sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Sunnuntain ulinat

Jaaha. Meikä on näköjään päässyt videoiden makuun kun uutta pukkaa toisen perään! No mutta enjoy ja silleen. Kertokaa jos tykkäätte näistä! :)


lauantai 30. tammikuuta 2016

Jokaisesta vastoinkäymisestä oppii aina jotain uutta itsestään

Asukuva viime viikon perjantailta, tukka vielä silloin "blondina".
Moikka-moi! Ajattelin tulla tänne vähän päivittelemään kuulumisia ja purkaa päälimmäisenä mielessä olevia juttuja vapaamuotoisemmassa tekstipläjäyksessä.

Yleisesti ottaen mulle ja meille kuuluu ihan hyvää. Olin eilen suhteellisen reippaalla tuulella ja sain aikaiseksi imuroida kämpän sekä siivoilla kaikkea pientä minkä aina lykkää tuonnemmaksi "tärkeämpien" asioiden tieltä. Mikko oli iltavuorossa, mikä tarkoitti että oltiin Taikan kanssa koko päivä ja ilta kahdestaan. Yleensä välttelen erinäisten menojen suunnittelua sellaisille päiville kun olen tytön kanssa yksin, mutta tällä kertaa päätin lähtevämme kahdestaan ruokakauppaan ostoksille. Reissu ei tosin arvatenkaan mennyt ihan mutkattomasti, vaikka Taika käyttäytyikin tällä kertaa kaupassa todella mallikkaasti ja jaksoi istua alusta loppuun kärryssä ilman sen suurempia huutokonsertteja. (Success!) 

Sillä sähläyksen määrä on kuitenkin perheessämme vakio, oli jonkun meistä luonnollisesti sekoiltava pakollisen prosentin verran. Onnistuin melkein kolaroimaan autoamme parkkipaikalla, vaikka syy ei varsinaisesti ollutkaan minun. Yhtäkkiä vain parkkeeratessani joka ilmansuunnalta alkoi tulvia jumalattomasti autoja, ja jokainen niistä halusi tietysti ehtiä toistensa eteen ensimmäisenä. Ja sitten siinä olin minä, joka äkkinäisestä ruuhkasta säikähtäneenä päätyi kääntämään rattia aivan liian aikaisin oikealle ja jämähämään suoraan keskelle kahta parkkiruutua. Onnistuin myös löytämään juuri sen harvan kohdan koko parkkialueelta, jossa edessäni oli pyöreällä ja leveällä tiilireunalla ympäröity lyhtypylväs, joten edestä päin tila oli entistäkin minimalistisempi eikä pakoon päässyt blondiparkki-tyyliä hyväksikäyttäen. Siinä minä sitten rimpuilin, kun yksi takanani ollut auto halusi parkkeerata toiseen valtaamistani ruuduista ja loput autot blokkasivat tietäni pakittamiseen ja korjausliikkeen tekemiseen. Kun olin hyvän tovin odotellut vuoroani päästääkseni vihdoin liikahtamaan paikoiltani johonkin suuntaan, aloin tilan tyhjennettyä vihdoin toiveikkaana pakittaa itseni ulos loukusta. Noh kuinkas ollakaan, sinä aikana kun olin ehtinyt kääntää katseeni toiseen suuntaan, muutaman nanosekunnin aikana taakseni oli ehtinyt kuin tyhjästä ilmestyä vielä yksi heppu jäätävän isossa asuntoautossaan. Oli kuulkaas senttimetreistä kiinni ettei autoni peräpää olisi ollut liiskautunut kohti sitä jäätävää metallijättiä! Ja vieläpä pieni lapsi takapenkillä! D: Aijai kun tuli hyvä fiilis taas. Onneksi kaikki tapahtui vain melkein, vaikka aikamoinen säikähdys siitä tulikin! =_='

Paluumatkalla kahden ison ostoskassin kantaminenkin oli naperon kanssa melkoisen mielenkiintoista, kun meidän pikkutirppanan uteliaisuudelle ei tunnetustikaan ole rajoja. Yksi makoplätsi parkkipaikkamme märällä ja epätasaisella jäämöhkäleellä oli vain alkusoittoa, sillä pihalla olisi vielä vaikka kuinka paljon mielenkiintoisia jäätiköitä tutkittavana, tykkäsi äiti siitä tai ei. Siinä muutaman kymmenen metrin autolta-rappukäytävälle -matkan aikana kaksi eri ihmistä kysyi minulta tarvitsisinko apua. :'D Ylpeänä rautamutsina vakuuttelin pärjääväni itse, mutta tajusin kuitenkin kiittää ehdotuksesta. Salaa silti toivoin, että joku olisi kaikesta päättäväisyydestäni huolimatta tullut tarmokkaasti nappaamaan kassit käsistäni ja minä olisin voinut keskittyä 100%:sesti riiviön hallintaan. Ehkä olisin osannut ottaa tarjotun avun vastaan jos kysyjänä olisi ollut jokin reippaan ja kiireettömän näköinen nuorehko henkilö, eikä koiraansa ulkoiluttava sympaattinen naapuripappa tai vauvaansa kantava, miehensä ja esikoisensa perässä juossut nainen. Mutta kiitos kysymästä kuitenkin.<3 Tuli hyvä mieli! Ja ihan kiitettävästihän mä onneksi lopulta pärjäsin. ^^'

Neule-Lidl, Paita-H&M, Hame-2ndhand(Seppälä)
Alkuviikkoni meni kieltämättä melko sumuisissa merkeissä. Maanantaisen bändin hajoamis-uutisen jälkeen olin niin järkyttynyt, että Mikon tultua muutaman tunnin sisällä iltavuorosta kotiin hajosin täysin. Kerrottuani kaiken hänelle ääneen, menetin totaalisesti hallintani ja minua kasassa pitäneet suojamuurit pääsivät vihdoin lahoamaan palasiksi. Itkeä-vollotin muutaman tunnin putkeen, ja vaikka Mikko miten yritti ensin lohduttaa, sitten keskustella ja analysoida, ja lopulta siirtää huomioni positiivisempiin asioihin, en vain kyennyt vastaanottamaan mitään. Tiistaipäivä meni lähinnä kiukutellessa, sillä en vain millään voinut uskoa tapahtunutta todeksi. Mikään ei kiinnostanut. Halusin vain maata paikoillani ja miettiä miksi minua oltiin kohdeltu niin väärin. Katkeruuden möykky kurkussani alkoi sulata vasta torstaina, jolloin aloin hiljalleen hyväksyä tilanteen sellaisena kuin se on. En väitä vieläkään olevani asian kanssa ok, mutta nyt mieleeni tulee muitakin näkökulmia miksi näin saattoi tapahtua ja ehkä tämä kaikki oli sittenkin hyvä juttu.

Olen yhä sitä mieltä, että bändin pojilla oli selkeitä kommunikaatio-ongelmia enkä edelleenkään ymmärrä miksi tämä kaikki piti hoitaa näin tylyn kylmästi. En ymmärrä miksei me oltaisi voitu kaikki yhdessä kokoontua hyvässä hengessä keskustelemaan bändimme jatkotoivomuksista ja -suunnitelmista ennaltaehkäisevässä mielessä ja karttaa mitkä jutut kiinnostavat meitä bändin tulevaisuuden kannalta ja mitkä ei. Oltaisiin voitu pohtia yhdessä mikä kenenkin mielestä toimii ja mikä ei, jättämättä ketään yksittäistä ihmistä ulkopuolelle muiden liittouduttua tämän selän takana ja tehden päätökset koko bändin puolesta keskenään.

Jokaisesta vastoinkäymisestä kuitenkin aina oppii jotain uutta itsestään. Silloin kun syksyllä aloitin bändiharrastuksen, olin äimänä miten moni muusikko halusikaan tehdä kanssani töitä! Olin niin häkeltynyt, etten osannut päättää mitä oikeastaan itse edes haluan kaikelta tältä. Tuntui kamalan julmalta vastata suurimman osan ehdotuksiin kieltävästi, sillä en todellisuudessa ollut varma millainen musisointi minua itseäni edes kiinnostaa. Tämän viimeisimmän bändikokemuksen ja sen loppumisen myötä minä vihdoin tajusin mitä todella haluan musiikkikuvioissani tehdä! Sekä sen, mikä minua ei juurikaan loppupeleissä kiinnosta.

- Haluan tehdä omia kappaleita, sillä mä tajusin että musta sittenkin on siihen! Haluan kehittää itseäni säveltäjänä ja sanoittajana ja mua oikeasti kiinnostaa kokeilla erilaisia juttuja ja kikkoja, miten musiikista saa mielenkiintoista ja jännittävän kuuloista!

- Haluan nauhoittaa ja tallentaa musisointejani muistiin.

- Haluan kokeilla eri musiikkityylejä ja -lajeja, rajaamatta kiinnostustani tietynlaisiin kappaleisiin ja tekemällä liian yksitoikkoisia ja samanlaisia biisejä.

- Voin soittaa ja laulaa covereita, mutta ainoastaan sellaisista biiseistä joista oikeasti tykkään ja joiden työstäminen on mun mielestä hauskaa tai kehittävää.

- Haluan esiintyä, mutta se ei ole prioriteettilistani ykkönen. Keikkailu on kivaa, mutten halua kaiken aikani menevän muiden toivomien biisien työstämiseen. Esiintymisissä on tietysti otettava huomioon yleisön musiikkimakua ja etenkin "tilaajan" toiveita, mutta kaikessa mennään kuitenkin minun (ja mahdollisen bändiporukkani) ehdoilla.

- En halua soittaa/laulaa sellaisia biisejä, jotka eivät yksinkertaisesti sytytä mun inspiraatiota tai mielenkiintoa yhtään. En halua väkisin haalia käsiini mahdollisimman paljon helppoja covereita, jotka ainoastaan kasvattaisivat biisilistan pituutta.

- En muutenkaan halua keskittyä musiikissani kenenkään muun kuin itseni (ja mahdollisen bändiporukkani) miellyttämiseen, sillä näillä näkymin musiikki on ja pysyy puhtaana harrastuksena, jonka on tarkoitus tehdä minusta itsestäni onnellisen. Jos tekemäni musiikki tuottaa rahallista voittoa, se on vain ja ainoastaan plussaa. Ei koko touhun päämäärä.

Musta tuo edellämainittu lista asioita on melkoinen saavutus, ajatellen miten epävarma ja epätietoinen itsestäni olinkaan vielä vasta muutama kuukausi sitten. Vaikka joitakin noista pointeista olinkin tavallaan ajatellut mielessäni jo kauan ennen tätä, vasta nyt olen oikeasti tajunnut mitä niiden toteutuminen tai toteutumattomuus oikeasti tarkoittaa. Joitakin asioita pystyy oppimaan vain kantapään kautta.

Musiikillisten erimielisyyksien lisäksi (joista ei siis varsinaisesti missään vaiheessa edelleenkään kunnolla keskusteltu, mutta joiden olemassaolon ymmärsin näin jälkikäteen todennäköisesti olleen olemassa) meidän välillä oli selkeitä poliittisia sekä "kulttuurisia" näkemyseroja. Erilaisuus on rikkautta, mutta tietyn pisteen jälkeen jatkuvasti toistensa kanssa tekemisissä olevien henkilöiden eriävät mielipiteet suurimmista elämän kysymyksistä saattavat pistää sukset ristiin. Vaikka miten huumoripuoli ja yleinen rempseilymeininki täsmäisivätkin yhteen, vastakkaiset näkemykset ihmisten oikeuksista, suvaitsevaisuudesta, oikeudenmukaisuudesta, ihmisarvosta sekä yleisestä maailmanmenosta alkavat ennen pitkää tuottaa ongelmallisia ristiriita-tilanteita.

Alkuhuumassa näitä erimielisyyksiä piti vain pieninä eriävinä "ominaisuuksina", mutta mitä pidemmälle asiat etenivät, sitä jyrkemmin kummalliset ennakkoluulot, juurtuneet kapeakatseiset periaatteet sekä minun silmissäni vanhentuneet aatteet alkoivat ärsyttämään. Jossain kohtaa (vielä ennen bändin eroamista) löysin itseni pohtimasta, milloin tulee vastaan se raja, jonka jälkeen erimielisyydet ovat liian suuret. Minne saakka kaveruuden rajaa pitäisi venyttää ja kuinka pitkälle erilaisuutta pitäisi sietää? Missä kohtaa pitäisi suosiolla todeta olevansa liian erilainen ollakseen toisen ystävä? Missä vaiheessa on parempi vaihtoehto sanoa äänettömät hyvästit ja jatkaa elämää erillisillä poluilla? Olen tavallaan hirveän tyytyväinen, ettei minun tarvinnut lopulta olla se päätöksen tehnyt, toista jättävä osapuoli. Nyt saan vain rauhassa tulla jätetyksi, vaikka se tuntuukin astetta kurjemmalta, sillä siihen ei osannut varautua etukäteen. Minun omatuntoni on puhdas. Minä en ole se, joka tässä tilanteessa loukkasi ketään tai särki kenenkään sydäntä.

Vaikka miten vaikealta tämän myöntäminen itselleni tuntuikin, voin vihdoin todeta että onneksi asiat tosiaankin päättyivät. Alkushokin jälkeen olen melko tyytyväinen asioiden menneen näin. Tuntuu yhä tyhjältä ja vajavaiselta, sillä enää en ole kyseisen bändin laulaja. Menetin tittelin mukana merkittävän osan identiteettiäni, jota en ainakaan vielä ole osannut korvata millään muulla. Mutta ehkä vielä joskus, kun haavat ovat parantuneet, minä nousen jälleen. Ja silloin olen eheämpi ja itsevarmempi kuin koskaan! :)

torstai 28. tammikuuta 2016

Hups...

Mulle kävi eilen pieni kämmi.




Arvaatteko mihin se liittyy?...


Oikein, HIUKSIIN.


Kuinkas muutenkaan...




Nimittäin, mä oon vahingossa taas...





PUNAPÄÄ! XD


Jos haluatte tietää miten tämä kävi näin, katsokaa video :'D




Twin Peaks Party + Decorating

Nonnih! Olisi vihdoin aika Twin Peaks -kemujen valokuvien julkaisemiselle. :'3

Oli kieltämättä yllättävän hankalaa pohtia millaisin tavoin kämpästä saisi luotua jotenkin kyseisen tv-sarjan henkisen. Halusin ehdottomasti luoda tunnelmaa koristeilla ja erinäisillä pienillä yksityiskohdilla, sillä ne jos mitkä tekevät teemabileistä teemabileet! Varsinkin tällaisessa tilanteessa, kun asujen soveltaminen voi osoittautua vieraille vaikeaksi.

Ideoiden keksimiseksi selasinkin tuttuun tapaan Pinterestiä (jos minun pinnaukseni kiinnostavat, tsekkaa kansioni-> tästä) ja tallensin itselleni inspiraatiokuvia sekä asujen, koristeiden että ruokien muodossa. Tässä pieni kollaasi siitä, millaiset kuvat sai mussa ideoita liikkeelle:





Halusin tehdä ympäristöstä salamyhkäisen maustaen sitä ripauksella metsää. Lisäksi oli olennaista säilyttää Twin Peaksin tutuimmat merkkielementit, joista sarja on tunnettu ja jotka tekevät siitä ainutlaatuisen. Tällaista jälkeä koristelusta sitten tuli:


Eteinen

Ihan ensiksi huoneistoon astuessa huomasi vanhanaikaisen film boardin (Tigeristä), johon oli liiduilla täytetty Twin Peaksin elokuvatuotannon tiedot sekä ohjaajan nimen (tästä en muistanut ottaa kuvaa, nyyh ;_;). Kun eteistä jatkoi peremmälle, vastassa komeili askartelemani Welcome to Twin Peaks -kyltti, josta yritin väkertää mahdollisimman samanlaisen näköisen mitä alkuperäinenkin sarjassa oleva tervetuliaiskyltti alueen rajalla on.

Seuraavaksi eteisen katossa roikkui iso metsästä poimittu puun oksa, joka toi tilaan metsän tuntua. Lisäksi viereisellä hyllyllä majaili kynttilälyhty, jonka hämyinen valo heijasti seinille roikkuvan oksan varjoja. Kiinnitin eteisen peiliin Twin Peaksia mukaillen pelikortteja, jotka kaikki olivat kuningattaria (sarjaa katsoneet ymmärtävät miksi. ;)). Olohuoneen ovelle ripustettiin punaisia verhoja imitoiva viininpunainen lakana, roikutin seinästä muovisen puukon sekä tungin oven kahvaan pöllö-pehmolelun. :'DD (Kaksi viimeisintä myös Tigerista.) Keittiön oveen teippasin Twin Peaksin kuuluisaa siksak-lattiaa muistuttavaa mustasta teipistä muodostuvaa kuviota.


(Pahoitteluni blurrista kuvasta)
Ensin meinasin tehdä jokaisesta huoneesta tietyn tilanteen tai Twin Peaksin paikan aiheisen, mutta tilanpuutteen ja rekvisiitan vähyyden vuoksi päädyin lopulta sekoittamaan kaiken keskenään. Erityisesti eteisestä tuli aikamoinen asioiden sekamelska, mutta toisaalta se myös oli kaikista huoneistamme se vähiten koristeellinen tai sisustetuin, niinkuin muuten luonnollisessa tilassa. Siellä oli eniten tyhjiä seiniä ja tilaa kaikenlaiselle rojulle kämpän muihin huoneisiin nähden, hehe. :'D


Olohuone

Olohuoneen koristelut rajoittuivat aika pitkälti kynttilöihin sekä pelikortteihin. Yritin parhaani mukaan luoda tunnelmaa sillä, että jätin sytyttämättä illan ajaksi isoja kattolamppuja (muuta kuin keittiössä ja vessassa), ja sen sijaan valaista huoneet pienillä lampuilla sekä kynttilöillä. Niitä valonlähteitä pitikin sitten sijoitella useampaan eri nurkkaan, jotta kaikkialla näkisi istua ja seurustella.

Käyttämättömyydestä huolimatta kattolamppu kuitenkin sai oman osuutensa koristeluista! En tiedä tuliko lopputuloksesta kaiken kaikkiaan ruma vai hieno, mutta päädyin ex-temporesti tunkemaan kattokruunumme väliköihin isoja puun oksia. :'DD Kokonaisuuden piti tehdä olohuoneestamme metsämäisemmän, toivottavasti se onnistui. ^^'



Keittiö

Keittiön koristelun olivat olohuoneen tavoin äärimmäisen minimalistiset. Seinällä oli kiinni muutama pelikortti ja jääkaapissa roikkui magneettikiinnitteinen peuran pää (myöskin Tigerista, ylläri).

Keittiössä tärkeimpänä tunnelmaa luovana elementtinä oli kuitenkin ruoka! Siitä ei ikävä kyllä tullut tajunneeksi ottaa tarkempia kuvia, mutta teemaan liittyviä tarjottavia olivat donitsitornit sekä kirsikkapiiras. Myöhemmin illalla tehtiin myös Twin Peaksin Dineriin viittaavia ranskalaisia ja nakkeja. Muita naposteltavia oli perus bileisiin kuuluvat sipsit, popparit, dipattavat vihannekset, konvehdit sekä punaviini.

Kuvista huomaa myös pöydän keskellä sijaitsevan holillisen hyytelökakun, joka oli osana erästä hulvatonta "juoma"peliä. :'DD

Illan aikana pelattiin kaksi ennalta suunniteltua peliä. Toinen niistä on aikaisemmin mainitsemani hyytelöpeli, ja toinen liittyy kuvassa kädessäni olevaan muovikääreeseen. :) Jälkimmäisen pelin idea on istua kaikkien pelaajien kesken ringissä ja heittää vuorotellen kahta noppaa. Kun nopat näyttävät samaa lukua eli paria, kyseinen pelaaja saa aloittaa muovikääreen repimisen.

Kääreen sisältä paljastuu pikkuhiljaa pieniä ylläreitä, joita pelin valmistelija (eli tässä tapauksessa minä) on kääreen sisälle pakannut. Sieltä paljastui mm. tikkareita, suklaapatukoita, laastareita sekä kondomeja, haha! : DD Oli niin huvittavaa nähdä ystävien innon pakettia avatessa, aivan kuin oltaisiin matkustettu takaisin lapsuuteen jolloin synttäreillä pelattiin tämän kaltaisia jännittävän toiminnallisia leikkejä! ^^ Täytyy ehdottomasti keksiä (=etsiä pinterestistä...) näitä lisää myös ensi bileiksi! :'3

Kekkerit jatkuivat myöhään yöhön, jonka jälkeen vieraat lähtivät koteihinsa. Kieltämättä kätevää asua Turussa, kun suurin osa kavereista asustelee parinkymmenen minuutin bussimatkan päässä. ^^

Siinä oli kuitenkin kaikki tämänkertaisten bileiden teemasta ja tunnelmasta! Toivottavasti oli mielenkiintoista katseltavaa.
Moips. :)

tiistai 26. tammikuuta 2016

Kun kaikki romahtaa

Noniin. Ensin mietin, etten kirjoita tästä aiheesta blogiin ollenkaan. Sitten totesin, ettei minulla olekaan mitään menetettävää. Koko juttu on vielä niin tuore, että kirjoituksestani saattaa tulla tarpeettoman tunteellinen. Mutta toisaalta, juuri nyt minä tätä kirjoittamisterapiaa eniten tarvitsenkin. Ehkä tällä tavoin saan ajatuksiani järjestykseen tai löydän tämän myötä jonkin sisäisen rauhan ja hyväksynnän.

Eilen illalla sain tietää, ettei meidän bändiä ole enää olemassa. Clamor:in pojat olivat kokoontuneet viime treeneissä (en ole ihan varma tapahtuiko tämä perjantain treenien jälkeen kun olin lähtenyt vai sunnuntaitreeneissä, joihin en sovitusti päässyt tulemaan) keskenään ja päättäneet, etteivät halua enää jatkaa bändin toimintaa tulevaisuudessa. Heidän mielestään bändi on syksystä saakka tuntunut kaikkien mielestä enemmän tai vähemmän huonolta, ja kokoonpanon tilanne oli muuttunut kyseenalaiseksi jo ennen minun saapumistani porukkaan. Omien biisien parissa oli kuulemma syttynyt pieni innokas kipinä hetkeksi aikaa, mutta lopulta yhteisestä soitosta vain puuttui sitä jotain. Tämän lisäksi suurimmaksi osaksi perheelliset jäsenet kokevat, ettei heidän aikansa tahdo enää riittää bändin pyörittämiseen. Myöskään covereiden työstäminen ei tunnu enää yhtä hyvältä kuin ennen, mutta toisaalta motivaatio omien biisien työstämiseen on puutteellista.Yksiselitteisesti bändi on soittajien mielestä tullut tiensä päähän, eikä jatkamisessa ole heidän mukaansa mitään järkeä.

Jos on yhtään elämääni tai blogiani seurannut, saattaa arvata miten järkyttynyt olin kuultuani tästä kaikesta. En ollenkaan osannut odottaa tällaista asioiden kulkua. Olimme juuri lupautuneet kahdelle keikalle, lyöneet lukkoon biisilistan, työstäneet syksyllä kolme omaa kappaletta sekä keskustelleet demon nauhoituksesta. Mietittiin millaista laitteistoa hankittaisiin keikkarahoilla bändikämpälle sekä suunniteltiin tulevaisuutta. Yhtäkkiä tämä kaikki on poissa ja kaikki nämä suunnitelmat valetta. Aivan odottamatta minulle ilmoitetaan muiden bändiläisten päättäneen keskenään pistävämme pillit pussiin, keskustelematta koko aiheesta minun kanssani sanallakaan. Tuntuu suoraan sanoen täydeltä paskalta.

Kaikki nämä kuukaudet voisi heittää suoraan roskikseen. Kaikki ne tunnit, jotka olin käyttänyt bändin vuoksi covereiden harjoittelemiseen, omien kappaleiden säveltämiseen, nauhoittamiseen ja sanoittamiseen sekä lopulta kaikki se aika jonka olin istunut autossa 40km per suunta bändikämpille ajamiseen oli turhaa eikä johtanut lopulta mihinkään. Kaikkein eniten satuttaa tietysti valehteleminen tai se, että koko tämän ajan minulle uskoteltiin kaiken olevan hyvin. Ei ollut minkäänlaisia merkkejä tai varoittamisia siitä, ettei bändillä olisikaan tulevaisuutta, sillä kaikki tulevaisuutta koskevat keskustelut enteilivät lähinnä täysin päinvastaista suuntaa, kohti kasvua ja kehitystä.

Ehkä ainoa niinsanotusti erimielisyystilanne oli silloin, kun pohdimme tulevien keikkojemme biisejä. Keskustelimme millaisesta matskusta baarikansa tykkäisi ja millaisesta ei. Heitin silloin myös ilmoille pohdiskelevan kysymyksen, että ennen pitkää meidän olisi ehkä syytä päättää halutaanko me pysytellä keikkailua priorisoivana coverbändinä, vai keskittyä omien biisien tekemiseen ja työstämiseen. Tästäkin keskustelusta on kuitenkin aikaa, ja sen lopputuloksena olimme käsittääkseni päätyneet yhtenäiseen mielipiteeseen.

Koko tämä erokeskustelu käytiin eilen illalla whatsapissa, ja voin myöntää menneeni lievään shokkiin tajuttuani mikä on homman nimi. Mikko oli iltavuorossa ja minun piti hoitaa Taikan iltatoimet. Sen sijaan jähmetyin paikoilleni ja tärisin, koska en voinut uskoa tapahtunutta todeksi. Tuntui todellakin siltä, että tärkeä osa maailmaani ja elämääni olisi yhtäkkiä vain romahtanut, eikä minulla ollut koko asiaan mitään osaa eikä arpaa. Muut olivat jo tehneet päätöksen selkäni takana ja kokivat riittäväksi vain ilmoittaa minulle, että tämä oli nyt tässä. Nähtävästi oli tarkoitus vielä kerran tavata kanssani treenikämpillä ja keskustella aiheesta kaikki yhdessä, mutta lopulta yksi jäsenistä päätyi avautumaan aiheesta jo viestitse, jonka jälkeen keskustelu käytiinkin käytännössä kokonaan whatsapissa. Olisihan tämän minusta voinut hoitaa asiallisemminkin. Jotenkin inhimillisesti kaikkia osapuolia kunnioittaen, ettei minusta tuntuisi nyt näin turpiin vedetyltä ja siltä, että kaikki tämä aika minulle oltaisiin vain syötetty paskaa ja valheita.

Yritän pysyä positiivisena ja miettiä, että tästä bändikokemuksesta on minulle varmasti hyötyä. Onhan näihin kuukausiin mahtunut valtavasti hyviä muistoja ja ilon täytteisiä hetkiä. En silti kiellä, etteikö ne kaikki tuntuisi näin jälkikäteen ajateltuna vain yhdeltä suurelta feikki-näytelmältä. Vaikeaa ajatella oliko mikään niistä onnen hetkistä totta, jos kerran muiden mielestä bänditoiminta on koko tämän ajan ollut silkkaa "tekohengitystä".

Okei, yritän tosissani keskittyä hyvien puolien löytämiseen. Tämän bändikokeilun myötä minä vihdoin koin ensi kertaa elämässäni todellista bänditoimintaa, missä olimme kaikki yhtä suurta perhettä, välitimme toisistamme ja pidimme toistemme puolia (oli se sitten muille valheellista tai ei, niin minulle se oli aitoa onnea). Pääsin tekemään musiikkia letkeiden ja äärimmäisen lahjakkaiden jätkien kanssa sekä löysin itsestäni jotain aivan uutta musikaalista puolta, mitä en ollut tähän asti vielä onnistunut ennen löytämään. Perkele vie, tein jopa kolme saamarin kovaa biisiä itse alusta loppuun, vaikka aikaisemmin kuvittelin olevani kykenemätön sellaiseen!

Vaikka kaiken tämän jälkeen tuntuukin petetyltä, niin sellaista se elämä vain nähtävästi toisinaan on. Onneksi tällainen tilanne sattui elämässäni bändin kohdalla, eikä esimerkiksi perheen tai ystävien. Vaikka bändin pojat olivatkin minulle kuin perhettä, ja ennen kaikkea pidin heitä ystävinäni. Mietin, että tältä Turusestakin varmaan tuntui kun hänet yllättäen heitettiin Nightwishista pihalle. Tai varmaan vieläkin pahemmalta, koska minun tapauksessa varsinaisesti minua ei potkittu pois, vaan päätettiin lopettaa koko bändi neuvottelematta asiasta kanssani. Kaikkein kurjinta tietysti on varmasti heillä, joille moinen yllätys tapahtuu esimerkiksi puolison kanssa, kun tämä yllättäen ilmoittaakin hankkineen toisen naisen/miehen, samalla kun vaimo olisi paksuna toiselle muksulle, häämatka olisi varattuna ja uusi talo rakennettuna. Onhan tämä minun tilanteeni tuollaiseen skenaarioon verrattuna melkoisen mitätön.

Olen aina ajatellut, että edellä mainitussa pettämistilanteessa vika on aina molemmissa osapuolissa. Ei parisuhde voi yhtäkkiä, salassa toiselta osapuolelta alkaa voida huonosti. Kyllä molemmilla pitäisi aina olla sen verran tuntosarvia pystyssä tunnustelemassa yleistä fiilistä ja ilmapiiriä, ettei mikään ero voisi koskaan tulla totaalisena yllätyksenä, salamana kirkkaalta taivaalta. Miten väärässä nähtävästi olinkaan, vaikka kyse ei kohdallani onneksi parisuhteesta ollutkaan. Ehkä sitten elin omassa onnellisessa kuplassani, katsellen kaikkea läpi vaaleanpunaisten lasien. Ehkä en vain osannut tai ymmärtänyt katsoa tilannetta tarpeeksi tarkasti, tulkita mahdollisia pieniä suupielien vivahteita tai varjoon jääviä ilmeitä, kun katse kääntyy muualle.

Vaikka bändistä olikin ehtinyt muodostua minulle maailman rakkain harrastus, voiman ja inspiraation lähde ja tietynlainen elämän tarkoitus, olisin kuitenkin luopunut siitä elämäni prioriteettilistalla ensimmäisenä. Toivottavasti tämän kuittaisi koko tulevan vuoteni epäonnet, eikä minun tarvitsisi enää luopua mistään muusta rakkaasta asiasta elämässäni. Sillä kaikki mitä minulle jäi on toivo. Toivo siitä, että tässä kaikessa olisi kaikesta huolimatta jotain järkeä tai että olisin saanut tästä jonkin elämäni oppitunnin. En tiedä.

Jos johonkin elämässä voi luottaa niin siihen, ettei mikään ole varmaa.
Nöyrä kiitos ja kumarrus.


-------------------------------------
EDIT.

Juu, elikkä nähtävästi homma menikin niin, että pojat aikovat sittenkin jatkaa yhdessä bändinä, ja tarkoitus olikin tosiaan vain heittään meitsi pihalle. Ilman sen kummempia selityksiä lauluni ei siis nähtävästi enää kelvannutkaan, vaikka takana on tosiaan useamman kuukauden aika, jona tätä asiaa olisi voinut keskustella jo paljon aiemmin. Paska maku jäi suuhun joka tapauksessa, vaikka koitettiinkin jälkikäteen erään jäsenen kanssa vielä keskustella aiheesta paremmin.

Se siitä sitten! Onneksi tämä tuli tavalla tai toisella päätökseen.

maanantai 25. tammikuuta 2016

Koukku Katki Sekä Viikonlopun Meiningit

Arkiasua: Kaikki kamppeet H&M, nahkakengät suomalaista käsityötä. :)
Moikka moi! Meille päin on kuulunut poikkeuksellisen toiminnallista aikaa, jonka vuoksi minusta onkin kuulunut täällä hieman vähemmän. :') (Ajankohtaisempia, reaali-ajassa päivittyviä juttuja voi seurailla mm. instasta.) Viikonloppuna oli pitkästä aikaa tiedossa taaperon mummila-reissua, mikä arvatenkin tarkoitti äidin ja isin omaa aikaa! :33 Nämä pari päivää eivät kuitenkaan menneet millään lailla varsinaisesti rentoutumiseen (ellei kymmeneen saakka nukkumista lasketa, heh), sillä olimme onnistuneet täyttämään kaiken lapsivapaan ajan tekemisellä.

Perjantaina minulla oli bänditreenit, joiden jälkeen lähdimme Mikon kanssa joululahjaksi saadulla lahjakortilla ulos syömään. Treffit sijoittuivat Ravintola Tårget:iin, jossa nautimme pääruuaksi minä paistettua kuhaa ja Mikko härän ulkofilepihviä, viinilasien kera. Päädyimme myös poikkeuksellisesti ottamaan jälkiruoat, minä otin sitruunajuustokakkua ja Mikko suklaamoussea. Kaikki annoksemme olivat melko pieniä (olivat varmasti suunniteltuja kolmen ruokalajin illalliseen), mutta loppujen lopuksi tulin ainakin itse noista kahdesta annoksestani jo todella täyteen. Laadussa sen sijaan ei löydy mitään moittimista, sillä jokainen suupala tuntui mahdottoman herkulliselta palalta taivasta. *-* Paikan hintataso oli kuitenkin sen verran korkea, ettei kyllä olla todennäköisesti menossa samaan ravintolaan syömään vielä vähään aikaan. Ellei sitten pizzoille, sillä ne näyttivät olevan pääruoka-annoksia edullisempia vaihtoehtoja. Lahjakortin kanssa asia on toki toinen, ja olikin enemmän kuin mukavaa päästä kerrankin hemmottelemaan itseään ihanalla qurmee-sapuskalla. :)

Ravintolan jälkeen teki kieltämättä mieli jäädä vielä hetkeksi keskustaan ja poiketa jonnekin kuppilaan vielä toisille lasillisille (teki meinaan valtavasti mieli irish coffeeta!), mutta oltuamme liikkeellä autolla päätimme kuitenkin palata sieltä suoraan takaisin kotiin. Sinä päivänä muuten loppui meidän tammikuun toisesta päivästä saakka alkanut herkkulakkomme, jona pyrimme välttämään syömisistämme ja juomisistamme kaiken lisätyn sokerin, toimien siinä samalla tipattomana tammikuuna. Kolmisen viikkoa se kuitenkin ainoastaan kesti, sillä viime viikonloppu sisälsi paljon herkkuja, joita emme yksinkertaisesti halunneet välttää. Oli jännää huomata miten joulu- ja uudenvuodenmässäilyjen jälkeen suorastaan himoitsi suklaata ja rasvaa! Kuitenkin jo parin päivän lakkoilun jälkeen sokerikoukku katkesi, ja ylähyllyyn piilotettujen konvehtirasioiden ajatteleminen unohtui kokonaan. :)

"Onneksi" tuona aikana ei myöskään ollut erityisemmin juhlia tai muita tilanteita, joissa herkkuja oltaisiin kovasti tarjottu, joten kurissa pysyminen sujui melko helposti. Jatkossa ollaan ajateltu (minä erityisesti) jatkavamme samankaltaista linjaa, vaikka tosin löysemmällä otteella. Yksi extrakuiva saunasiideri viikossa ei ole enää kielletty, ja lasillinen viiniä iltasellakin voi olla ok. Kuitenkin yleiset herkut jätetään minimiin ja pahimpiin himoihin voi ottaa palan tummaa suklaata. :') Itse en kokenut herkkulakkoa erityisemmin laihduttaneen minua (mitä nyt joulupöhötys lähti), vaan enemmänkin sen tarkoituksena oli katkaista syvälle pinttynyt sokerikoukku ja ihan vain mielenkiintostakin kokeilla pystynkö sitoutumaan totaaliseen sokerittomuuteen useamman viikon ajaksi. Itseasiassa totta puhuakseni tuntui jopa hyvältä olla mukana ns. tietyssä "jujussa", että herkkujen välttelemiseen oli ihan oikeasti joku oikea syy, eikä vain sellainen "no ei minun pitäisi, mutta..." -asenne, joka toisinaan pitää, mutta toisinaan horjahtelee pahasti.

Palatakseni kuitenkin takaisin viikonloppuun, siirtykäämme lauantain tapahtumiin! :'D Lauantaina menimme katsomaan elokuvateatteriin viimeisintä Star Warsia, ja hyödynsimme taas kerran joululahjaksi saatuja lahjalippuja. :'3 Itse elokuva ei itseäni erityisemmin sykähdyttänyt, vaikka olikin kieltämättä semi viihdyttävä 3D-elämys. Leffan jälkeen käväisimme vielä nopeasti kaupassa hakemassa puuttuvat asiat illan tapahtumaan, ja palasimme kotiin pistämään paikkoja ojennukseen. Sinä iltana pidimme nimittäin luonamme jännittävät Twin Peaks -bileet, joita olin odottanut useamman viikon ajan kuin kuuta nousevaa! *u* Itse pippaloista kerron enemmän kuvien kera seuraavassa postauksessa, joten pysykäähän kuulolla! 8----))

Ilta oli mielestäni erittäin onnistunut, ja vieraat olivat ilokseni täysillä mukana kaikessa kehittelemässäni toiminnassa. ^^ Sunnuntaiaamuni alkoi hieman kohmeisin tunnelmin, kiitos punaviinin, mutta onnistuimme siitä huolimatta saamaan itsemme liikkeelle jo puolenpäivän aikoihin suuntaamalla nokkamme kohti vanhempiemme koteja. Kyläilimme ensin Mikon vanhemmilla, nauttien siellä kolmen ruokaöajin päivällistä. Alkupaloiksi oli juusto-oliivi -keittoa, pääruoaksi hartaudella valmistettua savustettua ankkaa, salaattia sekä parmesan-juustoisia uuniperunoita. Jälkiruoaksi oli herkullista mansikka-Pavlovaa. Tulee ihan vesi kielelle noita sapustoja muistellessa... Syömisen jälkeen menimme käymään vielä minun vanhemmillani, missä kahvittelimme ja maistelimme hedelmä-marja -herkkulautasen sisältöä sekä siskoni leipomia omenaruusu-piirakoita, nams!<3 Kuuden aikoihin lähdimme takaisin kohti kotia ja oltuamme perillä olikin jo Taikan iltatoimien aika. :')

Ähh, tuntuu kamalan haikealta kun jälleen yksi kauan odotettu kiva viikonloppu on takana päin, eikä vähään aikaan ole tiedossa uusia juttuja joita odottaa. :'( Mutta mahtavat hetket jättävät jälkeensä myös mahtavia muistoja, ja ne jos mitkä ovat elämässä arvokkaita! :)

Palaillaan ensi kerralla Twinnari-teemojen merkeissä. Siihen asti moikka! ^^

maanantai 18. tammikuuta 2016

Vihreä Intiaani

Vähän asukuvaa edellispäivältä, hop! :)

Ensi kertaa raskauden jälkeen tämä iki-ihana inkkarihame pääsi jälleen näkemään päivänvaloa.<3 Taisin käyttää sitä viimeksi aivan alkuraskaudessa (täällä), jonka jälkeen se oli joustamattomansa kankaansa vuoksi jäänyt kaapin perukoille odottelemaan parempia aikoja. Noh, ne ajat ovat näemmä tulleet, sillä ainakaan edellispäivänä hameen käyttöön ei tuntunut liittyvän minkäänlaisia ongelmia, jeee! :')

Päivän asuksi valikoitui pakkasesta huolimatta hameasu, sillä alkoi vain yksinkertaisesti tympiä käyttää viikkotolkulla pelkkiä tylsiä farkkuja. Inkkarihameen kaveriksi kiskaisin päälle reilu vuosi takaperin alennusmyynneiltä löytyneen ihanan metsänvihreän neuleen, harmaat sukkikset sekä harmaat polvisukat. Olo oli melko värikäs, ja mietinkin sopiiko sekä värillinen yläosa että värillinen alaosa yhteen, mutta jälkikäteen kuvia katsellessa kokonaisuus näyttää kaikesta huolimatta suhteellisen hillityltä. :> En itseasiassa edes tajunnut, että hameet pienet vihreät yksityiskohdat matchaavat neuleen väriin, heh! :D

Paita, hame & sukkikset - H&M
Näistä kuvista huomaa miten karsean värinen tämä nykyinen kuontaloni onkaan. Viimekertaisen syväpuhdistavan shampoo-pesun jälkeen tukka on muuttunut ajan kanssa entistäkin epätasaisemman väriseksi. Se on osittain hyvinkin sinertävä, mutta joistain kohdista melko keltainen. Ja se jos mikä on äärimmäisen raivostuttavaa! >:( Vaikka tuo "vaaleansininen" ei sinänsä ruma itsessään olisikaan, niin laikukas tukka on kyllä totaalinen yök. xP

Meinasin eilen heittää tuon reuhkan päälle kaapin päällä odottelevan dark blond -värin, mutta jänistin. Päätin kuitenkin odorraa ja vaalentaa näitä syväpuhdistavalla shampoolla vielä kerran (tänään), jotta tuleva väri varmasti tarttuisi näihin joka puolelta eikä jättäisi joihinkin kohtiin sinisyyttä. Juuri nyt tukka on yhä märkänä suihkun jäljiltä, joten vasta huomenna pääsee kunnolla näkemään millaisessa sävyssä nämä tällä hetkellä ovat. Ei ole muuten ennen käynyt, että jonkin hiusvärin vaihtamiseen olisi mennyt näin pitkä aika! Kuulemma kyseinen vaikeus liittyy usein nimenomaan kylmiin sävyihin, joten ensi kerralla pitääkin miettiä kahdesti ennen kuin länttää päähän sinistä tai vihreää...


Mutta joo. Muuten tänne kuuluu ihan hyvää! :) Olen melkoisen täpinöissäni tulevan viikonlopun aikana järjestämistämme Twin Peaks -bileistä, joista en olekaan tainnut mainita täällä aikaisemmin. ^^ Käytiin tänään koko perhe kaupoilla ja shopattiin teemaan sopivaa rekvisiittaa sekä kaikkea muuta pientä tarpeellista. Hiihh, en malta odottaa että pääsen piitkästä aikaa pistämään kämppäämme juhlakuntoon! >.< Muistuttakaa että otan koristeista valokuva-todistusaineistoa!! :D

Palaillaan seuraavien juttujen merkeissä ensi kerralla, moido!

perjantai 15. tammikuuta 2016

My Pick Up Line(r)

Heips! Taas pitkään aikaan hieman naamapärstä-kuvaa, johon liittyen haluan raportoida kahdesta lähipäivinä tapahtuneesta asiasta. Minä nimittäin onnistuin kuin onnistuinkin saamaan hiusteni sinisyyttä haalistettua edellispostauksessa mainitsemallani tavalla. :) Löysin marketista Herbinan halpaa syväpuhdistavaa shamppoota (ökyhintaisen kampaamotuotteen sijaan) ja miksasin sitä jääkaapissa lojuneeseen sitruunamehuun. Suhdetta en osaa sanoa, sillä liruttelin molempia kulhoon silmämääräisesti hyvän näköiseksi soossiksi, jonka sai vielä suhteellisen helposti päähän ilman että se olisi valunut heti otsaa pitkin painovoiman uhrina harteille. Levitin mömmön kaikkialle hiuksiin, jonka jälkeen kelmutin koko paketin ja annoin vaikuttaa puolisentoista tunnin ajan. Loppuvaiheessa sitä alkoikin jo tihkua muovien alta pois, joten oli jo aikakin lähteä suihkuun pesuille.

Tukasta tuli moisen pommin jälkeen kamalan kuiva ja karhean tuntuinen. D: Suorastaan uitin hiuksiani hoitoaineessa ja suihkuttelin jälkikäteen vielä roppakaupalla hiuksiin jätettävää öljypohjaista hoitavaa suihketta. Mutta oli se kuitenkin parempi vaihtoehto kuin värinpoisto, ja siitä huolimatta kuitenkin melko tehokas! Suihkuvesi oli nimittäin hyvinkin sinistä, ja lopputuloksestakin huomaa hiusten vaalentuneet jonkin verran. Sitä ei tietenkään näistä mustavalkoisista kuvista osaa yhtään sanoa, mutta lopputulosta voi kurkata vaikkapa instasta, täältä.

Aijon tehdä samanlaisen vaalennusprosessin luultavasti vielä kerran, ja katsotaan sitten alkaisiko tukka näyttämään vihdoin oikeasti vaalealta. : >

Ja se toinen juttu, josta meinasin mainita! Ostin pari päivää sitten aivan huikean IsaDora:n vedenkestävän eyelinerin Sokoksen myyjän suosittelemana. Epäilyksistäni huolimatta rajaukset pysyivät luomilla koko päivän suttaantumatta, ja näyttivät illalla lähes tismalleen samanlaisilta kuin mitä aamulla niitä olin silmiini piirrellyt! Jes, mahtavaa! Vihdoinkin joku tuote, johon voi oikeasti luottaa! 8)) Suosittelen itsekin kyseistä tuotetta lämpimästi heille, jotka kaipaavat meikkipussiinsa suttaantumatonta lineria, jota ei tarvitsisi korjailla pitkin päivää ja pelätä näyttääkö pandalta pienen lumituiskussa kävelyn jälkeen. :'D

Jouduin tosin ostamaan tämän kaveriksi myös öljypohjaisen meikinpoistoaineen, sillä normaali aine (saatikka pelkkä vesipesu) eivät taida tähän rautarajaukseen purra. Mutta onneksi kyseessä oli lahjaksi saatu Sokoksen lahjakortti, joten tulipahan kerralla satsattua laatuun eikä määrään. :)


***
Muuten tänne meille kuuluu aika tavallista. Arkea, arkea, arkea. Eilen ystävä kävi kylässä ja pelasimme kolmestaan Carcassonea uusilla jännillä lisäosilla, jotka piristivät peliä moninkertaisesti. :) Tiistaina kävin bänditreeneissä, joissa lyötiin (lähes) lukkoon tulevan keikkamme biisilista, ja saatiin työstettyä kappaleita eteenpäin. :'> Olen myös kutonut, pelannut Alice - Madness returns:ia sekä lukenut.

Lisäksi ollaan hieman ulkoiltu ja pidetty Mikon kanssa viime vuoden lopulla aloitettua säännöllistä kunto-jumppaa täällä kotona, pari-kolme kertaa viikossa. Jälkimmäiseen liittyen koitin aluksi etsiä youtubesta kivoja jumppavideoita, joita oli tarkoitus käyttää liikkeiden tekemisen motivaattoreina, mutta joka kerta videossa oli jokin kohta pielessä. Taso oli joko liian lepsu tai vaihtoehtoisesti aivan liian kova ja liikkeet vaihtelivat joko liian tylsistä - liian haastaviin. Lopulta päädyttiin siihen, että MINÄ aloin vetää meidän jumppia itse! :'D Peilikuvan lailla keksin lonkalta (=muistelen Elixian jumppatunneilta) erinäisiä liikkeitä ja toistamme niitä samaan aikaan sopivissa sarjoissa sitä vauhtia, että molemmille tulee kunnon hiki ja alkaa hengästyttää. Jumppa kestää yleensä 30-45 minuuttia, jonka jälkeen venytellään.

Nyt ollaan tehty näillä järjestelyillä jo kolme kertaa, ja näyttäisi siltä että tämmöinen systeemi toimii meillä parhaiten ja vastaa kummankin odotuksia ja tarpeita saada tehtyä juuri sellainen treeni kuin sillä hetkellä tuntuu hyvältä. :') (Mikolla on toki sanavaltaa liikkeiden valitsemisissa ja toistoissa.) Lisäksi tehdään tietysti perus vatsalihaksia, lankkuja ja muita vastaavia lihaskuntojuttuja, kumpikin oman tasonsa mukaan. Jospa sitä kesällä, ja miksei muutenkin, onnistuisi olemaan vähän timmimmässä kunnossa ja energiatasotkin pääsisivät vähän nousemaan? Ainakin eilen aamupäivällä huomasin ajattelevani "Tänään muuten pitäis illalla treenata", mikä on yleensä minulle aika absurdi yhtälö. :''D

maanantai 11. tammikuuta 2016

Dirty Baby Boy -Blue

Heippatirallaa. :) Tulin eilen tämän näköisenä naapurikirpparilta ja vetäisin naamaani Mikon tekemän mansikka-banaani -smoothien. En löytänyt ostettavaksi muuta kuin yhden lautapelin, jollainen meillä itsellämme tosin jo on, mutta jonka ehdotin edullisen hintansa vuoksi pelaajaystäville. ^^

Käväisin samalla myös lähikaupassa katsomassa sattuisiko sieltä sattumoisin löytymään kaverin vinkkaamaa syväpuhdistavaa shampoota. Sellainen kuulemma saattaisi purra tähän nykyiseen likaisen vaaleansiniseen reuhkaani, jota olen muuten yrittänyt vaalentaa värinpoistoilla jo kahdesti. Ensimmäinen kerta (videossa esittelemäni halppispurkki) ei tosin onnistunut eikä tehonnut juuri yhtään, mutta sentään toinen värinpoisto vei vihreää ihan kiitettävästi tiehensä.

Joten tällaiselta wannabe-pastellisiniseltä tukkani näyttää nyt!

Jos koko pääni olisi tuollaista samanlaista vaaleansinistä, sitä voisi kutsua vielä jollain lailla cooliksi. Kun kuitenkin juureni ovat värjäytyneet värinpoistojen myötä paperin valkoisiksi (vaikka uskokaa tai älkää, yritin olla laittamatta väriä niihin), lopputulos on vain todella epämääräinen. D,:

Olisi tosiaan tarkoitus päästä tuosta haalean sinisestä (ex-vihreästä) eroon, ja seuraava yritykseni onkin testata mainitsemaani kaverin suosittelemaa syväpuhdistavaa shampoota! En ollut kuullutkaan koskaan kyseisestä menetelmästä, mutta aihetta googleteltuani törmäsin useampaan ohjeeseen miten tukkaa voi tehokkaasti vaalentaa kotikonstein. Mietin kokeilevani syväpuhdistavan shampoon sekoittamista sitruunamehuun, jospa se vaalentaisi hiuksia vieläkin paremmin. Toisaalta monessa sitruuna-vaalennusohjeessa neuvotaan menemään kuivattelemaan tukkaa auringon valoon, mutta se taas ei ole näillä keleillä kovin houkuttelevaa, saatikka tehokasta. Hiukset muuttuvat pikemminkin jääpuikoiksi kuin kuivuvat... :'DDD

Paita-Lindex, Farkut-H&M, Saappaat-Rieker(2nd hand), Kaulakoru-Kelttikorut
Ja kun kerran jo sulavasti siirryin sää-aiheeseen, niin siitähän minä sitten myös jatkan! Ei ole nimittäin erityisen paljon kiinnostanut panostaa lähiaikoina pukeutumiseen, kun ikkunan takana pakkaset paukkuu lähes kolmeakymppiä! D: Onneksi  pahimmat päivät ovat toistaiseksi ohitse, ja viime päivinä ollaankin oltu vain reilun kymmenen astetta miinuksen puolella. Tänään on enää -6, mutta jo muutaman päivän sisällä olisi vissiin taas kiristymässä sinne -15 paikkeille.

Housut (ja pahimpina päivinä myös pitkikset/sukkikset) ovat ihan must, mielellään myös villasukat, sekä tietysti iso paksu neule! Asut näyttää siis joka päivä jotakuinkin samalta, jos siis ylipäätään tulee kotoa minnekään poistuttua. Ei ole erityisemmin innostanut ulkoilla, vaikka itseasiassa juuri nyt näyttäisi taas hieman lupaavammalta! Ulkona sataa lunta, jospa päästäisiin vihdoin pulkkamäkeen? :) Viime vuonna pukilta saatu taaperopulkka odottelee nimittäin jo kuumeisesti käyttöään! Ja ostettiin tässä taannoin myös liukuri, jotta toinen meistä pääsisi laskemaan mäkeä Taikan kanssa yhdessä. Aloin tosin miettiä, pitäisiköhän hankkia myös sellainen aikuisille sopiva normipulkka, jotta päästäisiin liukumaan alas kaikki yhdessä? :DD Olisko "aikuisten pulkan" ostaminen vähän hassua? >.<'

Tähän väliin mihinkään liittymätön vuoden 2015 "Best of nine"-kuvakollaasi instani tykätyimmistä kuvista. :)

Mutta asiasta kolmanteen! Arvatkaapa mitä? Meillä on buukattu bändini, eli Clamor:laisten kanssa jo peräti KAKSI keikkaa tulevalle keväälle! 8)) Woohooo! \o/ Toinen keikoista on yksityinen, mutta toiseen voi osallistua kuka tahansa. ^^ Tapahtuma järjestetään Auran Ravintola Haarikkassa, jossa on siis tarkoitus soitella covereita noin puolisentoista tunnin ajan Auran markkinoiden jälkimeiningeissä. ^^ (Facebookin tapahtumasivuille pääset tästä.) Kuumottaa kyllä kieltämättä jonkin verran jo nyt, sillä edellisestä keikastani on jo muutama vuosi aikaa... Mitä nyt muutamia hassuja sukulaisille esitettyjä juttuja vedettiin vielä joskus raskausaikana, mutta muuten en olekaan esiintynyt bändikavereita ja satunnaisia hengailija-kuuntelijoita lukuunottamatta. :')

Ja musisoinneista puheenollen, käykääpäs tsekkaamassa mun ja Mikon pari päivää sitten nauhoittaman Ikävä ihollesi -coverin! On muuten aika mageet kitarasaundit uudesta joululahja-kitarasta! ;)

Palaillaan ensi kerralla, moi!

lauantai 9. tammikuuta 2016

Puolitoista-vuotias Hippilapsi

Hello!

Ei ole taas vähään aikaan näkynyt Taikan asuja käsitteleviä postauksia, joten tässäpä tulisi, hop! :) Vaikka millaisia suloisia ja hullunkurisia asusovelluksia sitä tuleekin päivittäin tytölle laitettua, harvemmin ne päätyvät kuvattaviksi asti. En yksinkertaisesti ehdi ikuistamaan niitä, varsinkaan ennen kuin niissä on komeilemassa jo jotain ruoan tähteitä tai muuta suttua/eritettä, heh. Joskus kun lapsen kuvaaminen taas onnistuu ja tuntuu kiinnostavalta, asu ei välttämättä tuo minussa juuri minkäänlaisia erityistunteita. Ymmärrätte varmaan, jos päällä on sillä hetkellä vain perus kotipöksyt ja tylsän valkoinen body.

On varmaan aika normaalia, että niitä ns. parempia ja kivempia vaatteita tulee helposti pantattua virallisempia tilanteita varten, eikä sellaisia raaski pukea päälle (likaantumisriskin vuoksi) perus kotona leikkimiseen. Se, mikä kyseisessä menetelmässä kuitenkin harmittaa, on vaatteiden pieneksi jääminen, ja ne arvatenkin jäävät pois käytöstä lähes uudenveroisina. Mutta mitä järkeä on omistaa kivoja vaatejuttuja, jos ei niitä koskaan pue päälle?

Tämänkertainen asu koostuu ystäväperheen ompelijataren itse tekemästä, Taikan joululahjaksi saamasta tunika-mekosta sekä suloisista (samoin joululahjaksi saaduista) sydän-sukkahousuista. Tunikan ihana retro-henkinen kangas on PaaPii-Designea, joiden kuoseja olen itsekin monesti ihaillut ja kuolannut! <3_<3 Kyseisen mekon taiteillut ystävätär on kuitenkin sen verran reippaampi ja taitavampi (sekä paremmat ompeluvehkeet omaava) yksilö, että onneksi Taika saa kauniita itsetehtyjä luomuksia myös melko usein lahjaksi sieltä. :')

Mulla alkaa muuten jo oikeasti pikkuhiljaa puskea ulos korvista se ainiainen pinkki-pinkki-pinkki -meininki, mitä aina tungetaan kaikkien tyttöjen vaatteisiin. @_@' Eikä siinä mitään pienissä määrin, mutta kun paidat ja housut ovat aina läpikotaisin pinkkejä miljoonassa eri sävyssä, siihen väriin alkaa yksinkertaisesti kyllästyö. Olen koittanut vältellä pinkkiä ja ostanut Taikalle myös siistejä "poikien"vaatteita, mutta ongelma onkin ollut se, kun en erityisemmin pidä sinisestä tai autoistakaan. u.u' Ihannetapauksessa tykkään ostaa tytölle värikkäitä, kuviollisia ja raidallisia kamppeita, joiden kanssa on hauskaa leikitellä kuoseilla ja sävyillä yhdistellessä niitä asukokonaisuuksiksi. Tällaisia vaatteita on kuitenkin suhteellisen vaikeaa löytää, ja erityisen hankalaa sellaisten metsästäminen on kirppareilla.

2nd hand:na ostaessa on onneissaan jo ihan siitä, kun löytää kaikista tarjoilla olevista vaihtoehdoista (esim. kirpputorilla käydessään) ylipäätään sopivan kokoisia vaatteita, sillä toisin kuin aikuisten vaatteiden kanssa, lasten vaatekokoja on suunnattomasti enemmän. Lisäksi kirpputorilla joutuu kiinnittämään huomiota vaatteen kuntoon sekä tietysti laatuun. Siinä jää kyllä värit ja kuosit hieman kauemmille sijoille... <_<'

Taika muuten täyttää TÄNÄÄN puolitoista vuotta! Neuvola-aika on varattuna vasta muutaman viikon päähän, mutta uskoisin tytön olevan hyvissä kasvukäyrissä ja kehittyneen ikäistensä tasoisesti. :) Taikalla on lähiaikoina tullut yllättävä kasvuspurtti, kun yhtäkkiä kaikki 80-kokoiset bodyt ovat hihoista liian lyhyitä! :'D Oli pakko pitää tänään vihdoin pienet vaatekaappi-tsekkaukset, joissa siirrettiin suosiolla pienet vaatteet pois. Seuraava kysymys onkin, minne ne kaikki (sekä kirpparilta yli jääneet kamppeet) laitetaan? D: Graah! En millään jaksais enää uudestaan samaa hinnoittelu/lajittelu -rumbaa. Voisi melkeinpä viedä vain kierrätykseen.... (Ellei joku innokas halua myydä ne kirpputorilla puolestani? :'DD)

Taikan lempi"leikki" on ehdottomasti silkka riehuminen ja kaikenlainen sekoileminen tanssimisen ja pomppimisen muodossa. Hän tykkää peuhata sängyllä tai kiipeillä mun tai Mikon päälle. Neidistä samoin löytyy sellaista uhkarohkeaa puolta, sillä hän mielellään kiipeilee myös vaarallisille paikoille kuten työpöydälle (sohvan kautta) sekä olohuoneen sohvapöydälle, joilla kummallakaan hän ei ymmärrä, että reunalta pudotessa saattaisi oikeasti sattua...

Leluista lemppareita ovat ehdottomasti kaikki pienet eläinhahmot, joiden ääntelyä täytyy aina demonstroida äidille (esim. susi-hahmon kohdalla Taika tulee sen kanssa luokseni ulvomaan Uuuuu!)  ja joita on kiva järjestellä eri paikkoihin sekä kanniskella huoneesta toiseen. Lisäksi tyttö tykkää kaikista vauva-nukeista, joiden perään hän huutaakin aina Vauvaa! Duplotkin ovat kivoja, koska niiden talo-osien ikkunoiden ja ovien taakse saa piilotettua pieniä eläinleluja. Lisäksi duplojen joukossa on liukumäki-osa, jonlla pienet elukat pääsee liukumaan ja voi sanoa Wiii! Yleisesti ottaen duplot taitavat kuitenkin olla äidin lempi leluja, eikä Taikan, mutta toisaalta minä pääsen näin rakentelemaan Taikan hahmoille rakennuksia, ja Taika saa leikkiä eläimillään niissä. ^^

Suurimmat kirja-fanitukset ovat toistaiseksi ohitse, vaikka uusien joululahjaksi saatujen Puppe-kirjojen luukkuihin onkin jännää kurkistaa. Pehmolelut sen sijaan kiinnostavat! Erityisesti joululahjaksi (heh, kuinkas muutenkaan) saatu Muumi-Mamma, jonka nähdessään Taika juoksee halaamaan sitä huutaen Mammaaa!! >.< Awws!

Mutta sellaista tällä kertaa! Bye! ^^

tiistai 5. tammikuuta 2016

Ice Lady

Vielä ennen kuin tukkani muuttuu blondiksi (nyyh!) pistetäänpä tänne näytille parit siskoni ottamat asukuvat välipäiviltä. :) Tuntuu että joulukuun lopulla tuli räpsittyä aivan ennätyksellisen paljon valokuvia, enkä yhtään tiedä miten jaksan käydä ne kaikki läpi, haha. xD

Asukuvat on kuitenkin omia ikisuosikkeja muidenkin blogeissa, sillä mun mielestä on kiinnostavaa nähdä ja seurata ihmisten tyylien muutosta ja -kehitystä vuosien mittaan. Sama koskee myös omia muutoksiani, vaikka itseasiassa mun tyylini on mielestäni pysynyt koko tämän blogin olemassaolon aikana melkoisen samanlaisena. :'D Minä nyt aina välillä sortuu johonkin trendijuttuun, kuten tämänkin asukuvan turtle neck -paitaan. Sen kanssa tapahtui just samalla tavalla kuin mun kaikkien muidenkin trendi-lämpenemisten kanssa! Ensiksi ajattelin että meh. Sitten kun niitä alkoi näkyä ihmisillä enemmän ja onnistuin törmäämään muutamaan kivan näköiseen yhdistelmään, ajatukseni alkoivat mennä päälaelleen. Lopulta kun huomasin H&M:llä kyseisen paidan tuossa musta-harmaa -raitaisessa kuosissa, menin ihan sekaisin! "Aaaa pakko saada!!" Noh, onneksi ei sentään maksanut (uutena!) kuin sellaiset 7-8 euroa, että taloutemme ei kaatunut siihen. :'D

Paita-H&M, Hame-KappAhl, Huivi-Tiger
Sikäli tuollaisiin trendivaatteisiin tulee loppupeleissä ihastuttua aika harvoin. Ysärivibaisessa muodissa, jota tässä lähiaikoina on ollut, vain oli jotain sykähdyttävää. Ei tietenkään kaikki paluuta tehneet vaatekappaleet, mutta ne tietyt jutut jotka oli lapsena itselleen vielä liian "aikuisten juttuja", mutta jotka jäivät kuitenkin kummittelemaan mielen perukoille. Nostalgiaa ja silleen.. Sellaisen suht kireän mustan maxihameen kyllä vielä joskus haluaisin! Mun mielestä ne vain näyttää tosi siistiltä, eikä se sinänsä liity ysäriin tai mihinkään muuhunkaan. Sellaiset vain näyttää pirun hyvältä ja naiselliselta tasapainoisen kropan päällä. Jospa siis vielä joskus...


Tämä asukuvissa oleva hameeni on paidan sijaan hyyyvinkin vanha yksilö, elämäni mittapuuta ajatellen! Se on nimittäin ollut mun omistuksessa JA ahkerassa käytössä jo öööö ainakin kuuden vuoden ajan?

Tässä oikeanpuolisessa kuvassa minä, vuonna 2010 (kuva vanhasta blogista) sama hame päällä, ja muistan sen silloinkin olleen yksi suosikkihameitani. Eikä se edes tuolloin ollut mikään vastahankittu... Vitsit kun jostain lempivaatekappaleesta saisi tehtyä tismalleen muodoiltaan, kaavoitukseltaan sekä istuvuudeltaan samanlaisia kopioita! *-* Tietysti ne voisi olla eri värisiä tai materiaalisia, mutta suorastaan harmittaa kun joku vanha ja hyvä, kerrankin omalle kropalle sopiva vaatekappale alkaa kulahtaa ja mennä huonoksi. :( Tämäkin hame on jo parista kohtaa ratkennut (ja olen ne pari kohtaa myös ommellut kiinni), mutta ikävä kyllä ikuisesti sitä ei ei kuitenkaan saa pysymään ehjänä. Y_Y'

Tuossa näkyy myös oma neitseellisen vaalea tukkani! Apua, tulenko pian taas (tukkavärjäystaukoni myötä) näyttämään noin nuorelta ja viattomalta? O_o Ainakin toistaiseksi tuntuu kuin minusta olisi tulossa susi lampaan vaatteissa. Haha! :'D


Muuten tänne meille päin kuuluu melko väsynyttä meininkiä just nyt... Tuntuu että Taika on kiukutellut parina päivänä aivan tuhottoman ärsyttävästi, eikä mun hermot millään tahtoisi riittää pysyäkseni rauhallisena. u___u' Vielä lisäksi tässä olisi meneillään se aika kuukaudesta, ja suoraan sanoen mikään ei kiinnosta ja vituttaa kaikki. Ainiin, ja olen nyt kolmatta päivää ollut herkkulakossa (niinkuin tälleen muutenkin vähähiilarisen, mutta kasvispainoitteisen ruokapolitiikan lisäksi), joten juhlapyhien aikana tulleesta sokerikoukusta vieroittuminen ei ole helppoa. Jee...

Huomenna olisi joululoman jälkeen ensimmäiset bänditreenit ja kieltämättä jännittää kyllä hiukan millaista siellä tulee taas olemaan. Toivottavasti saisin niistä jotain intoa ja puhtia arkeeni, enkä vajoaisi päivä päivältä syvemmälle mieleni syöväreihin. Sentään jollain lailla olen koittanut pitää aktiivisuuttani yllä, turisemalla (chattailemalla) ystävien kanssa, pelaamalla uudelleenhankittua Alice - Madness Returns -peliä, kutomalla, kuvaamalla, pakottamalla itseäni laittamaan (terveellistä) ruokaa sekä bloggaamalla.

Palaamisiin.

maanantai 4. tammikuuta 2016

Iso pieni tyttö

Minua on jo jonkun aikaa alkanut uudestaan kiinnostamaan valokuvaaminen. Haluaisin kuvata enemmän luontoa, rakennuksia, tapahtumia sekä ihan vain ihmisiä. Erityisesti ihmisiä. Tähän uudesti syntyneeseen paloon on väistämättä vaikuttanut jatkuvasti kasvava tyttäreni, jota muutama kuukausi sitten otetuissa kuvissa ei meinaa tänä päivänä edes tunnistaa samaksi henkilöksi. Apua, onko tuo vauva meidän taika viisi kuukautta sitten??

Harmikseni tytöstä on äärimmäisen haastavaa saada napsittua "kunnon" muotokuvia itse, sillä neiti ei vain millään suostuisi pysymään paikoillaan! Ainakaan silloin kun olen hänen kanssaan kaksin. Eräänä päivänä sain idean ottaa Taikasta valokuvia leikin lomassa ja pyysin Mikkoa avustamaan minua siinä.

Halusin tallentaa kuville huolettomuuden ja hauskanpidon. Leikkimieliset hassuttelut sekä hieman Taikan todellista luonnetta. Toivottavasti onnistuin siinä edes hiukan. :')


Apua, näitä kuvia katsellessa olo tulee niin haikeaksi. Miten meidän tyttö on jo niin iso? ;_; Niin mielettömän rakas ja tekee minut joka päivä niin ylpeäksi äidiksi.<3



Luovun vihreästä tukasta :((

Moikkamoi!

Taas kerran vähän videomuotoista päivitystä vaihteeksi, jonka aiheena on tänään HIUKSET. Pahoittelen osittain surkeista tarkennuksista, mutta toivottavasti kuitenkin tykkäätte videosta. :)


lauantai 2. tammikuuta 2016

Tapahtumarikas Vuosi 2015

Bloggaaminen on lähiaikoina maistunut hieman puulta. Vaikka toisaalta olenkin saanut aikaiseksi aloittaa jos minkälaista postausta luonnoksiin saakka, mitään niistä en saa työstettyä muutamaa riviä ja paria kuvaa pidemmäksi kokonaiseksi postaukseksi. u.u' Sorit siitä! Ehkä vielä jossain vaiheessa ryhdistäydyn ja pääsen vanhan kunnon tahtini pariin.

Mutta! Vaikka vuosikoosteiden tekeminen onkin ollut tunnetusti melko työlästä ja aikaavievää hommaa, tällainen koko vuoden aikana tapahtuneiden juttujen muistelu on oikeasti ihanaa ja virkistävää! :) Minusta itsestäni tuntuu usein vuoden päätteeksi, ettei taaskaan oikein mitään erikoista tainnut elämässäni viimeisen vuoden aikana tapahtua. Kun alan kuitenkin muistella kaikkia tapahtumia  ja kommelluksia mitä näihin kuukausiin onkaan mahtunut (erityisesti vanhoja blogipostauksiani selailemalla), alkaa elämä sittenkin tuntua hyvinkin värikkäältä ja toiminnan täytteiseltä elämyspläjäykseltä. :'>

Aloitan tätä postausta uuden vuoden aattona, 31.12.-15 klo 13.54. Saa kuitenkin nähdä kauanko sen väkertämiseen menee aikaa, ja muuttuuko julkaisemispäivä kuitenkin ensi vuoden puolelle. Illalla nimittäin olemme menossa juhlimaan vuoden vaihtumista ystäväperheen luokse, ja se jos mikä on tärkeää ja erityistä. ^.^

Pitemmittä puheitta, aloitetaan!~




Tammikuu, helmikuu, maaliskuu:

Vuosi 2015 alkoi kaverin pippaloissa, ystävien ja kavereiden ympäröimänä. :) Oli huikeaa tuntea olevansa oma vanha itsensä samojen kamujensa keskellä, vaikka vasta puoli vuotta sitten olin synnyttänyt esikois-tyttären. Pelkäsin erkaantuvani kaikista ja kaikesta sosiaalisesta maailmasta, mutta niin ei onnekseni käynyt. :')

Tammikuussa ihmeteltiin miten meidän puolivuotias typy voikaan olla kaikesta vauvaisuudestaan huolimatta jo niin hurjan iso tyttö! Hän oppi istumaan ja sanoi ensimmäisen kerran äiti. Vaikka vauvavuosi oli yhä haastavassa vaiheessa, Taikasta alkoi hiljalleen kuoriutua hänen nykyinen itsensä, iloinen ja perustyytyväinen tyttö.

Tammikuussa minulle diagnosoitiin kilpirauhasen vajaatoiminta, johon sain toistaiseksi voimassaolevan lääkityksen. Jatkoin kuntosaliharrastustani ryhmäliikuntatuntien muodossa ja päätin skarpata painon pudotuksen kanssa. Painoasia ahdisti kovasti, mutta vajaatoiminnan tuomista hankaluuksista huolimatta päätin, että aijon edetä sen kanssa hitaasti mutta varmasti, sillä suunta on vain ylöspäin.

Talvella vietimme Taikan kanssa paljon aikaa sisällä, suuren olohuoneemme matolla leikkien. Ulkona käyminen tuntui hankalalta (sillä Taika ei edelleenkään välittänyt vaunuissa istumisesta/makaamisesta), vaikka aina välillä onnistuimmekin käymään pulkkailemassa.
Helmikuussa Taikalla alkoi erittäin paljon huomiotani tarvitseva äiti-äiti-äiti -vaihe, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että jouduin olemaan tytön kanssa lähes täysin erottamattomissa 24/7. Oli kieltämättä melkoisen hermoa raastavaa, kun en päässyt käymään yksinäni edes vessassa, sillä tyttö alkoi heti huutaa ja itkeä jouduttuaan olemaan hetken omillaan tai jonkun muun kuin minun sylissä. Tunsin olevani kuin sidottuna vauvaan, sillä omaa aikaa ei vauvahoidolta pahemmin jäänyt. Noihin aikoihin Taika taisi myös kokea lievää vierastamista, vaikka kunnollista sellaista ei Taikan kohdalla juurikaan ollut.

Helmikuussa onnistuttiin sisustamaan hieman kotiamme löydettyämme kirpputoreilta uusia ihania huonekaluja. Somistettiin eteistä ja keittiötämme myös tarrallisilla liitutauluilla.

Maaliskuun alussa Taika vihdoin oppi ryömimään! :)) Olimme tästä kehityspykälästä erittäin onnellisia, sillä viimein tyttö pääsi itse liikkumaan paikasta toiseen eikä ollut enää niin sidoksissa aikuisiin, mitä ennen. Jouduimme käymään kämppämme tavaroiden järjestelyt uusiksi, tekemällä siitä entistä vauvaturvallisemman. Sairastimme maaliskuussa karmivan noroviruksen ja tartutimme sen vahingossa viikon päästä tooga-bileisiin tulleisiin ystäviimme. (Sori!!) :''D

Kuun puolivälissä vietimme Mikon kaksipäiväisiä syntymäpäiviä kestimällä luonamme taas vieraita. Alkuvuosi oli todellista ystävä-aikaa! ^-^ Taika innostui tallustelemaan pitkin asuntoamme käsistä kiinni pitäen. Maaliskuussa myös alkoi parisuhteeni vaikea kausi, joka paheni ja parani aina tietyin väliajoin.



Huhtikuu, toukokuu, kesäkuu:


Huhtikuussa Taikan pakonomainen "vain äidin syli kelpaa" -käytös helpotti huomattavasti. Aloimme hiljalleen molemmat kelvata tytön tasapuolisiksi hoitajiksi, eikä hetkittäisestä äidin poissaolosta koitunut automaattista huutokonserttia. Tähän prosessiin vaikutti varmasti myös Taikan kehittyneet konttaustaidot, sekä tuesta kiinni pitäen nouseminen ja -seisominen. Hiljalleen Taikan liikkuminen alkoi onnistua päivä päivältä paremmin, ja loppukeväästä typy pystyikin jo melko taitavasti kulkemaan pitkin asuntoamme itsenäisesti konttaamalla ja tasoista kiinni pitäen kävelemällä.

Kevät oli minulle kummallisen väsyttävää aikaa. Vaikka Taikan yöunet alkoivatkin sujua ongelmitta, väsymys oli uuvuttavan voimakasta, eikä energiaa vain tuntunut riittävän mihinkään ylimääräiseem. :( Jälkikäteen ajateltuna kyseessä saattoi (vauvavuoden vaikeuksien lisäksi) olla kilpirauhasarvojeni heitteleminen, sillä lääkitys ei välttämättä ollut vielä kunnolla alkanut tehoamaan vasta parin kuukauden käyttämisen jälkeen.

Huhtikuussa vietimme "pääsiäistä" kaverimme vanhempien tyhjässä talossa, syrjemmällä maaseudulla, keskellä metsää. Oli taivaallisen rentouttavaa viettää pitkästä aikaa täysin lapsi-vapaa viikonloppu rakkaiden ystävien ympäröimänä ilman mitään kiirettä, stressiä ja hälinää! *-* Pelattiin pelejä, syötiin, saunottiin ja oltiin yhdessä. Kyseinen reissu oli ehkä yksiä lempparitapahtumiani, jota tulen aina haikeasti muistelemaan lämmöllä.<3 Vielä joskus uusiksi, vai mitä ystävät? Samassa kuussa pääsin myös kokemaan elämäni ensimmäiset (ja toistaiseksi ainoat) sitsit, joiden teemana oli Masquerade. 8) Miten hauskaa olikaan pukea kasvoilleen naamio ja viettää hulvatonta iltaa ihanien tyttöjeni kanssa! n_n

Toukokuussa löydettiin huoneistostamme luteita (joiden alkuperästä ei muuten vieläkään ole mitään hajua), josta seurasi koko perheellemme aikamoinen mylläkkä. Jouduttiin heittämään parisänkymme menemään, myrkyttämään asuntomme lattiat sekä saunottamaan tai pakastamaan kaikki omistamamme tekstiilit! Koko projekti oli aivan uskomattoman vaivalloinen homma, enkä voi vieläkään uskoa meidän lopulta todella päässeen niin karsean helvetin yli. Kroppani oli täynnä yöllisiä luteiden puremia, joita raapiessa muistutin kirppuista kattia. Onneksi ongelma saatiin ennen pitkää hoidettua ja luteet saivat kyytiä. -_-'

Vietettiin vappua ystäväpariskunnan grillijuhlissa, hyppien porukalla hyppynarua ja herkutellen grilliruokia. Juhlinnat jatkuivat seuraavana päivänä meillä, kun taloon tulvi yllättäen läjä ihania ystäviä, jotka alkuperäisistä esteistä huolimatta pääsivätkin kaikki paikalle! 8)

Toukokuussa kävimme ystäväni kanssa katsomassa uusia vuokra-asuntoja, ja onnistuimme löytämään niistä sen oikean! Vaikka Mikko ei ollut kertaakaan käynyt kyseisessä kämpässä, päädyimme siitä huolimatta hakea kyseistä paikkaa uudeksi kodiksemme. Kuten arvata saattaa, saimme kuin saimmekin tämän kyseisen asunnon itsellemme (jossa tälläkin hetkellä yhä asustelemme). ^^ Oltiin jo muutaman kuukauden ajan suunniteltu muuttoa, ja kun vihdoin uuden kämpän saaminen varmistui, alettiin ryhtyä tositoimiin!

Toukokuun lopussa käytiin venemessuilla ja kesäkuun alussa valmistujaisissa. :) Kesän alku innosti, mutta samalla kaipasin jo jotain vaihtelua ainiaisen kotiäitiyteni rinnalle. Ryhdyin villiksi ja leikkasin pitkästä tukastani polkan. Aloin toden teolla pohtia mitä asioita kaipaan elämääni ja mitä muuta sisältöä tarvitsisin äitiyden lisäksi. Lämpimien ilmojen myötä innostuin uudella tavalla pukeutumisesta ja asujen keksimisestä. Mikolla alkoi kesäloma, jolloin käytiin paljon ulkoilemassa sekä pulikoimassa maauimalassa. Lisäksi työstettiin muuttoa, pakkailtiin yötäpäivää laatikoita ja pussitettiin vaatteita. Juhlittiin ystävien kanssa suloista juhannus-juhlaa, ja yllätettiin ystäväni itse sanoittamalla ja kaikki yhdessä kuorossa lauletulla syntymäpäivälaululla. :')

11kk-ikäisenä Taika otti ensiaskeleensa! 8) Tyttö myös osasi jo ymmärtää useita sanoja sekä vastata mitä erinäiset eläimet sanovat. ^^ <3 Kesäkuun lopussa muutettiin uuteen asuntoon!



Heinäkuu, elokuu, syyskuu:


Heinäkuussa keskityttiin uuden kämpän sisustamiseen ja tavaroiden järjestelemiseen. Saimme kaiken kuitenkin yllättävän nopeasti kuntoon ja pääsimme nauttimaan kesästä ulkoillen ja rentoutuen kauniiden ilmojen helliessä.<3 Yksi vuoden kohokohtia oli ehdottomasti Taikan yksivuosis -syntymäpäivä, jota suunniteltiin ja järjestetiin huolella. :) Tyttöä juhlittiin kahtena pävänä, sukulaisten sekä ystävien ja perhetuttujen seurassa. Onneksi rakas pikkusiskoni kyläili samoihin aikoihin luonamme, ja autteli kestien järjestelyissä hurjan paljon!<3

Heinäkuussa treffattiin ystäviä hurmaavassa sushien teko -illallisessa, ulkoiltiin paljon, tutustuttiin uusiin naapureihin, kriiseiltiin Taikan uhmakasta käytöstä sekä sekoiltiin bussien kanssa.

Elokuussa valloitettiin Mikon kanssa Nastaa Metsää, jolloin pääsin myös ensi kertaa elämässäni telttailemaan! Koko reissu oli muutenkin erittäin jännittävä ja maaginen, enkä tule unohtamaan moista kokemusta koskaan! 8) Kesän viimeinen kuukausi sisälsi myös Nana-kissan protesteja, hengenahdistuskohtauksia, Taikan vauvavuoden muistelua, korvien venyttämistä, pöytä-pingiksen pelaamista sekä keittodieettiä.

Huijasin kalenteria ja järjestin syntymäpäjuhlani jo elokuussa, yhdistettyämme ne samalla tuoreen kämppämme tupareihin. :') Oli aivan mahtavaa viettää ennenaikaista merkkipäivääni ensi kertaa ulkona, grillaten ja nautiskellen auringosta! Elokuussa päätin myös, ettei pelkkä polkka-mallinen tukka riitä, vaan että haluan tehdä hiuksistani luonnottoman väriset, aloittamalla ensimmäisenä violetin väsystä. :D Nana-kissamme pääsi uuteen kotiin vanhempieni luokse, jossa tämä sai vapaasti ulkoilla ja elää paljon vähemmän stressaavaa elämää ilman toista (pientä asuntoa jakavaa) kissa-asukkia. :'< Kyseinen muutos tuntui aluksi minusta todella pahalta, mutta samalla ainoalta järkevältä ja toimivalta ratkaisulta Nanan viihtyvyyden kannalta. Onneksi kissaneiti on viihtynyt uudessa kodissaan todella hyvin.<3

Elokuun lopussa käytiin Kuralan kylämäessä katselemassa eläimiä sekä osallistuttiin ystäväni kanssa karmaisevaan Zombie Walkiin! :D Jälkimmäinen tapahtuma oli niin siisti, että olen vieläkin aivan täpinöissäni muistellessani elävien kuolleiden -kävelyämme! >-<' Syyskuun alussa päätin aloittaa uuden harrastuksen. Kävin kokeilemassa roller derbyä, mutta päädyinkin lopulta puoliksi läpällä hakemaan laulajaksi bändiin! :''D Sain lukuisia yhteydenottoja, mutta osasin onnekseni valita kaikkien tarjousten joukosta the bändin, jonka kanssa päätimme aloittaa uuden yhteisen taipaleemme! *u* Bändikuvioiden myötä pääsin jälleen innostumaan ja inspiroitumaan elämästäni! :>

Syyskuussa juhlittiin ystäväperheemme yksivuotiasta pikkumiestä, kutsuin kesteille oikeana syntymäpäivänäni perheenjäseniäni, kävimme Mikon vanhempien kanssa Naantalin kylpylässä sekä ulkona syömässä, innostun pitkästä aikaa kutomisesta, kirppistelin paljon ja otin huiman määrän asukivia.


Lokakuu, marraskuu, joulukuu:


Lokakuussa kutsuimme luoksemme ystäviä viettääksemme heidän kanssaan rentoa chillailu-päivää pelaen konsolipelejä, loikoillen ja syöden.<3 Seuraavana päivänä päädyimme lähtemään samalla porukalla kympin burgeri -päiville Morrisonssiin. ^^ Lokakuussa huomaan kärsiväni lievää syysmasennusta, josta huolimatta hykertelen onnesta uuden bändini kuherruskuukauden pauloissa. :D Minut julistetaan kokoonpanon virallisesti laulajaksi, enkä voisi olla innostuneempi tästä jännittävän kutkuttavasta tittelistä!

Syksyn mittaan laiskistun kuntoilujeni suhteen totaalisesti, ja jätän salikorttini pölyyntymään lompakkoni syöväreihin ikiajoiksi. Tieto siitä, että jäsenyyteni on aivan kohta päättymässä, ei motivoi minua käyttämään viimeisiä tilaisuuksiani hyväksi. Stressaan laihdutus-operaationi etenemistä, mutta huomaankin laihtuneeni vuoden aikana kahdeksan kilon verran! 8) Lokakuussa seikkailen Pokemon-bileissä ja teen ensimmäisen oman "kunnon" biisini, josta bändiläiseni tuntuivat tykkäävän! ^^

Marraskuussa myönsin myös itselleni viettäneeni koko syksyn epämääräisen sumuverhon takana. Vaikka toisinaan olikin myös niitä parempia päiviä, muu aika meni syvissä vesissä möyrien. Parisuhteessa meni heikosti, ja meidän tulikin usein keskusteltua millainen tulevaisuus meitä saattaisi odottaa. Ongelmista huolimatta pyrimme vaalimaan kaikkea hyvää mitä meillä on yhä tallessa ja kävimme yhdessä treffeillä sekä rock-keikalla.

 Olin jatkuvasti hermostunut, eikä pinnani tahtonut kestää pieniäkään Taikan kiukutteluja (puhumattakaan niistä hetkistä, jolloin taapero tietoisasti ärsyttää ja uhma-tuhmailee ilman minkäänlaista näkyvää syytä). Harkitsin myös vakavasti kouluun paluuta, mutta päätin lopulta kuitenkin viedä alkuperäisen suunnitelmani kaksivuotisesta kotiäitiydestä loppuun saakka. Pakenin arjen huolia uppoutuen korviani myöten musiikin ja uuden bändiyhteisöni maailmoihin. Tein vimmatusti käsitöitä, lieventääkseni stressiä ja purkasin päivittäin pakkautuneet vollotukseni ystävilleni. Mitä tekisinkään ilman heitä?

Loppukuusta vaihdoin tumman tukkani vaaleaksi ja muutuin muutaman päivän päästä merenneito-tukkaiseksi vihreäpääksi. Matkustin Jyväskylään tyttöjeniltaan ja jorasin bändimakujen kanssa pikkujouluissa. :')

Joulun odotuksen myötä myös oma mieleni kirkastui. Joulukuussa alkoikin taas loppuvuoden rauhallisempi ja onnellisempi kausi. Koristeltiin kotia ja nähtiin ystäviä. Suunniteltiin joulua ja metsästettiin lahjoja. Herkuteltiinn lähes päivittäin aurajuustolla ja pipareilla, ja otettiin kaikin puolin elämän kanssa rennommin.<3

Ennen aattoa päälle tahtoi kuitenkin pukata pientä lahja-stressiä, mutta selätettiin se järjestämällä viime hetken kavereiden keskeiset pikkujoulut ja lähtemällä joulun viettoon sukulaisten luokse ajoissa ennen joulua. Laitettiin yhdessä ruokaa, pelattiinn pelejä ja rentoiltiin Vietettiin ihana joulu ja palattiin kotiimme pikkusiskoni mukanamme viettämään välipäiviä. Uudenvuoden-aatto vierähti ystäväperheen luona juhlinnoissa, kaikkia edeltäviä aikuisvuosia hillitymmissä merkeissä, mutta ensi kertaa koko pienen perheemme kanssa yhdessä. :)


Sellainen oli vuosi 2015.


Tuntuu haikealta ja samalla uskomattomalta, miten paljon kaikkea yhden vuoden sisällä tapahtuikaan! Toivottavasti tulevasta vuodesta tulee jännittävä ja toiminnan täytteinen. Toisaalta myös rauhallinen ja tasapainoinen. Kiitos.<3