lauantai 28. helmikuuta 2015

Sisustuskärpänen

Kuten tarkkasilmäisemmät muutama postaus sitten saattoivat huomata, meillä on eteisessä uusi liitutaulu-sisustustarra! 8) Bongasin sellaisen sattumalta Tigeristä, eikä kolmen euron hinta epäilyttänyt viedä löytöä kotiin asti. Kaupasta ei löytynyt tauluun sopivia pikkuliituja (lukuunottamatta paketissa valmiiksi tulleita paria liitua), mutta liikkeessä työskentelevä vanha koulukaverini vinkkasi myynnissä olevien isojen värikkäiden katuliitujen hyödyntämistä. Porkkanan teroittimella liitujen kärjet sai sopivan teräviksi ja piirtäminen sujui kuin unelma! ^.^

Taululle saa hauskasti piirrettyä tai kirjoitettua mitä haluaa, ja putsaaminen onnistuu pelkällä kostealla paperilla. :----) Toinen liitutaulu-tarra löytyy meidän jääkaapin viereiseltä astiakaapilta, johon tykkään kirjoitella päivän ruoan. ^^

Ainoa tylsä juttu koko projektissa oli tarrojen osittainen "kuplistuminen" kiinnitetystä pinnasta. Tämä saattaa johtua siitä ettemme ymmärtäneet puhdistaa kaapin ovia rasvaa poistavalla aineella ennen tarrojen länttäämistä. Noh, ensi kerralla ollaan viisaampia. :D Eivät nämä tarrat ehkä ihan meidän kämpän tyylisiä ole, mutta hauskoja yksityiskohtia muuten niin tummanpuhuvaan ympäristöön.

En oikeastaan osaa yksiselitteisesti edes kuvailla sisustustyyliämme, vaikka kovasti sellaisen ajattelemme meillä (tietysti) olevan. Kodistamme löytyy suurimmaksi osaksi tummia, mustia tai puisia huonekaluja. Haaveissa olisi saada keskiaikaisen linnan kaltainen tunnelma fantasianomaisen hobittilan sekoituksella. Tummaa, mahdollisesti hillitysti koristeellisesti veistettyä täyspuuta, kauniilla pronssisilla kahvoilla ja somisteilla.

Koristeet muodostuvat intialais- ja afrikkalais-vibaisista esineistä ripauksella goottimaista hulluutta. (:D) Värillisiä kristalleja ja laseja, lyhtyjä ja roikkuvia killuttimia, mystisiä maalauksia, paljon pieniä kehyksiä, punottuja maanläheisiä rottinki-koreja, savitöitä, suitsukkeita, ruukkuja, kirjoja, kynttilöitä, huonekasveja, soittimia ja tekstiilejä. Kelloja,peilejä, koruja, hullunkurisia kuoseja ja psykedeelisiä yhdistelmiä. Tai ainakin jotain sinne päin! xD Suuresta puisesta pianosta olen unelmoinut jo ainakin seitsemän vuotta...

Minun fantasioissani kotini näyttäisi sokkeloiselta noidan kololta, jossa seinät olisivat täynnä tauluja ja hyllyt erinäisiä purkkeja ja purnukoita. Joskus rakensin päähäni selkeän vision "hullun kellonaisen" seinän, joka luonnollisesti olisi täynnä useita erilaisia kelloja joista jokainen olisi eri ajassa. :D Hahaa! Mikko ei tähän hullunkuriseen ajatukseeni oikein syttynyt, vaikka minusta siinä ei olisi vieläkään mitään vikaa. >.<' On sitten asia aivan toinen, viihtyisikö luonani kukaan muu lisäkseni vai passitettaisiinko minut kotini nähtyä saman tien hullujen huoneelle....

Tässä hieman havainnoillistavia kuvalöydöksiä Pinterestistä:



Oijoi näitä ihanuuksia! Ja tiedättekö mitä, innostuin selailemaan Pinterestin tarjontaa niin paljon että taidan tehdä "unelmieni koti" -aiheesta vielä toisen oman merkintänsä! :D Löytyi nimittäin niin paljon kaikkea huikeaa mitä haluan jakaa tänne! *__*<3


Alettiin kuumeilla Mikon kanssa olohuoneeseemme jalkalamppua, kun sohvan viereinen nurkkaus näytti ihan lamppua kaipaavalta. Selasimme Ikean tarjontaa sekä tori.fi:n paikallistarjontaa. Mikään ei napannut, ja vanhoissakin lampuissa hinnat olivat pilvissä! Päätimme katsastaa lähikirpparimme jalkalampputarjonnan ja kappas, JUURI oikeanlainen sieltä löytyikin!

(Okei, nämä meidän ostokset näyttävät aika mitättömiltä edellisten pinterest-otteen rinnalla, mutta kuitenkin.. :D)

Ta-daa! :) Varjostin ei ollut tässä kyllä kummoinen, mutta tuo jalka, ah tuo jalka!!!<3 Täyttä puuta ja niin kauniisti veistetty!

Ihan huikea löytö, ja vaan neljällä kympillä! : )) Mietittiin että voisi olla jopa jännää tuunata tai tehdä aivan ikioma varjostin, mutta katsotaan sitä sitten.... joskus tulevaisuudessa. Toistaiseksi kelpaa näinkin!

Lisäksi törmäsimme vahingossa kirpputorilla myös tällaiseen aivan mielettömän hienoon pikkupöytään joka oli vain "ihan pakko saada"! <3__<3 Minun silmääni tyyli näyttää hieman aasialais-intialaiselta, mutta myyntilapussa luki englantilainen. Huups.. XD

Niiiiin upea etten kestä! <3____<3 Pöydän paikka ei ole vielä päätetty, mutta haluaisin pitää sitä olohuoneessa, eikä piilottaa jämähuone-makkariimme. xDD


Mitäs tykkäätte ostoksista? :) Entäs täsmääkö minun sisustushaaveeni teidän sisustustoiveisiin?

maanantai 23. helmikuuta 2015

Arkikuvahaaste 3

Kolmas rehellinen arkikuva elämästämme tulee tässä! Vähän nolottaa julkaista näitä, kun tuntuu että mitä pidemmälle mennään sitä sotkuisempia kuvia saadaan. :''D Osuvampi nimi voisikin olla Sotkukuvahaaste?...

No joo... Kuvassa näkyy aikaisemmin mainitsemani Taikan äitiäitiäiti-asenne, jonka vuoksi sylissä on ihan pakko olla koko ajan. Päivällinen (=kädessäni oleva pikkukulho) onnistuu paljon helpommin vauvan kanssa lattialla kuin vauvan kanssa pöydän ääressä. Lattialla vauva saattaa hyvässä lykyssä innostua leikkimään vieressä olevilla leluilla, eikä äidin tarvitse koko aikaa pitää häntä tiukkaassa otteessa ettei putoaisi.

- Taikan istuminen on tehnyt vähän takapakkia, sillä tällä hetkellä Taika ei enää "viitsi" harjoitella sitä yhtä ahkerasti kuin ennen. Muru nojautuu taakse päin tai valahtaa helposti jommalle kummalle sivulle. Hänen takanaan täytyy joko istua haara-asennossa, jolloin omat jalat tukevat molemmin puolin, tai asetella ympärille kaikkia mahdollisia vilttiviritelmiä ja tyynyjä (siksi niitä on niin paljon myös kuvan lattialla). Päänsä pöydän reunaan kolauttanut bebe kun ei ole kovinkaan iloinen näky kenenkään mielestä. :<

- Sohvan vieressä majailee äidin pakollinen vesipullo, joka täytyy täyttää heti kun se tyhjenee! Juominen on terveellistä ja edistää kehon hyvinvointia sekä on hyväksi painon pudotukselle. Olen onnekseni melko hyvä juomaan, sillä minun ei tarvitse etrityisemmin pakottaa itseäni tyhjentämään suositusten mukaisia litroja päivässä. Jos vierelläni ei kuitenkaan ole isoa juomapulloa suurimman osan ajasta, juominen vain unohtuu.

- Leluja, leluja, leluja... Vaikka meillä miten siivoaisi, lelujen määrä erinäisissä paikoissa on vakio. Ihan turhaa siis nähdä edes vaivaa laittaakseen ne takaisin lelukoriin.

- Sohvalla majailee isin (=Mikon) työkalulaatikko sekä paikkaansa etsivä mikrofoni-salkku.

- Pöydällä satunnaisia vaatteita ja astioita sekä ympärillä Taikan repimiä palasia Ikea- ja vaatelehdistä.

lauantai 21. helmikuuta 2015

Hetki rauhaa

Ahhh tätä tunnetta kun eilisen juoksutreenin jäljiltä reidet ja pohkeet ovat kipeinä ja pikkuiset alavatsakihakset huutelevat hellinä olemassaolostaan. Mietin eilen että haluaisin juosta viisi kilometriä, mutta jaksoin vain neljä. Ja niistäkin kahden ensimmäisen jälkeen hetken kävelin ja sitten jatkoin taas juoksua. Melkoista urheiluun opetteluahan tämä yhä on, vaikka tuostakin puolen tunnin suorituksesta olin jo aika ylpeä.

Muutama vuosi sitten kun aloittelin kuntoilua ensi kertaa, kaksikymmentä minuuttia juoksua (eli silloisella kunnollani = 2km) oli jo suuri saavutus. Luokittelen itseni tässäkin tilassa melkoisen rapakuntoiseksi, mutta jos asiaa ajatellaan laajemmin kuntoni on tuohon entiseen aluskuntoon nähden melko hyvä! Ensinnäkin, jaksan juosta selkeästi kahta kilometriä (ja kahtakymmentä minuuttia) enemmän ja LISÄKSI painoni on huomattavasti suurempi kuin silloin. Sehän on ihan järjen kanssa ajateltunakin selvää, että painavampana myös lihakset tekevät kovemmin töitä. Tämänhetkisen treenaamiseni voisi siis verrata siihen, että olisin vanhana minänä, 15 kiloa kevyempänä treenannut kolme viisikiloista kahvakuulaa selkärepussani. Ja sehän takuulla olisi melkoista duunia...

Liityttyäni Elixiaan sain kaupan päälle kaksi ilmaista personal trainer -tapaamista, jotka yhä vieläkin ovat jääneet käyttämättä. Olen kuitenkin hiljalleen harkinnut ainakin ensimmäisen sellaisen toteuttamista, mutta edelleenkin rasvanpoltto-ohjelman teettäminen kilpirauhasen vajaatoimintaisena tuntuu hieman tyhmältä. Miksi tekisin rasvanpoltto-ohjelmia jos ei kroppani yksinkertaisesti pysty polttamaan rasvaa? Hmmmhh rasittavaa.... Haluan jo lääkitykseni (ja kehoni) kuntoon! :'O

Taikalla on meneillään todella turhauttava äiti-kausi. Äiti, äiti, äiti! Ei isi, ei lelut ei lattialla ei kävelytelineessä. VAIN JA AINOASTAAN äidin sylissä on hyvä, hetken aikaa viihtyy joskus vieressä aiivan minussa kiinni sohvalla istuessa. Kunnes se hetki on ohi, ja syliin on pakko päästä.

Se on oikeasti tosi raskasta kun ei saa hetkeäkään rauhaa. Vaikka Mikko olisi kotona jakamassa Taikan hoitoa kanssani, todellisuudessa minä joudun hoitamaan häntä koko ajan. Uskon tämän olevan vaikeaa myös Mikolle, kun isin syli ei jostain syystä vain kelpaa. Tai kelpaa se silloin kun minä olen poissa kotoa (=näkyviltä), mutta auta armias jos Taika kuulee ääneni tai näkee vilauksenkin minusta, alkaa huuto. Lisäksi kun sylikään ei sellaisenaan riitä. Sylissä on saatava heti uutta ohjelmaa ja tekemistä, kuroteltava kaikkeen mahdolliseen ympäröivään. Sitten kun vauvan taas laskee hetkeksi leikkimatolle (jotta hän pääsisi kunnolla leikkimään kurottelemillaan leluilla) huuto alkaa taas.

Juuri eilen puhuttiin Mikon kanssa miten erilaista on kun minä olen Taikan kanssa kaksin kotona verrattuna siihen kun Mikko on hänen kanssaan kaksin kotona. Mikko pääsee vapaasti tekemään mitä tykkää, kunhan välillä vilkaisee lattialle Taikan leikkivän yhä kiltisti. Minun kohdallani taas Taika vaatii huomiota ja syliä koko ajan. On tietysti todella ihanaa tietää minun olevan hänelle tärkeä, mutta hei joku raja pliis! T_T'

Uskon tämän helpottavan heti kun neiti oppii ryömimään ja konttaamaan, mutta vaikeaahan se on oppia jos ei suostu edes harjoittelemaan.

Raskaita aikoja, mutta onneksi saan edes nukkua öisin.<3 Hyvillä yöunilla jaksaa mitä vaan ja niitä oppii arvostamaan vasta kun ne menettää. Eilen puolenyön aikaan Taika heräsi odottamattomasti, eikä kahdesta nukutuksesta huolimatta meinannut nukahtaa uudestaan. Annoin maitoa ja nukutin kolmannen kerran. Laitoin pinnasänkyyn ja menin makuulle. Viisi minuuttia rauhaa, kunnes rääkäisy.

GRÄÄÄÄÄ!

Eiiihh, nyt se taas heräsi! Noh, odottelen hetken ja menen... 


Hiljaista. Viisi minuuttia, kymmenen minuuttia.

Huh, sittenkin nukahti taas! Aaaah kiitos kiitos kiitos<3


torstai 19. helmikuuta 2015

Ulkoilua ja touhuilua

Heiips! Täällä on ollut hieman hulinaista aikaa, niinkuin postaustahdista voi varmaan päätellä. Viikonloppuna juhlimme Mikon serkun häissä ja maanantaina järjestin kotonani pienimuotoiset tyttöjen väliset teekutsut, piirakoilla ja herkuilla. :3 Eilen kaksi päivää kyläillyt pikkusisko lähti takaisin kotiinsa, joten kauppareissut ja kaupunkiseikkailut saavat taas hetkeksi jäädä odottelemaan tulevaisuutta.

Flunssa taitaa vihdoin olla minunkin puolestani selätettynä, vaikka pitkään ja sinnikkäästi se minussa jatkoikin. Kilpirauhas-lääkkeetkin tuntuvat hieman auttavan jaksamisessa, mutta dieetistä huolimatta paino ei ole juurikaan vielä pudonnut. Olo on kuitenkin toiveikas ja ihana kevätaurinko piristää kauniina päivinä synkimmänkin mielen.

Taikalla on tällä hetkellä (7,5 kuisena) puhjennut kokonaiset neljä hammasta, kolme alhaalta ja yksi ylhäällä. Yläikenestä näyttää puskevan piakkoin myös toinen kaveri (eli yhteensä viides), ja tahti on todellakin pistänyt päämme pyörälle. Viimeiset pari yötä tytön unetkin ovat ollaan rauhattomia, vaikka yhtenäisiin yöuniin oltiinkin päästy jo joitakin kuukausia takaperin. Nukkumiseen saattaa tosin vaikuttaa myös epäilemäni korvatulehdus, sillä silloin tällöin olen huomannut Taikan harovan vasenta korvaansa. :( Ensi yönä taidan suosiolla antaa typylle särkylääkettä ja jos korvan hieroskelu jatkuu, joudutaan luultavasti lähtemään lääkäriin.



Satunnaisia faktoja lähipäiviltä:

- Taika osaa sanoa jo selkeästi äiti, kissa, mamma, ämmä ja hei-hei. Yleensä ne tulevat perässä toistettuina, mutta välillä täysin oma-aloitteisesti. Tänään aamulla Taikan makoillessa meidän sängyssä Mikon kanssa ja minun tultua makuuhuoneeseen takaisin vessasta tyttö kuistasi kovaäänisesti minut nähdessään ÄI-TI! :D En uskonut hänen vielä oikeasti ymmärtävän sanojen merkitystä, mutta nähtävästi jonkinlainen yhteys minun ja äiti-sanan välille on selkeästi muodostunut.

- Käytiin edellispäivänä ensi kertaa Turun Mimmin -kirppiksellä ja löydettiin sieltä vaikka mitä! 8) Uuden itämais-vibaisen kattovalaisimen, nahkaiset ecco-kengät Taikalle kesäksi sekä omasta lapsuudesta tutun "joka vauvan lelun", jossa erinäiset eläinhahmot pomppaavat esiin nappuloita ja vipuja painaessa ja pyörittäessä. Samaisesta paikasta olisi löytynyt aivan mielettömän upeita puisia taidokkaasti veistettyjä vanhanaikaisia huonekaluja, joita katselimme haikaillen ja suunnitellen että vielä joskus sisustamme kotimme kuin keskiaikaisen linnan!

- Nana on tuonut meidän kuistille koko puolen vuoden Turussa asumisen aikana varmaan jo yli kymmenen kertaa erinäisiä lintuja, hiiriä ja päästäisiä. X_x' Ensiksi kauhistelin, mutta nykyisin lähinnä ällöän sellaisen ilmestyessä taas kynnysmatolle. Mukavaa vastaanottaa vieraita kun etuovella on vastassa ruumiita...

- Ollaan mietitty Mikon kanssa vanhan puutalon ostoa. :'D Toistaiseksi ajatus on pysynyt vielä hyvin kaukaisena, mutta toive sellaisen kunnostamisesta omanlaiseksemme on aika todellinen. Jännää sinänsä, sillä vielä muutama vuosi sitten vannoin että jos joskus hankimme oman talon haluan sen vain kivestä tai tiilestä.

Pulkkailu-kuvat ovat peräisin viime viikon ulkoiluilta. Taika oli niiii-iiin suloinen pieni pallero punaisella nokalla pikku pakkaslumen keskellä!<3 Jouluna lahjaksi saatu pulkka, pipo ja tutti olivat sattumoisin kaikki samaa sävyä, sekä ehkä ainoat hempeän vaaleanpunaiset asiat koko taloudessamme. :'D Vaikei pulkkailu vielä erityisemmin innostanut, oli kyllä Taikalla ihmeteltävää kun oltiin ulkona koko perheen kanssa! Nanakin innostui kun pihalla oli kerrankin hänelle myös seuraa. :')

Kävi muuten melkoinen tuuri tuon äitiyspakkauksen toppahaalarin kanssa. Se on nimittäin juuri sopiva Taikalle täksi talveksi ja kevääksi. : > Hitusen ehkä iso, mutta eipä se haittaa vielä tuollaista melko vähän liikkuvaa vauvelia.

Mitäs sinne päin kuuluu?

tiistai 10. helmikuuta 2015

Missä mennään musiikin saralla?

Muutama viikko sitten tuttavapariskuntamme kutsui meidät häihinsä. Juhlat päätettiin järestää nopealla aikataululla ja meidät pyydettiin esiintymään niihin vajaan kuukauden päästä. Ensi reaktio oli tietysti "Oii voi että, onneksi olkoon! Tullaan tullaan!" kunnes parin päivän päästä lupaus nostatti minussa paniikin.

Mietin asiaa useasta näkökulmasta, pohtien miten moni juttu sittenkin estää meitä soittamasta isoissa tilaisuuksissa. Ensinnäkin, meillä ei ole tarvittavia äänentoistolaitteita; esiintymis-mikrofoneja (laulu- ja kitara-), telineitä tai kaijuttimia. Toiseksi emme omista kunnollista akustiseen keikkailuun soveltuvaa kitaraa (se jota ollaan joskus synttäreillä käytetty on äitini lainaama), joka on duo:n vuoksi melko tärkeässä asemassa. Kolmanneksi ei olla soitettu yhdessä aikoihin eikä meillä ole mitään omaa soittolistaa jonka voisi esittää aina tarpeen tullen. Ja neljänneksi, meillä ei yksinkertaisesti ole tässä elämäntilanteessa yhtään ylimääräistä aikaa harjoittelemiselle. Mietittiin moneen kertaan voitaisiinko mitenkään saada hääkeikkaa toimimaan, mutta päädyttiin kerta toisensa jälkeen kaiken edellämainitun korjaamisen olevan niin lyhyessä ajassa meille täysin mahdotonta.

Ikävä kyllä jouduimme lopulta perumaan esiintymisemme.


Yhdessä harjoitteleminen on aina ollut meille vähän sellaista puolitosissaan "pelleilemistä", kokeilemalla vähän milloin mitäkin mieleen tulleita juttuja satunnaisin ajoin. Tänäpäivänä yhteinen aika on TODELLA kortilla ja vauvaperheenä treenaaminen ei ymmärrettävistä syistä onnistu koska vaan, etenkään silloin kun Taika nukkuu ja meillä on muka-vapaata. Mikon raskas vuorotyö aiheuttaa molemmille hankaluuksia, emmekä voi siksi aikatauluttaa elämäämme säännölliseksi. Vapaapäiviä on vaihtelevina aikoina, ja kun sellaisia tulee ne bookataan täyteen tekemistä, sukuloimista tai pakollisten asioiden hoitoa. Kun saamme joskus hoitoapua eri kaupungissa asuvilta vanhemmiltamme, pyrimme käyttämään vapaat hetket ystävien näkemiseen. Pyydämmekin lapsenvahteja apuun lähes poikkeuksetta vain jos meidät kutsutaan tai ollaan itse järjestämässä kaveriporukalle yömyöhään kestäviä pippaloita. Ihan kahdenkeskeistä aikaa meillä ei Mikon kanssa siis juurikaan ole.

Ostimme pari vuotta sitten joululahjarahoilla omaksi pitkään havittelemamme nauhoitusmikrofonin. Sillä ollaan nauhoitettu muutamat hassut kappaleet (joista pari täällä :D), mutta muuten se on kiltisti odotellut hyllyssä parempia aikoja...

Yhteinen musisointi aiheuttaa pariskunnille (ainakin meille) myös usein väistämättömiä erimielisyyksiä, sillä läheiselle ihmiselle on helppo sanoa päin naamaa miten asiat omasta mielestä rehellisesti ovat. Harjoitusten jälkeen toista ei pääse "pakoon", vaan riidan tullen aihe jatkuu ruokapöydässä ja nukkumaan mennessä. Joskus kun tappelimme jostain biisistä oikein toden teolla, päätimme jopa jättävämme yhteissoitot kokonaan. Emme halunneet vaarantaa parisuhdettamme siksi että kumpikin vain sattuu olemaan melko tietoinen musikaalisista visioistaan ja omaavan niissä perfektionistisen ja joustamattoman linjan tehdä lopputuloksesta mielikuvaansa noudattaen "just eikä melkein".

Yhteisten harjoittelujen kokonaan lopettamisen -päätös oli arvatenkin hieman impulsiivinen, eikä olekaan onneksi pitänyt. Ollaan kyllä soiteltu myös sen jälkeen, mutta tietynlaisella varovaisuudella innostumatta asiasta liikaa. Myönnän musiikin teon ja harrastamisen olevan helpompaa kun partnerina on joku muu kuin oma puoliso. :'D Oltuani erinäisissä bändeissä ja yhtyeissä harjoitteleminen oli samoin selkeää, sillä treeneille oli varattu aina tietty aika, joka alkoi ja loppui säännöllisesti kerran viikossa. Jos musiikista syntyi kinaa, osapuolet saivat toisistaan taukoa ja pääsivät "viilentämään tunteensa" ennen seuraavia treenejä.


Noin kaksi vuotta sitten lopetin laulutuntini Palmgren-opistolla. Päätös tapahtui yksinkertaisista syistä. En kokenut saavani tunneista erityistä laulullista kehitystä, en jaksanut innostua opiston pakollisista laulutasojen suorittamisista (varsinkin kun olen jo suorittanut elämässäni molemmat laulun perustasot) ja viimeisempänä muttei vähäisempänä, en viihtynyt enää opiston pakollisessa bändissä. Pidin ja pidän kyllä yhä laulamisesta, mutta väkinäinen ja ohjattu bänditoiminta tai itseään toistavat laulutunnit eivät vain olleet enää minua varten.

Haluaisin soittaa bändissä osallistumalla itse bändin muodostumiseen sekä jäsenten ja biisien valintaan. Olisin myös kiinnostunut luomaan omia biisejä (tai työstämään jonkun muun bändiläisen itse tekemiä kappaleita), eikä harjoitella "äkkiä nyt jotain" -tyyppisesti satunnaisia mieleen juolahtaneita covereita seuraavaksi dead line:ksi.

Olisi myös enemmän kuin suotavaa bändin jäsenillä olevan selkeä yhteinen linjaus musiikin tyylistä tai edes suunnilleen yhteneväinen musiikkimaku. Samoin motivaatio, asenne ja tavoitteet bänditoimintaa kohtaan olisvat hyvä olla selkeät ja samanlaiset kaikilla. Opiston bändissä oli toki mukavia ihmisiä, joiden kanssa olisin hyvin voinut jatkaa musiikin tekemistä tulevaisuudessakin, mutta monen lähtökohdat musiikin ja bändin suhteen poikkesivat toisistaan vahvasti. Eikä näitä kaikkia toivomiani asioita tietenkään voi edes vaatia tai odottaa väkinäisesti teetetyltä kokoonpanolta, jolla on tietty opiston nimeämä ohjaaja ja jonka päälimmäinen tarkoitus on harjoitella bändinä olemista ja yhdessä soittamista.


Pari päivää sitten ystävä kysyi minulta olenko suunnitellut jatkavani musiikin, etenkin laulun, harrastamista, hankkiutua bändiin ja/tai ottaa Turussa laulutunteja. Vastaukseni oli etten tiedä. Totuus on, etten ole juurikaan ehtinyt edes ajattelemaan koko asiaa, eläessäni jo valmiiksi melko hulinaista arkea. Tällä hetkellä ainoa "oikea" harrastukseni on kuntosalilla ja jumpissa käyminen, eikä sillekään tunnu riittävän niin paljoa aikaa kuin toivoisin. Kuntoilu onkin uusin villitykseni ainakin siihen saakka kun saan kroppani ensiteen kuntoon, jolloin pääsen taas hurahtamaan johonkin muuhun. Ehkä seuraavaksi vuorossa on taas musiikki?

Toivoisin kyllä pääseväni vielä joskus harjoittamaan laulutaitojani bändissä ja nauhoittamaan lisää biisejä! Olisi myös sikasiistiä kehittyä Mikon kanssa duona ja saada homman pyörimään kivuttomasti, tinkimättä yhteisestä perheajasta ja tuhlaamatta siihen kaikkea vapaa-aikaamme. Olisin samoin kiinnostunut hankkimaan talouteemme lisää erinäisiä soittimia ja oppia soittamaan niitä! Ikuinen intohimoni on tehdä musiikkia käyttäen apuna kaikkia erikoisia huiluja, rumpuja, helistimiä sun muita välineitä joilla mielikuvitustaan rajana pitäen vain kykenee tuottamaan musiikkia! 8) (Esimerkiksi näin Pomplamoose:n tavoin.) Myös laulun äänittäminen useita ääniraitoja samanaikaisesti käyttäen, luoden "kuoromaisen" illuusion kiinnostaa. Itsetehdyn musan lisäksi myös erilaisten covereiden sovittaminen uudenlaisiksi versioiksi olisi jännää! (Tässä samaisen yhtyeen esimerkki tästä.) Musiikin rajattomuus kiehtoo ja haluaisinkin vielä joskus leikitellä sillä oikein sydämeni kyllyydestä kyllästymiseen saakka.

Kyllä vielä joskus - on hyvin kiteytetty ajatukseni tulevaisuudestani musiikin saralla.


Postaksen kuvamateriaali on peräisin satunnaisilta lauluesiintymisiltäni eri vuosina. Tässä linkki, josta pääsee tsekkaamaan opisto-bändimme viimeinen yhteinen keikka Valimolla keväällä 2013.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Nukun ilman tyynyä

...koska niin on vain parasta.


Kaikki alkoi muutama vuosi sitten opiskellessani Nakkilan Villisässä animointia ja kärsiessäni silloin järkyttävistä niska- hartiakivuista. Olen aina ollut melkoinen datis-rotta ja viihdyin teinivuosista lähtien useita tunteja päivässä tietokoneen äärellä. Tuolloin opiskellessani puolen vuoden ajan animaattoriksi koti- ja koulukoneilu oli kuitenkin liikaa ja hartiakivut tekivät minut hulluksi! Jatkuva lihasjännitys luonnottomassa asennossa johti krooniseen särkyyn eikä edes säännöllinen hieronta tuntunut auttavan.

Jatkuvasti kipeilevät niskani saivat huomiota myös muilta kanssaeläjiltä ja sainkin joltain vinkin vaihtaa vanha tyynyni uuteen. Tein työtä käskettyä ja hankimme minulle toisen tyynyn. Kokeiltuani sitä jonkin aikaa ongelma kuitenkin jatkui. Tutkin asiaa lisää ja etsin käsiini ergonomisesti muotoillun niskoja ja hartioita rentouttavan ergonomisen tyynyn. Kyseinen kapistus oli kuitenkin kovin epämukava ja rentoutuminen sen päällä oli vaikeaa. Tyynyn kivikova täyte muistutti sitä kuin nukkuisi kalliolla, ja löysinkin sen tilalle toisen samankaltaisen mutta hieman pehmeämmän yksilön. Omistin jo kaksi ergonomia-tyynyä ja vaihtelin niitä keskenään saadakseni kerta toisensa jälkeen paremman nukkuma-asennon. Kun olenkin joskus vielä, ikävä kyllä, melko vaikeasti nukahtavaa sorttia...


Tyynyjen vaihtelu tuntui toisinaan auttavan, mutta useimmiten se vain ärsytti. Joka ilta ennen unen saamista jouduin rituaalin omaisesti kokeilemaan kaikkia tarjolla oleva vaihtoehtoja saadakseni selville mikä sinä päivänä sattuisi olemaan se oikea rentoutumista mahdollistava kappale. Yhtenä iltana yksikään ei tuntunut sopivalta ja kiukkuksissani jätin tyynyn kokonaan pois.

Tyynyttä makaaminen tuntuu ensiksi oudolta ja väärältä, sillä on niin tottunut pään olevan muuta kehoa ylempänä "korokkeella". Hetken niin oltua siihen alkaa kuitenkin tottua ja asento muuttuu yllättävän mukavaksi. Sinä iltana tyynytön nukkuma-asento rentoutti minut uneen asti. Herättyäni olin häkeltynyt! Hartiani eivät olleet lainkaan niin kipeät mitä normaalisti, enkä joutunut hieromaan niitä pisin päivää välttyäkseni jatkuvalta valittamiselta! Tunne oli aivan uskomaton saatuani vihdoin kipuvapaan päivän.<3

Siitä asti olen nukkunut pääasiassa ilman tyynyä. Joskus sellaista kaipaessani otan tyynyn taas käyttöön, mutta kerta toisensa jälkeen päädyn nukkumaan ilman.

Jos joku siis kärsii minun tavoin kroonisesta niska- hartiasärystä, suosittelen lämpimästi ainakin kokeilemaan tyynytöntä elämää! :) Sen sopivuus riippuu varmasti kunkin henkilön nukkuma-asennosta (itse nukahdan joko mahallani tai joskus kyljellä) sekä kehon rakenteesta, mutta eipä ole kivuissa olevalla paljon menetettävää. Toki itsekin kärsin yhä silloin tällöin  niskakivuista, mutta ne ovat kyllä täysin eri luokkaa mitä silloin tuli koettua.

Aiheesta, millaisen tyynyn kanssa nukkua (vai nukkuako tyynyllä ollenkaan) on useita eri mielipiteitä (esim. täällä yksi). Uskoisin kuitenkin jokaisen löytävän itselleen sopivimman kokeilemalla eri tyylejä. Onko teillä kokemusta ilman tyynyä nukkumisesta?

lauantai 7. helmikuuta 2015

Typerä nainen

Ei jumankauta!


Ah-dis-taaaaa.......


En jaksaisi valittaa samaisesta aiheesta uudestaan ja uudestaan, mutta minunpahan on blogini, joten jos läskiangstailut tursuavat jo korvista, skippaa tämä postaus kokonaan.

Karsean flunssan vuoksi en ole nyt viikkoon päässyt salille. Syömisetkin ovat olleet vähän mitä sattuu koska en ole kipeänä jaksanut laittaa kunnollista ruokaa. Kuiva kurkku ei ole innostanut rouskuvien salaattien syöntiin ja huono-oloisena kalorit ovat muutenkin viimeinen asia mikä oikeasti kiinnostaa. Laihduttaminen tuntuu samoin typerältä, sillä noudatan sitten dieettiä tai en, painoni tulee kuitenkin pysymään tismallen samana siihen asti että kilpirauhas-lääkitykseni asettuu paikalleen. Siihen voi mennä viikkoja tai jopa kuukausia.

Koen itseni luuseriksi kun tiedän muiden katsoessa minua näkevän silmiensä edessä pullukan. Oksettaa, vaikka tiedän ettei syy olekaan varsinaisesti minun... Ensin hyväksyn tilanteen sellaisena kun se on, mutta muutaman minuutin jälkeen en kestäkään katsoa itseäni peilistä ja valokuvista. Kuvottaa. Miten saatoinkaan päästää itseni tähän pisteeseen? Eikö minulla ole ollenkaan itsehillintää?! Entäs jos olisin sittenkin voinut edistää laihduttamista, mutta en vain ole yrittänyt tarpeeksi kovasti?!!

Ystävä lisäsi facebookiin valokuvan noin puolentoista vuoden takaa. Kuvassa oleva minä on juuri muutama päivä sitten saanut tietää olevansa raskaana. Minä, niin hoikkana ja sirona että solisluutkin erottuvat selkeinä ja graafisina. Enkä ollut siinä edes pienimmilläni...

Ahdistaa lisätä blogiin asukuvia eiliseltä. En halua, en suostu näyttämään tältä! Tämä ei ole minä!! Mieleni valehtelee minulle et sinä nyt niiiin iso ole, mutta kuvia katsoessa hävettää.

Äh... Kauheeta narisemista. Mutta tiedättekö mitä, kiiltokuvaelämä ei vain ole mua varten.

Sentään sain vihdoin värjättyä tukkani... Ja muutama päivä sitten Mikko lahjotti minulle ex-temporesti kuvissa näkyvät violetit puiset helmet sekä niihin kuuluvat korvikset.<3

perjantai 6. helmikuuta 2015

Vierastamista?

Neuvolassa ollaan kyselty muutamana viimeisenä kertana joko Taika olisi alkanut vierastamaan.


"Öööh eei kai?" Olen vastannut. Ja lisännyt sitten..

"Tai no kyllä se selkeästi haluaa mun luo enemmän kuin isänsä syliin. Jos oon kotona ja Mikko hoitaa sitä, ni se selkeesti osoittaa mieltään et haluais enemmän äidille."


Ei sitten oikein tiedetty milloin sen vierastamisen olisi pitänyt tulla ja oliko se jo myöhässä aikataulusta.

Eilen sitten mentiin koko perheen voimin ruokaostoksille. (Poistuin kotoa ensi kertaa kuuteen päivään.  Flunssa taitaisi olla vihdoin melko kurissa! o/) Oltiin tulossa parkkihallista ylös kauppakeskukseen hissillä ja jaettiin hissi kahden lapsensa kanssa olleen naisen kanssa. Aika usein varsinkin hieman vanhemmat naiset kiinnittävät Taikaan huomionsa ja kyselevät hänestä jotain pientä.

"Vooi miten suloinen! Onko se tyttö vai poika?"


En ehtinyt edes kunnolla vastata naisen kysymykseen kun yhtäkkiä täysin puskista Taika pillahti itkuun!

"BYÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!"


Vieraan naisen kasvot eivät selvästikään miellyttäneet häntä. :'D Oltiin ihan ihmeissämme, sillä ikinä ennen hän ei välittänyt vaikka ventovieras ottaisi hänet jopa syliinsä!

Hilpeyttämme lisäsi myös naisen seuraava toteamus:

"Oi voi se varmaan pelästyi kun mulla on niin tummat vaatteet!"


Pidäteltiin naurua, koska heh, niinpä mehän ei sitten ollenkaan käytetä tummia vaatteita, siitä tässä varmasti olikin kyse! Tokaisin kuitenkin että taitaa olla ihan vain vierastamista. :'DD



Oivoi<3

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Arkikuvahaaste 2

Toinen rehellinen arkikuva tavallisesta elämästämme. Tältä meidän olohuone näytti eilen aamupäivällä aamupalan jälkeen ennen Mikon iltavuoroa. Lähes samalta se tosin näyttää nykyisin melkein joka päivä. Kaksi kipeää flunssapotilasta lattialla tutkimassa uneliaina leluja.

- Paaaljon leluja joka puolella, sitteri, vaippapussi, räkäpapereita, kävelyteline, paikkansa löytämättömiä koriste-esineitä sekä lelukori.
- Tyynyjä ja vilttejä milloin missäkin, vaihteleville tarkoituksille. Taikan vieressä oleva iso sohvatyyny on tuossa tukemassa Taikan taannoin opittua istumista, jos tyttö sattuukin innostuksissaan kellahtamaan taakse päin.
- Pihapuoleisen oven kynnysmatto on vedetty hassusti ovelle estämään viiman tuloa. Toimiiko se oikeasti on sitten asia erikseen.
- Juurikasvutukkainen mama, jonka maatienharmaan sävyiset luonnonkarvat näyttävät tietyssä valossa aivan ikäihmisten harmailta hiuksilta. :''D Haluun vuorokauteen lisää tunteja ja rauhallisen hetken päästäkseni värjäyshommiin! Väripakettikin odottelee käyttäjäänsä kylppärissä jo varmaan kuukauden verran....
- Lattialla lojuu vaipanvaihto-alusta, sillä jokunen kuukausi sitten itsensä irtisanonut pesukoneemme jouduttiin vaihtamaan toiseen (päältä avattavaan). Näin ollen hyväksi todettu pesukoneen päällis -vaipanvaihtopisteemme siirtyi väliaikaisesti lattialle ja jäikin sitten siihen.
- Mamalla päällä äärimmäisen tyylikkäät kotivaatteet: KappAhl:in miesten osastolta alennuksessa löydetty harmaa xs-kokoinen lököpaita ja Lindexin alesta napatut söötti-kuvioiset kukkaleggarit.

tiistai 3. helmikuuta 2015

Meillä sairastetaan

Huhhuh millaisia aikoja täällä huushollissa ollaan lähipäivinä eletty! @___@' Aloitan kertomukseni alusta, eli viime torstaista.

Viime torstaina ylitin itseni uskaltautumalla menemään tuntemattomien ihmisten kanssa vauvakutsuille. Olin suunnitellut tapaavani muita äitejä jo pitkään, pääsemättä ujouteni vuoksi koskaan itse asiaan. Päätin kuitenkin osallistua tapaamiseen torstaina sortumatta edes peruuttamaan tuloani viime hetken paniikissa. Menimme kutsuille kaksin Taikan kanssa ja epäröinneistäni huolimatta vietimme mukavaa aikaa. :') Leikimme muiden lasten kanssa ja Taika pääsi haltioissaan seuraamaan sivusta myös muiden itsensä kokoisten palleroiden touhuja.

Perjantaina kävimme ystäviemme kanssa saunassa ja vietettiin rentoa iltaa meillä. Samana iltana huomasin kurkkuni kutisevan ja muuttuvan pikkuhiljaa karseaksi hiomapapereiden täyttämäksi saharaksi. Heräsin seuraavana aamuna ennen kuutta kamalaan oloon tietäen heti olevani kipeä. Ihmettelin kovasti mistä ihmeestä olisin voinut saada itselleni flunssan, sillä olen vältellyt riskialttiita paikkoja parhaani mukaan jottei VAIN Taika sairastuisi näin pienenä takiani. Hetken päästä tajusin saaneeni tartunnan mitä todennäköisimmin kutsuilla, sillä yksi lapsista oli kovin räkäinen. :(

Siitä saakka täällä perheessä on sairasteltu. Yritin vältellä Taikaan lähestymistä, siirtämällä lauantaiksi pää-hoitovastuun Mikolle, kunnes saman päivän iltana huomasinne hänenkin sairastuneen. ;_; Kuumeisina, limaisina ja kipeinä olemme keskittyneet vain selviytymään päivistä (ja öistä!) hengissä. Apteekista on haettu vauvojen nenäsuihketta, strepsilsiä sekä särkylääkkeitä. Tälläkin hetkellä päässä tuntuu painetta eikä ajatus tahdo liikkua kunnolla. Graaaah kipeily on hanurista! xP

Meinasin jo kirjoittaa että tänään vointi on jo parempaan päin ja pian oltaisiin luultavasti parantumassa, mutta muutaman tunnin tauon jälkeen joudunkin sanomaan toisin. (Heh, joo yksi vaivainen postaus saattaa kestää minulta useamman tunnin verran kirjoittamisen koska joudun keskeyttämään kirjoitusprosessin milloin misäkin syystä, useimmiten Taikan.) Tänään illalla vointi on ollut paaaljon eilisiltaista huonompi ja Mikon ollessa iltavuorossa olen vain jotenkuten yrittänyt pärjätä. Ei tunnu ainakaan kovin turvalliselta kanniskella 9-kiloista vauvaa ympäriinsä. Rankkaa kun vanhempainvapaalla ei saa sairaslomaa... ~.~'

Jotain hyvää on kuitenkin tapahtunut. Lauantaina, kun Taika ei ollut vielä sairastanut, hän oppi istumaan! :)) Voi sitä onnen määrää, sillä tätä hetkeä oltiin odotettu jo pari viimeistä kuukautta. ^^