keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Tuntuu lomalta

Miehen kesäloma alkoi viime viikonloppuna. Sitä odotettiin kuin kuuta nousevaa ja laskettiin päiviä "sitten kun" -hetkeen. Odotukset olivat niin korkealla että minua alkoi jopa jännittää mitä siitä oikeesti tulee kun ollaan kaikki kuhisemassa saman katon alla 24/7?.. Mikkolla kun ei ole vielä tämän lopuillaan olevan vauvavuoden aikana ollut yhtä ainuuttakaan lomaviikkoa. Tai no okei, ehkä jonkun näköinen vapaapäivien peräkkäinen kertyminen aina välillä, mutta lomaa-lomaa ei ole ollut. Edes isyysvapaita, koska oltiin juuri muutettu Turkuun ja herra oli saanut töitä uudesta paikasta.

Lomaa on jäljellä vielä jopa puolitoista viikkoa, mutta ainakin toistaiseksi voin sanoa IHANAA! Kahden aikuisen ihmisen jatkuva läsnäolo todellakin tuntuu nahoissa ja koen ettei elämäni ole enää pelkkää vauvarumbailua! JAHUUU!

Taika täytti muuten reilu viikko sitten 11 kuukautta, hurjaa! :'o Tyttö muuttuu päivä päivältä vauvasta taaperoksi ja kehittää taitojansa enemmän ja enemmän. Tällä hetkellä on menossa melko hulivili-vaihe, eikä typy malttaisi ollenkaan olla paikoillaan. Kävely ei ihan vielä suju, vaikka mielestämme Taikalla olisi siihen jo oivat mahdollisuudet ja kyvytkin. Rohkeus ja viitsiminen eivät kuitenkaan riitä ja tyttö harjoittelee mieluummin kiipeämistä sohvalle sekä äitiä pitkin, hehh. -.-' Ilmassa vaikuttaa muutenkin olevan vahvaa oman tahdon ilmaisua sekä toisaalta myös sitä, että mikään ei tunnu riittävän. Syliin! Ei syliin, lattialle! Ei lattialle, haluun syliin! Huoooh..

Muuten meillä ollaan aika pitkälle touhuttu muuton parissa, pakkailtu laatikoita ja täytetty jätesäkkejä. Lisäksi ollaan grillattu pihallamme aina kun mahdollista, ulkoiltu, katsottu sarjoja ja pelattu lauta- sekä konsolipelejä. 3DS:n Zeldan lisäksi aloitin muuten ystävien "mainostuksesta" netissä pelattavan fantasia-roolipelin Teran. Niin siistiä tappaa örkkejä yhdessä ystävän kanssa! Haha! :'D Käyn yhä myös kuntosalin ryhmäliikuntatunneilla ja pyrin käymään siellä kahdesti viikossa tai  ainakin lemppareissa latinotansseissa.

Kaiken kaikkiaan nämä päivät ovat minustakin tuntuneet tosi lomalta! Vaikka toki muuton tuoma jatkuva pitäisi pakata, pitäisi pakata -mantra aiheuttaakin lievää stressiä. Huomenna menemme tapaamaan uuden asuntomme vuokraemäntää (samalla Mikko pääsee näkemään asuntomme ensi kertaa) ja maanantaina saamme käsiimme uuden kämpän avaimet, iiikk! :D

Sitä ennen keskitymme kuitenkin viikonlopun juhannusviettoihin. :') Olemme kutsuttu perjantaiksi ystäviemme synttäri-tupareille saunomaan ja grillaamaan isolla porukalla, ja mikä voisikaan olla mainiompi tapa viettää jussia. ^^ Taikis lähtee aatoksi mummilaan ja juhannuspäivänä liitymme mökkeilijöiden seuraan.

Mites teidän juhannus? :-----)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti