lauantai 26. joulukuuta 2015

Perhejoulu 2015

No heipä hei kaikki ja iloista joulunaikaa! ^-^ En edes tajunnut miten paljon aikaa tässä viime merkinnästä vahingossa humpsahti, kun olikin pienen ajan sisällä yhtäkkiä niin paljon kaikkea tekemistä ja menemistä. :')

Vietimme joulumme perinteisesti sukuloiden. Saavuimme Mikon vanhemmille jo 22. päivänä, ja lähdimme takaisin Turkua kohti vasta joulupäivän aamuna. Tästä joulusta tuli mun ja Mikon kuudes yhteinen joulu, ja Taikan elämän toinen joulu. Hassua muistella miten vuosi sitten hän oli vielä ihan pikkuruinen vauveli, joka makoili leikkikaaren alla eikä tuskin edes osannut vielä istua. :'3

Sukulointi-päiviimme mahtui jos vaikka ja millaista tekemistä, kuten eri kodeissa kyläilyä, ulkoilua, ostosten tekoa, joulukuusen koristelua, lahjojen paketointia, lahjojen jakamista, ruoan laittoa, leikkimistä, saunomista, joululaulujen kuuntelemista ja -laulamista, wii:llä pelaamista, Monopolin pelaamista, leipomista ja mitäs vielä mahtoikaan kaikkea olla...


Hehe, kuusen alla vasta muutama lahja.. Aattoillaksi niitä ilmestyi huomattavasti enemmän. :'D
Sain kunnian olla päävastuussa joulukuusen koristelusta. Oli kieltämättä hieman kuumottavaa koristella se kauniiksi ja kelvolliseksi, kun vieressäni istuneet Mikko ja hänen veljensä kommentoivat miten usein heidän äidillään onkaan ollut tapana korjailla koristeita oman mielensä mukaisiksi uudestaan. :'D "Kääk! Ai se on NIIN tarkkaa? No hei, onks tää paikka hyvä? Entäs hei nää köynnökset, näyttääkö ne tälleen spiraalimaisesti menevinä tyhmiltä?? Mitkä näistä koristeista olikaan sellasia, joiden piti tulla enemmän näkyville?"

Itse jouluaattona oli alustavasti tarkoitus olla pelkästään Mikon vanhempien luona, mutta muiden aikataulujen kiristyttyä päädyimmekin jälleen hullunkuriseen paikasta X paikkaan Y, josta takaisin paikkaan X -sinkoiluun, joka ei tälläkään kertaa oikein kunnolla toiminut. Kello tikitti aivan liian nopeasti, ja asioiden tekoon olisi tarvinnut saada tuplasti enemmän aikaa. Koko käsitys rauhallisesta joulusta kärsi pahasti, ja päätimmekin tulevina vuosina olevamme oikeasti vain yhdessä paikassa yhtenä päivänä. =_='

Noh, ainakin äidillä oli kiva joulu.. .:'D


Aattoillan lookkina toimi kirpparilta löytämäni skottiruudullinen mekko (jonka olkaimia piti tosin lyhentää...) sekä piiitkästä aikaa tukkaan askartelemani kiharat. :) Silmiinkin päädyin panostamaan hieman normaalia enemmän liimailtuani luomiin parin irtoripsiä. Wow, viimeisimmät piristivätkin kasvoja tuhannesti enemmän kuin pelkkä kämäinen ripsiväri! Ehkä voisin oikeasti yrittää käyttää sellaisia spesiaalimmissa tilanteissa enemmän. ^^

Saatiin lahjaksi aivan järkyttävän paljon lahjoja! :'O Jos Turusta lähtiessämme ajattelimme auton takatontin olevan täynnä, niin takaisin päin tullessa siellä oli ainakin TUPLASTI enemmän tavaraa! XD Siis apua, mihin ihmeeseen nämä kaikki oikein on tarkoitus tunkea??

Pieni tonttutyttö joutui koville oltuaan koko aattoillan ahkerana apulaisena!
Haha, no ei kai sentään! :'D Hurjasti kiitoksia kaikista ihanista lahjoista!<3 Ainakin minä onnistuin (näköjään) olemaan niin mega-kiltti, että sain "pukilta" melkein kaikki toivomani lahjat!! Ja lisäksi myös paljon muuta kivaa! Yhyy, kiitos kiitos kiitos! T_T <3

Taika taisi olla kuitenkin meistä kaikista kaikkein kiltein, sillä valehtelematta suurin määrä lahjoista oli hänelle! :D Vaikka ihmekös tuo, kun niin pikkuinen ja reipas tonttutyttönen tuli paikalle ilahduttamaan kaikkien juhlaa. :'33

Tuli muuten ihan erilaiset tunnelmat koko joulusta, kun ensi kertaa vuosiin paikalla oli oikeasti pieni lapsi! Okei, olihan Taika toki olemassa jo viime joulunakin, mutta vasta tällä kertaa hänen mukanaan päivä täyttyi myös leikeistä, naurusta, melskeestä ja hulinasta. :) En malta odottaa tulevia jouluja, kun tyttö kasvaa vieläkin isommaksi ja päästään yhdessä kunnolla joulutohinoiden pariin pipareiden leipomisten ja askartelujen kanssa! ^-^

Joulun suosikkikohtani oli kuitenkin ehdottomasti RUOKA! Voi nammm, miten herkullista sapuskaa sitä saimmekaan! Yllä näkyvästä joulupöydästä suosikkejani olivat ehdottomasti alavasemmalla oleva kala"hyytelö" (tai oikeastaan kaikki kala), saaristolaisleipä sekä aurajuusto-viikuna -salaatti. Mmmm<3 Vesi nousee nytkin kielelle noita herkkuja katsellessa...

Jälkkäriksi puolestaan tein molempien perheidemme luokse ensi kertaa kokeilemaani banoffeeta. Helposta ja yksinkertaisesta reseptistä huolimatta kakku oli yllättävän herkullinen! Plussaa myös piparkakkupohjan jouluisuudesta! ^^

Resepti löytyi täältä.
Minun vanhempieni luota ei ikävä kyllä tarttunut mukaan yhtään kuvia, sillä kamerani unohtui kaiken kiireen ja hässäkän vuoksi pois kassista. u_u' Mutta aikammekin siellä oli paljon Mikon vanhemmillaolo-aikaa lyhyempi, joten ehkä nämä kuvat kiteyttävät paremmin tämän vuoden joulumme tunnelmat.

Viime vuoden (Taikan ensimmäiseen!) jouluun pääset kurkistamaan tästä: Joulu 2014. Lahjoista sun muista sellaisista ajattelinkin kirjoitella sitten ihan omassa postauksessaan. Muutenkin olisi tässä jokunen postausidea rästissä, kun bloggaaminen on päässyt jouluilun sun muun sellaisen vuoksi tauolle. Mutta mikäs siinä, välillä on ihan hyvä olla kirjoittamatta jos ei sellaiseen sillä hetkellä löydy inspiraatiota. :)

Kaiken kaikkiaan tämän vuoden joulumme oli varsin ihana ja lämmin.<3 Kiire ja härdelli saivat hermoni kieltämättä hieman kiristymään, joten tästä yritänkin oppia, ettei tulevina vuosina tosiaankaan olla sitten yrittämässä jakautua tämän vuoden jouluaaton kaltaisesti kahtia, vaan pysytellään rauhassa koko päivän yhdessä osoitteessa (ulkoiluja tai muita vastaavia lukuunottamatta).

Toivottavasti teilläkin oli kiva joulu! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti