Oli kyse kenestä hyvänsä ja millaisesta tilanteesta hyvänsä, mikään ei ole parempi ratkaisu kuin puhuminen, ainakin alkajaisiksi. Erityisesti silloin, kun kyse on riidasta tai muuten vain vaikeasta tilanteesta.
Iän myötä olen huomannut olevani hyvin keskustelukeskeinen ihminen. Haluan analysoida asioita ääneen, punnita ja arvioida ympäristöä, tilanteita ja henkilöitä. Haluan jakaa muille mietteitäni ja kuulla myös toisen henkilön ajatuksia niistä. Haluan vertailla näkökulmia, pohtia ratkaisuja ja jopa väitellä, jos näkemyksemme eroavat. Mikään ei ole antoisampaa ajanvietettä kuin hedelmällinen ja ajatuksia herättelevä vivahteikas ja rehellinen keskustelu! Haluan myös jutella niitä näitä, puhua säästä ja tavallisista perus-kuulumisista, heittää herjaa, hassutella kielikuvilla ja sanaleikeillä, suurennella ja väritellä tarinoita sekä naurattaa (tai nolostuttaa) kanssaeläjiä rivoilla kaksimielisillä jutuillani.
Kun surettaa tai vihastuttaa, haluan puhua tuntemukseni sanoiksi ja kertoa niistä läheiselle henkilölleni. Kun koen että joku on kohdellut minua väärin, kaipaan selitystä. Haluan kuulla miksi minua on loukattu ja kertoa miksi koen itseni loukatuksi.
Olen huomannut, että erityisesti täällä suomalaisten keskuudessa kaltaiseni yber-sosiaaliset höpöttäjät ovat loppujen lopuksi hyvin harvinaista ihmislajiketta. Vähäpuheisena kansana tunnetut kanssaeläjäni eivät turhia lörpöttele ja tuntemattomallekin aletaan puhua vain jos on iiihan pakko. Toki erot johtuvat myöskin ihan vain eri persoonallisuuksista tai saattavat juontaa juurensa lapsuudenkodissa saatuun kasvatukseen. Toisin kuin minä, monet tuntemani ihmiset eivät tosiaankaan halua puhua asioistaan. Ainakaan lähellekään niin paljon kuin minä. Minun on toisinaan vaikeaa ymmärtää, miksi joku varta vasten tahtoo pantata asioita itsellään? Miksei jotakuta kiinnosta jakaa mietteitään muille tai kysyä miten toisella menee? Miksi joku toimii riitatilanteessa minuun verrattuna aivan päin vastaisesti ja haluaa asioiden läpi-puhumisen ja ratkaisemisen sijaan vetäytyä omiin oloihinsa ja esittää ettei riitaa olisi ollutkaan?
Erityisesti puhumattomuutta tai sellaista asioiden hauduttamista ja pinnan alle kuoppaamista tapahtuu kokemukseni mukaan suomalaisilla miehillä. On jotenkin "noloa" puhua tunteista ja kertoa ystävälle miten siinä omassa elämässään oikeasti menee. Hyvällekin ystävälle jätetään helposti kertomatta ne oikeasti tärkeät asiat, ja kuulumisistaan kertoessa raotetaan vain pikkuriikkinen osa itse totuudesta. Vaikeimmat ja suurimmat mieltä askarruttavat asiat käsitellään enintään aniharvoin äijien saunaillassa, jos oikeastaan silloinkaan.
Olen tottunut olemaan yleisimmin se, joka ensimmäisenä avaa suunsa ja tekee vaikeassakin keskustelussa aloitteen laittamalla "kissan pöydälle". Minusta asioiden hauduttamisessa ei vain ole mitään järkeä. Vaikka miten mölyt nielisi vatsaansa ja kuvittelisi niiden siten häviävän, ne eivät ikävä kyllä katoa sieltä yhtään minnekään. Kasautuneista kiukuista muodostuu vain valtavia vihavyöryjä, jotka aina ennemmin tai myöhemmin kaatuvat kaikkien osapuolten niskaan ja johtavat pahimmillaan toisistaan vieraantumiseen tai jopa totaaliseen riitaantumiseen.
Minusta ihannetapauksessa kaikki pienetkin takut olisi ratkottava heti niiden muodostuttua, ollessaan vielä pieniä ja helposti selvitettäviä ärsytyspapanoita. On pyrittävä reflektoimaan tilannetta aina kun toisen teko tai ilmaisu tuntuu tai on lähimenneisyydessä tuntunut oudolta ja oikastava rypyt suoriksi ennen kuin mitään kunnon riitaa on ehtinyt edes syntyä. Useimmiten pienissä arki-kränöissä kyse onkin vain silkasta väärinkäsityksestä, jota puimalla ja selventämällä molemmat osapuolet pääsevät helposti tyydyttävään yhteisymmärrykseen.
- "Tuli muuten mieleen, että miksi sinun piti sanoa minulle silloin sillä tavalla? Olinko tehnyt jotain väärää vai olitko muuten äreällä tuulella?"
- "Jäi vähän mietityttämään miksi silloin toimit tuolla lailla? Oliko sinulla joku syy siihen tai muuten vain tilanne päällä? Olitko tullut ajatelleeksi, että tämä minun ehdottamani toinen tapa olisi ehkä voinut olla parempi?"
- "Hei, muistatko kun pyysin sinua tekemään sitä juttua? Olet varmaan ollut kiireinen kun et ole ehtinyt sitä tehdä? Milloin sinulla saattaisi löytyä sopiva hetki sen tekemiseen?"
- "Tuota, minua jäi vähän häiritsemään kun et silloin viime kerralla viitsinyt soittaa ja ilmoittaa mulle siitä asiasta. Etkö muistanut vai tuliko sulle siihen jotain esteitä? Viitsisitkö yrittää muistaa ensi kerralla vähän paremmin?"
Parhaimmassa tapauksessa ongelma saattaa selvitä puhumalla kuin itsestään, ilman että missään vaiheessa oltaisiin edes siirrytty lempeästä keskustelusta - riitelymäiseen aggressio-moodiin. Avoin ja rehellinen juttutuokio voi jopa lujittaa suhdetta entisestään ja parantaa henkilöiden välistä luottamusta toisiinsa.
Joskus vaikeiden asioiden puheeksi ottaminen saattaa kuitenkin tietää etäiselle suhteelle hallaa. Jos esimerkiksi huonossa parisuhteessa pitkään eläneen pariskunnan välillä on muutenkin viileä ja vieraantunut suhde, ongelmista puhuminen saattaa luonnollisesti johtaa myös suhteen hajoamiseen. Minä kuitenkin uskon, että jos välit ovat jo valmiiksi aivan liian tulehtuneet parannettaviksi, ne katkeavat kuitenkin ennemmin tai myöhemmin, jos ovat katkeakseen. Vaikka kipeistä asioista puhuminen saattaakin olla vaikeaa ja raskasta, en näe mitään syytä yrittää viivytellä asioista puhumista. Väkinäinen pinnisteleminen vain kiristää molempien pinnaa entistä tiukemmalle.
Kissan ajoittainen nostaminen pöydälle on musta äärimmäisen tärkeää etenkin läheisissä ihmissuhteissa, joiden toivoo kasvavan ja kukoistavan vielä useiden vuosien ajan. Ilman puhdistaminen on toki suotavaa myös muissa tilanteissa, kuten työpaikalla, sukulaisten kanssa tai miksei vaikka naapurin kanssa jos yhteiselo on tuottanut aivonystyröitä kiristäviä kysymyksiä. Jos kyseessä on kuitenkin vain jokin itselleen suhteellisen merkityksetön ohikulkumatkalla oleva satunnaistyyppi, sellaisen kanssa ei ehkä kannata tuhlata aikaansa ja energiaansa jokaisen kompastuskiven hiomiseen.
Puhuminen auttaa aina. Sitä mieltä mä olen ja kyseisen aktiviteetin harrastamista suosittelen kyllä ihan jokaiselle! Olit sitten vähemmän puheliasta tai muuten ujompaa tyyppiä. Ainakin kokeile! Kyllä niitä kavereita ja läheisiä oikeasti kiinnostaa sun ajatukset tai ihan vain perus kuulumisen elämästä. Parhaimmillaan ystävän kanssa puhuminen voi olla erittäinkin antoisaa molemminpuolista terapiaa, jonka lopputuloksena kumpikin voimaantuu ja saa siitä aivan uudenlaista puhtia ja jaksamista jatkaa elämää eteen päin.
Tämän kirjoituksen inspiraationa toimi minun ja ystävieni tämäniltainen, viime postaukseeni liittyvä keskustelu, jossa käsittelimme mieltä painaneet asiat puhtaiksi. Keskustelimme aiheesta perinpohjaisesti ja pääsimme onneksemme yhteisymmärryksessä sopuisaan sovintoon.<3 Haluan vielä tätäkin kautta pahoitella ystävilleni tuota impulsiivisessa mielentilassa kirjoitettua tekstiä, jossa kieltämättä suurentelin ja karrikoin totuutta ja viittasin sanomisissani vahvasti mun sen hetkisiin, kiukkuisiin fiiliksiin. Kirjoituksen oli tarkoituskin hieman järkyttää ja herätellä, joskin myönnän siitä tulleen astetta rajumpi ja loukkaavampi mitä oli tarkoitus.
Toivottavasti osaamme itse kukin ottaa ensi kerralla postaukseni alkupuoliskon opeista mallia ja nostaa kissan pöydälle ajoissa, ennen kuin tilanne karkaa käsistä.
Kiitos ja näkemiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti