkupöytä-tottumuksista. Toisaalta, itse en tainnut ottaa kuin ihan muutaman hassun kuvan, koska en vain yksinkertaisesti ehtinyt keskittymään muuhun kuin taikan hoitamiseen ja ruoan tarjoamiseen. Kiitos siis kaikille, jotka kameraamme käyttivät! :)

Sellaiset olivat meidän 1-vuotis bileet! ^^