tiistai 27. syyskuuta 2016

Pelastajahame



Asukuvakausi jatkuu ja kukoistaa! 8---) Mahtaako syynä olla näillä ihanilla ruskailmoilla varustettu syyskausi, kun kylmyys ei olekaan vielä kunnolla iskenyt luihin ja ytimiin, vaan keskipäivällä oikeastaan tarkenee melko hyvin pelkällä pitkähihaisella paidalla? ^^ Voin ainakin avoimesti myöntää syksyn todella olevan ikuinen lempi vuodenaikani ja kuten tälläkin kertaa, joka vuosi se innostaa ja inspiroi minua panostamaan tyyliini ja pukeutumiseeni aivan uudella innostuksella, jipii! :))

Eilen alkoi tämän syksyn toinen harjoittelujaksoni, joka tulee kestämään yhteensä kuuden viikon ajan. Vaikka jännitinkin kovasti, miten tulen viihtymään terveyskeskuksen vuodeosastolla, olen oikeasti tykännyt olla tuolla nykyisessä paikassani kovasti! :-----) Tai mitä nyt näiden kahden päivän puolesta voin vielä tässä vaiheessa sanoa... Henkilökunta on ollut mukavaa ja ilmapiiri on samoin ollut ihanan kannustava ja lämminhenkinen. :') Onneksi onnistuin siis jollain mysteerisellä tavalla pääsemään tuonne, vaikka kyseessä ei olekaan varsinaisesti koulun ohjeiden mukainen "kunnollinen sisätautiharjoittelu-paikka". Sairaanhoidollisia kikkakolmosia olen kuitenkin jo nyt kahdenkin päivän aikana onnekseni päässyt harjoittelemaan, joten senkään puolesta ei tarvitse olla millään tavalla murheissaan. n_n Toivottavasti loputkin harjoittelujaksostani sujuvat yhtä mutkattomasti ja miellyttävästi. :)

Paita-H&M, Hame-Lindex, Saappaat-H&M, Kaulapanta-eBay



Postauksen asukuvat ovat otettu sunnuntaina, reissulta jona kävimme kyläilemässä Mikon veljen luona antamassa tämän pojalle myöhästynyttä syntymäpäivälahjaa. Tuo skottiruutuinen hame on muuten uusi ja itseasiassa sen hankintaan liittyy myös eräs hauska tarina! :D

Olimme viikonloppuna Raumalla ja minulla oli mukanani siellä eräs lemppari luottohameeni. Vaikka olenkin yleensä aina sitä "varmuuden vuoksi pakkaan mukaan puolet vaatekaapistani" -ajattelevaa tyyppiä, tällä kertaa lähdin poikkeuksellisesti kahden päivän reissulle ainoastaan yhden ainoan alaosan kanssa. Minulla oli siis kaiken kaikkiaan mukanani päälläni (edellisessä postauksessa näkyvä) harmaa hameeni, muutama pari sukkahousuja, alusvaatteita sekä paitoja. Ajattelin pärjääväni sillä varustuksella enemmän kuin hyvin, kun kuitenkin vain pariksi hassuksi päiväksi sitä tässä ollaan menossa...

NOH. Kun sitten kerrankin menin luottamaan elämään ja sen mutkattomuuteen, arvaatte varmaan miten siinä kävi? Jep jep, hameeni meni kuin menikin RIKKI. Sen vetoketju hajosi juuri sinä kriittisimpänä hetkenä kun olimme parin tunnin päästä menossa sukuloimaan ja satuin jotenkin onnistumaan kumartumaan huonoon aikaan, juuri laitettuani hameen päälle, vetskarin ollessa vielä siirrettynä väliaikaisesti etummaiselle puolelle sulkemisen ajaksi. KRITS ja yhtäkkiä se pamahti auki eikä ollut edes korjattavissa kotikonstein! D: Menin siinä sitten lievään paniikkiin, koska 15cm pitkällä avonaisella hameen vetoketjulla ei kyllä kehtaa edes poistua asunnosta, saatikka mennä kutsuvieraina kenenkään luokse kyläilemään. Minun piti kuitenkin käväistä vielä pikaisesti ennen lähtöämme kaupungilla, joten siinä samalla päätin hankkivani illaksi uuden hameen päälle pantavaksi. :'D




Viritin ovelan persusta peittävän paidan venytys -viritelmän hameeni päälle ja lähdin matkaan samalla kun Mikko jäi vahtimaan päiväunilla nukkuvaa Taikaa vanhempiensa luona. Kiersin jokusen vaatekaupan, mutta yksikään hame ei vain tuntunut omalta. Sitten poikkesin pitkästä pitkästä aikaa Lindexissä, ja siellä ale-reissä tämä ihana skottiruutuinen kaunokainen sitten koreilikin! :'3 Olin jo kauan toivonut saavani jostain itselleni nätin mallisen ja erilaisiin vaatteisiin sopivan ruutuhamosen, ja siellähän se minua odottelikin alle kymmenen euron hintaan. Kiitos, kelpaa! ^^

Ja näin minä ja pelastajahameeni löysimme toisemme.<3 Sen pituinen se. :D

Loppuun vielä pari hassua tilannekuvaa siitä, miten haastavaa asukuvien ottaminen taaperon äitinä toisinaan on. :D Menevät melkeinpä sinne Arkikuvahaaste-kategoriaan saakka. ^^

Mutta eipä mulla muuta, moikka!!<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti