maanantai 30. maaliskuuta 2015

Taukoa

Mulla olisi ainakin muutama postausidea suunnitteilla. Kuvat ja kaikki valmiina. Kaikki muu sen sijaan tuntuu keskeneräiseltä ja juuri nyt en vaan osaa keskittyä muuhun kuin pakolliseen.

Ei täällä mitään erikoista tai hälyttävää ole tapahtunut, mutta kieltämättä negatiivisessa ympäristössä ei ole tilaa luovuudelle. Ilmassa on leijailut väsymystä, kireyttä, kiukkua, uupumusta ja jopa ahdistusta silloin tällöin.

Vähän huonoa aikaa siis meillä, monessa mielessä.



Palailen blogin pariin kun aika on kypsä.
Nähdään silloin.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Kakkukekkerit

Heipparallaa!

Meillä ollaan juhlittu urakalla, sillä eilen Mikko täytti kokonaiset KAKSKYTKUUS vuotta, huh! :'O Alunperin suunniteltiin pitävämme vain pikkuiset kahvittelut herran sukulaisten kanssa, mutta vatsataudin vuoksi (kyllä, heKIN saivat sen meiltä..) suunnitelmat muuttuivat viime hetkellä. Olin hieman murtunut saatuani kuulla heidän perumisesta, olin nimittäin suunnitellut ja juuuri hankkinut kaikki ainekset kyseisen päivän tarjoiluille. :'( Päätin kuitenkin että jotain on tehtävä, ja huutelin Turussa asuvien kamujemme facebook-ryhmässä vapaaehtoisia herkuttelijoita suunnitellulle sunnuntaille, jolloin sukukahvien oli tarkoitus tapahtua. Onneksi epätoivo-kutsuuni vastattiin myöntävästi, ja kotiimme tulvi nelikko ahkeria syöjiä! x3 Musertunut sydän pakahtui innosta päästyäni leipomaan pitkästä aikaa sormet syyhyen!

Päivän asuna toimi kesällä hankittu H&M:n mekko sekä luottovyö Seppälästä. Haluaisin jo löytää tuolla vyölle jonkun uuden korvaajan, mutta tämän kaltaisia "pehmeitä vöitä" ei vain perus kaupoista enää löydy. :'< Ehkä seuraavaksi lähden kaivelemaan ebay:ta tai etsin vastaavanlaisia kirpparilta. Siksak-sukkahousut - H&M.

Tarjoiluja oli pöydässä neljän päälajin muodossa. Kaksi suolaista ruokaa: kylmäsavulohirullia ja tonnikala-kasvispiirasta (samoja kuin tein Taikan nimiäisiin) ja kaksi makeaa jälkkäriä: mustikkapiirakkaa vaniljakastikkeella sekä päivänsankarin toivomaa Baileys-kakkua.

Viimeisin näistä sai paljon kehuja, joten ensikertalaisuudesta huolimatta lopputulos taisi olla onnistunut. :')) Kokeilin myös ekaa kertaa ikinä tuota vuosia sitten lahjaksi saatua pursoitinta ja sain sillä (ja valkosuklaalla) aikaiseksi jännittäviä pintakuvioita! Miksen ole uskaltanut kokeilla sitä aikaisemmin?? Näyttävän näköistä ja kuitenkin suhteellisen helppoa. :) Niiden tekeminen muistuttaa myös hieman piirtämisen kaltaista taiteilua, jossa vain luovuus on rajana!

Repeilyä. :D Ja tooga-bileistä jäänyt kyltti.
Syömisiä jäi jäljelle vielä sen verran, että sovittiin porukan kokoontuvan uudestaan tiistaina. :'D Silloin tuhottiin loput jälkkärit, hakattiin tekkeniä ja pelattiin uusintamatsi Rappa Kalja -lautapeliä. ^^

Mikon "kolmipäiväiset" synttärijuhlat saivat tänään päätöksen hänen vanhempien tuntua aamukahvittelemaan meille. :3 Eilen kaupasta hyvään hintaan löytämäni Dolce Gusto:n kahvikone loi herkulliset cappuccinot ja Mikon kaupasta tuomat tuoreet mustikkataskut tekivät aamusta täydellisen.<3 Hieman kiirehän siinä tosin tuli ennen kaikkea tuota, sillä edellisillan vieraiden jäljet jäivät arvatenkin siivoamatta. Vaikka kuinka sitä ajattelee että "no ihan sama, tulkoot ne porukat kerrankin vähän epäsiistimpään kämppään", niin kuitenkin viime tipassa tulee siistittyä paikkoja hullun pyörremyrskyn tavoin. Haha. :D

Että sellaiset kekkerit meillä.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Touhukas Tallustelija

Jos Taika saisi päättää, hän haluaisi vain harjoitella kävelemistä. Koko ajan tietysti.

Tytöstä on kuoriutunut kuukauden sisällä erittäin innokas tallustelija, ja välillä kun äiti väsyy ollaan jo kävelty tarpeeksi ja yritän laittaa hänet lattialle istumaan tai ryömimään, hän raivostuu ja alkaa itkeä boikotin merkiksi. :'D Istuttaminen on myös erittäin haastavaa kun vaativa neiti suoristaa jalkansa tikuiksi ja alkaa päättäväisesti kävellä, halusit tai et. xD

Siinä vauhdissa äitikään ei meinaa enää pysyä perässä! Eikä sukat jalassa, vaikka kovasti jarrullisia sellaisia olemme typylle koittaneet hankkia.

Äiti oikaisee tyynyn päältä, jottei jäisi jälkeen.
"Äiti! Mitä sä taas hidastelet? Käännytään vaan äkkiä ympäri ja jatketaan matkaa!"
Pikainen poseeraus kameralle...
Ja taas mennään!
Näistä kuvista on jo reilu viikko aikaa, ja kävely on kehittynyt jo tuostakin jonkun verran! Pari päivää sitten sinkouduttiin kauppaan ostamaan murulle kävelyvaunu (josta lisää asiaa myöhemmin!) ja vaikka paketissa luki 12m+, meillä se on ollut arvatenkin jo nyt melko ahkerassa käytössä. :D

Eilen kun kävellytin Taikaa pisin huoneita, jossain vaiheessa tyttö pysähtyi ja alkoi irroittamaan käsiään otteestani. Hm? Haluatko vaihtaa asentoa tai jotain? Otin käsistä uudestaan kiinni ja Taika rimpuili ne uudestaan vapaiksi. Otin tytöstä kiinni kainaloiden alta, mutta hän ei pitänyt siitäkään vaan yritti koko ajan luikerrella otteestani! :D Jos hän osaisi jo puhua, sanat olisivat takuulla olleet MINÄ ITSE!!

Tästä se lähtee... Apua! x3

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Mitä minulle kuuluu nyt, eli satunnaisia ajatuksia elämästäni

Lähiaikoina mielessäni on pyörinyt kysymyksiä. Mitä MINÄ haluan elämältäni? Olen jotenkin tajunnut vasta äskettäin että omassa elämässäni kyse oikeasti on vain minusta ja siitä mitä minä haluan siinä tehdä. Joitakin asioita ei vain ymmärrä ennen kuin ne todella oivaltaa itsensä kohdalta ja alkaa tosissaan kaivaa pintaa syvemmälle. Vaikka olenkin vähintäänkin viimeiset kymmenen vuotta tiedostanut olevani erittäin aktiivinen ajattelija, koen toisinaan tietynlaisia identiteettikriisejä jolloin minun on selkeästi pysähdyttävä rauhoittumaan ja vetämään henkeä. Vaikka suunta olisi selkeä, ajoittain on tarkistettava ollaanko yhä oikealla tiellä. Onko tie vieläkin sama vai onko se kenties muuttunut tai vaihtunut toiseksi? Unelmat ovat toteuttamista eivätkä haaveilemista varten.

Ensinnäkin, minulta on kysytty milloin aijon jatkaa koulutustani ja miten pitkään ajattelin olla äitiyslomalla. Kysymys on poikinut mielessäni ajatuksen haluanko minä todella sairaanhoitajaksi vai aijonko suorittaa tutkinnon ainoastaan saadaakseni "edes jonkun" ammatin? Olenko minä rehellisesti valmis tekemään kyseistä työtä, tulisinko nauttimaan siitä vai olisiko kaikki työnteko tietynlaista "tyytymistä" kohtalooni, koska en nyt parempaakaan keksinyt. Onko kyseinen ammatti oikeasti minun juttuni vai enkö vain jaksa nähdä vaivaa ollakseni tarpeaksi sinnikäs tavoittelemaan jotain mitä todella haluaisin tehdä?... Vai kuvittelenko itsestäni liikoja? Haluanko muka takaisin koulun penkille aloittamaan kaiken alusta aiheesta jota en ole vielä edes keksinyt?

Lisäksi aihe on kutkuttanut mieltäni viimeaikaisten lakialoitteiden vuoksi. Entäs jos lähitulevaisuudessa ei tullakaan maksamaan opintotukea enää toista korkeakouluammattia opiskelevalle? Mitä jos päätänkin vaihtaa alaa, ja joudunkin siten hullunmoiseen loukkuun töiden, opiskelujen sekä perheeni keskellä?

Millaisesta perhe-elämästä haaveilen? Haluanko enemmän lapsia, jos joo niin kuinka monta ja millaisella ikäerolla? Millaisia prioriteetteja perheeseeni haluan? Ollaan kumpikin Mikon kanssa harmiteltu vuorotyön kuormittavuutta ja sitä miten iltavuorossa ollessa aika on pois perheen yhteisistä hetkistä. Varsinkin sen huomaa siinä, miten ikävän usein Mikolta jää näkemättä Taikan ensi-asiat. En osaa edes kuvitella miten kurjalta Mikosta tuntuu joka kerta kun kerron Taikan tehneen jotain uutta (tai siis, toki hän on siitä äärimmäisen iloinen, mutta samalla harmissaan että taas hän missasi jonkin tärkeän rajapykälän). Kehityksellisesti suuri päivä oli muun muassa silloin, kun Taika oppi ryömimään. Siitä asti täällä ollaan edistytty huimaa vauhtia ja tällä hetkellä tyttö osaa jo mennä itsenäisesti konttausasentoon, istuma-asentoon, polviseisontaan sekä harjoittelee jo vahvasti ylös nousemista! Eilen hän yritti päästä ylös portaita, ja jos jaloissa olisi riittänyt yhtään enempää ponnistusvoimaa, Taika olisi päässyt jo ensimmäiselle askelmalle! :'o Turvaportin asentaminen alkaa sittenkin olla meillä melko ajankohtaista...

Mutta niin, takaisin aiheeseen. Vasta taannoin ymmärsin ettei elämän tarvitse olla pelkkää stressiä ja työntekoa. Toki perheen tulojen tulisi lasten ja muun toimeentulon takia olla vakaat ja riittävät, mutta se mikä millekin perheelle on tarpeeksi on jokaisen perheen kohdalla eri asia. On vain valinnan kysymys priorisoiko elämässään suuren ja hienon kodin - pienemmän ja ei-niin-tähdellisen kerrostalohuoneiston tilalle. Onko meidän perheelle tärkeämpää matkustella, syödä parempaa ruokaa, omistaa hyvä auto VAI viettää enemmän aikaa yhdessä? Tiedän ihmisiä jotka syystä tai toisesta päättävät tehdä esimerkiksi vain puolikasta työlistaa ja saavat niin luonnollisesti puolet vähemmän palkkaa kuin muut. Elämä on kuitenkin valintoja täynnä, enkä osaa kyllä sanoa kumpi olisi minulle tärkeämpää, enemmän rahaa vai enemmän vapaa-aikaa?

Mitkä asiat ovat minulle elämässä tärkeimpiä ja mihin olen valmis panostamaan enemmän kuin muuhun? Mihin minä haluan säästää rahojani ja mihin käyttää kallisarvoista aikaani?

Vaatteet - h&m, kengät - Nelly.com (tilattu members.com:n kautta)
Millainen äiti haluan olla? Alettuamme suunnittelemaan Mikon kanssa yhteistä perhettä keskustelimme useasti millaisia asioita haluamme sen sisältävän. Kumpikin muisteli lapsuudensa hyviä ja huonoja hetkiä ja integroimme ne yhteisiksi, molemmille sopiviksi toimintamalleiksi. Onneksemme kummankin ajatus ihanteellisesta perheestä on hyvin samanlainen eikä meidän ole tarvinnut tehdä sen suhteen erityisiä kompromisseja. Ainakaan vielä...

Pelkään että ajan ja iän kanssa laiskistun enkä viitsikään enää noudattaa itse suunnittelemiani ohjeita. Haluan kasvattaa Taikasta hyväsydämisen, rehellisen ja kiltin ihmisen. Toivon että hän on määrätietoinen, fiksu ja ahkera näkemään vaivaa elämänsä tärkeiden asioiden eteen. Haluaisin hänestä tulevan hauska ja iloinen, mutta myös aito ja persoonallinen oma itsensä. Opetan hänet toteuttamaan itseään ja autan häntä löytämään oman tiensä. Tärkein tehtäväni on tukea häntä vaikeissakin tilanteissa ja osoittaa hänelle että rakastan häntä millaisena tahansa hän haluaakin olla. Hartain toiveeni on saada mudosostettua lapseeni vahvan ja luotettavan siteen, joka tulisi kestämään koko elämämme ajan. Teen kaikkeni jotta Taika pitäisi minua tärkeänä ja haluaisi viettää kanssani aikaa sekä lapsuudessaan että aikuisena.

Millaisin keinoin pääsen saavuttamaan tavoitteeni? Millaisia valintoja minun on tehtävä onnistuakseni lapseni kasvattamisessa? Mitä virheitä minun on pyrittävä välttämään eniten? Miten saan perheestämme rennon ja rakastavan, jossa jokaisen perheenjäsenen on hyvä olla? Miten saan luotua kodistamme lämpimän ja hyvän kasvuympäristön lapselle?



Huhh... Paljon pohdittavia kysymyksiä ja pää niiden myötä totaalisen pyörällä. Tiedän useimman ratkeavan "itsestään" ajan myötä, mutta tällaisena lievähkönä kontrollifriikkinä haluaisin jotenkin valmistautua kaikkeen mihin kykenen.

Pohditteko tekin kaiken mahdollisen valmiiksi vai annatteko ajan näyttää?

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Arkikuvahaaste 4

Neljäs arkikuva, olkaapas hyvät!

Taika ra-kas-taa kissoja. Niiden silittäminen on maailman parasta ja jahtaaminen nelinkontin jännintä ikinä! Erityisen hienoa on päästä ihailemaan niitä läheltä, niin ettei karvakaveri olisi ihan heti karkaamassa tiehensä.

Onnekseni voin todeta kummankin kissamme olevan erittäin lapsiystävällisiä tapauksia. Jos Taika onnistuu estämisestämme huolimatta nappaamaan katin turkista otteen ja vetäisemään siitä tupon karvaa, kissa vain lähtee tiehensä. Ei murinaa, ei sihinää eikä edes maukaisua! Ainoastaan tyynen rauhallinen poistuminen paikalta. :D

Kotona viihtyvä Kiki (kuvassa) on myös mitä huikein lapsenvahti sen aikaa kun minä häärään keittiössä ja Taika vetelee itsekseen pisin lattioita tai hyppelee pomppukeinussa! Kiki selkeästi nauttii leikitellä ja kiusoitella Taikaa tulemalla vuoronperään lähemmäs ja lähtemällä sitten hetkeksi kauemaksi hänestä. Välillä tämä myös tietoisasti "hipaisee" Taikaa kyljellään tai hännällään kädestä ja se jos mikä saa pienen pirpanan räkättämään innosta! >_<

Kerran Taikan pomppiessa keinussa ja minun ollessani laittamassa ruokaa, kuulin yllättävän naurunpuuskan tulevan Taikan suunnasta. Mentyäni katsomaan mitä siellä oikein tapahtuu huomasin Kikin löytäneen jostain kodin nurkasta lattialla pyörineen muovipussin ja tuoneen sen aivan Taikan eteen pomppukeinun luokse. Kiki tunkeutui pussiin ja hyppäsi sieltä hetken päästä pikaisesti pois. Sitten taas pussiin, kulki pienen matkan "sokkona" pussin sisällä kömpelösti eteen päin ja juoksi taas vastakkaiseen suuntaan ulos. :'D Näky oli melko hulvaton myös sellaisenaan, mutta totaalisen pähkinöinä tästä kaikesta olevan vauvan nauru sekoilevaa näytöstään esittävän kissan vieressä teki tilanteesta aivan hillittömän hauskan! X3

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Toga Night!

Järjestimme eilen kotonamme elämäni ensimmäiset TOOGA BILEET ihanalle kaveriporukallemme! ^.^ Aika oli jo kypsä edellisten pirskeiden jäljiltä ja minä ainakin kaipasin, viimeksi uutta vuotta juhlittuani, jo uusia mielettömiä illanistujaisia! :) Kemujen järkkääminen on minulle melko luontevaa ja erittäin mieluisaa touhua, kaikesta pienestä päälle puskevasta stressin poikasesta huolimatta. Tarjoilujen suunnittelussa, asun miettimisessä, biisilistan tekemisessä ja kämpän siivoamisessa virittäytyy jännittävään vatsassa kuplivaan odotukseen, joka huipentuu parhaiden tyyppien täyttämään räjähtävään ilon tunteeseen! Ainakin minä olen tämän huikean tunteen onnellinen riippuvainen.<3

Lakanabileet olivat Mikon ehdottama teema, ja aivan loistava sellainen! Puvun kehitteleminen oli vaivatonta (köh, ellei nyt tietysti sidontavaiheen ärripurreja lasketa), Ikean 1,50e maksaneet lakanat kukkaroystävällisiä sekä kokonaisuus oli kaiken kaikkiaan hyvin erilainen ja näyttävä! Asu-kekkerit vain tuovat iltaan aivan erityistä juhlan humua, joten pukukoodi on hyväksi aina kun sellaiselle suinkin keksitään vähänkin hyvä syy! :'>

Oma asuni koostui mainitsemastani tällä ohjeella sitomastani Ikea-lakanasta, parilla eurolla naamiaisliikkeestä löydetystä kultaisesta lehtiseppeleestä, h&m:lta aikoinaan ostamastani kaulakorusta sekä Kreikassa ostetun mekon mukana tulleesta nahkaisesta vyöstä. Viimeisimmän näistä olemassaolon olin unohtanut kokonaan, kunnes aivan viime tipassa päätin tsekata vyölaatikkoni viimeistelläkseni kokonaisuuden. Kappas, juuri tähän tarkoitukseen TÄYDELLINEN sidottava nahkainen vyö! Ja minä kun meinasin heittää tämän silloin menemään, kun ei muka ollenkaan ollut tyyliäni.

Iltaan mahtui jos vaikka ja mitä, mutta se jääkööt sisäpiiriläisten tietouteen! :'D Aivan supermageat bileet, se on absoluuttisen varmaa. ;3 <3 Muutama julkaisukelpoinen otos olkoon tämän todisteena.


torstai 12. maaliskuuta 2015

Ei niin hehkeä perhearki

Voi JESTAS millaiseksi hullumyllyksi koko elämä menee kun perheeseen saapuu

NORO.



Viime merkinnässä kerroin miten lauantaina meille tulisi vieraita, ja niinhän niitä tuli. Juteltiin ja syötiin itsetehtyä pizzaa, ihailtiin yhdessä Taikan tehokasta ryömimistä ja naurettiin milloin millekin. Jossain vaiheessa myös ihmeteltiin miksi talouden pikkuneiti vaikuttaa niin huonontuuliselta. Myöhemmin kun osa porukasta lähti kotiinsa, alkoi tapahtua.

Ensiksi tuli sitä itseään, ja Taikan housut kastuivat läpimäriksi. Kun homma saatiin siivottua oksennus tulvi suihkulähteenä matolle. Oh god.. Älä vaan sano että se lopulta tuli meillekin...

Mikon työpaikalla virus riehui jo pitkään ja odoteltiin viikkotolkulla kauhuissamme koska se mahtaisi hipsiä hänen perässään kotiin asti. "Yritän olla aina tosi varovainen ja noudatan tarkasti hygieniaohjeita", herra vakuutteli. Uskottiin jo onnistuneemme kiertämään vaaran kaukaa, kunnes se iski yllättäen ja kaikkein herkimpään paikkaan - perheen vauvaan. :(

Onneksemme Taikan erittämiset jäivät kuitenkin siihen ja jo seuraavana päivänä muru oli jotakuinkin kunnossa, lukuunottamatta lievää ruoka- ja juomahaluttomuutta. Siihen koetus ei kuitenkaan loppunut, vaan jatkoi vyöryään iskettyään seuraavaksi minuun. Ja vielä sellaisella voimalla etten osannut ikinä vatsataudin voivan olla niin käsittämättömän raju!

Säästän teidät tarkemmilta yksityiskohdilta, mutta voin kertoa että kuvittelin kirjaimellisesti kuolevani. Tavaraa tuli molemmista päistä samaan aikaan eikä mikään pysynyt hetkeäkään sisällä! Laihduin ensimmäisenä päivänä KOLME KILOA (nesteitä) ja olin varma että kuihdun korpuksi. Illalla makasin totaalisen voimattomana ja uupuneena vessan lattialla ja rukoilin että Mikko tilaisi minulle ambulanssin, kun en muutakaan apua enää keksinyt. Sain kuitenkin mystisellä tavalla kerättyä energiarippeeni kimppuun ja ajoimme (okei, Mikko ajoi ja minä tein kuolemaa takapenkillä Taikan ihmetellessä äitinsä käytöstä vieressä) päivystykseen.

En tiedä miten kuvittelin heidän laittavan minuun nesteytystipan suoneen, mutta "ylläri" sellaista minä en saanut. Sen sijaan kiilasin huonovointisella naamallani ja penkeillä makaavalla olemuksellani (ämpärin mukana tietty) jonon ohitse ja sain hoitajia tuomaan minulle vettä. Päällä oli samoin rikkinäiset yöhousut, Mikon liian ison crocsit, sotkuinen tukka ja liidunvalkea iho, unohtamatta tistysti sysimustia silmänaluksia. Vastaanotolla sanottiin että mitään ei oikeastaan voida tehdä. Lääkäri tutki suoliääneni ja veriarvoni ja sanoi niiden olevan vielä kunnossa. "Todella raju vatsatauti sulla kyllä, noro-virus. Todella inhottava, mutta mitään ei oikeastaan voi tehdä." Niinpä... Olinhan minä sen arvanut, mutta silti toivoin että edes joku voisi jotenkin auttaa.

Käynti ei ollut kuitenkaan turha, sillä sen avulla saimme minulle sairaslomaa jonka vuoksi Mikko pääsi jäämään kotiin hoitamaan Taikaa. Huh! En halua edes kuvitella miten ihmeessä oltaisiin pärjätty muuten kotona kaksin! :'o

Eriterumbaa jatkui osaltani kokonaiset kaksi päivää, joista jälkimmäinen oli kuitenkin selkeästi ensimmäistä lievempi. Niitä seuraavina päivinä oli enää lievää huonovointisuutta, jota tuli ainoastaan noustessa seisomaan tai kumartuessa. Tänään olo on mainio, ja kipeys on muisto vain! Ahhh, miten tätä normaalia oloa arvostaakaan moisen karseuden jälkeen! Voittamaton ja maailmanvaltias fiilis. :D

Mikollakin virus käväisi hetken, mutta hän pääsi siitä tsiiljoonabiljoona kertaa helpommalla kuin minä. Tauti oli tarttunut myös lauantaina kylässä olleen veljeen, mutta tämäkin toipui siitä parin päivän sisällä. Onneksi edes he ottivat sen kevyemmin, vaikka toisaalta ärsyttää että itse jouduin lähes taistelemaan hengestäni helvetin porteilla. :'D Tätä ennen minulla oli vatsatauti viimeksi joskus lapsena. Toivottavasti seuraava tulee yhtä pitkän ajan kuluttua!



Oletteko te säästyneet norolta?

lauantai 7. maaliskuuta 2015

"Viikonloppu"

Hola, hola, hola!


Viikonloppu ja silleen, vaikka eihän se meillä erityisemmin missään näy. Mikko on töissä sekä tänään että huomenna, mutta maanantaina taas on yksi vapaapäivä! :) Nyt herra on mennyt pari viikkoa kovaa työputkea; kuusi työpäivää, yksi vapaa, kuusi työpäivää, yksi vapaa. Mutta ensi viikolla viikonloppu alkaa jo torstai-iltana ja jatkuu vapaiden päivien merkeissä kokonaiset VIISI päivää! Huh-huh! ^^

Ensi viikon perjantaina lähdemme ensi kertaa Mikon kanssa TEATTERIIN herran vuosi sitten synttärilahjaksi saamalla lahjakortilla! :----) Mietittiin silloin käyttävämme sen vielä ennen vauvan syntymää, mutta tarkasteltuamme Porin teatterin tarjontaa (jonne kortti siis soveltuu) emme löytäneet mitään erityisemmin meitä nappaavaa näytelmää. Kuitenkin tulevassa ohjelmistossä näkyi varsin mielenkiintoinen tapaus, josta kuultua päätimme ehdottomasti menevämme siihen! Kyseessä on Agatha Christie:n tarina Eikä yksikään pelastunut! 8)) Dekkarikirjallisuuden klassikkoteos, murhanäytelmä! Voisiko osuvampaa meille kahdelle edes olla??

Olen niin super innoissani, varmaan jopa enemmän kuin itse lahjan saaja. xD Mikkolla on tosin niin surullisen vähän kokemusta teattereista ylipäätään, ettei hän ehkä vielä ymmärrä yleisössä olemisen kaikkea mahtavuutta. Mutta tämähän asia korjaantuu pian, ja se jos mikä on minusta ihanaa ja tekee tästä reissusta entistäkin erityisemmän! n__n



Mutta palatakseni vielä tähän päivään, Taikalla on tänään nimpparit!<3 ^^ Kummi-pariskunta tulee meille onnittelemaan päivän sankaria ja Mikon pikkuveli saapuu tänne viettämään rentoa iltaa. Jeeee! 8----) Illalla Mikko lähtee katsaisemaan Mokoman keikkaa ja minusta on mukavaa että hän pääsee pitkästä aikaa tekemään lempiasioitaan. :)

Tässä muutamia lähipäivinä tehtyjä otoksia.

Yksi päivä kun tulin latinotansseilta olohuoneemme huonekalujen järjestys oli aivan uudella tavalla! Olimme kyllä puhuneet Mikon kanssa kokeilevamme ehkä muuttaa tavaroiden paikkoja, mutta herra rakastaa "yllättää" minut aina silloin tällöin vastaavilla oma-aloitteisilla tempauksilla. :D En tiedä onko se sitten ensi-ilmeeni minkä hän haluaa nähdä vai muuten vain matchoilla mystisillä kyvyillään siirrellä expedit-hyllyä, megapainavaa tv-tasoa ja sohvaa aivan yksinään.....

Uusia suloisia kissa-naulakoita! x3 Nämä ovat (ylläri) Tigeristä ja ajattelin kiinnittää ne Taikan huoneeseen. Toistaiseksi ne roikkuvat vielä "hännistään" eteisessä, koska kiinnittämistä ei olla saatu vielä aikaiseksi ja koska ne vain ovat hirmu suloiset noinkin. :'DD Lapsi on hyvä tekosyy hankkia kaikkia söpöjä juttuja, hihi!

Hankittiin Taikalle kevääksi oikeamman kokoinen välikausihaalari! :) Vanha norsuhaalari, kokoa 62, alkoi olla jo aiivan liian lyhyt joten tämä 80:nen tuli erittäin tarpeeseen. Onhan se vielä tarkoituksella hieman tilava, Taikan ollessa nyt vähän yli 70cm pitkä, mutta ei mitenkään ylisuuri. Toivottavasti tämä menisi vielä ensi syksynäkin... Ja voi mikä kuosi! Eikö olekin iihana?<3

Mikko ei ollenkaan pidä punaviinistä, mutta osti sitä minulle! ^-^ Lasillinen silloin tällöin tekee illasta erityisen. :')

Ja viimeisempänä ystävänpäivänä lähettämättä jääneet kauniit kissa-kortit. Repeytymisestä huolimatta kelpuutin ne jääkaapimme oveen. :D

Mitäs teidän viikonloppuun?

perjantai 6. maaliskuuta 2015

MIKSI VAUVOILTA PANTATAAN RUOKAA?

Olen aina kannattanut erilaisten lastenkasvatustapojen välistä tasa-arvoisuutta. Minusta jokainen äiti (ja vanhemmat ylipäätään tietysti) saa hoitaa ja kasvattaa lastansa juuri sillä tavalla kuin tämä kokee oikeaksi ja hyväksi omalle lapselleen. Arvostan kun minua neuvotaan ja kuulen toisilta äidiltä heidän tavoistaan toimia ja tehdä toisin kuin minä. Se että joku tekee toisin ei ole minulta pois, vaan päin vastoin saatan oppia siitä jotain uutta, tai verratessani eri tapoja mielessäni saada vahvistusta itse tekemilleni valinnoille. Hyvän henkinen keskustelu perheiden eroavaisuuksista muuttuu kuitenkin valitettavan helposti kinaksi kumpi tapa on parempi ja oikeampi. En ymmärrä tätä äitien välistä kilpajuoksua, sillä se ei johda yhtään mihinkään muuhun kuin mielen pahoittamiseen.

Uskon jokaisen tasapainoisen äidin toivovan lapselleen vain parasta ja tekevän äitiydessään sellaisia valintoja, joiden uskoo sopivan parhaiten koko perheen hyvinvoinnille. Ei ole yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa hoitaa lastaan ja jokaiselle on annettava tilaa omien keinojensa toteuttamiselle omalla tyylillään. Pyrin olemaan arvostelematta muiden vanhempien toimia, mutta joskus kaikesta yrittämisestä huolimatta joitakin asioita minäkään en vain ymmärrä.

Törmäsin lähiaikoina vielä ennestään minulle kovin tuntemattomaan ilmiöön, nimittäin kummalliseen vauvojen ruoan panttaamiseen! Kuulostaa näin äkkiseltään varmasti oudolta, mutta antakaahan kun avaan hieman asiaa. Liityin facebookissa Sormiruokailijat-nimiseen ryhmään saadakseni lisää näkökulmia ja ehdotuksia lapseni ruokailujen monipuolistamiseksi. Olin aina pitänyt sormiruokailua itsestäänselvyytenä, sillä tottakai vauvan ollessa tarpeeksi vanha hänelle voi tarjota erinäisiä vauvoille soveltuvia ruokia sormin syötäväksi, käsiin sopivin palasin. Sormiruokailun avulla vauva pääsee parhaiten harjoittelemaan itsenäistä syömistä ja tutustumaan uusiin ruoka-aineisiin.

Se mikä tässä ryhmässä minut kuitenkin yllätti, oli joidenkin äitien asenne soseruokia kohtaan. Joidenkin äitien mielestä kun kiinteiden ruokien -ikäisen vauvan pitäisi pärjätä maidon lisäksi ainoastaan sormiruokailemalla. Ajatuskin tuntui minusta absurdilta ja luulinkin ymmärtäneeni sen ensiksi väärin. En väitä, että neuvolan ohjeita olisi aina orjallisesti noudatettava, mutta ainakin itselleni oli aina päivän selvää että vauvojen "kiinteiden maistelu" aloitetaan aina soseutetuilla vihanneksilla. En ymmärrä miten ja miksi soseiden syöttäminen ja sormiruokailut mitenkään poissulkisivat toisiaan tai millä tavalla soseet olisivat pahasta? Suurin huoleni aiheesta on kuitenkin se, miten tällaiset pelkällä sormiruoalla ja maidolla elävät vauvat saavat riittävästi ravintoa? Joillakin lapsilla ensimmäiset hampaat puhkeavat vasta kovin myöhään, jopa vuoden iässä, eikä niillä muutamalla ensihampaallakaan nyt vielä mitään kunnollista pureskelua saa aikaiseksi. Sormiruokailu yleisemmin onkin pelkkää ruoan palasten imeskelyä ja pientä jyrsimistä, jolloin loppupelissä vatsaan asti päätyy ehkä viides osa tarjotusta ruoasta.

Tarkoittaako tämä että vauva saisi koko ensimmäisen elinvuotensa aikana vatsansa täyteen pelkällä maidolla (korvike- tai rinta-) ja satunnaisilla vatsalaukkun asti eksyneillä ruoan palasilla? Kunnon ruoka-annoksia kun sormiruokailun muodossa tuskin tulee syötyä siihen saakka että lapsella on ruoan pilkkomiseen soveltuvat kunnon poskihampaat ja purukalustot.

Toinen vauvojen syömistä koskeva minua ihmetyttävä asia on yliampuva imetysihannointi. Tiedän viimeistään nyt sohaisevani ainakin joidenkin muurahaispesää, mutta yritän nyt parhaani mukaan perustella kantaani ymmärrettävästi. Rintamaito on parasta ravintoa vauvalle, ja jos imetys ei jostain syystä onnistu, tyytydään äidinmaitokorvikkeeseen.WHO:n suositusten mukaan vauvaa tulisi täysimettää ensimmäiset puoli vuotta, jonka jälkeen aloitetaan kiinteiden maistelu. Kuitenkin koko ensimmäisen vauvavuoden ajan rintamaito (tai korvike) on pääasiallinen ravinnon lähde vauvalle. Jos rintamaito ei riitä pitämään vauvaa kylläisenä ja turvaamaan tämän terveellistä kasvua ja kehitystä, sen ohella käytetään myös korviketta. Jälkimmäisessä tapauksessa (tai jos vauva elää pelkällä korvikkeella) kiinteiden, eli soseiden, aloittamista suositellaan noin neljän kuukauden iässä.

Minusta nämä ohjeet ovat enemmän kuin selkeät ja hyvin perustellut. Niitä ei toki ole pakko noudattaa täysin sokeasti, vaan soveltaa niin kuin tuntuu oman lapsensa kannalta parhaalta, kuitenkin pitämällä kiinni tärkeimmistä linjauksista. Edellä mainitun sormiruoka-dilemman lisäksi pistin silmääni myös seuraavanlaisen minua ihmetyttäneen asian. Joissain äiti-piireissä tuntuu olevan suuri saavutus ja tavoiteltava asia saada venytettyä kiinteiden aloittamisen mahdollisimman pitkään. Vauvantahtinen ja rauhallinen kiinteiden aloitus muuttuukin yllättäen "kuka pystyy panttaamaan ruokaa pitempään" -kilpailuksi. Yhtäkkiä paremman äitiyden merkiksi muodostui joidenkin äitien keskuudessa vauvojen nälässä pitäminen, uskotellen itselleen ja muille pelkän maidon riittävän.

Homma vedetään niin överiksi, että venytetään kiinteiden aloitusta jopa KAHDEKSAN kuukauden ikään, MIKSI? Kyllä, rinta- tai korvikemadon tulisi olla tärkeässä osassa koko ensimmäisen vuoden vauvan ruokailuja, mutta ei suinkaan ainoana sellaisena. Sitäpaitsi usean tutkimuksen mukaan liian myöhäinen kiinteiden aloitus lisää vauvan allergiariskiä.

Aiheeni ei tietenkään koske erikoistapauksia, joissa vauva itse kieltäytyy ruoasta, on syntynyt keskosena tai asiaan liittyy muita kiinteiden aloittamiseen liittyviä komplikaatioita. Puhun nyt nimenomaan vanhempien tietoisesta päätöksestä olla antamatta lapselleen ruokaa, vaikka siihen ei olisi mitään kunnollista syytä. Totta kai pienokaistaan on varjeltava kaikelta ikävältä, mutta mistä lähtien ikuisuuden käytössä olleiden ja jatkuvasti suosituksissa olevien soseutettujen vihannesten antaminen on pahasta?



Poikkean vähän aiheesta, mutta pohdittuani tämän ruokakäyttäytymisen syitä päädyin muutamaan mahdolliseen vaihtoehtoon, joihin haluaisin lisää perusteluja.

- "Meidän vauva on vielä niin pieni, ettei sen elimistö ole vielä tarpeeksi kehittynyt ruokiin" >Ensinnäkin, mistä TE tiedätte kuinka kehittyneet sisuskalut vauvallanne on? Totta kai oma vauva tulee vielä pitkään näyttämään vanhempien silmissä pieneltä, mutta se ei tarkoita sitä etteikö tämä tarvitsisi tietyn iän saavutettuaan ruokaa ja ravintoa kasvuun ja kehitykseen. Vauvatkin ovat ihmisiä ja mitä enemmän he alkavat liikkua itsenäisesti, sitä täyttävämpää ravintoa heidän tulisi saada.

- "En halua että vauvastamme tulee pullukka" >Okei, tämä on väite joka pistää vereni kiehumaan. Vauvojen KUULUU olla hieman pyöreitä! Heidän kehonrakenteensa on erilainen kuin aikuisten. On hyvin yleistä että aluksi vauvat ovat hieman pulleita ja pyöreäposkisia ja opittuaan konttaamaan/kävelemään he laihtuvat hoikemmiksi. On terveellisempää että vauva painaa hieman painon keskikäyrää enemmän kuin on alipainoinen. En tarkoita että vauvoista pitäisi syöttää liikalihavia sumopainijoita, mutta fakta on että lapsen kehityksen viivästyminen on todennäköisempää jos lapsi ei saa tarpeeksi ravintoa kasvaakseen.



Oletteko TE törmänneet johonkin edellämainittuun teitä ihmetyttäneeseen ruokakäytäntöön? Vai oletteko kenties eri mieltä kanssani? Miksi? Kertokaa mielipiteenne. :)


Linkkien takana on lähteitä tieteellisiin artikkeleihin ja yleisiin suosituksiin.

torstai 5. maaliskuuta 2015

Ryömivä Riiviö

Apua, nyt se sitten alkoi.


Nimittäin asunnon muokkaaminen vauvaystävälliseksi, sillä pari päivää sitten TAIKA OPPI RYÖMIMÄÄN! :----D Tätä päivää odotettiin kuin kuuta nousevaa, ja nyt kun se on vihdoin täällä paniikki valtaa talon.

"Odota nyt kulta! Nyt täytyy pysyä paikoillaan kun äiti vaihtaa kakkavaipan. Hei, ihan pikku hetki vielä! Nyt täytyy hetken jaksaa pysyä selällään! Noniin, huh, nyt voit mennä. Ääälä koske siihen isin sähkökitaraan! Hei, hei Taika! Ei tuonne! Äääk, miten sä ehdit jo rappusten alle?! Miten mä saan sut sieltä pois??"



Hulabaloota on riittänyt, sillä nyt kun neiti pääsee liikkumaan itsenäisesti mikään ei säästy häneltä rauhassa. :'DD

- Kissojen ruoka- ja juomakuppien tutkiminen  CHECK
- Äidin mangakirjojen kaivaminen kirjahyllystä  CHECK
- Nurkissa piilevien villakoirien maistelu  CHECK
- Lattialla olleiden johtolaatikoiden avaaminen ja tyhjentäminen  CHECK
- Wc-paperirullan avaaminen ja syöminen  CHECK
- Johtojen jyrsiminen  CHECK
- Eteisen seinässä roikkuvan peilin "irroittamisyritykset" CHECK
- Syöttötuolin alta löytyneiden ruoantähteiden uudelleenkäyttö (...)  CHECK
- Kissojen härnääminen ja karvatuppojen saalistaminen  CHECK

Äiti on haukkana koko ajan vahtimassa ettei VAIN mitään katastrofaalista tapahdu. Ainekset siihen kun ovat melko käsillä. Mitäköhän seuraavaksi?...


Vaikka tiedostimme että huushollissamme on vipeltäjä-vauva:llisia puutteita, niin jotenkin tämä(kin) asia tuli muka-yllätyksenä, niinkuin autoilijoiden talvikelit. Aaaak, mitä kaikkea vielä pitäisikään tehdä! Ja mitä kaikkea vielä tulemaan pitää! :''DD Jos jotakin hyvää (okei, tottakai tämä nyt on hyvä juttu kaikenkaikkiaan, mutta riskialttiimpaa kuin ennen) niin sitä, että nykyisin Taika viihtyy paaaaljon pitempään lattialla omissa oloissaan eikä sido minua vaatimalla 24/7 syliin pääsyä. Ja onhan tämä nyt aivan uusi vaihe, ihana vaihe! :) Kaiken sähellyksen ja apua mihin se nyt menee -ajattelun ohella olen super innoissani että vauvamme pääsee nyt toden teolla tutkimaan maailmaa omin päin, olematta riippuvainen kaikessa vanhemmistaan. ^^


Wuhuuu! Go Taika Go!<3 (But carefully, please?...)