Mitä hankkia raskausaikana?

Vieraantunut ja pelokas

Heipparallaa!

Arvatkaa mitä, mulla tosiaan alkoi kun alkoikin eilen todellinen LOMA! 8) Tuntuu ihan hullulta etten ole ainakaan tulevaan vuoteen (näillä näkymin) menossa enää säännölliseen työ-, harjoittelu-, tai koulunkäyntiin! Ei inhottavia aamuheräämisiä, ei Taikan hoitoon viemistä, ei pakollisia menoja.


Vaikka tämä tuntuukin ihanan helpottavalta ja rennolta, toisaalta pelkään minua tulevaisuudessa odottavaa kolikon nurjaa puolta. Nimittäin kotiäitiys ei ikävä kyllä aina ole sitä ihanaa ruusuilla tanssimista, vaan väsyneitä ja turhauttavan yksitoikkoisia päiviä, joissa ei tunnu olevan päätä eikä häntää. Ei päämäärää eikä kunnollisia rutiineja. Kaikki päivät alkavat tuntua yhdeltä isolta harmaalta massalta ja seinät kaatuvat päälle.


Vieläkin enemmän jännitän tulevaa syksyä, kun yhden lapsen sijaan tuleekin olemaan kaksi. Odotan vauvaa todella innoissani, mutta samalla pelkään millaista se meidän arki oikeasti tuleekaan olemaan. Pelkään etten jaksa, pelkään että parisuhde ei kestä, pelkään että viimeisetkin ystävät kääntyvät luotani pois. Pelkään olevani huono äiti.

Yritän valmistautua tulevaan kaikin mahdollisin tavoin. Eniten haluan tällä kertaa onnistua imetyksessä. Viimeksi imetys tyssäsi jo parin kuukauden kohdalla, eikä missään vaiheessa toteutunut täysimetyksen muodossa. Nyt haluan tehdä kaikkeni, jotta se onnistuisi. Googletan kaikki mahdolliset imetysteen vaihtoehdot ja otan selvää millainen tutti ja tuttipullo voisi parhaiten tukea rinnalta syömistä. Tilaan kotiini sekä käsi- että sähkökäyttöisen rintapumpun, ihan vain kaiken varalta, ja askartelen silikonihelmistä imetyskorua. Löydän käytettynä hyvän merkkisen kantoliinan ja valmistaudun kantamaan vauvaani ihokontaktissa 24/7. Kiertelen kirppareita ja haalin käsiini edullisia harsoja ja vauvavaatteita sekä innostun löydettyäni sopivan kokoisia imetyspaitoja. Ostan kaupasta uusia nännikumeja, anti-koliikki -tuttipullon sekä pulloharjan. Käyn päivittäin katsomassa onko Toriin tullut uusia koliikkikeinuja tai Tula:n kantoreppuja halvalla.

Löydän eBaysta edullisia tukivöitä, yhden raskausajan loppupuolelle ja toisen raskauden jälkeiseen palautumiseen. Samalla nappaan muutaman imetysliivit ja toivon löytäväni vielä jotain tärkeää ja tarpeellista.

En haluaisi ottaa kaikesta liiallista stressiä, mutta haluan tietää olevani valmis tai ainakin tehneeni kaiken mahdollisen etukäteisvalmistelun sen eteen.

Tuntuu terapeuttiselta kirjoittaa nämä asiat sanoiksi. Toivottavasti nyt kotiajan lisäännyttyä osaan tulla kirjoittelemaan mietteitäni blogiin asti useamminkin. Jännää miten tästä koneen käytöstä vieraantuu puhelimen sovelluksien lisääntymisen myötä. Muoti-ilmiöksi noussut tubettaminen on toki jännää ja tuo mukanaan bloggaamiseen verrattuna uudenlaisia haasteita, mutta on kuitenkin aivan eri asia. Kirjoittaessa on helpompi purkaa sanoiksi ne vaikeammatkin ajatukset, joille ei tunnu olevan videomuotoisissa tiedostoissa omaa paikkaansa.

Lisäksi tietysti ne asukuvat. Olen huomannut miten kiintynyt olenkaan katselemaan vuosien takaisia asukuvissa esiintyviä vaatetyylejäni. Siis oikeasti, aivan todella mielenkiintoista nähdä minkä näköisenä sitä on kuljettu kaupungilla esimerkiksi viisi vuotta sitten.

Tämän postauksen asukuvat ovat peräisin vappu-viikonlopulta. Silloin päällä oli aivan ihana uusi kirpparilta saalistettu Marimekon mekko. Miettikää, tämä kaunokainen löytyi ainoastaan VIIDEN euron hintaan ja vieläpä mahtui tällaisen lihapullan päälle! :'D

Mutta tällaista pikku avautumista tällä kertaa. Nähdään! :)

MY DAY - Lankalauantai

Vauvamasu!

Ihania Uutisia!

Matkani äidiksi, osa 3

Matkani äidiksi, osa 2

Matkani äidiksi, osa 1

Miksi lapsestani ei tule kaksikielistä?

Nyt olisi videolla paljon puhutellut aihe, miksi lapsestani ei tule kaksikielistä. Kuulisin enemmän kuin mielelläni aiheesta muitakin mielipiteitä ja näkemyksiä, joten kommentoikaa rohkeasti. :)

Energinen Ameeba

Vau, kylläpäs tuntuu mahtavalta! Kello on vasta kaksitoista ja mä oon saanu tänään aikaiseksi jo vaikka mitä. :'O Kaikki lähti siitä, kun sain aamulla viestin kaveriperheen muijalta, jossa hän vastasi myöntävästi eilen lähettämääni kysymykseen. Olin ehdottanut keskiviikkoillaksi puistotreffejä ja vasta nyt tajusin, että het-ko-nen meidänhän piti lähteä silloin koko perheen kera isolle ruokakauppareissulle?.. 

Ollaan jotenkin onnistuttu keräämään koko alkuviikoksi ohjelmaa ja vasta eilen illalla tajuttiin että pitäisi itseasiassa justiinsa käydä ruokakaupassa. Kauppareissut ovat yleisesti ottaen suhteellisen raskaita, joten sellaisille koitetaan yleensä varata muuten toiminta-vapaa ilta sekä mielellään kaksi aikuista + muksu -combinaatio. Hätätapauksessa viikon ruoat voi lähteä hakemaan myös jompi kumpi meistä yksinään ilman lasta, jolloin kantamusten tuominen ja niiden roudaaminen toiseen kerrokseen (portaissa) on helpompaa. Tänään minä kuitenkin tajusin että aikaisin yhteinen kauppareissu-päivämme tulisi kaiken logiikan mukaan olemaan vasta perjantaina, johon on vielä suhteellisen pitkä aika. Hetken aikaa pohdittuani päätin lähtevämme Taikan kanssa kauppaan kaksistaan tänään. Perskeles, ollaanhan me ennenkin pienemmillä kauppareissuilla näin käyty! Kyllä ne isot ruokakassit sitten jotenkin sieltä roudataan! Vaatteet niskaan ja ulos!

Kaupassa sujui äärimmäisen hyvin! Pienet kitinät saatiin ratkottua puhumalla ja muutenkin olen todennut taaperon keskittymisen ja jaksamisen säilyvän parhaiten silloin, kun kerron hänelle jatkuvasti mitä ollaan milloinkin ostamassa. "Sitten tarvisi löytää omenat.. Missäs on omenat? No katopa, tuolla! Otetaan yksi, kaksi, kolme, neljä ja viisi omenaa pussiin, noin! Sitten mennään vaa'alle ja painetaan numero 57. Laitatko sä omenat kärryyn? Hyvä, kiitos!" Kun pienestä riiviöstä tekee kauhukakaran sijaan äidin pikku apulaisen, jutellen hänelle ja antaen tälle jatkuvasti pieniä tehtäviä, lopputuloksena syntyy (ihannetilanteessa) reissu-riesan sijaan joukkoetiimiläinen! ^.^

Paluumatka autolta kotiovelle oli arvatenkin koko seikkailun koettelevin osuus. Miten jaksaa kantaa kotiin kaksi jäätävän kokoista ja -painoista kestokassia SEKÄ ohjata samanaikaisesti päämäärättömästi säntäilevää 13-kiloista naperoa? Tämä yhtälö ratkesi niin, että annoin Taikalle jälleen yhden tärkeän vastuutehtävän! "Voi kulta, tuutko sä auttamaan äitiä kantamaan tätä painavaa kassia? Ota tästä kahvasta kiinni ja kanna sitä yhdessä äidin kanssa jooko? Pidä lujaa kiinni, tosi kovasti kiinni!" Halleluja, miten nerokasta oli ommella S-ryhmän isoihin kesto-ostoskasseihin KAKSI paria eripituisia kantokahvoja! Sen lisäksi että kassia voi kantaa joko olalla tai ojennetussa kädessä (joihin ne ovat oletettavasti tarkoitettu), toista kahvaa voi hyödyntää taaperon turvalliseen taluttamiseen parkkipaikalta kotiin! *u* Tietenkään moinen tapa liikkua autojen keskellä ei ole lapsen kanssa se turvallisin, enkä käyttäisikään tätä silloin jos läheisyydessä on paljon liikkuvia autoja tai muita vaaroja, mutta hiljaisella ja tyhjähköllä parkkiksella kyseinen suunnitelma toimi loistavasti. Sen avulla sain samanaikaisesti sekä kannettua raskaita kauppakasseja molemmissa käsissäni, että ohjattua (ja tarvittaessa hidastettua) taaperon menoa ja liikkumista. :) Eikä likka muuten päästänyt hihnasta irti kertaakaan! Ei edes silloin kun jalat menivät solmuun ja hän onnistui vähän kompuroimaan epätasaisen asfaltin vuoksi. ^^' Awwws!<3

Rappusissa tytön kävely onnistui tänään mutkattomasti ja omatoimisesti. Sen sujuminen riippuu vähän päivästä ja mielialasta, mutta onneksi tänään kumpikin näistä näytti olevan kunnossa. :) Kotiovelle päästyämme huokaisin helpotuksesta, sillä painavat kauppakassit veivät veronsa myös minun jaksamisessani, eivätkä käteni meinanneet jaksaa kantaa niitä (hidastetulla temmolla tietysti, sillä taaperon kanssa liikkeellä) viimeisiä rappuja ylös saakka. Avaan oven, jonka takana kissa on tulossa tarmokkaasti tutkimaan rappukäytävämme saloja. "Kikii! Pliis, ei nyt!" Mutta katti ehti kipuamaan jo ylempään kerrokseen, pois näkyviltä. Kannan ostoskassit sisään ja riisun nopeasti taaperon. Nappaan kaapista kissanherkku-pussin ja palaan ovelle houkuttelemaan karvaotusta takaisin huoneistoon. Kiki kiinnostuu herkuista, muttei suostu tulemaan sisälle saakka hakemaan niitä. Jätän herkkupussin lattialle ja hiivin kaappaamaan kissan syliini. Jes, onnistui! NYT kotiin! Saatuani viimein oven kiinni huomaan sisällä odottavan yllätyksen. Hetkeksi yksin jätetty riiviö on levittänyt eteisen lattiamme täyteen kissan herkku-raksuja ja mutustelee niitä parhaillaan itse. "Aaargh, Taikaaa!"

Lähden purkamaan kasseja ja päätän siivota kissanruoat sen jälkeen. Haluan saada äkkiä Mikon synttäriylläriksi ostetun Toblerone-makuisen pakastekakun kylmään, ettei se vain sula enempää. Synttäripäivä kun on vasta torstaina, jolloin olemme menossa Mikon vanhempien kanssa kylpylään ja ravintolaan syömään. Taikaa ei oikein kiinnosta tällä kertaa auttaa tavaroiden antamisessa, joten yritän olla nopea ja tehokas päästääkseni äkkiä lakaisemaan eteisen lattiaa. Saatuani hommat hoidettua syötän Taikalle riisifruttia ja vaihdan tämän vaipan. Sitten onkin päiväunien aika. Saatuani vihdoin käden vapaiksi tekisi kovasti mieli vain istahtaa läppärin ääreen, mutta pakotan itseni vielä tyhjentämään pyykkikoneessa majailevat märät vaatteet kuivumaan. Lopulta nappaan mukaani banaanin ja aloitan tämän tekstin kirjoittamisen. Huh, miten paljon kaikkea olenkin saanut tänään aikaiseksi! Ottaen vielä huomioon, että tyhjensin ja täytin astianpesukoneen ennen kauppaan lähtöä ja vein lähdettyämme roskapussin. Hyvä minä! (Huomenna voinkin sitten suosiolla palata normaalin kotona köllöttämisen ja ameebailun pariin, haha xD)

Mekko-2nd hand, Vyö-Seppälä, Kaulakoru-Viikinkitorilta, Tennarit-Nelly.com

Postauksen asukuvat ovat viime perjantailta, jolloin Taika lähti mummilaan hoitoon ja luoksemme tuli ystäviä viettämään iltaa. Päälle pääsi uusi kirppikselta löytämäni avainmekko, joka on väriltään poikkeuksellisen omituinen, kunuskin ruskean sävyinen yksilö! :'D Ihastuin sen kuviointiin sekä malliin, eikä puolentoista euron hintakaan ollut tälle yhtään pahitteeksi. >.<' Minä niiiin toivon, että tulevaisuudessa kirppismuijailu onnistuisi minulta entisten vuosien tavoin, jolloin tuli löydettyä vaikka millaisia huippuja vaatelöytöjä halvallla! Porissa asuessamme löysin jatkuvasti ihania kamppeita vaatekaappiini, eikä perus vaatekaupoilla tarvinnut enää edes käydä. ^^ Kunpa vain sitä kirpputorin kiertelyä jaksaisi harrastaa useammin kuin kerran kuussa.

Tänään ollaan menossa illemmalla ystäväperheen luokse kylään. Olisi tarkoitus jälleen pelailla lautapelejä ja saada muksuille vähän toisistaan leikkiseuraa. :'3

Toivottavasti teilläkin on tulossa kiva päivä, moi! ^^

Ei enempää lapsia

Auts. Kieltämättä hieman kirpaisi tuon otsikon naputtelu kirjaimista sanoiksi.

Nyt se sitten tapahtui. Nimittäin sinetti siitä, ettei meille ole näillä näkymin tulossa enempää lapsia. Ainakaan lähivuosina, ainakaan pienellä ikäerolla. Onhan tästä jo puhuttu vuoden päivät, ja päätöskin on ollut tehty usea kuukausi sitten. Siitä huolimatta liian pienet vauvavaatteet on tähän asti vain kerätty laatikkoon ja viety kellariin. Jätetty tietäen tai tiedostamatta ilmaan sellainen pienen pieni ajatus "mutta ehkä kuitenkin vielä joskus niille voisikin olla käyttöä".

Muutama päivä sitten havahduttiin siihen, että vauvakamoja alkaa kertyä meille oikeasti aika paljon. Neljä laatikkoa vievät jonkin verran varastotilaa, varsinkin kun olemme päättäneet olla hankkimatta enempää lapsia. Eilen vihdoin päätimme varata ensi viikoksi itsellemme elämämme ensimmäisen kirppispöydän Seesamista. Teimme tunnukset nettipalveluun, ja varasimme hyllypaikan viikoksi ja maksoimme varausmaksun. Helppoa. Miksei olla tajuttu tehdä tätä aikaisemmin?

Mikko haki laatikot kellarista yläkertaan ja minä aloin avaamaan niiden teippejä katsoakseni mitkä vaatteista haluaisin jättää muistoksi Taikan vauva-ajasta. Yhtäkkiä jokin murtaa rautarouvan kylmän-neutraalin perusilmeen. Tippa tulee linssiin, kun katselen niitä pikkuruisia 50-kokoisia minivaatteita ja nuuhkaisen sitä ihanaisen suloista vauvatuoksua. Katselimme juuri edeltävänä iltana Mikon puhelimeen tallentuneita vauvakuvia Taikan ensi viikoilta. Eikä, sillä oli just tää body päällä kun menimme kaikki yhdessä ensi kertaa vaunulenkille! Ja näitä potkuhousuja käytettiin, kun menimme juuri muutettuamme ensi kertaa kävelylle aurajoen rantaan! Voi haikeus. Tuntuu ristiriitaiselta kaivata niitä aikoja, sillä juurihan minä olen huokaissut helpotuksesta, että vauvavuosi on takana päin. Jatkan vastahakoisesti laatikoiden läpikäymistä, vaikka syvällä sisimmässäni haluaisin viedä ne takaisin kellariin. Tekisi mieli jättää ne kaikki. Ei ehkä seuraavalle lapselle, mutta ihan vaikka vain muistoksi. Yllätyn itsekin, miten kurjalta tuntuu ajatus rakkaiden vauvabodyjen luopumisesta, nyt kun ne saa käsiinsä hypisteltäviksi ja muisteltaviksi. Ajatuksen tasolla kaikki oli tuhannesti helpompaa. En kokenut kaipaavani asian suhteen minkäänlaista surutyötä, onhan tätä mietitty ja pohdittu monen monta kertaa yhdessä ja erikseen.

Raskausvaatteita. Ei vitsit miten paljon käytinkään tätä äitini hankkimaa Anita-merkkistä tukivyötä, vaikka olinkin varma etten viitsi hankkia sellaista enää parille viimeiselle kuukaudelle, kauheaa rahan tuhlausta. Eikä, nää raskausfarkut oli ihan parhaat! Miten ne voikaan olla vieläkin näin hyvässä kunnossa, vaikka tuntuu että asuin niissä 24/7? Löydän säkillisen käyttämättömiä 2-koon vaippoja ja pistän fb:n Turku-mammojen ryhmään ilmoituksen, että olisin valmis antamaan ne jollekin tarvitsevalle ilmaiseksi. Yksi nainen ottaa yhteyttä, sanoo tekevänsä niistä piakkoin synnyttävälle ystävälleen vaippakakun. Mahtavaa! Menevät nämäkin hyötykäyttöön, ajattelen. Löydään lähes käyttämättömiä imetysliivejä. Voisikohan joku haluta tällaisia? Rintapumppu, maidonkerääjät, rintakumit. Tuntuu liian intiimiltä jaettavaksi, vaikka toisaalta pumppukin maksoi uutena reilu viisikymmentä euroa, ja joku voisi saada sen minulta vähäistä käyttöä kokeneena vain kympillä.

Alunperinhän olimme suunnitelleet kaksi lasta, mielellään pienellä ikäerolla. Tietysti mietimme, että suunnitelma oli lähinnä haaveilua ja todellisuus selkenisi vasta kun tietäisimme mitä vauva-arki tuo oikeasti tullessaan. Meidän vauva oli melko tyytyväinen tyyppi alusta saakka. Siitä huolimatta väsyimme, riitaannuimme ja aloimme kaivata omaa tilaa. Vaikka ajatuksen tasolla haluaisinkin Taikalle sisaruksen, järjellä ajatellen tiedän etten yksinkertaisesti jaksaisi toista lasta ainakaan muutamaan vuoteen. Haluan kouluun, työelämään, entistä syvemmälle bändijuttuihin sekä tekemään kaikkea sellaista mitä vain isomman lapsen kanssa pystyy tekemään. Haluan kerätä voimiani ja toteuttaa unelmiani, nauttien harrastuksistani ja intohimoistani. Rakentaa persoonaani yhä vahvemmaksi ja kasvaa sen myötä ihmisenä sekä yksilönä. Toinen vauvavuosi ei vain tunnu just nyt mitenkään otolliselta ajankohdalta. Eihän se tarkoita ettei sellaista tulisi ikinä, mutta kyseinen päätös kuitenkin sotii alkuperäistä pienen ikäeron -haavettamme vastaan.

Olen huomannut olevani todella ristiriitaisissa fiiliksissä koko toisen lapsen politiikan kanssa. (Yhä edelleen, vaikka samaa aihetta pohdinkin jo vuosi sitten tässä posauksessa.) Vaikka kaikki edellämainitut vahvat tiedostetut päätelmät ajautuvatkin siihen, ettei meille tosiaankaan ole tulossa toista lasta, silti  toisinaan löydän itseni suremasta "täydellisen perheen" -ideani murenemisesta. Olin muodostanut ja rakentanut sitä päässäni pienestä tytöstä saakka, sillä meillä on sisarusteni kanssa seitsemän ja yhdeksän vuoden ikäerot ja olin aina toivonut olevamme saman ikäisiä. Tiedättekö, kun jokin ajatus on kylvetty syvälle aivoihin  jo lähes kymmeniä vuosia sitten, siitä vain on todella vaikeaa päästää irti.

Vauvat ovat ihania ja mä mielelläni ihastelen ja hoidan niitä, vaikka juuri nyt en haluakaan uutta omaa sellaista syliini. Taaperon kanssa kädet on tarpeeksi täynnä, ja nautin siitä että yhä enemmän pääsen tekemään lapsenhoidon rinnalla myös omia juttujani. Siitä huolimatta joskus innostun haaveilemaan pienestä sisaruksesta. Sellaisesta, jonka kanssa Taikalla olisi ihan omat lasten väliset juttunsa. Sellaista, jonka kanssa Taika voisi liittoutua ja perustaa oman jengin, ja olisi lapset ja aikuiset. Sellaista, jonka kanssa Taikalla ei olisi tylsää lähteä vanhempien kanssa talouskauppaan, koska olisi joku jonka kanssa olla samassa veneessä. Sellaista, joka ymmärtäisi tasan tarkkaan miltä tuntuu olla meidän lapsi ja voisi olla läheinen ja läsnä koko elämän ajan. Sellaista, jonka kanssa Taikaa sitoisi muukin yhteys kuin ystävyys tai kumppanuus, joka olisi tehty samasta lihasta ja verestä.

Ensi maanantaina vauvatavarat lähtevät kuitenkin kiertoon. Kirpparipaikka on varattu ja maksettu. Asia on päätetty ja perusteltu. Kun pyysin Mikkoa eilen lohduttamaan minua, tämä vastasi että ainahan niitä uusia vaatteita saa kaupasta, jos tarve vaatii. Niiiin....

Pohdintaa joululahjoista ja Taikan joululahjatoiveita

Koska minä rrrrakastan joulua, olen jo nyt alkanut miettimään läheisilleni ihania ja heille (toivottavasti) mieluisia joululahjoja! :) Inhoan jos kaikkien lahjojen hankkiminen jää joulukuuhun, ja olenkin siksi lähivuosina pyrkinyt aloittaa niiden katselun jo heti syksyn alkaessa. Sillä tavalla päästään koko perhe välttymään järkyttävästä, tunnelmaa latistavasta joulustressistä ja keskittymään joulun alla nauttimaan niistä oikeasti mukavista jutuista.<3 Toki muutamien lahjojen etsiskeleminen voi joskus joulukaupoissa olla ihan hauskaakin, mutta metrin pituista lahjalistaa etsiessä on joulumieli jo jossain hyvin kaukana.

Meillä on paljon sukulaisia ja ihania ystäviä. Haluaisin ehdottomasti ilahduttaa niistä jokaista mieluisalla paketilla, vaikka olenkin lähiaikoina pohtinut miksi ihmeessä tästä kulutuskeskeisestä tavasta ei olla vielä luovuttu. Onhan se nyt järjellä ajateltuna melkoisen typerää tuhlata vuosittain satoja euroja siihen, että ostelee kaikille mummoilleen ja mammoilleen turhia, arpapelillä valittuja random esineitä lahjaksi. Silti jokin sydämellisyys siinä toiselle valmistaman yllätyksen antamisessa piilee, enkä kyllä itsekään olisi vielä valmis  siihen, että lahjojen antaminen vain lopetettaisiin kokonaan.

Jos jonkun suhteellisen järkevän lahjananto-tavan kuitenkin haluaa itselleen järjestää, kannattaa vielä aikuisenakin väkertää lahjatoivelistoja! Meidän perheessä olemme harrastaneet sellaisia jo muutamana vuotena, ja tänäkin vuonna ajattelin tehdä samoin. Lahjatoive- tai idealistan avulla vältytään nimenomaan niiltä typeriltä tai turhilta lahjoilta, eikä lahjan antajankaan tarvitse repiä hiuksia päästään yrittäessään keksiä toiselle sopivia asioita lahjoitettavaksi. Aloitin tänä vuonna tärkeimmästä (mutta toisaalta myös helpoimmasta) lahjansaajasta, eli perheemme pienimmästä jäsenestä.

Taikan lahjatoivelistan tekeminen on hieman hankalaa, sillä tyttö ei vielä osaa kertoa itse mitä toivoisi saavansa lahjaksi. Siitä huolimatta tytön kanssa päivittäin ollessani osaan jo jonkin verran tulkita tätä ja tiedän millaisista asioista hän tykkää ja mitkä jutut taas eivät niinkään innosta. Näin äidin näkökulmasta pystyn myös hieman ennustamaan millaiset lelut ja tavarat voisivat olla meidän murulle mieluisia myös tulevaisuudessa, ja mistä tämä innostuisi esimerkiksi tulevana keväänä. Ainakin typyn isovanhemmat ovat jo nyt kyselleet, mitä Taikalle voisi suunnitella antaa joululahjaksi.

Tällaisia ideoita keksin Taikan joululahjatoivelistaan tällä kertaa:

- Potkupyörä: Minusta lahjalistassa on aina hyvä olla sekä pienempiä että isompia (=kalliimpia) lahjatoiveita, joista potkupyörä kuuluu selkeästi jälkimmäisten ryhmään. Itselläni ei ole erityisemmin kokemusta tällaisesta potkupyörä -kapistuksesta, ja olinkin vielä jokin aika sitten varma, että meille tulee riittämään tuo parvekkeella majaileva, 1-vuotis lahjaksi saatu työnnettävä kolmipyörä. Siitä huolimatta törmäsin jossain vaiheessa netissä tähän tasapainoa ja lapsen omatoimisuutta kehittävään taaperopyörään ja ihastuin sen nerokkuuteen! Kun asiaa oikein kunnolla alkoi miettiä, mikä onkaan parempi tapa oppia pyöräilemistä ja tasapainoittelemista kuin juurikin tuollainen jalkojen tukea vaativa potkupyörä?

Ainakin minua pyöräilemisen opetteleminen jännitti ja pelotti aikoinaan juurikin siksi, että pelkäsin kaatumista. En luottanut tasapainooni, enkä myöskään uskaltanut ottaa kunnon vauhtia, jonka vuoksi pyöräileminen oli vain hankalampaa. Opin lopulta pyöräilemään vasta kouluikäisenä, vaikka nuorempana isoisäni vetikin minua usein kolmipyöräisen kanssa pitkin pihoja. Potkupyörällä kaatuminen on melkein mahdotonta, sillä aina kun tasapaino tai ajaminen tuntuu epävarmalta, pyörän saa helposti pysäytettyä pistämällä jalat maahan. Potkupyörällä vältytään tehokkaasti myös liian kovasta ja kaatumiseen johtavasta vauhdista, sillä vauhdin ottaminen onnistuu ainoastaan omien jalkojen voimia käyttäen potkimalla, eikä ketjureaktiota aiheuttavalla polkemisella. Potkupyörän avulla tasapainon löytäminen ja pyörällä ajaminen opitaan kuin itsestään, sillä lapsi pääsee harjoittelemaan sitä itsenäisesti, turvallisesti ja omaan tahtiin.

- Haukkuva lelukoira: Sain tämän idean itseasiassa tämän aamuisien lastenohjelmien lelumainoksesta! :'D Taika rakastaa eläimiä, ja erityisesti tykkää kun ne ääntelevät. Haukkuva koira voisi olla hauska "oma pikku lemmikki", joka on melkein kuin elävä koira, mutta jolla voi kuitenkin leikkiä ja hassutella vapaasti niin paljon kuin haluaa.

- Lasten soittimia: Olemme alusta saakka totuttaneet Taikaa musiikkiin ja hälinään ja tyttö onkin oppinut nauttimaan laulamisesta, tanssimisesta ja soittamisesta. Typy tykkää pimputella koskettimillani, rämplätä isin kitaroita, puhaltaa nokkahuiluun ja soitella kellopeliä. Ikiomat lasten soittimet marakasseineen ja rumpuineen olisivat hauska lisä koko perheen yhteiseen musisointiin. ^^

- Lastenkirjoja: Kerroin jo aikaisemminkin, miten paljon meidän taapero tykkääkään kirjoista! Niitä on paljon, mutta Taika ilahtuisi varmasti saatuaan sellaisia lisää lahjaksi. Kirjat eivät myöskään pitkään "vanhene", vaan niitä voi lueskella pitkin lapsuutta ja kaivaa pienen tauon jälkeen uudelleen hyllystä katseltavaksi. Lisäksi kirjat lisäävät yleissivistystä ja opettavat lapselle uusia sanoja.

- Duploja: Taikan saatua 1-vuotis lahjaksi tädiltään elämänsä ensimmäisen Duplot, leikkimme rikastuivat monella kerralla! Legoilla rakentelu on huippuhauskaa ja kehittävää, joten mikä olisikaan hauskempaa kuin saada lahjaksi lisää Duploja? Uusien lisäosien avulla lego-leikit vain monipuolistuvat ja muuttuvat jännemmiksi.

- Pieniä eläinhahmoja: Taika innostuu aina hirmuisesti löydettyään lelukorista aikoinaan kindermunista saamiani (ja säästämiäni) pieniä Barbapapa- ja eläinhahmoja! Niille rakennetaan palikoista koteja ja majoitetaan edellämainittuihin Duplo-taloihin. Joskus kuntosalin lapsiparkissa huomasin tytön kanniskelevan ympäriinsä sikäläisiä PetShop -leluja, ja aloinkin pohdia jospa sellaiset tai vastaavat voisivat kiinnostaa meidän neitiä kotonakin.



Tietenkään tämä lista ei tarkoita, etteikö lapsellemme voisi antaa lahjaksi myös jotain ihan muuta, mutta sen avulla voi saada vinkkejä ja osviittaa siitä, minkä tyyppiset jutut kiinnostavat taaperoamme tällä hetkellä eniten. :)

Mitä mieltä te olette lahjalistoista? Hyvä idea vai ehdoton nou-nou? Entäs oletteko itse tehneet itsellenne tai lapsellenne sukulaisille ja ystäville menevää idealistaa?

Millainen äiti minä olen?

Bongasin Korinnan blogissa mielenkiintoisen haastepostauksen äitiydestä ja päätin tarttua aiheeseen itsekin. Onhan sitä omia kasvatus- ja hoitometodeja toki pohdittu täällä ennenkin, mutta nyt ajattelin "päivittää" mietteitäni tämänhetkisestä tilanteesta tämän kyselyhaasteen avulla.


Minkälainen äiti olet?

Olen rento ja leikkisä, mutta samalla tarkka ja huolehtivainen. Saatan heittäytyä lapsen kanssa lattialle esittämään koiraa ja läpsiä kilpaa keittiön pöytää käsillä, mutta vaadin kaikkien lapseen liittyvien tärkeiden perusasioiden olevan aina kunnossa. Olen tarkka siitä että lapsi on syönyt, vatsa on toiminut, vaatteet ovat puhtaat ja päiväunet ovat onnistuneet oikeaan aikaan. Etenen rennolla asenteella antaen lapselle tilaa oppia asioita itse, varmistamalla kuitenkin ympäristön ja välineiden olevan turvallisia. 


Eroaako se paljon siitä minkälainen äiti ajattelit olevasi ennen lapsia? 

Ei oikeastaan. Vielä ei ole tosin tietoa millaiseksi äidiksi minä tästä muodostun Taikan kasvaessa vanhemmaksi. Toistaiseksi olen kuitenkin ollut melko lailla sellainen kuin halusinkin aina olevan. Väsymyksen ja kaiken muun mahdollisen huomiota vievän iskiessä päälle lapsen saama osuus huomiostani toki vähenee pienemmäksi mitä toivoisi, mutta sellaista elämä on.


Mitä luulet, että muut ajattelevat sinun kasvatustavoistasi? 

En tiedä varmaksi, mutta uskoisin heidän ajattelevan minun olevan ihan perus hyvä äiti. En ikinä tulisi voittamaan mitään vuoden tunnollisinta tai ekologisinta -äitipalkintoa, mutta kasvatustapojani ei olla koskaan erityisemmin haukuttu pystyyn tai katsottu minua pitkään. Toki kaikkien äitien hoito- ja kasvatustavat eroavat toisistaan ainakin hieman, sillä meitä on niin moneen junaan.


Mitä sinun pitäisi mielestäsi tehdä toisin?

Ehkä olla enemmän henkisesti läsnä lapsen kanssa touhutessa. Voisin myös pienentää kynnystäni lähteä lapsen kanssa kaksin erinäisiin paikkoihin.



Mitä teet mielestäsi oikein? 

En ota liikaa paineita hoitaa ja kasvattaa lastani jokaista oppaan ja tuttavan ohjetta noudattaen. Meillä toimitaan meidän tavoin ja ne ovat aivan yhtä oikeanlaiset kuin muidenkin tavat toimia. Myöskin se, että teemme lapselle selkeät rajat ja rytmit, joita pyrimme säilyttämään ja noudattamaan joka päivä. Etenemme kuitenkin samalla lapsentahtisesti muokkaen ja soveltaen periaatteitamme tilanteen mukaan, jämähtämättä jyrkkiin totutuihin toimintamalleihin.


Oletko varovainen äiti? Annatko lapsen kokeilla esimerkiksi kiipeämistä hyvillä mielin vai estätkö toiminnan? Oletko hankkinut turvalukkoja kaappeihin, pistorasioihin suojat tai portteja rappusiin tai joihinkin oviin? Perustelut vastauksiin.

Sekä että. Annan Taikan telmiä ja harjoitella seisomista, nousemista ja kiipeämistä melko vapaasti, mutta pidän huolen ettei hän pääse loukkaantumaan kovin pahasti. Esimerkiksi meillä on alakerran portaikon alapäässä turvaportti, vessan ovea pidetään aina kiinni ja kaikki kielletyt ja vaaralliset esineet on siiretty pois Taikan saatavilta. Keittiön kaappeihin meinattiin jossain vaiheessa hankkia turvalukot, mutta sitä ei olla vieläkään saatu aikaiseksi, vaan pärjäilty yleensä sillä että Taikan ollessa keittiössä joku on aina vieressä vahtimassa. 

Kaikelta en häntä kuitenkaan pysty enkä aijo alkaa varjelemaan, sillä pyllähdyksien ja perus kompuroimisten kautta sitä nimenomaan opitaan tekemään asiat oikein. Kun tarpeeksi monta kertaa Taika päättää nousta pöydän alla seisomaan ja kolauttaa hieman päätään pöytälevyyn, jossain vaiheessa hän oppii ettei niin kannatakaan tehdä. Tietysti jos näen tai kuulen hänellä olevan ongelmia päästä jostain pois, riennän pikaisesti auttamaan!


Miten toimit seuraavassa tilanteessa: lapsi huutaa kaupassa pää punaisena ja makaa kaupan lattialla, kun et suostu ostamaan jotain tiettyä juttua mitä lapsi haluaa. Annatko olla? Heittäydytkö itsekin maahan? Keskusteletko aiheesta? Annatko periksi? Mitä ajattelet muiden kaupassa asioivien katseista ja huokailuista?

Tällaisessa tilanteessa en Taikan 10kk:n iän vuoksi ole vielä ollut, mutta kaupassa ollaan jo nyt näytetty jonkin verran uhmaa. Itseasiassa varmaan yksikään kauppareissu ei nykyään onnistu ilman ainuuttakaan kiukkukohtausta tai vähintäänkin pientä narinaa. Ensinnäkään Taika ei sitten yhtään viihdy istua paikoillaan, on sitten kyseessä ostoskärryn tuoli, rattaat tai autonistuin. Hetken aikaa hän juuri ja juuri jaksaa keskittyä siihen, mutta suuttuu melko pian, jos häntä ei päästetä menemään menojaan. Kaupassa usein joudummekin vuorottelemaan Mikon kanssa siitä kumpi kantaa Taikaa sylissä ja aina välillä istutamme hänet takaisin kärryyn. Kiukutteluun ei kylläkään vastata heti, vaan koitetaan ensin viihdyttää häntä kärryssä istuessa. Emme kuitenkaan viitsi loputtomiin huudattaa lasta julkisilla paikoilla, joten säästämme kaikkien hermoja kantamalla tyttöä välillä sylissä.

On myös äärimmäisen rasittavaa kun Taika haluaisi aina kärryssä istuessa syödä sitä roikkuvaa metalliketjua! Koitan kuitenkin aina kärsivällisesti kieltää sitä kerta toisensa jälkeen ja tarjota tilalle pureskeltavaksi vaikkapa tuttia tai purulelua.

Tilanteessa jossa lapsi heittäytyisi kesken kauppareissun lattialle yrittäisin ensiksi tietysti puhua hänelle järkeä. Jos lapsi vaatii jotain lalua, kerron että hän voi toivoa sellaista synttärilahjaksi tai säästää viikkorahoja (tms.) kyseisen asian ostamiseen. Voisin ehdottaa myös että jos hän rauhoittuu, hän saa päättää ja valita jonkun tietyn hedelmän, jugurtin tai mehun ostettavaksi. En sinänsä kannata lahjomista, mutta pidän myös ajatuksesta, että lapsi voi saada jonkun pienen palkinnon onnistuneen kauppareissun päätteeksi! Lapselle kerrotaan heti alkuun että jos hän jaksaa olla koko kaupassakäynnin ajan kiltisti, hän saa valita karkihyllystä yhden patukan, tikkarin, kindermunan tai muun vastaavan. Jos mitkään suostuttelukeinot eivät kuitenkaan auta, sanon että äiti jatkaa nyt eteen päin ja annan lapsen itse tulla perääni.

Kyllä minua vähän nolottaa kaupassa jos lapseni huutaa tai kiukuttelee, mutta en kyllä antaisi sen takia periksi ja ostaisi tälle kaikkea mitä hän haluaa.

Miten teidän perheessä suhtaudutaan herkkuihin? (Karkit, jäätelö, limut, sipsit, roskaruoka…)

Koska itse pyrin pitämään linjani kurissa, välttelen herkkujen syöntiä melko pitkälle. En kuitenkaan pidä sokeria minään ihmiskunnan perivihollisena, vaan silloin tällöin kohtuullinen herkuttelu on minusta sallittua. En myöskään ihan ymmärrä niitä vanhempia, jotka panttaavat herkkujen antamista lapselle tyyliin viisi vuotiaaksi asti! Meillä tullaan todennäköisesti pitämään jonkinlaista karkkipäivää kerran viikossa, jolloin ostetaan kaupasta jotain hyvää koko perheelle. 


Onko lapsillanne tarkat rytmit? Ruoka, uni yms. Perustelut vastaukseen. 

On. Vaikka muuten meillä ollaan melko rennosti, niin pyritään pitämään rytmeistä kiinni sekä lapsen että aikuisten elämän helpottamiseksi. Tai oikeastaan unirytmeistä lähinnä. Tyttö jaksaa valvoa hyvin kolmesta neljään tuntiin, mutta jos hereilläoloaika venyy sen pidemmäksi, känkkäränkkä iskee ja rauhoittuminen päikkäreille vaikeutuu entisestään. Joku päivä mentiin tässä vain yksillä päikkäreillä, mutta silloin tarvittiinkin aika paljon ohjelmaa ja eri ihmisiä viihdyttämään pikkuista pisin iltaa.

Ruokarytmejä ei varsinaisesti ole, mutta nyrkkisääntönä koitetaan pitää sellaista toimintatapaa, että aamulla mennään ruokapöytään syömään puuroa, sitten heti tytön herätessä päikkäreiltä tarjotaan maitoa ja siitä sitten tunnin sisällä ruokaa. Taika syö usein siis neljästi päivässä plus maidot. Joskus jos ruoka on maistunut huonommin tai ruokailuväli meinaa venyä liian pitkäksi, annetaan myös jotain pientä välipalaa.


Mitä luulet ja toivot että lapsesi ajattelevat aikuisena kasvatustaidoistasi? 

Kyllä minä uskon Taikan ajattelevan meidän olevan ihan kelpoja vanhempia! Ei ehkä ihannoi meidän kasvatustapoja vielä lapsena, mutta viimeistään aikuisena toivon saavani häneen hyvän suhteen ja mikä tärkeintä, ymmärryksen ja hyväksynnän toisiamme kohtaan. Kyllä minä olen sen verran positiivisesti ajatteleva että väitän Taikan olevan meidän kanssa (jälkiviisaana) samaa mieltä.

Mitä kasvatustapoja olet kopioinut omilta vanhemmiltasi? 

Aika paljonkin, varmasti. Sekä minun että Mikon perheessä ovat olleet pienestä saakka perus hyvät tavat toimia ja olemme kumpikin saaneet mielestämme hyvän kasvatuksen ja riittävät eväät elämään. Vaikeaa luetella mitä kaikkea tulen kopioimaan omaan perheeseeni, sillä suurin osa tekemisistänihän on omasta lapsuuden kodista opittua. Sen voin ainakin mainita, että ollaan Mikon kanssa usein muisteltu lämmöllä lapsuutemme hetkiä, jolloin perheissämme on pidetty kiinni joka viikkoisista ja -vuotisista perinteistä! Haluamme itsekin muodostaa meidän perheellemme omat perinteet ja näyttää lapselle miten hienoja ja odottamisen arvoisia ne ovat! :)


Ulkoiletteko päivittäin? 

Emme. Pitäisi varmaan, mutta näin se asia vain toistaiseksi on. Meillä ei ole mitään jokapäiväistä ulkoilurutiinia, vaan enemmänkin mennään fiiliksen ja päivän muiden menojen mukaan. Nykyisin jäädään harvemmin nyhjöttämään koko päiväksi kotiin, vaan melkein aina käydään ainakin jossain päivän aikana. Jos ollaan vietetty useampi tunti kaupassa, emme yleensä jaksa enää lähteä sinä päivänä ulkoilemaan. Vaunulenkitkään kun eivät ole Taikalle kovin mieluisia ja pihallakaan hän ei vielä oikein osaa mennä itsekseen. (Hiekkaa hän tosin tykkäisi syödä...)


Paljon lapsesi saa katsoa telkkaria päivässä ja käyttää esimerkiksi tablettia? 

Varsinkin aamuisin Netflixin lastenohjelmat pyörivät meillä melkein päivittäin. Se on ainoa tapa miten aikuiset (tai varsinkin aikuiNEN, kun toinen on poissa kotoa) pääsee syömään aamupalansa Taikan syöttämisen jälkeen rauhassa.

Miten näytät tunteita jälkikasvullesi? Niin positiiviset kuin negatiivisetkin. 

Samalla tavalla kuin kaikille muillekin? :D Lapselle en tietenkään kiroile tai huuda, ja muutenkin ilmaisen suuttumukseni lempeämmin, mutta kaiken muun voi mielestäni näyttää samalla lailla kuin aikuisellekin. Selittämällä sen lapselle tietysti "lasten kielellä".



Millaisia äitejä te olette? Oliko samanlaisia toimintatapoja kuin meillä vai mennäänkö teillä täysin eri tavalla? :)