Jep jep, ihana aihe ja silleen...
Paino on aina ollut minulle vähintään lievää ahdistusta aiheuttava elämäni osa. Olen kirjoittanut aiheesta useampaan otteeseen monenlaisista eri näkökulmista, innostuneena, masentuneena, epätoivoisena, ylpeänä, lihavana, laihtuneena ja raskaana olevana.
Tuntuu että aihe on ikuinen, eikä se koskaan jätä minua rauhaan niin että voisin ajatella vaa'an luvun olevan minulle pelkkiä numeroita. Vaikka esittäisin itsevarmaa ja vahvaa naista, paino on ja tulee luultavasti aina olemaan minulle arka paikka.
Nyt, 5,5kk vauvani synnyttämisestä koen kuuluvani joukkoon lihavat. Olin kuvitellut painon tippuvan itsestään tai ainakin pienellä vaivalla kuukausi kuukaudelta synnytyksen jälkeen ja minun palautuvan suunnilleen samoihin mittoihin (tai edes samalle kymmenluvulle) melko nopeasti. Imetyksen piti maagisesti irroittaa ihrani, mutta kas, toisin kävi. Sekä imettämisen että ihrojen... Nyt, lähes puoli vuotta vauvani synnyttämisestä painan yhä saman verran mitä silloin kun Taika oli muutaman viikon ikäinen. Muutaman viikon! Really?!
Joo okei, olen aloittanut salitreenit jotka laihduttamisen lisäksi kasvattavat lihasta, mutta c'moon ihan kuin kaikki ne ylimääräiset 15kg vain mystisesti muuttuisivat läskistä lihakseksi ja painoni pysyisi siksi tismalleen samoissa lukemissa?! Ei.
Joo okei, paino saattaa aluksi jummailla paikoillaan ennen kuin se ottaa suunnaksi alas päin, mutta KUINKA HITON KAUAN SE "ALUKSI" OIKEIN KESTÄÄ? Ja eikö kropan pitäisi ainakin kiinteytyä jos kerran lihakset kehittyvät ja muokkaavat kehoa lihaksikkaammaksi? Eipä ole kiinteytystä näkynyt, ainakaan täällä päin. Hönskyvää yhä löytyy samoissa mitoissa kuin ennenkin eivätkä vanhat vaatteet vieläkään mahdu päälle.
Ihanat kaverit tsemppaavat "Mutta heei, siitä synnytyksestähän on vasta viis kuukautta!" Pelkään kuitenkin kuulevani tuota lausetta vielä seuraavienkin 5kk:n jälkeen.
"Mutta heei, synnytyksestähän on vasta vuosi!"
"Mutta heei, synnytithän vasta pari vuotta sitten!"
"Mutta heei, siitähän on vasta kymmenen vuotta!"
Ja niin edelleen...
En halua piiloutua synnytyksen taakse ja tehdä siitä itselleni ikuista tekosyytä! Jos hyväksyn kyseisen lausahduksen omakseni ja käytän sitä lohdutuskeinonani epäonnistumisissani, en luultavasti koskaan tule laihtumaan! Totta, synnytyksestä ON vasta muutama kuukausi, mutta toisaalta moni nainen näyttää (ja painaa) viiden kuukauden jälkeen jo tismalleen samalta mitä ennen raskautta! Miksen se ole minä??
Myönnän, en ehkä tee tämän vuoksi ihan kaikkeani. En ole orjallisesti noudattanut tiukkoja dieettejä tai urheillut vimmatusti joka ikinen päivä. Koska noh, joulu ja pirskeet ja herkut ja kun vieraat tulee niin on kohteliasta tarjota pullaa. Eikä sitä nyt joka päivä edes ehtisi kuntoilla koska elämässä sattuu riittämään myös muita pakollisia menoja ja toisinaan suoraan sanoen ei sitten paskaakaan huvita!
Blaablaablaa selityksiä, selityksiä, mutta teenhän minä silti jotain kuitenkin?? Treenaan muutaman kerran viikossa, välttelen turhia hiilareita, suosin salaatteja, pyrin herkuttelemaan pähkinöillä ja rusinoilla sekä juon paaaljon vettä. Ja näillä samanlaisilla (ellei jopa helpommilla) menetelmillä se paino on ennenkin lähtenyt! MIKSEI SE ENÄÄ RIITÄ?!
En halua ryhtyä ilonpilaajaksi joka ei ikinä juhlissa voi maistaa kakkua tai bileissä katselee kiukkuisen himokkaasti sipsikulhoa muttei voi napata siitä muutamaa lastua koska kaikki työ menisi hukkaan. Kyllä elämässä pitää olla myös iloa, enkä halua laihduttamisen estävän minua nauttimasta elämästäni silloin tällöin vapaammin. Haluan herkutella kohtuudella ja pitää kaikki tarpeeni tasapainossa ollakseni monipuolisen onnellinen.
Olen aina uskonut vakaasti tavallisten arkiruokien muuttamisen vähähiilihydraattisiksi riittävän hitaaseen mutta varmaan painon laskuun. Nyt minun on kuitenkin myönnettävä ettei se ehkä enää toimi. On keksittävä järeämmät aseet ja saatava hommat pyörimään! Luulin niiden olevan minun kohdallani liikunnan aloittaminen. Ehkä olin väärässä...
"Kyllä sä oot ihan hyvä noinkin!"
No kun en ole! Koska en koe itseäni hyväksi. Haluan laihtua itseni, en muiden vuoksi.
Ähh, kirjoituksessani ei taidakaan olla mitään varsinaista pointtia, muuta kuin turhautumisen ja angstin ärtynyttä valitusta. Sori. Yksi asia on kuitenkin selvä: en ole antamassa periksi! Suunta on onneksi (ja toivottavasti) vain ylös päin ja vaikka joulukiloja tai mitä tahansa muita sellaisia tulisikin kertymään, luovuttaminen EI ole vaihtoehto! Miksi? -No koska herran jumala, OLEN NUORI ja minulla on elämää edessä! Vaikka paino tulee luultavasti aina olemaan minulle ainakin jonkinlainen ongelma, en ainakaan halua kymmenien vuosien päästä ajatella "Voi kun olisin silloin jaksanut tehdä kaikkeni ollakseni onnellinen enkä katuisi sitä nyt."
Paino ei ole minulle kaikki kaikessa, mutta kieltämättä se on melkoinen osa minäkuvaani ja identiteettiäni. Haluan kokea itseni hyväksi ja viihtyä kehossani. Haluan pitää kropastani ja olla ylpeä itsestäni. Haluan näyttää mielestäni hyvältä ja käyttää kauniita vaatteita eikä kaapuja jotka peittäisivät allensa häpeilemiäni makkaroita. Haluan olla itseni enkä tuntea olevani väärä ihminen valeasussa.
Tämä julistus olkoon oma kannustimeni, sillä kun teen ajatukseni julkisiksi -paluuta ei enää ole. :'D Minä PYSTYN siihen! Ja vaikka en pystyisi, tulen aina tietämään yrittäneeni parhaani.
Paino on aina ollut minulle vähintään lievää ahdistusta aiheuttava elämäni osa. Olen kirjoittanut aiheesta useampaan otteeseen monenlaisista eri näkökulmista, innostuneena, masentuneena, epätoivoisena, ylpeänä, lihavana, laihtuneena ja raskaana olevana.
Tuntuu että aihe on ikuinen, eikä se koskaan jätä minua rauhaan niin että voisin ajatella vaa'an luvun olevan minulle pelkkiä numeroita. Vaikka esittäisin itsevarmaa ja vahvaa naista, paino on ja tulee luultavasti aina olemaan minulle arka paikka.
Nyt, 5,5kk vauvani synnyttämisestä koen kuuluvani joukkoon lihavat. Olin kuvitellut painon tippuvan itsestään tai ainakin pienellä vaivalla kuukausi kuukaudelta synnytyksen jälkeen ja minun palautuvan suunnilleen samoihin mittoihin (tai edes samalle kymmenluvulle) melko nopeasti. Imetyksen piti maagisesti irroittaa ihrani, mutta kas, toisin kävi. Sekä imettämisen että ihrojen... Nyt, lähes puoli vuotta vauvani synnyttämisestä painan yhä saman verran mitä silloin kun Taika oli muutaman viikon ikäinen. Muutaman viikon! Really?!
Joo okei, olen aloittanut salitreenit jotka laihduttamisen lisäksi kasvattavat lihasta, mutta c'moon ihan kuin kaikki ne ylimääräiset 15kg vain mystisesti muuttuisivat läskistä lihakseksi ja painoni pysyisi siksi tismalleen samoissa lukemissa?! Ei.
Joo okei, paino saattaa aluksi jummailla paikoillaan ennen kuin se ottaa suunnaksi alas päin, mutta KUINKA HITON KAUAN SE "ALUKSI" OIKEIN KESTÄÄ? Ja eikö kropan pitäisi ainakin kiinteytyä jos kerran lihakset kehittyvät ja muokkaavat kehoa lihaksikkaammaksi? Eipä ole kiinteytystä näkynyt, ainakaan täällä päin. Hönskyvää yhä löytyy samoissa mitoissa kuin ennenkin eivätkä vanhat vaatteet vieläkään mahdu päälle.
Ihanat kaverit tsemppaavat "Mutta heei, siitä synnytyksestähän on vasta viis kuukautta!" Pelkään kuitenkin kuulevani tuota lausetta vielä seuraavienkin 5kk:n jälkeen.
"Mutta heei, synnytyksestähän on vasta vuosi!"
"Mutta heei, synnytithän vasta pari vuotta sitten!"
"Mutta heei, siitähän on vasta kymmenen vuotta!"
Ja niin edelleen...
En halua piiloutua synnytyksen taakse ja tehdä siitä itselleni ikuista tekosyytä! Jos hyväksyn kyseisen lausahduksen omakseni ja käytän sitä lohdutuskeinonani epäonnistumisissani, en luultavasti koskaan tule laihtumaan! Totta, synnytyksestä ON vasta muutama kuukausi, mutta toisaalta moni nainen näyttää (ja painaa) viiden kuukauden jälkeen jo tismalleen samalta mitä ennen raskautta! Miksen se ole minä??
Myönnän, en ehkä tee tämän vuoksi ihan kaikkeani. En ole orjallisesti noudattanut tiukkoja dieettejä tai urheillut vimmatusti joka ikinen päivä. Koska noh, joulu ja pirskeet ja herkut ja kun vieraat tulee niin on kohteliasta tarjota pullaa. Eikä sitä nyt joka päivä edes ehtisi kuntoilla koska elämässä sattuu riittämään myös muita pakollisia menoja ja toisinaan suoraan sanoen ei sitten paskaakaan huvita!
Blaablaablaa selityksiä, selityksiä, mutta teenhän minä silti jotain kuitenkin?? Treenaan muutaman kerran viikossa, välttelen turhia hiilareita, suosin salaatteja, pyrin herkuttelemaan pähkinöillä ja rusinoilla sekä juon paaaljon vettä. Ja näillä samanlaisilla (ellei jopa helpommilla) menetelmillä se paino on ennenkin lähtenyt! MIKSEI SE ENÄÄ RIITÄ?!
En halua ryhtyä ilonpilaajaksi joka ei ikinä juhlissa voi maistaa kakkua tai bileissä katselee kiukkuisen himokkaasti sipsikulhoa muttei voi napata siitä muutamaa lastua koska kaikki työ menisi hukkaan. Kyllä elämässä pitää olla myös iloa, enkä halua laihduttamisen estävän minua nauttimasta elämästäni silloin tällöin vapaammin. Haluan herkutella kohtuudella ja pitää kaikki tarpeeni tasapainossa ollakseni monipuolisen onnellinen.
Olen aina uskonut vakaasti tavallisten arkiruokien muuttamisen vähähiilihydraattisiksi riittävän hitaaseen mutta varmaan painon laskuun. Nyt minun on kuitenkin myönnettävä ettei se ehkä enää toimi. On keksittävä järeämmät aseet ja saatava hommat pyörimään! Luulin niiden olevan minun kohdallani liikunnan aloittaminen. Ehkä olin väärässä...
"Kyllä sä oot ihan hyvä noinkin!"
No kun en ole! Koska en koe itseäni hyväksi. Haluan laihtua itseni, en muiden vuoksi.
Ähh, kirjoituksessani ei taidakaan olla mitään varsinaista pointtia, muuta kuin turhautumisen ja angstin ärtynyttä valitusta. Sori. Yksi asia on kuitenkin selvä: en ole antamassa periksi! Suunta on onneksi (ja toivottavasti) vain ylös päin ja vaikka joulukiloja tai mitä tahansa muita sellaisia tulisikin kertymään, luovuttaminen EI ole vaihtoehto! Miksi? -No koska herran jumala, OLEN NUORI ja minulla on elämää edessä! Vaikka paino tulee luultavasti aina olemaan minulle ainakin jonkinlainen ongelma, en ainakaan halua kymmenien vuosien päästä ajatella "Voi kun olisin silloin jaksanut tehdä kaikkeni ollakseni onnellinen enkä katuisi sitä nyt."
Paino ei ole minulle kaikki kaikessa, mutta kieltämättä se on melkoinen osa minäkuvaani ja identiteettiäni. Haluan kokea itseni hyväksi ja viihtyä kehossani. Haluan pitää kropastani ja olla ylpeä itsestäni. Haluan näyttää mielestäni hyvältä ja käyttää kauniita vaatteita eikä kaapuja jotka peittäisivät allensa häpeilemiäni makkaroita. Haluan olla itseni enkä tuntea olevani väärä ihminen valeasussa.
Tämä julistus olkoon oma kannustimeni, sillä kun teen ajatukseni julkisiksi -paluuta ei enää ole. :'D Minä PYSTYN siihen! Ja vaikka en pystyisi, tulen aina tietämään yrittäneeni parhaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti