lauantai 2. kesäkuuta 2012

Lontoo-hehkuttelua ja muita kuulumisia


Enää yksi yö ja olemme jo matkalla Lontooseen! 8)) Woohooo!! Jeyyeee!! Awersomeee!! \(>-<)/ Aamupäivällä lähdemme viemään kisulit Raumalle, Mikon tädin hellään hoivaan, ja majoitumme hetkeksi Pyhärantaan. Aikaisten yöunien jälkeen heräämme jo kahden aikoihin ja suuntaamme kohti Helsingin lentokenttää! :) Niin sikamahtavaa päästä vihdoin sinne, josta on vain kuullut paljon puhetta ja nähnyt upeita katukuvia. Seuraavaksi MINÄ ITSE poseeraan siellä, niiden maisemien keskellä! Coollll~~~ ^_____^

Laukku alkaa olla jo lähes valmiina. Vaihtovaatteet, -kengät, alusvaatteet, sukat... Enää shampoot ja meikit puuttuvat. :) On muuten melkoinen saavutus, että meidän kummankin vaatteet mahtuivat sutjakkaasti tuohon yhteen (isohkoon) matkalaukkuun. :o Tiedän, että kyse on vain yhdestä viikosta, mutta silti! Joidenkin kohdalla tuntuu samankokoinen matkalaukku täyttyvän ihan muutamankin päivän reissua varten. :----D

Kisuja tuntui matkalaukku kiinnostavan niin paljon, että tekikin jo mieli napata nekin mukaan Lontooseen.<3 Nääh, jääköön mieluummin Suomeen ja vieläpä omalle pikku lomamatkalle omakotitaloon, jossa on piha ja nurmikko. :3 Mahtaa heilläkin olla jännää. ^-^

Meinattiin jo eilen suunnata nokkamme kohti ulkoilmaa ja lenkkeilemistä, mutta kun ikkunan takana maisema näyttää jotakuinkin tällaiselta, häipyy lenkkeilymielikin hetkessä. :< Lontooseenkin luvattiin sadetta, mutta siellä viimeistään joudumme kävelemään monia kilometrejä ja puuskutella todellisella teholla! ;3 Ehkä voimme perustella sohvaperunuutemme sillä. : D

En ole riskeerannut ulos menemiseen myöskään siksi että jo lopputalvesta alkanut flunssani on pahentunut lähipäivinä entistä suuremmaksi. Tauti koskee lähinnä suunnatonta niistäämisen tarvetta vaihdellen mielettömään tukkoisuuteen. -.-' Myöskään ainiainen aivastelu ei ole jättänyt minua rauhaan. En tiedä onko kyseessä oikea flunssa vai jokin siitepölyallergia? Minulla ei ole vielä toistaiseksi koskaan ollut sellaista, joten epäilen vähän sen vaihtoehdon todenmukaisuutta. Mikko on taas sitä mieltä, että vilustuin keskiviikon ja torstain auringonottoyrityksistäni. Olimme Pyhärannassa, Mikko korjaili autoa ja ainoa keksimäni tekeminen minulle oli ottaa aurinkoa. Asteita oli mittarissa vain vaivaiset 11, mutta auringon paiste houkutteli minut kuitenkin nurmikolle. Maan tasalta otettuja valokuvia, ole hyvä:

Ääää kesäkesäkesä<3
Olenko muuten kertonut, että menemme heinäkuussa neljäksi päiväksi paatille? 8)) Olen niin innoissanii!

Toisin kuin säänmukaisen pukeutumisen kanssa, olen lähiaikoina panostanut syömiseeni. Muistaako joku vielä entisen blogini avautumiset (Eka, toka ja kolmas) joissa kerroin epätoivoisista yrityksistäni laihduttaa muuttamalla ruokavaliotani? Noh, nyt voin aika ylpeänä todeta pudottaneeni joulun jälkeen peräti 8 KILOA! O___O Kuulostaa aika epärealistiselta, mutta totta se kuitenkin on! 

Karppauksen ja pätkäpaastoilun yhdistelmädieettiä elellään tälläkin hetkellä ja kuulkaas yllättävän hyvin menee! :) En syö enää lähes koskaan perunaa, pastaa, pullaa, pizzaa tai mitään muuta vastaavaa epäterveellistä hiilarimömmöä. Leipä menee vain enintään aamuisin, ja sekin ruisleivän muodossa. Makeisia pyrin välttämään parhaani mukaan, vaikka onhan sitä toisinaan sorruttava suklaaseen tai jäätelöön. :_3 Paljon salaattia ja vettä! Puhdasta lihaakin saa syödä jonkun verran, mutta rajoitan kuitenkin omat syömiseni esim grillipihvien kohdalla vain yhteen pihviin per päivä. :) Alkoholikin lihottaa, joten sitäkin on pyrittävä vähentämään. Jos kuitenkin tarvis on, niin light siideri on vähiten lihottava vaihtoehto!~

Selkeiten laihduttamisen ja laihtumisen tulokset näkee housuista. Puolitoista vuotta sitten ostamani housut, jotka vielä puoli vuotta sitten olivat aivan liian pienet, mahtuvatkin päälleni jälleen ja jopa melkeinpä paremmin mitä itse ostohetkellä! :o Se on joku niin uskomattoman hieno hetki huomata niinkin suuri muutos! Pienempiä voitonhetkiä kokee päivittäin vaa'an lukuja katsellessa ja huomatessa olleensa samoissa mitoissa kuin eilen tai jopa laihtuneensa! :) Ajoittainen vaa'alla käynti lisää muutenkin itsetietoisuutta ja auttaa ainakin minua hyväksymään itseni paremmin juuri tällaisena kuin olen!

Puuhh! Laihdutus-saarna siis tähän väliin, sori! :---DDD



Tästä tulee jo niin pitkä merkintä, että taidankin väsäillä lopuista kännykkäkuvista ihan oman merkintänsä. Heippa!! ^^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti