lauantai 20. lokakuuta 2012

Greenwaves

Tämä päivä kuluu jälleen joululahjojen metsästelyssä ja nauttien työttömästä vapaasta. Jotkut ovat kyselleet ja hieman jopa kritisoineet miksi hankimme joululahjamme jo tähän aikaan vuodesta. Vastaus on yksinkertainen, koska joululahjalistamme vain sattuu olemaan niin helkutin pitkä. Sitäpaitsi jo kuukauden päästä on marraskuun loppu, minkä jälkeen onkin jo melkoista jouluhässäkkää ja muuta kiirettä jonka ohessa jäätävän lahjalistan shoppaaminen vie entistäkin enemmän aikaa ja hermoja!

Ja miettikäähän nyt, järkevintähän olisi hankkia lahjat jo vaikka tammikuussa, jolloin pääsisi säästämään rahansa alennusmyynneissä ja koko joulustressi ohitettaisiin nokkelasti jo vuoden alussa koko loppuvuodeksi!

Tänään saimme onneksi löydettyä jo hyvin monet lahjat eikä läjlellä ole kuin muutamat lisätäytteet~! Iloksemme ulkona oli alkupäivästä niin superihana ja aurinkoinen sää, että kaupungilla kiertelykin tuntui juhlalta. :'> Ja tulihan sitä hieman vahingossa ostettua jotain itsellekin; uudet korvakorut ja hiusväriä. 8)

Syksyistä pihamaisemaamme<3

Päälle ei ole taaskaan eksynyt vähään aikaan mitään ihmeellistä ja erityisen esittelemisen arvoista. Tässä kuitenkin jotain sohvaposeerausta pehmolelujen kera. :----D

Paita - kirppari (Only)
Farkut - kirppari (Link)

 Huomenna palaan taas työharjoittelun pariin. On ne yhden vapaapäivän työviikot vähän raskaita, mutta itsepähän halusin. :/ Onneksi kuitenkin huomisen jälkeen enää puolitoista viikkoa, eli yhteensä 9 työpäivää jäljellä! 8)) Vaikka olenkin tykännyt kaupunginsairaalasta, eikä ruotsin krssin pariin houkuttelisi palata, tuntuu harjoittelun saaminen loppuun silti pieneltä voitolta. ^-^

Eipäs mulla sitten muuta. Hyvää viikonlopun jatkoa! :----))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti