maanantai 24. heinäkuuta 2017
lauantai 1. heinäkuuta 2017
maanantai 5. kesäkuuta 2017
sunnuntai 4. kesäkuuta 2017
keskiviikko 31. toukokuuta 2017
sunnuntai 14. toukokuuta 2017
torstai 4. toukokuuta 2017
Vieraantunut ja pelokas
Heipparallaa!
Arvatkaa mitä, mulla tosiaan alkoi kun alkoikin eilen todellinen LOMA! 8) Tuntuu ihan hullulta etten ole ainakaan tulevaan vuoteen (näillä näkymin) menossa enää säännölliseen työ-, harjoittelu-, tai koulunkäyntiin! Ei inhottavia aamuheräämisiä, ei Taikan hoitoon viemistä, ei pakollisia menoja.
Vaikka tämä tuntuukin ihanan helpottavalta ja rennolta, toisaalta pelkään minua tulevaisuudessa odottavaa kolikon nurjaa puolta. Nimittäin kotiäitiys ei ikävä kyllä aina ole sitä ihanaa ruusuilla tanssimista, vaan väsyneitä ja turhauttavan yksitoikkoisia päiviä, joissa ei tunnu olevan päätä eikä häntää. Ei päämäärää eikä kunnollisia rutiineja. Kaikki päivät alkavat tuntua yhdeltä isolta harmaalta massalta ja seinät kaatuvat päälle.
Vieläkin enemmän jännitän tulevaa syksyä, kun yhden lapsen sijaan tuleekin olemaan kaksi. Odotan vauvaa todella innoissani, mutta samalla pelkään millaista se meidän arki oikeasti tuleekaan olemaan. Pelkään etten jaksa, pelkään että parisuhde ei kestä, pelkään että viimeisetkin ystävät kääntyvät luotani pois. Pelkään olevani huono äiti.
Yritän valmistautua tulevaan kaikin mahdollisin tavoin. Eniten haluan tällä kertaa onnistua imetyksessä. Viimeksi imetys tyssäsi jo parin kuukauden kohdalla, eikä missään vaiheessa toteutunut täysimetyksen muodossa. Nyt haluan tehdä kaikkeni, jotta se onnistuisi. Googletan kaikki mahdolliset imetysteen vaihtoehdot ja otan selvää millainen tutti ja tuttipullo voisi parhaiten tukea rinnalta syömistä. Tilaan kotiini sekä käsi- että sähkökäyttöisen rintapumpun, ihan vain kaiken varalta, ja askartelen silikonihelmistä imetyskorua. Löydän käytettynä hyvän merkkisen kantoliinan ja valmistaudun kantamaan vauvaani ihokontaktissa 24/7. Kiertelen kirppareita ja haalin käsiini edullisia harsoja ja vauvavaatteita sekä innostun löydettyäni sopivan kokoisia imetyspaitoja. Ostan kaupasta uusia nännikumeja, anti-koliikki -tuttipullon sekä pulloharjan. Käyn päivittäin katsomassa onko Toriin tullut uusia koliikkikeinuja tai Tula:n kantoreppuja halvalla.
Löydän eBaysta edullisia tukivöitä, yhden raskausajan loppupuolelle ja toisen raskauden jälkeiseen palautumiseen. Samalla nappaan muutaman imetysliivit ja toivon löytäväni vielä jotain tärkeää ja tarpeellista.
En haluaisi ottaa kaikesta liiallista stressiä, mutta haluan tietää olevani valmis tai ainakin tehneeni kaiken mahdollisen etukäteisvalmistelun sen eteen.
Tuntuu terapeuttiselta kirjoittaa nämä asiat sanoiksi. Toivottavasti nyt kotiajan lisäännyttyä osaan tulla kirjoittelemaan mietteitäni blogiin asti useamminkin. Jännää miten tästä koneen käytöstä vieraantuu puhelimen sovelluksien lisääntymisen myötä. Muoti-ilmiöksi noussut tubettaminen on toki jännää ja tuo mukanaan bloggaamiseen verrattuna uudenlaisia haasteita, mutta on kuitenkin aivan eri asia. Kirjoittaessa on helpompi purkaa sanoiksi ne vaikeammatkin ajatukset, joille ei tunnu olevan videomuotoisissa tiedostoissa omaa paikkaansa.
Lisäksi tietysti ne asukuvat. Olen huomannut miten kiintynyt olenkaan katselemaan vuosien takaisia asukuvissa esiintyviä vaatetyylejäni. Siis oikeasti, aivan todella mielenkiintoista nähdä minkä näköisenä sitä on kuljettu kaupungilla esimerkiksi viisi vuotta sitten.
Tämän postauksen asukuvat ovat peräisin vappu-viikonlopulta. Silloin päällä oli aivan ihana uusi kirpparilta saalistettu Marimekon mekko. Miettikää, tämä kaunokainen löytyi ainoastaan VIIDEN euron hintaan ja vieläpä mahtui tällaisen lihapullan päälle! :'D
Mutta tällaista pikku avautumista tällä kertaa. Nähdään! :)
Arvatkaa mitä, mulla tosiaan alkoi kun alkoikin eilen todellinen LOMA! 8) Tuntuu ihan hullulta etten ole ainakaan tulevaan vuoteen (näillä näkymin) menossa enää säännölliseen työ-, harjoittelu-, tai koulunkäyntiin! Ei inhottavia aamuheräämisiä, ei Taikan hoitoon viemistä, ei pakollisia menoja.
Vaikka tämä tuntuukin ihanan helpottavalta ja rennolta, toisaalta pelkään minua tulevaisuudessa odottavaa kolikon nurjaa puolta. Nimittäin kotiäitiys ei ikävä kyllä aina ole sitä ihanaa ruusuilla tanssimista, vaan väsyneitä ja turhauttavan yksitoikkoisia päiviä, joissa ei tunnu olevan päätä eikä häntää. Ei päämäärää eikä kunnollisia rutiineja. Kaikki päivät alkavat tuntua yhdeltä isolta harmaalta massalta ja seinät kaatuvat päälle.
Vieläkin enemmän jännitän tulevaa syksyä, kun yhden lapsen sijaan tuleekin olemaan kaksi. Odotan vauvaa todella innoissani, mutta samalla pelkään millaista se meidän arki oikeasti tuleekaan olemaan. Pelkään etten jaksa, pelkään että parisuhde ei kestä, pelkään että viimeisetkin ystävät kääntyvät luotani pois. Pelkään olevani huono äiti.
Yritän valmistautua tulevaan kaikin mahdollisin tavoin. Eniten haluan tällä kertaa onnistua imetyksessä. Viimeksi imetys tyssäsi jo parin kuukauden kohdalla, eikä missään vaiheessa toteutunut täysimetyksen muodossa. Nyt haluan tehdä kaikkeni, jotta se onnistuisi. Googletan kaikki mahdolliset imetysteen vaihtoehdot ja otan selvää millainen tutti ja tuttipullo voisi parhaiten tukea rinnalta syömistä. Tilaan kotiini sekä käsi- että sähkökäyttöisen rintapumpun, ihan vain kaiken varalta, ja askartelen silikonihelmistä imetyskorua. Löydän käytettynä hyvän merkkisen kantoliinan ja valmistaudun kantamaan vauvaani ihokontaktissa 24/7. Kiertelen kirppareita ja haalin käsiini edullisia harsoja ja vauvavaatteita sekä innostun löydettyäni sopivan kokoisia imetyspaitoja. Ostan kaupasta uusia nännikumeja, anti-koliikki -tuttipullon sekä pulloharjan. Käyn päivittäin katsomassa onko Toriin tullut uusia koliikkikeinuja tai Tula:n kantoreppuja halvalla.
Löydän eBaysta edullisia tukivöitä, yhden raskausajan loppupuolelle ja toisen raskauden jälkeiseen palautumiseen. Samalla nappaan muutaman imetysliivit ja toivon löytäväni vielä jotain tärkeää ja tarpeellista.
En haluaisi ottaa kaikesta liiallista stressiä, mutta haluan tietää olevani valmis tai ainakin tehneeni kaiken mahdollisen etukäteisvalmistelun sen eteen.
Tuntuu terapeuttiselta kirjoittaa nämä asiat sanoiksi. Toivottavasti nyt kotiajan lisäännyttyä osaan tulla kirjoittelemaan mietteitäni blogiin asti useamminkin. Jännää miten tästä koneen käytöstä vieraantuu puhelimen sovelluksien lisääntymisen myötä. Muoti-ilmiöksi noussut tubettaminen on toki jännää ja tuo mukanaan bloggaamiseen verrattuna uudenlaisia haasteita, mutta on kuitenkin aivan eri asia. Kirjoittaessa on helpompi purkaa sanoiksi ne vaikeammatkin ajatukset, joille ei tunnu olevan videomuotoisissa tiedostoissa omaa paikkaansa.
Lisäksi tietysti ne asukuvat. Olen huomannut miten kiintynyt olenkaan katselemaan vuosien takaisia asukuvissa esiintyviä vaatetyylejäni. Siis oikeasti, aivan todella mielenkiintoista nähdä minkä näköisenä sitä on kuljettu kaupungilla esimerkiksi viisi vuotta sitten.
Tämän postauksen asukuvat ovat peräisin vappu-viikonlopulta. Silloin päällä oli aivan ihana uusi kirpparilta saalistettu Marimekon mekko. Miettikää, tämä kaunokainen löytyi ainoastaan VIIDEN euron hintaan ja vieläpä mahtui tällaisen lihapullan päälle! :'D
Mutta tällaista pikku avautumista tällä kertaa. Nähdään! :)
sunnuntai 30. huhtikuuta 2017
Millaiset alusvaatteet työasun alla?
Tämä postaus on tety kaupallisessa yhteistyössä.
Color4Care rohkaisi minua jälleen kerran ajattelemaan hoitotyössä käyttämääni työvaatetusta ja sen moniuloitteisuutta. Hoitsupuvun ja työkenkien lisäksi minun ei ole koskaan tullut miettineeksi sitä, mitä sen hoitopuvun alle oikein kuuluisi laittaa. No mitenkäs olisi istuvat ja mukavat hoitotyöhön sopivat alusvaatteet?
Olen kieltämättä kokemukseni pohjalta huomannut työpaikalla käytettävien alusvaatteiden merkityksen ja tärkeyden. Erityisesti sairaanhoitotyössä päivät voivat olla hyvinkin hektisiä ja hoitajana on äärimmäisen tärkeää olla oikeasti jatkuvassa valmiustilassa toimimaan ja auttamaan apua tarvitsevia. Siinä ei kiristävissä narupöksyissä kyllä pitkälle pötkitä, kun istuskelun sijaan täytyykin juosta osastolla pää kolmantena jalkana.
Lisäksi hoitopuvussa on myös eräs toinen surullisen kuuluisa piirre, nimittäin niiden läpinäkyvyys! Ei riitä kahden käden sormien määrä nimetä ne kerrat kun olen nähnyt työkaverini alusvaatteet joko loistavan hoitopuvun läpi tai vilkkuvan hoitotakin nappien väleistä. Voin sanoa, että disney-kuvioiset alushousut taikka mustat pitsiunelma-rintaliivit eivät oikein tunnu kovin tilanteeseen sopivilta, kun tarkoituksena on siveellisesti hoitaa sairaita ihmisiä.
Color4Care pyhitti hoitajien työvaatteille ja -tarvikkeille suunnatulla nettisivuillaan kokonaisen osaston pelkille alusvaatteille, tuoden hoitajien työpukeutumiseen aivan uuden ulottuvuuden! Kun he kysyivät kiinnostustani testata heidän bambusta valmistettuja alusvaatteitaan, kiinnostuin asiasta heti. Valitsin arvioitavakseni yhdet bambusta tehdyt alushousut sekä niiden kanssa yhteen sopivat toppi-malliset työrintaliivit. Tilaukseni saapuivat perille jälleen erittäin lyhyessä ajassa!
Valitsemani bambu-alushousut tuottivat minulle valitettavasti heti melkoisen pettymyksen Tilasin ne koossa L (varmuuden vuoksi, vaikka normaalisti ostan puuvillaisia pöksyjä koossa M), mutta pöksyt eivät tosiaankaan mahtuneet päälleni... Annoin ne testiin S-kokoiselle pikkusiskolleni, mutta hänellekin alushousut olivat melko kireät päällä. Lisäksi siskoni kommentoi jalka-aukkojen olevan erikoisen ahtaat.
Näistä syistä en ikävä kyllä voi antaa housuista kunnollista palautetta. Materiaali vaikutti hyvältä, elastiselta ja venyvältä, mutta todellisia käyttöominaisuuksia en oikein pysty kertomaan.
Tilaamani bambu-rintaliivit sen sijaan ylittivät kaikki odotukseni! Heti ensi kertaa puettuani ne päälle, tuli sellainen olo kuin ei olisi rintaliiveja ollenkaan. Ne olivat niin valtavan mukavat, että olisin voinut mennä vaikka nukkumaan liivit päällä. Erityisesti nyt raskauden aikana rintaliivien mukavuus on ollut minulle todella tärkeä asia. Jatkuvasti kuppikoon kasvaessa ja rintavarustuksen kipeytyessä kokee tarvitsevansa erityisen miellyttävän tuntuisia ja lempeästi syleileviä rintaliivejä. Ja sellaisiksi minä näitä liivejä voin ilokseni myös kutsua!
Minun on pakko myöntää, että näiden liivien kokeilemisen jälkeen en ole kertaakaan käyttänyt työharjoittelupaikallani enää tavallisia kaarellisia rintaliivejäni. Nämä pehmoiset ihanuudet todellakin veivät sydämeni mennessään, ja tuntuu suoranaisesti pahalta kiskoa "siistimpiin tilaisuuksiin" mennessäni vanhoja push-up -liivejä enää päälle. Nämä ihanat työliivit antavat juuri sopivasti tukea, mutta toisaalta tuntuvat päällä vain pehmoiselta ja kevyeltä topilta.
Rintaliivit tosiaankin muistuttavat malliltaan urheiluliivejä, mutta ovat mielestäni kuitenkin aivan eri asia. Vahvaa liikunnallista tukea antavat urheiluliivit imaisevat mennessään kaiken naisellisen muodon (varsinkin kun sitä rintavarustusta on vain maltillisella määrällä siunattu), kun taas nämä pehmoiset työliivit antavat pehmeiden kuppiensa ansiosta tuen lisäksi myös vähän muotoa. Lisäksi urheiluliivien vettä hylkivä ja hiostava tekokuitu-kangas on aivan toista luokkaa tämän pehmoisen bambu-kankaan kanssa.
Kun normaalisti pitkän päivän jälkeen kotiin saapuessa kiskaisen heti ulkovaatteiden jälkeen myös inhottavan kiristävät ja puristavat rintaliivit pois, näiden bambu-liivien kanssa olen useasti havahtunut ihmettelemään vasta myöhään illalla niiden tosiaankin olevan yhä päälläni! Tämä jos mikä on oikeasti tällaiselle rintsikkavihaajalle suoranainen ihme!
Luulen todellakin joutuneeni näiden uusien löytämieni työliivien kestotilaajaksi, sillä niiden päätä huimaavan mukavuuden lisäksi kolmentoista euron hintakaan ei onnekseni tunnu ollenkaan ahdistavalta!
Haastan teitä kaikkia miettimään omia työpuvun alla käytettäviä alusvaatteita ja pohtimaan millaisia ominaisuuksia te niiltä todella kaipaisitte! :)
Color4Care:n nettisivuilta löytyy työpukeutumisen lisäksi myös kaikenlaista muuta mitä hoitaja saattaisi työssään tarvita. Käykää tsekkaamassa esimerkiksi hoitajille suunnatut kynät. ;)
Color4Care rohkaisi minua jälleen kerran ajattelemaan hoitotyössä käyttämääni työvaatetusta ja sen moniuloitteisuutta. Hoitsupuvun ja työkenkien lisäksi minun ei ole koskaan tullut miettineeksi sitä, mitä sen hoitopuvun alle oikein kuuluisi laittaa. No mitenkäs olisi istuvat ja mukavat hoitotyöhön sopivat alusvaatteet?
Olen kieltämättä kokemukseni pohjalta huomannut työpaikalla käytettävien alusvaatteiden merkityksen ja tärkeyden. Erityisesti sairaanhoitotyössä päivät voivat olla hyvinkin hektisiä ja hoitajana on äärimmäisen tärkeää olla oikeasti jatkuvassa valmiustilassa toimimaan ja auttamaan apua tarvitsevia. Siinä ei kiristävissä narupöksyissä kyllä pitkälle pötkitä, kun istuskelun sijaan täytyykin juosta osastolla pää kolmantena jalkana.
Lisäksi hoitopuvussa on myös eräs toinen surullisen kuuluisa piirre, nimittäin niiden läpinäkyvyys! Ei riitä kahden käden sormien määrä nimetä ne kerrat kun olen nähnyt työkaverini alusvaatteet joko loistavan hoitopuvun läpi tai vilkkuvan hoitotakin nappien väleistä. Voin sanoa, että disney-kuvioiset alushousut taikka mustat pitsiunelma-rintaliivit eivät oikein tunnu kovin tilanteeseen sopivilta, kun tarkoituksena on siveellisesti hoitaa sairaita ihmisiä.
Color4Care pyhitti hoitajien työvaatteille ja -tarvikkeille suunnatulla nettisivuillaan kokonaisen osaston pelkille alusvaatteille, tuoden hoitajien työpukeutumiseen aivan uuden ulottuvuuden! Kun he kysyivät kiinnostustani testata heidän bambusta valmistettuja alusvaatteitaan, kiinnostuin asiasta heti. Valitsin arvioitavakseni yhdet bambusta tehdyt alushousut sekä niiden kanssa yhteen sopivat toppi-malliset työrintaliivit. Tilaukseni saapuivat perille jälleen erittäin lyhyessä ajassa!
Valitsemani bambu-alushousut tuottivat minulle valitettavasti heti melkoisen pettymyksen Tilasin ne koossa L (varmuuden vuoksi, vaikka normaalisti ostan puuvillaisia pöksyjä koossa M), mutta pöksyt eivät tosiaankaan mahtuneet päälleni... Annoin ne testiin S-kokoiselle pikkusiskolleni, mutta hänellekin alushousut olivat melko kireät päällä. Lisäksi siskoni kommentoi jalka-aukkojen olevan erikoisen ahtaat.
Näistä syistä en ikävä kyllä voi antaa housuista kunnollista palautetta. Materiaali vaikutti hyvältä, elastiselta ja venyvältä, mutta todellisia käyttöominaisuuksia en oikein pysty kertomaan.
Tilaamani bambu-rintaliivit sen sijaan ylittivät kaikki odotukseni! Heti ensi kertaa puettuani ne päälle, tuli sellainen olo kuin ei olisi rintaliiveja ollenkaan. Ne olivat niin valtavan mukavat, että olisin voinut mennä vaikka nukkumaan liivit päällä. Erityisesti nyt raskauden aikana rintaliivien mukavuus on ollut minulle todella tärkeä asia. Jatkuvasti kuppikoon kasvaessa ja rintavarustuksen kipeytyessä kokee tarvitsevansa erityisen miellyttävän tuntuisia ja lempeästi syleileviä rintaliivejä. Ja sellaisiksi minä näitä liivejä voin ilokseni myös kutsua!
Minun on pakko myöntää, että näiden liivien kokeilemisen jälkeen en ole kertaakaan käyttänyt työharjoittelupaikallani enää tavallisia kaarellisia rintaliivejäni. Nämä pehmoiset ihanuudet todellakin veivät sydämeni mennessään, ja tuntuu suoranaisesti pahalta kiskoa "siistimpiin tilaisuuksiin" mennessäni vanhoja push-up -liivejä enää päälle. Nämä ihanat työliivit antavat juuri sopivasti tukea, mutta toisaalta tuntuvat päällä vain pehmoiselta ja kevyeltä topilta.
Rintaliivit tosiaankin muistuttavat malliltaan urheiluliivejä, mutta ovat mielestäni kuitenkin aivan eri asia. Vahvaa liikunnallista tukea antavat urheiluliivit imaisevat mennessään kaiken naisellisen muodon (varsinkin kun sitä rintavarustusta on vain maltillisella määrällä siunattu), kun taas nämä pehmoiset työliivit antavat pehmeiden kuppiensa ansiosta tuen lisäksi myös vähän muotoa. Lisäksi urheiluliivien vettä hylkivä ja hiostava tekokuitu-kangas on aivan toista luokkaa tämän pehmoisen bambu-kankaan kanssa.
Kun normaalisti pitkän päivän jälkeen kotiin saapuessa kiskaisen heti ulkovaatteiden jälkeen myös inhottavan kiristävät ja puristavat rintaliivit pois, näiden bambu-liivien kanssa olen useasti havahtunut ihmettelemään vasta myöhään illalla niiden tosiaankin olevan yhä päälläni! Tämä jos mikä on oikeasti tällaiselle rintsikkavihaajalle suoranainen ihme!
Luulen todellakin joutuneeni näiden uusien löytämieni työliivien kestotilaajaksi, sillä niiden päätä huimaavan mukavuuden lisäksi kolmentoista euron hintakaan ei onnekseni tunnu ollenkaan ahdistavalta!
Haastan teitä kaikkia miettimään omia työpuvun alla käytettäviä alusvaatteita ja pohtimaan millaisia ominaisuuksia te niiltä todella kaipaisitte! :)
Color4Care:n nettisivuilta löytyy työpukeutumisen lisäksi myös kaikenlaista muuta mitä hoitaja saattaisi työssään tarvita. Käykää tsekkaamassa esimerkiksi hoitajille suunnatut kynät. ;)
sunnuntai 16. huhtikuuta 2017
perjantai 31. maaliskuuta 2017
maanantai 27. maaliskuuta 2017
Mukavat Työkengät
Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä.
Työkengät. Niiden valtavan suurta merkitystä ei edes ymmärrä ennen kuin koulun penkiltä siirtyy sinne oikeaan työelämään. Yllätyksenä tulee monelle myös se, että hyvännäköisyyden lisäksi työkenkien olisi äärimmäisen tärkeää myös olla mukavat jalassa. Varsinkin jälkimmäistä kriteeriä pitää usein niin sanotusti itsestään selvänä asiana, varsinkin jos kengät ovat vähän kalliimmat.
Oma taipaleeni kunnon työkenkien etsinnässä alkoi AMK-opiskelujeni myötä. Sairaanhoitajan tutkinnossa ensimmäinen työharjoittelu ajoittui jo puolen vuoden opiskelujen jälkeen, mikä tarkoitti kunnon työkenkien hankintaa heti opintojen alkaessa. Ostin ensimmäiset työkenkäni Prisman alennushyllyltä. Kyseessä oli tarjoushinnasta huolimatta laadukas merkki, minkä vuoksi olin varma kenkien mukavuudesta ja olin tyytyväinen ostokseeni. Siitä huolimatta heti ensimmäiseen harjoitteluun mentyäni huomasin jalkojeni väsyvän ja kipeytyvän kamalasti joka päivä. Jatkuva jaloilla oleminen ja osastolla juoksenteleminen vaatii työkengiltä kestävyyden lisäksi myös mukavuutta ja ergonomisuutta, jotka eivät todellakaan ole itsestään selvä asia.
Pari viikkoa sitten sain kiinnostavan yhteistyöehdotuksen hoitoalalla työskenteleville henkilöille suunnatulta nettikaupalta Color4Care. Tämä nettiliike tarjoaa kaikkea mitä hoitaja vain saattaisi työssään tarvita, työvaatteista ja -kengistä kyniin ja kelloihin. Color4Care:n sivuilla myydään paljon upeita työsandaaleja ja olinkin innostunut saatuani valita heiltä arvioitavaksi yhdet veikeän väriset työsandaalit. Valitseminen oli hurjan vaikeaa, sillä kaikki sivustolla olevat vaihtoehdot olivat houkuttelevan näköisiä ja pirteän värikkäitä. Päädyin lopulta valitsemaan itselleni Bagheeran Spectra-nimiset remmisandaalit, sillä ajattelin niiden olevan mahdollisimman monikäyttöiset erilaisilla osastoilla työskennellesssä.
Sandaalien saapuminen oli käsittämättömän nopeaa. Ne todellakin sai hakea postista jo pari päivää tilauksen tekemisestä, eikä tilauksen kanssa ilmentynyt minkäänlaisia ongelmia. Valitsin juuri nämä sandaalit työkengikseni niiden pirteän värin, sporttisuuden sekä säädettävyyden takia. Tilaamani koko (37) oli juuri sopiva, ja kengissä oli jaloille mukavasti liikkumatilaa, jonka sai säädettyä itselleen sopivaksi remmien avulla. Kenkiä valikoidessa mietin myös sitä, että jäädessäni syksyllä äitiyslomalle voin halutessani käyttää näitä sandaaleja myös ulkona liikkuessa tai lasten kanssa pihalla leikkiessä. :)
Omissa jaloissani on jonkin verran ylipronaatiota (eli toisin sanoin lättäjalkaisuutta), minkä vuoksi tarvitsen mukavan jalka-asennon saavuttamiseksi usein tietynlaisen tukipohjallisen. Näissä työsandaaleissa ei arvatenkaan ollut omasta takaa tarvitsemaani tukipohjaa, mutta niiden sisälle sai vaivattomasti asetettua omistamani tukipuhjallisen ja kiristettyä remmejä tukevasti jalan ympärille, ettei pohjallinen lähde pois. Tällä tavalla sain kengistä äärimmäisen mukavat ja ergonomiset myös omille erikoisille jaloillenikin. :)
Suosittelen lämpimästi Color4Care -nettikauppaan tutustumista kaikille, jotka kaipaavat päivitystä työkenkävarastoihinsa. Uutuutena liikkeestä saa nyt myös tennarit, jotka nekin soveltuvat mainiosti työpaikalla käytettäviksi.
Eniten minua itseäni kiehtoivat nettikaupassa myytävät tukisukat sekä mukavuutta takaavat alusvaatteet. Ihanaa että hoitopukujen lisäksi työasua ajatellaan kokonaisvaltaisesti sukkia ja rintaliivejä myöten! :)
Työkengät. Niiden valtavan suurta merkitystä ei edes ymmärrä ennen kuin koulun penkiltä siirtyy sinne oikeaan työelämään. Yllätyksenä tulee monelle myös se, että hyvännäköisyyden lisäksi työkenkien olisi äärimmäisen tärkeää myös olla mukavat jalassa. Varsinkin jälkimmäistä kriteeriä pitää usein niin sanotusti itsestään selvänä asiana, varsinkin jos kengät ovat vähän kalliimmat.
Oma taipaleeni kunnon työkenkien etsinnässä alkoi AMK-opiskelujeni myötä. Sairaanhoitajan tutkinnossa ensimmäinen työharjoittelu ajoittui jo puolen vuoden opiskelujen jälkeen, mikä tarkoitti kunnon työkenkien hankintaa heti opintojen alkaessa. Ostin ensimmäiset työkenkäni Prisman alennushyllyltä. Kyseessä oli tarjoushinnasta huolimatta laadukas merkki, minkä vuoksi olin varma kenkien mukavuudesta ja olin tyytyväinen ostokseeni. Siitä huolimatta heti ensimmäiseen harjoitteluun mentyäni huomasin jalkojeni väsyvän ja kipeytyvän kamalasti joka päivä. Jatkuva jaloilla oleminen ja osastolla juoksenteleminen vaatii työkengiltä kestävyyden lisäksi myös mukavuutta ja ergonomisuutta, jotka eivät todellakaan ole itsestään selvä asia.
Pari viikkoa sitten sain kiinnostavan yhteistyöehdotuksen hoitoalalla työskenteleville henkilöille suunnatulta nettikaupalta Color4Care. Tämä nettiliike tarjoaa kaikkea mitä hoitaja vain saattaisi työssään tarvita, työvaatteista ja -kengistä kyniin ja kelloihin. Color4Care:n sivuilla myydään paljon upeita työsandaaleja ja olinkin innostunut saatuani valita heiltä arvioitavaksi yhdet veikeän väriset työsandaalit. Valitseminen oli hurjan vaikeaa, sillä kaikki sivustolla olevat vaihtoehdot olivat houkuttelevan näköisiä ja pirteän värikkäitä. Päädyin lopulta valitsemaan itselleni Bagheeran Spectra-nimiset remmisandaalit, sillä ajattelin niiden olevan mahdollisimman monikäyttöiset erilaisilla osastoilla työskennellesssä.
Omissa jaloissani on jonkin verran ylipronaatiota (eli toisin sanoin lättäjalkaisuutta), minkä vuoksi tarvitsen mukavan jalka-asennon saavuttamiseksi usein tietynlaisen tukipohjallisen. Näissä työsandaaleissa ei arvatenkaan ollut omasta takaa tarvitsemaani tukipohjaa, mutta niiden sisälle sai vaivattomasti asetettua omistamani tukipuhjallisen ja kiristettyä remmejä tukevasti jalan ympärille, ettei pohjallinen lähde pois. Tällä tavalla sain kengistä äärimmäisen mukavat ja ergonomiset myös omille erikoisille jaloillenikin. :)
Suosittelen lämpimästi Color4Care -nettikauppaan tutustumista kaikille, jotka kaipaavat päivitystä työkenkävarastoihinsa. Uutuutena liikkeestä saa nyt myös tennarit, jotka nekin soveltuvat mainiosti työpaikalla käytettäviksi.
Eniten minua itseäni kiehtoivat nettikaupassa myytävät tukisukat sekä mukavuutta takaavat alusvaatteet. Ihanaa että hoitopukujen lisäksi työasua ajatellaan kokonaisvaltaisesti sukkia ja rintaliivejä myöten! :)
sunnuntai 19. maaliskuuta 2017
maanantai 6. maaliskuuta 2017
perjantai 24. helmikuuta 2017
perjantai 30. joulukuuta 2016
maanantai 26. joulukuuta 2016
torstai 15. joulukuuta 2016
Uusi tatuointi!
Ääääk! Iiihhh! Jee!!!!
Mulla on vihdoin uusi tatska! \(^u^)/
Olin haaveillut uudesta tatuoinnista jo pidemmän aikaa. Oikeastaan aloin suunnitella sellaista melko lailla heti edellisen tatuointiaikani jälkeen, yli kolme vuotta sitten. Mutta noh, välissä olikin vauvan tekoa, synnyttämistä, vauvavuotta ja mitä näitä nyt oli. Tatuointihaaveet unohtuivat taka-alalle, sillä ajalle ja rahalle löytyi arvatenkin parempaakin käyttöä.
Muutama kuukausi sitten päätin kuitenkin herättää vanhan osan itsestäni takaisin eloon. Koska hemmetti vie, mähän rakastan kauniita tatuointeja! Miksi ihmeessä äidiksi tulon jälkeen mulla ei muka olisi enää varaa tai oikeutta säästää hieman rahaa sellaisen asian hankkimiseksi, joka tekee minusta onnellisen? Niinpä pistin synttärirahojani syrjään, sovimme Mikon kanssa etten tule tänä vuonna saamaan muuta joululahjaa ja lopulta etsin käsiini taitavan tatuoijan, joka kykenisi toteuttamaan unelmani todeksi.
Tiedättekö sen tunteen, kun jokin ennen hyvin selkeä -haave jää roikkumaan liian pitkäksi aikaa, ja yhtäkkiä sen toteutuminen alkaakin tuntumaan yllättäen mahdottomalta? Mulla tällainen haave oli uusien tatuointien hankkiminen. Vaikka olen jo monta vuotta tiennyt haluavani omistaa ihollani useita tatskoja, ajan mittaan niiden toteuttamisesta alkaa enemmän ja enemmän jänistää. Alkaa keksiä kaikkia hyviä ja huonompia tekosyitä miksi just nyt uuden kuvan hankkiminen on äärimmäisen epäsopiva ajankohta.
Ainiainen rahanpuute nyt on ollut tapetilla jo omilleen muutosta lähtien. Kyseinen aihe ei tunnu sammuvan meidän taloudessa vielä piitkään pitkään aikaan. Mutta aina jostain muusta voi säästää, jos sitä todella haluaa kasata isompaa pottia johonkin kallimpaan hankintaan. Rahan lisäksi olin jossain vaiheessa miettinyt etten voi hankkia tatujointeja käsieni alaosiin, sillä silloin ne näkyisivät työpaikalla hoitopuvun alta. Mutta tiedättekö mitä, sitten päätinkin että fuck it! Hoitoala on yksiä parhaiten työllistäviä aloja, missä työt eivät todellakaan tule lähitulevaisuudessa loppumaan kesken. Jos mä en (siveellisine) tatuointeineni kelpaa jonnekin paikkaan, pakkaan kimpsuni ja kampsuni ja menen muualle, niin yksinkertaista se on haha! :D
Itse uudesta tatuoinnista sen verran, että tekijänä toimi tällä kertaa Turun Skin Craft Tattoo:n Ville Mäki! :) Löysin kyseisen herran selaillessani instassa Skin Craftin Tuulan töitä. Meinasin ensin varata aikani Tuulalle, mutta sillä tämä oli erittäin kiireinen ja pitkälle bookattu taiteilija, päädyin katselemaan muidenkin kyseisen puljun artisteja. Aika nopeasti törmäsin Villeen ja ihastuin palavasti hänen tekemiin pistetyö-tatuointeihin. En ollut oikeastaan vielä päättänyt millaista tatuointia tarkalleen ottaen haluan. Halusin sen liittyvän luontoon ja mahdollisesti sisältävän kukkia, mutta vasta Villen töitä nähtyäni tajusin mitä olenkaan hakemassa!
Pistin silmääni erityisesti yhden Villen teoksista, ylhäällä olevan kuvan vasemmanpuoleisen tatskan. Tykästyin siihen niin kovasti, että heti sen nähtyäni pistin herralle viestiä haluavani itselleni jonkin saman tyylisen työn. Viestittelimme siinä jonkin aikaa ja kerroin toivomuksistani millaisia muutoksia ja yhtäläisyyksiä haluaisin omaan persoonalliseen luomukseeni. Ja niin maaginen tatuointipäivä vihdoin koitti, ja pääsin lopulta näkemään tämän minulle suunnitellun kauneuden. Aaaahhh! Rakastuin siihen heti ensisilmäyksellä enkä epäröinyt hetkeäkään haluanko sitä ihooni vai enkö.
Siellä me tänään vietimme yhdessä tiiviit neljä tuntia aikaa, Villen luodessa oikean käteni sisäsyrjään tätä kaunotarta.<3 Pakko myöntää tämän viimeisimmän tatskan olleen kipein tatuointini tähän asti. (Ellei toki aika ole kullannut muistoja, hehe.) Pahin paikka oli ehdottomasti ranteen alue, jota hakatessa tuntui kirjaimellisesti siltä kuin joku yrittäisi viiltää ranteeni auki. Lisäksi kipeää tekivät työn ääriviivat. Sen sijaan itse "pisteyttäminen", eli sivuissa olevat lehdet ja kukan varjostukset eivät oikeastaan tuntuneet kovinkaan pahalta. :')
Kaiken kaikkiaan olen äärimmäisen tyytyväinen lopputulokseen! Ja sitäkin enemmän olen onnellinen siitä, että kaikista epäilyksistäni huolimatta pysyin lujana ja toteutin tämän(kin) unelmani loppuun saakka! :'')
perjantai 9. joulukuuta 2016
perjantai 2. joulukuuta 2016
Ajatuksia tänään...
Viime yönä meillä heräiltiin odottamattoman monta kertaa. Perheen pikkuinen oksenteli sängyssään ja lakanat vaihtuivat useampaan otteeseen. Meidän vanhempienkin silmät joutuivat aukeamaan kerta toisensa jälkeen, vaikka juuri oli ehtinyt saamaan unen päästä kiinni. Oksennustautihan tästä vielä puuttui. Vieläpä juuri sinä viikonloppuna kun oli tarkoitus tehdä kaikenlaista kivaa ja pitkään odotettua.
Tyttö on ollut koko päivän kamalan voipuneena. Oksentelu on jäänyt sentään enää vain muutamaan kertaan, mutta sen tilalle nousikin lähes 39 asteen kuume. Ruoka ei maistu eikä edes herkuilla saanut suostuteltua tätä syömään. Isosta ja itsenäisestä tättähäärästä kuoriutui yllättäen itkuinen ja hellyydenkipeä vauva. Missään muualla ei kyennyt olemaan kuin äidinsä sylissä, joten vietimmekin lähes koko tämän päivän sylikkäin sohvalla halien ja Netflixiä katsellen. Vaikka kipeän lapsen näkeminen onkin yksiä surullisimpia hetkiä elämässä, muistin jälleen miten ihanaa on saada pitää tytärtäni sylissä. Otin jokaisesta sekunnista kaiken irti, tankkaen uhman aikana pois jäänyttä läheisyyttä ja tiedostaen että nyt on juuri se harva hetki kun pieni tyttöni vielä tarvitsee ja kaipaa minua. Tiedän niin varmasti tulevani vielä ikävöimään niitä pieniä hentoja käsiä ympärilläni ja sitä väsynyttä uneliasta katsetta. Tuntuu melkein jopa väärältä myöntää nauttineeni siitä, kun tyttäreni sairasteli sylissäni.
Tiedättekö mitä, olen tainnut lähiaikoina oivaltaa taas yhden totuuden elämästä. Nimittäin sen, että kaikki ne kamalimmat ja onnettomimmat käänteet ja tapahtumat elämässä ovat oikeastaan hyväksi. Ne järkyttävät ja surulliset tilanteet ovat niitä ainoita hetkiä kun omaa eloansa alkaa ajatella suuremmassa perspektiivissä. Painukoot hiiteen kaikki typerät koulustressit, ulkonäköpaineet, tuttavien sanomisten ylitulkitsemiset tai oikeastaan mikä vaan, millä ei todellisuudessa ole mitään väliä. Mitä järkeä on murehtia turhanpäiväisyyksiä vatsahaavaksi asti, kun elämässä on niin paljon kaikkea muuta, millä oikeasti ON väliä?
Lähivuosina olen päättänyt opetella elämään rennommin. En todellakaan hallitse sitä vielä, mutta toivon löytäväni vielä jonain päivänä sen ultimaattisen oman itseni zen-tilan, jossa voin rauhoittua ja keskittyä vain olemaan olemassa. Vaikka kaikenlaisia kuuluisia "elä hetkessä" -tyyppisiä mietelauseita onkin tullut kuultua vuosien aikana oksettavuuteen asti, joskus niihin samaisiin palaa itsekseen. Kappas, tätä jännittävää ja todellista tunnetta tuo ylikulutettu sanarykelmä todellisuudessa tarkoittikin. Ja siinä olikin itseasiassa melkoisen paljon järkeä.
Vaikka tämän ajatteleminen tuntuukin kamalalta, minä todella toivon, että jokaisen elämässä tapahtuisi jotain ikävää. Ja vieläpä aina sopivin väliajoin. Mielellään toki "vähemmän ikävää" kuin "enemmän ikävää", mutta ikävää kuitenkin. Sillä ilman niitä todellisia pysäyttäviä tunnepuuskia me helposti menetämme suunnan ja harhaudumme kaikkien turhien pinnallisuuksien vietäväksi. Joskus vain on pysähdyttävä miettimään mikä minä olen. Haluanko minä todella olla satunnaisten ärsykkeiden ohjaama hermoileva sätkynukke, vai joku joka osaa katsella elämän kuohuja nousemalla niiden yläpuolelle? En toki tarkoita, etteikö elämässä olisi lupaa tuntea, päinvastoin. Anna itsestäsi kaikki irti nauttimalla siitä, mitä todella rakastat. Ja toisaalta, turhaa stressata jotain mille ei mitään voi.
Tyttö on ollut koko päivän kamalan voipuneena. Oksentelu on jäänyt sentään enää vain muutamaan kertaan, mutta sen tilalle nousikin lähes 39 asteen kuume. Ruoka ei maistu eikä edes herkuilla saanut suostuteltua tätä syömään. Isosta ja itsenäisestä tättähäärästä kuoriutui yllättäen itkuinen ja hellyydenkipeä vauva. Missään muualla ei kyennyt olemaan kuin äidinsä sylissä, joten vietimmekin lähes koko tämän päivän sylikkäin sohvalla halien ja Netflixiä katsellen. Vaikka kipeän lapsen näkeminen onkin yksiä surullisimpia hetkiä elämässä, muistin jälleen miten ihanaa on saada pitää tytärtäni sylissä. Otin jokaisesta sekunnista kaiken irti, tankkaen uhman aikana pois jäänyttä läheisyyttä ja tiedostaen että nyt on juuri se harva hetki kun pieni tyttöni vielä tarvitsee ja kaipaa minua. Tiedän niin varmasti tulevani vielä ikävöimään niitä pieniä hentoja käsiä ympärilläni ja sitä väsynyttä uneliasta katsetta. Tuntuu melkein jopa väärältä myöntää nauttineeni siitä, kun tyttäreni sairasteli sylissäni.
Tiedättekö mitä, olen tainnut lähiaikoina oivaltaa taas yhden totuuden elämästä. Nimittäin sen, että kaikki ne kamalimmat ja onnettomimmat käänteet ja tapahtumat elämässä ovat oikeastaan hyväksi. Ne järkyttävät ja surulliset tilanteet ovat niitä ainoita hetkiä kun omaa eloansa alkaa ajatella suuremmassa perspektiivissä. Painukoot hiiteen kaikki typerät koulustressit, ulkonäköpaineet, tuttavien sanomisten ylitulkitsemiset tai oikeastaan mikä vaan, millä ei todellisuudessa ole mitään väliä. Mitä järkeä on murehtia turhanpäiväisyyksiä vatsahaavaksi asti, kun elämässä on niin paljon kaikkea muuta, millä oikeasti ON väliä?
Lähivuosina olen päättänyt opetella elämään rennommin. En todellakaan hallitse sitä vielä, mutta toivon löytäväni vielä jonain päivänä sen ultimaattisen oman itseni zen-tilan, jossa voin rauhoittua ja keskittyä vain olemaan olemassa. Vaikka kaikenlaisia kuuluisia "elä hetkessä" -tyyppisiä mietelauseita onkin tullut kuultua vuosien aikana oksettavuuteen asti, joskus niihin samaisiin palaa itsekseen. Kappas, tätä jännittävää ja todellista tunnetta tuo ylikulutettu sanarykelmä todellisuudessa tarkoittikin. Ja siinä olikin itseasiassa melkoisen paljon järkeä.
Vaikka tämän ajatteleminen tuntuukin kamalalta, minä todella toivon, että jokaisen elämässä tapahtuisi jotain ikävää. Ja vieläpä aina sopivin väliajoin. Mielellään toki "vähemmän ikävää" kuin "enemmän ikävää", mutta ikävää kuitenkin. Sillä ilman niitä todellisia pysäyttäviä tunnepuuskia me helposti menetämme suunnan ja harhaudumme kaikkien turhien pinnallisuuksien vietäväksi. Joskus vain on pysähdyttävä miettimään mikä minä olen. Haluanko minä todella olla satunnaisten ärsykkeiden ohjaama hermoileva sätkynukke, vai joku joka osaa katsella elämän kuohuja nousemalla niiden yläpuolelle? En toki tarkoita, etteikö elämässä olisi lupaa tuntea, päinvastoin. Anna itsestäsi kaikki irti nauttimalla siitä, mitä todella rakastat. Ja toisaalta, turhaa stressata jotain mille ei mitään voi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)