Virkistävää väriä

Eilen pitämämme ensimmäinen peli-ilta oli varsinainen menestys. :'3 Kaikki paikallaolijat olivat täysillä mukana pelin touhussa ja illlan tunnit menivät kuin siivillä. Jo nyt odottelen malttaamattomana ensi kertaa.: )

Halusin pukea ylleni iltaa varten jotain teeman mukaista, mutta sillä en omista mitään peleihin liittyviä vaatteita päätin olla muuten vain leikkisä. Päälle päätyi hassuttelusukkahousut ja punainen neule. Virkistävää käyttää vaihteeksi myös väriä! Taustalle piti kuitenkin pukea myös turvallista mustaa sekä kenkävalinnaksi pääsivät uutukaiset SkoPunktenista ostetut maiharimaiset nilkkurit.<3

Olen muuten jo useampaan otteeseen tykännyt letittää ylikasvaneet etuhiukseni sivuletille! Se vain on niin näppärää, sillä jostain kumman syystä ne eivät vain yksinkertaisesti suostu vieläkään pysymään sivulla itsenäisesti. :/ Lisäksi letti näyttää mielestäni kivalta ja tuo tavalliseen "hiukset auki" -lookiin jotain uutta. : ) Tosin se, että letistä saa hyvän näköisen ja siistin on sitten aivan asia erikseen. >.<' Lettikampauksissa minulla on vielä treenattavaa...

Taikis oppi lähipäivinä kierähtämään vatsalta selälleen, wuhuu! ^^ Lisäksi muru naureskelee äidin hölmöille jutuille entistä herkemmin ja se jos jokin tekee minusta entistä iloisemman.<3 X3

Mukavaa porskuttelua

No viimein saan aikaiseksi pommittaa blogini asukuvilla viime viikonlopulta, jotka muokkasin tosin jo jokunen päivä sitten. >.< Päätin hieman tälläytyä uuteen pihakirppikseltä ostamaani Indiska:n mekkoon, kun odotimme viime perjantaina kaveripariskuntamme illalliselle. Ikävä kyllä, toinen heistä peruuttikin sairastelun vuoksi tulonsa, mutta meni se ilta rattoisasti kolmistaankin. Erityisesti kun pikkumuru onnistuttiin saamaan sikeään uneen jo aikaisin (n.klo 20) ja mami sai siemailla rauhassa punaviiniä.<3

Ai että, kyllä sitä omaa aikaa arvostaa nykyisin niin paljon enemmän mitä ennen! Enkä väitä sen olevan ollenkaan huono asia, sillä nyt kun sellaisesta pääsee nauttimaan harvoin, tuntuu pienetkin asiat innostavilta muun vauva-arjen keskellä. :3 Vaikka vauvan hoito onkin maailman palkitsevinta työtä, on silti niin ihanaa päästä välillä rentoutumaan saunaan, katsoa illalla kullan kanssa elokuvaa, syödä rauhassa yhteinen päivällinen tai nähdä vapautuneesti ystäviä!

Perjantai-illan menussa oli grillattuja pihvejä, täytettyjä sieniä, täytettyjä paprikoita, Mikon maustamat paistinperunat, sienisalaattia, tuoresalaattia sekä jälkkäriksi omenapiirakkaa vaniljakastikkeella.

Mekko-2nd hand (Indiska), Vyö-Seppälä, Sukkikset-H&M, Kengät-DinSko, Koru-2nd hand

Mekko tosiaankin oli aivan hirmu ihana löytö syntymäpäivänäni käymällämme pihakirppari-torilla! Sain tämän kaunokaisen ainoastaan kolmen euron hintaan! Lisäksi yllä näkyvä kaulakorukin on sieltä. Olin jo muutaman vuoden halunnut hankkia tuon tyylisen taulumaisen "kehysriipuksen" (onkohan niille joku oma nimi?..) ja nyt sattumalta törmäsin kauniiseen sellaiseen kirpparilla. Hinnallakaan ei oltu korua pilattu, sillä sain sen vain 50 sentillä! x3

Oli muuten ensimmäinen tietoisen elämäni "livekirppis", jossa myyjät myivät ja hinnoittelivat tavaransa paikan päällä. Mukava kokemus! Vaikka kieltämättä tuntuikin oudolta hiplailla vaatteita ja vasta jossain vaiheessa rohkaistua kysymään niiden hintaa, Omalla tavallaan toisaalta myös hieman noloa laittaa hintatiedon jälkeen tavara takaisin paikoilleen tai kävellä joidenkin myyjien pöytien ohi pysähtymättä.. ~.~' Mutta sellaista se on ja kaipa he itsekin tiesivät mihin olivat ryhtymässä.

Hups, eipä näitä asukuvia sitten niin hullun monta ollutkaan! Jossain vaiheessa näköjään kyllästyin niiden muokkailuun ja suljin photarin erityisemmin ajattelematta. : D Minusta kokonaisuus oli kaiken kaikkiaan aika kiva ja nautin kun pääsin taas näyttämään lökövaatteiden sijaan itseltäni. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa! Kyllä minä vielä niihin kauniisiin vanhoihin vaatteisiini mahdun!<3 ^^

Nyt lähdenkin taas vaatehuoneelle, valkkaamaan tällekin illalle jotain spessumpaa (eli muuta kuin koti t-paita ja leggarit...) Tänään on nimittäin megasiisti peli-ilta! Miespuolinen asukki päätti samoin jäädä vapaaehtoisesti siksi ajaksi kotiin hoitamaan murua, joten lähden liikkeelle aivan yksin. Outoa... Taas yksiä ihanan innostavia asioita, joiden voimin jaksaa mukavasti porskutella eteenpäin! :>> Kivaa illan jatkoa myös sinne!

Synnytyksen jälkeistä masentumattomuutta

Raskaana ollessani mietin paljon tulevaa synnytystä sekä vauva-arkea. Jännitin kovasti miten asiat alkavat meillä sujua ja tuntuuko vauvan hoitaminen minusta luontevalta. Tiesin, että ensimmäinen vuosi on rankin ja ensimmäiset kuukaudet silkkaa totuttelua uuteen elämään. Otin kaikista mahdollisista asioista selvää niin paljon kuin pystyin (johon mukavana lisänä toimivat myös sairaanhoitaja-opintojeni tiedot ja taidot), ja pyrin valmistautumaan koetukseen sekä henkisesti että fyysisesti hankkimalla kaiken mahdollisen tarpeellisen valmiiksi. Osa näistä tarpeellisiksi luulemistani hankinnoista on vieläkin käyttämättöminä paketeissaan tai avattu vain kerran, esimerkiksi vauvatalkki ja rintamaidon pakastepussit.

Pyrin ennakoimaan ja ennaltaehkäisemään mahdolliset parisuhdekriisit puhumalla aiheesta Mikon kanssa ja lukemalla hänelle kaikki löytämäni ohjeet ja ihmisten omakokemuksena kirjoitetut kirjoitukset kyseisestä aiheesta. Mietimme valmiiksi millaisissa tilanteissa sitä tulisi helpoiten luultavasti riideltyä ja miten niistä tilanteista päästäisiin jatkamaan sovussa eteenpäin.

Kaiken synnytyksessä mahdollisesti pieleen menevän, vammaisen lapsen synnyttämisen, parisuhteen rikkoutumisen, osaamattomuuden ja muun vastaavan  lisäksi suurimpiin pelkoihini kuului raskauden jälkeinen masennus. Luin tästäkin asiasta jokusen kolumnin ja pelkäsin enemmän kuin mitään sitä, että masentuisin ja pahimmassa tapauksessa vihaisin lastani. Mitä jos sairastuisin masennukseen niin etten itse tiedostaisi sitä? Mitä jos kukaan ympärilläni ei huomaisi masennustani eikä puuttuisi siihen ajoissa? Mitä jos en olisi enää itseni, vaan väsyneenä ja vihan täytteisenä satuttaisin kiukuttelevaa pikku nyyttiäni? Nämä kysymykset kummittelivat päässäni jo silloin ja yhä vieläkin ajattelen niitä silloin tällöin.

Hyvien päivien tilalle tulee toisinaan myös niitä huonoja. Silloin vauva nukkuu huonosti koko päivän ja mystisistä syistä heräilee vain puolisen tunnin päikkäreiltä uudestaan ja uudestaan. Sellaisina päivinä (kuten itseasiassa tänään) ei ehdi tekemään juuri muuta kuin keinutella väsynyttä lasta sylissä, silitellä tätä uneen sängyssä, syöttää tätä aina välillä ja muutaman kymmenen hassun minuutin unihetken jälkeen aloittaa koko rumba alusta. Vaikka syy tähän kaikkeen olisi jokin minusta riippumaton, väistämättä sitä alkaa syyllistää itseään. Teenkö minä jotain väärin? Enkö yritä tarpeeksi? Olisiko kuitenkin pitänyt keinutella häntä sylissä vielä hetkeä pitempään ennen sänkyyn laittamista? Annoinkohan nyt aivan liikaa/liian vähän maitoa?

Tietyssä pisteessä sitä tietysti turhautuu. Mikään ei tunnu tepsivän, ja itsekin paljon mieluummin tekisi vaihteeksi jo jotain muuta. Pahimpina "koliikkipäivinä" kun vauva konkreettisesti vain huusi monta tuntia putkeen, sitä tosiaan alkoi ajatella tulevansa hulluksi. Kysyi itseltään miksi minä ikinä ryhdyin tähän kaikkeen ja huusi puolisolleen ota nyt jo tämä vauva mä en helvetti enää jaksa!

Halusin kirjoittaa tästä aiheesta tänne oltuamme viime neuvolakäynnillä. Sain nimittäin siellä eteeni äidin masentuneisuutta mittaavan kyselykaavakkeen ja täyttäessäni sitä jäin pohtimaan voisinko minäkin muka olla masentunut? Näin muutaman mainitakseni kysymykset olivat suunnilleen seuraavanlaisia: Oletko tuntenut olosi kurjaksi ja surulliseksi? Oletko ollut ahdistunut tai huolestunut ilman selvää syytä? Oletko syyttänyt itseäsi tarpeettomasti kun asiat ovat menneet pieleen? Oletko ollut niin onneton että olet itkeskellyt? Moneen kysymykseen voisin kertomanani "huonona" päivänä vastata selkeän KYLLÄ. (Tai jos kyseessä oli väittämät, joihin vastataan "usein, joskus, harvoin, ei koskaan" -tyylisesti, niin vastaisin ainakin JOSKUS.) 

Kaikesta huolimatta en koe olevani masentunut, vaikka olenkin toisinaan turhaan huolestunut, syytän itseäni jos vauva voi huonosti, tunnen oloni kurjaksi ja surulliseksi jos vauva itkee pitkään ja joskus olen myös itkenyt kun kaikesta tekemästäni huolimatta vauva vain itkee ja minä ajattelen olevani huono äiti. Minusta masentuminen on kuitenkin jotain aivan muuta mitä tämä minun ajoittainen tunteilu, enkä koe tarvitsevani terapiaa tai lääkkeitä näihin mielestäni normaaleihin kokemiini asioihin. Uskon että ihan jokainen äiti ajattelee vauvavuoden aikana näin ainakin joskus. Jos ei ajattele, niin silloin minusta vasta pitäisikin olla huolissaan! Välittääkö tämä lapsestaan ollenkaan ja tekeekö hän todella lapsensa eteen kaikkensa? En usko kenenkään olevan niin tekopyhä että osaisi joka ikisen hetken vain kokea suurta kiitollisuutta ja iloa vauvastaan. Väsyminen on ihan ok. Varoitellaanhan sitä alusta alkaenkin, ettei vauvasuosi ole pelkkää vaaleanpunaista unelmaa ja ruusuilla tanssimista.

Suurin osa päivistämme ovat kaikesta kiukuttelusta huolimatta oikeasti iloista ja onnellista aikaa. Erityisesti lähipäivinä, kun muru on alkanut jokellella ja jutella meille entistä enemmän! Itseasiassa juuri eilen pikku-Taika nauroi minun kuullen ensi kertaa! Aivan uskomattoman ihanaa! Tästä lähtien aijon pusutella hänen jalanpohjia ihan joka päivä vain kuullakseni sitä maailman suloisinta kikatusta<3

Tyytyväinen muru

Hame ja paita - H&M, vyö - Seppälä, sukkahousut - Lindex

Holat jälleen! Taas on mennyt hetki aikaa ilman kuulumisten päivittelyä, mutta tällaista se toisinaan on. Alle pari viikkoa sitten järjestetyt nimiäiset veivät voimia, sekä niiden järjestäminen ja niiden jälkeinen siivoaminen aikaa. Aina jonkun suuremman tapahtuman jälkeen kaipaa vain tietynlaista rauhoittumista ja elämän tasaantumista ainakin joksikin aikaa. Vasta muutama päivä sitten sain vihdoin aikaiseksi heittää jääkaapista menemään ne viimeisetkin piirakkajämät, joten nyt kaikki taitaa olla sitten siivottu. :'3 Paitsi heh, yksi skumppapullon korkki tuossa alkumaljojen jäljiltä yhä majailee pöydällä... Ehkä sen voin antaa itselleni anteeksi<3

Taikan koliikinomainen kiukkukausi alkaisi lopultakin olla takana päin! Nyt jo nelisen päivän ajan neiti on ollut kuin Naantalin aurinko, ihana ja iloinen oma itsensä<3 Itkua tulee vain nukuttaessa, noin kymmenen minuutin ajan. Koko muuna aikana hän jokeltelee, kurluttelee, hymyilee ja naureskelee. En voisi olla onnellisempi kun saan nyt hoitaa niin tyytyväistä murua<3 Mietittiin olisiko kiukkukausi voinut johtua rotavirus-rokotteesta, jonka neiti sai reilu viikko sitten? Onneksi seuraavaan rokotuskertaan on aikaa vielä muutama viikko.

Postauksen asu on eiliseltä päivältä. Näytin kamalan erilaiselta ja oudolta hiukset sliipattuina taaksepäin, mutta toisinaan (tällä kertaa likaisen tukan vuoksi) on pelattava niillä korteilla mitä on. : D Mikon mielestä kyseinen malli tosin oli kivaa vaihtelua.

En muuten tiedä mitä mieltä olisin tästä yllä näkyvästä hameesta! Bongasin sen ensi kertaa jostain blogista, ja myöhemmin h&m:n nettisivuilta kympin alehinnalla. Päätin tilata hamosen noin kuukausi sitten kokeilumielessä ja nyt se on päätynyt päälleni jopa kahdesti! Materiaalina on erikoinen "sukelluspukukangas", jonka vuoksi istuvuus on hyvin jämäkkää ja helma törröttää hiukan hassusti joka puolelle. Kangasta on samoin tuplasti paksumpi satsi vyötäröllä, mikä tekee kyseisestä kehon osasta entistä muhkeamman eikä tällöin ole aina kovin imartelevan näköinen....

Ehdin tässä viime lauantaina myös täyttämään vuosia. Nyt tämä nainen on kokonaiset 22vee! Yllä näkyvässä aamiaiskuvassa mukana ystäviltä synttärilahjaksi saamani Iittalan Piilopaikka-sarjan kahvimuki! ^^ Rakastan kyseistä sarjaa, joten tämä lahja oli minulle erittäin mieluinen.<3 :33 Toistaiseksi oma ikä ei erityisemmin aiheuta "apua olen vanha" -fiiliksiä, mutta mikon maaliskuussa täyteen tulevan 26-vuotta kieltämättä kauhistuttavat. x'O

Viimeisessä kuvassa taannoin postissa saapuneet iihanat punahilkan sukat ja tumput!<3 Kiitos Minske kun näin muikealla yllätyksellä ilahdutit! :''3

Tänään olen ensi kertaa en edes muista kuinka pitkään aikaan menossa katsastamaan yöelämän tarjontaa! Ystävä ehdotti aikaisemmin päivällä voisiko minua sellainen kiinnostaa, ja kiinnostaahan minua! Erityisesti kun siihen on kerrankin oivallinen tilaisuus Mikon ollessa vapailla. :'3 Vitsit miten innoissani olen tästäkin reissusta, wihii!~

Nimiäiset

Viikko sitten sunnuntaina 7.9.2014 vietimme tyttäreme nimiäisiä. Kyseessä oli suhteellisen pienet juhlat, joihin kutsuimme vain lähimmät sukuaiset sekä tytön kummit. Vieraita oli yhteensä kaksitoista, sillä muutama sukulainen peruutti tulonsa sairastelun vuoksi.

Tilaisuuden tarkoituksena oli kokoontua yhteen kummankin meidän sukulaisten kanssa samaan aikaan, syödä herkkuja sekä tietysti nauttia pienen tyttömme seurasta ja julkaista tämän koko nimi.

Sillä mitääs erityistä ohjelmaa ei meillä Mikon tervetuliaismaljapuheen isäksi ollut, halusin parhaani mukaan panostaa tarjoilupöytään. :') Lähes kaikki oli siis itse tekemääni ja vain muutamat jutut ostimme kaupasta valmiina. Pöydän teemaväriksi päätyi tyttömäisen pinkki, jota löytyi mm. kynttilöistä, kaksista erilaisista coctailtikuista, juomapilleistä, sydänkarameleista, nompparelleista sekä kahdesta eri keksilajista.

Tarjoilupöydästä löytyi (vasemmalta oikealle):
- Tonnikalapiiras
- Pinaattifetapiiras
- Kinkkuananaspizza
- Coctailtikkuja, joissa chilitäytteinen(tai tavallinen) lihapulla, lepäjuusto sekä kirsikkatomaatto tai viinirypäle
- Kylmäsavulohirullia
- Valkosipulijuusto-coctailpiirakoita
- Amerikkalaista juustokakkua
- Porkkanakakkua
- Tomaattimozzarella-pasteijoita (valmiina hankittu)
- Omenapiirakkaa
- Mustikkakakkua (valmiina hankittu)
- Marjarahkapiirasta (äitini tekemää)

Osa tarjoiluastioista täyttyi vielä päivän mittaan lisäherkuista, joten syötävää tosiaan riitti juhlien jälkeisille rääppiäisille saakka. :'D

Tytön siviilikummeiksi valitsimme meille läheisen ystäväpariskunnan, joiden kanssa on käyty läpi usean vuoden elämän ilot ja surut. :) Olemme hyvin onnekkaita että saamme omistaa näin tärkeitä ystäviä ja nimetä heidät myös rakkaan lapsemme kummivanhemmiksi.<3

Koko juhlien alkupuoliskon tyttö veteli sikeitä unia yläkerrassa. Vieraiden syötyä päätimme kuitenkin herättää päivän sankarin, pukea hänet kauniiseen mekkoon ja kierrättää kaikkien halukkaiden syleissä.<3 :') Muru myös esitti yleisölle taidonnäytettä osaamastaan leikkimaton koskettimien soitosta. Tämä touhu kun on ehdottomasti tytön lempipuuhia. :))

Tyttö sai nimekseen Taika Veera Olivia.<3

Ei ylimääräistä energiaa

Vielä ollessani raskaana sovimme Mikon kanssa vuoren varmasti että meidän vauvataloudessa ei sitten muuten hyssytellä. Vauva opetetaan nukkumaan normaalissa arkimelussa, mielellään laitetaan taustalle päiväunien ajaksi vielä musiikkiakin. Noh, nyt asiat ovat toisin.

Kun vauva vihdoinkin saadaan hiljaiseksi unten maille, kaikkien on oltava hiljaa! Pidättäkää hengityksenne vauva nukkuu! Huoneesta toiseen on hiivittävä hipihiljaa ja puhuminen tapahtuu vain lähes äänettömän kuiskeen kautta. Minulle on muuten aivan turhaa soitellakaan. Puhelimeni kun on lähes poikkeuksetta äänettömällä. Taas yksi päivä kun jätin sen vahingossa äänelliselle, kirosin tuhatta ja sataa kun juuri unen rajamaille saatu monta tuntia kiukutellut likka herää äitini soittoon. Voi nyt &%#=%("#!!!

Muutenkin luuri majailee nykyisin vähän missä sattuu. Tälläkin hetkellä se taitaa olla jossain yläkerrassa, ehkä makuuhuoneessa jonne ei todellakaan voi nyt mennä, sillä portaat natisevat ja pitävät näin aivan liikaa meteliä. Toisaalta mitä minä puhelimella enää edes tekisin? Vastailisin treffailukutsuihin lähteäkseni kaupungille? Phahhah, ei onnistu enää tämän vauvan kanssa ellei halua sen muuttuvan kaikkien paheksumaksi huutokatastrofiksi. Turhanpäiväisiin puhelinhöpöttelyihin minulla ei taas ole enää aikaa. Ja silloin kun sitä "omaa aikaa" (=hijlaa koneen ääressä tuhisemista) on, ei ole enää yhtään ylimääräistä energiaa.

Minin unet ovat niin seitinohuet, että ennen sohvalle istuutumista on suunniteltava kummalla pakaran puoliskolla pitää vähemmän sohvaääniä. Tutteja on muuten oltava sekä ylä- että alakerrassa. Ainoa mahdollisuus liian aikaisen unilta heräämisen pelastamiseen kun on tutin suuhun laittaminen ja kylkiasennon korjaaminen. Muistan kun joskus murun oltua aivan vastasyntynyt hän nukahti kyseiseen asentoon aivan ilman mitään ongelmia! Vielä muutama viikko sitten saatoin saada hänet unille ihan vain pistämällä hänet makuulle sänkyyn, sohvalle tai sitteriin. Nykyään meillä hytkytään ja ravataan maanisesti pisin kämppää vauva sylissä. Käydään välillä pihalla ja parvekkeella. Suihkukin on muuttunut puhdistautumis-tarkoituksesta aivan muuksi. Sinne viedään vauva sitten, kun mikään ei tunnu enää auttavan ja vauva on hiilen kuuma kaikesta huutamisesta.

Entäs sitten vaunut? Eikö niihin vauvojen kuulunut nukahtaa tyyliin heti? Nojuu, kyllä se meidänkin neiti nukahti vaunuihin silloin joskus. Nyt kun hänet tuuppaa sinne, seurauksena on vain itkua, itkua ja itkua, Äsken mietimme Mikon kanssa mitä ruokaa sitä uskaltaa syödä. Lähes kaiken kun täytyy paistaa, keittää tai mikrottaa ja se jos jokin pitää järkyttävää meteliä!

Harkitsen vakaasti koliikkikeinun hankkimista, sillä kädet ja erityisesti hartiat alkavat todella kipeytyä tästä kantelusta. Toivottavasti kyseessä on vain jokin ohimenevä kausi ja saamme rauhallisen, tyytyväisen ja helposti nukkuvan Minimme takaisin.<3

Outo mutta siisti

Sry kissankarvat...

Huhh mikä päivä! @___@'' Tytön neuvolakäynti sekoitti koko päivän unirytmit, minkä seurauksena ollaan monta tuntia yhtä soittoa vain koitettu saada neiti nukkumaan. Todella hermoja raastavaa sekä niin henkisesti kuin fyysisestikin kuluttavaa touhua. Jossain vaiheessa keinot vain loppuvat ja nukuttamismetodit on aloitettava alusta. Kun kyseistä rutiinikierrosta kuitenkin jatketaan jo kymmenettä kertaa, alkaa  tuntua jo melko turhauttavalta. u___u'' Vaikka vauvat ovatkin pikkuisia ja söpöjä, onneksi he myös kasvavat ja muuttuvat kommunikoiviksi ja ymmärtäviksi lapsiksi. Uskon hartaasti että jo muutaman vuoden päästä tällaiset päättömät huudot ovat silkkaa historiaa jota muistellaan hymy huulilla.

Neuvolakäynnistä sen verran että tytsy on jälleen kerran kasvanut, pituutta on nyt 2kk:n ikäisenä 57cm ja painoa noin viisi ja puoli kiloa. Tämä oli muuten ensi kerta kun kävimme täällä Turussa neuvolassa (siis terveydenhoitajalla eikä lääkärin vastaanotolla) ja voin onnekseni todeta meidän neuvolatädin olevan aivan ihana!<3 Pelkäsin suuresti että minua taas katsotaan pahasti ja kummastelevasti kun kerron syöttäväni vauvallemme rintamaidon lisäksi korviketta, mutta tämä  tuntui ymmärtäneen tilanteemme täysin. Ei yhtään moittivaa lausahdusta tai paheksuvaa vihjausta! Vain kannustavaa ohjeistusta ja kehuja kuinka hienosti tyttömme onkaan kehittynyt ja oppinut monia taitoja. :')

En ollut esimerkiksi edes tiennyt että vauvan tarkkaavainen katseleminen tarkoittaa sitä että vanhemmat ovat huomioineet tätä hyvin ja jutelleet hänelle paljon. Vauvan tarkkaavaisuus ja kontaktin ottaminen kun ovat kuulemma suoraan yhteydessä siihen paljonko vanhemmat (=vauvaa hoitavat tahot) sitä hänelle antavat. Jos ei vauva saa sellaista vastavuoroisesti itselleen, ei hän itsekään osaa antaa sitä muille.

Paita ja hame: H&M, legginsit: e-bay, kengät: VegaBond, kangaskassi: Tiger

Kuvien asu on eiliseltä. En tiedä pitäisikö näitä "mustat kamppeet + sukkikset/legginsit" -asuja sen erityisemmin kuvailla ja esitellä täällä, mutta tätä linjaa nyt pukeutumiseni nykyisin pääasiassa noudattaa. Nämä kyseiset legginsit olivat kuitenkin niin häröt että haluisin ehdottomasti ikuistaa ne blogiin asti. : D Olin jo pitkään halunnut hankkia jotkut oudommat kuvioleggarit ja alkukesästä päätin tilata sellaiset e-bay:sta. Näiden kuosi jos joku on outo, ja silti samalla niin siisti. XD Saa nähdä tuleeko näitä käytettyä muutamaa kertaa enempää vai rakastunko näihin niin että päädyn hankkimaan vaatevarastooni toiset. >. <'

Heips!

2KK

Meidän pikkuinen tytsyli täytti tänään kokonaiset kaksi kuukautta! ;___;<3 En kestä! Enkä käsitä miten aika on mennyt näin valtavan nopeasti!!!

Huomenna menemme murun kanssa neuvolaan joten saapi nähdä paljonko tämä mussu on kasvanut viimekertaisesta lääkärin tarkastuksesta. Siitä ei tosin ole vielä kovin pitkä aika, mutta sanotaanhan sitä että vauvat kasvavat huomattavia määriä jopa viikossa! :')

Tytön vatsakivut ovat vihdoin alkaneet hellittää *koputtaa puuta*. Hän kiukuttelee nykyisin paljon vähemmän ja ennen pitkään jatkuneet iltahuudot vaihtuivat nyt vain lievään väsy-itkeskelyyn. :') Toivon todella että samanmoinen meininki jatkuu myös tästä eteenpäin ja kaikilla perheen jäsenillä on hyvä mieli ja rauhallinen tunnelma.<3 Hankkimamme Disfatyl taitaa todella toimia!

Unia ovat myös helpottaneet Suomi-äiti New Yorkissa -blogin postaus siitä, millaisia keinoja vauvan hyvään nukuttamiseen kannattaa noudattaa! Esimerkiksi juuri tuo väsymyksen ensi merkkien seuraaminen sekä enintään 2h kerrallaan hereillä pitäminen ovat toimineet meillä mainiosti! Kun varastoon kertyy riittävästi (=paljon) unta, vauvakin on huomattavasti tyytyväisempi ja rauhallisempi mitä ennen! :') Miksei tällaisia juttuja opeteta neuvolassa tai vaikka jo synnytyslaitoksella??

Kaikkea sitä kuitenkin opitaan kantapään kautta kokeilemalla. Onneksi kikkoja tulee vastaan jo nyt eikä silloin kun tyttö olisi ollut jo 2 vuotias. : D

Onnea onnea rakas!<3

Hullu mutsi avautuu

Heips! Kotiuduimme maanantaina koko perhe hieman erilaiselta viikonlopulta. Juhlimme lauantaina ystävämme syntymäpäiviä ja tyttö oli sillä aikaa hoidossa pitempää aikaa mitä koskaan aikaisemmin. Murua tuli aivan valtava ikävä ja löysinkin itseni imppaamasta tämän käytettyä puklurättiä. ;___; </3 (Nimimerkki Hullu mutsi avautuu..)

Itse synttärit taas oli niin huikea menestys, että kiitän onneamme päästyämme osallisiksi moisiin pirskeisiin! Yhdeksän pitkän kuukauden aiheuttama himmailu rikkoutui vihdoin sirpaleiksi ja minä saan taas toisinaan olla juuri se sama vanha oma ylihönttihöpöttävä itseni.<3 Ihanaa kun hetkeksi voi unohtaa olevansa vastuuntuntoinen äiti ja hassutella niin kuin olisin vielä juuri täysi-ikäistynyt teinin poikanen. x)

Vähän surkeat asukuvat täällä tällä kertaa, ja sille löytyisi itseasiassa useampikin selitys. Ensinnäkin juuri ennen kuvien ottoa onnistuin lyömään pääni harvinaisen lujaa kaapin kulmaa päin, noustessani kumarasta kun olin laittamassa ruokaa pakastimeen. Isku onnistui olemaan jopa niinkin kova, että luokittelisin sen seuraukset lieväksi aivotärähdykseksi. Pääni alkoi nimittäin särkeä kamalasti ja olokin muuttui hetken kuuttua huonoksi ja kuvottavaksi. @__@' Toinen syy kökköihin kuviin on kiire, sillä kuvien ottohetkellä olimme juuri lähdössä hakemaan pikkuista hoidosta ja ikävä painoi hirmuisesti mieltä. Kunnon eläytymisen sijaan meininki oli siis lähinnä "ota nyt äkkiä pari kuvaa niin mennään!!!"

Kolmanneksi syyksi epäonnistumiseen on pakko myöntää ahdistukseni kropastani. Jo aikaisemmin mainitsemani synnytyksen yhteydessä ja sen jälkeen lähteneet -10kg ovat yhä samoissa lukemissa, eikä paino ole suostunut vieläkään tippumaan enempää! D: Nyt noin viikon ajan olen suhteellisen tosissani yrittänyt muuttaa ruokailutapojani ja ainakin jättää herkut pois, mutta arvatkaapa onko sillä ollut yhtään mitään vaikutusta vaakaan. ;__;' Jotenkin tuntuu, että ennen kilot karisivat nopeasti ja tuloksia (vaikka kylläkin pieniä sellaisia) alkoi näkyä heti laihdutuksen aloitettuani. Nyt taas kaikki matelee niin kuin mitään ei olisi tapahtumassa! =__=' Onneksi minulla ei kuitenkaan ole yhtäkään syytä lakata yrittämästä lisää...

Kuten kuvista ehkä huomaa, värjäsin taannoin taas hieman hiuksiani! >.<' Törmättyäni kaupassa vahingossa uusiin Live:n Color XXL Ultra Brights -sävyihin, en voinut olla kokeilematta jotakin niistä omaan reuhkaani! Kyseiset värit ovat aivan ihanat! Niissä on upeasti erikoisia vaihtoehtoja ja persoonaallisuutta korostavia sävyjä; sinistä, pinkkiä, violettia, eri vivahteita punaista sekä kirkkaan oranssia! *___* <33

Ensiksi tietysti epäilin onko näistä väreistä yhtään mihinkään, mutta päätin kaikesta huolimatta napata yhden matkaani.

Uusi tummanruskea tukka tuntui vanhan punaisen jälkeen kamalan tylsältä. :( Siihen oli pakko saada jotain piristystä. Valitsin sitten vieressä olevista purkeista komannen (vasemmalta) nimeltä Pillar Box Red.

Ajattelin että kokeillaan nyt, vaikka tuskin tästä mitään näin tummalla tukalla tuleekaan. Hiuksissani oli vanhan epätasaisen (tarkoituksella) värjäyksen jäljiltä vaaleampia kohtia latvoissa, joten ajattelin minulla olevan pieni mahdollisuuden poikanen, että uusi väri tarttuisi niihin. Lopputuloksena sävyä oli kuitenkin enemmän kuin osasin edes toivoa, ja vieläpä upean kirkkaana ja näkyvänä! :'o Olin tulokseen todella tyytyväinen ja ajattelinkin kokeilla tulevaisuudessa myös muita tämän sarjan tuotteita samaan tyyliin ruskean värin kaverina. :'D Purkin selostuksen mukaan värit haalistuvat tukasta noin viidessätoista pesussa, joten ikuisiksi ajoiksi ei näitä shokkisävyjä tarvitse katsella. ^^ Ai että kun menen vielä repäisemään ja kokeilemaan violettia, oranssia tai pinkkiä!!!<3

Paidat ja hame: H&M, sukkikset: Seppälä, kaulakoru: Crazy Farcory, tossut: pikkusiskolta.

Tänään on ollut taas melko hektinen päivä. Tyttö on nukkunut huonosti kaikki päikkärinsä ja nyt illalla yöunille laitto oli täyttä tuskaista huutoa ja kiukkua. T_T' En todellakaan tiedä mitä tekisin, jos sattuisin olemaan yh-äiti. Varmaan sekoaisin, jos ei vierelläni olisi toista henkiöä tukemassa kaiken pyörivän ja hyörivän ympärillä! Hatun nostoa siis kaikille jotka selviytyvät vauva-arjesta yksin! :'( Niin ja meidän vauvan piti vielä olla se suhteellisen helppo yksilö...?

Vaikka hermostuneisuuden ja väsymyksen ohella meidän tuleekin Mikon kanssa tiuskittua toisillemme siitä sun toisesta, ollaan yllättävän hyvin onnistuttu pitämään pakka kasassa. Ärähtämisiä ei muistella myöhemmin, sillä kumpikin tietää toisen ollen todellisuudessa kiukkuinen aivan muusta syystä. On kuitenkin tärkeää sanoa välittämisestä joskus ääneen ja kiittää toista tuesta ja auttamisesta. :')

Pärjäilkää siellä kouluissa ja töissä. Minäkin koitan selviytyä tästä "leppoisan rentouttavasta" äitiyslomastani. Loppuviikon ajan meillä on kiikarissa kämpän viimeistelyä, siivoamista sekä tarjoiltavan ruoan valmistamista. Viikonloppuna kun ovat tyttömme ihka oikeat nimenantojuhlat, iik!! Vielä niin paljon tehtävää... Moikka!