keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Ruskea nappihame ja kadonneen joulumielen metsästystä


Moikka moi! Meikä lomailee täällä kovaa vauhtia ja onnekseni eilen saimme hankittua myös viimeisimmät joululahjat! n_n Joulustressi saa tänäkin vuonna väistyä, sillä ainoana "murheena" minulla on jäljellä mitä pukisin juhlapyhinä päälle. Pakettejakin ollen koittanut väsäillä sopivan tasaiseen tahtiin, ettei pakkausrumba iske yllättävänä puskista helvetillisessä kiireessä! D__D''

Muita jouluvalmisteluja meillä ei olekaan erityisemmin ollut. Tänäkään vuonna emme hanki kotiimme kuusta, ja kun taaskin vietämme aaton, päivän ja tapanin muualla, jouluisen tunnelman luominen on jäänyt. : ( Toivoisin kovasti joulumielen luomista myös tänne, mutta jotenkin koristeiden ja muiden ostaminen meidän kahden takia ei ole tuntunut riittävän hyvältä syyltä. Ensi vuonna kun asustelemme Turussa, luonamme varmasti kyläilee enemmän ystäviä ja näin myös joulunaika ja -odotus saavat tuhannesti enemmän merkitystä.<3 Mikko tosin päätti väsäillä tänä vuonna lanttulaatikkoa joulupäivälle, sukulointireissulle mukaan viemiseksi. Siellä se herra häärii juuri keittiössä, ja minä tyydyn kyselemään "mites asiat etenevät?"

Vielä muutama viikko sitten olin muten niin joulumielinen ja innostunut, että nyt tuntuu suorastaan tyhjältä ja orvolta ajatella "jouluun on alle viikko, enkä ole edes täpinöissäni". Lumen puute vaikuttaa ikävä kyllä melko luonnollisesti tähänkin asiaan. Samoin asuinalueemme antijouluisuus, sillä meidän lisäksemme olen nähnyt täällä ainoastaan yhdessä ikkunassa jouluvaloja! :C Byhyyh! Lahjojen ostelu ja pakkaaminen auttaa varmaan hieman, mutta entäs kaikki muu? Ollaan koitettu katsoa jouluisia elokuvia, mutta niistäkin suurin osa on tyhmiä romanttisia komedioita. -__________-' Miten löytää kadonnut joulumieli??


Asukuvat ovat eiliseltä ja päällä silloin paita Zarasta, pipo H&M:sta, saappaat Dyffy:lta ja hame löytö Lidlistä. Tuo nykyinen hiusteni pituus alkaa muuten hiljalleen hieman ärsyttää! : ( Tuntuu ettei ne näytä lainkaan hyvältä, olivatpa sitten auki tai kiinni. Tykkäisin pitää niitä aukinaisina, mutta kun pituus vain loppuu kesken kaiken, olematta kunnolla lyhyt tai sopivan pitkä! >: ( Ne vain roikkuvat tuolla mukana epämääräisenä rättinä... Ehkä pitäisi opetella tekemään niihin jotain uusia kampauksia tai laittamaan ne vihdoin jollain aineilla? Nääh! Taidan vain jäädä odottamaan kärsimättömänä niiden kasvua! x(

Eilen teimme ah niin ihanaa uunilohta ja lämmitimme siihen kylkeen myös kaupasta ostettua Atrian porkkanalaatikkoa.~~ Mmmm, minä rakastan molempia ja saatoin olla vain hetkellisesti maailman onnellisin tyttö!<3 ^^''

Näkyillään!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti