torstai 25. huhtikuuta 2013

Cupcake Craziness

Tällä kertaa esittelyyn pääsee harvinaisen pirtsakka asu! Eilen kävimme kaverini kanssa keskustan  katselemassa kirkkoveneillä joessa purjehtivia opiskelijoita ja fiilistelemässä yleisesti Wapproa! Kyseisen tapahtuman lisäksi Porissa käytiin jääkiekon huikeinta taistoa (Ässät-Tappara) ja patasydämen voitettua lopulta mestaruuden koko kaupunki suorastaan räjähti riemuun! : D Vaikka en olekaan millään tavalla mieltynyt jäkikseen, myönnän huikean tunnelman tarttuneen eilisen illan ajaksi minuunkin. >.< Siellä opiskelijatalolla sitä vain fiilisteltiin koko porukalla, katsellessamme valkokankaalta suoraa lähetystä nykyisen kotikaupunkini joukkoeen voittomatsia!

Haalareiden sijaan päälläni oli enemmän tyyliini sopivana hame, mutta värien puolesta yläosan värikäs kokonaisuus sopi tunnelmaan hyvin.

Paita - Jennalta, hame - kirppari, kaulakoru - ostettu eläinten suojelulaitokselta

Ennen eilisiä rientoja kävimme alkupäivästä Mikon kanssa kirpparilla. Kokeillessani siellä yksiä kenkiä omasta kengästäni napsahti poikki eräs pyöreä kiinnitysrinkula! D: Samanlainen rinkula oli hajonnut aikanaan myös toisesta kengästä, jolloin ainoastaan suutarin avulla moinen osanen saatiin korjattua. Eilen tilanteen sattuessa oli kuitenkin sen verran kiire, että parhaaksi ajatukseksi muodostui ostaa kirpparilta uudet kengät! Sillä hetkellä kokeilemani korkokengät olivat hieman liian pienet, mutta aikaisemmalla hyllyllä näkemäni nahkaiset tennarimaiset nauhakengät olivatkin vallan sopivat! Huomatessani hintalapussa lukevan 1,5 euroa enempää ei tarvinnut miettiä! Haha : DD

Eilisestä lähtien loppuviikko on tällä kertaa onnekseni vapaata! Tällaista se meidän koulunkäynti sitten on; ensin painetaan hullun kiireistä aikataulua juosten pää kolmantena jalkana ja valmistuen kokeisiin unettomilla öillä, kun taas hetken päästä tepastellaan eteen päin kahden koulupäivän viikoilla! : DD Puolensa tietysti tällaisillakin järjestelyillä!

Viikonloppuna pikkusiskoni tulee meille yökylään ja vanhempanikin tulevat tuomaan hänet tänne tullen samalla pitkästä aikaa käymään. :) Siihen asti keskityn vaihteeksi (muumien katselun lisäksi) maalaamiseen! Sain idean tehdä pienen meriaiheisen taulun Mikon vanhemmille, mutta saa nähdä onnistuuko se vai päätänkö jättää sen antamatta. >.<' Vaikka kyse onkin yllätyksestä, paineet ovat melko korkealla!

Loppuun vielä pari kuvaa Nanan touhuiluista. : DD

Crazy Lazer Cat! Hahah XD

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti