maanantai 29. huhtikuuta 2013

Rasberry Riot

Uutta päivän asua jälleen täällä. Tänään koulun sisätiloissa tarkenin ensi kertaa hyvin lyhythihaisella, ja sellainenhan minun päälleni tänään päätyikin. Paita sekä hame ovat kumpikin alkuperältään h&m:ltä. Kaulakoru on äidin vanha.

Viimeisimmistä merkinnöisä saattaa muuten huomata, että lähiaikoina minun on tullut aktiivisesti käytettyä rakasta MAC:in huulipunaani sekä vuosia sitten saamaani Avon:in aurinkopuuteria. Punat ovat varsin ihastuttavia ja varsinkin näin keväisen aurinkoiseen aikaan! Kasvot tuntuvat näyttävän tuhannesti pirteämmiltä ja eloisammilta, kun kalpeuden lisäksi peilistä näkee myös väriä! 8---)


Huomenna vappuaattoa viettelenkin sitten Raumalla. Mikolla on omat kemunsa Porissa, mutta minä suuntaan kotikaupunkiini näkemään vanhoja tuttuja. Saa nähdä millaisissa meiningeissä sitä loppujen lopuksi ollaan, mutta yo-lakki ja haalarit lupasin jo vetää illaksi päälleni. : D Tänä keväänä ollaankin ensi kertaa haalarillisena, kun vuosi sitten päätin jättää moisen väliin.

Miten muilla on tapana vietellä kyseistä työväen juhlaa? ^^ Tykkäättekö minun tavoin hillua päämäärättömästi kaupungilla vai kesteillä juhlallisesti sivistyneesti pienemmällä sisäpiirillä? : D




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti