keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Vauvavermeitä ja muuta mammamaista

Hurrr<3 Kylläpäs tuli ihania kommentteja facebookiin, jaettuani edellisen postaukseni siellä. :'> Kiitos kaikille lämpimistä onnentoivotuksista ja tsemppauksista! Ilahduttaa niin kovasti kun jokin itselleen tärkeä asia tuntuu myös muiden mielestä tärkeältä ja ihanalta uutiselta.<3 Raskauden kanssa kaikki on yhä sujunut hyvin. Ensimmäiset kuukaudet olivat melkoista aamupahoinvoinnin-rumbaa, mutta nyt senkin kanssa alkaa menemään paremmin. Päänsärkyäkin on jossain vaiheessa ollut normaalia enemmän, mutta taidan olla muutenkin hieman toisia alttiimpi sellaiselle. 

Koen raskauden ainakin toistaiseksi ollen minulle melko helppo kokemus. Luettuani netin kätköistä muiden karmaisevia kokemuksia 9kk kestävästä odotuksenaikaisista erinäköisten vaivojen kierteestä, voin todeta olevani suorastaan onnekas! Miten minä saatoinkaan päästä näin helpolla? Toisaalta jäljellä on vielä viitisen kuukautta, joten kaikki voi kääntyä vielä päälaellee... Ainakin raskausarpia tulee vasta loppuraskaudesta, ja niitähän minä kauhulla odotan. x___x'

Ainoa asia mikä minua on hieman harmittanut on se, ettei vatsani näytä toistaiseksi vaatteiden päältä yhtään raskausmasulta! 8( Tunnen itse sen olevan "kovempi" ja erilaisempi tietyistä kohdista, mutta ulospäin (tai ainakaan vaatteet päällä) sellaista ei vielä huomaa. Olen kyllä lueskellut, että esikoistaan odottavilla vatsa alkaa melko useinkin kasvamaan näkyvästi vasta puolivälin jälkeen. Silti tuntuu hassulta kertoa olevansa raskaana, kun kukaan ei osaa ulkonäön myötä edes sellaista vielä epäillä. : / Vatsalla nukkuminen on tosin tuntunut epämukavalta ja jotenkin häiritsevältä, kai siellä jotain paiseen aiheuttajaa siis on. >_<'

Ostettiin muuten viikonloppuna aika ex-temporesti tulevalle perheenjäsenelle vaunut ja kaukalo! :'D Mikko törmäsi netissä käytettyihin edullisiin ja hyvänkuntoisiin vauvatarvikkeisiin, ja jo sunnuntaina kävimme katsomassa niitä, kätevästi saman ihmisen myymänä. Onhan noissa vielä vähän putsattavaa, mutta muuten ne sopivat meille mainiosti! : > Ovat samoin aika neutraalin, mutta kivan värisiä, vai mitä?

(Löydä ekasta kuvasta kissa...) Mun mielestä aika kivan näköisiä, ja varsinkin hintansa arvoisia! : )

Värjäsin lähipäivinä myös jälleen kerran hiuksia. Ajatuksena on ollut kokeilla jotain luonnollisemman punaista, ruskehtavan oranssia. Pyöriteltyäni värihyllyllä paketteja päädyin lopulta kaikkein vaaleimpaan löytämääni oranssinpunaruskeaan. Lorealin paketissa väri näytti aika vaalealta, joten arvelin sen tarttuvan omaan nykyiseen tummahkoon sävyyn tummasti. Eniten kuitenkin jännitin, että vaalea juurikasvuni muuttuisi oranssiksi ja muu tukka näyttäisi olevan aivan eri sävyastetta. Pelkäämääni tulosta ei onneksi käynyt, mutta tulihan tästä hieman mitäänsanomaton... Tai siis! En oikein huomannut niin suurta muutosta kuin olin ajatellut. u_u' Mutta ehkä se oli odotettavissa pohjavärin ollen ennestään tumman punainen.


Raskausjuttujen lisäksi tännepäin kuuluu koulustressiä ja aikaisia aamuja. Kyllähän se on palkitsevaa tietää, että kevään jälkeen olisi tulossa kesä, vauva, äitiysloma, taukoa opinnoista, eikä oikeastaan ehkä enää koskaan yhtäkään lähiopetuksellista kurssia! (Jos siis saan kaiken tavoittelemani suoritettua.) Tuosta huikeasta palkinnosta huolimatta energiavarastot ja motivaationi opiskeluun kiikkuvat vaakalaudalla. Tenttejä olisi tulossa jo ensi viikolla, joten nyt jos koskaan tarvisi vain jaksata yrittää skarpata! : (

 Loppuun vielä vähän kuvitusta herkkuaamupalasta ja kotitekoisesta hampparista, nam nam namm~~ : )


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti