maanantai 30. marraskuuta 2015

Kuulumisia ja merenneitotukka

No heipä hei taas!

Viikonloppu oli ja meni. Meillä ei tehty erityisesti mitään ihmeellistä. Lauantaina Mikko oli työporukansa pikkujouluissa ja lauantaiaamuna haettiin kirpparilta jäljelle jääneet vauvakamppeet pois. Saatiin viikossa myytyä melkein sadan euron verran, mikä ei vissiin ole mikään kovin hyvä saldo. Ottaen kuitenkin huomioon että lähes kaikki tavaramme maksoivat 50 senttiä /kappale, niin toisaalta olen melkoisen yllättynyt näinkin hyvästä tuloksesta.

Lauantai-iltana Mikko oli töihissä ja me Taikan kanssa uskallettiin käydä vain lähikaupassa ruokaostoksilla. Koko viikonlopun oli melkoisen karsea ilma, jäätävän kova tuuli ja vesisadetta. Kauppareissun jälkeen oli tarkoitus jäädä pihalle leikkimään, mutta tuulenpuuskat olivat niin kovia, että kärryt meinasivat lähteä käsistä useamman kerran. Taikakin pelkäsi tuulta, eikä tykännyt yhtään olla ulkona, kun olisi koko ajan halunnut vain syliin. :(

Sunnuntain ulkoilua. Löytäkää ylävasemmasta kuvasta kaksi oravaa!
Sunnuntainakin oli isin työpäivä. Ulkoiltiin Taikan kanssa aamupäivällä pihalla ja käytiin katselemassa oravia sekä juoksentelemassa nurmikolla. Koko perheen yhteinen loppuilta meni kaupassa käyden ja kotona ollen.

Alla vielä kuvia ulkoreissun jälkeisistä leikkihetkistä. ^^ Taikalla ja Kikillä näytti olevan niin hauskaa yhdessä! :') Ne nyt ovat muutenkin aina kuin paita ja peppu, mutta harvoin heidän leikkejään saa taltioitua kameralle. :D

Taikan päälle eksyi lämpökerrastoksi kaikki minun itsetekemäni kutomukset! :') Takki ja sukat mahtuvat yhä, vaikka niitä käytettiin jo viime vuonna. Pöksyt taas on kudottu vasta taannoin.


Eilen tuli myöskin värjättyä hiukset! Mysteerinen viime postauksen vihjailuni ei ollut lainkaan niin salaperäinen, jos on yhtään seurannut blogini tukkajuttuja viimeisten puolen vuoden sisällä. Tällä kertaa vuorossa oli nimittäin vihreä väri, jota pohdin jo silloin kun olin värjäämässä tukkaani violetiksi.

Kuten edellisen postauksen videossa mainitsinkin, mua arvellutti kovasti vihreän (tai minkä vaan luonnottoman shokkivärin) värjääminen. En tiedä miten tulen jaksamaan ylläpitää sitä, entä yhtään tykkää sellaisesta puoliksi kulahtaneesta homehtuneen sävyisestä riikinkukko-reuhkasta. Siitä huolimatta päätin että Perskeles! Nyt tai ei koskaan!!

Lopputuloksesta tuli aika erilainen mitä olin kuvitellut. Värjäsin tämän Splat-merkkisellä värillä, sävyssä Deep Emerald. Purkin kyljessä vihreän sävy näytti mielestäni tummemmalta ja vihreämmältä, kun taas hiuksissa mieleen tuli pikemminkin turkoosin sininen. :/ Lisäksi ekan värjäyskerran jälkeen osa tukasta jäi laikukkaaksi, ja joihinkin kohtiin väri ei tuntunut tarttuneen ollenkaan. Olin aluksi jopa hyvinkin pettynyt, mutta syön yli nukuttuani (=tänään) mieli oli jo paljon valoisampi.

On tämäkin sävy tosi kiva! :) Aijon todennäköisesti pistää piakkoin myös toisen purkin, ellen päädy tilaamaan jotain muun merkkistä vihreää väriä netistä ja testailemaan sitä tämän markettivärin tilalle.

Mutta mitä mieltä te olette tästä tai tämän kaltaisesta mermaid hair:sta? :-----)
Palaillaan!

perjantai 27. marraskuuta 2015

Blondi Tukka ja Videokuulumisia

Heipä hei kaikki! Täältä tulee jälleen videokuulumisia. :)

Toivottavasti ette ole kyllästyneet näihin, koska mun mielestä elävän kuvan katseleminen ja kuunteleminen on mukavaa piristystä perinteisten tekstimuodossa tulevien löpinöiden rinnalla. Tuleehan sitä videolla helpommin jauhettua kaikkea turhaa, mutta toisaalta, se on juurikin sitä tosielämän aitoutta, joka tulee ulos sellaisena kuin se on. :'D


Muihin blogivideoihin pääset kurkistamaan näppärästi alatunnisteesta videohölinää tai tilaamalla YouTube-kanavani, jonka nimi on AmeMaria. Esiintymis- ja laulupätkiä löytyy myös kanavalta AnnaMariaHann.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Arkikuvahaaste 13 (ja tarina nerokkaasta pikkurikollisesta)

Kolmastoista siloittelematon kuva arjestamme. Äiti ja lapsi

Hahaa! Näistä "ottaisiks tässä äkkiä pari asukuvaa ennen lähtöä, kyllä Taika jaksaa hetken olla itsekseen" -tilanteista tulee aina ns. vahingossa otettua samalla myös arkikuvahaasteeseen sopivia arkikuvia. :''D Viimeksi vastaavanlaisia tuli kesällä, kun kuvittelin taaperon pärjäävän ihan hyvin hetken ilman äidin syliä ulkosalla. Hah, väärässäpä olin. >.<

Yllä olevassa otoksessa yritetään lavastaa asukuviin kelvollinen tilanne, jossa lapsi ei roikkuisi ihan koko aikaa jalassani. Se on oikeasti melko vaikeaa, sillä meidän riiviö kyllä ehtii juosta mistä tahansa kodimme nurkasta paikalle aina kun hänet jätetään hetkeksikin omiin oloihinsa. Näyttäisi myös vahvasti siltä, että nähtyään kameran, tyttö haluaa välittömästi päästä jomman kumman meistä syliin, jolloin yksinäisen (=jossa olisi pelkästään minä) asukuvan ottaminen on melkoisen hakemisen päässä. Lisäksi kaiken kuvaamiseen liittyvän rumban jälkeen ilmeeni ei yleensä enää ole huolettoman iloinen hymy vaan väkisin irvistykseksi väännetty naamari, joka suorastaan huutaa photoshopattua ajatuskuplaa tekstillä: Äkkiä nyt! Ota jo se hemmettin kuva, mä en jaksa enää tätä p*skaa.

Tämänkertaisessa otoksessa olen juuri istuttamassa Taikaa tuolille, jolla hän saattaisi viihtyä muutamaa sekuntiä kauemmin. Typy on kuitenkin sen verran taitava, että hän kyllä osaa kiivetä tuolilta pois alta aikayksikön. Mutta yrittänyttä ei laiteta, vai miten se meni?

Eteinen näyttää meillä aina hieman sotkuiselta, heti kun kenkäparit ja olkalaukku jäävät kotiintulon myötä lattialle. Minun laukkuni on tosin viimeaikoina päätynyt aina nätisti naulakkoon, sillä muuten se on väistämättömällä tulilinjalla lompakkoa etsivän pikkurikollisen kynsissä. Ennen suljettu vetoketju riitti takaamaan pankkikorttien koskemattomuutta, mutta nykyisin se ei ole enää tarpeeksi. Mikko ei ole tätä laukkupolitiikkaa vielä oppinut, ja onkin joutunut kärsimään siitä kantapään kautta.

Eräänä aamuna hän ei löytänyt laukussa olleita työavaimiaan, ja joutui lähtemään töihin ilman niitä. Hänen piti odotella osastonsa oven ulkopuolella ja pyytää osastonhoitajaa avaamaan tälle kaikki tarvittavat ovet päästääkseen sisään. Oli kuulemma mielenkiintoista hoitaa ihmisiä ulkokengissä työkenkien sijaan, ja viritellä liian isoihin hoitopuvun housuihin hiuslenkkiä, sillä työpaikan vyö oli arvatenkin pukukaapin lukkojen takana. Lopulta kahvitauolla herralla oli aikaa kölpätä kassiaan (kröhöm) perinpohjaisesti, jolloin hän lopulta löysi avainnippunsa nahkahansikkaidensa sisältä! Eli siis, Taika oli onnistunut jekuttamaan isiukkoa oikein kunnolla, kaivettuaan laukusta erikseen avaimet sekä hanskat, piilottamalla ensimmäiset jälkimmäisiin ja laittamalla lopuksi kaikki takaisin laukun pohjalle. Suorastaan nerokasta, sanoisinko?

Saimme myös Taikan huoneeseen uuden valkoisen karvamaton, jolloin tämä pienemmän kokoinen värikäs nappimatto päätyi hätäisesti tuohon eteiseen. Näyttäähän se siinä hieman hassulta ja lapselliseltakin, mutta tuskinpa se siihen kohtaan on jäämässä lopullisesti.

Sellainen arkikuvajuttu tällä kertaa.



Ps. Ainiin muuten! Kun eilen valitin täällä rankasta kirpparipäivästäni ja mietin meneeköhän myyntiin laittamamme kamat kaupaksi... Nyt, tasan vuorokausi kirpparilta lähdömme jälkeen kojumme on myynyt jo KOLMENKYMMENEN euron edestä!!! :----) Jopa 28 tuotetta on löytänyt perille uuteen kotiin, enkä voisi olla iloisempi, että meitä on lykästänyt näin hyvin!! ^^

Mikko toetysti sanoi, että olisi voinut varmaan hinnoitella tavaroita vähän kalliimmalla, kun pussillinen ehjiä tuttipullojakin (menivät siis jo kaupaksi) maksoi vain euron verran... "Niiii, no emmä tienny haluaako joku ostaa jotain käytettyjä pulloja.. Eiks ne oo vähän niinku myis käytettyä kuukuppia? Tai siis, kyllä mä ainakin haluaisin ostaa sellaset uutena, mut emmä tiiä... Nii, onhan ne keitetty ja silleen, mut ajattelin ettei kukaan nyt sellasia halua, ni pistetään vaan joku säälihinta, jos joku kuitenki haluais. Sitäpaitsi, eksä ite sanonu et pointti on hankkiutua eroon eikä saada siitä voittoa?? Ei mulla oo ennen ollu kirppispöytää, emmä osaa hinnotella!"

maanantai 23. marraskuuta 2015

Kirpparituskailua ja mekkokuolaamista

Huhhuh!! Toivottavasti mun ei enää koskaan (tai edes piiitkään aikaan) tarvitse varata pöytää kirpputorilta! Se oli nimittäin tus-kaa! Siis miten paljon vaivaa ja aikaa kaiken kaman järjestelemiseen tänään menikään!! @__@' Lisäksi kärsiviä osapuolia ei ollut vain yksi, eikä edes kaksi. Niitä oli kokonaiset kolme, sillä tavaraa oli niin paljon, että minun oli pakko pyytää Mikko (ja Taika) mukaani, jotta saisin kannettua kaikki perille. Auto oli kyllä käytössä, mutta siitä huolimatta roudaaminen vei tuhottomasti aikaa...

Hintalappuja kertyi reippaasti yli sata, joista osa tuotteista oli vieläpä sellaisissa useamman tavaran paketeissa. Hinnoittelin kaiken etukäteen netissä (jolloin sain paikan päältä valmiiksi tulostettavat hintatarrat) ja lajittelin vaatteet "helposti luokiteltavaan" järjestykseen. Tein siis mielestäni kaiken etukäteistyön minkä kykenin, jotta kirpparilla härdellin määrä olisi mahdollisimman pieni. Siitä huolimatta oikean tarran ja oikean tuotteen yhdistäminen vei aikaa ja hermoja, vielä kun halusin lajitella vaatteet kokojen perusteella erillisiin laatikoihin. Graahh!

Perillä huomasin miten paljon ihmisillä onkaan tavaraa myynnissä. Apua, toivottavasti nää meidän kamat menis edes kaupaksi... Koitettiin kyllä hinnoitella kaiken mahdollisimman halvalla, koska meillä ei ollut varsinaisesti tarkoituksena tehdä kirpparimyynnillä voittoa, vaan ennemminkin päästä turhasta tavarasta eroon. Olisihan se kivaa, että kaiken sähellyksen jälkeen jotain myös jäisi käteenkin, mutta mitään satoja euroja ei meidän viidenkymmenen sentin bodyilla tienata.

Jos joku Turussa tai lähikunnassa asusteleva, blogiani 48 -viikolla (vuonna 2015)  -lukeva, raskaana oleva tai vauvavaatteiden tarpeessa oleva ihminen siellä ruudun toisella puolella on, mene ehdottomasti Kaarinaan Seesamiin, paikka nro 22! :D Siellä odottelee läjä edullisia ja hyväkuntoisia vaatteita ostajaansa, eli juuri sinua, jota edellä mainittu kuvaukseni koski! :---)


Ja nyt kun pääsin vauhtiin, jatketaan samaisella vaateaiheisella asialla. Minun on nimittäin jo jonkin aikaa tehnyt mieli tehdä vanha kunnon mekkotarjonta-postaus, jossa nostan esille sen hetkisiä nettikaupoissa myytäviä mekkoihanuuksia. Vastaavia postauksia on mm. täällä, täällä, täällä ja täällä, ja minusta onkin ollut hauskaa katsella jälkikäteen, miten samanlaisena, mutta kuitenkin jatkuvasti hieman muuttuvana tyylini on  vuosien varrella ollut. On siis uuden mekkokollaasin aika, ja mikäs muukaan kauppa voisikaan olla tänään kyseessä kuin lemppariketjuliikkeeni H&M.

Ja tästä pesee: TSADAM!

Kuvan mekot H&M:n verkkosivuilta.
Kyseessä on tällä kertaa random-kategorioista valittuja mekkosuosikkeja, joista osa sopii paremmin juhlaan, kun taas toiset ovat enemmän arkisia tapauksia. Vasemman ylälaidan mekon omistaa pikkusiskoni, mutta olen katsellut kyseistä yksilöä jo lähes vuoden päivät ja kuolannut sitä heti ensi kohtaamisesta lähtien. >.<' Ultimaattinen lemppari on näistä kuitenkin musta-punainen, kukallinen mekko, jonka kuosi on yksinkertaisesti ihana! On toki kaksi eri asiaa miltä nämä koltut näyttävät kuvassa (tai laiheliinin mallin päällä), kuin se miten sellainen istuisi sitten omassa kropassa. Siitä huolimatta minusta nuo mekkoset näyttivät kauniilta ja lupaavilta (sekä kokeilemisen arvoisilta kun sitten taas joskus eksyn henkkamaukan nurkille).

Mutta tällaista vaatepohdintaa tänään. Voisin tehdä joku päivä kollaasin myös jonkin muun nettikaupan mekkotarjonnasta (tai miksei myös vaatteista ylipäätään), mutta palaillaan asiaan silloin. Kivaa alkavaa viikkoa kaikille! :)


Ps. Tämän postauksen sekä muut tyylipohdintapostaukset löydät helposti alatunnisteista tai sivupalkin tunnisteista kohdasta tyyli.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Kotona taas!

Paita, hame-Lindex
Home sweet home!<3 Ai että miten mukavalta tuntuukaan palata muutaman päivän kyläilyn jälkeen takaisin omaan kotiinsa. :') Jännää miten siihen miellyttävään palaamiseen tarvitaan aina se lähteminen...

Olin kuin olinkin siis viikonlopun (to-la) ajan tyttökavereideni kanssa Jyväskylässä viettämässä pidennettyä tyttöjeniltaa. ^^ Oli aivan mahtavaa saada lopulta sovittua kaikille sopiva yhteinen viikonloppu, joka voitaisiin viettää pitkästä aikaa (ellei ensi kertaa koskaan) intensiivisesti toistemme seurassa tyttöenergiaa ja voimaannuttavia vertaistukikeskusteluja tankaten.

Pääasiassa aika kului jutellen ja vaihtaen kuulumisia, mikä olikin koko reissun ja tapaamisen tarkoitus. Pitkästä aikaa pääsi vaihtamaan muutaman sanan sijaan kunnolla, miten kenenkin elämässä menee ja mitkä asiat ovat sydämen päällä.<3 Lisäksi reissuun mahtui pelaamista, shoppaamista, laittautumista, löhöilyä, herkuttelua, drinkkien tekoa sekä ensilumen näkemistä. ^^

Tyylikäs laastari sormessa. Kurpitsakeiton teko on joskus vaarallista.
Mikon ja Taikan piti alun perin olla matkani ajan kahdestaan kotona, mutta heidänkin päivät täyttyivätkin yllättäen sukuloinnista ja reissailusta toiseen kaupunkiin, haha. :D Pieni vaihtelu virkistää ja irtiotto arjesta antoi kyllä ainakin minulle aivan uutta boostia jatkaa ja innostua "vanhoista tylsistä jutuista" pienen tauon jälkeen uudestaan. :')

Tästä eteenpäin onkin tiedossa jos jonkinmoista pikkupuuhaa ja tapahtumaa. Tänään kestitään kotonamme toistataaperoperhettä, huomenna viedään tavaraa kirpputorille, torstaina on bänditreenit (sekä vauvan kävelytelineen ostajan tapaaminen) ja viikonloppuna ystävien järjestämä Thanksgiving-ruokailu. :> Lisäksi mukaan mahtuu ei-niin-kivoja juttuja, kuten terveyskeskus-asioimista, Kela-lomakkeiden täyttöä ja pankissa käymistä, jotka nekin kaikesta laiskuudesta ja ainiaisesta lykkäämisestä huolimatta pitäisi vissiin hoitaa pois alta. Täytyisi myös käväistä tänään taas kellarissa, hakemassa huomiseen kirpparitouhuun mukaan lähteviä vauvahärpäkkeitä, ja mietinkin hieman joko joulukoristeiden tuominen siinä samalla voisi jo olla sallittua? x) Haluaisin ainakin kokeilla sellaista koristenauhan tekoa, johon laittaisin osan joulupalloista ja ripustaisin sen ikkunaan. :3

tiistai 17. marraskuuta 2015

Onnea on juuri nyt


Onnea on juuri nyt
  • ...se, että huomenna on bänditreenit ja mulla on ekan biisin sanoitukset valmiina.
  • ...kahvikone, josta saa aina halutessaan ihanaisen herkullista jälkkärikahvia.<3
  • ...se, että flunssa alkaa olla selätetty.
  • ...se, että vaaka näytti aamulla vähemmän kuin koskaan ennen raskauden jälkeen!
  • ...tuleva tyttöjen ilta ja viikonloppuinen visiitti Jyväskylään. :)
  • ...hulvattoman mahtavat bändiläiset.
  • ...kutominen, joka rentouttaa ja tuottaa onnistumisen tunnetta.
  • ...tytär, joka ilahduttaa ja hämmästyttää joka päivä.<3
  • ...se, että opin ottamaan päivä päivältä rennommin.
  • ...naapurustoon perustettu kirpputori.
  • ...kauniit auringonsäteet, jotka tulvivat ikkunasta sisään.
  • ...se, että uusin (jo toinen) biisi-ideani on kuulemma "helvetin hyvä"!

maanantai 16. marraskuuta 2015

Ei enempää lapsia

Auts. Kieltämättä hieman kirpaisi tuon otsikon naputtelu kirjaimista sanoiksi.

Nyt se sitten tapahtui. Nimittäin sinetti siitä, ettei meille ole näillä näkymin tulossa enempää lapsia. Ainakaan lähivuosina, ainakaan pienellä ikäerolla. Onhan tästä jo puhuttu vuoden päivät, ja päätöskin on ollut tehty usea kuukausi sitten. Siitä huolimatta liian pienet vauvavaatteet on tähän asti vain kerätty laatikkoon ja viety kellariin. Jätetty tietäen tai tiedostamatta ilmaan sellainen pienen pieni ajatus "mutta ehkä kuitenkin vielä joskus niille voisikin olla käyttöä".

Muutama päivä sitten havahduttiin siihen, että vauvakamoja alkaa kertyä meille oikeasti aika paljon. Neljä laatikkoa vievät jonkin verran varastotilaa, varsinkin kun olemme päättäneet olla hankkimatta enempää lapsia. Eilen vihdoin päätimme varata ensi viikoksi itsellemme elämämme ensimmäisen kirppispöydän Seesamista. Teimme tunnukset nettipalveluun, ja varasimme hyllypaikan viikoksi ja maksoimme varausmaksun. Helppoa. Miksei olla tajuttu tehdä tätä aikaisemmin?

Mikko haki laatikot kellarista yläkertaan ja minä aloin avaamaan niiden teippejä katsoakseni mitkä vaatteista haluaisin jättää muistoksi Taikan vauva-ajasta. Yhtäkkiä jokin murtaa rautarouvan kylmän-neutraalin perusilmeen. Tippa tulee linssiin, kun katselen niitä pikkuruisia 50-kokoisia minivaatteita ja nuuhkaisen sitä ihanaisen suloista vauvatuoksua. Katselimme juuri edeltävänä iltana Mikon puhelimeen tallentuneita vauvakuvia Taikan ensi viikoilta. Eikä, sillä oli just tää body päällä kun menimme kaikki yhdessä ensi kertaa vaunulenkille! Ja näitä potkuhousuja käytettiin, kun menimme juuri muutettuamme ensi kertaa kävelylle aurajoen rantaan! Voi haikeus. Tuntuu ristiriitaiselta kaivata niitä aikoja, sillä juurihan minä olen huokaissut helpotuksesta, että vauvavuosi on takana päin. Jatkan vastahakoisesti laatikoiden läpikäymistä, vaikka syvällä sisimmässäni haluaisin viedä ne takaisin kellariin. Tekisi mieli jättää ne kaikki. Ei ehkä seuraavalle lapselle, mutta ihan vaikka vain muistoksi. Yllätyn itsekin, miten kurjalta tuntuu ajatus rakkaiden vauvabodyjen luopumisesta, nyt kun ne saa käsiinsä hypisteltäviksi ja muisteltaviksi. Ajatuksen tasolla kaikki oli tuhannesti helpompaa. En kokenut kaipaavani asian suhteen minkäänlaista surutyötä, onhan tätä mietitty ja pohdittu monen monta kertaa yhdessä ja erikseen.

Raskausvaatteita. Ei vitsit miten paljon käytinkään tätä äitini hankkimaa Anita-merkkistä tukivyötä, vaikka olinkin varma etten viitsi hankkia sellaista enää parille viimeiselle kuukaudelle, kauheaa rahan tuhlausta. Eikä, nää raskausfarkut oli ihan parhaat! Miten ne voikaan olla vieläkin näin hyvässä kunnossa, vaikka tuntuu että asuin niissä 24/7? Löydän säkillisen käyttämättömiä 2-koon vaippoja ja pistän fb:n Turku-mammojen ryhmään ilmoituksen, että olisin valmis antamaan ne jollekin tarvitsevalle ilmaiseksi. Yksi nainen ottaa yhteyttä, sanoo tekevänsä niistä piakkoin synnyttävälle ystävälleen vaippakakun. Mahtavaa! Menevät nämäkin hyötykäyttöön, ajattelen. Löydään lähes käyttämättömiä imetysliivejä. Voisikohan joku haluta tällaisia? Rintapumppu, maidonkerääjät, rintakumit. Tuntuu liian intiimiltä jaettavaksi, vaikka toisaalta pumppukin maksoi uutena reilu viisikymmentä euroa, ja joku voisi saada sen minulta vähäistä käyttöä kokeneena vain kympillä.

Alunperinhän olimme suunnitelleet kaksi lasta, mielellään pienellä ikäerolla. Tietysti mietimme, että suunnitelma oli lähinnä haaveilua ja todellisuus selkenisi vasta kun tietäisimme mitä vauva-arki tuo oikeasti tullessaan. Meidän vauva oli melko tyytyväinen tyyppi alusta saakka. Siitä huolimatta väsyimme, riitaannuimme ja aloimme kaivata omaa tilaa. Vaikka ajatuksen tasolla haluaisinkin Taikalle sisaruksen, järjellä ajatellen tiedän etten yksinkertaisesti jaksaisi toista lasta ainakaan muutamaan vuoteen. Haluan kouluun, työelämään, entistä syvemmälle bändijuttuihin sekä tekemään kaikkea sellaista mitä vain isomman lapsen kanssa pystyy tekemään. Haluan kerätä voimiani ja toteuttaa unelmiani, nauttien harrastuksistani ja intohimoistani. Rakentaa persoonaani yhä vahvemmaksi ja kasvaa sen myötä ihmisenä sekä yksilönä. Toinen vauvavuosi ei vain tunnu just nyt mitenkään otolliselta ajankohdalta. Eihän se tarkoita ettei sellaista tulisi ikinä, mutta kyseinen päätös kuitenkin sotii alkuperäistä pienen ikäeron -haavettamme vastaan.

Olen huomannut olevani todella ristiriitaisissa fiiliksissä koko toisen lapsen politiikan kanssa. (Yhä edelleen, vaikka samaa aihetta pohdinkin jo vuosi sitten tässä posauksessa.) Vaikka kaikki edellämainitut vahvat tiedostetut päätelmät ajautuvatkin siihen, ettei meille tosiaankaan ole tulossa toista lasta, silti  toisinaan löydän itseni suremasta "täydellisen perheen" -ideani murenemisesta. Olin muodostanut ja rakentanut sitä päässäni pienestä tytöstä saakka, sillä meillä on sisarusteni kanssa seitsemän ja yhdeksän vuoden ikäerot ja olin aina toivonut olevamme saman ikäisiä. Tiedättekö, kun jokin ajatus on kylvetty syvälle aivoihin  jo lähes kymmeniä vuosia sitten, siitä vain on todella vaikeaa päästää irti.

Vauvat ovat ihania ja mä mielelläni ihastelen ja hoidan niitä, vaikka juuri nyt en haluakaan uutta omaa sellaista syliini. Taaperon kanssa kädet on tarpeeksi täynnä, ja nautin siitä että yhä enemmän pääsen tekemään lapsenhoidon rinnalla myös omia juttujani. Siitä huolimatta joskus innostun haaveilemaan pienestä sisaruksesta. Sellaisesta, jonka kanssa Taikalla olisi ihan omat lasten väliset juttunsa. Sellaista, jonka kanssa Taika voisi liittoutua ja perustaa oman jengin, ja olisi lapset ja aikuiset. Sellaista, jonka kanssa Taikalla ei olisi tylsää lähteä vanhempien kanssa talouskauppaan, koska olisi joku jonka kanssa olla samassa veneessä. Sellaista, joka ymmärtäisi tasan tarkkaan miltä tuntuu olla meidän lapsi ja voisi olla läheinen ja läsnä koko elämän ajan. Sellaista, jonka kanssa Taikaa sitoisi muukin yhteys kuin ystävyys tai kumppanuus, joka olisi tehty samasta lihasta ja verestä.

Ensi maanantaina vauvatavarat lähtevät kuitenkin kiertoon. Kirpparipaikka on varattu ja maksettu. Asia on päätetty ja perusteltu. Kun pyysin Mikkoa eilen lohduttamaan minua, tämä vastasi että ainahan niitä uusia vaatteita saa kaupasta, jos tarve vaatii. Niiiin....

lauantai 14. marraskuuta 2015

Mikon lahjatoivelista ja ekologinen joulu?

Ja samalla aiheella, eli joululahta-toivelistoilla jatketaan! :D

Viimeisempänä, muttei vähäisempänä, tulee perheen isännän eli Mikon lahjatoiveita. Herran lista eroaa tosin minun listastani aika paljonkin, mutta sehän on vain hyvä että toiveet ovat juuri lahjan saajan näköisiä. :)

Aika miehekkään näköistä settiä, kieltämättä! :'D Haastatellessani Mikkoa millaisia asioita tämä haluaisi saada, nämä yllä olevat jutut nousivat kuitenkin ensimmäisinä mieleen. Noh, mikäs siinä sitten! :)


Tuli muuten edellisen postauksen kommenttiboksissa esiin hyvä pointti, jonka haluaisin nostaa myös tänne postaukseen asti kirjoitettavaksi! :) Ihana lukija kommentoi, että eihän se ole erityisen ekologista tehdä tällaisia lahjatoivelistoja, toisin kuin minä olin kyseisessä postauksessa väittänyt. Jos ei lahja miellytä, sen voi laittaa kiertoon antamalla kaverille tai viemällä kirpputorille. Jos taas haluaa viettää ekologisempaa joulua, kannattaa suosia itse tehtyjä lahjoja tai hankkia lahjat käytettyinä. Hyviä vinkkejä! :)

Se mitä edellisen tekstin pikaisella ekologisuus-viittauksellani yritin sanoa, taisi kuitenkin jäädä vähän epäselväksi (olisihan sitä voinut toki avata hieman enemmän xD). Päälimmäinen syy, miksi ylipäätään koen tarpeelliseksi tehdä lahjalistoja on se, että olen yksinkertaisesti saanut elämässäni aivan liikaa turhia ja tarpeettomia lahjoja. Uskokaa tai älkää, mutta jopa lähisukulaisteni antamista paketeista on välillä kuoriutunut sellaista, mikä on loksauttanut leukani paikoiltaan. "Ööh, mikä tää edes on?" Älkää ymmärtäkö väärin, mä en tarkoita että jokaisen lahjan täytyy aina olla ehdottomasti saajansa näköinen, mutta vuosien saatossa minua on vain alkanut harmittaa todella paljon. Tulee kiittämätön olo, kun en pidäkään saamani lahjan sisällöstä ja joudun näyttelemään olevani iloinen. Tulee surullinen mieli, kun tajuan miten paljon (tai vähän, ihan sama) rahaa on toisella henkilöllä taas mennyt lahjaan, joka on minulle täysin tarpeeton, ja jonka tiedän saman tien yrittäväni antaa eteenpäin. Tulee huono omatunto, kun toinen odottaa minun olevan aidosti innostunut antamastaan lahjasta, kun omassa mielessäni liikkuu lähinnä "voi ei, mitä tällekin jutulle voisi taas tehdä?"

Ollaan saatu monta kertaa lahjaksi juttuja, mitä ei todellakaan tarvita ja joille ei vain ole meidän perheessämme käyttöä. On tullut kalaleikkuulautaa, naamasaunaa, donitsinteko-konetta, julistetta, ei yhtään oman tyylisiä koruja ja laukkuja, parsakattiloita, väärän kokoisia / ei yhtään itsensä näköisiä vaatteita, kanan muotoisia lasikippoja, epäkäytännöllisiä astioita, turhia ja tarpeettomia elektroniikkalaitteita jne jne jne. Näitä kaikkia on pyritty aina antamaan eteenpäin, tuputtaa kavereille tai miettiä kuka tuttava sellaista voisi tarvita. Monet jutut ovat kuitenkin jääneet lojumaan vuosikausiksi kotimme nurkkiin pölyyntymään, kunnes viimeistään muuton yhteydessä ovat päätyneet kaiken kiireen ja härdellin keskellä armottomasti roskikseen.

Pari vuotta sitten saatiin järkättyä aivan huippu juttu, Mikon tehdessä opinnäytetyönsä puolesta kyselyä mielenterveyskuntoutujien palvelukeskuksissa! Saatiin idea suorittaa kaikkien vastanneiden kesken arvonta, jossa ihmisillä olisi mahdollisuus voittaa juurikin näitä meille tarpeettomiksi jääneitä lahjaksi saatuja esineitä ja laitteita! :D Oli aivan mieletöntä ilahduttaa näillä pienillä ylläreillä muita ihmisiä, varsinkin kun samalla pääsi itse eroon turhista ja tarpeettomista tavaroistaan. :)) Tämän kaltaiset tempaukset olisivat hauska tapa pistää tavaraa kiertoon, mutta valitettavasti niiden tekeminen ei ole niin yksinkertaista ja on ennen kaikkea erittäin aikaavievää hommaa.

Mutta silti. Minua harmittaa ajatus, että joudun antamaan minulle lahjoitetun tavaran pois. Minua surettaa tuottaa pettymys lahjan antajalle, joka halusi lahjallaan ilahduttaa minua, mutta epäonnistui siinä jälleen pahan kerran. Vaikka lahjalistan tekeminen ei itsessään ole mikään ekologinen teko, niin minusta toivomansa lahjan saaminen on silti ekologisempaa kuin ei-toivotun lahjan saaminen, vaikka sen pistäisikin sitten kiertoon. Esineiden kierrättäminen on ekologista, mutta vielä ekologisempaa on vain olla ostamatta turhia juttuja ollenkaan. Jos joka tapauksessa JOTAIN haluaa ja aikoo kerran hankkia, niin eikö ole parempi ostaa tarpeellinen tai toivottu asia, tarpeettoman sijasta?

Joulu on kaiken kaikkiaan melko epäekologinen juhla. Järkyttäviä määriä lahjoja, metsästä haettavia kuusia ja sähköjä kuluttavia valosarjoja. Olen yrittänyt ehdottaa, että jättäisimme lahjojen ostamisen kokonaan. Se ei kuitenkaan saanut erityistä kannatusta, ja myönnän kyllä kyseisen ajatuksen olevan omastanikin mielestä hieman ankea ja tunnelmaa latistava idea. Olen pyrkinyt jo joitakin vuosia tehdä ainakin osan antamistani lahjoista itse; kutomalla, antamalla tekemiäni savitöitä tai maalauksia, leipomalla ja tekemällä neulahuovutus-rintamerkkejä tai koruja. Minusta itsetehdyt lahjat ovat ihania, ja tykkään ainakin itse ilahduttaa sellaisilla muita. En voi kuitenkaan vaatia tai odottaa muidenkin tekevän lahjoja minulle itse, mutta voin toivoa millaisilla lahjoilla he pääsisivät minua ilahduttamaan. :)


Mitä mieltä te muut olette joulun ekologisuudesta? Millä keinoilla olette yrittäneet tehdä teidän joulustanne ekologisemman?

torstai 12. marraskuuta 2015

Marian lahjatoivelista

Rakas joulupukki. Olen mielestäni ollut tänä vuonna erityisen kiltti ja vastuuntuntoinen. Tuothan minulle joululahjaksi kaikki listaamani asiat, jotta tulisin tänä jouluna iloiseksi? Kiitos! Terveisin Maria.<3


Hahaa, sainpahan vihdoin tämänkin tehtyä pois alta! :'D Aluksi luulin lahjatoivelistan tekemisen olevan helppoa ja nopeaa, mutta kun sellaista alkaa oikeasti väkertämään, koko homma meneekin yhtäkkiä yllättävän vaikeaksi. Ensiksi sitä listaa muutaman päälimmäisenä mielessä olevan asian, kunnes sen jälkeen tulee blokki. Mitä ihmettä mä vielä voisin toivoa? En mä ainakaan tarvitse oikeastaan juuri mitään. Mutta millaisia asioita mä voisin haluta?

"First World Broblems", tiedetään, mutta viimeksi Taikan lahjatoivelistaa tehdessäni tajusin näiden itsekeskeisten listojen oikeasti olevan aika hyviä! Siis miettikääpä vaikka ympäristön ja ekologisuuden kannalta! Jos jouluna tai syntymäpäivänä joka tapauksessa halutaan hankkia toiselle lahjan, eikö olisi parasta antaa tälle jotain mistä tämä varmasti pitäisi? Toivomiensa lahjojen saaminen on takuulla ympäristöystävällisempää rahan käyttöä, kuin se että saisi lahjaksi jotain turhaa josta ei edes pidä. Tarpeeton esine heitetään saman tien menemään, ja saastutetaan näin maapalloa turhalla ei-kenellekään kuuluvalla rojulla, samalla kun kyseisen ostoksen rahoilla olisi voinut hankkia jotain oikeasti tarpeellista tai edes päivän sankaria ilahduttavaa asiaa.

Näin ollen, jos edes yksi saamistani kuusen alla majailevista paketeista sisältää jotain toivomaani, lahjalistani ei ollut turha! :)

Lahjatoiveeni voi helposti kiteyttää muutamaan sanaan: lautapelit (ääh, Menolippu-niminenkin olisi voinut olla tuolla!), astiat ja tyttöhömpötykset. :D Okei, tuo oikealla oleva kirja on kyllä poikkeus, mutta sen minä haluaisin vielä joskus saada käsiini. ^^

En tiedä onko näiden listaamieni juttujen puolesta järkevää perustella ja spekuloida jokaista valintaani ja toivomustani, sillä syvin ja tärkein viesti on todennäköisesti selvä. Näistä asioista mä tykkään! :)) Osa toiveistani on ollut jo pitkään tahdon, tahdon, tahdon -listalla, ja osa taas on sellaisia, joita ei voi olla koskaan liikaa ja jotka ilahduttavat minua aina. :'3

Oli myöskin hankalaa toivoa jotain muuta kuin vaatteita, koska sellaisia nyt tulee yleisemmin arjessa katseltua ja himottua kaupungilla ja kaupoissa pyöriessä. Niitä en kuitenkaan haluaisi jonkun muun hankkivan minulle, vaan paljon mieluummin shoppailen sellaiset itselleni itse. :'D Lahjakortti onkin aina toimiva vaihtoehto, vaikka se kieltämättä muistuttaakin usein myös mielikuvituksetonta rahakuori-lahjan "en viitsinyt nähdä vaivaa miettimiseen" -tasoa. Lahjakortin kanssa voi samoin mennä joskus täysin metsään (believe me, olen ollut parikin kertaa todistamassa tällaista), kun lahjan saaja ei ole juurikaan koskaan löytänyt mitään ostettavaa saamansa lahjakortin liikkeestä. Kiva siinä sitten lähteä valitsemaan itselleen sadan euron arvoista pukinetta, kun 99% kyseisen kaupan vaatteista ei tehdä edes itselleen oikeassa koossa. :----D (Näin kävi kerran Mikolle, hänen saatua lahjakortin Riveriin.)

Jos joku muuten haluaa antaa lahjakortin minulle, ehdotan lämpimästi H&M:a tai Indiskaa. Niistä löytyy aina jotain ostettavaa, eikä hinnat huimaa päätä. :) Jokin hienompi merkkiliikekin toki voisi kelvata, mutta kunhan niiden vaatetarjonta ei rajoitu vaaleansinisiin kauluspaitoihin ja harmaisiin housuihin. Yyh..


Millaisia lahjalistoja tai -toiveita teiltä löytyy? Kertokaa ihmeessä tai linkatkaa kommentteihin listojanne! :)

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Keikka-asu

En ole kovinkaan montaa kertaa elämässäni ollut rock-keikoilla. Muutaman kerran baarissa (Porissa) sekä jokunen vuosi sitten Ruississa ja Karmarockissa festareilla. Sellaisilla isoilla sisätiloissa lavalla tapahtuvilla rock-keikoilla en ole kuitenkaan pahemmin ollut, joten viime viikonlopun Mushtach-keikka oli siinä mielessä erityinen. Koitin koko viikon pohtia mitä ihmettä tuollaiselle keikalle kuuluu pukea?

Omien bändien keikkoja on toki kertynyt elämässäni jokunen kipale, ja niiden myötä olenkin päässyt miettimään pääni puhki mitä ihmettä sen kaltaisille "semi virallisille" tapahtumille pitää pukea. Erityisesti kun esiintyy itse, asu saa olla melkoisen näyttävä, hieman jopa räväyttävä sekä tietysti persoonallinen, muttei kuitenkaan liian outo. Lavalla jos jossain ihmisten katseet kohdistuvat juurikin laulajaan, joten olen itse pyrkinyt pukemaan esiintymisille päälleni jotain vähän parempaa, sellaista siistimmän pukeutumisen ja juhlavan pukeutumisen välimaastosta. Toistaiseksi se on ollut suhteellisen helppoa, kunnes aloitin tässä uudessa rock-bändissä.

Sitten kun jossain vaiheessa koittaa minunkin aikani nousta poikien kanssa lavalle, mitä ihmettä osaan laittaa päälle? Miten tehdä asusta samaan aikaan tyylikkään sekä rock-henkisen? Näyttää huolitellulta ja kauniilta naiselta, mutta samalla myös rock-uskottavalta muusikolta? Sellaista kokemusta minulla ei ihan vielä ole, sillä edeltävien bändien kanssa ollaan soitettu lähinnä jazzia ja Lenny Gravizia. Kuitenkin nykyisen kokoonpanon kanssa musiikkisuuntaukset menevät (joissain määrin jopa vahvasti) metallin puolelle, joten keikalla pukeutumiseen täytyy panostaa ja suunnitella entistä enemmän...

Mutta takaisin aiheeseen, eli viikonlopun keikka-asuun! :'D

Pitkän harkinnan jälkeen päälle päätyi H&M:n luottohame, verkkosukkikset, korolliset maiharit SkoPunktenilta, kaulakorut Crazy Factorylta sekä 2nd handina ostettu Jupiter-toppi. En taaskaan tajunnut ikuistaa kameralle topin mieletöntä korsettimaista selkäosan nyöritystä, mutta vielä joku päivä teen sen! :) Se on peräti niin kaunis, että alka on pakko jättää rintaliivit pois ja painaa menemään all naturellina. :'D Noh, eipä siellä kauheasti mikään hölsky, niin ei se juurikaan edes häiritse, hehe. xDD

Otin kaiken varalta mukaan myös ohueen neuleen, mutta seisomapaikoilla ei tullut kyllä kylmä. Onneksi siis päällä oli hihaton, eikä jokin hiostava villapaita, jota ei olisi saanut pois.

Keikka oli kaiken kaikkiaan aika mainio. :) Kyseessä ei ollut mitenkään lempibändini (vaan enemmänkin menin sinne Mikon seuraksi), mutta siitä huolimatta musiikki oli hyvää! Hieman alkoi loppua kohden kaikki biisit kuulostamaan samalta sekä jalkani sanomaan GRAAAAHH! :'DD Lämppärinä esiintyi Santa Cruz.



Ärsyttää muuten suunnattomasti tämä olematon valon määrä päivisin, sillä tuntuu ettei enää ikinä ehditä ottamaan asukuvia ulkosalla! D: Nämä sisätilaotokset ovat aivan hirveän keltaiset ja rakeiset, mutta yhhyyy en haluaisi lopettaa asujen ikuistamista näin typerän jutun takia. Y_Y Saisinko mahdollisesti milllään kotiini valokuvastudion tai vaihtoehtoisesti valoisan vuodenajan aina kuvien oton ajaksi?

Muuten meille kuuluu tänne aika pitkälti kipeilyä, kipeilyä ja kipeilyä. =_=' Taikan flunssa tarttui minuun, ja pieni mitätön nuha on muuttunut 24/7 vuotavaksi niagranputoukseksi! Lisäksi päässä tuntuu omituiselta ja huuletkin ovat rohtuneet aivan rikkinäisiksi... Onneksi sentään ehdin käydä eilen ystävän kanssa kaupungilla kun olin vielä suhteellisen hyvän vointinen (toivottavasti en muuten tartuttanut). Oli niiin ihanaa nähdä pitkästä aikaa, höpötellä ja löpötellä läpi kaikki kuulumiset sekä kahvitella rauhassa!<3 Mä niin tarvitsen noita hetkiä! Tuntuu, kuin nyt olisi taas akut latautuneet jaksamaan tulevan viikon koettelemuksia. :')

Mitäs teidän päiviin kuuluu? Ja mitäs piditte keikka-asustani? :)

maanantai 9. marraskuuta 2015

Arkikuvahaaste 12

Kahdestoista siloittelematon kuva arjestamme. Äiti ja lapsi.


Kappas, viime kerrasta vierähti taas tovi jos toinenkin, mutta ei hätää! Täältä pesee tuoretta arkikuvaa jälleen! :) Meillä ollaan palattu erilaisen viikonlopun jäljiltä takaisin arjen pyöritykseen, maanantain saavuttua paikalle. Kylläpäs sitä ehtikin tulla taas kamala ikävä pikkuista, ja vielä suurempi sylitys oli tarpeen saatuamme kuulla Taikan sairastuttua mummulareissun aikana flunssaan. :( Kuumeisen-nuhainen pikku potilas oli sunnuntaisten päiväunien jälkeen melko väsynyt ja vaisu, mutta saatuaan nassuunsa panadolia, tuli selkeästi paremman vointiseksi hetkessä. Yskää ei onneksi ole muuta kuin hieman nukkuessa,ja muutenkin tänään olo on tänään jo onneksi eilistä terveempi. :')

Arkikuvassa tällä kertaa minä ja Taika läppärin ääressä. Tyttö rakastaa katsella erinäisiä kuvia, ja nimetä/kysyä mikä tai kuka niissä on. Kuvassa taidan selata facebookia ja Taika tunnistaa kuka kuvassa on. :) Samoin blogini vanhojen postauksien sekä instagramin katseleminen on hänestä huippua. Kaikki somet ja paikat missä on kuvia. Mielellään vielä kuvia, joissa esiintyy tuttuja naamoja. ^^

Taustalla näkyy sekainen expedit-hylly, joka Taikan tavaroiden myötä ei vain ikinä onnistu näyttämään siistiltä. Lattiallakin näyttää lojuvan leluja, vaikka juurihan tehtiin iso siivous sunnuntaina ennen Taikan hakemista hoidosta... Oli muuten harvinaisen mukavaa hommaa, kun paikalla ei ollut ketään mini-ihmistä sabotoimassa ja sotkemassa kaikkea heti perässä kävellessä. :''D

Tällaista tänään.

lauantai 7. marraskuuta 2015

Erilainen viikonloppu

Yksin kotona. Milloinkohan tällainen luksus tapahtui viimeksi, jos ei lasketa sellaisia max. tunnin mittaisia jaksoja kun Mikko on käynyt Taikan kanssa vaunulenkillä tai muuta vastaavaa? Ehkä vappuna, kun Taika lähti mummilaan ja Mikolla oli aamuvuoro ennen illalla alkavia illanistujaisia ystävien kanssa. Tänään kuvio on jokseenkin samanlainen, mutta pippaloiden järjestämisen sijaan ollaan lähdössä illalla keikalle.

Mitä tekee Maria saadessaan olla kotona yksin koko aamun? No tietysti herää seitsemältä (vessahätään, eikä sitten osaakaan enää saada unta), syö aamupalan, juo rauhassa aamukahvia, kaivaa jäähyllä olleen lapasenkudonta-projektin ja katsoo Netflixistä Hannibal-sarjaa. Suunnittelee menevänsä puolilta päivin jumppaan, mutta peruu sen koska kokee olevansa kotihiirenä onnellisempi ihminen. Ah, miten ihanaa onkaan välillä rentoutua omissa oloissa. Kutoa itselleen haaveilemiaan lapasia, eikä keskittyä aina Taikalle meneviin talvilämmikkeisiin tai pukin konttiin laitettaviin lahjuksiin. Kyllä sitä pienistä ja typeristä asioista voikaan tulla iloiseksi. Vaihteeksi näin päin!

Käytiin eilen viemässä Taika isovanhempien autolle, ja he lähtivät yhdessä mummilaan viikonlopuksi. Pääsevät viettämään pitkästä aikaa yhteistä laatuaikaa ilman äitiä ja isiä. Sillä välin me saamme hetken hengähtää ja olla ihan vain kaksistaan. Suunniteltiin menevämme syömään sushia, mutta ohikulkumatkalla törmäsimmekin nepalilaiseen ravintolaan. Ei perhana, pitäiskö sittenkin mennä sinne? Onhan siitä jo ties kuinka monta vuotta kun oltiin siellä viimeksi? Hetken aikaa pohdittuamme vaakakuppi heilahti kohti ex-temporea ideaa. Ruoka oli herkullista. Ja ehtiihän siellä sushilla käymään sitten joskus toistekin.

Koru-Keskiaikamarkkinat, Paita-2nd hand, Hame-H&M, Vyö-?
Syömisen jälkeen päädyttiin livistämään vielä yksille lasillisille, jonnekin missä ei olla vielä koskaan käyty. Kaunis, hieman överi ja ylikoristeltu pubi oli miellyttävä elämys. Ja saamani irish coffee ehkä paras mitä olen tähän asti maistanut. Istuskeltiin ja tunnelmoitiin. Juteltiin elämän tavoitteista ja merkityksistä. Sitten paluumatkalla kipitettiin käymään kaupassa ja palattiin kotiin. Hetken päästä hilpastiin saunaan ja juotiin rauhassa siiderit kuumilla lauteilla. Tekstailen mummulaan ja varmistan onhan ilta sujunut mutkitta. Katselen ikävän pistos sydämessä vastaanottamani videon juoksentelevasta Taikasta. Uudelleen ja uudelleen toistan pätkää puhelimessani, kunnes palaudun tähän hetkeen ja muistan, että kohta jo nähdään taas. Jatkettiin iltaa sohvalla, katsoen riipivän jännittävän elokuvan The Caller, jonka jälkeen lähdettiin yöpuulle. Ihana ilta. Ja päivä kaiken kaikkiaan.

Nyt minä palaan lempipuuhani ääreen ja painan nappulasta play:ta.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Väsynyt Syksy

Marraskuu. Tuntuupas oudolta, että tämä vuosi alkaa jo aivan kohta olemaan pulkassa. Blogissa on menty vähän sekavin fiiliksin, enkä tälläkään kertaa oikein tiedä mistä kertoisin. Asukuvat (hyvin kökköiset sellaiset) ovat odotelleet valmiina jo muutamia päiviä, mutta pää lyö tyhjää. Aiheideoita kyllä olisi, mutta mikään niistä ei vain tunnu just nyt hyvältä. Mennäänpä siis tälläkin kertaa tällaisella vapaamuotoisella sepustuksella, kun sillä tuulella taas olen.

Tämä syksy on ollut mulle aika raskas. Vaikka mukaan onkin mahtunut tulevaisuuden suunnittelua ja haaveiden kurottelemista, useimmiten olen mennyt sieltä, missä aita on matalin. Tai oikeastaan, missä sitä ei ole ollenkaan. Syksyn alussa musta alkoi vahvasti tuntua, että on tullut aika siirtyä eteenpäin. Haluan jatkaa elämääni ja jättää kotiäitiyden taakseni. Vaikka mietinkin raskaana ollessani haluavani olla ainakin kaksi vuotta kotona, syyskuussa ainiainen kotielämä alkoi maistua pahvilta. En vaan jaksa enää kukkua neljän seinän sisällä, saaden päiviini sisältöä pihalla ulkoilemisesta ja kotitöistä. Vaikka lapsen kasvattaminen onkin ihanaa ja palkitsevaa, on se myös äärimmäisen uuvuttavaa ja kuluttaa voimavarani nolliin. Tämä neiti kun ei todellakaan ole sieltä rauhallisimmasta päästä! Temperamenttia löytyy oikein olan takaa, ja voin vain odottaa kauhulla millainen tulee olemaan se kahden-kolmen vuoden iässä tuleva oikea uhma, jos ei kerran tämä ole vielä sitä. Voin suoraan sanoa olevani 80% lapsenhoitoajasta totaalisen hermona, kun kaikki on tytön mielestä huonosti. Koko ajan pitää narista jostakin ja mikään ei kelpaa. Ja miksi ihmeessä taaperon täytyy olla tässä vaiheessa jo niin hemmetin taitava ärsyttäjä? Voin sanoa että v-käyrä ei kovin paljoa korkeammalle voi enää nousta, kun riiviö kaivaa kukkamullat lattialle, ripottelee kissanruoat pisin huoneistoa sekä kaataa maitokahvini matolle. Piirtelee tapeteille kuulakärkikynällä, repii juuri askarrellut isänpäiväkortit ja syö hammastahnat suoraan tuubista. AAARGH.

Saappaat, vyö ja sukkikset - H&M, Kaulakoru - Crazy Factory, Loput - 2nd hand
Jos joku sanoo vauvavuoden olevan sitä raskainta lapsiaikaa, niin minä väittäisin kyllä taaperoajan olevan vieläkin raskaampaa. Onneksi yöni voin sentään nukkua rauhassa. Muuten hirttosilmukka odottelisi jo valmiina parvekkeelta roikkumassa. Kaiken edellämainitun ärsytyksen lisäksi parisuhteessa ei ole eletty lainkaan sitä kukoistavinta aikaa. Siitä en halua tänne sen enempää kirjoitella, mutta mainitsen vain olevani perhe-elämän saralta melko puhki palanut ihmisraunio. Onneksi surkeiden päivien rinnalla on myös niitä ihan kivojakin hetkiä, jolloin tuntuu että kyllä tämä tästä. Mä todella toivon että vielä lähitulevaisuudessa perheestä tulee itselleni se voimavara, eikä voimia vievä ja väsyttävä asia.

Kuten jossain vaiheessa hieman vihjaisin, päädyin alkusyksystä hakemaan uuteen kouluun. Sain  eräänä iltana suihkussa ihmeellisen päähänpiston haluavani oikeasti kätilöksi. Mietin kyseistä uraa jo joskus sh-kouluun hakiessani, ajatellen että voisin erikoistua siihen sitten koulun jälkeen, mutta haaveet unohtuivat ja jäivät kummittelemaan takaraivooni sellaiseksi ehkä sitten joskus jos siltä vielä tuntuu -jutuksi. Sinä iltana istahdin suihkun jälkeen koneen ääreen ja päädyin googlettamaan Turun kätilö-opintoja ja niiden hakuaikoja. Silmäni meinasivat pompata päästä huomattuani, että kätilökoulun hakuaika oli juuri nyt ja loppuisi seuraavana päivänä. Hetken mielijohteesta ilmoittauduin mukaan hakuun ja aloin elätellä toiveita miten tammikuussa pääsisin aloittamaan opintoni uudessa paikassa (saaden tietysti myös korvattua aika paljon, lähes valmiilla sh-papereillani). Ajattelin sen olevan jotain mystistä "kohtaloa", kun kaikki palaset tuntuivat loksahtavan täydellisesti kohdalleen. Tiesin, että kätilö-linjalle on melko vaikeaa päästä, mutta ajattelin sairaanhoidollisten kokemuksieni ansiosta minun olevan sinne melko tervetullut.

Noh... En päässyt sisään. Oikeastaan olin niin onneton, että en saanut kutsua edes pääsykokeeseen, sillä nähtävästi lukion 7,8 -keskiarvoni oli kaikkien hakijoiden joukossa aivan liian surkea. Harmittaa ja ärsyttää, koska olin jo niin psyykkautunut uuteen alkuun sun muuhun sellaiseen. Toisaalta, mitään ei ole multa varsinaisesti poissuljettu, sillä voin yhä ihan yhtä sujuvasti lisäkouluttautua kätilöksi sen jälkeen kun valmistun sairaanhoitajan ammattiin. Ja tarkemmin tätä asiaa miettiessäni, en oikeastaan ole varma haluanko kyseiseen työhön.. No jaa. Katsotaan mihin päin elämä sitten päättää kääntyä.

Sovittiin, että olen Taikan kanssa kotona vielä ensi kevään ajan ja tyttö aloittaisi päivä- (sekä ilta-?) hoidon vasta kahden vuoden iässä. Niinhän sitä oli alusta asti suunniteltu, mutta ääh miten rasittavalta tuntuukaan olla kotona. Sehän kun tarkoittaisi sitä, että aloittaisin opinnot vasta ensi vuoden syksyllä. Siihen on melkein vuosi! Ääääh...

Noh, mistä sitten olen niitä voimavarojani repinyt? Hyvä kysymys... Ei ole tullut kauheasti nähtyä ystäviä, vaikka muutaman kanssa ollaankin onneksi oltu suhteellisen hyvin yhteydessä. Tuntuu, että kaikilla muillakin on omat kiireensä ja stressinsä stressattavana. Ei ole aikaa minun typerille jutuilleni, mikä on tosin ihan ymmärrettävää. Onneksi sentään yksi ihana asia syksyn aikana on tapahtunut, ja se on ollut bändini löytäminen! :') Uusi yhteisö, uudet ihmiset, uusi rakas harrastus ja uusi tapa paeta todellisuutta. Bänditreenien jälkeen suorastaan tulvin onnellisuutta, intoa ja inspiraatiota! Sen jälkeiset kaksi päivää elän täydessä symbioosissa koskettimistooni ja työstän biisejä tai suunnittelen tulevia kappaleita. Sitten se palo haihtuu, kunnes pääsen jälleen treenikselle ja kaikki alkaa alusta.

Tiedän että mulla on aina sata rautaa tulessa. Mä tykkään siitä, että on samaan aikaan meneillä yhtä, toista ja kolmatta sekä suunnitelmissa neljättä, viidettä ja kuudetta. En vain osaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, vaan pakko miettiä koko ajan eteen päin. Tää on ihan kiva, mutta mitä seuraavaksi? Tiedän, että voisi toisinaan ottaa easymmin ja vain nauttia siitä mihin elämä vie ja mikä on läsnä juuri tässä ja nyt. Mutta en vain osaa. Olen jatkuvasti eteenpäin puhkuava veturi, ja voin vain kuvitella, miten ärsyttävää niillä elämäni läheisillä voi joskus olla. Onneksi en sentään ole pahimmasta päästä. Ihan vain semi puhkuava sellainen, joka haluaa toisinaan olla vain puussa loikoileva laiskiainen.

Ennen tämän postauksen aloittamista meinasin listata Puutalobaby:n tavoin sata syytä olla onnellinen. Sitten tajusin että just nyt mä en vaan jaksa, vaan keskityn sellaisen väkertämiseen jonain toisena, otollisempana hetkenä. Sen sijaan teen minilistan asioista, jotka ilahduttavat mua just nyt:

  • Edellispäivänä kirpparilta löytämäni vaatteet Taikalle sekä super ihanat Riekerin talvisaappaat minulle, jotka maksoivat vain seitsemän euroa!
  • Onnistuneesti kudotut (elämäni ensimmäiset) villahousut Taikalle. Olin aluksi etsimässä sellaisia kirpulta, kunnes tajusin että perhana, mähän voisin tehdä sellaset ite!
  • Kutominen ylipäätään. Se vain on niin kivaa ja rauhoittavaa pikku puuhastelua.
  • Tuleva viikonloppu, jolloin mennään keikalle ja sushille.
  • Toivottavasti lähitulevaisuudessa toteutuva tyttöjen ilta.<3
  • Uusi Naketanon takki, joka on kiva!
  • Tämäniltainen tortilla-/ peli-ilta kaverin kanssa.
  • Kivuttomuus. Pahimmat selkä-, niska-, pää- ja jalkasäryt ovat takana päin.
  • Twin Peaks.
  • Kulta Katriinan luomukahvi, tuoretaatelit, tumma chili-suklaa, tee, punaviini, tosi tumma reissumies, paistettu kananmuna, avokado. Niin hyväää<3
  • Kilot, jotka pysyvät loitolla.
  • Villasukat.