maanantai 21. huhtikuuta 2014

Keramiikka

Noniin! Tässä olisi sitten esittelyssä muutama viimeisin keramiikkatyöni tältä keväältä. :---) Ainakin yksi työ olisi vielä tulossa uunista (tai oikeastaan varmaankin on sieltä jo tullut, mutta en vain ole kerinnyt vielä hakemaan) sekä muutaman "epäonnistuneemman" työn jätän suosiolla esittelemättä. Yksi ihan kiva yksilö löysi jo uuden kotinsa vanhempieni luota ja muistinkin sen kuvaamisesta vasta tämän toimittamisen jälkeen. Noh, ehkä sen tekeminen ei ole vielä liian myöhäistä kun käydään kuitenkin siellä vanhemmillani muutaman viikon välein. : > Muutama muu teos jäi samoin vahingossa kuvaamatta, vaikka ihan kivoja niistäkin mielestäni tuli. Pitänee siis järjestää vielä yhdet uudet kuvaussessiot tässä jonain päivänä!

Paitsi että! -___-' Juuri viimeksi pääsiäisenä porukoilla oltuamme meitä kohtasi siellä eräs hyvin epäonninen insidentti, jonka myötä valokuvaaminen nimenomaan ON nyt aivan liian myöhäistä... Nimittäin asukuvien oton yhteydessä miehekkeeni onnistui (vahingossa tietysti) paiskaisemaan pienen digi-Canonini suoraan ulkolaatoitukselle ja kamera meni siitä luonnollisesti totaaliseen epäkäyttökuntoon! : ( Uskoisin saavani siitä talteen vielä viimeisimmät muutamat kuvat, mutta uusia ei ole vähään aikaan tulossa muuta kuin kännykkäkameran voimin. ;< (Ellen saisi lainaksi pikkusiskoni pokkaria! Jooko Mira, pliis! :'))

Mutta nyt niihin savitöihin, joita on tällä kertaa esittelyssä neljä kappaletta.

Ensimmäinen työni on ohjaajamme antamasta aiheesta Omakuva, jonka tarkoituksena kaikkien kurssilaisten oli tehtävä yksi itseään kuvastava muotokuvateos. Mietin pitkään pitäisikö minun yrittää tehdä teokseni jotenkin abstraktimmin tai kuvata itseäni metaforamaisesti tiettynä eläimenä tms, mutta lopulta innostuin kuitenkin tekemään perinteisen "realistisen" väkerryksen naamastani.

Siellä minä sitten nyhjötin savimöhkäleineni peilin edessä yrittäen saada selkoa nenäni paksuudesta ja silmieni asennon kulmasta. :D Aikaa tämän työn muotoilemiseen meni noin 2-3 tuntia sekä tietysti raakapolton jälkeiseen lasittamiseen vielä oma aikansa. Käytin teoksessa pohjana mustaa savea ja korkeapolttolasitteina oranssia sekä turkoosia. Ihan jännäähän tuo oli, vaikka lopputuloksen ja itseni yhdennäköisyydestä voikin olla montaa mieltä. >_<' Työn koko on noin 35x25cm.

Toinen työni on tällainen pieni ja koristeelinen pöllö! :3 Jotkut teistä ehkä tietävätkin minun olevan lievästi hulluna pöllöihin, ja itsekin tästä faktasta vakuuttuneena ihmetyin yhtenä päivänä suuresti todettuani itselleni että enhän ollut vielä koskaan tehnyt yhtään pöllö-savityötä!! Hetken mielijohteesta päädyinkin tämän pienen hassuliinin väkertämiseen ja noin puolen tunnin jälkeen pöllökaveri olikin jo värittömässä muodossaan valmis. :)

Tykkään hirveästi töistä, joissa on paljon pieniä kuvioita ja yksityiskohtia, joten tästä tuli jälleen yksi sellainen. Tikun kanssa sörkkiminen (puhumattakaan edes iki-inhokistani pikkutarkasta lasittamisesta) on tietysti hieman ärsyttävää näpertämistä, mutta lopputulos on aina sata kertaa yksinkertaista ja pelkistettyä kivempi!!! Käyti tässä vihreää, punaista sekä turkoosia (silmissä) lasitetta ja kerrankin olin lasitteiden lopputulokseen erittäin tyytyväinen! Erityisesti vihreästä väristä tuli tällä hiekan sävyisellä savella aivan upean marmorista ja kokonaisuudesta tuli mielestäni kaiken kaikkiaan kiva hallittu kaaos. : D Työn koko on noin 20x15cm.

Neljäs työni on mustasta savesta ja oranssista lasitteesta tekemäni pikakupponen. Kokeilin ensi kertaa tuollaisen erikoisemman kipon tekemistä, jossa yhdistin perus makkaratekniikalla tehtyyn kuppiin pyöreät rinkulat tuohon reunoille. Aika perus juttuhan tämä oli, vaikka hetken aikaa noiden rinkuloiden blendaamisessa muuhun runkoon menikin.

Tämän muotoilemisessa meni ehkä reiluista puolesta tunnista tuntiin. Koristelussa ja lasituksessa päätin olla tällä kertaa yksinkertainen ja tyydyin ainoastaan tuollaiseen puolittaiseen dippaamiseen. : D Väristä jäi omakuva-työn tavoin pinnalle tuollaisia jänniä pieniä ilmakuplia, jotka kertovat lasitteen huonosta tarttumisesta tai koostumuksesta. Minua kyseiset "viallisuudet" eivät kuitenkaan haittaa, vaan päinvastoin tuovat työlle vain enemmän persoonallisuutta. :) Kipon koko on noin 10x10x10cm.


Ja neljäntenä työnä esittelyssä on tänään viimeisimpänä kotiin tuomani kukkaikoni -taulu. Käytin taulua tehdessäni elämäni ensimmäistä kertaa valkoista savea, jota syytänkin näin poikkeuksellisen hempeän jutun luomisessa! Hehe. >.< Ajattelin kerrankin kokeilla jotain muuta ja "ei niin minun tyylistä" juttua. Opettajakaan ei meinannut yhdistää työtä ja tekijää toisiinsa, kunnes menin hakemaan tätä valmiiden teosten joukosta. : D

Käytin työssä lasitteina turkoosia, kirkkaan punaista sekä vaalean kirkasta lasitetta taustalle. Aikaa tämän muotoilemiseen meni noin tunti ja lasittamiseen ehkä vielä puolikas sellainen. Jo valmistusvaiheessa minulla oli selkeä visio kenelle tämä työ tulee olemaan ja nyt odottelenkin innolla kyseisen ihmisen reaktiota lahjansa vastaanottamisessa! : >> Työn koko on noin 30x15cm.


***

Tämmöisiä töitä tänään! Vähän erilainen postaus vaihtelun vuoksi. Ennen näitä taiteilu/askartely/DIY -juttuja esiintyi täällä blogissa enemmänkin, mutta nykyisin niiden osuus on vähentynyt ihan omassa elämässänikin. Esimerkiksi se yksi ja samainen keskeneräinen maalauskin on nyhjöttänyt tuossa nurkassa koskemattomana jo ties kuinka kauan, enkä vain yksinkertaisesti saa aikaiseksi sen jatkamista eteenpäin puhumattakaan loppuun asti valmistamisesta.

Hurahdin joskus vosi sitten kutomiseen ja sama villitys on jatkunut minulla pienempänä tai suurempana (tietyissä ajanjaksoissa) nykyhetkeen asti. Juuri nyt työn alla on jo aikaisemmin mainitsemani vauvan villatakki (josta kuitenkin loppui arvitsemani langat enkä ole vieläkään saanut aikaiseksi niiden metkästämistä kun ovat niin harvinaista sävyä ettei ihan joka marketistä löydy) sekä lähes valmis itselleni tekemä villasukka, jolle on tietysti tulossa pari. Sukkia olenkin tehnyt jonkun verran muun muassa viime joulun lahjoiksi, joista kestää aina hetki toipuilua ennen kuin keväällä taas innostuu uusien juttujen kutomisesta. : 3

Tällä hetkellä käsityöharrastusten sijaan elämäni vapaa-aikana ovat vahvimmillaan vauvavalmistelut, kissat, opiskelut, nukkuminen/lepo, elokuvat, sarjat sekä ryhdistäytyminen siivoamisessa ja ruoanlaitossa. : DD Hehs.

Ensi kertaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti