sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Wild Lady

Heipä-hei!

Keskiviikkoillasta lähtien seuraavat neljä päivää meillä on ollut hieman hulinaista ja toiminnantäytteistä aikaa. Siskoni tuli luoksemme kyläilemään hiihtolomansa vietoksi, joten perinteisen koneella lagailun sijaan vapaat hetket menivät pelaillen lautapelejä, rupatellen ja katsellen yhdessä leffoja tai sarjoja. Lyhyen varoitusajan vuoksi ei ehditty tällä kertaa keksimään erityisen kummoista tekemistä, ja Mikkokin oli kaikkina päivinä sekalaisesti aamu- ja iltavuoroina töissä.

Torstai-illaksi oli tosin jo entuudestaan suunniteltua ohjelmaa. Olimme sopineet kaverini kanssa menevämme Game Of Thrones -aiheisiin opiskelijabileisiin, ja olin odottanut kyseisiä kekkereitä kuin kuuta nousevaa! :D Aloittelimme iltaa meillä, pelaten siinä ohella nelistään Mikon ja siskoni kanssa China Town -nimistä lautapeliä ja napostellen juustoja ja keksejä. Kellon lähennyttyä yhtätoista aloimme tekemään lähtöä kohti keskustaa.

Toppi - 2nd hand (Jupiter), Vyö - 2nd hand, Hame (uusi!) -2nd hand
Sillä kyse oli teemabileistä, halusin parhaani mukaan panostaa asuuni ja pukea päälleni ainakin jotain illan aihepiiriä mukailevaa settiä. GOT-teema osoittautui kuitenkin yllättävän vaikeaksi, sillä sarjan hahmojen mukaisia, monimutkaisia ja koristeellisia pukuja saattaisi löytyä valmiina ainoastaan oopperoiden pukuvuokraamoista, ellei sellaista alkaisi tietysti teettämään itse. Ei ollut kuitenkaan erityistä halua pistää yksien opiskelijabileiden vaatetukseen suuria rahoja, joten päädyin soveltamaan asuni oman vaatekaappini kätköistä.

Kuten arvata saattaa, sopivien kamppeiden löytäminen koitui melkoisen hankalaksi, mutta tällainen asu (=postauksen kuvat) päälleni lopulta kuitenkin päätyi. Esitin sarjan kaunista punapäistä naista, Ygritte:a, jolla on tarinassa romanttinen suhde John Snow:iin. En kuitenkaan omistanut hahmon tavoin yhtäkään kokonahka-asua tai turkista, joten puvustani tuli enemmänkin sellainen "inspired by Ygritte" -henkinen kokonaisuus. :'D Mutta aika kiva kuitenkin omaan makuuni! Ja huokuihan tuosta mielestäni semisti metsänhenkisyys ja maanläheisyys, joita pyrinkin asuuni saamaan. :') Mitä mieltä olette?

Onnistuin juuri muutama päivä ennen bileitä löytämään lensi kertaa visiteeraamaltani naapurikirpparilta asuun valitsemani hameen! En edes tajunnut sen pääsevän noin nopeasti käyttöön asti. :'D Pukukopissa sovittamisesta huolimatta hamosta piti kuitenkin hieman kaventaa kotona sopivammaksi, sillä en halunnut sen roikkuvan täysin lanteillani. Onneksi omistan nykyisin ompelukoneen, joten pienentäminen sujui helposti ja nopeasti ilman sen kummempia äherryksiä. :3

Osaksi pukua pääsi (samalla vihdoin ylipäätään käyttöön asti) myös kuvissa näkyvä leveä nahkavyö. Löysin sen vuosia sitten kirpparilta ja menin ostamaan edullisen hinnan takia sekä tietysti koska se oli yksinkertaisesti mielestäni siisti! Kaikesta huolimatta sitä ei kuitenkaan tullut erikoisuutensa vuoksi oikein käytettyä. Eikä sinänsä ihme, olinhan itse nimittänyt sen jo ostohetkellä mun uudeksi "asevyöksi". :D Bileiden asuun se kuitenkin sopi enemmän kuin hyvin!

Tukan lopputulos tuntui hiukan hassulta, sillä valitsemallani hahmolla ei ole otsahiuksia, joten menin laittamaan oman otsatukkani pinneillä kiinni ylös. Näytti poikkeuksellisen omituiselta ja tuntui paljaalta, kun kasvoni olivatkin yhtäkkiä auki koko maailmalle. xD Naama näytti muutenkin jotenkin aivan liian isolta, kun ei ollut turvallista kasaa hiuksia peittämässä osaa siitä pois, haha. :'DD

Itse pippaloissa meni kivasti! :) Emme ehtineet olla kaverini kanssa paikalla kuin muutaman minuutin, kun tämä onnistui jo spottamaan baarista joitakin koulun kautta tuttuja kamuja. :D Mitä pidemmälle ilta eteni, sitä enemmän tuttuja alkoi tulla vastaan! Nähtiin myös yhden vanhan ystäväni kanssa ja juteltiin pitkät tovit ummet ja lammet vaihtaen kuulumisia pitkän ajan jälkeen. ^^ Illan aikana tuli myös tehtyä uusia tuttavuuksia sekä kaveerattua paremmin puolituttujen tyyppien kanssa. :') Jeee! Milloin mennään uudestaan?



Eilen vanhempani tulivat luoksemme kyläilemään. Valmistin meille kasvissosekeittoa sekä pizzaa, jotka molemmat upposivat vieraisiin hyvin! Erityisen otettu olin siitä, että jopa keittoja ja vihanneksia vihaava isäni söi sosekeittonsa loppuun ja jopa kehui sitä, vaikka olikin varoitellut ettei usko tykkäävänsä siitä, hehe! :'D Porukat veivät lähtiessään mukanaan siskoni takaisin kotiinsa.

Tänään Mikko on ollut koko päivän töissä. Tein päivän aikana hieman kotitöitä ja illemmalla saimme Taikan kanssa ulkoiluseuraksemme naapurustossa asuvan taaperoperheen! Voi että miten kivaa olikaan peuhata lumessa kun lapset saivat toisistaan seuraa ja aikuiset pääsivät samalla höpöttelemään kuulumisia. ^^ Luksusta oli kuitenkin saada pahvimukeista tarjotut termarikahvit ja juoda niitä lapaset kädessä, pienessä pakkasessa keskellä lunta! Aijai miten tämä mamma ilahtui moisesta ylläristä! :DD

Tällaisissa merkeissä tänään!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti