Viides päivä
Jo ennen Rodokselle lähtöä varasimme lentolippujen yhteydessä Apollo-matkojen järjestämän minireissun Turkin puolelle, Marmarikseen. Torstaina tämä päivä vihdoin koitti ja klo 7.30 bussi tuli hakemaan meidät ja muutamat muut hotellillamme asustelevat ruotsalaiset turistit kyytiinsä kohti merta ja Marmarikseen lähtevää katamaraania.
Ennen kuin Turkkimatka ehti edes kunnolla käynnistyä, jouduimme ainakin kolme ensimmäistä tuntia vain odottelemaan ja jonoilemaan vuoroamme. :/ Ensiksi piti käydä tullitarkastuksessa sekä maksamassa rajanylitysmaksut, minkä jälkeen suunnistaa meille tarkoitetuille paikoille ja odotella muita sählääviä turisteja... Mikko sanoi tuossa tilanteessa ikävöivänsä armeija-aikojaan, jolloin ison porukan siirtämiset paikasta toiseen olivat hyvin suunniteltuja ja etenivät ripeästi. Tässä tilanteessa skenaario oli totaalisen päinvastainen! O__o
Katamaraanilla merimatka Rodoksesta Marmarikseen kesti vain reilun tunnin. Siinäkin ajassa lievästi merisairaalle minulle ehti tulla pienehköä kuvotusta, jonka sain kuitenkin hallintaan melko nopeasti ja pääsin jopa nauttimaan maisemista viimeisimpinä kymmenenminuuttisina.
(Samaa ei harmikseni voi tosin sanoa paluumatkasta, jolloin meri oli myrskyisä ja katamaraanimme heilui ja keikkui aivan hullun lailla!! D8 Iloisimmatkin matkustajat olivat hiljentyneet ja vessat täyttyivät vihertävän sävyisillä naamavärkeillä.. :S En muista milloin viimeksi moinen muutamahkoksi tunniksi venahtanut aika olisi tuntunut yhtä kammottavalta ja aivan liian hitaasti etenevältä! Hrrr!! Mutta ei siitä sen enempää...)
Paikan päälle saavuttuamme skandinaavinen tulkkimme kertoi selostavansa bussimatkamme aikana ruotsiksi, sillä lisäksemme Marmarikseen oli lähtenyt vain yksi suomalainen pariskunta. Saimme kuitenkin neljän hengen porukallemme oman turkkilaisen privaattioppaan, jonka kanssa pääsimme höpöttelemään englanniksi. Sekä oppaamme että uusi, häämatkaansa viettävä kaveripariskuntamme olivat onneksemme todella ihania ja sympaattisia ihmisiä! Ilman niitä Turkin matkastamme ei olisi varmastikaan tullut lainkaan niin mukava. :----))
Ensiksi ajoimme koko lössin kanssa peremmälle kohti Marmariksen keskustaa. Turistikierrokseen kuului yhteiset käynnit nahka- sekä kultaliikkeissä. Kuvittelin Turkin olevan halpa maa, mutta kyseisissä liikkeissä visiteerattuani ja nähtyäni niiden (varsinkin tuon jälkimmäisen) pöyristyttävät hinnat, käsitykseni on aivan toisenlainen. :-----DDD En todellakaan tiedä millaisilla ihmisillä olisi varaa shoppailla vastaavanlaisessa kultakaupassa, kun valtaosa koruista oli hinnoiteltu KYMMENIEN TUHANSIEN EUROJEN LUOKKAAN. Siis ihan oikeasti!?! Hinnat olivat niin käsittämättömiä että teki mieli nauraa ja kovaa, koska omassa tajunnassani moinen voisi olla vain överiksi mennyttä vitsiä! En ole ikipäivänä ennen edes nähnyt niin mieletöntä määrää numeroita niin pienellä tuotteella!!! Sillä reissulla ei auttanut muu kuin leikitellä huumorilla ja heitellä suomalaisen kaveripariskunnan kanssa herjaa siitä, kuinka hintojen pilkku on eksynyt väärään kohtaan, ja että ovatpahan he täällä tarkkoja desimaaleista. : D
Vaikka ehkä sivistysmielessä käynnit olivatkin mahdollisesti kokemisen arvoisia tai avartavia, omasta olosta tuli melkoisen epämukava ja varsin kiusaantunut. Kun pikkuiselle suomiryhmällemme haetaan oma henkilökohtainen suomea puhuva tuotteita esittelevä myyjä, tekee mieli piiloutua loppuajaksi vessaan... Tuli lievästi mieleen lapsuus ja koulujen luokkaretket, joissa piti sivistyksen vuoksi käydä erinäisissä opettavaisissa näyttelyissä, jotka eivät todellisuudessa kiinnostaneet oikeastaan ketään. Tässä poikkeuksena tosin oli ikioma ja itse maksama lomamme, jonka kallisarvoista aikaa olimme käytännössä pakotettuja tuhlaamaan moisiin epämiellyttäviin kokemuksiin...
Näiden porvaristokauppojen jälkeen turistilaumamme ajettiin erään kukkulan huipulle ja oppaat tarjosivat vapaita käsiään ottaakseen meistä yhteiskuvia. Maisemat olivat kyllä huikeat, ja nuo muutamat kuvat meistä olivatkin koko loman ainoat kunnolliset yhteiskuvamme. : > Tämän jälkeen ajoimme Marmariksen keskustaan ja saimme vihdoin lähteä vapaasti kiertelemään paikallista basaaria, eli suurta rykelmää katukauppoja, putiikkeja ja ravintoloita.
Näin äärimmäisen pienen pintaraapaisun Turkista saatuamme päälimmäisiksi mielipiteiksi muodostuivat seuraavat adjektiivit: Kaunis, Kuuma (+37), Päällekäyvä ja hieman jopa Ahdistava. Torilla liikkuessa myyjät olivat muiden etelämaiden tavoin äänekkäitä ja huutelevia, yrittäen saada ihmisiä ostoksille tai tarjoilijat syömään. Turkissa tosin jengi tuli konkreettisesti iholle, ottivat kädestä sekä pyysivät lupaa ottaa valokuvaa tatuoinnistani! D: Eräs paikallinen nuorimies änki naamani eteen räpsimään minusta kuvia sekä pyysi Mikolta tämän nahkaranneketta kokeiltavaksi(???)
Jos liikkeessä meni kysymään jonkin tuotteen hintaa, sitä ei kerrottu, vaan pakotettiin sovittamaan tuotetta ensin ja ennen mitään suostumusta tai ostopäätöstä ruvettiin jo pakkaamaan sitä pussiin. Turkkilaiselta matkaoppaaltamme saatuamme onneksi vinkkiä reilusta tinkimisestä (=vähintäänkin puolet alkuperäishinnasta pois) emme tulleet kovinkaan pahasti kusetetuiksi. Jos kaupasta oli kuitenkin poistumassa ilman ostosta tai sanoen "We'll think about it", perään tuli kiukkuista huutoa, hyvä ettei nyrkkiä... Kauppiaat olivat suurimmilta osin aluksi kosiskelevia persnuolijoita, lopulta muuttuen hyvinkin aggressiivisiksi tyrkyttäjiksi! Ikävää todeta, mutta ihmisten kannalta Turkin matka oli melko epämukava kokemus. :( Ainakin näin suomalaistuneelle, omaa tilaa ja -rauhaa arvostavalle hissukalle. Mikä en mielestäni edes ole...
Kuudes päivä
Matkasta väsyneinä yritimme viettää kuudennen päivämme rennosti ja levollisesti. Kuitenkin Rodoksen keskustan Ellirannalle päästyämme huomasimme siellä olevan mahdollisuus kokeilla vetovarjoliitoa (mikälie :D). Olimme aina halunneet kokeilla moista, ja suhteellisen kalliista 80 euron hinnasta sekä kovatuulisesta säästä huolimatta päätimme että perskeles, kerrankos sitä eletään!! :----D
Meidät lentoon lähettäneet venetyypit olivat ihanan rentoa ja huumorintajuista porukkaa! Saimme liitovarjoilusta selkeät ohjeet sekä tiedon mitä tehdä jos haluaakin päästä takaisin alas. Meiltä myös kysyttiin olemmeko varmoja ja kuinka ylös korkeuksiin haluamme tulla päästetyiksi. Vastattiin tietysti, että täysillä ja koko rahan edestä sitä mennään!
Liitovarjoilu (tää on nyt kyllä joku omakeksimä termi kun en muista oikeaa XD) oli kyllä aika jännää!! Sieltä kolmisen sadan metrin päästä korkeuksista näkyi selkeästi saaren muoto sekä pääsi hahmottamaan kaupungin talojen ja katujen muodostamat kuviot. Jostakin syystä se ei loppujen lopuksi ollut ollenkaan pelottavaa, ja jopa korkeuskammoinen Mikko tunsi kuulemma olonsa yllättävän rauhalliseksi! :---)) En sitten tiedä, oliko syynä alapuolellamme oleva meri vai hyvin tukevat köysiviritelmät, mutta olo oli koko lennon ajan varsin turvallinen! n_n Suosittelen kyllä ehdottomasti kokeilemaan, jos vastaavanlainen uniikki kokemus yhtään kiinnostaa!! :3
Loppupäivän ajan loikoilimme rannalla sekä käväisimme pitkään etsimässämme China Town -nimisessä suurliikkeessä. Illastimme paikallisessa ja hyvin perinteikkään oloisessa pizzeriassa, syrjemmällä kylässä. Ravintolan pitäjät eivät oikein puhuneet englantia, mutta siitä sekä kreikankielisestä menusta huolimatta saimme sattumankaupalla maistettua yhtä elämämme parhaimpia pizzoja! 8)
.
Seitsemäs päivä
Lauantai oli kaiken puolin hieman masentava päivä. Kyseessä oli viimeinen kunnollinen lomapäivämme, sillä seuraavana päivänä olimme jo lähdössä takaisin kotiin. Lauantaihin mennessä olimme jo kiertäneet kaikki suunnittelemamme kohteet ja lauantaina illalla meidän oli palautettava niin rakkaaksi muodostuneen sekä vapautta antaneen skootteriystävämme! :( </3
Lauantaina lagattiin pitkään hotellihuoneessamme, kunnes lähdimme hakemaan lähikaupasta mielettömän herkullisia brunssi-fetapiirakoita. Syötiin niitä ulkona varjossa, juoden samalla paikallista kaakaojuomaa sekä appelsiini-mandariini-verigreippi -tuoremehua. Käytiin vihdoin morjenstamassa naapurissa asuvaa aasia, jonka ihastuttavan rääkyvä IIIIHHHAAAA herätteli meitä hellästi aamuisin. Lähdettiin myös hetkeksi sukeltelemaan viereiselle rannalle ja nautittiin siinä matkamme vihoviimeiset uintimme.
Jo ennen Rodokselle lähtöä varasimme lentolippujen yhteydessä Apollo-matkojen järjestämän minireissun Turkin puolelle, Marmarikseen. Torstaina tämä päivä vihdoin koitti ja klo 7.30 bussi tuli hakemaan meidät ja muutamat muut hotellillamme asustelevat ruotsalaiset turistit kyytiinsä kohti merta ja Marmarikseen lähtevää katamaraania.
Ennen kuin Turkkimatka ehti edes kunnolla käynnistyä, jouduimme ainakin kolme ensimmäistä tuntia vain odottelemaan ja jonoilemaan vuoroamme. :/ Ensiksi piti käydä tullitarkastuksessa sekä maksamassa rajanylitysmaksut, minkä jälkeen suunnistaa meille tarkoitetuille paikoille ja odotella muita sählääviä turisteja... Mikko sanoi tuossa tilanteessa ikävöivänsä armeija-aikojaan, jolloin ison porukan siirtämiset paikasta toiseen olivat hyvin suunniteltuja ja etenivät ripeästi. Tässä tilanteessa skenaario oli totaalisen päinvastainen! O__o
(Samaa ei harmikseni voi tosin sanoa paluumatkasta, jolloin meri oli myrskyisä ja katamaraanimme heilui ja keikkui aivan hullun lailla!! D8 Iloisimmatkin matkustajat olivat hiljentyneet ja vessat täyttyivät vihertävän sävyisillä naamavärkeillä.. :S En muista milloin viimeksi moinen muutamahkoksi tunniksi venahtanut aika olisi tuntunut yhtä kammottavalta ja aivan liian hitaasti etenevältä! Hrrr!! Mutta ei siitä sen enempää...)
Paikan päälle saavuttuamme skandinaavinen tulkkimme kertoi selostavansa bussimatkamme aikana ruotsiksi, sillä lisäksemme Marmarikseen oli lähtenyt vain yksi suomalainen pariskunta. Saimme kuitenkin neljän hengen porukallemme oman turkkilaisen privaattioppaan, jonka kanssa pääsimme höpöttelemään englanniksi. Sekä oppaamme että uusi, häämatkaansa viettävä kaveripariskuntamme olivat onneksemme todella ihania ja sympaattisia ihmisiä! Ilman niitä Turkin matkastamme ei olisi varmastikaan tullut lainkaan niin mukava. :----))
Vaikka ehkä sivistysmielessä käynnit olivatkin mahdollisesti kokemisen arvoisia tai avartavia, omasta olosta tuli melkoisen epämukava ja varsin kiusaantunut. Kun pikkuiselle suomiryhmällemme haetaan oma henkilökohtainen suomea puhuva tuotteita esittelevä myyjä, tekee mieli piiloutua loppuajaksi vessaan... Tuli lievästi mieleen lapsuus ja koulujen luokkaretket, joissa piti sivistyksen vuoksi käydä erinäisissä opettavaisissa näyttelyissä, jotka eivät todellisuudessa kiinnostaneet oikeastaan ketään. Tässä poikkeuksena tosin oli ikioma ja itse maksama lomamme, jonka kallisarvoista aikaa olimme käytännössä pakotettuja tuhlaamaan moisiin epämiellyttäviin kokemuksiin...
Näiden porvaristokauppojen jälkeen turistilaumamme ajettiin erään kukkulan huipulle ja oppaat tarjosivat vapaita käsiään ottaakseen meistä yhteiskuvia. Maisemat olivat kyllä huikeat, ja nuo muutamat kuvat meistä olivatkin koko loman ainoat kunnolliset yhteiskuvamme. : > Tämän jälkeen ajoimme Marmariksen keskustaan ja saimme vihdoin lähteä vapaasti kiertelemään paikallista basaaria, eli suurta rykelmää katukauppoja, putiikkeja ja ravintoloita.
Jos liikkeessä meni kysymään jonkin tuotteen hintaa, sitä ei kerrottu, vaan pakotettiin sovittamaan tuotetta ensin ja ennen mitään suostumusta tai ostopäätöstä ruvettiin jo pakkaamaan sitä pussiin. Turkkilaiselta matkaoppaaltamme saatuamme onneksi vinkkiä reilusta tinkimisestä (=vähintäänkin puolet alkuperäishinnasta pois) emme tulleet kovinkaan pahasti kusetetuiksi. Jos kaupasta oli kuitenkin poistumassa ilman ostosta tai sanoen "We'll think about it", perään tuli kiukkuista huutoa, hyvä ettei nyrkkiä... Kauppiaat olivat suurimmilta osin aluksi kosiskelevia persnuolijoita, lopulta muuttuen hyvinkin aggressiivisiksi tyrkyttäjiksi! Ikävää todeta, mutta ihmisten kannalta Turkin matka oli melko epämukava kokemus. :( Ainakin näin suomalaistuneelle, omaa tilaa ja -rauhaa arvostavalle hissukalle. Mikä en mielestäni edes ole...
Kuudes päivä
Matkasta väsyneinä yritimme viettää kuudennen päivämme rennosti ja levollisesti. Kuitenkin Rodoksen keskustan Ellirannalle päästyämme huomasimme siellä olevan mahdollisuus kokeilla vetovarjoliitoa (mikälie :D). Olimme aina halunneet kokeilla moista, ja suhteellisen kalliista 80 euron hinnasta sekä kovatuulisesta säästä huolimatta päätimme että perskeles, kerrankos sitä eletään!! :----D
Meidät lentoon lähettäneet venetyypit olivat ihanan rentoa ja huumorintajuista porukkaa! Saimme liitovarjoilusta selkeät ohjeet sekä tiedon mitä tehdä jos haluaakin päästä takaisin alas. Meiltä myös kysyttiin olemmeko varmoja ja kuinka ylös korkeuksiin haluamme tulla päästetyiksi. Vastattiin tietysti, että täysillä ja koko rahan edestä sitä mennään!
Liitovarjoilu (tää on nyt kyllä joku omakeksimä termi kun en muista oikeaa XD) oli kyllä aika jännää!! Sieltä kolmisen sadan metrin päästä korkeuksista näkyi selkeästi saaren muoto sekä pääsi hahmottamaan kaupungin talojen ja katujen muodostamat kuviot. Jostakin syystä se ei loppujen lopuksi ollut ollenkaan pelottavaa, ja jopa korkeuskammoinen Mikko tunsi kuulemma olonsa yllättävän rauhalliseksi! :---)) En sitten tiedä, oliko syynä alapuolellamme oleva meri vai hyvin tukevat köysiviritelmät, mutta olo oli koko lennon ajan varsin turvallinen! n_n Suosittelen kyllä ehdottomasti kokeilemaan, jos vastaavanlainen uniikki kokemus yhtään kiinnostaa!! :3
Loppupäivän ajan loikoilimme rannalla sekä käväisimme pitkään etsimässämme China Town -nimisessä suurliikkeessä. Illastimme paikallisessa ja hyvin perinteikkään oloisessa pizzeriassa, syrjemmällä kylässä. Ravintolan pitäjät eivät oikein puhuneet englantia, mutta siitä sekä kreikankielisestä menusta huolimatta saimme sattumankaupalla maistettua yhtä elämämme parhaimpia pizzoja! 8)
.
Seitsemäs päivä
Lauantai oli kaiken puolin hieman masentava päivä. Kyseessä oli viimeinen kunnollinen lomapäivämme, sillä seuraavana päivänä olimme jo lähdössä takaisin kotiin. Lauantaihin mennessä olimme jo kiertäneet kaikki suunnittelemamme kohteet ja lauantaina illalla meidän oli palautettava niin rakkaaksi muodostuneen sekä vapautta antaneen skootteriystävämme! :( </3
Lauantaina lagattiin pitkään hotellihuoneessamme, kunnes lähdimme hakemaan lähikaupasta mielettömän herkullisia brunssi-fetapiirakoita. Syötiin niitä ulkona varjossa, juoden samalla paikallista kaakaojuomaa sekä appelsiini-mandariini-verigreippi -tuoremehua. Käytiin vihdoin morjenstamassa naapurissa asuvaa aasia, jonka ihastuttavan rääkyvä IIIIHHHAAAA herätteli meitä hellästi aamuisin. Lähdettiin myös hetkeksi sukeltelemaan viereiselle rannalle ja nautittiin siinä matkamme vihoviimeiset uintimme.
Illalla lähdimme viimeistä kertaa Rodoksen keskustaan. Kiertelimme vielä kerran vanhaa kaupunkia ja ostimme mukaamme vielä viimeisiä matkamuistoja. Skootterin palautuksen jälkeen lähdimme rantaravintolaan syömään ja maistelemaan hyvännäköisiä drinkkejä. Samaisesta paikasta saatiin myös maailman parasta Mojitoa, jota tarjoilijamme oli kehitellyt itse omaksi reseptikseen! Ylistettyämme hänen drinkkiään toden teolla tarjoilija oli onneissaan ja liikutuksissaan lähes pirauttamassa meille kyyneleitä! : D Ihanaa<3
Että sellaista! Viimeisestä päivästä ei sitten olekaan enempää kerrottavaa, sillä se sisälsi lähinnä odottelua, pakkaamista, matkustamista, väsymystä sekä odottelua. Piiitkästyttävä kotiinpaluu, mutta toisaalta myös mieletön ikävä omaa kämppää ja rakkaita kissavauvojamme.<3 On kiva reissata, mutta on sitäkin kivempaa palata takaisin kotiin! :'3
Kiva jos joku jaksoi lukea, vaikka ihan omaksi ilokseni tätä taas teinkin. Ehkä näin pidemmän kaavan kautta ne ihanat muistot säilyisivät mielessä pitempään? :>
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti