Muistatteko kun juuri kerroin siitä, miten meidän ihana vauvamme on nykyisin äärimmäisen hyväntuulinen ja helppo hoidettava? Miten hienosti hän nukahtaa ja nukkuu joskus jopa kokonaisia öitä ilman mitään ongelmia? Noh... Eilen asiaan tuli muutos.
Mikko oli aamuvuorossa töissä ja oli tulossa kotiin kolmen jälkeen päivällä. Sitä ennen Taika yleensä nukkuu yhdet jos toisetkin päikkärit, riippuen siitä mihin aikaan ollaan sinä aamuna satuttu heräämään. Kahden aikoihin tuli toisten päikkäreiden vuoro ja lähdin tottuneesti yläkerran makuuhuoneeseen nukuttamaan häntä. Olin ihan varma että toimenpide tulee olemaan nopea, joten en vaivautunut stoppaamaan edes Netflixistä (uudestaan aloittamaani) How I Met Your Mother -sarjan jaksoa. Palaisinhan aivan tuota pikaa takaisin. Ja kun olenhan minä nämä jo kertaalleen pari vuotta sitten nähnyt. Kuten arvata saattaa, asiat menivät kuitenkin toisin.
Yllätyksekseni väsyneestä vauvasta huolimatta nukutus kuitenkin kesti ja kesti. Taika torkahti syliini, mutta heti siirtäessäni hänet sänkyyn heräsi kiukkuisena ja sylki tuttinsa pihalle. Hmm kummallista, ajattelin. Ehkä se vain on tänään erityisen herkkäuninen tai jotain...
Otin murun syliini, tuuditin ja laitoin taas sänkyyn nukkumaan. BYÄÄÄÄÄ!! Täh, taas? Sitten uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Lopulta Taika ei meinannut edes nukahtaa syliini vaan itkeskeli ja heräili unestaan heti pienen torkahtamisen jälkeen. BYÄÄÄÄÄÄ!!! ÄÄÄÄÄÄÄ!!!
Alan jo itsekin herpaantua ja keinoni loppuvat kesken. Mieleen juolahtaa väistämätön deja-vu syyskuun aikaisista järkyttävää väsymystä aiheuttavista "koliikki-ajoista" mutta toivon hartaasti että nyt olisi kyse jostain aivan muusta. Mistä IHMEESTÄ voi olla kyse? Nyt on kyllä jokin pahatsi pielessä!
Lähden hakemaan alakerrasta maitoa ja rukoilen että muru rauhoittuisi sen avulla. Sillä aikaa yläkerta täyttyy yhä enemmän voimistuvalla huutoitkulla. Palattuani takaisin vastassa on raivosta punahehkuva itkuvauva. Annan maitoa, mutta muutamaa hassua siemausta lukuunottamatta pullo jää koskemattomaksi. BYÄÄÄÄÄ!!!! Ei oo todellista! Mitä hemmettiä oikeesti!? Tuntitolkulla vauvaansa nukuttanut äiti keinuttaa huutavaa muruansa sylissä ja odottaa itku silmässä epätoivoisena miestään palaavan töistä.
(Välihuomautus! Oikeasti valtavat respectit teille yksinäiset yh-äidit, joilla ei oikeasti ole sitä miestä auttamassa tai edes pientä toiveen murusta että jostain voisi saada apua ja taukoa huutavan vauvan hoitamiseen! :'( <3 Puhumattakaan heistä, joiden vauvoilla oikeasti on koliikki (tai jokin muu vastaava jatkuvaa huutoa ja stressiä aiheuttava vaiva), ja joudutte kestämään sitä päivästä toiseen! :''( Olette todellisia selviytyjiä!<3)
Sinä päivänä (tietysti) Mikko yllättäen päättääkin käydä töiden jälkeen pikaisesti autokorjaamossa näyttämässä takakonttimme takaluukun vaijeria, tai mitä lie. Varttia yli kolmen sijaan hän saapuukin kotiin vasta neljän maissa ja vauvaansa tuudittava äiti on jo lähes hirttäytymispisteessä (no ei nyt sentään, mutta you got the point). Isi ottaa vauvan ja äiti saa kahden huutotunnin jälkeen hetken rauhaa koota itsensä.
Mikko alkaa tuudittaa vauvaa. Menee ainakin puoli tuntia, kunnes päätämme toimia. Annamme murulle hänen elämänsä ensimmäistä kipulääkettä, jota olimme hankkineet varmuuden vuoksi jo ollessani raskaana. Lääkkeen antaminen sujuu hyvin ja käyn pikaisesti postissa hakemassa paketin ja postimerkkejä.
Palattuani Taika on selkeästi rauhallisempi ja meidän ajatukset vihdoin muutakin kuin "Mä en jaksa mä en jaksa aaaa!!!" Aletaan yhdessä Mikon kanssa miettiä mistä tässä voisi olla kyse.
- Hmm, onko Taika syönyt tänään jotain uutta ruokalajia?
- Joo, itseasiassa annoin sille tänään ekaa kertaa viisi kuukautisille tarkoitettua kana-riisi -pilttiä. Luuletko että kyse vois olla vatsakivusta?
- Voi olla... Tai sitten sillä on korvatulehdus. Kato, nytki se vähän nykii tota oikeanpuoleista korvaansa.
- Nii, mut sillä on siinä korvan takana se pieni ihorikko... Mitä muuta se vois olla? Odotas, entäs jos...?
Jo jokunen viikko takaperin olin katsellut Taikan alaikeniä "sillä silmällä" ja olin näkevinäni niissä kummallisia valkoisia pisteitä. Epäilin niiden olevan tulevia hammasalkuja, mutta Mikko vakuutteli ettei kyse varmasti ole siitä. Muutkin ovat epäilleen runsaan kuolan erityksen vuoksi Taikan pian tekevän hampaita, mutta kun samaa kuolaamista jatkui kolme kuukautisesta saakka, asia jätettiin sikseen. Yleensä hampaat kun alkavat kuulemma kasvamaan vasta puolen vuoden jälkeen.
Eilen kuitenkin pohdintojemme päätteeksi menin taas pitkästä aikaa vilkaisemaan Taikan ikeniä ja KAPPAS! Pienien valkoisten pisteiden sijaan alaikeneen oli ilmestynyt SELKEÄ VALKOINEN VIIVA! HAMPAAN ALKU!!! Mikko ei ollut uskoa minua, mutta kurkattuaan itsekin Taikan suuhun oli minun tavoin vakuuttunut asiasta. Se oikeasti tekee hampaita! Tää kaikki on vaan tulevan hampaan syytä!
Tuntui järjettömän helpottavalta saada Taikan huudolle selitys! Kaikki ei ollut vain päätöntä mysteeri-itkeskelyä vaan ihan oikeasti täysin järkevillä perusteluilla selitettävää kipua. Voi muru raukkaa<3 Syötämme vauvalle tämän lempparia maissisosetta, joka uppoaa itkun jälkeiseen nälkään kuin veitsi voihin, ja lähden nukuttamaan häntä uudestaan.
Kyseessä on kuin eri vauva! Uni tulee melkein heti ja kulti nukkuu puolitoista tuntia putkeen! Herättyään Taika on pirteä ja hyväntuulinen. Tällainen on meidän vauva. Kaikki on taas hyvin<3
Tänään aamulla kurkkaan suuhun uudestaan ja kyllä, siellä se valkoinen hampaan alku yhä komeilee! Hampaita, jännittävää! Ja pelottavaa... Toivon mukaan elämä ei muutu tästä ainakaan kovin paljoa hurjemmaksi. :S Mahtaako olla hyvä idea ottaa huomenna neuvolassa taas rokotuksia?
Mikko oli aamuvuorossa töissä ja oli tulossa kotiin kolmen jälkeen päivällä. Sitä ennen Taika yleensä nukkuu yhdet jos toisetkin päikkärit, riippuen siitä mihin aikaan ollaan sinä aamuna satuttu heräämään. Kahden aikoihin tuli toisten päikkäreiden vuoro ja lähdin tottuneesti yläkerran makuuhuoneeseen nukuttamaan häntä. Olin ihan varma että toimenpide tulee olemaan nopea, joten en vaivautunut stoppaamaan edes Netflixistä (uudestaan aloittamaani) How I Met Your Mother -sarjan jaksoa. Palaisinhan aivan tuota pikaa takaisin. Ja kun olenhan minä nämä jo kertaalleen pari vuotta sitten nähnyt. Kuten arvata saattaa, asiat menivät kuitenkin toisin.
Yllätyksekseni väsyneestä vauvasta huolimatta nukutus kuitenkin kesti ja kesti. Taika torkahti syliini, mutta heti siirtäessäni hänet sänkyyn heräsi kiukkuisena ja sylki tuttinsa pihalle. Hmm kummallista, ajattelin. Ehkä se vain on tänään erityisen herkkäuninen tai jotain...
Otin murun syliini, tuuditin ja laitoin taas sänkyyn nukkumaan. BYÄÄÄÄÄ!! Täh, taas? Sitten uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Lopulta Taika ei meinannut edes nukahtaa syliini vaan itkeskeli ja heräili unestaan heti pienen torkahtamisen jälkeen. BYÄÄÄÄÄÄ!!! ÄÄÄÄÄÄÄ!!!
Alan jo itsekin herpaantua ja keinoni loppuvat kesken. Mieleen juolahtaa väistämätön deja-vu syyskuun aikaisista järkyttävää väsymystä aiheuttavista "koliikki-ajoista" mutta toivon hartaasti että nyt olisi kyse jostain aivan muusta. Mistä IHMEESTÄ voi olla kyse? Nyt on kyllä jokin pahatsi pielessä!
Lähden hakemaan alakerrasta maitoa ja rukoilen että muru rauhoittuisi sen avulla. Sillä aikaa yläkerta täyttyy yhä enemmän voimistuvalla huutoitkulla. Palattuani takaisin vastassa on raivosta punahehkuva itkuvauva. Annan maitoa, mutta muutamaa hassua siemausta lukuunottamatta pullo jää koskemattomaksi. BYÄÄÄÄÄ!!!! Ei oo todellista! Mitä hemmettiä oikeesti!? Tuntitolkulla vauvaansa nukuttanut äiti keinuttaa huutavaa muruansa sylissä ja odottaa itku silmässä epätoivoisena miestään palaavan töistä.
(Välihuomautus! Oikeasti valtavat respectit teille yksinäiset yh-äidit, joilla ei oikeasti ole sitä miestä auttamassa tai edes pientä toiveen murusta että jostain voisi saada apua ja taukoa huutavan vauvan hoitamiseen! :'( <3 Puhumattakaan heistä, joiden vauvoilla oikeasti on koliikki (tai jokin muu vastaava jatkuvaa huutoa ja stressiä aiheuttava vaiva), ja joudutte kestämään sitä päivästä toiseen! :''( Olette todellisia selviytyjiä!<3)
Sinä päivänä (tietysti) Mikko yllättäen päättääkin käydä töiden jälkeen pikaisesti autokorjaamossa näyttämässä takakonttimme takaluukun vaijeria, tai mitä lie. Varttia yli kolmen sijaan hän saapuukin kotiin vasta neljän maissa ja vauvaansa tuudittava äiti on jo lähes hirttäytymispisteessä (no ei nyt sentään, mutta you got the point). Isi ottaa vauvan ja äiti saa kahden huutotunnin jälkeen hetken rauhaa koota itsensä.
Mikko alkaa tuudittaa vauvaa. Menee ainakin puoli tuntia, kunnes päätämme toimia. Annamme murulle hänen elämänsä ensimmäistä kipulääkettä, jota olimme hankkineet varmuuden vuoksi jo ollessani raskaana. Lääkkeen antaminen sujuu hyvin ja käyn pikaisesti postissa hakemassa paketin ja postimerkkejä.
Palattuani Taika on selkeästi rauhallisempi ja meidän ajatukset vihdoin muutakin kuin "Mä en jaksa mä en jaksa aaaa!!!" Aletaan yhdessä Mikon kanssa miettiä mistä tässä voisi olla kyse.
- Hmm, onko Taika syönyt tänään jotain uutta ruokalajia?
- Joo, itseasiassa annoin sille tänään ekaa kertaa viisi kuukautisille tarkoitettua kana-riisi -pilttiä. Luuletko että kyse vois olla vatsakivusta?
- Voi olla... Tai sitten sillä on korvatulehdus. Kato, nytki se vähän nykii tota oikeanpuoleista korvaansa.
- Nii, mut sillä on siinä korvan takana se pieni ihorikko... Mitä muuta se vois olla? Odotas, entäs jos...?
Jo jokunen viikko takaperin olin katsellut Taikan alaikeniä "sillä silmällä" ja olin näkevinäni niissä kummallisia valkoisia pisteitä. Epäilin niiden olevan tulevia hammasalkuja, mutta Mikko vakuutteli ettei kyse varmasti ole siitä. Muutkin ovat epäilleen runsaan kuolan erityksen vuoksi Taikan pian tekevän hampaita, mutta kun samaa kuolaamista jatkui kolme kuukautisesta saakka, asia jätettiin sikseen. Yleensä hampaat kun alkavat kuulemma kasvamaan vasta puolen vuoden jälkeen.
Eilen kuitenkin pohdintojemme päätteeksi menin taas pitkästä aikaa vilkaisemaan Taikan ikeniä ja KAPPAS! Pienien valkoisten pisteiden sijaan alaikeneen oli ilmestynyt SELKEÄ VALKOINEN VIIVA! HAMPAAN ALKU!!! Mikko ei ollut uskoa minua, mutta kurkattuaan itsekin Taikan suuhun oli minun tavoin vakuuttunut asiasta. Se oikeasti tekee hampaita! Tää kaikki on vaan tulevan hampaan syytä!
Tuntui järjettömän helpottavalta saada Taikan huudolle selitys! Kaikki ei ollut vain päätöntä mysteeri-itkeskelyä vaan ihan oikeasti täysin järkevillä perusteluilla selitettävää kipua. Voi muru raukkaa<3 Syötämme vauvalle tämän lempparia maissisosetta, joka uppoaa itkun jälkeiseen nälkään kuin veitsi voihin, ja lähden nukuttamaan häntä uudestaan.
Kyseessä on kuin eri vauva! Uni tulee melkein heti ja kulti nukkuu puolitoista tuntia putkeen! Herättyään Taika on pirteä ja hyväntuulinen. Tällainen on meidän vauva. Kaikki on taas hyvin<3
Tänään aamulla kurkkaan suuhun uudestaan ja kyllä, siellä se valkoinen hampaan alku yhä komeilee! Hampaita, jännittävää! Ja pelottavaa... Toivon mukaan elämä ei muutu tästä ainakaan kovin paljoa hurjemmaksi. :S Mahtaako olla hyvä idea ottaa huomenna neuvolassa taas rokotuksia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti