Meikkaamisesta

Luin tänään ystäväni kirjoituksen meikkaamisesta ja päätin tarttua jälleen siveltimeen. Koin monta vuotta samankaltaista epävarmuutta ja jopa ahdistusta siitä, etten vain yksinkertaisesti OSAA meikata. Ensimmäiset meikkikokeiluni alkoivat joskus kuutos-luokalla ripsivärin ja peitepuikon muodossa ja pakko myöntää vielä tänäkin päivänä päivittäisen pikameikin noudattavan samaa kaavaa. Puikko on tosin vuosien varrella vaihtunut Clearasilin finnipuikosta yläasteella löytämääni kestosuosikkiin, Maxfactorin Pan Stick:iin. Ripsarina toimii taas milloin mikäkin ulkomailta lahjaksi tuotu "kalliimpi merkki" tai marketista reilulla kympillä ostettu perus maskara. Nyt muutaman vuoden ajan kaava on tosin muuttunut pyhäksi kolminaisuudeksi, sillä kulmakynästä on tumman hiusvärin myötä tullut yksi pakollisista naamavärkin kulmakivistä.

Peitepuikko, ripsari ja kulmakynä, niillä pärjää jo aika pitkälle. Tai no okei, taivutan myös ripseni taivuttimella ennen värjäämistä, mutta sehän ei varsinaisesti ole itse meikkaamista? Joskus kun aikaa tai viitsimistä löytyy hitusen enemmän, sipaisen poskipäihin ja yläluomiini ikivanhaa Avonin aurinkopuuteria ja/tai laitan kasvoihin bb-voidetta. Ja jos olen juhlavalla tai muuten vain leikkisällä tuulella, ryhdyn villiksi ja vetäisen jopa eye linerit! Huulipuna ja luomiväri jäävät melkein aina hyllylle ja jaksankin alkaa säätämään niillä vain aniharvoin. Kuten tänään.

Laiskuudesta ja saamattomuudesta huolimatta koen nykyisin olevani jopa ihan ok meikkaaja. Pari vuotta sitten otin härkää itseäni sarvista kiinni ja päätin aloittaa tietoisan meikkaamisen harjoittelemisen. Kirjoittelin siitä useampaan kertaan blogiinkin ja ikuistin jopa kuvia niistä enemmän ja vähemmän onnistuneista laittautumisyrityksistä. (Sellaisia postauksia esim. tämä, tämä ja tämä.) Vaiken olisikaan silloin meikkiurani alussa uskonut, niin taidan olla ihan oikeasti kehittynyt tässä! Ystävääni lainatakseni, laineria laittaessa käsi tärisi kuin milläkin satavuotiaalla mummelilla, mutta uskokaa tai älkää, jossain kohtaa se LAKKAA TÄRISEMÄSTÄ! 8----) Toki vieläkin minulla on ajoittain vaikeuksia tehdä rajauksista tasaiset ja symmetriset (ja miksi toinen silmä on aina niiiiin paljon helpompi meikattava kuin toinen??), mutta enää se ei ole niin järkyttävä pandasilmä-katastrofi mitä joskus.

Vaikka pahin meikkaus-ahdinkoni onkin jo ohi, yhä vieläkin minulla olisi paljonpaljonpaljon kehittämisvaraa... En edelleenkään osaa tehdä hienoa smokey eye -meikkiä tai muutenkaan levittää luomille mitään erityistä värien ja varjostusten kanssa leikittelevää taidepläjäystä. Naamapohjustuksenikin on aika kämäinen, enkä ole ikinä edes kokeillut esimerkiksi valokynää. :( Onneksi ihoni on suhteellisen tasainen ja finnitön luonnostaan, niin amatöörimeikkailuni eivät yleensä näytä totaalisen fiaskoilta. En ole ikinä oppinut käsittelemään silmän alaluomea, enkä todellakaan osaa tunkea siihen mitään luomiväriä tai lineria. Joskus kokeilin vesirajan värittämistä mustalla kajalikynällä, mutta lopputuloksesta tuli aina jotenkin tunkkainen. Olisi myös äärimmäisen jännittävää oppia millaiset jutut sopisi juuri omille kasvoilleen ja millä tavoin sitä saisi korostettua omia hyviä piirteitä.

Eräs asia on muuten pysynyt yhtä muuttumattomana kuin vuosiakin sitten. Nimittäin se, ettei minulla vieläkään ole kunnollisia meikkausvälineitä! Kaikki siveltimeni (paitsi se yski aurinkopuuterin kanssa lahjaksi saatu sivellin) ovat tilattu ebaysta parin euron pakettihintaan. Samoin eye linerini, jonka merkkiä en kiinalaisen kirjoituksen vuoksi yritä edes lukea. Luomivärinikin ovat joko h&m:n alekorista repäistyjä tai iki-iki-iki vanhoja ties mistä p-reijästä saatuja yksilöitä. Yleisesti ottaen muutenkin meikkitarvikkeeni ovat vuosia vanhoja, eivätkä varmasti läpäisisi enää mitään parasta ennen -testejä. Ostan uuden peitepuikon vuoden-kahden välein ja uuden ripsarin noin puolen vuoden välein. Muita yhtä "tiheään tahtiin" kuluvia naamatarvikkeita minulla ei olekaan, sillä loput omistamistani meikeistä eivät vain ikinä lopu. (Kertonee kai jotain meikkaustottumuksistani...)

Juttelin joskus samalla kesätyöpaikalla olleen koulukaverini kanssa meikeistä, selaillessamme samalla Oriflamen kuvastoa. Hän hihkui innokkaana miten hän joka vuosi tilaa kyseiseltä puljulta samanlaisen aurinkopuuteripönikän, ja se kestää sen KOKONAISEN VUODEN AJAN. Joo, mäkin käytän aurinkopuuteria! Se on kyl tosi hyvää ja tekee kasvoista mukavan eläväiset, selitin. Mun omani on kyllä Avonilta. Sisko tilasi sen mulle lahjaksi kun oli siellä joskus kauneuskonsulttina! Siitä on kyllä jo... Ööh.. Ainakin viisi vuotta... Tuosta keskustelusta on nyt pari vuotta aikaa. Käytin kyseistä tuotetta silloin päivittäin, ja arvatenkin sama purkki on siis mulla vieläkin käytössä. :'D Niitä aurinkopuuteri-helmiäkin on siinä vielä aika paljon! Niin runsaasti, etten kyllä varmaan seuraavaan KYMMENEEN VUOTEEN tule tarvitsemaan uutta. XD

Olen kyllä jo pitkään haaveillut tietyistä meikkituotteista. Esimerkiksi uudesta hyvästä nesemäisestä tai geelimäisestä kajalista, useamman sävyisistä pimenttisistä huulipunista (esim. M.A.C.:lta), laadukkaasta monivärisestä luomiväripaletista (muistatteko, sellaisesta mitä jokunen vuosi takaperin oli jokaisella bloggaajalla?) sekä mahdollisesti jostain hyvästä puuterista (jollaista en siis ole koskaan vielä omistanut). Jotenkin mitään näistä en vain ikinä raaski ostaa. Emmää nyt kuitenkaa niiiin paljoo meikkaa et tarvitsisin. Tuleekohan sellasta sit OIKEASTI käytettyä... Ja niin edelleen. u__u' Asiaa ei auta melko pihi miehekkeeni, jonka mielestä meikkien kaltaisia "hömppätavaroita" täytyy ostaa vain pakollisen minimin verran ja tietysti halvimpaan mahdolliseen hintaan... Noh, sain mä sentään eilen uuden ripsivärin, kun vanhan jämät alkoi rapista silmien alle jo muutaman tunnin käytön jälkeen. Vihaan sellaisia kumisia ripsariharjoja, joten hipelöin kaupassa aina kaikkien ripsivärien harjasnäytteitä varmistaakseni että ostan itselleni vasmasti sellaisen pörröisen. Päädyin tällä kertaa L'Orealin Miss Manga Mascaraan, joka tekee ripsistä nukkemaisen "paksut". Katsotaan millaisen ripsarin tulen valitsemaan ensi kerralla, joskus joulun aikoihin varmaan.

Osa rakkaista meikeistäni, kuten iki-ihana roosan punainen poskipunani, on tosin vielä jossain purkaamattomien pahvilaatikoiden jemmassa. Jep, sellaisissa jotka ovat täysinä vielä viime kesän muuton jäljiltä! :''D En minä niitä nyt ENÄÄ viitsi tyhjentää, kun kohta aletaan kuitenkin taas muuttopuuhiin. Saa nähdä millaisia löytöjä tulen tekemään uudessa kodissa noista vuoden verran salaisuuksia kätkenneistä mysteeri-bokseista! x3

Haluaisin ehdottomasti jaksaa ja viitsiä harjoitella meikkaamista (ja tietysti muutenkin meikata) enemmän! En näe meikkaamisessa mitään väärää. Minusta kevytkin nätti meikki piristää ja raikastaa kasvoja sekä tekee ulkoisen olemuksen kokonaisuudesta helposti hieman huolitellumman näköisen. Ulkonäön lisäksi se kuitenkin myös nostattaa itsetuntoa ja saa ainakin minut tuntemaan oloni itsevarmemmaksi ihmisten ilmoilla liikkuessa. Persoonallinen meikki tekee henkilöstä lisäksi mielenkiintoisemman oloisen. Sellaisen, joka on tehnyt tietoisan valinnan näyttääkseen tietynlaiselta. Luonnon ja geenien tekemille ulkonäöllisille tekijöille kun emme kauheasti mitään mahda.

Erityisesti vauvavuonna on äitinä helppoa vain jäädä vauvansa varjoon. Siirtää hyvältä näyttämisen paineet sitten kun-mappiin ja jämähtää tähän välitilaan vahingossa aivan liian pitkäksi aikaa. Päätin jo raskaana haluavani näyttää ja tuntea oloni kauniiksi myös raskauden jälkeen, sillä vaikka olenkin ensisijaisesti lastaan hoitava äiti, olen myös nainen joka haluaa pitää itsestään huolta. Haluan näyttää itseltäni enkä nuhjuiselta kotiäidiltä joka vetoaa jatkuvaan kiireeseen ja väsymykseen. Onhan sitä toki kiirettä ja väsymystä minulla nytkin, mutta oikeanlaisella ajankäytöllä ja priorisoinneilla kykenee kyllä yksinkertaiseen laittautumiseen, jos ja kun sellaista vain kaipaa.

Olen päättänyt sutaisevani ainakin kevyen (pyhän kolminaisuuden) meikin aina kun lähden pois kotoa, ellei kyseessä ole joku megahätäinen mini-kauppareissu tai hikinen juoksulenkki. Postilaatikollekaan en meikkaa saatikka silloin kun käyn vain nopeasti viemässä roskat. :'D Mutta tiedättehän, jonkinlainen sääntö vain on keksittävä, jottei kaiken mammailun touhussa koko elämä mene pelkäksi periaatteistaan lipsumiseksi. Eikä siinä mitään jos joku toinen äiti (tai nainen ylipäätään) ei halua/tykkää/jaksa meikata tai laittautua! Itselleni vain edes lievä sotamaalaus on osa tärkeää identiteettiäni. ^^

Mitä meikkaaminen tarkoittaa sinulle?