sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Raivokasta opparin tekoa ja maxihameilua



Moikka!

Apua, tuntuu että kesä on melkein ohi, sillä jo aivan kohta Taikalla alkaa ensimmäiset tutustumispäivät päiväkotiin ja minulla taas koittaa paluu koulun penkille. D: Tosin, varsinainen paluu opiskelun pariin on oikeastaan jo tapahtunut, sillä olen aloittanut (tai periaatteessa jatkanut?) opinnäytetyöni tekemisen jo nyt kesällä. Työni on onneksi jopa edennyt jonkin verran, mistä olenkin hieman yllättynyt ja melko ylpeä. Varsinkin kauniilla ja lämpimillä ilmoilla on ollut erityisen hankalaa pistää persus penkkiin ja aloittaa tylsän kouluhomman työstäminen. -_-' Olenkin kirjoittanut opparia lähinnä iltaisin Taikan mentyä jo nukkumaan, vaikka silloin enemmän tekisikin mieli vain ojentaa jalat pitkäksi sohvalla ja avata telkkarista Netflix. No mutta, mitä paremmin saan opparia väännettyä, sitä enemmä se on pois sitten tulevan lukuvuoden muista kuvioista kuten tenteistä, vapaavalinnaisista aineista sekä tietysti niistä harjoitteluista.

Juteltiinkin itseasiassa juuri kavereiden kanssa miten opparin kirjoittamisessa rasittavinta onkin itse kirjoittamisen sijaan se sopivien lähteiden etsiminen! Raivokäyrä nousee huippuunsa, kun ensin käyttää ikuisuuden sopivien artikkeleiden löytämiseen ja vasta sen jälkeen pääsisi itse asiaan, eli kirjoittamiseen. Erityisesti kun ammattikorkeakoulujen opinnäytetöissä tosiaankin on se kymmenen vuoden sisällä tehtyjen julkaisujen -sääntö, eli se että opparin lähteissä ei saa olla esimerkiksi vuonna 2003 kirjoitettua kirjaa, koska sen valmistumisesta on näin vuonna 2016 kulunut enemmän kuin kymmenen vuotta. =__=' Onhan tuossa säännössä toki perää, ettei opiskelijat ala käyttämään tyyliin 80-luvulla tehtyjen tutkimusten tuloksia töissään, mutta voi jumankauta miten vaikeaa on löytää hyvää materiaalia! Erityistä ärsytystä aiheuttaa, kun kerrankin löytää jonkin ideaalin lähteen ja huomaa vasta jonkin ajan päästä sen olevan vain vuoden tai pari liian vanha käytettäväksi! Eiiihhhh! T_T'








Asukuviksi pääsivät tällä kertaa viime kesänä hankkimani maxihame sekä ikivanha perustavallinen musta tuubitoppi (molemmat itseasiassa Lidlistä :D). Jotenkin tuo megapitkä hamonen on osoittautunut suhteellisen haasteelliseksi käytettäväksi pituutensa vuoksi enkä olekaan tainut pukea sitä tänä kesänä tuon ainoan kerran enempää päälleni. Lisäksi vaalean harmaa on jokseenkin haasteellinen väri alaosille, sillä siitä näkyy heti kaikki sotkut tai vesitahrat. <_<'

Näistä kuvista on tosin sen verran aikaa (viikko?) että hiusvärini on ehtinyt tässä välissä jo taas hieman muuttua. Värjäytin ne jo uudelleen hennalla punaisemmiksi ja tällä kertaa niistä tuli selkeästi punaisemmat, toisin kuin ensimmäisellä hennavärjäyskerralla jolloin väriksi tuli enemmänkin oranssin keltainen. :'3




Huomenna meille kylään saapuu jälleen pikkusiskoni Mira. :) Hän jää illalla vahtimaan Taikista ihan yksin siksi aikaa kun me lähdemme Mikon kanssa vähän pitämään hauskaa ystäväpariskuntamme kanssa! ^_^ En malta odottaa että päästään vähän virkistymään vaihteeksi muunlaisten aktiviteettien parissa eikä aina vain olla kaikkea vapaa-aikaamme lasten leikkipaikoissa. :'D

Palaillaan taas ensi kerralla, moikka!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti