sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ystävänpäivä-viikonloppu

Hyvää ystävänpäivää kaikille ihanille lukijoille! ^.^

Me vietettiin eilen rakkauden juhlan aattoiltaa ystävien luona, viinien ja juustojen maistelujen merkeissä. :'> Oli ihanan rentouttavaa vain olla ja hengailla, jutustella kiireettä kuulumisia ja mutustella herkkuja, hihi. ^^ Oli myös mukavaa päästä illalla (okei, yöllä) kotiin, omaan sänkyynsä nukkumaan, mikä ei vielä muutama vuosi sitten Porissa asuessa ollut mahdollista. YuY<3

Taika oli perjantaista asti mummilassa hoidossa. Tyttö onneksi rakastaa olla siellä, sillä paikalla on kaksi läheistä isovanhempaa jotka huomioivat ja lellivät tätä aivan eri tavalla kuin me vanhemmat. :'3 Itse lähdimme ensimmäisenä vapaailtanamme leffaan katsomaan Leonardo Dicaprion tähdittämää The Revenant:ia. Elokuva oli mielenkiintoinen ja kauniisti kuvattu kokonaisuus. Meidän makuumme joskin hieman liian hidastempoinen. Mutta tykättiin me siitä silti, tai ainakin minä tykkäsin. :>

Meinattiin ex-temporesti lähteä leffailun jälkeen vielä yhdelle keskustassa tapahtuvalle keikalle, jonne oltiin molemmat todella innostuneita lähtemään. Elokuva loppui kuitenkin vasta kymmeneltä illalla, ja oltiin vessailujen sun muiden sellaisten jälkeen valmiita vasta puoli yksitoista. Todettiin siinä vielä, että molemmilla on aikamoinen nälkä eikä tyhjällä vatsalla keikalle ole kovinkaan kiva lähteä. :< Lisäksi keikkapaikan ikäraja oli K24, eikä ollut yhtään varmuutta oltaisiinko minua päästetty sinne sisään.. Hassua että minäkin olen vielä jonnekin aivan liian nuori! :'D Olin jo ajatellut että kaikki minun "parasta ennen" -päiväykseni olisivat jo kauan sitten umpeutuneet. xDD

Neule-Lidl, Mekko-2nd hand (H&M), Koru-2nd hand, Maiharit-Kotimaista käsityötä
Nämä asukuvat ovat eiliseltä päivältä, ennen illanistujaisia. Kävin tämän näköisenä kaupassa ostoksilla ja hoidettiin siinä päivällä vielä muutama muu to do -listalla ollut asia. Harmittaa hieman ettei itse ystävänpäivä-asua tullut taltioitua kameralle, sillä päälläni oli uusi hempeä ruusu-mekko sekä nahkainen metallisydäminen kaulakoru. u.u' Mutta ehkä minä käytän tuota yhdistelmää vielä joskus toistekin ja saan sen silloin taltioitua kameralle saakka!

Tänään Taika tuotiin takaisin kotiin puolenpäivän aikoihin. Oli mahtavaa nähdä miten kiintynyt typy on isovanhempiinsa, eikä meitä vanhempia nähtyään hän edes alkanut itkeä tai kiukutella protestiksi siitä että oltiin annettu hänet hoitoon. :') Hän oli vain hieman hämmentynyt, että "Ai nytkö mummi ja vaari lähtevät? Noh, ehkä menen tuonne äidin ja isin luo sitten." Hassua. >.<' Ehkä tietyllä tapaa olisin jopa odottanut tietynlaista ÄITIIII!!-reaktiota, jota ei siis yllätyksekseni tullut. :'D

Illemmalla mentiin vielä koko porukalla syömään Turun keskustassa sijaitsevaan Ravintola Kerttuun. Tilasin super herkullista Lohi-avocado-burgeria, jota ajatellessani tulee vieläkin väistämätön himo saada sitä taas! *-* Noomm<33 Taikallekin tilattiin omaksi annokseksi perunamuusia ja lihapullia, mutta neidille maistuivat enemmän äidin ranskalaiset. :'D Onneksi saimme häntä sentään puijattua syömään niitä dipattuina perunamuusiin ja -kastikkeeseen, haha. xD

Illalla ravintolan jälkeen kävimme vielä kolmestaan R-kioskilla hakemassa tilauksesta tulleen postipaketin. Olimme tilanneet Taikalle uusia vaatteita ja voih miten rentoa olikaan vain etsiskellä niitä tällä kertaa netistä hektisen kauppojen kiertelyjen sijaan! <3_<3 Kirppareiltakaan ei nykyisin tunnu löytyvän oikein mitään, joten Henkka Maukan nettikauppa on suuri ystävä. TuT

Kaiken kaikkiaan ystävänpäivä-viikonloppumme oli ihanan rentouttava, mutta samalla sopivan toimintatäytteinen. Meidän näköinen! :) Harmittaa hieman palata takaisin arkeen, mutta eiköhän taas pian ole uusi kiva viikonloppu/reissu/meno suunnitteilla. ^^ Hyvää viikon alkua teillekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti