perjantai 25. huhtikuuta 2014

Arvoituksia

Viikonlopun alkua kaikille! :----) Päätin tulla päivittelemään tänne vielä toiset pääsiäisviikonlopulta olevat asukuvat pois uusien tieltä. Sain kun sainkin nimittäin siskoltani lainaan toisen kameran omani hajonneen tilalle, jeei! :'> Ainakin sen verran olin asiasta huolissani, että eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka synnytyskin lähtisi tässä vahingossa käyntiin jo etuajassa eikä meillä olisi edes laitetta jolla ikuistaa pienokaisemme ensi hetket. ;_; Nyt onneksi on kämäisten kännykkäkameroiden lisäksi myös tämä lainapokkari ja yksi kivi sydämeltä vähemmän. n__n<3
Kuva: lastenverkkokauppa.fi

Tällä viikolla ollaan hoidettu koulutöitä, autoa sekä  puuttuvia vauvatavaroita. Viimeisimpään ryhmään kuuluu muun muassa uusi hankkimamme vauvasitteri, joka on ollut ostoslistallamme jo pitkään. Meillä on ennestään jo yksi sitteri, jonka löysimme kuudella eurolla kirpparilta, mutta ajattelimme sen alusta saakka olevan meille se "kakkossitteri" tai "mummulasitteri" huonomman laatunsa ja tankojen lievän vinouden vuoksi.

Ostimme siis uuden Emma -merkkisen kivan harmaan sitterin! :) Ainoana pikkuruisena huolenani on se, että sitterimme on hieman tyttömäinen. Tiedän ettei se maailmaa kaada jos harmaassa kukka-perhos -kuvioisessa sitterissä istuukin poikavauva, mutta näkeehän siitä heti että kuosi on periaatteessa tarkoitettu tytölle. Asioimassamme lastenliikkeessä oli vain muutamia eri sitterivaihtoehtoja ja niistä itsellemme sopivan hintaluokan sittereiden valittuamme jäljellä oli vain joko aivan kamalan rumia kuoseja, överi tyttömäisiä kuoseja tai vaihtoehtoisesti täysin epäkäytännöllisiä kankaita, joissa näkyy heti ensimmäinen pikku suttu tai puklun alku. : / Tämä valitsemamme yksilö oli tarjolla olevista nätein ja käytännöllisin.


Tänään postista saapui myös kovasti tarpeeseen tuleva pinnasänkyyn tarkoitettu verkkosuoja kissoilta, joka tulee takaamaan sen, ettei vauvan nukkuessa sängyssään tapahdu mitään ikäviä kissavahinkoja. Kuulostaa ehkä turhalta hömpötykseltä, mutta ollaan aika monelta ihmiseltä kuultu miten vaarallista voikaan olla jos kissa tulee yöllä nukkumaan avuttoman vauvan viereen ja sattuukin olemaan liian lähellä tämän hengitysteitä.

Vaikka itsekin voisin lähes vannoa kissojemme olevan maailman ystävällisimpiä tuntemiani eläimiä, en siltikään voi luvata ettei heille tapahtuisi viatonta huolimattomuus-vahinkoa. Ovat sentään meidänkin kissamme melko hellyydenkipeitä ja helposti syliin käpertyviä otuksia. Varsinkin öisin he nukkuvan enemmän kuin mielellään omassakin sängyssämme melko vakiintuneilla "omilla paikoillaan" Kiki Mikon ja Nana minun jaloissa. (Paitsi että Kiki tykkää myös tunkeutua meidän väliin, jolloin lopputuloksena nukumme Mikon kanssa eri puolilla sänkyä pienillä reunatiloilla, samalla kuin katti vie 80% sänkymme tilavuudesta....)
Kuva: vaunula.fi

Kissojen omistajat tietävät varmasti myös näistä iki-ihanista hulluuskohtauksista, joita aika varmasti jokaiselle kissalle toisinaan tulee. Meidän elukat saattavat joskus villiintyä aivan sekopäisiksi ja juosta peräkkäin pisin kämppää kymmenenkin minuuttia putkeen katsomatta yhtään minkä päältä tai mitä PÄIN sitä milloinkin juostaan! : // Yhdenkin kerran nämä normaalisti niin kiltit ja ihanat karvapallerot juoksivat suoraan minun päältä ja toinen niistä käytti naamaani pomppulautana hypylleen!!! Siis MITÄ?!? D__D' Sellaisina hetkinä on itsekin valmis piiloutumaan kaappiin, puhumattakaan siitä miten tuollaisen villiintymisen uhrina pienen vauvan voisi onnettomasti käydä! Ja erityisesti jos kyse on yöajasta, jolloin kaikki nukkuvat eikä ketään aikuista ole vahtimassa vieressä 24/7.

Turvallisuussyiden lisäksi verkkosuoja takaa myös sen, etteivät kissamme tule vierailemaan pikkuisen sängyssä. Vaikka nämä kattimme ovatkin ainakin toistaiseksi sisäkissoja eivätkä yleisesti ottaen kuseskele vääriin paikkoihin, haluan kuitenkin tietää ettei vauvamme pinnasängyssä ole karvakekoja, kissanhiekkamuruja tai karvapallo-oksennusta. Voi olla että vauva tulee nukkumaan ensimmäiset päivänsä myös meidän sängyssämme, mutta silloin kissojen pääsy tulee olemaan kielletty sinnekin.

Asukuvissa päällä aikoja sitten kirpparilta ostettu (h&m:ltä peräisin oleva) "japanipaita", Kelttikorujen norsuriipus sekä h&m:n mammaosaston luottofarkut. Vaikka en näistä pöksyistä ole vieläkään oppinut pitämään (niinkuin en sinisistä farkuista ylipäätään), olen kuitenkin oppinut arvostamaan niiden tuomaa mukavuutta ja käytännöllisyyttä. Näitä mammafarkkuja täytyy kyllä kiittää koko sydämestä, sillä en tiedä miten olisin selvinnyt raskausajasta, ihan vaikka tähänkin asti, ilman.

Päähän väsäsin myös ensi kertaa uuden vuoden pippaloiden jälkeen tuon sivudonitsin, joka on kyllä kiva, mutta näyttää nykyisessä otsatukattomalla naamallani hassulta. XD

Me lähdetään tästä saunaan. Pitäkää kiva viikonloppu. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti