maanantai 25. tammikuuta 2016

Koukku Katki Sekä Viikonlopun Meiningit

Arkiasua: Kaikki kamppeet H&M, nahkakengät suomalaista käsityötä. :)
Moikka moi! Meille päin on kuulunut poikkeuksellisen toiminnallista aikaa, jonka vuoksi minusta onkin kuulunut täällä hieman vähemmän. :') (Ajankohtaisempia, reaali-ajassa päivittyviä juttuja voi seurailla mm. instasta.) Viikonloppuna oli pitkästä aikaa tiedossa taaperon mummila-reissua, mikä arvatenkin tarkoitti äidin ja isin omaa aikaa! :33 Nämä pari päivää eivät kuitenkaan menneet millään lailla varsinaisesti rentoutumiseen (ellei kymmeneen saakka nukkumista lasketa, heh), sillä olimme onnistuneet täyttämään kaiken lapsivapaan ajan tekemisellä.

Perjantaina minulla oli bänditreenit, joiden jälkeen lähdimme Mikon kanssa joululahjaksi saadulla lahjakortilla ulos syömään. Treffit sijoittuivat Ravintola Tårget:iin, jossa nautimme pääruuaksi minä paistettua kuhaa ja Mikko härän ulkofilepihviä, viinilasien kera. Päädyimme myös poikkeuksellisesti ottamaan jälkiruoat, minä otin sitruunajuustokakkua ja Mikko suklaamoussea. Kaikki annoksemme olivat melko pieniä (olivat varmasti suunniteltuja kolmen ruokalajin illalliseen), mutta loppujen lopuksi tulin ainakin itse noista kahdesta annoksestani jo todella täyteen. Laadussa sen sijaan ei löydy mitään moittimista, sillä jokainen suupala tuntui mahdottoman herkulliselta palalta taivasta. *-* Paikan hintataso oli kuitenkin sen verran korkea, ettei kyllä olla todennäköisesti menossa samaan ravintolaan syömään vielä vähään aikaan. Ellei sitten pizzoille, sillä ne näyttivät olevan pääruoka-annoksia edullisempia vaihtoehtoja. Lahjakortin kanssa asia on toki toinen, ja olikin enemmän kuin mukavaa päästä kerrankin hemmottelemaan itseään ihanalla qurmee-sapuskalla. :)

Ravintolan jälkeen teki kieltämättä mieli jäädä vielä hetkeksi keskustaan ja poiketa jonnekin kuppilaan vielä toisille lasillisille (teki meinaan valtavasti mieli irish coffeeta!), mutta oltuamme liikkeellä autolla päätimme kuitenkin palata sieltä suoraan takaisin kotiin. Sinä päivänä muuten loppui meidän tammikuun toisesta päivästä saakka alkanut herkkulakkomme, jona pyrimme välttämään syömisistämme ja juomisistamme kaiken lisätyn sokerin, toimien siinä samalla tipattomana tammikuuna. Kolmisen viikkoa se kuitenkin ainoastaan kesti, sillä viime viikonloppu sisälsi paljon herkkuja, joita emme yksinkertaisesti halunneet välttää. Oli jännää huomata miten joulu- ja uudenvuodenmässäilyjen jälkeen suorastaan himoitsi suklaata ja rasvaa! Kuitenkin jo parin päivän lakkoilun jälkeen sokerikoukku katkesi, ja ylähyllyyn piilotettujen konvehtirasioiden ajatteleminen unohtui kokonaan. :)

"Onneksi" tuona aikana ei myöskään ollut erityisemmin juhlia tai muita tilanteita, joissa herkkuja oltaisiin kovasti tarjottu, joten kurissa pysyminen sujui melko helposti. Jatkossa ollaan ajateltu (minä erityisesti) jatkavamme samankaltaista linjaa, vaikka tosin löysemmällä otteella. Yksi extrakuiva saunasiideri viikossa ei ole enää kielletty, ja lasillinen viiniä iltasellakin voi olla ok. Kuitenkin yleiset herkut jätetään minimiin ja pahimpiin himoihin voi ottaa palan tummaa suklaata. :') Itse en kokenut herkkulakkoa erityisemmin laihduttaneen minua (mitä nyt joulupöhötys lähti), vaan enemmänkin sen tarkoituksena oli katkaista syvälle pinttynyt sokerikoukku ja ihan vain mielenkiintostakin kokeilla pystynkö sitoutumaan totaaliseen sokerittomuuteen useamman viikon ajaksi. Itseasiassa totta puhuakseni tuntui jopa hyvältä olla mukana ns. tietyssä "jujussa", että herkkujen välttelemiseen oli ihan oikeasti joku oikea syy, eikä vain sellainen "no ei minun pitäisi, mutta..." -asenne, joka toisinaan pitää, mutta toisinaan horjahtelee pahasti.

Palatakseni kuitenkin takaisin viikonloppuun, siirtykäämme lauantain tapahtumiin! :'D Lauantaina menimme katsomaan elokuvateatteriin viimeisintä Star Warsia, ja hyödynsimme taas kerran joululahjaksi saatuja lahjalippuja. :'3 Itse elokuva ei itseäni erityisemmin sykähdyttänyt, vaikka olikin kieltämättä semi viihdyttävä 3D-elämys. Leffan jälkeen käväisimme vielä nopeasti kaupassa hakemassa puuttuvat asiat illan tapahtumaan, ja palasimme kotiin pistämään paikkoja ojennukseen. Sinä iltana pidimme nimittäin luonamme jännittävät Twin Peaks -bileet, joita olin odottanut useamman viikon ajan kuin kuuta nousevaa! *u* Itse pippaloista kerron enemmän kuvien kera seuraavassa postauksessa, joten pysykäähän kuulolla! 8----))

Ilta oli mielestäni erittäin onnistunut, ja vieraat olivat ilokseni täysillä mukana kaikessa kehittelemässäni toiminnassa. ^^ Sunnuntaiaamuni alkoi hieman kohmeisin tunnelmin, kiitos punaviinin, mutta onnistuimme siitä huolimatta saamaan itsemme liikkeelle jo puolenpäivän aikoihin suuntaamalla nokkamme kohti vanhempiemme koteja. Kyläilimme ensin Mikon vanhemmilla, nauttien siellä kolmen ruokaöajin päivällistä. Alkupaloiksi oli juusto-oliivi -keittoa, pääruoaksi hartaudella valmistettua savustettua ankkaa, salaattia sekä parmesan-juustoisia uuniperunoita. Jälkiruoaksi oli herkullista mansikka-Pavlovaa. Tulee ihan vesi kielelle noita sapustoja muistellessa... Syömisen jälkeen menimme käymään vielä minun vanhemmillani, missä kahvittelimme ja maistelimme hedelmä-marja -herkkulautasen sisältöä sekä siskoni leipomia omenaruusu-piirakoita, nams!<3 Kuuden aikoihin lähdimme takaisin kohti kotia ja oltuamme perillä olikin jo Taikan iltatoimien aika. :')

Ähh, tuntuu kamalan haikealta kun jälleen yksi kauan odotettu kiva viikonloppu on takana päin, eikä vähään aikaan ole tiedossa uusia juttuja joita odottaa. :'( Mutta mahtavat hetket jättävät jälkeensä myös mahtavia muistoja, ja ne jos mitkä ovat elämässä arvokkaita! :)

Palaillaan ensi kerralla Twinnari-teemojen merkeissä. Siihen asti moikka! ^^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti