Voi JESTAS millaiseksi hullumyllyksi koko elämä menee kun perheeseen saapuu
NORO.
Viime merkinnässä kerroin miten lauantaina meille tulisi vieraita, ja niinhän niitä tuli. Juteltiin ja syötiin itsetehtyä pizzaa, ihailtiin yhdessä Taikan tehokasta ryömimistä ja naurettiin milloin millekin. Jossain vaiheessa myös ihmeteltiin miksi talouden pikkuneiti vaikuttaa niin huonontuuliselta. Myöhemmin kun osa porukasta lähti kotiinsa, alkoi tapahtua.
Ensiksi tuli sitä itseään, ja Taikan housut kastuivat läpimäriksi. Kun homma saatiin siivottua oksennus tulvi suihkulähteenä matolle. Oh god.. Älä vaan sano että se lopulta tuli meillekin...
Mikon työpaikalla virus riehui jo pitkään ja odoteltiin viikkotolkulla kauhuissamme koska se mahtaisi hipsiä hänen perässään kotiin asti. "Yritän olla aina tosi varovainen ja noudatan tarkasti hygieniaohjeita", herra vakuutteli. Uskottiin jo onnistuneemme kiertämään vaaran kaukaa, kunnes se iski yllättäen ja kaikkein herkimpään paikkaan - perheen vauvaan. :(
Onneksemme Taikan erittämiset jäivät kuitenkin siihen ja jo seuraavana päivänä muru oli jotakuinkin kunnossa, lukuunottamatta lievää ruoka- ja juomahaluttomuutta. Siihen koetus ei kuitenkaan loppunut, vaan jatkoi vyöryään iskettyään seuraavaksi minuun. Ja vielä sellaisella voimalla etten osannut ikinä vatsataudin voivan olla niin käsittämättömän raju!
Säästän teidät tarkemmilta yksityiskohdilta, mutta voin kertoa että kuvittelin kirjaimellisesti kuolevani. Tavaraa tuli molemmista päistä samaan aikaan eikä mikään pysynyt hetkeäkään sisällä! Laihduin ensimmäisenä päivänä KOLME KILOA (nesteitä) ja olin varma että kuihdun korpuksi. Illalla makasin totaalisen voimattomana ja uupuneena vessan lattialla ja rukoilin että Mikko tilaisi minulle ambulanssin, kun en muutakaan apua enää keksinyt. Sain kuitenkin mystisellä tavalla kerättyä energiarippeeni kimppuun ja ajoimme (okei, Mikko ajoi ja minä tein kuolemaa takapenkillä Taikan ihmetellessä äitinsä käytöstä vieressä) päivystykseen.
En tiedä miten kuvittelin heidän laittavan minuun nesteytystipan suoneen, mutta "ylläri" sellaista minä en saanut. Sen sijaan kiilasin huonovointisella naamallani ja penkeillä makaavalla olemuksellani (ämpärin mukana tietty) jonon ohitse ja sain hoitajia tuomaan minulle vettä. Päällä oli samoin rikkinäiset yöhousut, Mikon liian ison crocsit, sotkuinen tukka ja liidunvalkea iho, unohtamatta tistysti sysimustia silmänaluksia. Vastaanotolla sanottiin että mitään ei oikeastaan voida tehdä. Lääkäri tutki suoliääneni ja veriarvoni ja sanoi niiden olevan vielä kunnossa. "Todella raju vatsatauti sulla kyllä, noro-virus. Todella inhottava, mutta mitään ei oikeastaan voi tehdä." Niinpä... Olinhan minä sen arvanut, mutta silti toivoin että edes joku voisi jotenkin auttaa.
Käynti ei ollut kuitenkaan turha, sillä sen avulla saimme minulle sairaslomaa jonka vuoksi Mikko pääsi jäämään kotiin hoitamaan Taikaa. Huh! En halua edes kuvitella miten ihmeessä oltaisiin pärjätty muuten kotona kaksin! :'o
Eriterumbaa jatkui osaltani kokonaiset kaksi päivää, joista jälkimmäinen oli kuitenkin selkeästi ensimmäistä lievempi. Niitä seuraavina päivinä oli enää lievää huonovointisuutta, jota tuli ainoastaan noustessa seisomaan tai kumartuessa. Tänään olo on mainio, ja kipeys on muisto vain! Ahhh, miten tätä normaalia oloa arvostaakaan moisen karseuden jälkeen! Voittamaton ja maailmanvaltias fiilis. :D
Mikollakin virus käväisi hetken, mutta hän pääsi siitä tsiiljoonabiljoona kertaa helpommalla kuin minä. Tauti oli tarttunut myös lauantaina kylässä olleen veljeen, mutta tämäkin toipui siitä parin päivän sisällä. Onneksi edes he ottivat sen kevyemmin, vaikka toisaalta ärsyttää että itse jouduin lähes taistelemaan hengestäni helvetin porteilla. :'D Tätä ennen minulla oli vatsatauti viimeksi joskus lapsena. Toivottavasti seuraava tulee yhtä pitkän ajan kuluttua!
Oletteko te säästyneet norolta?
NORO.
Viime merkinnässä kerroin miten lauantaina meille tulisi vieraita, ja niinhän niitä tuli. Juteltiin ja syötiin itsetehtyä pizzaa, ihailtiin yhdessä Taikan tehokasta ryömimistä ja naurettiin milloin millekin. Jossain vaiheessa myös ihmeteltiin miksi talouden pikkuneiti vaikuttaa niin huonontuuliselta. Myöhemmin kun osa porukasta lähti kotiinsa, alkoi tapahtua.
Ensiksi tuli sitä itseään, ja Taikan housut kastuivat läpimäriksi. Kun homma saatiin siivottua oksennus tulvi suihkulähteenä matolle. Oh god.. Älä vaan sano että se lopulta tuli meillekin...
Mikon työpaikalla virus riehui jo pitkään ja odoteltiin viikkotolkulla kauhuissamme koska se mahtaisi hipsiä hänen perässään kotiin asti. "Yritän olla aina tosi varovainen ja noudatan tarkasti hygieniaohjeita", herra vakuutteli. Uskottiin jo onnistuneemme kiertämään vaaran kaukaa, kunnes se iski yllättäen ja kaikkein herkimpään paikkaan - perheen vauvaan. :(
Onneksemme Taikan erittämiset jäivät kuitenkin siihen ja jo seuraavana päivänä muru oli jotakuinkin kunnossa, lukuunottamatta lievää ruoka- ja juomahaluttomuutta. Siihen koetus ei kuitenkaan loppunut, vaan jatkoi vyöryään iskettyään seuraavaksi minuun. Ja vielä sellaisella voimalla etten osannut ikinä vatsataudin voivan olla niin käsittämättömän raju!
Säästän teidät tarkemmilta yksityiskohdilta, mutta voin kertoa että kuvittelin kirjaimellisesti kuolevani. Tavaraa tuli molemmista päistä samaan aikaan eikä mikään pysynyt hetkeäkään sisällä! Laihduin ensimmäisenä päivänä KOLME KILOA (nesteitä) ja olin varma että kuihdun korpuksi. Illalla makasin totaalisen voimattomana ja uupuneena vessan lattialla ja rukoilin että Mikko tilaisi minulle ambulanssin, kun en muutakaan apua enää keksinyt. Sain kuitenkin mystisellä tavalla kerättyä energiarippeeni kimppuun ja ajoimme (okei, Mikko ajoi ja minä tein kuolemaa takapenkillä Taikan ihmetellessä äitinsä käytöstä vieressä) päivystykseen.
En tiedä miten kuvittelin heidän laittavan minuun nesteytystipan suoneen, mutta "ylläri" sellaista minä en saanut. Sen sijaan kiilasin huonovointisella naamallani ja penkeillä makaavalla olemuksellani (ämpärin mukana tietty) jonon ohitse ja sain hoitajia tuomaan minulle vettä. Päällä oli samoin rikkinäiset yöhousut, Mikon liian ison crocsit, sotkuinen tukka ja liidunvalkea iho, unohtamatta tistysti sysimustia silmänaluksia. Vastaanotolla sanottiin että mitään ei oikeastaan voida tehdä. Lääkäri tutki suoliääneni ja veriarvoni ja sanoi niiden olevan vielä kunnossa. "Todella raju vatsatauti sulla kyllä, noro-virus. Todella inhottava, mutta mitään ei oikeastaan voi tehdä." Niinpä... Olinhan minä sen arvanut, mutta silti toivoin että edes joku voisi jotenkin auttaa.
Käynti ei ollut kuitenkaan turha, sillä sen avulla saimme minulle sairaslomaa jonka vuoksi Mikko pääsi jäämään kotiin hoitamaan Taikaa. Huh! En halua edes kuvitella miten ihmeessä oltaisiin pärjätty muuten kotona kaksin! :'o
Eriterumbaa jatkui osaltani kokonaiset kaksi päivää, joista jälkimmäinen oli kuitenkin selkeästi ensimmäistä lievempi. Niitä seuraavina päivinä oli enää lievää huonovointisuutta, jota tuli ainoastaan noustessa seisomaan tai kumartuessa. Tänään olo on mainio, ja kipeys on muisto vain! Ahhh, miten tätä normaalia oloa arvostaakaan moisen karseuden jälkeen! Voittamaton ja maailmanvaltias fiilis. :D
Mikollakin virus käväisi hetken, mutta hän pääsi siitä tsiiljoonabiljoona kertaa helpommalla kuin minä. Tauti oli tarttunut myös lauantaina kylässä olleen veljeen, mutta tämäkin toipui siitä parin päivän sisällä. Onneksi edes he ottivat sen kevyemmin, vaikka toisaalta ärsyttää että itse jouduin lähes taistelemaan hengestäni helvetin porteilla. :'D Tätä ennen minulla oli vatsatauti viimeksi joskus lapsena. Toivottavasti seuraava tulee yhtä pitkän ajan kuluttua!
Oletteko te säästyneet norolta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti