Hei!
Tiedättekö kun on olemassa ihmisiä jotka ovat jotenkin valtavan inspiroivia? Sitä ei osaa edes kunnolla selittää miksi, mutta jotenkin vain kaikki heidän tekeminen on niin kaunista ja... Miellyttävää? Kun heidän elämäänsä katselee, ajattelee haluavansa olla juuri tuollainen. Tuohon minä haluan pyrkiä.
En törmää moisiin ihmisiin usein. Varsinkaan oikeassa elämässä, jossa tietää ja tunnistaa kunkin henkilön huonot puolet ja aistii sitä mikä piilee sanattomassa viestissä pinnan alla. Blogin kautta tällainen ihannointi on helpompaa, sillä kuvien ja kirjoitusten kautta tuomaansa kuvaan itsestään voi vaikuttaa ja kaunistella. Blogi ei koskaan kerro kaikkea, mutta eihän se olekaan sen tarkoitus.
Joissakin blogeissa kirjoittajan elämä tuntuu järkyttävän täydelliseltä. Skumppaa ja mansikoita, lomamatkoja ja uusia korkokenkiä. Ei huolia tai murheita, ei likaisia astioita tai reikiintyneitä sukkia. Ei mattia kukkarossa, ei sheivaamattomia kainaloita, ei riitoja kumppanin kanssa ruokakaupan kassajonossa. Kaikkia näitä ei tietenkään tarvitse kertoa, ja jotkut likapyykit kuuluvatkin vain oman kodin seinien sisälle jääviksi. Silti tietynlainen realismi on minusta kaunista. Ei tekopyhää näyttelemistä että kaikki olisi aina hyvin. Koska niin ei vain voi olla.
Rehelliseen moodiin pääseminen on yllättävän vaikeaa. Mieluusti sitä jakaa itsestään toisen silmille vain positiivisia asioita. Itse yritän pitää blogiani melko pinnallisena raapaisuna elämästäni, jossa pääsisältö koostuu päivän asuista, hassujen pienten juttujen ikuistamisista sekä suurpiirteisistä kuulumisista. Joskus tahdon kuitenkin antaa enemmän ja jakaa jotain henkilökohtaisempaa. Haavoittuvaisempaa ja tärkeämpää. Niistä jutuista se todellinen minä oikeasti koostuu.
Alkusepustuksen jälkeen päästään kuitenkin tämän teksin itse aiheeseen, erääseen blogiin jota olin seurannut jo useamman vuoden. Tämä blogi tuli minulle rakkaaksi jo silloin kun ensi kertaa siihen törmäsin, ja kerta toisensa jälkeen klikkailin uusimpaa postausta lukeakseni heti ensimmäisenä lukemieni blogien listasta. Myöhemmin tapahtui blogin osoitemuutosta, sisällön vaihtumista sekä hiljaiseloa. Samoin seuraamiseni katkeili ja loppui lopulta kokonaan. Tänään onnistuin löytämään ihanan Anun instagramissa ja innostukseni puhkesi uudelleen. Löysin blogin uudesta osoitteesta ja riemu valtasi mieleni jälleen!
Jokin tässä blogissa vain kiehtoo niin suunnattomasti. Ja koko kirjoittaja-naisessa yleensäkin. Kaikki ne arkiset pienet-suuret asiat, käsityöt, tunnelma, kuvataide sekä loputtoman luova luomisen tarve, jonka liekki ei tunnu koskaan sammuvan. Sellaiseksi naiseksi minäkin haluan vielä jonain päivänä kasvaa. Niin kaunis aitous ja toisaalta elämän maku. Ja ne KUVAT! Ah, en lakkaa ikinä ihastelemasta niitä koskettavia otoksia kaikesta ympäröivästä maailmasta. Miten kukaan osaakaan luoda niin sykähdyttäviä elämyksiä niin tavallisista arjen asioista? En käsitä.
Voi olla että kyseessä on vain jokin oma intohimoni, mutta en vain kykene kertomaan tarpeeksi hyvin ilmaistakseni miten tämä blogi minua viehättääkään.
Kaikki kuvat lainattu Anun lumoavasta blogista, osoitteesta http://anujatalo.com/ . Käykää ihmeessä kurkkaamassa.
Postauksen kuvat: Anu Harkki.
Tiedättekö kun on olemassa ihmisiä jotka ovat jotenkin valtavan inspiroivia? Sitä ei osaa edes kunnolla selittää miksi, mutta jotenkin vain kaikki heidän tekeminen on niin kaunista ja... Miellyttävää? Kun heidän elämäänsä katselee, ajattelee haluavansa olla juuri tuollainen. Tuohon minä haluan pyrkiä.
En törmää moisiin ihmisiin usein. Varsinkaan oikeassa elämässä, jossa tietää ja tunnistaa kunkin henkilön huonot puolet ja aistii sitä mikä piilee sanattomassa viestissä pinnan alla. Blogin kautta tällainen ihannointi on helpompaa, sillä kuvien ja kirjoitusten kautta tuomaansa kuvaan itsestään voi vaikuttaa ja kaunistella. Blogi ei koskaan kerro kaikkea, mutta eihän se olekaan sen tarkoitus.
Joissakin blogeissa kirjoittajan elämä tuntuu järkyttävän täydelliseltä. Skumppaa ja mansikoita, lomamatkoja ja uusia korkokenkiä. Ei huolia tai murheita, ei likaisia astioita tai reikiintyneitä sukkia. Ei mattia kukkarossa, ei sheivaamattomia kainaloita, ei riitoja kumppanin kanssa ruokakaupan kassajonossa. Kaikkia näitä ei tietenkään tarvitse kertoa, ja jotkut likapyykit kuuluvatkin vain oman kodin seinien sisälle jääviksi. Silti tietynlainen realismi on minusta kaunista. Ei tekopyhää näyttelemistä että kaikki olisi aina hyvin. Koska niin ei vain voi olla.
Rehelliseen moodiin pääseminen on yllättävän vaikeaa. Mieluusti sitä jakaa itsestään toisen silmille vain positiivisia asioita. Itse yritän pitää blogiani melko pinnallisena raapaisuna elämästäni, jossa pääsisältö koostuu päivän asuista, hassujen pienten juttujen ikuistamisista sekä suurpiirteisistä kuulumisista. Joskus tahdon kuitenkin antaa enemmän ja jakaa jotain henkilökohtaisempaa. Haavoittuvaisempaa ja tärkeämpää. Niistä jutuista se todellinen minä oikeasti koostuu.
Alkusepustuksen jälkeen päästään kuitenkin tämän teksin itse aiheeseen, erääseen blogiin jota olin seurannut jo useamman vuoden. Tämä blogi tuli minulle rakkaaksi jo silloin kun ensi kertaa siihen törmäsin, ja kerta toisensa jälkeen klikkailin uusimpaa postausta lukeakseni heti ensimmäisenä lukemieni blogien listasta. Myöhemmin tapahtui blogin osoitemuutosta, sisällön vaihtumista sekä hiljaiseloa. Samoin seuraamiseni katkeili ja loppui lopulta kokonaan. Tänään onnistuin löytämään ihanan Anun instagramissa ja innostukseni puhkesi uudelleen. Löysin blogin uudesta osoitteesta ja riemu valtasi mieleni jälleen!
Jokin tässä blogissa vain kiehtoo niin suunnattomasti. Ja koko kirjoittaja-naisessa yleensäkin. Kaikki ne arkiset pienet-suuret asiat, käsityöt, tunnelma, kuvataide sekä loputtoman luova luomisen tarve, jonka liekki ei tunnu koskaan sammuvan. Sellaiseksi naiseksi minäkin haluan vielä jonain päivänä kasvaa. Niin kaunis aitous ja toisaalta elämän maku. Ja ne KUVAT! Ah, en lakkaa ikinä ihastelemasta niitä koskettavia otoksia kaikesta ympäröivästä maailmasta. Miten kukaan osaakaan luoda niin sykähdyttäviä elämyksiä niin tavallisista arjen asioista? En käsitä.
Voi olla että kyseessä on vain jokin oma intohimoni, mutta en vain kykene kertomaan tarpeeksi hyvin ilmaistakseni miten tämä blogi minua viehättääkään.
Kaikki kuvat lainattu Anun lumoavasta blogista, osoitteesta http://anujatalo.com/ . Käykää ihmeessä kurkkaamassa.
