sunnuntai 27. tammikuuta 2013

It Feels So Good In My Tummy

Tänään luvassa vähän ruokapäivitystä ja asiaa tuokailutottumuksista. Virallinen laihdutus"kuurini" on ohitse. Saavutin tavoitteeni jo jokin kuukausi sitten ja siitä asti olenkin vain toivonut painon pysyvän kurissa. Niin on onneksi myös käynyt ja jouluiset syöpöttelykilotkin lähtivät menemään mukavasti noin viikossa, vanhoihin tottumuksiin palattuani.

Myönnän kuitenkin lepsuvani nykyään "dieetistä" helpommin kuin ennen, sallien itselleni yhä enemmän herkkuja ja satunnaisia kiellettyjä juttuja. Yllättäen salaattilinja on kuitenkin pitänyt pintansa tähän päivään asti, enkä oikeastaan osaa enää edes kuvitella ottavani koulun ruokalassa lounaaksi perunaa tai pastaa. Lautaselleni päätyy lähes aina tarjolla oleva salaatti-vaihtoehto tai itse kokoamani salaattipöydän tarjoama combo + kala, kana tai liha.

Tässä yksi esimerkki jälkimmäisestä mallista, joka sisältää jauhelihapihvejä 2kpl, salaatinlehtiä, kurkkusiivuja, paprikaa, maissia, kukkakaalia, siemeniä ja salaatinkastiketta. Olen jostakin syystä myös tottunut ottamaan koulussa aina rasvattoman maidon. Kotiin ostamme aina kevytä, mutta koulussa rasvaton on se juttu. :----D

Voisin tietysti haluta pudottaa vielä viitisen kiloa, saadakseni aikaan sen ihan ultimate ihannepainoni, mutta en tiedä... Ruokailutottumuksien liiallinen rajoittaminen on kuitenkin aika pyllystä. Mitä olen kuunnellut joidenkin tuttujeni aivan jäätäviltä kuulostavia rajoituksia, jo niiden ajatteleminenkin tekee meitsille pahaa! D: (ei mitään henkilökohtaista, mutta...) Kun toinen syö tyyliin kaksi kuukautta PELKKÄÄ salaattia ja pähkinöitä ja sallii itselleen koko sinä aikana YHDEN herkkuhetken syödäkseen hieman karkkia, on elämän tunnuttava aika kurjalta...

Olen itse erittäin helposti lihovaista sorttia (kun välillä tuntuu että siihen riittää yksistään herkkujen ajatteleminenkin -.-'), mutta jopa minulla paino pysyy suhteellisen hyvässä kurissa peruskevyen ruokavalion voimin, muutaman kerran viikossa -herkutteluista huolimatta... Niiden liiallinen kieltäminen on minusta siis aika lailla pelkkää itsensä kiusaamista! :---(

Mikon vanhemmilla saatua vuohenjuustosalaattia! OMNOMM<3

Ruokaisista salaateista on kuitenkin tullut aika lailla meikäläisen ehdotonta suosikkiruokaa! Kaiken a ja o ovat herkulliset juusto-, liha-, kala- tai kanatäytteet, jotka kirjaimellisesti toimivat perunan ja pastan sijaan, niinä vatsan virallisina täyttäjinä eivätkä lihota! Minulle itselleni hyvin tärkeässä roolissa on myös salaatinKASTIKE, jota ilman ateria jää hieman liian laimeaksi.

Muut piristäjät, kuten oliivit, sienet, maissit, yrtit, öljyt, siemenet, pesto ja aurinkokuivatut tomaatit ovat myös erittäin tehokkaita annoksen piristäjiä! Niillä saa myös luotua kivaa vaihtelua muuten tylsään salaatti-kurkku-tomaatti -yhdistelmään. ;)

Meidän taloudessa syödään myös suhteellisen paljon nuudelia, mistä ollaankin käyty kiivasta keskustelua esimerkiksi äitini kanssa. Nuudelihan toki on pastan tavoin runsasta hiilaria sisältävää, vijlasta tehtyä tuotetta. Kuitenkin toisin kuin makaronissa, nuudeli sisältää aivan erilaiset määrät hiilaria ja kaloreita!

Tässä hieman reaalia tietoa nuudelin ja tumman makaronin (joka on tunnetusti vaaleaa ätrveellisempää) eroista sisällössä:

Kuten kuvista ilmenee, ylempänä olevassa tumman makaronin paketissa 100 grammaa kohden on 350 kilokaloria, kun taas alempaan nuudelipakettiin verrattuna vain 161!! 
Oikeasti, 350kcal VS 161kcal!!
Ero on mielestäni aika huikea, unohtamatta myös pakettien eroa hiilareiden määrässä! Makaronissa niitä on aikamoiset 65,5g, kun taas nuudeleissa vain 22,0g! Myös karppauksen vähähiilihydraattisuus pätee tähän siis aika hyvin. Rasvaprosenteissa nuudelit ovat kaksin verroin rasvaisempia, mutta verrattuna hiilareiden huoattaviin grammaeroihin, tässä kyse on vain kolmesta vaivaisesta grammasta...

Joten in your face mama! En mene pätemään nuudeleiden terveellisyydestä tai säilöntäaineiden määristä ja vaikutuksista elimistöön, mutta ainakin hiilareiden ja kaloreiden määrissä ne voittavat kaikki tummimmatkin pastat ja lihottavat tällöin vähemmän! 


Loppuun vielä kuva herkuttelemastamme Ben&Jerrys-jätskistä, joka oli muuten aika perskuleen hyvää! >:3 Kivaa sunnuntaita! ^-^


20 kommenttia:

  1. Anteeksi jos pilaan sun ilon, mutta tossa nuudelipaketissa lukee cooked, eli kalorit on siinä annettu sitten kun nuudelit on jo keitetty ja imeneet itseensä vettä. Makaronipussissa kalorit on taas annettu ennen keittämistä. Makaroninki energiatiheys vähenee samalla tavalla keittäessä, joten ei noissa niin paljon eroa ole (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin ihan samaa just, ja onhan nuudelis paljon enemmän rasvaa (2,9g/100g - 6,3g/100g) ja ravintokuitujen määrä varmaan on kans vähän eri. Mut nuudeli on hyvää, samoin pasta. Syön molempia, koska hyvää ruokaa kannattaa arvostaa. Kunhan pysyy kohtuudessa.

      Poista
    2. No joo, mutta voittaa se pastan kuitenkin! :o Ja hei, musta toi rasvan määrä on kyllä aika mitätön, kun kyseessä tosiaan on toi 3gramman ero? :----D Sitäpaitsi rasva ei oo se joka sua varsinaisest lihottaa, vaan jauhot ja sokeri, jotka muuttuu kehossa läskiksi. (Lähteenä yläasteen bilsan opettaja XD) Mut ajatellen just karppaustakin, jossa noudatetaan samaa periaatetta ja laihdutaan.

      En tarkota tässä että rasvaa saisi vedellä mielin määrin, mutta kolmen gramman ero on kyllä aika olematon. : D

      Poista
    3. Ja totta kai, kohtuus on se kaiken ydin! :) En silti mielestäni ennenkään syönyt mitään ruokia kohtuuttoman paljoa, vaan ihan perus annoksina pastaa ja perunaa. Se on kans nii suhteellinen käsite, mitä toisille on kohtuullista ja toiselle ei? Faktana ainakin itelle oli kuitenkin se, että viljan ja perunan selkeä vähentäminen ruokavaloista tiputtaa kiloja.

      Poista
  2. mä en vois elää ilman pastaruokia, vaikka niissä onkin ihan törkeesti hiilareita.
    se on semmonen poikkeus, jonka itselleni sallin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän. :3 Mulla on kans heikkoina kohtina esim. suklaa, jota en vois missään tapauksessa ikipäivänä kieltää iteltäni kokonaan! En tiiä mitä tekisin jos en saiskaan enää syödä suklaata! :o

      Poista
  3. Turha hirveesti kiinnittää huomioita pelkkiin kaloreihin, täysjyväpasta on oikeesti TERVEELLISTÄ toisin kuin jotkut prosessoidut halpisnuudelit. Ja makaroonissa on enemmän proteiinia ja vähemmän rasvaa ku nuudeleissa. Ja voin vaikka vannoa, että suolaakin on enemmän noissa nuudeleissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se riippuu täysin mitä hakee. ;) En väittänyt nuudeleiden olevan terveellisempiä, mutta sanoin kokemukseni pohjalta huomanneeni niiden LIHOTTAVAN VÄHEMMÄN. :D En minä teitä muita kiellä makarooneja ja pastoja syömästä! XD Mutta minä en niitä syö, ja oloni on tuhannesti kevyempi. :D

      Poista
    2. Ja FYI fakta on se että, jos syöt vähemmän kun kulutat, laihdut. On absurida ajatella että se johtuisi juuri jostain tietystä ruuasta, koska asia ei ole niin. Voi olla että makaroonit ovat turvottaneet sinua niin että kuvittelet lihonneesi, tai sitten sinun tapauksessasi kehosi reagoi tuolla tavalla makarooneihin. Itse en ole huomannut minkään ruuan eritoten "lihottavan" koska ei siinä kertakaikkiaan ole mitään järkeä. :D Jos söisit pelkkää porkkanaa ympäri päivän ennemmän kuin sen 2000 kilokaloria päivässä, lihot koska syöt enemmän kuin kulutat. Ja kuka väittää että porkkana muka lihottaisi? Kyllä, jos sitä syö liikaa, niinkuin mitä tahansa muuta tuotetta. Joten, syö vähemmän ja liiku enemmän, ja todellakin säännöllisesti. Kerran viikossa ja sitten kahden viikon tauko reenissä on yhtä tyhjän päälle.

      Poista
    3. :---D Noh, onni on sinun, jos ei ruoka lihota. Kyllä niitäkin ihmisiä on, kuten myös esimerkiksi avomieheni. Täytyy muistaa, ettää jokaisen keho on kuitenkin erilainen ja toimii ja reagoi ruokaan eri tavalla. Fakta on kuitenkin se, että eri ruoat sisältävät eri kalorimääriä, ja jos on lihovaista sorttia oleva ihminen, tulos on takuulla erilainen jos syö paljon porkkanaa tai paljon pullaa. ;) Totta kai laihdut, jos kulutat kaiken saamasi energian, mutta laihduttamisessa pääasia ei kuitenkaan ole liikunta vaan dietti. Ja luota muhun, opiskelen sentään sairaanhoitoa, että on sitä jonkin verran koulutustakin tästä asiasta. : D

      Poista
    4. Voi luoja. Naisten "nautittava" kalorimäärä on 2000 kilokaloria päivässä. Jos sä et hemmetti syö ku esim 1500 kilokaloria päivässä, sä laihdut. Jos sä syöt yli, lihoat. Ollaanko vielä kärryillä? Jos liikut samalla on se parempi koska poltat rasvaa ja kehität lihaksia. Sitä että jotkut vaan "lihoo" maagisesti jostain ruuasta on paskaa. Lakkaa syömättä paskaa ja liiku. Ja vaikka sä opiskeletkin jotain sairaalahoitoa niin voin silti ihan maalaisjärjellä sanoa että hei haloo, ei sitä nyt liikkumatta mihinkään tuloksiin päästä. En ole koskaan olla millään ihmeellisellä dietillä, syön terveellisesti, välillä huonosti mutta liikun joka toinen päivä aktiivisesti ja pysyn kunnossa. Ja pakko vaan oikeesti vielä nauraa sille että olet ihan hemmetin huolissasi jostain kaloreista jossain pastassa mutta kyllä sitä voidaan ihan ilman minkäänlaista huoletta vetää ben & jerryssin jäätelöä jossa on varmaan yli 1000 kilokaloria per kunnon annos. :D Oikeesti. Miksi ees jaksat laskee jotain kaloreita, vai otitko ton jäätelön mukaan sun päiväsaannissas.

      Poista
    5. Hahah. : D Aina yhtä huvittavaa lukea toisen ragetuksia.

      Poista
    6. Ragee? Just trying to help. Kyl mä sen tajuun, et joskus ei haluu kuunnella totuutta mut järki käteen hei. En mä tässä kamppaile mun painoni kanssa, koitan vaan sanoa et pitäis oikeesti olla kokonaan tyyliin syömättä jotain tommosta epäterveellistä moskaa (tai sit sitä pastaa jos se muka lihottaa, miksi teijän huushollissa on sitä jos se on huono kysynpä vaan...) jos oikeesti haluu päästä kuntoon ja LIIKKUA samalla. Kuntoilu just kiinteyttää kroppaa, ilman sitä susta tulee semmonen ns. skinnyfat ja kukaan ei haluu semmonen olla.

      Poista
    7. Kiitos neuvoista, mutta en kyllä sellaisia pyytänyt. :) Oon laihduttanut mm. 14 kiloa omilla ns. "huonoilla" menetelmilläni, ja hyvin oon pärjännyt. :D

      Poista
    8. Et pyytänyt, mut älä tule mulle parkuu ku pidät täällä julkista blogia johon kuka tahansa saa tulla kirjoittelemaan. Että jos ei pientä kritiikkiä kestä niin onnea vaan elämään. Mutta voin toki olla se positiivinen anonyymi, joka sanoo että hei, koita kestää, olet hyvä ihminen, olet pärjännyt hienosti elämässäsi, jatka vaan samaan malliin, hei jee hali! <3 Ei kiitos, sanon asiat mielummin niin kuin ne ovat, pieni karaistuminen ei ole koskaan elämässä pahitteeksi.

      Poista
    9. Niin kuka parkui? : D Onnea vaan sulle, jos saat nautintoa negatiivisuuden levittämisestä ympäriinsä. Sori, en aijo enää vastailla näihin turhanpäiväisiin valituksiisi enkä todellakaan pahoittaa mieltäni, niinkuin ehkä toivot. :D Ole hyvä ja lue ensin mielipiteeni ennen kritisointia, sillä missään vaiheessa en ole terveellisestä ruokavaloista erityisemmin puhunut. Ja eikös ole ihan oma valintani, minkä mallinen tahdon olla ja millä menetelmin?

      Ja heih, on kyllä aika kaksinaamaista tulla tänne saarnaamaan elämän totuuksia ja haukkumaan minua, kun itse ei suvaitse esiintyä edes nimellä. :---DD Nauran itseni lähinnä kipeäksi lukiessani näitä muka-kovistelu -anonyymikommentteja. XD

      Poista
    10. Miten mun nimen paljastaminen liittyy tähän mitenkään? Jos sanon että nimeni on Tuulia, miten se vaikuttaa mihinkään? Oletko nyt iloinen kun tiedät nimeni, kerronko vielä sosiaaliturvatunnukseni että voit ottaa "tosissani" minun tekstini? Et ehkä puhunut mistään terveellisestä ruokavalioista, halusin vaan huomauttaa että jos tosissaan meinaa laihtua, niin terveellisestä kannattaa lähteä liikkeelle. Ja jättää kaikki tommonen kakka pois. Mutta hei hienoa jos se sulle toimii mut ei sillä loppujen lopuksi hirveen pitkälle pötkitä, ihan huipputuloksiin ei nuudeleilla päästä, oli ne sit kui hyvii tahansa.

      Poista
  4. Ei taida toi anonyymi tietää että pari herkkuhetkee viikossa ei sen kummemmin lihota/estä laihdutusta. Eikä kaikkien oo pakko liikkua jos laihduttaa mut parantaa se tuloksia. Hahaha nää on niin hauskoja ku "sun pitäs tehdä sitä ja tätä mut et tee ja se pilaa kaiken" ja oot kumminki laihduttanu noin paljon! ^^ Onnea ja koita kestää noita idiootteja

    terv. toinen ano

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. >.< hehs. Kiitos nyt kannustuksesta! Vähän tulee kyllä huvittava olo kun epämääräiset ihmiset tulee arvostelemaan ja sanomaan tänne mitä mun pitäis tehdä vaikken mitään neuvoja ollut pyydellyt. :'D Ja kun ihan oikeasti jokainen ihmiskeho on niin erilainen ja ainutlaatuinen, että se mikä pätee yhdelle ei välttämättä sovi toiselle.

      Poista
    2. "Jokainen ihmiskeho on niin erilainen ja ainutlaatuinen..." HUUTONAURUA. Mjoo, maailmassa on ylipainosia ihmisiä joku 5 biljoona, en tiedä mitä ainutlaatuista siinä on. JA HEI! Kyl kurkkaa hiukan kaksnaamasuus läpi, kyllä ANONYYMIN neuvot kelpaa ku sua KEHUTAAN ja sanotaan että TSEMPPIÄ HEI. Mut heti ku sun mieli pahottuu niin sanotaan että OOT PELKURI KU ET KERRO OMAA NIMEES, senkin ANONYYMI! Siis mitä paloautoa tämä on? No olen anonyymi joka sanoo sulle että hanki pallit ja palaa todelliseen maailmaan, jossa tapaat epämiellyttäviä ihmisiä. Just deal with it.

      Poista