perjantai 30. toukokuuta 2014

Pieniä Projekteja

Kaksi päivää viralliseen kesään, vaikka ilmat alkoivatkin lupailemaan jotain muuta. Tässä vielä muutamia kuuman päivän toukokuisia otoksia kirjurista. Haimme tuona päivänä Mikon kanssa kirjastosta lukemista ja jatkoimmekin ajanvietomme niiden parissa. Onpas ihanan rentouttavaa saada pitkästä aikaa lukea jotain muuta kuin sisätauteja tai kirurgista sairaanhoitoa. En muistanutkaan että kirjoista voi oikeasti jopa nauttia. >__<'

Huomenna lähdemme Mikon pikkuveljen ylioppilasjuhliin. Hullua miten nopeasti ne itseään nuoremmatkin vain kasvavat ja aikuistuvat, vaikka juurihan sitä itse oli saman ikäinen ja vasta valmistumassa lukiosta. :'') Ja ajan nopeasta etenemisestä puheenollen, laskettuun aikaan on jäljellä enää 27 päivää, eli alle neljä viikkoa!! Tuntuu sitäkin oudommalta ajatella vauvan olevan jo täysikasvuinen alle VIIKON päästä! Jos hän siis päättäisi syntyä ensi viikon torstaina, kyseessä olisi jo täysin normaali synnytys eikä syntynyttä vauvaa voisi ajatella enää keskoseksi. Äääääää X3

Mikolla alkoi maanantaina viralliset kesätyöt sairaalassa ja minulla jokin aika sitten virallinen äitiysloma. Päivät ovat kuluneet hieman hitaasti, mutta joka päivä olen koittanut kehitellä itselleni jotain pientä projektia. Valmiiksi on muunmuassa tullut vauvan pinasänkyyn hankitun kissaverkon vetoketjujen ompelu (helpottavat huomattavasti vauvan laittamista sänkyyn ja pois ilman että joutuu repimään koko verkko paikoiltaan), pinnasängyn petivaatteiden ja reunapehmusteiden paikalle laittaminen, vartalotyynylle tulevan tyynyliinan ompeleminen (koska sellaisia ei jostain syystä myydä missään D:) sekä kakkossitterin kokoaminen. Näiden lisäksi joka päivä on ollut milloin mitäkin to do -juttua, kuten siivoamista, pyykkäystä tai ruoanlaittoa.

Neuvolassa viimeksi myös käsketiin levätä paljon ja juoda runsaasti vettä. Niitä olenkin tehnyt aika ahkerasti, mutta siitä huolimatta supisteluja tulee yhä päivittäin.Tänään tosin alkoi 37. raskausviikko, joten ehkä supistelu alkaa olla aika normaalia. :')

Maailman söpöimmät metsä-aiheiset petivaatteet<3
Viime viikon kynnet, joissa valkoista ja glitteriä. Jotenkin eivät olleet lainkaan minua, niin revin ne aika nopeasti pois... : D
Tilainin netistä uusia korviksia ja nuo ovat aivan superit! n_n

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Ajatuksia muuttuvasta kehosta

On niin mielettömän hassua miten asioita oppii arvostamaan vasta kun ne menettää. En olisi ikinä uskonut näin käyvän myös minulle, mutta tässä sitä ollaan yhdeksännellä kuulla raskaana haikeudella ihailemassa vanhoja kuvia itsestäni hoikassa ja kauniissa vartalossa.

Vaikka raskauteni olikin alusta asti toivottu ja odotettu, sen tuomat huikeat 20 lisäkiloa ovat kieltämättä olleet minulle kova pala purtavaksi. Totta kai tiesin kilojen kertyvän, mutta olin takuuvarmana päättänyt, ettei minulle tule niitä kuin enintään 15. Pyörittelin silmiäni muiden kertomuksille siitä, että raskauskiloja vain tulee kuin itsestään ja vahvojen mielitekojen sun muiden hormonihuurujen keskellä kilojen ja kalorien laskeminen väistyy helposti tärkeysjärjestyksen viimeiselle sijalle. Onhan raskaana normaalia pyöristyä, mutta kohtuus kaikessa, ajattelin.

Yllätyin kun melkein heti positiivesen raskaustestin jälkeen sain ilon kaupanpäälliseksi kaksi ylimääräistä kiloa. Ensimmäisellä kolmanneksella kiloja ei pitäisi tulla vielä LAINKAAN, mutta meikän vaa'an lukemat pomppasivat kolmannella kuulla jo viisi kiloa suuremmaksi mitä painoni oli ennen raskautta. Viisi kiloa, jotka siis itsessään jo ovat lähes puolet siitä suositellusta keskivertomäärästä (12kg) mitä naiset yleensä raskauden aikana kerryttävät. Ajattelin silloin päättäväisesti olevani vain jokin poikkeustapaus, joka kerää kilonsa jo alkuraskaudesta ja lihoo loppuraskaudesta vain hieman. hohhoh...

Vaikka kävinkin vaa'alla päivittäin, kuukausi kuukaudelta kasvavat lukemat sekä neuvolatädin tuomitsevat kommentit painonnousustani ahdistivat. En kiellä ettenkö tietyllä tavalla päättänyt nauttivani raskaudesta täysillä herkuttelemalla aikaisempia tottumuksia useammin ja syömällä juuri sellaista ruokaa mitä minun tekee mieli. Erityisesti kun paino vain nousi nousemistaan, taistelun turhautumisen hetkinä ajattelin "ihan sama, alamäkeä tässä kuitenkin vain mennään".

Kesäkuu 2013



Toukokuu 2013
Proteiinipitoiset salaatit ja sokerittomat juomat vaihtuivat raskauden myötä pasta-annoksiksi ja epäterveellisiksi joka iltaisiksi herkkumässäilyiksi. Vaikka painonnousuni syy ja vastuu on täysin ja yksin minun, siihen vaikuttivat useat eri tekijät. Alkuraskauden hillitön NÄLKÄ oli jotain sellaista, mitä en ollut koskaan ennen kokenut! O__o Kouluaamuina minun oli pakattava mukaani ylimääräisiä eväitä, jotta pärjäisin aamupalan ja lounaan välisenä aikana ilman nälkäkuoleman omaisia tuntemuskia vatsalaukussani. Ikinä ennen moisia ongelmia ei minulla ollut, vaan päin vastoin ihmettelin syvästi miksi useat luokkakaverini hakevat ensimmäisellä välitunnilla kahviosta leipää tai syövät kahvin kanssa pullaa...

Erityisiä (tai erikoisia) mielitekoja minulla ei raskauden aikana ole toistaiseksi ollut, mutta ennen raskautta osaamani herkuttelujen hillitseminen on nykyisin täysin vieras käsite! Kun herkkuhimo iskee päälle, mikään, siis MIKÄÄN ei auta!!! ;___;' Herkkuja on vain saatava nyt ja heti! Jos ennen pystyin huijaamaan tämänkaltaisia olotiloja keinomakeutetuilla jutuilla, raskauden aikana sellaiset ovat kiellettyjä.

Vaikei liikunta olekaan painonpudotuksen kannalta ruokavaliota tärkeämpää, on sillä toki oma merkityksensä kehon toiminnassa ja hyvinvoinnissa. Alkuraskaudessa rasituksen yhteydessä esiintyneet alavatsakivut pistivät minut lievään liikuntakieltoon. Myöhemmin, kun pahimmat kivut olivat ohitse, tuli talvi ja sen tuomat haasteet liikkeelle lähtemiseen. Samoin vaikeuksia tuova kasvava vatsani, joka liikerajoituksien lisäksi esti minua esimerkiksi vanhojen ulko/toppa-housujen käyttöä. Ajan myötä alavatsakivut palasivat ja selkäsärytkin löysivät perille. Jo rappusten nouseminen tuotti (ja tuottaa yhä) vaikeuksia ja kaupassakäynti väsytti niin kuin olisin juuri juossut mataronin. Voimattomuus ja väsyminen ovat siis kipujen lisäksi olleet yksiä suurimpia hidasteita raskaudenaikaiseen urheilemiseeni.

Elokuu 2013

Heinäkuu 2013
Toukokuu 2013
Muistan kaikkien tämän postausten kuvien ottohetket kuin eilisen. Eihän niistä ole kuin enintään vuosi aikaa! :'o Muistan, miten ajattelin ensimmäisen kuvan mustan mekon olevan päälläni kuin makkarankuori ja korostavan aivan liikaa kehoni pehmeitä kurveja. Puhumattakaan kolmannen ja viidennen bikini-kuvien tuomia mietteitä kehtaanko tämmöisiä läskipaljastuksia edes blogissani julkaista. :'D Vaikka muutaman vuoden takaisen hoikentumiseni myötä tyytyväisyyteni kroppaa kohtaan oli huomattavasti entistä parempi, en voi sanoa olleeni siihen koskaan täysin tyytyväinen. Vielä viime kesänäkin tarkkailin jonkin verran syömisiäni ja kävin enemmän tai vähemmän lenkkeilemässä. Noiden kuvien aikoihin ajattelin, että täydelliseen unelmavartaloon minulla olisi matkaa vielä ainakin seitsemän kiloa.

Nyt bebe sisällä ja 20 kiloa painavampana voin vain haaveilla vielä joskus pääseväni noihin samoihin entisiin mittoihini. ;__; <3 Viimeistään silloin kun vauvamahalleni ilmestyi kovasti pelkäämiäni raskausarpia, toiveet kauniista vartalosta hiipuivat lähes olemattomiin. Kyllähän arvet vaalenevat ja kiloja ropisee jo pelkällä imettämisellä. Silti jossain sisimmässä pelkään etten tule nuoresta iästäni huolimatta enää koskaan saavuttamaan tuota haaveilemaani täydellistä kroppaa... Vaikka tiedän, ettei täydellistä kehoa olekaan ja oma tämänhetkinen raskausmahallinenkin on monen mielestä kaunis, kamppailen kanssani sisäistä ristiriitaisuutta.

Uusi Vuosi 2013-2014
Tammikuu 2014
Toukokuu 2014
Jo uuden vuoden aattona mahani alkoi näkyä, ja kaupasta oli ostettava juhliin uusi tilavampi mekko. Tammikuussa olo oli kuin valaalla, vaikka yllä olevasta tammikuisesta kuvasta tuskin edes huomaa että ulkonäössäni olisi mitään viittauksia raskaudesta. Viimeisessä, toukokuisessa kuvassa kurvini ovat "pahimmillaan". Haluan olla muodoistani ylpeä enkä jaksa välittää että kropassani on tällä hetkellä megajättimahan lisäksi myös ylimääräistä ihraa ja jenkkareita.

Vaikka olenkin totaalisen onnellinen ja innostunut tulevasta synnytyksestä ja vauva-arjesta, lähikuukausiin liittyy myös paljon pelkoa ja epävarmuutta. Yksi epävarmuuteni lähde on raskauden jälkeinen kehoni. En voisi olla kiitollisempi tälle maalliselle ulkokuorelle sen antamasta ja kantamasta lahjasta sekä kaikesta työstä, mitä kroppani on raskauden myötä tehnyt. Se on suoriutunut parhaansa mukaan, enkä voi vihata sitä tai vaatia siltä yhtään enempää. Kaiken sulatteleminen ja hyväksyminen vain vie oman aikansa ja toivonkin pääseväni vielä tämän viha-rakkaus -suhteen toivottuun päähän.<3

Sen ainakin tiedän, että jos joskus vielä totean vartaloni palautuneen entiselleen, osaan arvostaa ja ihannoida sitä täysin uudesta näkökulmasta!

tiistai 27. toukokuuta 2014

Lääkärikäynti

Heipä heii! :----) Kävin tänään neuvolan lääkärissä ja kaikki näytti onnekseni olevan oikein hyvin. :') Viime viikkoisesta supistelukohtauksesta huolimatta kohdunkaulaa oli yhä normaalisti 3cm jäljellä (=ei ollut auennut) ja paikat olivat pehmenneet vain hieman. Synnytys ei siis ole näillä näkymin vielä lähiviikkojen juttuja, vaikka ainahan se vauva voi yllättää. :')

Lääkärin vastaanotolla myös tunnusteltiin vatsani läpi vauvan asentoa sekä ultrattiin mahani vielä sellaisella hauskalla mini-ultralaitteella. >.<' Siitä pikkuisesta näytöstä sitten katsottiin vielä tarkemmin kallon paikka (yhä on kivasti raivotarjonnassa : >) sekä koitettiin kuulla paremmin sydänäänet. Eteisistukan vuoksi sydänäänten kuunteleminen on dopplerin avulla ollut viimeisillä neuvolakäynneilläni hieman haastavaa, mutta aina ne on kuitenkin saatu kuulemaan. Sisäheppuli on samoin aina niin kovin liikkuvainen, ettei hän malta olla paikoillaan edes hetken aikaa dopplatessa. : D Tänään mini-ultrauksessa sitten katseltiin sydäntä ja pääsin näkemään, miten pikkuinen mahavauvani nyrkkeilee! Lääkäri sanoi moisen liikkuvaisuuden olevan aika harvinaista, mutta se on ehdottomasti parempaa kuin liikkumattomuus. :'3 Liikkuvainen sikiö kertoo siitä, että hänellä on kaikki kunnossa.<3



perjantai 23. toukokuuta 2014

Lomatunnelmissa

 Ihanaa kesäistä keliä! Aurinkoa ja vihreyttä kaikkialla.<3 Sisätiloissa toki paahtuu lähes kuoliaaksi. Ja ainakin minulla isomman joukon keskellä nivuset, kainalot ja polvitaipeet tuntuvat loputtomalta niagran putoukselta. -___-' Eipä ainakaan tule ehkä lihottua liikoja, kun keho hikoilee ja kuluttaa jatkuvasti yrittäessä pitää itseään viileänä. Vettäkin kuluu litrakaupalla, lähes tuplasti normaalia enemmän, vaikka muutenkin taidan juoda päivässä ainakin sen 2-3 suositeltua litraa. Mutta eipäs se minua haittaa. Vessassa on tosin ravattava vähintään tunnin välein, sillä rakkokin on vauvan suuren koon vuoksi jo aika olemattoman pieni.

Mutta kaikki on siis täällä päin hyvin! Supistuksia on yhä tullut päivittäin, mutta enää viime merkinnän kaltaista "kohta varmaan mennään synnyttämään" -tuntemuksia ei ole tullut. :') Onhan se vauva kuitenkin vielä hieman keskeneräinen ja paras paikka sille on yhä kohtu.Laskettuun aikaan on tänään tasan 34 päivää, eli hieman alle viisi viikkoa.


Lähipäivät ovat tuntuneet jotenkin hirvittävän levollisilta. Pahimmat koulustressit alkavat olla takana päin ja elo tuntuu hiljalleen lomamaisen rentouttavalta. Tänään menen vielä viimeistä kertaa koululle suorittamaan muutamat rästiin jääneet tentit, joihin olen kerrankin oikeasti lukenut ja joista minulla on melko luotettavat fiilikset! : ) Viimeviikon sisätautitentit (kaksi kappaletta, koska olivat eri moduuleista) masensivat minua vielä jonkin aikaa sitten, kunnes sain tietää päässeeni toisesta niistä hyväksytysti läpi!!! Arvosteluasteikkokin oli 1-5:n sijaan hyväksytty/hylätty, joten on oikeastaan täysin se ja sama saako tentistä täydet pisteet vai onnistuuko ylittämään hyväksytyn rimaa hipoen. : D Pääasia, että läpi on, ja saan siitä moduulista kasaan kaikki opintopisteetkin, jeiii!

Ollaan puistoiltu ja syöty jähes joka päivä jätskiä. :P~ Ensi viikon alussa Mikolla alkaa kesätyöt, joten vielä tämän yhteisen vapaan viikonlopun koitetaan ottaa mahdollisimman rennosti. : >

Tentin jälkeistä odottelua. Mikko oli samaan aikaan vielä kirjoittelemassa kypsyysnäytettä ja mentiin samalla kyydillä kotiin. :3

Ruokaaa~~ Ylemmässä kuvassa Mikon tekemää intialaista kanakastiketta, riisiä ja salaattia. Alemmassa perus yksinäisen kotipäivän ruokaa itselleni. En jaksa juuri koskaan alkaa väsäilemään yksinään itselleni mitään erikoisuuksia tai monimutkaisuuksia, vaan tykkään tehdä juurikin salaatin tai keitän paketin nuudeleita. Tietysti jos edelliseltä päivältä on ruokajämia, syön ensisijaisesti ne. >.<'

Jälleen kerran olin ajatellut valita hiusvärihyllyltä jotain ruskeampaa sävyä, mutta toisin kävi. Tämä punainen kuontalo on ollut päällä yhtäjaksoisesti jo peräti vuoden ja alan hiljalleen huomata hiuslaatuni hiljalleen kärsivän jatkuvasta värjäilystä. : ( Hiusten latvat kuivuvat ja väri haalistuu niistä nykyisin paljon juuria aikaisemmin. Erityisesti punaisen kanssa sävy muuttuu helposti kulahtaneeksi ja värinaamiot auttavat vain pariksi päiväksi. : / (Paitsi Biozell:in mandarin, joka oli suoraansanoen kakkaa!!! Älkää ostako! >:o)

Ajattelin, että jos siirtyisin vaihteeksi ruskeampaan, väri ei kulahtaisi latvoistani niin nopeasti ja juurikasvunikin saattaisi näyttää ookoolta pidempään. Tykkään kuitenkin niin paljon punaisesta, että kuparin oranssiahan sieltä kaupasta taas lähti mukaan.^^' Ehkä yritän aivopestä itseni ruskeampaan pikkuhiljaa kuparin kautta...


No mutta, tällaista tänne kuuluu. : ) Palaillaan taas seuraavien juttujen merkeissä, moi!

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Hellemekko ja huolestunut mamman alku

RV 34+5
Heipäheii! :) Säät ovat suosineet meitä oikein kunnolla, sillä ulkonahan eletään jo täyttä kesähellettä. ^^ Itselleni moinen kuumuus kyllä aiheuttaa pienehköä päänvaivaa pukeutumiseen, sillä pelastaja-farkut eivät tällaisella hiki-ilmalla ole lainkaan sopiva vaihtoehto! >__>'' Yksi päivä yritin kääriä niistä caprit, mutta pillimaisen kireät nilkkakohdat eivät tuntuneet pohkeiden korkeudella järin mukavilta... :'D Onneksi olemassa on siis edes muutamia hellehameita, jotka vielä menevät mahan kanssa. Suurin osa niistä on tosin niin lyhyitä, etten oikein kehtaisi pitää sellaisia paljaiden säärien ja reisien kanssa... p___p' Sukkahousutkaan kun eivät juuri nyt oikein innosta.....

Onkohan minulla muuten näin viimeisillä viikoilla raskaanaolevana vielä erityisen kuuma? Tuntuu ainakin ettei muut kanssaeläjät ainakaan näytä yhtä sulalta vahalta kuin mitä itse koen olevani... Heh. : D

Asukuvat ovat eiliseltä (Kietaisumekko: H&M, "turvahame": Lindex, Laukku: Rodos, Nahkaballeriinat: pikkusiskolta saadut :D, Arskat: Tiger) käytyäni hakemassa keramiikkapajalta vihoviimeisen savityöni sekä koululla kuuntelemassa Mikon raportointiseminaaria. Herra tosiaan saattaa vielä valmistua ennen tulevaa syyslukukautta!!! :'o Nyt kun viimeiset korjauksetkin ovat tehty, pidetään vain peukkuja, että Mikon natsi-oppariohjaaja hyväksyisi vihdoin opparin valmiiksi! Hohhoijaa, kylläpäs on ollut siitäkin aiheesta stressiä kerrakseen... :'S



Opparijuttujen lisäksi eiliseen mahtui vähän muuta, vakavampaakin murehdittavaa... Noin viiden aikaan illtapäivällä tuikitavallinen perushyvä oloni alkoi hiljalleen muuttua omituiseksi. Olen jo aikaisemmin toisinaan tuntenut alavatsassani satunnaisia supisteluja ja menkkamaista jomotusta, joten ajattelin näiden eilisten tuntemusten olevan ensiksi juurikin sellaisia. Poikkeuksellisesti tuntemukset kuitenkin jatkuivat normaalia pitempään, vaikka yleensä ne olivat kestäneet vain vähän aikaa kerrallaan, eivätkä tulleet useammin kuin kerran-kaksi päivässä. Jomotus jatkui useita tunteja, ja aina silloin tällöin alavatsasta puristi melko kovaa. Näiden "piikkien" aikana olo oli melko tuskainen ja aina niiden yllättäessä minun oli huudahdettava kivusta ääneen.

Muutamina hetkinä kivut lähes loppuivat kokonaan, mutta pienen ajan jälkeen ne kuitenkin aina palasivat takaisin. Koitin miettiä mistä moiset supistelut olisivat voineet saada alkunsa, mutta en keksinyt siihen yhtäkään hyvää syytä! Päivän aikana en ollut kävellyt kuin muutamia portaita (+minikävelymatkat autolle ja takaisin). Muuten olin koko ajan lepäillyt tai istuskellut sohvalla. Kellon tultua kymmenen (22.00) aloimme Mikon kanssa todella huolestua. Supistuksia vain tuli ja tuli, pienissä satunnaisissa erissä joilla ei tuntunut olevan mitään kunnollista sääntöä tai säännöllisyyttä kellotettaviksi tai sen enempää luokiteltaviksi. Jossain vaiheessa iltaa olin ottanut paracetamolia, mutta siitä ei tuntunut olevan juuri mitään apua. Aloimme todella ajatella että "Onkohan ensi yölle sitten tulossa itse synnytys?!" koska kaikki merkit alkoivat vahvasti viitata siihen. Synnytysvalmennuksessa ja muualla kuitenkin sanottiin, että kotona ollaan niin pitkään kunnes kivut muuttuvat sietämättömiksi, supistukset tihenevät säännöllisiksi ja alle 5min kestäviksi tai kunnes vedet menevät. Mikään näistä ei minulla eilen toteutunut, joten päätettiin olla ja odotella kotona.

Paniikissa aloin kuitenkin pakkailemaan vielä ajatuksen tasolle jäänyttä sairaalakassiani! Vauvakassi on ollut pakattuja jo aikoja sitten, mutta minulle itselleni tulevat vaatteet ja tavarat ovat olleet vielä pakkaamatta. Menimme nukkumaan puolenyön jälkeen ja vielä sängyssäkin koin muutaman kivuliaan supparin. Mikko sanoi että herättäisin hänet heti, jos siltä alkaa yöllä tuntumaan. Kylkimakuuasennossa olo kuitenkin helpottui ja nukahdin aika nopeasti uneen.

Aamulla heräsin mukavaan kivuttomuuteen ja rauhaan. En ollut heräillyt yöllä ja kaikki oli palautunut ennalleen. Makoilin herättyäni kuitenkin vielä jonkin aikaa sängyssä ja odottelin vauvan perinteisiä aamujumpan kantamia potkuja. Odotteluistani huolimatta potkuja ei tullut! : (( Silloin iski todellinen huoli ja peljo pikkuisesta. Mitä jos kaikki ei olekaan hyvin ja masuvauva voikin huonosti? Entäs jos se ei eilisen jälkeen enää olekaan hengissä?? Onko moinen monen tunnin mittainen supistelukohtaus edes normaalia?? Mikko rauhoitteli ja sanoi että mennään syömään aamupalaa. Kyllä ne potkut vielä tulee.

Herran tehdessä meille leipiä menin kuitenkin laittamaan neuvolatädilleni hätääntynyttä sähköpostia. Kerroin tilanteesta ja siitä, ettei vauva ole aamulla vielä liikkunut. Syönnin yhteydessä tunsin kuitenkin onnekseni jämäkän tömäisyn! "Jeee, se on elossa!!" Sitten vielä kaksi. Neljäs. Viides ja kuudeskin hetken päästä! Ihanaa tietää ettei vauvalla ole ainakaan suurempaa hätää<3 Puolenpäivän aikaan neuvolatätini soittaa ja haastattelee minua vielä puhelimessa. Hän kysyy vielä varmistaakseen "Onko niitä liikkeitä nyt kuitenkin jo tuntunut?" ja vastaan siihen myöntävästi. Ei ole kuulemma mitenkään täysin epätavallista, että näillä viikoilla kohdunkaula saattaa alkaa avautua tai pehmentyä, mutta jos olen huolissani tai jos tilanne vielä pahenee tässä muutaman päivän sisällä, saisin ajan lääkärille. Päädymme kuitenkin odottelemaan, sillä nyt vointini on melko hyvä. Supistelujakaan ei ole pahemmin enää tullut paitsi kun kumartelen tai liikuskelen enemmän. Sitä täytyisikin vissiin minimoida. Minulla on kuitenkin jo ennestään varattu lääkäriaika ensi viikon alkuun.

Toivotaan siis, ettei tilanne pahene ja pysyttelen vielä muutaman viikon yhtenä kappaleena. :') Laskettu aikahan on vasta viiden viikon päästä. Vaikka toisaalta, sikiö on täysiaikainen jo kolmen (!!!) viikon kuluessa. :''o Tuntuisi silti hullulta lähteä jo nyt synnyttämään, vaikka hyvinhän se olisi mahdollista eikä edes mitenkään kovin epätavallista. Huhhuh, jännäää.... o___o'

Nyt (klo 14.14) vatsa tuntuu taas hieman oudolta. Semmoinen pieni epämukava olo, mutta ei varsinaisesti satu tai supista... Hmm. Piakkoin tänne saapuu vieraita ja pitäisi ryhdistäytyä emännöimään. Onneksi voin sentään siirtää päävastuun siitä Mikolle ja jaella vain käskyjä hyvällä omatunnolla, hahah. xDD Viettäkää kiva päivä. Sellaisia toivoisin tässä itsellenikin. : 3

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Vauvan villatakki ja -sukat

Noniin! Nyt pääsen vihdoin esittelemään teille sen kovasti mainostamani vauvan villatakin! >.< Villatakin varsinainen kudontaprojekti tuli päätökseen jo viikkoja sitten, mutta nappien sekä napin"läpien" (=tässä tapauksessa lenksujen) kiinnittäminen valmistui vasta viime viikon tienoilla. : 3

En ollut koskaan ennen elämässäni kutonut yhtäkään takkia, joten kyseisen vaatekappaleen toteutus oli minulle täysin uutta! Itseasiassa kudontahistoriaani kuuluu ainoastaan sukkia, säärystimiä, lapasia sekä pehmoleluja, jotka kaikki ovat suhteessa olleet helpohkoja projektikokonaisuuksia. Ainakin verrattuna villatakkiin! : DD Villatakin tekoa vaikeutti sen kokonaisuuden hahmottaminen sekä kaavojen suunnitteleminen. Olen aikoinaan (yläasteella) ommellut itselleni paitapuseron, joten tiesin jollain tasolla, millaisia kappaleita sen mallinen vaate saattaisi tarvita. Kuitenkaan mitään kunnollista ohjetta tai kaavoja minulla ei villatakin tekoon ollut ja keksinkin kaikki toimintatapani omasta päästä käyttäen apuna netistä googlettelemalla löytyneitä valokuvia vauvojen villatakeista.

TA-DAA:

Minusta uudenlaisiin töihin tarttuminen on kudonnassa nykyisin helppoa. Kun tietää millaisia kudontatapoja ja -tekniikoita on olemassa, on helppoa soveltaa tekeleestään juuri sellaisen kuin siitä haluaa. Aina lopputulos ei kuitenkaan ole kaunista ja liiallinen silmukoiden vähentäminen saattaa tehdä neuloksesta "reikämäistä". Näitä kaikkia juttuja oppii kuitenkin vain tekemällä, kokeilemalla, epäonnistumalla ja korjaamalla virheensä. :'> Itse olen nauttinut juurikin siitä ohjeettomuuden tuomasta vapaudesta tehdä lopputuloksesta juuri sellainen kuin itse haluaa eikä sellaista mitä ohjeet käskevät! n__n

Minulla ei ollut oikein mitään hajua siitä, kuinka iso villatakin tulisi olla tai montako silmukkaa on kaiken kaikkiaan luotava. Onneksi netistä löytyi jonkinlainen ohjeen tynkä, jossa hieman kerrottiin kuinka monta selkäosan silmukkaa vastaa mitäkin vaatekokoa. Kaikki oli kuitenkin hieman epämääräistä, joten loppupeleissä piti luottaa vain omaan silmään. Lisäksi hoksasin jossain vaiheessa kaivaa vauvakaapistamme joitakin kaupasta ostettuja vauvavaatteita ja kappas, sieltähän löytyi juuri samankaltainen vauvatakki, josta pystyi katsomaan oikeat mittasuhteet ja vertailemaan hihojen sun muiden pituuksia! >__<' Olisipa tajunnut tehdä tämän tenpun heti aluksi, niin olisi välttynyt arvailulta ja pohdiskelulta edes osittain, mutta kävipä se näinkin! :')

Valitsin vihreän 7 Veljestä Tweed -langan alkujaan siksi, että sitä oli jäänyt varastooni joltain edelliseltä kudontaprojektilta. Ajattelin että ei nyt mihinkäään minivillatakkiin mitään paljoa lankaa tarvita, mutta hupsista! Lankaahan menikin tähän lopulta yli kaksi kokonaista kerällistä. : DD Harvinaisuutensa vuoksi lisälangan metsästämiseen meni kuviteltua enemmän aikaa ja projekti venyi venymistään... -__-' Viimeinen (=kolmas) lankakera jouduttiin jopa tilaamaan netti-Prismasta, kun yhdestäkään kaupasta en sellaisia enää löytänyt. :/ (Ja itseasiassa olisi alunperinkin pitänyt vain tilata, niin se kävi ehkä helpoiten. : D)

Samoin vihreä lanka vain oli minusta kiva ja sopi sekä tytölle että pojalle. n__n Nähtyään lähes valmiin takin mummoni tosin sanoi "no jopas on poikamainen!" mutta minusta se ei ole lainkaan sitä! O__o Okei, eihän siinä olekaan kukkasia tai perhosia, mutta eikö tyttö voisi aivan hyvin käyttää vihreää ja punaista raitaa?.. Jos jollain adjektiiveillä tätä takkia tai sen värejä pitäisi kuvailla, niin minulle tulisi ehkä ennemminkin mieleen "syksyinen" tai "joulun värinen".

Mietin pitkään millaiset napit tai muunlainen kiinnitys olisi villatakille paras vaihtoehto. Päätös tapahtui vasta Eurokangas-liikkeessä saatuani käsiini kaikki tarjolla olevat yksilöt. Jossain vaiheessa ajattelin perus-nappien lisäksi myös sellaisia koristeellisia "koukkuja" (vai ovatko nekin neppejä?) mutta sellaisia ei kyseisestä puljusta löytynyt. Isot ruskeat napit olivat kaikista tarjolla olevista kivoimmat ja sopiihan ne tuohon aika mukavasti. : >

Mietin myös jonkin aikaa, millä tavoin toteuttaisin takin napinlävet (sellaisiakaan ollut koskaan ennen kutomalla tehnyt), mutta keksinkin ratkaisuksi tuollaisen hauskan silmukka-systeemin! Kun lettisilmukoista teki tarpeaksi paksut ja kireät, ne pitivät takkia kiinni erinomaisesti! Ehkä jopa tavallisia napinläpejä paremmin. >;3

Vaikka itse sanonkin, niin olen kyllä melko tyytyväinen lopputulokseen! :') Olen samoin ylpeä siitä, että takki tosiaankin tuli VALMIIKSI (ja vieläpä ajoissa!!) eikä jäänyt kaapin perälle keskeneräisenä pölyyntymään! Wohooo o/

Jäljelle jääneestä langasta päädyin tekemään takin kaveriksi vielä tuommoiset mini-villasukat. : 3 Pikkuinen ja nopea hommeli, joka kuitenkin näyttää kokonais-settinä varmaan kivalta. ^^ Mitäs tykkäätte?

lauantai 17. toukokuuta 2014

Raskausajan unet

16.5.2014, Rv 34+1
Sanotaan, että raskausaikana odottavat äidit näkevät erityisen paljon unia. Tämän ilmiön epäillään johtuvan joko kehon ylimääräisistä hormoneista tai ihan vain siitä. että mieli pyrkii valmistautumaan tulevaan suureen elämänmuutokseen unien kautta. Unet liittyvät usein synnytykseen, tulevaan lapseen, elämään vauvan kanssa tai sitten johonkin aivan muuhun. Unien kautta saatetaan kokea mitä oudoimpia asioita tai henkeäsalpaavimpia seikkailuja. Näitä kaikkia yhdistää kuitenkin unien epätavallinen "todellisuuden tuntu", jolloin kaikki tuntuu paljon elävämmältä kuin muulloin elämässä koetuissa unissa.

Sanotaan, että raskauteen ja synnytykseen liittyvissä unissa odottavat naiset myös usein näkevät jotain hämmentävää ja jopa pelottavaakin! Vauvan sijaan vatsasta syntyykin kissa tai vauva osaakin heti syntyessään puhua. : D

Minäkin olen nähnyt raskausaikana erityisen paljon unia. Kaikki uneni eivät ole läheskään aina liittyneet vauvaan tai raskauteen, mutta moni niistä on kuitenkin vahvasti käsitellyt kyseistä aihetta. Useana yönä olen kokenut muun muassa synnytyksen. Unessa se on lähes aina ollut helppo ja nopea toimenpide, enkä oikeastaan edes muista kokeneeni unessa koskaan mitään kipuja. Synnytykseen on olennaisesti myös usein liittynyt vauvan ensi näkeminen ja se jos mikä on aina ollut minusta ihanaa! ^^'



Vauva on useimmiten ollut unissani tyttö, mutta joskus on sisältäni putkahtanut poikakin! Ulkonäköä en enää niin tarkkaan muista tai ainakaan osaa kuvailla. Pieni ja söpö, meidän näköinen vauva se on kuitenkin aina ollut. Rakenneultran jälkeen univauva on näyttänyt aika samalta mitä ultrassakin nähdyt pienet suloiset kasvot.<3 Eräässä unessa vauvan synnyttyä en enää osannutkaan tunnistaa omaa vauvaani, vaan hetken aikaa oltuani hänestä erossa olin jo unohtanut mikä vauvoista olikaan minun! :''D (Olisi kyllä aika jäätävä tilanne todellisuudessakin xD)

Monessa unessa hoidan vauvaamme ja eletään samalla tavallista normaalia elämää. Hoitamiset painottuvat unissani eniten imettämiseen, mitä taidankin tällä hetkellä jännittää kaikkein eniten. >.<' Unissa imettäminen kuitenkin on aina mennyt hyvin, ja pienen totuttelun jälkeen alkanut sujumaan todella luonnostaan. Se on myöskin tuntunut minusta erityisen ihanalta, sillä imettämisen kautta olen saanut univauvaani omanlaisen siteen ja yhteyden. Toisinaan olen unissani havahtunut siihen, että "kappas, en olekaan vielä kertaakaan vaihtanut vauvan vaippaa koko päivän aikana!" Näinä hoitamatta jättämisen hetkinä olen aina unissa kauhistunut ja ajatellut olevani huono ja vastuuntunnoton äiti. : DD

Pelottavina asioina unissa ovat olleet vauvan hukkaaminen tai vauvan katoaminen. Eräässä unessa aivan raskauteni alussa olin jättänyt vastasyntyneen vauvamme makuuhuoneemme sängylle avoimen ikkunan eteen! Ikkunasta puhalsi tuuli ja lunta satoi sisään! Vauva makasi aivan sängyn reunalla (heti ikkunan edessä) ja oli kaiken lisäksi alasti!!! Nähtyäni unessa parkuvan vauva-parkamme olin aivan kauhuissani enkä ollut uskoa että minä olisin sen sinne sellaisena jättänyt! ;__; Vielä herättyänikin tunsin syyllisyyttä, miten saatoinkaan olla niin kamala uni-äiti. Mitään mahdottomia älyttömyyksiä (kuten alienien tai paprikoiden synnyttämistä) en ole toistaiseksi vauvaunissani nähnyt! : D Toisaalta en tiedä, ehkä sellaisen hyväksyminen olisi jälkikäteen helpompaa, kun herätessään voisi vain nauraa koko asialle, eikä minun kauhu-unieni tavoin murehtia "mitä jos oikeastikin muutun yhtä kamalaksi ja kylmäsydämiseksi noita-akaksi??"





Raskausaikani unimaailmassa on ollut paljon muitakin unia, jotka eivät ole millään tavalla liittyneet vauvaan tai raskauteen. Joissakin unissa olen ollut täysin jokin muu henkilö, tai elänyt totaalisen erilaista elämäntyyliä kuin nykyistäni. Monissa unissa minulla on ollut kiihkeitä parisuhteita täysin vieraiden ihmisten kanssa (joko sellaisia etten edes tiedä keitä he mahtaisivat olla tai sellaisia, joiden tiedän olevan olemassa mutta en todellakaan tunne heitä ihmisinä :D) Ystävänikin ovat toisinaan eksyneet uniini ja herättyäni olenkin ihmetellyt mistä moisia uni-ihastumisia oikein tuleekaan. >__<

Myös muunlaisia seikkailu- ja maailmanpelastamis-unia on öihini mahtunut. Aivan tässä lähiaikoina näin esimerkiksi sellaista unta, että menimme jonkun kaverini kanssa baariin ja se olikin aivan täynnä robotteja! Robotit näyttivät lähes täysin aidoilta ihmisiltä, mutta olivat vain "täydellisempiä" sellaisia. Siellä baarissa sitten tapasimme robottien lisäksi myös muita ihmisiä. He kertoivat meille miten maapallolla on juuri alkamassa jokin suuri sota ja että meidän on pikaisesti ryhdyttävä keräämään taisteluarmeijaa, jonka avulla me hyvikset voitettaisiin kaikki pahikset. Siirryimme baarin salakäytäviä pitkin eteenpäin, ja hetken päästä olimmekin jo maanalaisissa sotakäytävissä valmistautumassa taistoon. Suuri ja mahtava joukkomme puhalsi upeasti yhteen hiileen, kunnes aivan käytävän päässä näimme oven, josta päästäisiin tositoimiin sotarintamalle.

Juuri ennen oven avaamista ja päivävalon tulvimista sisään johtajamme piti suurenmoisen puheen voitostamme ja maailman pelastamisesta. Kaikki hurrasivat kovaan ääneen, kunnes viimeisimpinä sanoinaan johtaja lausui jotain seuraavanlaista "Ja voittakoot tämän sodan rehellisesti se vahvempi osapuoli, mies miestä vastaan!" (mies=ihminen?) ja astuttuamme ulos tunnelin ovesta jäljellä olikin vain muutama hassu ihminen, sillä robotit eivät olleetkaan kuin koneita, eivätkä siis saaneetkaan osallistua sotaan. Olimme yllättyneitä ja häkeltyneitä, sillä siinä kaikessa sotahuumassa emme enää erottaneet robotteja ja ihmisiä toisistaan vaan olimme kaikki yhtä suurta ja mahtavaa sotajoukkoa. Unen opetus oli kai se, että kone ei tule koskaan korvaamaan ihmistä vaan jää aina pelkäski koneeksi. Tai jotain! XD Hohhoh, olipas pitkä sepustus kerrakseen! :------DD



Tämmöisiä raskauden aikaisia uniseikkailuja minulla! : D Keksin kirjoittaa tästä aiheesta tänään aamulla, enkä saanut ajatusta mielestäni vaan minun oli todellakin päästävä koneelle naputtelemaan se alusta loppuun! >.< Harmittaisi kovasti jälkikäteen, jos unohtaisin millaisia unia olen tässä poikkeuksellisessa tilassani nähnyt. Ja itseasiassa harmittaa hieman jo nyt, etten ole kaikkia mielenkiintoisimpia uniani kirjoittanut ylös heti herännyäni. :') Toisaalta,  vaikka uni tuntuisikin heti heräämisen jälkeen huikealta ja mielettömältä, kertoessani siitä Mikolle kaikki kuulostaakin yhtäkkiä hirvittävän hölmöltä ja typerältä! : D Käykö teillekin niin?? Siksi en ehkä viitsikään enää erikseen kirjoitella uniani muistiin, vaikka toisaalta mitäs väliä sillä on kuinka tyhmältä jokin oma unipäiväkirja sitten kuulostaa muiden tai omiin korviin. -untahan se vain on! : >

Minua on aina kiinnostanut mitä unet ovat ja mistä ne oikeasti tulevat! Välillä mieli tuottaa uneksi jotain niin käsittämättömän outoa, että  sitä ei ikipäivänä uskoisi keksineen itse. : D Kaikkia raskaudenaikaisia (tai muitakaan) unia en todellakaan kehtaisi/uskaltaisi kertoa ystävälle, Mikolle tai ainakaan täällä blogissa! : D Mikko kyllä näitä saa kuulla aika suodattamattomassa kunnossa, mutta joskus uneni ovat niin hävyttömiä tai järkyttäviä etten halua kertoa niistä edes hänelle! D': Joskus myös en herättyäni halua tai jaksa selittää untani heti toiselle, ja päivän päätteeksi (kun olisin jo henkisesti valmis tai halukas kertomaan siitä) en enää muistakaan mistä uneni kertoi! XD Haha! Onko teidän uni-minänne aina samanlainen kuin todellinen minä vai ihmettelettekö tekin joskus mistä ihmeestä niitä unia oikein sikiää? : DD

Kivaa viikonlopun jatkoa! n_n

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Tuulahduksia


Heipäheii, kuulumisten aika! : > Tänne kuuluu yleisesti ottaen tasaisen hyvää. Viikonloppuna kävimme Raumalla toteuttamassa sosiaalisuutta, kuten onnittelemassa kummankin meidän äitejä, käymällä keilaamassa pikkusiskoni kanssa sekä vierailemalla isosiskoni uudessa kodissa. :) Tapasimme pitkästä aikaa myös Mikon mummun ja lounastimme minunkin isovanhempieni kanssa. Sunnuntaina söin totaaliset ähkyt ihanaa (ja hieman kiellettyäkin) herkkuruokaa Juhlahovin seisovassa pöydässä, ja voi kuinka ihanalta tuntuukaan saada joskus niin hienoa erikoispalvelua.<3

Mikolla alkoi tänään paha vatsatauti, jonka hän on mitä luultavimmin saanut työskenneltyään nyt muutamana päivänä sairaalassa. : ( Siellä tautia on ollut puolilla henkilökunnasta ja toinen puoli on taas juuri samaisesta pöpöstä parantunut. Herra on ravannut jatkuvasti vessassa ja mikään ei tunnu pysyvä sisällä. D: Ollaan vähän huolissamme että mitä todennäköisimmin tauti tulee tarttumaan myös minuun. Raskaana ollessa kun riittävä nesteiden saanti on kaiken a ja o ja pahimmassa tapauksessa sitä saattaa joutua jopa suonensisäiseen nesteiden tiputukseen. : /

Inhottavan tilanteesta tekee myöskin se, että perjantaina minun ja Mikon pitäisi mennä osallisumaan koulussamme järjestettävään uusintatenttiin. Mikolle tenttiin pääseminen olisi sitäkin tärkeämpää, sillä hänen olisi tarkoitus kirjoittaa sillä kertaa tavallisen kokeen sijaan opinnäytetyönsä kypsyysnäyte. : ( Toivottavasti ainakin hän siis parantuisi huomiseksi, vaikka keskusteltuani sähköpostitse koulumme terveydenhoitajan kanssa, hän sanoi että juuri nyt liikkeellä oleva vatsatauti on erityisen sinnikäs ja raju sekä saattaa kestää useita päiviä! =___='' Yyhhh...



Isosiskon ja koiraseurueen kera : ))


Tämän viikon neuvolakäynnillä selvisi että mahassani asusteleva tyyppi on onnekseni kääntynyt pääalaspäin eikä näin ollen sektiolle pitäisi ainakaan näillä näkymin olla mitään syytä. :'> On helpottavaa saada tietää edes joitakin rauhoittavia asioita tulevasta synnytyksestä, sillä nyt jännitys vasta tuntuukin kovenevan! ^^'' Eihän sitä tietenkään koskaan tiedä miten kaikki tulee lopulta tapahtumaan, mutta ainakin ne pienet lohdun muruset tuovat tulevaan koetukseen edes hitusen itsevarmuutta ja rohkeutta. :')

Kahden viikon päästä minulla on pitkästä aikaa lääkäriaika. Siellä viimeistään velviää missä vaiheessa kohtuni on ja kuinka pian synnytys saattaa mahdollisesti käynnistyä, jännää! :----) Sisäpotkuja ja erinäisiä särkyjä alkaa nykyisin tulemaan niin tiuhaan tahtiin, etten kyllä yllättyisi jos lähtö sairaalaan ajoittuisi jo viikolle 38.

Tässä kuvia ruoista viime viikoilta. : 3 Ollaan nähtävästi syöty jonkun verran nuudeleita, pastaa, kalapuikkoja ja kasviksia. Aika perus juttuja siis. Ensimmäisen kuvan pallurat olivat jotain uusia Lidlistä löytämiämme juustolla täytettyjä perunajuttuja, jotka tottapuhuen maistuivat hiema hassuilta. ^^' Parsa taas päätyi ostoskoriimme ensi kertaa omilla asuessamme, ja pienen paistosovelluksen jälkeen tykästyin kyseiseen vihannekseen aika tavalla! Voisi useamminkin kokeilla ja kokkailla vähän erikoisimpia ruoka-aineita tyytymättä aina vain niihin vanhoihin. : )

Tokassa kuvassa näkyy myös nykyinen jokaisen aamun pilleriläjäni. Aina aamuisin otan aapumalan yhteydessä rautalisän, monivitamiinitabletin sekä d-vitamiinia.

Ja vielä muutama satunnainen kuva puhelimesta lähiajoilta. 1) ja 3) Uutta shampanjan makuista Magnum-jätskiä, jolla glitterkiiltävä paketti ja hopeanvärinen suklaakuori. : D Ihan hyväähän se oli ja ainakin tavalliselle Magnumille pientä vaihtelua. :)
2) Piirtelin Mikon käsivarteen pitkästä aikaa uutta "tatuointia", ja tuollainen söherrys siitä sitten tuli. >.<'
4) Uusi ostamani MavaDry-pikakuivattaja on aivan unelma kynsien lakkauksessa! En ymmärrä miten olen koskaan ennen saanut lakattua kynsiä ilman tätä, sillä JOKA IKINEN kerta onnistun tökkäämään kosteapintaisella lakalla johonkin niin, että pinta menee täysin pilalle! D---: Noh, onneksi nyt on tämä<3