torstai 15. joulukuuta 2016

Uusi tatuointi!



Ääääk! Iiihhh! Jee!!!!


Mulla on vihdoin uusi tatska! \(^u^)/

Olin haaveillut uudesta tatuoinnista jo pidemmän aikaa. Oikeastaan aloin suunnitella sellaista melko lailla heti edellisen tatuointiaikani jälkeen, yli kolme vuotta sitten. Mutta noh, välissä olikin vauvan tekoa, synnyttämistä, vauvavuotta ja mitä näitä nyt oli. Tatuointihaaveet unohtuivat taka-alalle, sillä ajalle ja rahalle löytyi arvatenkin parempaakin käyttöä.

Muutama kuukausi sitten päätin kuitenkin herättää vanhan osan itsestäni takaisin eloon. Koska hemmetti vie, mähän rakastan kauniita tatuointeja! Miksi ihmeessä äidiksi tulon jälkeen mulla ei muka olisi enää varaa tai oikeutta säästää hieman rahaa sellaisen asian hankkimiseksi, joka tekee minusta onnellisen? Niinpä pistin synttärirahojani syrjään, sovimme Mikon kanssa etten tule tänä vuonna saamaan muuta joululahjaa ja lopulta etsin käsiini taitavan tatuoijan, joka kykenisi toteuttamaan unelmani todeksi.

Tiedättekö sen tunteen, kun jokin ennen hyvin selkeä -haave jää roikkumaan liian pitkäksi aikaa, ja yhtäkkiä sen toteutuminen alkaakin tuntumaan yllättäen mahdottomalta? Mulla tällainen haave oli uusien tatuointien hankkiminen. Vaikka olen jo monta vuotta tiennyt haluavani omistaa ihollani useita tatskoja, ajan mittaan niiden toteuttamisesta alkaa enemmän ja enemmän jänistää. Alkaa keksiä kaikkia hyviä ja huonompia tekosyitä miksi just nyt uuden kuvan hankkiminen on äärimmäisen epäsopiva ajankohta.

Ainiainen rahanpuute nyt on ollut tapetilla jo omilleen muutosta lähtien. Kyseinen aihe ei tunnu sammuvan meidän taloudessa vielä piitkään pitkään aikaan. Mutta aina jostain muusta voi säästää, jos sitä todella haluaa kasata isompaa pottia johonkin kallimpaan hankintaan. Rahan lisäksi olin jossain vaiheessa miettinyt etten voi hankkia tatujointeja käsieni alaosiin, sillä silloin ne näkyisivät työpaikalla hoitopuvun alta. Mutta tiedättekö mitä, sitten päätinkin että fuck it! Hoitoala on yksiä parhaiten työllistäviä aloja, missä työt eivät todellakaan tule lähitulevaisuudessa loppumaan kesken. Jos mä en (siveellisine) tatuointeineni kelpaa jonnekin paikkaan, pakkaan kimpsuni ja kampsuni ja menen muualle, niin yksinkertaista se on haha! :D




Itse uudesta tatuoinnista sen verran, että tekijänä toimi tällä kertaa Turun Skin Craft Tattoo:n Ville Mäki! :) Löysin kyseisen herran selaillessani instassa Skin Craftin Tuulan töitä. Meinasin ensin varata aikani Tuulalle, mutta sillä tämä oli erittäin kiireinen ja pitkälle bookattu taiteilija, päädyin katselemaan muidenkin kyseisen puljun artisteja. Aika nopeasti törmäsin Villeen ja ihastuin palavasti hänen tekemiin pistetyö-tatuointeihin. En ollut oikeastaan vielä päättänyt millaista tatuointia tarkalleen ottaen haluan. Halusin sen liittyvän luontoon ja mahdollisesti sisältävän kukkia, mutta vasta Villen töitä nähtyäni tajusin mitä olenkaan hakemassa!

Pistin silmääni erityisesti yhden Villen teoksista, ylhäällä olevan kuvan vasemmanpuoleisen tatskan. Tykästyin siihen niin kovasti, että heti sen nähtyäni pistin herralle viestiä haluavani itselleni jonkin saman tyylisen työn. Viestittelimme siinä jonkin aikaa ja kerroin toivomuksistani millaisia muutoksia ja yhtäläisyyksiä haluaisin omaan persoonalliseen luomukseeni. Ja niin maaginen tatuointipäivä vihdoin koitti, ja pääsin lopulta näkemään tämän minulle suunnitellun kauneuden. Aaaahhh! Rakastuin siihen heti ensisilmäyksellä enkä epäröinyt hetkeäkään haluanko sitä ihooni vai enkö.

Siellä me tänään vietimme yhdessä tiiviit neljä tuntia aikaa, Villen luodessa oikean käteni sisäsyrjään tätä kaunotarta.<3 Pakko myöntää tämän viimeisimmän tatskan olleen kipein tatuointini tähän asti. (Ellei toki aika ole kullannut muistoja, hehe.) Pahin paikka oli ehdottomasti ranteen alue, jota hakatessa tuntui kirjaimellisesti siltä kuin joku yrittäisi viiltää ranteeni auki. Lisäksi kipeää tekivät työn ääriviivat. Sen sijaan itse "pisteyttäminen", eli sivuissa olevat lehdet ja kukan varjostukset eivät oikeastaan tuntuneet kovinkaan pahalta. :')

Kaiken kaikkiaan olen äärimmäisen tyytyväinen lopputulokseen! Ja sitäkin enemmän olen onnellinen siitä, että kaikista epäilyksistäni huolimatta pysyin lujana ja toteutin tämän(kin) unelmani loppuun saakka! :'')

perjantai 2. joulukuuta 2016

Ajatuksia tänään...

Viime yönä meillä heräiltiin odottamattoman monta kertaa. Perheen pikkuinen oksenteli sängyssään ja lakanat vaihtuivat useampaan otteeseen. Meidän vanhempienkin silmät joutuivat aukeamaan kerta toisensa jälkeen, vaikka juuri oli ehtinyt saamaan unen päästä kiinni. Oksennustautihan tästä vielä puuttui. Vieläpä juuri sinä viikonloppuna kun oli tarkoitus tehdä kaikenlaista kivaa ja pitkään odotettua.

Tyttö on ollut koko päivän kamalan voipuneena. Oksentelu on jäänyt sentään enää vain muutamaan kertaan, mutta sen tilalle nousikin lähes 39 asteen kuume. Ruoka ei maistu eikä edes herkuilla saanut suostuteltua tätä syömään. Isosta ja itsenäisestä tättähäärästä kuoriutui yllättäen itkuinen ja hellyydenkipeä vauva. Missään muualla ei kyennyt olemaan kuin äidinsä sylissä, joten vietimmekin lähes koko tämän päivän sylikkäin sohvalla halien ja Netflixiä katsellen. Vaikka kipeän lapsen näkeminen onkin yksiä surullisimpia hetkiä elämässä, muistin jälleen miten ihanaa on saada pitää tytärtäni sylissä. Otin jokaisesta sekunnista kaiken irti, tankkaen uhman aikana pois jäänyttä läheisyyttä ja tiedostaen että nyt on juuri se harva hetki kun pieni tyttöni vielä tarvitsee ja kaipaa minua. Tiedän niin varmasti tulevani vielä ikävöimään niitä pieniä hentoja käsiä ympärilläni ja sitä väsynyttä uneliasta katsetta. Tuntuu melkein jopa väärältä myöntää nauttineeni siitä, kun tyttäreni sairasteli sylissäni.

Tiedättekö mitä, olen tainnut lähiaikoina oivaltaa taas yhden totuuden elämästä. Nimittäin sen, että kaikki ne kamalimmat ja onnettomimmat käänteet ja tapahtumat elämässä ovat oikeastaan hyväksi. Ne järkyttävät ja surulliset tilanteet ovat niitä ainoita hetkiä kun omaa eloansa alkaa ajatella suuremmassa perspektiivissä. Painukoot hiiteen kaikki typerät koulustressit, ulkonäköpaineet, tuttavien sanomisten ylitulkitsemiset tai oikeastaan mikä vaan, millä ei todellisuudessa ole mitään väliä. Mitä järkeä on murehtia turhanpäiväisyyksiä vatsahaavaksi asti, kun elämässä on niin paljon kaikkea muuta, millä oikeasti ON väliä?

Lähivuosina olen päättänyt opetella elämään rennommin. En todellakaan hallitse sitä vielä, mutta toivon löytäväni vielä jonain päivänä sen ultimaattisen oman itseni zen-tilan, jossa voin rauhoittua ja keskittyä vain olemaan olemassa. Vaikka kaikenlaisia kuuluisia "elä hetkessä" -tyyppisiä mietelauseita onkin tullut kuultua vuosien aikana oksettavuuteen asti, joskus niihin samaisiin palaa itsekseen. Kappas, tätä jännittävää ja todellista tunnetta tuo ylikulutettu sanarykelmä todellisuudessa tarkoittikin. Ja siinä olikin itseasiassa melkoisen paljon järkeä.

Vaikka tämän ajatteleminen tuntuukin kamalalta, minä todella toivon, että jokaisen elämässä tapahtuisi jotain ikävää. Ja vieläpä aina sopivin väliajoin. Mielellään toki "vähemmän ikävää" kuin "enemmän ikävää", mutta ikävää kuitenkin. Sillä ilman niitä todellisia pysäyttäviä tunnepuuskia me helposti menetämme suunnan ja harhaudumme kaikkien turhien pinnallisuuksien vietäväksi. Joskus vain on pysähdyttävä miettimään mikä minä olen. Haluanko minä todella olla satunnaisten ärsykkeiden ohjaama hermoileva sätkynukke, vai joku joka osaa katsella elämän kuohuja nousemalla niiden yläpuolelle? En toki tarkoita, etteikö elämässä olisi lupaa tuntea, päinvastoin. Anna itsestäsi kaikki irti nauttimalla siitä, mitä todella rakastat. Ja toisaalta, turhaa stressata jotain mille ei mitään voi.

Hennatukan värjäämistä | MY DAY


lauantai 12. marraskuuta 2016

Lähikuukausina olen...



  • ollut äärimmäisen väsynyt.
  • yrittänyt tasapainoitella harjoitteluiden, koulutöiden, kodinhoidon ja perheen yhteisen ajan välillä.
  • kirjoittanut opinnäytetyöni lähes valmiiksi.
  • ollut hermorauniona kaiken stressiä aiheuttavan massan keskellä.
  • kestänyt toisinaan hyvin ja toisinaan huonosti taaperon uhmakasta käytöstä.
  • ajanut autolla lukemattomia kilometrejä.
  • kuunnellut kaksi ja puoli kokonaista äänikirjaa.
  • pohtinut elämää ja tulevaisuutta.
  • hämmentynyt miten valtavan iso ja fiksu tuo meidän kaksivuotiaamme oikein on.
  • nähnyt ensilumen.
  • kiristellyt hampaita pottailun opettelemisen kanssa.


  • pitänyt kotonani Halloween-bileet.
  • paripukeutunut Mikon kanssa pelleiksi.
  • saanut jälleen yhden harjoittelujakson päätökseen.
  • itkenyt vartin verran koulun vessassa saatuani opettajalta haukut opinnäytetyöstäni.
  • käynyt Katatonian keikalla.
  • palellut kylmyyttä.
  • tehnyt elämäni ensimmäisen hautakimpun.
  • nyyhkyttänyt sukulaisen hautajaisissa.
  • rakastunut yhä enemmän oranssinpunaiseen hennatukkaani.
  • kokeillut ensi kertaa hennatatuoinnin tekemistä.
  • peruutellut päiväkotiaikoja ja muuttanut suunnitelmia.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Arkikuvahaaste 14



Piiitkästä aikaa vanhaa kunnon arkikuva-postausta. :') Nämä arkiset otokset taitavat oikeasti olla täällä blogin puolella niitä suosikkejani. Näistä vain välittyy se todellisuus ja aitous sillä tavalla mitä meidän elämä oikeastikin on. <3

Tässä kuva mun ja Taikan syöttämistilanteesta, josta näin jälkikäteen katsottuna tulee hyvinkin vahvasti mieleen ihan ensimmäinen arkikuvani jonka tänne blogiin kuvasin. :)

Taikalla on tällä hetkellä meneillään hyvinkin uhmakas tuhmis-kausi, kun mitään vanhempien sanomaa ei uskota ja kaikkea vastaan on pakko kapinoida loppuun asti. Myöskin ennestään tutut ja opitut taidot mystisesti "unohtuvat", eikä esimerkiksi ruoka enää päädy suuhun omin käsin, vaan äidin tai isin on pakko olla syöttämässä ja tsemppaamassa jotta edes jotain menisi lautaselta suuhun asti. TuT' Mutta mutta... Sanotaan että kaikki lapsen käytöspoikkeavuuden menevätkin yleensä juuri kausiluonteisesti, alkaen ja loppuen yhtä nopealla ja yllättävällä tahdilla. Saa siis nähdä milloin meidän neidistä kuoriutuu jälleen oma kiltti ja lempeä itsensä. ^^' <3

tiistai 27. syyskuuta 2016

Pelastajahame



Asukuvakausi jatkuu ja kukoistaa! 8---) Mahtaako syynä olla näillä ihanilla ruskailmoilla varustettu syyskausi, kun kylmyys ei olekaan vielä kunnolla iskenyt luihin ja ytimiin, vaan keskipäivällä oikeastaan tarkenee melko hyvin pelkällä pitkähihaisella paidalla? ^^ Voin ainakin avoimesti myöntää syksyn todella olevan ikuinen lempi vuodenaikani ja kuten tälläkin kertaa, joka vuosi se innostaa ja inspiroi minua panostamaan tyyliini ja pukeutumiseeni aivan uudella innostuksella, jipii! :))

Eilen alkoi tämän syksyn toinen harjoittelujaksoni, joka tulee kestämään yhteensä kuuden viikon ajan. Vaikka jännitinkin kovasti, miten tulen viihtymään terveyskeskuksen vuodeosastolla, olen oikeasti tykännyt olla tuolla nykyisessä paikassani kovasti! :-----) Tai mitä nyt näiden kahden päivän puolesta voin vielä tässä vaiheessa sanoa... Henkilökunta on ollut mukavaa ja ilmapiiri on samoin ollut ihanan kannustava ja lämminhenkinen. :') Onneksi onnistuin siis jollain mysteerisellä tavalla pääsemään tuonne, vaikka kyseessä ei olekaan varsinaisesti koulun ohjeiden mukainen "kunnollinen sisätautiharjoittelu-paikka". Sairaanhoidollisia kikkakolmosia olen kuitenkin jo nyt kahdenkin päivän aikana onnekseni päässyt harjoittelemaan, joten senkään puolesta ei tarvitse olla millään tavalla murheissaan. n_n Toivottavasti loputkin harjoittelujaksostani sujuvat yhtä mutkattomasti ja miellyttävästi. :)

Paita-H&M, Hame-Lindex, Saappaat-H&M, Kaulapanta-eBay



Postauksen asukuvat ovat otettu sunnuntaina, reissulta jona kävimme kyläilemässä Mikon veljen luona antamassa tämän pojalle myöhästynyttä syntymäpäivälahjaa. Tuo skottiruutuinen hame on muuten uusi ja itseasiassa sen hankintaan liittyy myös eräs hauska tarina! :D

Olimme viikonloppuna Raumalla ja minulla oli mukanani siellä eräs lemppari luottohameeni. Vaikka olenkin yleensä aina sitä "varmuuden vuoksi pakkaan mukaan puolet vaatekaapistani" -ajattelevaa tyyppiä, tällä kertaa lähdin poikkeuksellisesti kahden päivän reissulle ainoastaan yhden ainoan alaosan kanssa. Minulla oli siis kaiken kaikkiaan mukanani päälläni (edellisessä postauksessa näkyvä) harmaa hameeni, muutama pari sukkahousuja, alusvaatteita sekä paitoja. Ajattelin pärjääväni sillä varustuksella enemmän kuin hyvin, kun kuitenkin vain pariksi hassuksi päiväksi sitä tässä ollaan menossa...

NOH. Kun sitten kerrankin menin luottamaan elämään ja sen mutkattomuuteen, arvaatte varmaan miten siinä kävi? Jep jep, hameeni meni kuin menikin RIKKI. Sen vetoketju hajosi juuri sinä kriittisimpänä hetkenä kun olimme parin tunnin päästä menossa sukuloimaan ja satuin jotenkin onnistumaan kumartumaan huonoon aikaan, juuri laitettuani hameen päälle, vetskarin ollessa vielä siirrettynä väliaikaisesti etummaiselle puolelle sulkemisen ajaksi. KRITS ja yhtäkkiä se pamahti auki eikä ollut edes korjattavissa kotikonstein! D: Menin siinä sitten lievään paniikkiin, koska 15cm pitkällä avonaisella hameen vetoketjulla ei kyllä kehtaa edes poistua asunnosta, saatikka mennä kutsuvieraina kenenkään luokse kyläilemään. Minun piti kuitenkin käväistä vielä pikaisesti ennen lähtöämme kaupungilla, joten siinä samalla päätin hankkivani illaksi uuden hameen päälle pantavaksi. :'D




Viritin ovelan persusta peittävän paidan venytys -viritelmän hameeni päälle ja lähdin matkaan samalla kun Mikko jäi vahtimaan päiväunilla nukkuvaa Taikaa vanhempiensa luona. Kiersin jokusen vaatekaupan, mutta yksikään hame ei vain tuntunut omalta. Sitten poikkesin pitkästä pitkästä aikaa Lindexissä, ja siellä ale-reissä tämä ihana skottiruutuinen kaunokainen sitten koreilikin! :'3 Olin jo kauan toivonut saavani jostain itselleni nätin mallisen ja erilaisiin vaatteisiin sopivan ruutuhamosen, ja siellähän se minua odottelikin alle kymmenen euron hintaan. Kiitos, kelpaa! ^^

Ja näin minä ja pelastajahameeni löysimme toisemme.<3 Sen pituinen se. :D

Loppuun vielä pari hassua tilannekuvaa siitä, miten haastavaa asukuvien ottaminen taaperon äitinä toisinaan on. :D Menevät melkeinpä sinne Arkikuvahaaste-kategoriaan saakka. ^^

Mutta eipä mulla muuta, moikka!!<3

lauantai 24. syyskuuta 2016

Syysasu + My day




Jeeeii! Vihdoin saatiin aikaiseksi toteuttaa pitkästä aikaa asukuvaukset! 8) Mua on alkanut oikein toden teolla harmittamaan, miten vähäisiksi asukuvien ottamiset ovatkaan jääneet kaiken tämän viimeaikaisen videobloggaamisen myötä. Mutta nyt sitten! Nauttikaamme jälleen asusta! :---)

Tultiin tänään takaisin kotiin Raumalta. Käytiin vähän sukuloimassa useammassa paikassa, ja oli mukavaa nähdä vaihteeksi myös niitä "kaukaisempia" ihmisiä joita ei tule kovinkaan usein nähtyä. :'3

Eilisen asuvalinnaksi päätyi ihanaista leijonankeltaista neuletta, korkeakauluksista raitapaitaa (jota on tullut käytettyä aivan liian harvoin) sekä lempihamettani, joka harmikseni paukahti tänään rikki vetoketjusta ja toivon vain saavani sen vielä jollain lailla korjattua. :''( Tuli taas niin oikea minä -olo tuossa kokonaisuudessa! Jotenkin lähiaikoina en ole jaksanut panostaa pukeutumiseeni lainkaan niin paljoa tai osannut tehdä kokonaisuuksista tarpeeksi itseni näköisiä. Näissä kamppeissa oli kuitenkin hyvä ja kotoisa olo.<3



Semisti muuten jännittää kun ensi viikolla (ylihuomenna!) mulla alkaa taas uusi harjoittelujakso terveyskeskuksessa! :'o En ole jotenkin vieläkään kunnolla toipunut edellisestä harjoittelusta, niin saapi nähdä miten osaan keskittää ajatukseni tähän... : S Toisaalta on ehkä jopa suotavaakin olla ajattelematta ylimääräisiä, vaan saapua paikalle avoimin ja rentoutunein mielin. Kunhan vain tämä pienoinen syysflunssa viitsisi jo pikkuhiljaa loppua! D:

Mutta pitemmittä puheitta, tsekkailkaa ihmeessä myös uusin my day -videoni ellette ole sellaista vielä kerinneet katsomaan. :) Palaillaan ensi kerralla, moi!


lauantai 17. syyskuuta 2016

Reippaat opiskelijat sairastelevat vapaalla

Onko tämä blogi jo kuollut vai kehtaako tänne vielä jotain kirjoitellakin?

Menneillä viikoilla oli tarkoitus olla aivan supertehokas. Ja osittain toki olinkin (ainakin siinä omassa mittakaavassani). Silti lopputuloksena jäi monen monta asiaa hoidettua vain puoliksi tai vajavaisesti tai sitten jätetty kokonaan hommat hoitamatta.

Viimeiset kolme viikkoa asuin siis vanhempieni nurkissa Raumalla, josta kävin arkipäivisin autolla koulussa Porissa. Soteekki-harjoittelustani piti saada täyteen yli sata tuntia, ja vaikka aluksi luulinkin onnistuvani niiden saamisessa jo kahden viikon aikana, aika nopeasti ymmärsin todellakin tarvitsevani sen kolmannenkin. Vietettyäni yhden päivän kipeänä kotona, pelkäsin jopa etten tulisikaan saamaan tunteja ollenkaan täyteen! Että joutuisinkin matkaamaan kouluun vielä neljäntenäkin viikkona! Mutta onneksi pelkoni olivat turhia, vaikka kovia ponnisteluja, pitkiä päiviä ja jopa yhden 12 tunnin harjoittelupäivän se viimeisellä viikollakin vaatikin.. =_='

Ennen harjoittelun alkamista jännitin eniten sitä, miten mahdan tulla toimeen vanhempieni kanssa. Asuttuani reilu kuusi vuotta omillani, porukoiden kanssa saman katon alla mahtaisi tulla melkoisen ahdasta jatkuvalla yhteentörmäyskurssillamme, ajattelin. Lisäksi murehdin miten ihmeessä pärjään ilman Taikaa (ja Mikkoa), sekä sitä mahtaisiko Taika unohtaa minut kokonaan. Noh, kaikki nämä stressin aiheet olivat lopulta jokseenkin turhia. Olin joka päivä niin pitkään koulussa (meno-tulo -matkat siihen lisäksi), että vanhempieni luona ehti olemaan vain muutaman hassun tunnin hereilläoloaikaa. Sinäkin aikana pääasiassa syötiin tai skypetettiin Mikon ja Taikan kanssa koneella. Kaiken kukkuraksi olin niin valtavan väsynyt koko ajan! Vaikka meninkin joka päivä nukkumaan selkeästi ennen puolta yötä, kuuden aikaan herääminen vaati veronsa. Myös itse uuteen ympäristöön ja elämäntyyliin adaptoituminen oli järkyttävän työlästä, vaikkei sitä kunnolla siinä hetkessä ymmärtänytkään. Erityisesti ensimmäisellä viikolla kävin niin ylikierroksilla, etten kerinnyt edes palautumaan kunnolla harjoittelupäivistäni. Kroppa oli jatkuvassa stressitilassa enkä jaksanut edes vastailla ystävieni viesteihin.

Piti lukea ahkerasti viime perjantaiseen tenttiin, mutta voitte vain kuvitella miten viimeisille sijoille opiskelu sitten kaiken sen hengissä selviytymisen keskellä jäikään. Oli tarkoitus myös katsoa pikkusiskon kanssa yhdessä elokuvaa sekä kuvata yhteistä videota. Asukuviakin olisi voinut ottaa kauniissa syksyisissä ruska-maisemissa. Eipä ehditty tekemään mitään näistä. Sentään isosiskoni uudessa kämpässä kerittiin pikaisesti piipahtamaan viimeisenä iltana! Ja kirpparillakin käväistiin heti ensimmäisenä Rauma-päivänäni. Jeeee<3

Mutta rehellisesti sanoakseni, en ehtinyt edes ikävöimään ketään tai jäädä murehtimaan muita ongelmia kuin sitä miten näistä viikoista vain selviytyisi voittajana. Mutta tässä mä nyt oon, allekirjoitetut Soteekki-paperit saaneena ja tunnit täysinäisinä! \o/ Ensimmäinen vapaa viikonloppu hetkeen, vaikka tosin kurkkua sattuu siihen malliin että kohta taidan olla flunssassa... Ahkera opiskelija sairastelee vapaapäivinä, vai miten se meni?

On vielä viikko taukoa ennen seuraavaa koettelemusta, tulevaa harjoittelua. Jonka jälkeen vielä kolmaskin harkka ennen vuoden vaihtumista. En tiedä miten selviän tästä syksystä ja tuntuukin oudolta ajatella miten tässä pisteessä sitä taas ollaan. En jaksaisi stressata, mutta tuntuu etten voi muutakaan.

Ainiin muuten, mähän täytin tässä tiistaina vuosia! Olen nyt virallisesti 24v! Uskomatonta miten nopeasti niitä numeroita tuleekin lisää, vaikka yhä koen olevani sama parikymppinen, juuri aikuisen elämänsä aloittanut tyttönen. Mutta sentään tiedän tehneenikin tällä ajallani jotain, kun ensi keväänä kourassa pitäisi olla ammattikorkeakoulututkinnon paperit ja sylissä pyörii tomera ja vahvasti itsetietoinen pikkuneiti. ^^ Kaipa sitä on sitten fiksummaksikin tultu. Tai tiedä sitä...


Tsekatkaa viimeisin My Day -videoni, jos ette ole vielä nähneet. :) Vaikka melkoiseksi maailmanpelastamis-saarnaamiseksi se vähän menikin, ehheh... Mutta eipä mulla muuta tällä kertaa. Palaillaan taas, moi!


sunnuntai 28. elokuuta 2016

Miten mä meikkaan? | VIDEO



Jos olette miettineet millä tavalla minä oikein teen minun meikkini, tässäpä teille video! :)


maanantai 22. elokuuta 2016

Muutosten Stressaamista


Heipparallaa höpsölit!

Lueskelin tässä joitakin viimevuotisia blogikirjoituksiani ja totesin että perhana vie. Kyllä siinä tekstimuodossakin on jotain omaa taikaansa, vaikka olenkin lähiaikoina erityisen ihastunut videoihin. :'> Mutta noh, aloitetaanpa sitten sepustaminen näin lievissä kankeuden huuruissa, ruosteen maku kielellä.

Täällä eleillään tällä hetkellä melko jännittäviä aikoja, kun koko elämä on ihan justiinsa muuttumassa totaalisesti. Tai no joo okei, ei nyt tältä erää kuin vasta muutamaksi viikoksi, mutta samalla paluuta entiseen ei enää ole. Olen siis muuttamassa viikon päästä vanhemmilleni Raumalle, josta minun on tarkoitus käydä Porissa tapahtuvaa, pari viikkoa kestävää Soteekki-harjoittelua. Matka Raumalta Poriin kestää vain neljäkymmentäviisi minuuttia, kun taas Turusta ajeltuna hieman alle kaksi tuntia. Lisäksi minulle tekisi hyvää olla jonkin ajan "eristetyssä työleirissä", jossa saisin oikeasti aikaa ja rauhaa opiskella kokeisiin ja keskittyä työstämään opparia. Mistähän sitä tosin tietää saanko keskityttyä vanhempieni nurkissa yhtään sen paremmin kuin täällä kotona hölöttävän pikkuriiviön vieressä, mutta tämä on ainakin toistaiseksi se voimassaoleva suunnitelma johon luottaa ja nojautua. YuY'

Itseäni taitaa opiskelujen lisäksi kuitenkin eniten jännittää itse muutos ja tietysti se, miten Taika tulee pärjäämään uudessa päiväkodissaan. Olen melkoisen pettynyt, ettei päikyn aloitus onnistunutkaan meillä niin silkin pehmoisesti, miten oletin sen tapahtuvan. Nimittäin meille ilmoitettiinkin näiden kahden tutustumisviikon (nyt menossa viikko 2) tarkoittavan sitä, että saamme tulla puoli kymmeneltä aamulla päiväkodin pihalle leikkimään yhdessä muiden lasten kanssa ja lähteä tunnin päästä pois, takaisin kotiin. Näin ollen Taikan ensimmäinen oikea päiväkotipäivä on sama päivä kun minä olen kaukana poissa Turusta ja Mikko vie tytön unisena ventovieraaseen paikkaan aamuseitsemäksi (josta kiiruhtaa pikaisesti töihin) ja tulee hakemaan vasta kahdeksan tunnin kuluttua takaisin kotiin. Olen aivan järkyttynyt ajatuksesta, että Taika väin "hylätään" tuolla tavalla vieraaseen paikkaan kiireisesti aamutuimaan selittämättä sen kummempia mikä on homman nimi ja olematta siinä vieressä tukena kun ympärillä on lauma vieraita karjuvia lapsia. Ja kaiken kukkuraksi en edes pääse lohduttamaan lastani ensimmäisen päikkypäivän jälkeen kotona antamalla tälle lämmintä halia ja hukuttamalla rakastaviin suukkoihin, vaan tyydyn vilkuttelemaan onnettoman Skype-yhteyden voimin kameran takana. ;__; Yhhyyy!! Tiedän että koko stressi on ehkä suurempi minulle itselleni kuin Taikalle, mutta jumankauta kun mua harmittaa! :'((

Luin juuri erään vinkin (en muista kenen keksimä sanonta tämä on, mutta kuitenkin), että ei kannata murehtia jotain mikä ei ole vielä edes tapahtunut. Ja sehän on täyttä totta. Mistä minä sen voin tietää jos Taika rakastuukin päiväkotiinsa ensisilmäyksellä eikä malta suostua lähtemään sieltä pois? Mistä minä tiedän, jos harjoitteluni menevätkin kuin unelma ja saankin kummastakin viimeisestä tentistä huikeat huippuarvosanat, sillä aivoni ovat uudenveroisen virkeät kahden vuoden lomailun (köh köh) jälkeen.


Täällä vieteltiin juuri viikonloppuna kivoja pikku kekkereitä. Peruutettujen virallisten pippaloiden tilalle järjestettiin pienimuotoiset kämäiset "sijaisbileet", joissa kuitenkin oli todella ihanaa! :') Oli vaihteeksi aivan erilaista hengailla hieman toisenlaisella kokoonpanolla mitä yleensä, ja olla pienemmällä porukalla ihmisiä, jotka olivat halukkaita tulemaan kaikesta huolimatta paikalle. ^^ Tuli ihan uudella tavalla lähennyttyä ja juteltua niistä oikeasti mieltä painavista asioista, joita ei isomman lössin bileissä tule ikinä otettua puheeksi. Jännää miten toisinaan epäonniset sattumukset kääntyvätkin yllättäen spontaaniksi iloksi. Sanotaan että elämällä on tapana yllättää. :)

Kuten yllä olevasta instakuva-kollaasista varmaan huomaakin, meidän pikkuneiti on siirtynyt lähiaikoina isojen tyttöjen sänkyyn ja syöttötuolistakin on luovuttu tuommoisen isompien lasten tuolin tieltä. Samaiselta koroketuolilta tosin tänään tipahdettiin ensi kertaa lattialle, kun sillä on vissiin niin mukavaa liu'uskella etureunalle tylsän perällä istumisen sijaan... : / Onneksi mitään vakavampaa ei käynyt, perus moksahdus lattialle.

Oli muuten todellakin jännää lueskellä vajaan vuoden takaisia fiiliksiäni elämästä, kun tänäpäivänä kaikki tuo masistelu tuntuu olevan totaalisen toisin. Perhe on aivan kaikki kaikessa, ja vaikka nuo kaksi toisinaan ottavatkin toki päähän, on vaikeaa kuvitella että tuolloin olin jatkuvasti stressitasojeni äärirajoilla. Samoin se, etten ollenkaan kestänyt kotiäitiyttä ja olin omien sanojeni mukaan 80% ajasta ärsyyntynyt ja kiukkuinen! :'o Hui kamalaa.. Nyt minusta tuntuu taas siltä että voisin viihtyä melkeinpä vielä yhden vuoden kotiäitinä ja palata kouluun vasta joskus... Ehhehh. ^^' Voi olla toki että syysmasennukseen taipuvainen mieleni muuttuu vielä ilmojen kylmetessä ja päivien lyhentyessä tässä muutaman kuukauden sisällä. Toivotaan kuitenkin että näin ei kävisi.

Omassa elämässä on mennyt lähiaikoina yleisesti ottaen kyllä melko hyvin. Mitä nyt tulee murehdittua hieman läheisten ihmisten elämänvalinnoista ja tuskailtua oman kroppani lieviä terveyshuolia sekä tulevan syksyn rahatilanteen tasapainoisuutta. Mutta näin niinkuin muuten kaikki on kyllä melko jees. :) Opintojen alkaminen kolkuttelee kieltämättä jatkuvana takapiruna aivojen takaosassa, muistuttaen taukoamatta siitä että pitäisi olla tekemässä koulujuttuja, muttahh.. Sellaista se elämä toisinaan on.


.
Loppuun vielä yksi yksinäinen, parin viikon takainen asukuva. Olimme käyneet sinä päivänä kaverin kanssa kirpputorilla (mistä löysin tuon hameen ja topin! :'D) ja lähdimme myöhemmin päivällä Mikon kanssa ensi kertaa elämässäni seinäkiipeilemään! Oli aivan mielettömän mahtavaa enkä malta odottaa milloin pääsisin kiipeilyseinälle uudestaan. <3 *-* Kun Taika oli juuri lähtenyt mummilaan hoitoon, päätettiin hyödyntää myös sen päivän ilta, menemällä ensimmäistä kertaa intialaiseen ravintolaan (tämä asu siis napattu matkalta sinne). :) Ruoka oli kyllä hyvää, mutta jäi silti kakkoseksi hyväksi todetulle nepalilaiselle ravintolalle... ;P Kivaa kokeilla uusia juttuja, mutta ensi kerralla taidamme kyllä kuitenkin suunnata sinne nepalilaiseen. ^^'

Olisi kyllä kiva ottaa enemmän asukuvia, sillä musta tuntuu että jaksan jotenkin panostaa asukokonaisuuksiini enemmän kun tiedän että ne tultaisiin ikuistamaan blogiin asti. :'D Lähiaikoina videoiden tekeminen on kuitenkin tuntunut luontevammalta, helpommalta ja nopeammalta, joten katsotaan mitenkä tässä käy. : >

Sellaista kuulumispläjäystä kuitenkin tällä kertaa. Näkyillään!

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Toinen oma biisi ulkona! :)



Heissan!

Menkäähän ihmeessä tsekkaamaan meidän toinen itse tekemä kappale nimeltä Fight through the night! :)


maanantai 8. elokuuta 2016

Uusi mekkoihastus





Heipä-hei taas! :) Vaikka tämä mekko vilahtikin jo hieman edellisessä merkinnässä, halusin palata siihen vielä uudestaan tarkempien asukuvien kera. ^^ Kyseinen mekko oli hieman villi heräteostos, ainakin minulle joka ei yleensä shoppaile mitään harkitsematonta ja vieläpä normaalihintaista juuri ikinä. :'D

Pikkusiskoni tuli viikko sitten luoksemme kyläilemään ja karkasimme hänen kanssaan lähinpään kauppakeskukseen katsomaan tälle uusia Vanseja. Itse lähdin mukaan seuraksi, makutuomariksi sekä tietysti tsekkaamaan josko paikalta löytyisi jotain hyviä alelöytöjä. Eksyimme kierroksellamme New Yorkeriin moikkaamaan siellä työskentelevää ystävääni ja vietimme siellä jokusen tovin katsellen punaisilla tarroilla varistettujen hintalappujen kamppeita. Tiedättekö sen tilanteen, kun ensimmäisen vaatteen sovituskoppiin asti viemiseen on jotenkin hirmu korkea kynnys? Että siis kierrellessänne vaatekaupassa otatte joko ei yhtään mitään tai sitten raahaatte sovitettavaksi puolet kaupan valikoimasta? Mulle käy meinaan juuri noin lähes aina. Kun satuin törmäämään kiinnostavaan ja edulliseen alennushameeseen ja päätin ottaa sen mukaani sovitettavaksi, matkalla koppeihin mukaan tarttui kummasti myös kaikkea muutakin, vähän vähemmän harkittua saatikka oikeasti tarpeellista tavaraa. Ihan muuten vaan, kunhan sovitan. Kun kuitenkin sinne sovituskoppiin nyt ollaan menossa...

Siinä sitten huomasin eräässä normaalihintaisten kamppeiden tangossa tämän jo aikaisemmin spottaamani, ihanan etnisen mustavalkoisen kankaan. Näytin siskolleni miten hauskaa mekkoa olin katsellut jo viikko sitten, mutta enhän minä sitä nyt aijo ostaa ilman syytä. Eikä se nyt ole alennuksessakaan tai mitään. Sitten huomasin että edellisellä kerralla katsomani mekko olikin saman vaatetelineen toisella puolella, ja tämä käsissäni pitämä yksilö olikin hiukan eri mallinen. Het-ko-nen, täähän on oikeasti tosi kiva! Toisin kuin tossa toisessa mallissa, tässä mekossa on paljon paremmin istuva yläosa! Ja hei tää helmakin laskeutuu takuulla nätimmin!



 .
Ja sinne se mekkonen sitten lähti, mukaan soviituskoppiin "ihan vain kokeiltavaksi". Lopulta mikään muu sovittamani vaate ei päässyt jatkoon, mutta tämä, ah, TÄMÄ ihana mekko pääsi kanssani kassalle saakka ja on ollut suosikkipukineeni ostopäivästä lähtien, tähän päivään saakka! *-* Siis miten jokin vaatekappale voikin olla päällä niin mukava ja rento ja samalla ihanan näyttävä, pirteä ja kesäinen? Tämän kanssa kehtaa lähteä ihmisten ilmoille kauppaan tai kaupungille, ja samalla siinä voisi ilomielin makoilla sohvalla ilman että mistään puristaa tai tuntuu epämiellyttävältä. 8) Hihaton malli on myös mielettömän ihana helteillä ja toisaalta sitä voi varmasti hyvin käyttää vielä syksymmälläkin mustan pitkähihaisen kanssa alla. :'>

Eli siis, tällä asulla olen painanut menemään lähes koko viimeisen viikon ajan. Muutenkin vaatetus on näyttänyt näin kesällä aika pitkälti tältä, mekolta ja caprilegginseiltä. Asussa näkyvät myös uudet Converseni, jotka yllätyksekseni löysin edullisesti lasten kirpparilta! :'D Olin jo piitkään etsinyt hyväkuntoisia ja ei kovin pahalla hinnalla pilattuja (käytettyjä) consseja. Kauhistelin miten järjettömiä hintoja ihmiset kehtavatkin pyytää jopa sellaisista parhaat päivänsä nähneistä yksilöistä, ja olin jo menettämässä toivoani etsimieni vaatimukseni täyttävien löytämisestä. Sitten eräänä päivänä, kun olin juuri hankkinut itselleni edeltävänä päivänä uudet Ecco:t, tielleni tallustelivat nämä! >.<' Vain vähän käytetyt, hyvänkuntoiset ja vain viidellätoista eurolla.<3 Onneksi olin juuri ehtinyt heittämään useamman parin vanhoja ja kuluneita kenkiäni roskiin, niin useampien uusien koplottimien haaliminen ei tuntunut niin kohtuuttomalta teolta. :'D



Onko teillä ollut tänä kesänä käytössä jokin joka paikkaan sopiva luotto-combo joka toimii tilanteessa kuin tilanteessa? :)

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Raivokasta opparin tekoa ja maxihameilua



Moikka!

Apua, tuntuu että kesä on melkein ohi, sillä jo aivan kohta Taikalla alkaa ensimmäiset tutustumispäivät päiväkotiin ja minulla taas koittaa paluu koulun penkille. D: Tosin, varsinainen paluu opiskelun pariin on oikeastaan jo tapahtunut, sillä olen aloittanut (tai periaatteessa jatkanut?) opinnäytetyöni tekemisen jo nyt kesällä. Työni on onneksi jopa edennyt jonkin verran, mistä olenkin hieman yllättynyt ja melko ylpeä. Varsinkin kauniilla ja lämpimillä ilmoilla on ollut erityisen hankalaa pistää persus penkkiin ja aloittaa tylsän kouluhomman työstäminen. -_-' Olenkin kirjoittanut opparia lähinnä iltaisin Taikan mentyä jo nukkumaan, vaikka silloin enemmän tekisikin mieli vain ojentaa jalat pitkäksi sohvalla ja avata telkkarista Netflix. No mutta, mitä paremmin saan opparia väännettyä, sitä enemmä se on pois sitten tulevan lukuvuoden muista kuvioista kuten tenteistä, vapaavalinnaisista aineista sekä tietysti niistä harjoitteluista.

Juteltiinkin itseasiassa juuri kavereiden kanssa miten opparin kirjoittamisessa rasittavinta onkin itse kirjoittamisen sijaan se sopivien lähteiden etsiminen! Raivokäyrä nousee huippuunsa, kun ensin käyttää ikuisuuden sopivien artikkeleiden löytämiseen ja vasta sen jälkeen pääsisi itse asiaan, eli kirjoittamiseen. Erityisesti kun ammattikorkeakoulujen opinnäytetöissä tosiaankin on se kymmenen vuoden sisällä tehtyjen julkaisujen -sääntö, eli se että opparin lähteissä ei saa olla esimerkiksi vuonna 2003 kirjoitettua kirjaa, koska sen valmistumisesta on näin vuonna 2016 kulunut enemmän kuin kymmenen vuotta. =__=' Onhan tuossa säännössä toki perää, ettei opiskelijat ala käyttämään tyyliin 80-luvulla tehtyjen tutkimusten tuloksia töissään, mutta voi jumankauta miten vaikeaa on löytää hyvää materiaalia! Erityistä ärsytystä aiheuttaa, kun kerrankin löytää jonkin ideaalin lähteen ja huomaa vasta jonkin ajan päästä sen olevan vain vuoden tai pari liian vanha käytettäväksi! Eiiihhhh! T_T'








Asukuviksi pääsivät tällä kertaa viime kesänä hankkimani maxihame sekä ikivanha perustavallinen musta tuubitoppi (molemmat itseasiassa Lidlistä :D). Jotenkin tuo megapitkä hamonen on osoittautunut suhteellisen haasteelliseksi käytettäväksi pituutensa vuoksi enkä olekaan tainut pukea sitä tänä kesänä tuon ainoan kerran enempää päälleni. Lisäksi vaalean harmaa on jokseenkin haasteellinen väri alaosille, sillä siitä näkyy heti kaikki sotkut tai vesitahrat. <_<'

Näistä kuvista on tosin sen verran aikaa (viikko?) että hiusvärini on ehtinyt tässä välissä jo taas hieman muuttua. Värjäytin ne jo uudelleen hennalla punaisemmiksi ja tällä kertaa niistä tuli selkeästi punaisemmat, toisin kuin ensimmäisellä hennavärjäyskerralla jolloin väriksi tuli enemmänkin oranssin keltainen. :'3




Huomenna meille kylään saapuu jälleen pikkusiskoni Mira. :) Hän jää illalla vahtimaan Taikista ihan yksin siksi aikaa kun me lähdemme Mikon kanssa vähän pitämään hauskaa ystäväpariskuntamme kanssa! ^_^ En malta odottaa että päästään vähän virkistymään vaihteeksi muunlaisten aktiviteettien parissa eikä aina vain olla kaikkea vapaa-aikaamme lasten leikkipaikoissa. :'D

Palaillaan taas ensi kerralla, moikka!

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Mustissa Markkinoille


Hellou rakkaat!

Eilen alkoi yllättäen taas mieli vähän laittautua ja kuvata asukokonaisuus tänne blogin puolelle, yay! ^_^ Käytiin kaikki yhdessä Turun kansainvälisillä markkinoilla katsastamassa millaista tarjontaa siellä tällä kertaa olisi. Odotukseni eivät olleet kovin suuret, sillä yleensä tuon kaltaisilla ruokapainoitteisilla markkinoilla ollaan vain suunnilleen juostu kaikki kojut nopeasti läpi ja siirrytty katsomaan niitä mielenkiintoisempia kojuja, kuten koruja ja käsityötuotteita (niinkuin keskiaikamarkkinoilla, hehs). Jos kyseessä ovat olleet pelkät ruokamarkkinat, olemme yleensä skipanneet ne kokonaan. Ei vain jostain syystä ikinä kiinnostanut tuhlata suuria määriä rahaa johonkin kalliiseen, meidän mielestä semiturhaan syötävään. :/

Tällä kertaa kuitenkin päätimme ottaa itsemme niskasta kiinni ja lähteä tuonne ruokaisille markkinoille avoimin mielin oikeasti tutkimaan ja maistelemaan erilaisia herkkupaloja. :) Samalla tosin hyödynsin tilaisuutta napatakseni keskustassa majailevia pokemoneja ja keräämässä pokestoppien antimia, haha. xD (Kyllä, olen hurahtanut Pokemon Go:hun pahemman kerran..)



Markkinoilla oli yllättävän paljon kaikkea jännää! Kun niihin ruokiin paneutui oikein ajatuksen kanssa, paikalta löytyi vaikka mitä mielenkiintoista maisteltavaa. 8) Suurimman vaikutuksen tekivät ehdottomasti erinäiset juustot sekä makeat leivonnaiset!<3 Päädyimme ostamaan mukaan kotiin vietäväksi yhden möhkäleen ihanaista suussa sulavaa yrttijuustoa, jota tarjosimme vielä illalla kyleen tulleille ystäville. Söimme paikan päällä myös savukala-täytteistä lettua, italialaista herrrkullista suklaapullaa sekä saman maan makoisaa kermajäätelö. Omnomnomm!

Olisi kiinnostanut maistaa enemmänkin erinäisiä leivonnaisia, kuten esimerkiksi aasialaisia leivoksia. Käteisen (ja vatsalaukun) määrä oli kuitenkin rajallinen, joten tietyssä vaiheessa oli pakko pistää pillit pussiin ja palata takaisin kotiin. TuT


Päivän asuksi valikoitui H&M:n luottohame, ikivanha Seppälän vyö sekä jokunen vuosi EMP:ltä tilaamani paita. Tästä kokonaisuudesta tuli itselleni vähän ehkä sellainen "way too much everything" -olo, mutta toisaalta kerrankos sitä sitten pistää vähän enemmän härpäkkeitä. Oli kivaa tuntea itsensä tietyllä tavalla juhlavammaksi ja toisaalta rokkaavaksi sekä samalla naiselliseksi. ^^ Ei olekaan tullut laittauduttua näin runsaasti hetkeen. :)

Aivan pian olemme lähdössö ystävän läksiäisbileisiin, joten nähdään taas ensi kerralla!
Moikka! ^^

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Kuulumisia ja Ahvenanmaan reissun video

Moikka-moi! :)

 Me palailtiin vihdoin eilen takaisin kotiin lähes viikon kestäneeltä Ahvenanmaan matkalta. Huh, tuntuupas hyvältä olla taas vaihteeksi kotona. ^^' Vaikka reissaaminen ja veneily olikin huippukivaa ja ihanaa vaihtelevuutta perus kotielämään ja arkeen, pakko myöntää että kahden eri talouden perheiden asuessa useamman päivän tiiviisti pienessä tilassa, alkaa jossain vaiheessa väistämättäkin ottamaan tietyt asiat toisien tekemisessä päähän. :'D Eikä matkalla nyt sentään tullut mitään riitoja tai muuta, mutta tiedätte varmaan mitä tarkoitan... Sellaiset jokaisen perheen sisäiset omat "kulttuurikuviot" miten tietyt hommat hoidetaan ja miten mihinkin seikkoihin suhtaudutaan.

No jooh, kivaa oli kumminkin ja kiitos valtavasti Mikon vanhemmille meidän kestimisestämme! :) <3 Söin reissun aikana muuten elämäni parhaimpia pizzoja!! Yhdet puokkiin ja puokkiin Mikon kanssa Maarianhaminassa, jotka olivat kumpikin hyvin samanlaisen kuuloisia, mutta kuitenkin hieman erilaisia. Molemmissa oli valkosipulia, creme fraihe:a sekä pinaattia, joiden lisäksi ensimmäisessä pizzassa oli mm. saksanpähkinöitä ja toisessa katkarapuja. Naaam! Paluumatkalla laivalla menimme myös syömään Katarina's Kitchen -nimiseen ravintolaan, jossa nappasin listalta hyvältä kuulostaneen avokado-pizzan. Voi ETTÄ miten herkullista se oli! <3_<3 Avokadon lisäksi siinä oli myös artisokkaa ja jotain juustoa, mutta lisäpointsit vielä erillisestä kupista, EXTRAjuustoa ja öljyisiä pikkutomaatteja, nooom!!

(Ollaan kyllä laihdutusblogista nyt aika kaukana, hehs.. xD)

Tänään oltiin koko perhe pikkusysterini rippijuhlissa, joissa tuli taas syötyä kaikkia ihania herkkuja. :) Leivoin sinne jälkkäriksi mokkapaloja sekä porkkanakakkua kahvin ja teen kaveriksi. (Ohhoh, näemmä nämä pari viimeistä viikkoa on ollut pelkkää syömistä, hehs.) Sisko sai meiltä synttäri- ja rippi(yhdistelmä)lahjaksi kauan himoitsemansa punaisen Fjällravenin Kånken -repun, josta toivottavasti tykkäsi. :3 Vaikutti ainakin sen verran innostuneelta lahjastaan, että olen melko varma sen olleen kerrankin oikeasti mieluinen. ^^

Tuntuupas valtavan kummalta että taas huomenna Mikolla alkaa työt ja kesäloma todellakin loppuu! 8( Reilun kuukauden päästä minäkin jo lähden takaisin koulun penkille (kahden vuoden tauon jälkeen, äääk!!) ja pelkäänkin miten ihmeessä se elämä muka jatkuu taas sellaisena? Ihan erilaisena?! On tulossaa kauheasti muutoksia ja uusia tuulia meidän perhearkeen ja toivon vain että kaikki onnistuisi jotenkin lutviutumaan edes suhteellisen kivuttomasti. Jännittää aivan jäätävästi palata takaisin kouluun ja tuntuu että kaikki oppimistekniikat sun muut opiskelusysteemit ovat tässä ajassa jo pahasti unohtuneet. D: Iskee pienimuotoinen paniikki miten ihmeessä minä muka taas osaan keskittyä tentteihin ja harjoittelujaksoihin, erityisesti nyt kun kotona temmeltää lisäksi vielä tällainen viimeisiäkin voimia ja jaksamista vievä riiviö. Taikalla on nimittäin tässä parin viikon sisällä alkanut taas erittäin mielenkiintoinen EI, EI, EI -vaihe, eikä tosiaankaan mikään tunnu nykyään hänelle enää kelpaavan. -___-'

Ääh. Just nyt tapahtuu niin paljon kaikkea, että toisinaan tuntuu ettei omakaan pääkoppa tahdo pysyä kaiken sen perässä...

Mutta hei, jos ette vielä YouTube:n puolelta huomanneet, tässä olisi teille taas yksi videokooste, jonka kuvasin mAhvenanmaan reissussamme. :) Nähdään taas ensi kerralla, moi!

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Ei niin onnistunut rantareissu

Kävimme tänään koko perheen voimin rannalla. Taisi muuten olla ihka ensimmäinen "kunnollinen" kesäinen rantareissu, kun tarkoituksena oli yleisen fiilistelyn lisäksi myös käydä uimassa. Jännitin tätä jonkin verran, sillä muistan vielä omasta lapsuudestani miten yhdeksän vuotta nuoremman pikkusiskoni saaminen pois vedestä oli täyttä työtä koko perheelle ja takuulla kaikki muutkin paikallaolijat saivat kuulla sen hulabaloon aiheuttaman huutokonsertin korvissaan vielä päiviä tapahtuman jälkeen.

Tänään oman lapseni kanssa tilanne oli tismalleen samanlainen. Aluksi kaikki näytti tosin jokseenkin "lupaavalta". Taika ei ensin millään halunnut kävellä hiekalla paljain varpain puhumattakaan edes siitä että ne varpaat (tai jokin muu kehon osa) menisivät koskemaan sinne veteen! Hui sentään!

Jonkin aikaa siinä sitten meni, yrittäessämme näyttää Mikon kanssa hänelle mallia miten jännästi varpaita voi upottaa hiekkaan ja nostaa ne sitten sieltä taas esiin sanomalla samalla KUKKUU! 

Jee, leikki toimi! Tyttö oli ihan pähkinöinä miten hassusti äiti ja isi pelleilivät hänen kanssaan rannalla kuin mitkäkin kakarat, vaikka ympärillä olevat muut aikuiset istuivatkin vain tylsästi paikoillaa. Mutta ei siinä vielä kaikki, pikkuhiljaa sinne veteenkin heräsi innostus mennä, koska äiti keksi että hei, sitten hiekkaleikin jälkeen varpaat täytyy tietenkin PESTÄ! Katos tätä, polskis, polskis, polskis! Vettä roiskui joka puolelle ja taapero naureskeli makeasti. Ei mennyt kauaa, kun likka oli jo vyötäröä myöten vedessä, vaikka aina välillä pitikin kiivetä äidin tai isin syliin turvaan.

Paikoitellen oli meinaan vähän liiankin jännää. Esimerkiksi se, että olisi ollut kivaa mennä syvemmälle veteen, mutta kellukkeiden (ja äidin) kanssa lasten uimaraja-narun ylittäminen tuntuikin yllättäen liian jännittävältä, koska varpaat eivät hetkellisesti olleetkaan enää turvallisesti meren pohjassa. Tai se, että vaikka vedestä halusikin hetkeksi pyyhkeeseen lämmittelemään, niin jokin salakavala houkutin pisti kuitenkin haluamaan sinne hetipaikallan uudestaan, jolloin ei enää osannutkaan päättää lähteäkö pois vai jäädäkö sittenkin palelemaan. Tai se, että isin kanssa lasten leikkipaikan laitteita tutkiskellessa tuli yllättäen niin ikävä äitiä, että piti alkaa itkeä ja huutaa, vaikka isi oli aivan vieressä ja äiti istui viltillä muutaman metrin päässä. Kahdesti.

Niin kuin Mikkokin koko tilanteesta lopulta lausahti: niin paljon kaikkea uutta ja jännää, että mitään niistä ei oikein uskalla kunnolla tehdä. 

Muuten reissu oli ihan suhteellisen onnistunut. Ainakin siltä osin, mitä siitä jäi enää kaiken sähellyksen jälkeen jäljelle. Minulla oli ensi kertaa päälläni uudet keväällä ebay:sta tilatut korkeavyötäröiset bikinit, joissa tyytyväisenä tallustelin ympäri biitsiä siitäkin huolimatta että aivojen sisuksiin iskostunut ajatus jostain kummallisesta häpeästä kummitteli välillä mielessä. Riisuttuani mekkoni olin aluksi jatkuvasti huomaavinani silmäkulmassani jonkun kääntyvän katsomaan minua tai juoruavan minusta kaverilleen. Mitäköhän toikin nyt miettii? Sitä että oon liian lihava? Vai sitä että nää bikinit olis jotenkin hassut? Onkohan nää oikeasti vähän liian erikoiset? Näytänköhän mä näissä joltain sirkuksesta karanneelta pellen ja trapetsitaiteilijan sekoitukselta?

Annoin ajatusten virrata, kunnes hetken päästä kokosin itseni ja päätin keskittyä olennaiseen. Nimittäin siihen rantaan ja ihanaan perheeseeni. Päätin muiden miellyttämisen ja siitä murehtimisen sijaan keskittyä tähän mahtavaan hetkeen, jossa sekaisissa laidasta toiseen pinkoilevissa tunteissa pieni rakas tyttäreni eli tärkeitä elämänsä ensikokemuksia. Ymmärsin miten typerää olisi tässäkin ainutlaatuisessa tilanteessa hukkua niihin myrkyllisiin ajatuksiin riittämättömyydestä ja angstata miksei jokin voisi olla aina vain paremmin, kun samalla voisi vain elää.

En tiedä oliko joku naureskellut koolleni tai uima-asulleni oikeasti, mutta tiedän sen ettei sillä ole yhtään mitään väliä. Vaikka näitä samoja toteamuksia tuleekin tehtyä elämässä jatkuvasti, koin taas päässeeni siinä vähän lähemmäksi kohti itsensä ja kroppansa ja elämänsä hyväksymistä.

Kirsikkana kakun päällä avasin illalla Puutalobaby:n Kristan blogin ja luin hänen uusimman postauksensa bikinikropasta. Kiitos, tätä mä juuri tarkotin!

maanantai 27. kesäkuuta 2016

JUHANNUS 2016 | Kolmipäiväinen VLOGI

Hellou ja hyvää mennyttä juhannusta! :'D Tänään olisi luvassa ensi kertaa jopa kolmipäiväinen vlogi-putki ihanasta juhannusreissustamme ystävien luokse Jyväskylään. :)

Pakko sanoa olevani melko ylpeä tästä saavutuksesta, saatuani (pienin ystävien avustusten kanssa) taltioitua lähes kaikki reissun parhaimmat hetket videolle. :') Ainakin päälimmäinen tunnelma jos jokin välittyy varmasti, joten toivottavasti tykkäätte videosta!!


maanantai 20. kesäkuuta 2016

Bataattiburgeri tonnikalapihvillä! (Kuvallinen ohje)


Hellou rakkaat! :) Nyt tulisi pitkästä aikaa kivaa ruokavinkkiä, eli reseptiä yhteen itse sovellettuun terveyshamppariannokseen.

Koko kyseinen ruokakokeilu tai siihen pääseminen oli itseasiassa hauska juttu! Nimittäin menin tuossa yksi päivä bongaamaan netistä vinkin, jossa neuvotaan kokeilemaan raa-an bataatin siivujen paahtamista leivänpaahtimessa ja tehdä siitä "voileipä" ilman itse leipää. Bataatti"leivän" päälle voisi asetella perus leipätäytteitä, eli levitettä, juustoa, leikettä ja kasviksia tai esimerkiksi avokadoa, banaania tai tahnaa. (Linkit esimerkkijuttuihin mm. tässä ja tässä.) Nappasin innokkaasti seuraavalla lähikauppareissulla koriini muiden ostosten lisäksi bataatin ajatellen yllättäväni Mikon joku kerta suunnittelemillani bataattileipäsillä. Kotona Mikko huomasi ostokseni ja kysyi mihin olin suunnitellut bataatin käyttöä. Päätin luopua yllätyksestäni ja kerroin miten hauskasta ideasta olin lukenut netissä ja miten haluaisin kokeilla sitä itsekin käytännössä. Yllätyksekseni Mikko alkoikin nauraa. Hän oli kuulemma JUURI lukenut vastaavanlaisesta reseptistä, jossa bataattisiivuista kootaan hampurilainen, ja ajatteli yllättävänsä minut sellaisella! :'D Hahaa! Aika näppärää kyllä omistaa niin samanlaisia ruokamieltymyksiä ja kokeiluhaluja omaava puoliso. :----)

Ajattelin että mikäs siinä, bataattiburgeri kuulosti vielä paremmalta idealta joten eräänä päivänä ryhdyttiin tuumasta toimeen!

Itse olen nykyisin vähentänyt lihan syöntiä todella paljon ja leikannut ruokavaliosta kokonaan punaisen lihan pois. Syön yhä toisinaan kanaa ja kalaa, joten haluttiin tehdä hamppariimme pihvit, joissa yhdistyisivät meille kummallekin mieluisat ainekset. Mies oli kuulemma törmännyt johonkin kasvispihvireseptiin, jossa käytettiin papuja. Googlettelimme sitä ja löysimme tämän ehdotuksen. En kuitenkaan halunnut tunkea omiin pihveihimme kaurahiutaleita, joten päätimme heittää ainekset lonkalta ja soveltaa pihvisisällöt haluamamme mukaan. Ihme ja kumma, meidän pihveistä tuli oikeasti tosi hyviä, joten halusin ehdottomasti jakaa kehittelemämme reseptin myös täällä sekä teidän että tulevaisuuden itseni iloksi, kun taas joskus haluan kuitenkin tehdä näitä uudestaan. :D Ainekset siis löytyivät kaikki valmiiksi meidän kaapeista, joten kokonaisuuden lopputulos oli hyvin meidän näköinen sovellus!

Näitä juttuja tarvitset:



Burgeri"sämpylänä" toimii tosiaankin bataatti, joka leikataan raakana noin paahtoleivän paksuisiksi siivuiksi ja paahdetaan kypsäksi leivänpaahtimessa. Paahtimen tehot kannattaa pistää täysille ja bataattilohkoja kannattaa paistaa kaksi tai kolme kertaa peräkkäin, jotta sen koostumus muuttuisi pehmeäksi ja osittain rapeaksikin oman mieltymyksen mukaan. Itse pestiin bataatti extrahyvin ja jätettiin reunoille kuoret. Ne jäivät ehkä vähän vaikeammin pureskeltaviksi, mutta toisaalta auttoivat pitämään bataattia kasassa. :) Jos siis kuoret häiritsevät sinua, ne kannattaa leikata pois paahtamisen jälkeen.

Bataatit voi halutessaan kypsentää myös uunissa, jolloin uuni lämmitetään 225 asteiseksi ja bataattisiivut pidetään siellä noin 15-20 minuuttia.

(Kantapään kautta opittua: jos käytät kypsentämiseen paahdinta, muista myöhemmin vaihtaa paahtimen säädöt takaisin pienemmälle. Muuten saatat  seuraavalla kerralla leipää paahtaessa joutua syömään melkoisen kuivaa korppua. :''DD Heh heh..)

Paahdetut bataattisiivut, joiden paahtimesta ulos saamiseen on käytetty apuna haarukkaa. :D





Pihveihin tarvitset:   (n. 8-10 kpl)

  • Purkillinen (420g) kidneypapuja suolaliemessä (uskoisin, että mitkä vaan pavut voisivat yhtälailla käydä)
  • Purkillinen tonnikalaa paloina öljyssä (185g)
  • Kaksi munaa
  • Puolitoista ruokalusikallista aurinkokuivattuja tomaatteja (kuutioina)
  • Puolikas paketti (eli n. 100g) fetajuustoa (tai anteeksi, SALAATTIJUUSTOA...)
  • Puolikas iso sipuli pilkottuna
  • Halutessaan kaksi valkosipulikynttä survottuna
  • Oman maun mukaan mausteita, kuten pippuria ja chiliä (en itse laittanut ollenkaan suolaa, koska käytettiin tuollaisia suolattuja säilykkeitä)
Surautin kaikki ainekset yhdessä muovikulhossa sauvasekoittimella muussiksi, ja seos oli valmis! Massasta tuli mukavan paksu ja helposti käsiteltävä.




Asettelin lusikalla leivinpaperilliselle ritiläpellille sopivan kokoisia "lettuja" ja pistin 200 asteiseen uuniin noin viideksitoista minuutiksi. Minun pihveistäni (yhteensä kahdeksan kappaletta) tuli tosiaan aika isoja, jolloin ne valmiissa hampparissa möllöttivät hieman bataattireunojen yli. Halutessaan voi siis tehdä pienempiäkin, jolloin lukumäärä saattaa kasvaa yhdeksään tai kymmeneenkin pihviin. :)

Jännitettiin vähän kypsyvätkö pihvit uunissa tasaisesti vai jäävätkö ärsyttävästi keskeltä löllöiksi. Paistaessa kannattaa seurailla pihvien ulkonäköä ja kypsentää ainakin sen verran, että niistä tulee selkeästi kiinteitä ja muodossaan pysyviä. Itse paistoimme näitä tosiaan sen 10-15 minuuttia, jonka jälkeen pihvit näyttivät tältä:

Takimmaiset kolme pihviä on käännetty toisin päin. :)


Kypsät pihvit olivat päältä jonkin verran ruskettuneita, mutta alta entistäkin kypsemmän näköisiä. Pihvin koostumus oli juuri sopivan kiinteää, muttei kovaa, eli ainakin omaan makuuni juuri sopivanlaista ja miellyttävää syötäväksi.


Sitten vain eikun kokoamaan burgeri kasaan! Itse laitoimme hampparin väliin juustoa sekä kastikkeita, kuten (kevyt)majoneesia ja savun makuista HP-kastiketta, mutta mikä vain itselle mieluinen lisäke voisi varmasti yhtä hyvin sopia tilalle tai joukon jatkeeksi. :> Olisin itse voinut esimerkiksi kaivata hieman sinappi-kurkku-salaattia, mutta meillä ei valitettavasti sellaista ollut. :( Lisäksi väliin voi laittaa tietysti kasviksia, kuten tomaattia ja salaattia, mutta varokaa ettette täytä burgerianne liikaa! Tuosta meidänkin versiostamme tuli meinaan todella korkea, ja leukaluuni joutuivat menemään aivan ääriasentoon saadaakseni haukattua siitä palasen! :'DD Bataatti kun ei ilmavan sämpylän tavoin "anna periksi", vaan on melkoisen paksua ja koostumukseltaan tuhtia tavaraa. Siksi halusin tehdä hampparin kaveriksi myös tuoresalaatin, jotta kasviksia voisi sitten syödä samanaikaisesti kylkiäisenä. :)




Sellainen annos siitä sitten tuli, ja nälkä kyllä lähti! :'D Minä en tosiaan jaksanut syödä yhtään tuon enempää, mutta Mikko halusi tehdä itselleen vielä toisen "puolihampparin" yhdellä bataattisiivulla sekä pihvillä. Bataattia ei siis maustettu tässä meidän versiossa mitenkään, ja se olisikin ehkä kaivannut vähän suolaa päälle ripoteltuna. Toisaalta kastikkeista tuli jonkin verran makua, niin en varsinaisesti itse ainakaan tarvinnut sen enempää. :)


Makuelämyksenä bataatti"leipä" oli kyllä erikoinen, mutta kaikin puolin hyvä kokemus! Ei se ehkä kokonaisuutena kuitenkaan ns. voita sitä perinteistä sämpylää tai ruisleipään tehtyä hampurilaista, mutta on mukavaa vaihtelua ja saa erityisiä lisäpisteitä terveellisyydestään. :> Lisäksi bataattiburgerista ei tullut ainakaan itselleni ollenkaan sellaista ähkyä mitä normaalisti hamppareista tahtoo vähän tulla, ja taas toisaalta nälkä pysyi poissa pitkään. Tuli siis sopivan kylläiseksi, eikä tapahtunut sellaista mäkkärimättö-efektiä, jossa (Mikkoa lainatakseni) yhden röyhtäisyn jälkeen on taas nälkä. xD Haha!

Suosittelen kyllä lämpimästi bataattiburgerin testaamista, sillä resepti oli tosiaankin melko simppeli eikä aineksiakaan ole tusinakaupalla erilaisia. :) Pihviin täytyy kyllä sanoa olleeni melko tyytyväinen ja jopa yllättynyt siitä, miten hyvää siitä tuli tuollaisena itsekehiteltynä random-reseptinä! Pavut eivät oikeastaan edes maistuneet tuolta läpi, mutta toivat hyvin sitä "täytemassaa" jolla pihvistä tuli kiinteä. Muna taas puolestaan liimasi kokonaisuuden yhdeksi, ja auttoi pitämään aineksia kasassa. :)

Kertokaa ihmessä millaisia fiiliksiä reseptini teissä herätti tai jos aijotte kokeilla sitä itsekin! Mukavia ruokaelämyksiä, moips! ^^