maanantai 3. syyskuuta 2012

Little Blue Dragon

Viikonloppuseikkailuilta on palattu takaisin ja aloitettu uusi viikko jälleen rankalla kädellä. Tänään pääsin aamu-kahdeksan jälkeen kotiin vasta ilta-kuuden jälkeen, mutta onpahan ollut hetkeen aikaan tekemistä. Koulun jälkeen piti visiteerata kirjakaupassa ja ennen bänditreenien alkua ratkoin kirjastossamme lääkelaskuja. Tentti on jo torstaina, ja vaikka itse laskut saattavatkin olla yksinkertaisia, täytyy osaa niistä kuitenkin pähkäillä jonkin aikaa. Stressaavin osuus on kuitenkin se, että koen läpäisemiseksi ei saa olla yhtä ainuuttaakaan virhettä! Pienimmistäkin huolimattomuuksista sakotetaan... ~___~''

Paita - Lindex, housut - Seppälä
Tänään päälle päätyi ehkä vanhin omistamani vaate. Yllä näkyvä paita on ollut minulla ainakin yksitoista-vuotiaasta saakka, sillä aikoinani päätin säilyttää sen itselläni aikuisiälle asti. >.< Siinä se menee päälle vieläkin, vaikka (toivottavasti) kroppa onkin tainut neljäsluokkalaisesta Mariasta hieman muuttaa muotoaan.

On ihan hauskaa jättää vaatekaappiinsa pieni palanen lapsuutta ja nostalgiaa. Onhan tässä yhdeksän vuoden sisällä tapahtunut vaikka mitä. 8) Ja ihan kiva paitahan se on minusta vieläkin! Onko kenelläkään muulla jemmassa vielä ala-asteelta peräisin olevaa päälle pantavaa? Ja mahtuuko yhä? ;) Itse olen tainnut olla jo silloin yhtä tasapaksu, vaikka onhan tuokin jotain muotoutuvaa trikoosekoitusta. Onneksi en säilyttänyt sitä yhtä spaissari-napapaitaa... (tydyy, paljastuksia >:'D)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti