Laihdutuskuulumiset

Pitkästä aikaa päivitystä laihiksen tiimoilta!

Painonpudotus-operaationi on tällä hetkellä ollut hieman jumissa, oltuani nyt samoissa lukemissa varmaan kuukauden verran. Kilpirauhasongelmien vuoksi laihduttaminen tuntuu toisinaan hyvinkin turhauttavalta, sillä paino ei vain putoa lainkaan niin tehokkaasti, mitä joskus ennen olin onnistunut tällä samalla kropallani tiputtamaan. Paljon vähemmällä vaivalla kilot vähenivät silmissä ainoastaan sillä, että vältin pastaa, riisiä, sokeria, perunaa ja leipää (<-paitsi aamupalaksi). Tällä kertaa joudun kuitenkin tarkkailemaan kaikkea syömistäni jatkuvasti, eikä pelkästään sitä mitä syön, vaan myös kuinka paljon sitä saakaan syödä. En ole mielestäni koskaan ollut erityisen isojen annosten ystävä, mutta nykyisin joudun pienentämään ne entisestään, jotta jotain edistystä haluttuun suuntaan tapahtuisi.

Pyrin olemaan ottamatta laihduttamisesta liian isoa stressiä. Olenhan minä sentään jo viiden kilon päässä lukioaikojen painostani, ja se ei ole mielestäni lainkaan paha, näin reilu vuosi sitten synnyttäneeltä, 25 kiloa raskauden aikana kerryttäneeltä mammalta. Siihen painoon, jossa eleilin ennen raskautta, matkaa olisi vielä yhdeksän kiloa. Yhdeksän pitkää kiloa. Mutta eipä tässä kai ole mikään kiire... Olen melko varma, ettei kilpirauhas-lääkitykseni ole vieläkään aivan kohdillaan, mutta tk-lääkärini on asiasta eri mieltä. Voisin toki lähteä selvittämään asiaa yksityisen, ammattitaitoisen endokrinologin luokse, mutta tällä hetkellä kukkaroni ei anna myötä parin sadan euron yksityiselle labra+lääkäri -reissulle. Vointi on kyllä ollut ihan hyvä, ja ainoat oireet jotka enää vaikuttavat jollain merkittävällä tavalla elämääni, ovat nimenomaan nämä painonpudotus-vaikeudet sekä varpaiden palelu.

Mutta niin, siitä laihdutuksesta! Vaikka välillä tuntuukin, ettei tässä ole juurikaan mitään tapahtunut, joskus on hyvä palata ajassa taaksepäin . Kaivoin blogista esiin miltä minä olen näyttänyt vuosi sitten, ja vertaillut siihen miltä minä näytän nyt.

Syyskuu 2014

Lokakuu 2015

Siis WOU! Oikeesti, katsokaa nyt näitä!!

Kuvien oton välissä on vuosi, ja noin kahdeksan kiloa eroa. Siitä huolimatta tuntuu, kuin olisin jälkimmäisessä kuvassa hypännyt aikakoneeseen ja nuorentunut kymmenen vuotta vanhemmasta kuvasta, haha. :'D Onhan tuossa nyt tapahtunut ihan selkeä muutos! (Kai?)


Ainakin maha on pienentynyt, ja se jos jokin on kyllä selkeä kroppani ongelmakohta. Vaikka ihmekös tuo, siitä on kuitenkin alle puolitoista vuotta kun olin mallia rantapallo.

Kelataanpas aikaa vieläkin taaemmas...

Scroll..

Scroll...

Scroll.....


STOP.

Whoaaa, JESTAS sentään! :'D Vaikka raskausaika olikin ihana ja ainutlaatuinen, eipä tuota jättimahaa ole kyllä yhtään ikävä. Kun TÄTÄ viimesilläni olevaa raskauskuvaa katsoo, niin lähinnä leukaluut loksahtaa ammolleen.

Miten, siis miten oikeesti ihmiskeho edes kykenee jotakuinkin palautumaan TUOLLAISESTA tällaiseksi?? Wou!

Ihan kiva muistuttaa itseään aina välillä, että "hei, chillaas nyt vähäsen! Annas nyt kroppallesi hiukan aikaa levätä, jooko? Tai älä sentään vaadi siltä liikoja. Kato millasen työn se on jo tässäkin ajassa tehnyt!" Puolitoista vuotta, ja rantapallosta on muuttunut jopa ihan siedettävän ok perus maha. :)

Tuntuu, että jokapäiväisessä arjessa keskittyy näkemään itsestään vain niitä huonoja puolia, unohtaen miten paljon hyvää sitä kuitenkin on myös olemassa. Tavoitteet on ja pysyy, mutta tämäkin on jo aika jees.<3

Fiftarimamma menee uimaan

Hellou rakkaat lukijat/kaverit/stalkkerit/fanit/vihaajat siellä ruudun toisella puolen! Toivottavasti teillä on kiva päivä! :)

Tämä mamma kävi eilen ensi kertaa tänä kesänä (ja ööö moneen vuoteen muutenkaan) uimassa ja vieläpä ulkoilmaisessa maauimalassa, wou! 8) Uiminen on aina ollut mulle vähän ristiriitaisia fiiliksiä aiheuttava juttu, koska tavallaan vedessä pulikoiminen on jeejee, mutta toisaalta uimaan lähtemiseen liittyy paljon ärsyttäviä ja työlaitä juttuja. D: Sellaisia ovat mm. pitkäkestoiset sheivaussessiot, ihon rasvaussessiot (herkkä iho), uimisen jälkeiset kuivattamissessiot, meikittä oleminen julkisella paikalla sekä lisäksi yleinen epämukavuus kökkiä vähäpukeisena ihmisten ilmoilla. Pari päivää sitten ystäväni, ja ex-mitalisti uimari(!!!), kuitenkin ehdotti haluaisinko lähteä hänen kanssaan pulikoimaan kesäiseen maauimalaan ja päätin että tarjoukseen on tartuttava nyt tai ei koskaan! :'D

Vesi oli yllättävän lämmintä! Tuuli sen sijaan viilensi ikävästi märkää ihoa aurinkoisesta säästä huolimatta. Oli kuitenkin kamalan ihanaa leikkiä valaita, kellua meritähtinä, kokeilla vesijuoksua sekä ihan vaan uida pitkän tauon jälkeen! ^-^



Mutta mitä vielä! Tämä fiftaribiksuihin änkenyt mamma aikoo ihan oikeasti nyt julkaista itsestään koko maailmalle kuvan itsestään uikkareissa! OMG!

Vielä jokunen kuukausi sitten vannoin etten TODELLAKAAN aijo näyttäytyä tämän kuntoisena julkisella paikalla saatikka pistää kropastani kuvia nettiin. Mulla ei ikinä riittäisi pokkaa ja rohkeutta osallistua mihinkään bikinikunto-haasteisiin tai muutenkaan myöntämään että olisin muka sinut kroppani kanssa.

Sitten menin eilen kokeilemaan näitä hiljattain hankkimiani korkeavyötäröisiä bikinejä ja päätinkin muuttaa mieleni! Hah! :D Ei elämä oo niin vakavaa! Joten tässä mä nyt oon, ylipainoisena enkä vieläkään raskauskiloista eroon päässeenä rantahylkeenä poseeraamassa peilin edessä lähes nakuna! xD Jotenkin en vaan jaksa välittää ja oon oppinut ottamaan elämässä rennommin. : > Toki haluan ja pyrin vielä tavoittelemaan unelmieni kroppaa, mutta enää en halua tuhlata aikaani surkutteluun ja masisteluun 24/7 ettei asiat menekään toivomallani tavalla.

Ehkä ensi kesänä olen lähempänä toiveideni vartaloa, tai sitten en ole. Siitä huolimatta kieltäydyn ajattelemasta sitten kun, vaan yritän elää tässä ja nyt.


Hauskaa viikonloppua kaikille! Menkää ihmeessä tekin porskuttelemaan makikseen! ^^ Mikolla alkaa tänään kesäloma joten täällä päässä ollaan enemmän intona kuin moneen viikkoon. 8) Moi!

Positiivisuus-listaus

Vä-syt-tää! Aivan hitosti ja koko ajan. Vaikka nukun paljon ja hyvin. En tiedä enää mikä auttaisi, kun tuntuu ettei energiaa vain ole tekisin sitten mitä tahansa. =___=' Mutta minäpä päätän just nyt keskittyä vain positiivisuuteen ja listaan tänne kaiken parhaan juuri tällä hetkellä.

- Muutama päivä sitten mulla oli kerrankin hyvä naama-päivä! Onnistuttiin saamaan mielestäni harvinaisen onnistuneet asukuvat kun valoakin oli kerrankin riittävästi. Tässä postauksessa teille siis minun pärstääni oikein olan takaa!

- Käytiin eilen Taikan kanssa vauvatreffeillä!! *u* Tutustuttiin jokin aikaa sitten Korinnan kanssa netin välityksellä ja eilen nähtiin lisäksi yksi Miira. Leikittiin ja riehuttiin useampi tunti vauvoinemme Lastenmaailmassa Mahukatissa. Oli niin kivaa ja virkistävää! :'> Toivottavasti tavataan samanlaisissa merkeissä vielä monta kertaa jatkossakin.<3

Neule- H&M, Hame-Lidl, Sukkikset-H&M, Kengät-SkoPunkten, Helmet-Ikivanhat

- Eilen postissa tuli ebay:sta tilaamiani hömpötyksiä! Kaksi leikkikirjaa Taikalle, valoa heijastavia tähtiä ja kuu lastenhuoneeseen, dino-muotoinen leipäleikkuri, kiharrinpötkylöitä hiuksiin sekä "hot shaper" -vyö (sellainen halpisversio). Viimeisin näistä on tälläkin hetkellä päällä, katsotaan mitä siitä tulee vai tuleeko mitään. Edellisyönä kokeilin myös ensi kertaa vatsan kelmuttamista (josta voi lukea lisää esim. täällä tai muuten vain googletella stomach wrap:ia) ja olihan se hemmetin epämukavaa ja kutittavaa... Otin kyllä "varmuuden vuoksi" vatsastani ennen-kuvat ja toivottavasti jälkeen-kuvissa, sitten joskus jos/kun huomaan jotain muutosta tapahtuneen, on huomattava ero. Mikko sanoi että on kyllä aika epätoivoisen oloista touhua kääriytyä yöksi johonkin kelmuun! Mutta noh, aika epätoivoinen mä vatsani suhteen taidankin olla. :'D Ei siinä mitään uutta... Hups, taas meni ohi aiheen. Tämän piti olla positiivinen postaus. Jatketaas listaa!

- Huomenna on bileeeet!!! ^w^ Wihii! Olen ollut tästä niin järjettömän innoissani, etten anna MINKÄÄN pilata sitä! Oltiin jossain vaiheessa jo totaalisen varmoja että kyseiset kekkerit jää meidän osalta välistä Mikon työvuorojen vuoksi, mutta TA-DAA ihana työkaveri suostuikin vaihtamaan vuoroja!!! 8----) Taika menee pariksi päiväksi babulalle (=mun äiti, venäjäksi mummu) hoitoon ja on ihanaa että hekin vaikuttivan olevan asiasta melko ilahtuneita. ^.^ Tyttö onkin ollut siellä melko vähän, vain kerran ennen tätä yökylässä sekä muutaman tunnin silloin kun matkustimme Porista Turkuun allekirjoittamaan vuokrasopimusta ja hakemaan uuden asuntomme avaimet. Äitini on paljon harmitellut että he näkevät välimatkan vuoksi lapsenlastaan aivan liian vähän ja toivoisikin pääsevän hoitamaan tätä enemmän. Toivottavasti heillä on mukavaa yhdessä! Varsinkin kun paikalla on niin innokas tätikin (=pikkusiskoni).<3<3 Ja meillä on BILEEET! Woohoo! \o/

- Edelliseen kohtaan liittyen myös tämä on vallan ilahduttava ja erityismaininnan arvoinen asia. Nimittäin, minun olisi alunperin pitänyt huomenna lähteä kuskaamaan Taikaa Raumalle YKSIN, Mikon tehdessä kahdeksaan asti kestävää iltavuoroa. Stressasin matkaa mielessäni moneen kertaan, sillä vaikka pienet kuskaamiset onnistuvatkin Taikan kanssa kahdestaan ongelmitta, niin tuollainen parin tunnin kaupunkien välinen ajelu kyllä jännittää! :< En muutenkaan koe vielä olevani erityisen kokenut kuski, ja lisäksi mahdollisesti huutava tai kiukutteleva vauva takapenkillä (jolle en siinä tilanteessa kuskina voi tehdä yhtään mitään) olisi melko järkyttävä tilanne! Asiaan tuli kuitenkin muutos! Auttavan enkelin tavoin ihanaihana ystäväni Tira suostuikin tulemaan mukaani kuskiksi ja nyt voin huokaista helpotuksesta saadessani olla Taikan tukena takapenkillä ja rauhoitella tätä mahdollisen hepulin hetkellä tai vaikkapa siirtää silmille valahtaneen pipon reunan takaisin otsalle!<3 Kiitos kiitos kiitos!!<3<3

- Samaisen edellämainitun ladyn kanssa meillä olisi tänään ohjelmassa kakun leivontaa! Eräs huomisten bileiden vieraista täyttää samana päivänä vuosia ja päätettiin porukalla yllättää hänet synttärikakun merkeissä! :-----) Kakun ulkonäön suunnitelmat ovat ainakin vielä toistaiseksi melko mahtipontiset, mutta katsotaan mihin ratkaisuihin työn touhussa oikein päädymme. >.<

- Taika on ollut lähiaikoina aivan ihanan valloittava pikkuneiti!<3 Jokunen päivä sitten Mikko opetti hänelle lamppu-sanan merkityksen (aina kun kysytään missä lamppu, Taika osoittaa sormella ylös katon valaisinta) ja pari päivää sitten typy aivan odottamatta toisti sanan TÄYDELLISESTI perässä! LAM-PPU! Oih! ;___; Ihmelapsi!<3 Lisäksi hän myös otti eilen leikkitreffeillä ensimmäisiä konttausaskelia! Taika konttasi ainakin parin metrin verran, mutta pötkähti sitten takaisin hylkeenomaiseen mato-ryömintään. Hassu! >___< Ainiin, ja tänään huomasin alaikenessä kahdeksannen hampaan alun! Hurjaaa. :D

- Painoni on alkanut tippua! *___* En ole uskaltanut tuulettaa tätä vielä kovin äänekkäästi, sillä edistyminen on toistaiseksi ollut hyvin hidasta, mutta useita kuukausia kestänyt jummaus on nyt takana päin! Käyn vaa'alla joka aamu ja jo viikon ajan kilo-lukeman jälkimmäinen luku (sori, en halua mitään konkreettisia painolukemiani tänne kirjoitella) on ollut kaksi numeroa jumi-lukua pienempi!! Q_Q<3 Ehkä tämä siis vielä tästä!!~

Heh, tulipahan heti parempi mieli näitä kivoja asioita ajateltuani. :) Täytyisi harrastaa tällaisia positiivisuus-listoja useamminkin... Kivaa viikonloppua teille!<3

Typerä nainen

Ei jumankauta!


Ah-dis-taaaaa.......


En jaksaisi valittaa samaisesta aiheesta uudestaan ja uudestaan, mutta minunpahan on blogini, joten jos läskiangstailut tursuavat jo korvista, skippaa tämä postaus kokonaan.

Karsean flunssan vuoksi en ole nyt viikkoon päässyt salille. Syömisetkin ovat olleet vähän mitä sattuu koska en ole kipeänä jaksanut laittaa kunnollista ruokaa. Kuiva kurkku ei ole innostanut rouskuvien salaattien syöntiin ja huono-oloisena kalorit ovat muutenkin viimeinen asia mikä oikeasti kiinnostaa. Laihduttaminen tuntuu samoin typerältä, sillä noudatan sitten dieettiä tai en, painoni tulee kuitenkin pysymään tismallen samana siihen asti että kilpirauhas-lääkitykseni asettuu paikalleen. Siihen voi mennä viikkoja tai jopa kuukausia.

Koen itseni luuseriksi kun tiedän muiden katsoessa minua näkevän silmiensä edessä pullukan. Oksettaa, vaikka tiedän ettei syy olekaan varsinaisesti minun... Ensin hyväksyn tilanteen sellaisena kun se on, mutta muutaman minuutin jälkeen en kestäkään katsoa itseäni peilistä ja valokuvista. Kuvottaa. Miten saatoinkaan päästää itseni tähän pisteeseen? Eikö minulla ole ollenkaan itsehillintää?! Entäs jos olisin sittenkin voinut edistää laihduttamista, mutta en vain ole yrittänyt tarpeeksi kovasti?!!

Ystävä lisäsi facebookiin valokuvan noin puolentoista vuoden takaa. Kuvassa oleva minä on juuri muutama päivä sitten saanut tietää olevansa raskaana. Minä, niin hoikkana ja sirona että solisluutkin erottuvat selkeinä ja graafisina. Enkä ollut siinä edes pienimmilläni...

Ahdistaa lisätä blogiin asukuvia eiliseltä. En halua, en suostu näyttämään tältä! Tämä ei ole minä!! Mieleni valehtelee minulle et sinä nyt niiiin iso ole, mutta kuvia katsoessa hävettää.

Äh... Kauheeta narisemista. Mutta tiedättekö mitä, kiiltokuvaelämä ei vain ole mua varten.

Sentään sain vihdoin värjättyä tukkani... Ja muutama päivä sitten Mikko lahjotti minulle ex-temporesti kuvissa näkyvät violetit puiset helmet sekä niihin kuuluvat korvikset.<3

Kilpirauhasen vajaatoiminta

Noniin. Tiesinhän minä että jokin on pielessä. Muutama vuosi sitten aloitettuani painoskarppaamisen kiloja alkoi karista jo muutaman ensimmäisen viikon jälkeen kun olin lopettanut turhien hiilareiden mättäämisen ja rajoittanut herkuttelun minimiin. Odotin tälläkin kertaa saman systeemin toimivan, mutta useamman tuloksettoman kuukauden jälkeen aloin ihmetellä. Mitä mä teen väärin? Kyllä nyt edes pari kiloa olisi pitänyt jo lähteä!

Aloitin kuntoilun, toivoen edes sen lisäävän painonpudotukseeni puhtia ja saavan prosessin alkamaan. Viikkoja, kuukausia... Eikä siltikään MITÄÄN muutosta! Okei, ehkä raskauden jälkeen paino vain lähtee vaikeammin? Mutta pitäisi kai sen JOSSAIN vaiheessa alkaa lähteä?? Hiljalleen innostus hiipui ja tilalle tuli epätoivo ja ahdistus. Mitä järkeä tässä itsensä kiduttamisessa on jos mitään ei kuitenkaan tapahdu?... 

Eräänä päivänä päätin että haluan oikeasti tuloksia ja selvyyttä tilanteeseen. Olin jonkin verran kuullut (ja opiskellut sh-koulussa) kilpirauhasen vajaatoiminnasta, jonka tiesin vaikuttavan kehoon merkittävällä tavaalla. Muistin lukeneeni siitä ihmisten kirjoittamia kokemuksia blogeissa, ja aloin googletella niitä käsiini uudestaan. Tarinat kuulostivat liian yhteneviltä omaan elämääni, joten niiden rinnalle päätin tarkastella kilpirauhasen vajaatoiminnan viralisia oireita. Kappas, aika moni näyttäisi sopivan minuun. Painonnousua, epäonnistuneita laihdutusyrityksiä, väsymystä, palelua, kuivaa ihoa, nivel- ja lihaskipuja, turvotusta, uupumusta, uneliaisuutta...

Luin myös ihmisten kertomuksia hoitoon pääsystä ja sen vaikeudesta julkisessa terveydenhuollossa. Aavistin heti ettei minun kaltaista tervettä nuorta ihmistä otettaisi sinne noin vain tutkittavaksi, joten päätimme varata ajan yksityiseltä. Sain lääkäriajan nopeasti ja parin päivän päästä menin verikokeeseen. Tuntui typerältä toivoa kokeiden näyttävän että kilpirauhaseni toiminnassa olisi jokin pielessä, mutta se oli ainoa jäljelle jäänyt oljenkorteni ajatella että jotain voisi olla tehtävissä. Myös kalliiden testejen ottaminen "turhaan" olisi jälkeenpäin harmittanut, vaikka olisihan se vaihtoehto ainakin suljettu pois.

Eilen illalla tuli lääkäriltä odotettu puhelu tuloksista. Sain mielenrauhan ja helpotuksen kuultuani minussa todella olevan vikaa. Kilpirauhas-arvoni olivat selkeästi viitearvojen yläpuolella, mikä viittasi epäilemääni kilpirauhasen vajaatoimintaan, eli hypotyreoosiin. Lääkäri lähettää minulle tänään postissa tulokseni paperilla sekä reseptin tuleville hormonilääkkeille. Lopullinen lääkeannos selviää vasta kuukausien päästä, kun kontrolliarvojen jälkeen sopiva annos löydetään.

En vielä tiedä tuleeko lääkitykseni olemaan elinikäinen vai normalisoituvatko arvoni vaikkapa parin vuoden päästä. Ei myöskään ole varmuutta miksi minulle ylipäätään tuli vajaatoimintaa, sillä viitteitä tai erityisiä sukurasitteita ei minulla tietääkseni ole. Tutkittuani asiaa netistä, yhdeksi vaihtoehdoksi ajattelen "synnytyksen jälkeistä kilpirauhasen autoimmuunitulehdusta, sillä ennen raskautta näitä ongelmia ei ollut.  

Toivottavasti tämän myötä elämäni ja laihduttamiseni kuitenkin helpottuu. Tuntuu ainakin hyvältä että asia on hoidossa eikä minun tarvitse enää tyytyä arvailuun. Raportoin aiheesta lisää kun saan lääkkeet käsiini ja koen niiden hyödyn näkyvän. Jos jollain lukijalla heräsi epäilys omasta kilpirauhasen voinnista, suosittelen lämpimästi lukea aiheesta enemmän. Suuri osa suomalaisista kun sairastaa kilpirauhasen vajaatoimintaa tietämättään ja kärsii oireista vuosia. Miksi turhaan jättää sairautta hoitamattomaksi, jos hoidettuna elämänlaadun pitäisi selkeästi parantua monella tavalla. Lisäksi hoitamattomana kilpirauhasen vajaatoiminta voi johtaa merkittävään terveysriskiin.

Miksei se tipu?! Eli ahdistusta painosta.

Jep jep, ihana aihe ja silleen...

Paino on aina ollut minulle vähintään lievää ahdistusta aiheuttava elämäni osa. Olen kirjoittanut aiheesta useampaan otteeseen monenlaisista eri näkökulmista, innostuneena, masentuneena, epätoivoisena, ylpeänä, lihavana, laihtuneena ja raskaana olevana.

Tuntuu että aihe on ikuinen, eikä se koskaan jätä minua rauhaan niin että voisin ajatella vaa'an luvun olevan minulle pelkkiä numeroita. Vaikka esittäisin itsevarmaa ja vahvaa naista, paino on ja tulee luultavasti aina olemaan minulle arka paikka.

Nyt, 5,5kk vauvani synnyttämisestä koen kuuluvani joukkoon lihavat. Olin kuvitellut painon tippuvan itsestään tai ainakin pienellä vaivalla kuukausi kuukaudelta synnytyksen jälkeen ja minun palautuvan suunnilleen samoihin mittoihin (tai edes samalle kymmenluvulle) melko nopeasti. Imetyksen piti maagisesti irroittaa ihrani, mutta kas, toisin kävi. Sekä imettämisen että ihrojen... Nyt, lähes puoli vuotta vauvani synnyttämisestä painan yhä saman verran mitä silloin kun Taika oli muutaman viikon ikäinen. Muutaman viikon! Really?!

Joo okei, olen aloittanut salitreenit jotka laihduttamisen lisäksi kasvattavat lihasta, mutta c'moon ihan kuin kaikki ne ylimääräiset 15kg vain mystisesti muuttuisivat läskistä lihakseksi ja painoni pysyisi siksi tismalleen samoissa lukemissa?! Ei.

Joo okei, paino saattaa aluksi jummailla paikoillaan ennen kuin se ottaa suunnaksi alas päin, mutta KUINKA HITON KAUAN SE "ALUKSI" OIKEIN KESTÄÄ? Ja eikö kropan pitäisi ainakin kiinteytyä jos kerran lihakset kehittyvät ja muokkaavat kehoa lihaksikkaammaksi? Eipä ole kiinteytystä näkynyt, ainakaan täällä päin. Hönskyvää yhä löytyy samoissa mitoissa kuin ennenkin eivätkä vanhat vaatteet vieläkään mahdu päälle.

Ihanat kaverit tsemppaavat "Mutta heei, siitä synnytyksestähän on vasta viis kuukautta!" Pelkään kuitenkin kuulevani tuota lausetta vielä seuraavienkin 5kk:n jälkeen.
"Mutta heei, synnytyksestähän on vasta vuosi!"
"Mutta heei, synnytithän vasta pari vuotta sitten!"
"Mutta heei, siitähän on vasta kymmenen vuotta!" 
Ja niin edelleen...

En halua piiloutua synnytyksen taakse ja tehdä siitä itselleni ikuista tekosyytä! Jos hyväksyn kyseisen lausahduksen omakseni ja käytän sitä lohdutuskeinonani epäonnistumisissani, en luultavasti koskaan tule laihtumaan! Totta, synnytyksestä ON vasta muutama kuukausi, mutta toisaalta moni nainen näyttää (ja painaa) viiden kuukauden jälkeen jo tismalleen samalta mitä ennen raskautta! Miksen se ole minä??

Myönnän, en ehkä tee tämän vuoksi ihan kaikkeani. En ole orjallisesti noudattanut tiukkoja dieettejä tai urheillut vimmatusti joka ikinen päivä. Koska noh, joulu ja pirskeet ja herkut ja kun vieraat tulee niin on kohteliasta tarjota pullaa. Eikä sitä nyt joka päivä edes ehtisi kuntoilla koska elämässä sattuu riittämään myös muita pakollisia menoja ja toisinaan suoraan sanoen ei sitten paskaakaan huvita!

Blaablaablaa selityksiä, selityksiä,  mutta teenhän minä silti jotain kuitenkin?? Treenaan muutaman kerran viikossa, välttelen turhia hiilareita, suosin salaatteja, pyrin herkuttelemaan pähkinöillä ja rusinoilla sekä juon paaaljon vettä. Ja näillä samanlaisilla (ellei jopa helpommilla) menetelmillä se paino on ennenkin lähtenyt! MIKSEI SE ENÄÄ RIITÄ?!

En halua ryhtyä ilonpilaajaksi joka ei ikinä juhlissa voi maistaa kakkua tai bileissä katselee kiukkuisen himokkaasti sipsikulhoa muttei voi napata siitä muutamaa lastua koska kaikki työ menisi hukkaan. Kyllä elämässä pitää olla myös iloa, enkä halua laihduttamisen estävän minua nauttimasta elämästäni silloin tällöin vapaammin. Haluan herkutella kohtuudella ja pitää kaikki tarpeeni tasapainossa ollakseni monipuolisen onnellinen.

Olen aina uskonut vakaasti tavallisten arkiruokien muuttamisen vähähiilihydraattisiksi riittävän hitaaseen mutta varmaan painon laskuun. Nyt minun on kuitenkin myönnettävä ettei se ehkä enää toimi. On keksittävä järeämmät aseet ja saatava hommat pyörimään! Luulin niiden olevan minun kohdallani liikunnan aloittaminen. Ehkä olin väärässä...

"Kyllä sä oot ihan hyvä noinkin!"
No kun en ole! Koska en koe itseäni hyväksi. Haluan laihtua itseni, en muiden vuoksi.

Ähh, kirjoituksessani ei taidakaan olla mitään varsinaista pointtia, muuta kuin turhautumisen ja angstin ärtynyttä valitusta. Sori. Yksi asia on kuitenkin selvä: en ole antamassa periksi! Suunta on onneksi (ja toivottavasti) vain ylös päin ja vaikka joulukiloja tai mitä tahansa muita sellaisia tulisikin kertymään, luovuttaminen EI ole vaihtoehto! Miksi? -No koska herran jumala, OLEN NUORI ja minulla on elämää edessä! Vaikka paino tulee luultavasti aina olemaan minulle ainakin jonkinlainen ongelma, en ainakaan halua kymmenien vuosien päästä ajatella "Voi kun olisin silloin jaksanut tehdä kaikkeni ollakseni onnellinen enkä katuisi sitä nyt."

Paino ei ole minulle kaikki kaikessa, mutta kieltämättä se on melkoinen osa minäkuvaani ja identiteettiäni. Haluan kokea itseni hyväksi ja viihtyä kehossani. Haluan pitää kropastani ja olla ylpeä itsestäni. Haluan näyttää mielestäni hyvältä ja käyttää kauniita vaatteita eikä kaapuja jotka peittäisivät allensa häpeilemiäni makkaroita. Haluan olla itseni enkä tuntea olevani väärä ihminen valeasussa.

Tämä julistus olkoon oma kannustimeni, sillä kun teen ajatukseni julkisiksi -paluuta ei enää ole. :'D Minä PYSTYN siihen! Ja vaikka en pystyisi, tulen aina tietämään yrittäneeni parhaani.

Innostuja-tyyppi

No huhhuh! Aloitettuani saliharrastuksen päivät ovat kiitäneet megavauhtia! :'o Vajaa viikko sitten menin sinne ensi kertaa ja alkuinnostuksissani olenkin käynyt siellä jo viitenä päivänä. Ei ihme että jalkani ovat turta ja lihakseni valmiita sanomaan itsensä irti. :'D Taidan olla melkoista innostuja-tyyppiä, sillä jos jokin uusi ja mieletön juttu saa alkunsa, uppoudun siihen korvia myöten ja pyrin ottamaan aivan kaiken mahdollisen irti!

Paino on mystisesti jumittanut paikoillaan tai jopa noussut. O__o Pidän tätä erityisen omituisena siksi, että ruokavalioni on ollut lähes moitteetonta... Ehkä kroppa on vain sekaisin ja ajan kanssa suunta löytää oikean osoitteensa?

Taidan olla valmis myöntämään löytäneeni liikunnan ilon. Tai ainakin sellaisen liikuntamuodon joka sopii minulle. :] Salille meneminen tuntuu yhä mielettömältä enkä malta odottaa ensi kertaa kun pääsen sinne polttamaan lisää kaloreita! Ennen kaikkea salilla on ollut hauskaa! Parasta ovat tietysti ryhmäliikuntatunnit, joita on juuri kaipaamani tanssituntien muodossa! :---)) Ensi viikolla pääsen mukaan Dance Tour -tunnille, jota odotan jo kovasti. Toistaiseksi olen käynyt Dancessa, Zumbassa, Body Shape:ssa sekä Fire and Soul -joogassa. Kaikissa näissä on ollut minulle hieman haastetta, mutta muuta en voisikaan toivoa näin vuoden liikkumattomuuden ja raskauden jälkeen. :D

Saliharrastuksessa nautin juuri siitä, että voin itse päättää mitä milloinkin haluan mennä tekemään. Tanssia, juoksua, joogaa, lihaskuntoa... Mikä ikinä juuri sillä hetkellä huvittaa. Ei osaa kyllästyä siihen ainakaan kovin helposti kun tarjolla on niin paljon vaihtelevuutta! :) Sillä vaikka innostunkin asioista helposti, saatan myös tylsistyä tehdessäni jatkuvasti samoja juttuja. Toivon mukaan tämä olisi toimiva ja pitkäkestoinen ratkaisu kuntoiluni saralle.

Muuten elämässä on edetty aika tavallista arkea. Mikko on jonkin verran töissä ja minä Taikan kanssa pääosin kotona. Suurin poikkeavuus järjestelyissä on ollut juurikin tuo uusi saliharrastukseni, mutta onneksi isillä on nyt enemmän aamu- kuin iltavuoroja. :) Viime viikonloppuna vietimme kotonamme pienimuotoiset pikkujoulut saunomisen sekä Wii-pelien merkeissä ystäväpariskunnan kanssa. Tänään suunnitelmissa on poiketa myös toisilla joulukekkereillä, vähän isomman porukan ympäröimänä. ^^

Edellispäivänä päädyimme jälleen Ikeaan, josta onkin tullut meille jokin tylsän päivän pakoreitti. :'D

"Hmm mitäs tehtäis?.."

"Mentäiskö Ikeaan? Sähän just hajotit sen mun pressupannun joka oli sieltä halvalla ja maksais muualla maltaita!"

"Joo, ok."

Suostuttelu ei kestä kauaa, sillä uskon meidän molempien ainakin jollain tasolla nauttivan Ikeassa saavutettavista sisustusinspiksistä. Tällä kertaa kiikarissa oli muovinen joulukuusi sekä siihen sopivat jouluiset koristeet. Kuusi jäi tosin ostamatta sillä yllätykseksemme ylihinnoitellut muovihärpäkkeet eivät olleet edes järin hyvän näköisiä. Ainakaan meidän silmäämme. Koristeet löysivät kyllä kotiin, sekä jouluvalot, syöttötuolin pehmuste (jollainen ollaan kertaalleen jo ostettu mutta hukattu sokkeloiseen kotiimme) sekä suihkun lattialle laitettava krokotiilin muotoinen liukuestematto. Niin ja muovisia lautasia Taikalle. Ja ruuvilaatikon Mikolle. Kaikkea pientä ja muka-tarpeellista siis.

Vaikka joka kerta sitä kirotaankin ettei enää koskaan lähdetä Ikeaan ns. turhaan, niin kerta toisensa jälkeen sinne on kuitenkin mukava palata. Sitten  aina kassalla taas vannotaan ettei enää mennä kun tulee lähes poikkeuksetta pulitettua sen about satasen verran vaikkei mitään oikeasti tärkeää tai pakollista ollutkaan ostettavana... -.-' Tälläkin kertaa tuli kaiken hyödyllisen lisäksi mm. hups-ostettua iiihana iso lohikäärme-istuintyynyn, koska yhyyy sehän oli maailman suloisin ja mieti nyt miten kiva sellanen olis Taikan huoneeseen!! Jep jep, that's me..

Musta tää on aika yli-suloinen otos! Siis katsokaa nyt Nanan ilmettä! X3

Palaillaan taas esi kerralla. Me aletaan valmistautua partyihin! n_n

Venyttelyä ja kuntoiluhaaveita

Luettuani reilu viikko sitten ystäväni blogitekstin venyttelystä, innostuin itsekin pistää lihakseni koetukselle ja jopa kuvata tulokset ikuistettaviksi blogiin. :D Ei ehkä kovinkaan hyvä idea, sillä en suoraan sanoen edes muista milloin olisin viimeksi venytellyt!

Olen aina ollut luonnostani erittäin venyvää sorttia. Aloitin ensimmäisen jazz-tanssi -harrastuksen joskus ala-asteen kolmannella/neljännellä(?) luokalla ja jo silloin tanssiharjoitusten lomassa tehtyjen venytteyjen ohella huomasin olevani poikkeuksellisen venyvä. Harrastettuani ensin jazz-tanssia, sitten jalkapalloa ja myöhemmin show-jazz -tanssia venyvyyteni vain parani entisestään. Esimerkiksi pitkittäisspagaatti (toinen jalka edessä ja toinen takana) alkoi onnistua minulta show-jazz -tanssin aikoihin ilman mitään erityisiä ponnisteluja, vaan perus lihaskunnon ja joustavuuden kehittäminen saivan aikaan ihmeitä. Myös jalkapallossa venyteltiin aina treenien päätteeksi, ja muun muassa etureisi-venytys oli meikäläiselle melkoista lasten leikkiä, samalla kun toiset puhkisivat saman (lievemmässä muodossa tosin) venytyksen parissa kärsivän näköisinä.

Muutama vuosi sitten kuulin työkaverilta venyvyyden olevan suorassa yhteydessä yliliikkuviin niveliin! Minun niveleni ovat aina olleet yliliikkuvia joten venyvyyteni sopi yhteen tähän teoriaan vallan mainiosti. Aihe tuli silloin puheeksi naksuteltuani sormieni rystysiä ja kun kaveri kysäisi minulta olenko venyvä, vetäisin vastaukseksi toisen jalkani niskalleni pään ylle. Joo, juuri sellaiseen erittäin hölmöön asentoon! :'DD (Voi hitsit, tästäkin asennosta olisi pitänyt ottaa postausta varten kuva!)

Olen lähiaikoina kokenut jälleeninnostumisen liikunnasta ja mielessä kutkuttelisikin mm. ihka ensimmäinen salikortti! Punnitsen yhä eri vaihtoehtoja, sekä eri saleja että sitä onko salikortin kauhistuttavan kallis hinta oikeasti rahansa arvoinen. :'S Lihaskuntoa enemmän minua kiinnostaisi kehon rasvan polttaminen, joten perus punttisalin lisäksi haluaisin erityisesti ryhmäliikuntatunteja, etenkin tanssia! Muita toivomiani asioita olisivat suht edullinen hinta, lähellä sijaitsevat ilmaiset parkkipaikat, sekä lyhyehkö sitoutumispakko. Vaikka minusta kuinka nyt tuntuisi että olisin valmis ja halukas liikkumaan kaikkina tulevina vuosina (heh), todellisuus saattaa olla toinen. Siksi automaattinen kahdesta vuodesta hurjan hinnan maksaminen ei-mistään olisi varsin raivostuttavaa, jos toteaisinkin ettei sali sovikaan minulle. Olisiko lukijoilla suosituksia Turussa sijaitsevista kuntosaleista, jotka saattaisivat edes osittain täyttää näitä asettamiani kriteerejä?


Aloitin viikko sitten säännölliset vatsalihasharjoitukset, joiden myötä haastoin itseni 30 päivän vatsalihashaasteeseen:

Yllättävän rankkaa, erityisesti minulle näin raskauden sekä muun yleisen liikkumattomuuden jälkeen. Noin vuosi sitten minulla oli vielä melkoiset vatsalihakset, ehkä niiden voimin minä yhä jotenkuten porskuttelen haasteessani eteen päin. :D


Mutta palatakseni takaisin venyttelyyn! Tässä minun tämänhetkiset viikon takaiset venyttelytulokseni. Voisin ottaa tavaksi kirjoitella ja kuvailla tänne joitain treenijuttuja ja etenkin tätä epäsäännöllisen säännöllisten venyttelyni kehittymistä.

Tämä on aina ollut helpointa.

Tässä venytyksessä on taas haastetta! Erityisetsi eteen päin taivuttaessa.

Tässä tämänhetkinen pitkittäisspagaatti. XD Vaikka suoritus ei pahimmasta päästä olekaan, niin olen kyennyt paljon parempaan. Siihen nähden ei kovin häävisti mene... :'D

Okei, tässä poikittaisspagaatissa en ole koskaan ollut mitenkään paras XDD 

Tässä tämä jalkapallossa paljon tehty etureisivenytys.

Ja silta. Jeee osasin tämän vielä!! :----)

Ruokahömppää

Heippä lukijat!

Mitään yhteneväistä ja järkevää kokonaisuutta ei tästä(kään) tekstistä ole syntymässä, joten valmistautukaa henkisesti siihen sun tähän.

Kävin eilen kaupassa suorittamassa viikon ruokaostokset. Päivän kohokohta, heh. :D Joka käynnillä on aina napattava mukaansa tarpeellisten pakko-ostosten lisäksi jotain pientä kivaa itselle. Eilen sellaisena toimivat ruskea hiusväri, Big eye -ripsiväri sekä Kaksplus-lehti. Olen ajatellut kuvaavani tänne perus kauppareissumme ostoskassien sisällöt, mutta homma on aina unohtunut. Mitä jos luettelisin niitä tänne?

Taikan 3kk-neuvolassa

Nyt kun olen taas siirtynyt painoa pudottavaan vähähiilihydraattiseen (vhh) ruokavalioon, välttelen riisiä, pastaa, perunaa, leipää ja sokeria. Ruokakassissa tämä näkyy muun muassa kasvisten lisääntymisessä. Suosin kasvisten lisäksi paljon maitotuotteita, kanaa ja kananmunia. Lihan syöminen on meillä aika minimissään. Tällä hetkellä ei osteta edes leikettä tai makkaraa aamiaisleivälle (aamupalaleipä on minulla sallittuna<3) ja vain silloin tällöin syödään jauhelihaa.

Tätä meidän ostoskassit ruoan osalta nykyisin sisältävät:

- Kasviksia: tomaatti, kurkku, jäävuorisalaatti, kukka-/parsakaali, kesäkurpitsa, porkkana, paprika, avokado
- Hedelmiä: omenaa/banaania/mandariineja
- Kanaa, jauhelihaa, kananmunia
- Juustoa (Oltermanni 17%), fetaa, tuorejuustolevitettä, reajuustoa
- Maito, uht-maito, rahkaa
- Ruisleipää, kauratyynyjä
- Pakastevihanneksia (erinäisiä wokkivihanneksia), filee-kalapuikkoja
- Purkkijuttuja: sieniä, oliivia, aurinkokuivattua tomaattia, tonnikalaa, maissia, ananasta, pestoa
- Äidinmaitokorviketta, appelsiinituoremehua, pepsi max:ia
Joskus myös: Teetä, kahvia, siideriä, suklaata, purkkaa, oliiviöljyä, ketsuppia, sinappia, silliä, grillimakkaraa, jugurttia, mysliä, pakastemarjoja, aurajuustoa jne.

Paistettua mössöä, jossa mm. kesäkurpitsaa, kanaa ja paprikaa sekä kylkiäiseksi raejuustoa

Perus-salaattia fetalla, avokadolla ja paprikalla sekä gratvursti-makkara

Uskon vakaasti että tällä harrastamallani vhh-ruokavaliolla kilot todella alkavat tippua niinkuin viimeksikin muutama vuosi sitten. Toistaiseksi vaaka on näyttänyt vain pieniä muutoksia, ja aamupaino on pienentynyt "lähtökohdasta" (=eli 10kg vähemmän kuin painavimmillani raskaana) vasta kilon. Käyn vaa'alla joka aamu ja se on toiminut minulle hyvänä motivaattorina. Grammamäärät heittelevät milloin missäkin, mutta kirjaan lukemat orjallisesti joka päivä painopäiväkirjaani.

Vhh-ruokavalioon tottuu, jos vaan jaksaa nähdä ruokiensa eteen vaivaa ja käyttää hieman mielukuvitusta. Kun ajatus peruna-, pasta-, riisi- ja leivättömyydestä iskostuu päähän, sitä on helppo noudattaa. Tosin absoluuttisena en kuitenkaan aina tässä pysyttele. Esimerkiksi pieni herkuttelu on sallittua. Aurajuuston kanssa on pakko saada maustekeksejä, saunassa voi joskus ottaa siiderin, suklaata voi ottaa hieman illalla leffaa katsoessa ja piirakkaa voi maistella jos kaveri tulee kylään (niinkuin tänään, hehe). :'>

Vaikka varmasti tällainen löysäily-dieetti onkin hitaampi ja vähemmän tehokkaampi, siinä jaksaa pysyä pikadieettejä kauemmin! Kukaan ei takuulla suostu ikuisesti syödä kaalikeittoa tai elää jatkuvasti pelkillä laihdutusjauheilla.

Kappas, nuudeleita (ei niin suotava ruoka) paistettuna munan ja fetan kanssa. Lisäksi raejuustoa ja kasviksia.

Raskaana oleva omena, jolla hormoniviiva linea negra :D

Salaattia fetalla, paprikalla ja surimisuikaleilla lemppari curryn makuisen salaatinkastikkeen kera<3 Kastiketta ei sitten säästellä!

Munakasta juustolla sekä paprikaa ja avokadoa

Salaattia avokadolla, kesäkurpitsalla, oliiveilla, kanalla ja reajuustolla

Ainoa tämän ruoan huono puoli onkin sen vaikeus. Erityisesti vauva-arjessa huomaa arvostavan ruoanlaiton helppoutta, ja sitä tämä kasvis-salaatti -painotteinen ruokavalio ei kauheasti tue. : S Pilkkominen ja muu valmistaminen on usein hieman työläämpää sekä yllättävän äänekästä, jos samalla vauva vetelee vieressä päiväunia. Myös vihannesten syöminen on pehmeitä ruokia kovaäänisempää kun tavallisen mutustelun sijaan kuuluu *ROUSK ROUSK ROUSK*.

Mutta joo, taidankin hippaista tästä sitten syömään. Ruokakuvien katselu kun ei ainakaan auta jo pitkään päälle hiipivää nälän tunnetta. >.< Mukavaa sunnuntaita!

Hullu mutsi avautuu

Heips! Kotiuduimme maanantaina koko perhe hieman erilaiselta viikonlopulta. Juhlimme lauantaina ystävämme syntymäpäiviä ja tyttö oli sillä aikaa hoidossa pitempää aikaa mitä koskaan aikaisemmin. Murua tuli aivan valtava ikävä ja löysinkin itseni imppaamasta tämän käytettyä puklurättiä. ;___; </3 (Nimimerkki Hullu mutsi avautuu..)

Itse synttärit taas oli niin huikea menestys, että kiitän onneamme päästyämme osallisiksi moisiin pirskeisiin! Yhdeksän pitkän kuukauden aiheuttama himmailu rikkoutui vihdoin sirpaleiksi ja minä saan taas toisinaan olla juuri se sama vanha oma ylihönttihöpöttävä itseni.<3 Ihanaa kun hetkeksi voi unohtaa olevansa vastuuntuntoinen äiti ja hassutella niin kuin olisin vielä juuri täysi-ikäistynyt teinin poikanen. x)

Vähän surkeat asukuvat täällä tällä kertaa, ja sille löytyisi itseasiassa useampikin selitys. Ensinnäkin juuri ennen kuvien ottoa onnistuin lyömään pääni harvinaisen lujaa kaapin kulmaa päin, noustessani kumarasta kun olin laittamassa ruokaa pakastimeen. Isku onnistui olemaan jopa niinkin kova, että luokittelisin sen seuraukset lieväksi aivotärähdykseksi. Pääni alkoi nimittäin särkeä kamalasti ja olokin muuttui hetken kuuttua huonoksi ja kuvottavaksi. @__@' Toinen syy kökköihin kuviin on kiire, sillä kuvien ottohetkellä olimme juuri lähdössä hakemaan pikkuista hoidosta ja ikävä painoi hirmuisesti mieltä. Kunnon eläytymisen sijaan meininki oli siis lähinnä "ota nyt äkkiä pari kuvaa niin mennään!!!"

Kolmanneksi syyksi epäonnistumiseen on pakko myöntää ahdistukseni kropastani. Jo aikaisemmin mainitsemani synnytyksen yhteydessä ja sen jälkeen lähteneet -10kg ovat yhä samoissa lukemissa, eikä paino ole suostunut vieläkään tippumaan enempää! D: Nyt noin viikon ajan olen suhteellisen tosissani yrittänyt muuttaa ruokailutapojani ja ainakin jättää herkut pois, mutta arvatkaapa onko sillä ollut yhtään mitään vaikutusta vaakaan. ;__;' Jotenkin tuntuu, että ennen kilot karisivat nopeasti ja tuloksia (vaikka kylläkin pieniä sellaisia) alkoi näkyä heti laihdutuksen aloitettuani. Nyt taas kaikki matelee niin kuin mitään ei olisi tapahtumassa! =__=' Onneksi minulla ei kuitenkaan ole yhtäkään syytä lakata yrittämästä lisää...

Kuten kuvista ehkä huomaa, värjäsin taannoin taas hieman hiuksiani! >.<' Törmättyäni kaupassa vahingossa uusiin Live:n Color XXL Ultra Brights -sävyihin, en voinut olla kokeilematta jotakin niistä omaan reuhkaani! Kyseiset värit ovat aivan ihanat! Niissä on upeasti erikoisia vaihtoehtoja ja persoonaallisuutta korostavia sävyjä; sinistä, pinkkiä, violettia, eri vivahteita punaista sekä kirkkaan oranssia! *___* <33

Ensiksi tietysti epäilin onko näistä väreistä yhtään mihinkään, mutta päätin kaikesta huolimatta napata yhden matkaani.

Uusi tummanruskea tukka tuntui vanhan punaisen jälkeen kamalan tylsältä. :( Siihen oli pakko saada jotain piristystä. Valitsin sitten vieressä olevista purkeista komannen (vasemmalta) nimeltä Pillar Box Red.

Ajattelin että kokeillaan nyt, vaikka tuskin tästä mitään näin tummalla tukalla tuleekaan. Hiuksissani oli vanhan epätasaisen (tarkoituksella) värjäyksen jäljiltä vaaleampia kohtia latvoissa, joten ajattelin minulla olevan pieni mahdollisuuden poikanen, että uusi väri tarttuisi niihin. Lopputuloksena sävyä oli kuitenkin enemmän kuin osasin edes toivoa, ja vieläpä upean kirkkaana ja näkyvänä! :'o Olin tulokseen todella tyytyväinen ja ajattelinkin kokeilla tulevaisuudessa myös muita tämän sarjan tuotteita samaan tyyliin ruskean värin kaverina. :'D Purkin selostuksen mukaan värit haalistuvat tukasta noin viidessätoista pesussa, joten ikuisiksi ajoiksi ei näitä shokkisävyjä tarvitse katsella. ^^ Ai että kun menen vielä repäisemään ja kokeilemaan violettia, oranssia tai pinkkiä!!!<3

Paidat ja hame: H&M, sukkikset: Seppälä, kaulakoru: Crazy Farcory, tossut: pikkusiskolta.

Tänään on ollut taas melko hektinen päivä. Tyttö on nukkunut huonosti kaikki päikkärinsä ja nyt illalla yöunille laitto oli täyttä tuskaista huutoa ja kiukkua. T_T' En todellakaan tiedä mitä tekisin, jos sattuisin olemaan yh-äiti. Varmaan sekoaisin, jos ei vierelläni olisi toista henkiöä tukemassa kaiken pyörivän ja hyörivän ympärillä! Hatun nostoa siis kaikille jotka selviytyvät vauva-arjesta yksin! :'( Niin ja meidän vauvan piti vielä olla se suhteellisen helppo yksilö...?

Vaikka hermostuneisuuden ja väsymyksen ohella meidän tuleekin Mikon kanssa tiuskittua toisillemme siitä sun toisesta, ollaan yllättävän hyvin onnistuttu pitämään pakka kasassa. Ärähtämisiä ei muistella myöhemmin, sillä kumpikin tietää toisen ollen todellisuudessa kiukkuinen aivan muusta syystä. On kuitenkin tärkeää sanoa välittämisestä joskus ääneen ja kiittää toista tuesta ja auttamisesta. :')

Pärjäilkää siellä kouluissa ja töissä. Minäkin koitan selviytyä tästä "leppoisan rentouttavasta" äitiyslomastani. Loppuviikon ajan meillä on kiikarissa kämpän viimeistelyä, siivoamista sekä tarjoiltavan ruoan valmistamista. Viikonloppuna kun ovat tyttömme ihka oikeat nimenantojuhlat, iik!! Vielä niin paljon tehtävää... Moikka!

Ajatuksia muuttuvasta kehosta

On niin mielettömän hassua miten asioita oppii arvostamaan vasta kun ne menettää. En olisi ikinä uskonut näin käyvän myös minulle, mutta tässä sitä ollaan yhdeksännellä kuulla raskaana haikeudella ihailemassa vanhoja kuvia itsestäni hoikassa ja kauniissa vartalossa.

Vaikka raskauteni olikin alusta asti toivottu ja odotettu, sen tuomat huikeat 20 lisäkiloa ovat kieltämättä olleet minulle kova pala purtavaksi. Totta kai tiesin kilojen kertyvän, mutta olin takuuvarmana päättänyt, ettei minulle tule niitä kuin enintään 15. Pyörittelin silmiäni muiden kertomuksille siitä, että raskauskiloja vain tulee kuin itsestään ja vahvojen mielitekojen sun muiden hormonihuurujen keskellä kilojen ja kalorien laskeminen väistyy helposti tärkeysjärjestyksen viimeiselle sijalle. Onhan raskaana normaalia pyöristyä, mutta kohtuus kaikessa, ajattelin.

Yllätyin kun melkein heti positiivesen raskaustestin jälkeen sain ilon kaupanpäälliseksi kaksi ylimääräistä kiloa. Ensimmäisellä kolmanneksella kiloja ei pitäisi tulla vielä LAINKAAN, mutta meikän vaa'an lukemat pomppasivat kolmannella kuulla jo viisi kiloa suuremmaksi mitä painoni oli ennen raskautta. Viisi kiloa, jotka siis itsessään jo ovat lähes puolet siitä suositellusta keskivertomäärästä (12kg) mitä naiset yleensä raskauden aikana kerryttävät. Ajattelin silloin päättäväisesti olevani vain jokin poikkeustapaus, joka kerää kilonsa jo alkuraskaudesta ja lihoo loppuraskaudesta vain hieman. hohhoh...

Vaikka kävinkin vaa'alla päivittäin, kuukausi kuukaudelta kasvavat lukemat sekä neuvolatädin tuomitsevat kommentit painonnousustani ahdistivat. En kiellä ettenkö tietyllä tavalla päättänyt nauttivani raskaudesta täysillä herkuttelemalla aikaisempia tottumuksia useammin ja syömällä juuri sellaista ruokaa mitä minun tekee mieli. Erityisesti kun paino vain nousi nousemistaan, taistelun turhautumisen hetkinä ajattelin "ihan sama, alamäkeä tässä kuitenkin vain mennään".

Kesäkuu 2013

Toukokuu 2013

Proteiinipitoiset salaatit ja sokerittomat juomat vaihtuivat raskauden myötä pasta-annoksiksi ja epäterveellisiksi joka iltaisiksi herkkumässäilyiksi. Vaikka painonnousuni syy ja vastuu on täysin ja yksin minun, siihen vaikuttivat useat eri tekijät. Alkuraskauden hillitön NÄLKÄ oli jotain sellaista, mitä en ollut koskaan ennen kokenut! O__o Kouluaamuina minun oli pakattava mukaani ylimääräisiä eväitä, jotta pärjäisin aamupalan ja lounaan välisenä aikana ilman nälkäkuoleman omaisia tuntemuskia vatsalaukussani. Ikinä ennen moisia ongelmia ei minulla ollut, vaan päin vastoin ihmettelin syvästi miksi useat luokkakaverini hakevat ensimmäisellä välitunnilla kahviosta leipää tai syövät kahvin kanssa pullaa...

Erityisiä (tai erikoisia) mielitekoja minulla ei raskauden aikana ole toistaiseksi ollut, mutta ennen raskautta osaamani herkuttelujen hillitseminen on nykyisin täysin vieras käsite! Kun herkkuhimo iskee päälle, mikään, siis MIKÄÄN ei auta!!! ;___;' Herkkuja on vain saatava nyt ja heti! Jos ennen pystyin huijaamaan tämänkaltaisia olotiloja keinomakeutetuilla jutuilla, raskauden aikana sellaiset ovat kiellettyjä.

Vaikei liikunta olekaan painonpudotuksen kannalta ruokavaliota tärkeämpää, on sillä toki oma merkityksensä kehon toiminnassa ja hyvinvoinnissa. Alkuraskaudessa rasituksen yhteydessä esiintyneet alavatsakivut pistivät minut lievään liikuntakieltoon. Myöhemmin, kun pahimmat kivut olivat ohitse, tuli talvi ja sen tuomat haasteet liikkeelle lähtemiseen. Samoin vaikeuksia tuova kasvava vatsani, joka liikerajoituksien lisäksi esti minua esimerkiksi vanhojen ulko/toppa-housujen käyttöä. Ajan myötä alavatsakivut palasivat ja selkäsärytkin löysivät perille. Jo rappusten nouseminen tuotti (ja tuottaa yhä) vaikeuksia ja kaupassakäynti väsytti niin kuin olisin juuri juossut mataronin. Voimattomuus ja väsyminen ovat siis kipujen lisäksi olleet yksiä suurimpia hidasteita raskaudenaikaiseen urheilemiseeni.

Elokuu 2013

Heinäkuu 2013

Toukokuu 2013

Muistan kaikkien tämän postausten kuvien ottohetket kuin eilisen. Eihän niistä ole kuin enintään vuosi aikaa! :'o Muistan, miten ajattelin ensimmäisen kuvan mustan mekon olevan päälläni kuin makkarankuori ja korostavan aivan liikaa kehoni pehmeitä kurveja. Puhumattakaan kolmannen ja viidennen bikini-kuvien tuomia mietteitä kehtaanko tämmöisiä läskipaljastuksia edes blogissani julkaista. :'D Vaikka muutaman vuoden takaisen hoikentumiseni myötä tyytyväisyyteni kroppaa kohtaan oli huomattavasti entistä parempi, en voi sanoa olleeni siihen koskaan täysin tyytyväinen. Vielä viime kesänäkin tarkkailin jonkin verran syömisiäni ja kävin enemmän tai vähemmän lenkkeilemässä. Noiden kuvien aikoihin ajattelin, että täydelliseen unelmavartaloon minulla olisi matkaa vielä ainakin seitsemän kiloa.

Nyt bebe sisällä ja 20 kiloa painavampana voin vain haaveilla vielä joskus pääseväni noihin samoihin entisiin mittoihini. ;__; <3 Viimeistään silloin kun vauvamahalleni ilmestyi kovasti pelkäämiäni raskausarpia, toiveet kauniista vartalosta hiipuivat lähes olemattomiin. Kyllähän arvet vaalenevat ja kiloja ropisee jo pelkällä imettämisellä. Silti jossain sisimmässä pelkään etten tule nuoresta iästäni huolimatta enää koskaan saavuttamaan tuota haaveilemaani täydellistä kroppaa... Vaikka tiedän, ettei täydellistä kehoa olekaan ja oma tämänhetkinen raskausmahallinenkin on monen mielestä kaunis, kamppailen kanssani sisäistä ristiriitaisuutta.

Uusi Vuosi 2013-2014

Tammikuu 2014

Toukokuu 2014

Jo uuden vuoden aattona mahani alkoi näkyä, ja kaupasta oli ostettava juhliin uusi tilavampi mekko. Tammikuussa olo oli kuin valaalla, vaikka yllä olevasta tammikuisesta kuvasta tuskin edes huomaa että ulkonäössäni olisi mitään viittauksia raskaudesta. Viimeisessä, toukokuisessa kuvassa kurvini ovat "pahimmillaan". Haluan olla muodoistani ylpeä enkä jaksa välittää että kropassani on tällä hetkellä megajättimahan lisäksi myös ylimääräistä ihraa ja jenkkareita.

Vaikka olenkin totaalisen onnellinen ja innostunut tulevasta synnytyksestä ja vauva-arjesta, lähikuukausiin liittyy myös paljon pelkoa ja epävarmuutta. Yksi epävarmuuteni lähde on raskauden jälkeinen kehoni. En voisi olla kiitollisempi tälle maalliselle ulkokuorelle sen antamasta ja kantamasta lahjasta sekä kaikesta työstä, mitä kroppani on raskauden myötä tehnyt. Se on suoriutunut parhaansa mukaan, enkä voi vihata sitä tai vaatia siltä yhtään enempää. Kaiken sulatteleminen ja hyväksyminen vain vie oman aikansa ja toivonkin pääseväni vielä tämän viha-rakkaus -suhteen toivottuun päähän.<3

Sen ainakin tiedän, että jos joskus vielä totean vartaloni palautuneen entiselleen, osaan arvostaa ja ihannoida sitä täysin uudesta näkökulmasta!