Vauvamasu!

Matkani äidiksi, osa 2

Taikan ensimmäinen vuosi -kooste

Meidän Taika täytti vajaa kuukausi sitten vuoden. Uskomatonta miten niin pienessä ajassa voi ihminen kehittyä niin paljon! Pikkuruisesta kurttuisesta oravanpoikasesta ymmärtäväksi, kommunikoivaksi ja liikkuvaksi taaperoksi. Täysin vanhemmistaan viippuvasta nyytistä omatoimiseksi pikku ihmiseksi.

Synttäripäivän tienoilla ystäväni ehdotti josko tekisin blogiini koosteen Taikan ensimmäisestä vuodesta, kehityksestä ja eri vaiheista näin jälkikäteen ajateltuna. Mahtava idea -ajattelin, ja nyt vihdoin sain aikaiseksi toteuttaa suunnitelmani todellisksi. Totta puhuakseni en enää muista tarkalleen kaikkia vaiheita ja ajankohtia milloin Taika on mitäkin oppinut. Varsinkin ensimmäiset kuukaudet menivät niin "sumussa", että silloin päälimmäisenä ajatuksena oli vain vauvasta nauttiminen ja vauva-arjen oppiminen. Aina yhden jakson päätyttyä nurkan takana odotti jo seuraava, eikä koskaan ehtinyt kunnolla hengähtämään tai valmistautumaan eri kausien välissä.

Synnytysvuodeosastolla

Ensipäivät kotona

Taika syntyi Porin Satakunnan keskussairaalassa yhdeksäs heinäkuuta vuonna 2014. Laskettu aikani oli mennyt reilusti yli lukeman (26.6) ja lähdimme hakemaan tytärtämme suunnitellusti käynnistetyllä synnytyksellä. Vuorokauden odottelun, kipuilun ja lopulta itse pusertamisen jälkeen saimme maailmaan ihanan tytön, joka heti synnytyssalissa näytti mielestämme aivan Taikalta. Hento ja pikkuinen, sirokasvoinen keiju-tyttö. Suloisin vauva mitä olin koskaan eläessäni nähnyt.

Pikkuinen nukkui niin paljon, että jouduin sairaalassa väkisin herättelemään häntä syömään. Olin jopa vähän huolestunut onko lapsemme terve, sillä huonetovereiden vauvat itkivät yötäpäivää. Meidän tyttö vain tykkäsi nukkua. Kotiuduttuamme vastaan ei tullut erityisiä ongelmia. Paitsi tietysti imetyksen kanssa, sillä maitoni ei vain millään tuntunut riittävän (paitsi öisin). Isi joutui nukkumaan sohvalla, sillä yhteisestä perhepedistä ei tullut oikein mitään. Päivät menivät aika pitkälti imetystä harjoitellen, kakkavaippoja vaihdellen (tuntui että uudet satsit tulivat jo ennen kuin ehdimme vaihtaa vaipan puhtaaseen, haha) sekä nukkuvaa murusta ihastellen. Tuona aikana kestittiin paljon vieraita ja sopeuduttiin uuteen arkeen. Juostiin kiireisinä kauppaan ostamaan parempaa rintapumppua ja käärittiin hehkuvan turvonneisiin rintoihin viilentäviä kaalin lehtiä. Enemmänkin siis kehitystä tapahtui meissä vanhemmissa, samalla kun Taika keskittyi makoilemaan ja hymyilemään suloisena pallerona, ihastuneita katseita keräillen.

Pieni uninen pupu

Taikan ollessa kuukauden muutimme Porista uuteen asuntoomme Turkuun. Vietimme pienokaisen kanssa viikon päivät kahdestaan vieraassa kaupungissa samalla kun Mikko teki viimeisiä työpäiviään vanhassa kaupungissa. Taika oppi selkeästi ottamaan kontaktia, katsella silmiin ja hymyillä meille nätisti.

Tuolloin tytön ollessa reilun kuukauden ikäinen koin hänen hoitamisen erittäin helppona ja vaatimattomana. Tyttö ei kitissyt muuta kuin ollessaan nälkäinen tai väsynyt. Jo tässä vaiheessa Taika alkoi nukkua melko pitkiä pätkiä yhtenäistä yöunta putkeen, parhaimmillaan jopa seitsemän tunnin verran! Taika oppi kannattelemaan päätään, ja pyrki jo kovasti nousta istumaan aikuisen sormista kiinni pitäen. Jo synnytyssalissa meille sanottiin tytön olevan poikkeuksellisen jäntevää sorttia, ja tämän huomasimme myös itse Taikan kehityttyä aina perinteisten vauvaoppaiden ohjeiden edellä.

Uudessa asunnossa

Noin kahden kuukauden iän tienoilla alkoi Taikan rankin vaihe koko ensimmäisen elinvuoden aikana. Kaikki tytön nukuttamiset olivat työn ja tuskan takana, sillä huuto ja kiukku vain jatkui päivästä toiseen. Olimme Mikon kanssa aivan poikki, vuorotellessamme jatkuvasti Taikan hoitamisessa. Tuntui että ollaan suoranaisessa pulassa kun murun tyytyväisyys saattoi kesää vain minimaalisen pienen hetken, jonka jälkeen piti alkaa taas tuuditella ja keinutella ärtyisää vauvaa. Mysteeri-itkujen syyksi epäiltiin vatsakipuja, mutta niiden todellisesta syntyperästä emme ole vieläkään varmoja.

Tytön tyytyväisenä pitämisen lisäksi piti vielä raivata juuri muuton alla ollutta asuntoa tulevien nimenantojuhlien vuoksi. Päivät olivat melkoista suorittamista ja harmittaakin hieman ettei Taikan ensimmäisten elinkuukausien aikana ehditty ollenkaan vain rauhoittua ja nauttia uudesta vauvastamme.

(Jos jotain tästä haluan oppia, niin sen että jos meille vielä joskus syntyy toinen lapsi, me ei TODELLAKAAN sitten muuteta samoihin aikoihin! Tiedettiinhän me näiden kahden suurehkon tapahtuvan olevan keskenään huono kombinaatio, mutta toisinaan välttämättömyyksiin ei vain voi vaikuttaa. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että asutaan nyt Turussa.<3)

Lähestyessään kolmen kuukauden ikää Taikan pahin kiukkukausi alkoi vihdoin olla ohi.<3 Saimme Takaisin oman ihanan hyväntuulisen tyttäremme, joka hymyili, kurlutteli ja jutteli meille aina ollessaan hereillä. Taika rakasti potkotella leikkimatollaan sekä makoilla vatsallaan harjoitellen pään pitämistä ylhäällä. Kahden-kolmen kuukauden tienoilla kuultiin myös Taikan ensimmäiset naurut! Pusuttelin murun jalanpohjia, kun yhtäkkiä vessassa alkoi raikata maailman suloisin kikatus! Äää, voi että miten noita aikoja on joskus ikävä.<3

Kaikesta "helppoudestaan" huolimatta Taika on aina ollut melko temperamenttinen vauva. Mikä vain ei käynyt, vaan tytön piti aina saada määrätä tahtia. Vaunulenkeillä ei kelvannut olla makuuasennossa eikä vaunuissa tietenkään voinut nukkua. Tyttö saneli uudet säännöt ja jouduimme mukautumaan siihen miten koko perheemme kannalta olisi helpointa ja vaivattominta olla.

Kolmen-neljän kuukauden tienoilla aloitimme Taikan kiinteiden ruokien maistelut. Annoimme ensiksi perunaa sitten porkkanaa, bataattia, avokadoa, banaania, pilttiä ja mitä näitä nyt on. Tuolloin hän tykkäsi kaikesta antamastamme ruoasta ja suukku aukesi heti kun typy näki lusikan.

Joskus näihin aikoihin tuli myös ensimmäiset kääntymiset.

4-5 -kuisena Taika osasi jo hienosti istua tukea vasten. Hän rakasti istuskella sylissä (eniten), mutta myös sitterissä tai sohvalla tuettuna istuminen oli mukavaa. Makuuttaminen muuttui aivan tylsäksi, ja selältä olikin aina pakko päästä nousemaan istuma-asentoon. Kaikki oli saatava nähdä ja siihen oli mahdollisesti myös osallistuttava.

Viidden kuukauden kohdalla aloitettiin sormiruokailut ja Taika sai alkaa harjoitella syömistä itse. Silloin puhkesi myös tytön ensimmäinen hammas, jonka perään heti toinen alaikenen keskellä. Taika myös nukkui ensimmäisen kokonaisen yönsä, vaikka sen jälkeen saatettiinkin vielä joskus heräillä. Niihin aikoihin Taika osasi jo jonkin verran tallustella sormista pitäen, mutta itsenäinen liikkuminen tulee kuvioihin vasta muutaman kuukauden päästä.

Puolivuotias Taika oli iloinen ja tarmokas tapaus. Tyttö halusi koko ajan olla sylissä ja kosketella kaikkea minkä käsiinsä sai. Äidin hiukset olivat aina ultimaattisella tulilinjalla ja pöydältä lensi lattialle kaikki mihin vain vauva sattui ylettymään. Puolivuotiaana Taika myös sanoi ihka ensimmäisen sanansa, joka oli tietysti perinteinen äiti. Olin aivan varma kuulleeni silloin omiani, mutta päivä päivältä äitiä alkoi sadella yhä useammin.

Seitsemän kuisena Taika oppi istumaan ilman tukea. Tätä päivää oli odotettu hartaudella, ja sieltä se vihdoin saapui! Samoin tyttö osasi seistä itse tuesta pitäen, ja mm. "rummuttaa" samalla toisella kädellä jakkaran keskustaa. Näihin aikoihin Taika myös alkoi vierastaa tuntemattomia ihmisiä ja saattoi pillahtaa itkuun vieraan tai ei-niin-tutun henkilön tullessa liian lähelle. Häneen iski myös voimakas äiti-vaihe, joka tarkoitti sitä etten saanut poistua näkyvistä hetkeksikään ja Taikan oli päästävä syliini aivan jokaisena hereilläolo-hetkenä.

Seitsemän ja puoli kuisena Taikalla oli jo neljä puhjennutta hammasta, kolme alhaalta ja yksi ylhäältä ja tuloilla oli jo viides kappale. Tyttö oppi jo selvästi sanomaan useita sanoja, kuten äiti, kissa, mamma, ämmä ja hei-hei.

Kahdeksan kuukauden paikkeilla Taika oppi ryömimään ja sehän oli menoa se! Koko asunto piti pistää uuteen uskoon, jottei kielletyt tavarat pääsisivät ryömivän riiviön suuhun. Muru vipelsi pitkin huoneita ja huonekalujen alta. Myös kävely alkoi kiinnostaa entistä enemmän ja tyttöä pitikin kävellyttää käsistä kiinni pitäen useita kertoja päivässä.

Yhdeksän kuinen tyttö oppii nousemaan itse seisomaan tuesta kiinni pitäen sekä ymmärtämään enemmän erinäisiä asioita. Näinä aikoina oikein huomattiin miten Taikan aivoissa alkoi tapahtua muutakin muin sellaista perus nälkä->itku->ruoka -kuvioita, sillä tyttö oppi pitempiä ajatusketjuja sekä syy-seuraus -suhteita.

Kymmenen kuisena Taikasta tuli entistä itsepäisempi. Jos jokin ei mennyt niin kuin hän haluaa, siitä hän todellakin ilmoitti meille. Toisaalta sosiaalisia vuorovaikutustaitoja kehittyi myös ns. positiivisemmissakin jutuissa, kuten huumorin kehittymisessä, uusien leikkien oppimisessa, vanhempien matkimisessa sekä ilmeilyssä.

 Yhdestoista kuukausi merkitsi Taikalle entistä suurempaa kehittymistä ketteryydessä. Tyttö alkoi mm. kiipeillä sohvalle ja pois, onnistui jo silloin tällöin seisomaan hetken ilman tukea ja konttasi nopeasti eteenpäin. Lähes vuoden ikäisenä tyttö myös otti ensiaskeleensa.

Vuoden ikäisenä Taikasta on kuoriutunut jo täysipäiväinen taaperon alku. Kyse ei todellakaan ole enää vauvasta, vaan pienestä riiviö-lapsesta, jolla on selkeät omat juttunsa mitä tämä milloinkin haluaa tai ei halua tehdä. Nyt, Taikan ollessa jo kolmetoista kuukautta vanha, hän on oppinut vihdoin kävelemään, osaa sanoa useita sanoja sekä ymmärtää monia käskyjä ja kehotuksia. Taika oppii yhä enemmän syödä tavallista aikuisten ruokaa, eikä ole enää niin valikoiva mitä hän on ollut syömisten suhteen ennen. Kuitenkin yhä lattialla käynyt ruoka maistuu aina tuoretta lautasella oleva sapuskaa paremmin.

Taika osaa monia leikkejä, kuten esimerkiksi pallon heittoa ja vastaanottamista, kiitos-ole hyvä -leikkiä sekä jahtaamista/pakoon karkaamista aikuisen kanssa. Samoin kirjan kuvien osoittamista ja näyttämistä esim. "missä aurinko?". Tyttö myös jatkuvasti keksii itse lisää uusia hassutteluja, kuten nokkahuilun soittamista vuorotellen aikuisen/kaverin kanssa (ensin hän puhaltaa siihen itse, ja sitten pistää huilun toisen suuhun ja odottaa että tämä puhaltaa siihen seuraavaksi), silmien, nenän ja suun osoittamista ja kysyvästi odottamista että aikuinen kertoo mikä niistä on milloinkin kyseessä. Taika rakastaa jahdata puistoissa koiria ja haluaa aina päästä silittämään niitä.

Taika antaa äidille ja isille märkiä suukkoja sekä ojentaa kasvojaan meitä kohti merkiksi kun hän itse haluaa saada pusun. Syliin on yhä päästävä aina jos vähänkin harmittaa tai muuten vain kun ikävä iskee. Tyttö myös jakelee mieluusti haleja ja tulee silittämään päätä tai kättä tyytyväisyyden merkiksi.

Sellainen on meidän Taika.

Millainen äiti minä olen?

Bongasin Korinnan blogissa mielenkiintoisen haastepostauksen äitiydestä ja päätin tarttua aiheeseen itsekin. Onhan sitä omia kasvatus- ja hoitometodeja toki pohdittu täällä ennenkin, mutta nyt ajattelin "päivittää" mietteitäni tämänhetkisestä tilanteesta tämän kyselyhaasteen avulla.


Minkälainen äiti olet?

Olen rento ja leikkisä, mutta samalla tarkka ja huolehtivainen. Saatan heittäytyä lapsen kanssa lattialle esittämään koiraa ja läpsiä kilpaa keittiön pöytää käsillä, mutta vaadin kaikkien lapseen liittyvien tärkeiden perusasioiden olevan aina kunnossa. Olen tarkka siitä että lapsi on syönyt, vatsa on toiminut, vaatteet ovat puhtaat ja päiväunet ovat onnistuneet oikeaan aikaan. Etenen rennolla asenteella antaen lapselle tilaa oppia asioita itse, varmistamalla kuitenkin ympäristön ja välineiden olevan turvallisia. 


Eroaako se paljon siitä minkälainen äiti ajattelit olevasi ennen lapsia? 

Ei oikeastaan. Vielä ei ole tosin tietoa millaiseksi äidiksi minä tästä muodostun Taikan kasvaessa vanhemmaksi. Toistaiseksi olen kuitenkin ollut melko lailla sellainen kuin halusinkin aina olevan. Väsymyksen ja kaiken muun mahdollisen huomiota vievän iskiessä päälle lapsen saama osuus huomiostani toki vähenee pienemmäksi mitä toivoisi, mutta sellaista elämä on.


Mitä luulet, että muut ajattelevat sinun kasvatustavoistasi? 

En tiedä varmaksi, mutta uskoisin heidän ajattelevan minun olevan ihan perus hyvä äiti. En ikinä tulisi voittamaan mitään vuoden tunnollisinta tai ekologisinta -äitipalkintoa, mutta kasvatustapojani ei olla koskaan erityisemmin haukuttu pystyyn tai katsottu minua pitkään. Toki kaikkien äitien hoito- ja kasvatustavat eroavat toisistaan ainakin hieman, sillä meitä on niin moneen junaan.


Mitä sinun pitäisi mielestäsi tehdä toisin?

Ehkä olla enemmän henkisesti läsnä lapsen kanssa touhutessa. Voisin myös pienentää kynnystäni lähteä lapsen kanssa kaksin erinäisiin paikkoihin.



Mitä teet mielestäsi oikein? 

En ota liikaa paineita hoitaa ja kasvattaa lastani jokaista oppaan ja tuttavan ohjetta noudattaen. Meillä toimitaan meidän tavoin ja ne ovat aivan yhtä oikeanlaiset kuin muidenkin tavat toimia. Myöskin se, että teemme lapselle selkeät rajat ja rytmit, joita pyrimme säilyttämään ja noudattamaan joka päivä. Etenemme kuitenkin samalla lapsentahtisesti muokkaen ja soveltaen periaatteitamme tilanteen mukaan, jämähtämättä jyrkkiin totutuihin toimintamalleihin.


Oletko varovainen äiti? Annatko lapsen kokeilla esimerkiksi kiipeämistä hyvillä mielin vai estätkö toiminnan? Oletko hankkinut turvalukkoja kaappeihin, pistorasioihin suojat tai portteja rappusiin tai joihinkin oviin? Perustelut vastauksiin.

Sekä että. Annan Taikan telmiä ja harjoitella seisomista, nousemista ja kiipeämistä melko vapaasti, mutta pidän huolen ettei hän pääse loukkaantumaan kovin pahasti. Esimerkiksi meillä on alakerran portaikon alapäässä turvaportti, vessan ovea pidetään aina kiinni ja kaikki kielletyt ja vaaralliset esineet on siiretty pois Taikan saatavilta. Keittiön kaappeihin meinattiin jossain vaiheessa hankkia turvalukot, mutta sitä ei olla vieläkään saatu aikaiseksi, vaan pärjäilty yleensä sillä että Taikan ollessa keittiössä joku on aina vieressä vahtimassa. 

Kaikelta en häntä kuitenkaan pysty enkä aijo alkaa varjelemaan, sillä pyllähdyksien ja perus kompuroimisten kautta sitä nimenomaan opitaan tekemään asiat oikein. Kun tarpeeksi monta kertaa Taika päättää nousta pöydän alla seisomaan ja kolauttaa hieman päätään pöytälevyyn, jossain vaiheessa hän oppii ettei niin kannatakaan tehdä. Tietysti jos näen tai kuulen hänellä olevan ongelmia päästä jostain pois, riennän pikaisesti auttamaan!


Miten toimit seuraavassa tilanteessa: lapsi huutaa kaupassa pää punaisena ja makaa kaupan lattialla, kun et suostu ostamaan jotain tiettyä juttua mitä lapsi haluaa. Annatko olla? Heittäydytkö itsekin maahan? Keskusteletko aiheesta? Annatko periksi? Mitä ajattelet muiden kaupassa asioivien katseista ja huokailuista?

Tällaisessa tilanteessa en Taikan 10kk:n iän vuoksi ole vielä ollut, mutta kaupassa ollaan jo nyt näytetty jonkin verran uhmaa. Itseasiassa varmaan yksikään kauppareissu ei nykyään onnistu ilman ainuuttakaan kiukkukohtausta tai vähintäänkin pientä narinaa. Ensinnäkään Taika ei sitten yhtään viihdy istua paikoillaan, on sitten kyseessä ostoskärryn tuoli, rattaat tai autonistuin. Hetken aikaa hän juuri ja juuri jaksaa keskittyä siihen, mutta suuttuu melko pian, jos häntä ei päästetä menemään menojaan. Kaupassa usein joudummekin vuorottelemaan Mikon kanssa siitä kumpi kantaa Taikaa sylissä ja aina välillä istutamme hänet takaisin kärryyn. Kiukutteluun ei kylläkään vastata heti, vaan koitetaan ensin viihdyttää häntä kärryssä istuessa. Emme kuitenkaan viitsi loputtomiin huudattaa lasta julkisilla paikoilla, joten säästämme kaikkien hermoja kantamalla tyttöä välillä sylissä.

On myös äärimmäisen rasittavaa kun Taika haluaisi aina kärryssä istuessa syödä sitä roikkuvaa metalliketjua! Koitan kuitenkin aina kärsivällisesti kieltää sitä kerta toisensa jälkeen ja tarjota tilalle pureskeltavaksi vaikkapa tuttia tai purulelua.

Tilanteessa jossa lapsi heittäytyisi kesken kauppareissun lattialle yrittäisin ensiksi tietysti puhua hänelle järkeä. Jos lapsi vaatii jotain lalua, kerron että hän voi toivoa sellaista synttärilahjaksi tai säästää viikkorahoja (tms.) kyseisen asian ostamiseen. Voisin ehdottaa myös että jos hän rauhoittuu, hän saa päättää ja valita jonkun tietyn hedelmän, jugurtin tai mehun ostettavaksi. En sinänsä kannata lahjomista, mutta pidän myös ajatuksesta, että lapsi voi saada jonkun pienen palkinnon onnistuneen kauppareissun päätteeksi! Lapselle kerrotaan heti alkuun että jos hän jaksaa olla koko kaupassakäynnin ajan kiltisti, hän saa valita karkihyllystä yhden patukan, tikkarin, kindermunan tai muun vastaavan. Jos mitkään suostuttelukeinot eivät kuitenkaan auta, sanon että äiti jatkaa nyt eteen päin ja annan lapsen itse tulla perääni.

Kyllä minua vähän nolottaa kaupassa jos lapseni huutaa tai kiukuttelee, mutta en kyllä antaisi sen takia periksi ja ostaisi tälle kaikkea mitä hän haluaa.

Miten teidän perheessä suhtaudutaan herkkuihin? (Karkit, jäätelö, limut, sipsit, roskaruoka…)

Koska itse pyrin pitämään linjani kurissa, välttelen herkkujen syöntiä melko pitkälle. En kuitenkaan pidä sokeria minään ihmiskunnan perivihollisena, vaan silloin tällöin kohtuullinen herkuttelu on minusta sallittua. En myöskään ihan ymmärrä niitä vanhempia, jotka panttaavat herkkujen antamista lapselle tyyliin viisi vuotiaaksi asti! Meillä tullaan todennäköisesti pitämään jonkinlaista karkkipäivää kerran viikossa, jolloin ostetaan kaupasta jotain hyvää koko perheelle. 


Onko lapsillanne tarkat rytmit? Ruoka, uni yms. Perustelut vastaukseen. 

On. Vaikka muuten meillä ollaan melko rennosti, niin pyritään pitämään rytmeistä kiinni sekä lapsen että aikuisten elämän helpottamiseksi. Tai oikeastaan unirytmeistä lähinnä. Tyttö jaksaa valvoa hyvin kolmesta neljään tuntiin, mutta jos hereilläoloaika venyy sen pidemmäksi, känkkäränkkä iskee ja rauhoittuminen päikkäreille vaikeutuu entisestään. Joku päivä mentiin tässä vain yksillä päikkäreillä, mutta silloin tarvittiinkin aika paljon ohjelmaa ja eri ihmisiä viihdyttämään pikkuista pisin iltaa.

Ruokarytmejä ei varsinaisesti ole, mutta nyrkkisääntönä koitetaan pitää sellaista toimintatapaa, että aamulla mennään ruokapöytään syömään puuroa, sitten heti tytön herätessä päikkäreiltä tarjotaan maitoa ja siitä sitten tunnin sisällä ruokaa. Taika syö usein siis neljästi päivässä plus maidot. Joskus jos ruoka on maistunut huonommin tai ruokailuväli meinaa venyä liian pitkäksi, annetaan myös jotain pientä välipalaa.


Mitä luulet ja toivot että lapsesi ajattelevat aikuisena kasvatustaidoistasi? 

Kyllä minä uskon Taikan ajattelevan meidän olevan ihan kelpoja vanhempia! Ei ehkä ihannoi meidän kasvatustapoja vielä lapsena, mutta viimeistään aikuisena toivon saavani häneen hyvän suhteen ja mikä tärkeintä, ymmärryksen ja hyväksynnän toisiamme kohtaan. Kyllä minä olen sen verran positiivisesti ajatteleva että väitän Taikan olevan meidän kanssa (jälkiviisaana) samaa mieltä.

Mitä kasvatustapoja olet kopioinut omilta vanhemmiltasi? 

Aika paljonkin, varmasti. Sekä minun että Mikon perheessä ovat olleet pienestä saakka perus hyvät tavat toimia ja olemme kumpikin saaneet mielestämme hyvän kasvatuksen ja riittävät eväät elämään. Vaikeaa luetella mitä kaikkea tulen kopioimaan omaan perheeseeni, sillä suurin osa tekemisistänihän on omasta lapsuuden kodista opittua. Sen voin ainakin mainita, että ollaan Mikon kanssa usein muisteltu lämmöllä lapsuutemme hetkiä, jolloin perheissämme on pidetty kiinni joka viikkoisista ja -vuotisista perinteistä! Haluamme itsekin muodostaa meidän perheellemme omat perinteet ja näyttää lapselle miten hienoja ja odottamisen arvoisia ne ovat! :)


Ulkoiletteko päivittäin? 

Emme. Pitäisi varmaan, mutta näin se asia vain toistaiseksi on. Meillä ei ole mitään jokapäiväistä ulkoilurutiinia, vaan enemmänkin mennään fiiliksen ja päivän muiden menojen mukaan. Nykyisin jäädään harvemmin nyhjöttämään koko päiväksi kotiin, vaan melkein aina käydään ainakin jossain päivän aikana. Jos ollaan vietetty useampi tunti kaupassa, emme yleensä jaksa enää lähteä sinä päivänä ulkoilemaan. Vaunulenkitkään kun eivät ole Taikalle kovin mieluisia ja pihallakaan hän ei vielä oikein osaa mennä itsekseen. (Hiekkaa hän tosin tykkäisi syödä...)


Paljon lapsesi saa katsoa telkkaria päivässä ja käyttää esimerkiksi tablettia? 

Varsinkin aamuisin Netflixin lastenohjelmat pyörivät meillä melkein päivittäin. Se on ainoa tapa miten aikuiset (tai varsinkin aikuiNEN, kun toinen on poissa kotoa) pääsee syömään aamupalansa Taikan syöttämisen jälkeen rauhassa.

Miten näytät tunteita jälkikasvullesi? Niin positiiviset kuin negatiivisetkin. 

Samalla tavalla kuin kaikille muillekin? :D Lapselle en tietenkään kiroile tai huuda, ja muutenkin ilmaisen suuttumukseni lempeämmin, mutta kaiken muun voi mielestäni näyttää samalla lailla kuin aikuisellekin. Selittämällä sen lapselle tietysti "lasten kielellä".



Millaisia äitejä te olette? Oliko samanlaisia toimintatapoja kuin meillä vai mennäänkö teillä täysin eri tavalla? :)