keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Blondaus

Jahuuu! Tänään oli vihoviimeinen työpäiväni ulkoiluttajana ja on vihdoin aika ottaa kesästä kaiken ilon irti! 8) Kuten kuvasta huomaa, irtiottoni alkoikin uudella tukanvärillä! Kaksi värinpoistoa peräkkäisinä päivinä ei tee hiuksille kovinkaan hyvää, mutta onpahan ainakin tehokasta blondausta.

Ihka ensiksi värjäsin kokemattomana ruskeaan tukkaani tavallista vaalean sävyistä kestoväriä, mutta eipähän se sitten tehnyt muuta kuin vaalentanut jo entiseltään vaaleita juurikasvujani... -_-' Pienen sivistäytymistuokion jälkeen tajusin, että tumma väri on ensin poistettava, ja ystävän suosituksesta marssin kauppaan hakemaan heti kahta värinpoistajaa. Ensimmäisen värinpoiston jälkeen tukka jäi lähes oranssiksi, mutta seuraavana päivänä uudelleenvaalennuksen jälkeen siitä tuli tipunkeltainen. :----D

Lueskeltuani keskustelupalstojen kommentteja lähdin tänään hiustuoteliikkeeseen hakemaan hopeashampoota. Vastineeksi myyjältä sain lähinnä vain haukut siitä, että suoritin värinpoistoni kotona ja vakuuttelut siitä, ettei mikään hopeashampoo auta muuttamaan tukkani väriä vaaleaksi. :/ Hassua sinänsä, sillä kokemuksistaan kertovilla henkilöillä oli täysin samanlaiset lähtökohdat kuin minulla, ja he olivat onnistuneet häivyttämään hiusten keltaisuuden shampoon avulla kokonaan... Kumpikohan tässä mättää?

Kotiin tultua nakuttelin tilauksen hairstorelle schwarzkopfin hoitoshampoolle (jota ei muuten edes myyty asioimassani liikkeessä..) ja testailen sitä täällä itsekseni. Kyseinen tuote oli saanut monta hyvää palautetta ja juuri sellaistahan minä lähdinkin aamulla hakemaan.

Tämä otos on ensimmäisen ja kaksi ylempää toisen värinpoistokerran jälkeen otettuja.
Harmi sinänsä, kun hakiessa neuvoa ammatti-ihmiseltä ammattiliikkeestä saa vastineeksi lähes tylyä kohtelua... Anteeksi nyt vain parturikampaajat, mutta minä en ole pulittamassa salonkienne käynneille useampaa sataa euroa, kun voin saada lähes saman tuloksen kotikonstein, kaupan hyllyn väreillä. Sanokaa mitä haluatte, mutta uskon hiuslaadun huonontuvan värinpoiston jälkeen joka tapauksessa, oli kyseessä sitten kampaamo tai kotikylppäri.

Platinumia tavoitellessani joudun mitä luultavammin värjäämään reuhkaani kestoväillä vielä uudestaan. Siihen asti odottelen kuitenkin hetken ja annan näiden raukkojen vähän levätä. Ennen sitä testailen myös postista tulevaa hopeashampoota ja katson mitä tulemaan pitää. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti