torstai 13. syyskuuta 2012

13.9

Hyvää syntymäpäivää minä. Kaksikymmentä kynttilää asettui tänään vanhenemisen kakulleni ja minusta tuntui niiden olevan liikaa jo nyt. :) Juhlin merkkipäivääni ylihuomenna, lauantaina perheeni ja lähimpien sukulaisteni kanssa. Tänä vuonna kavereiden keskeiset riehujaiset jäävät väliin, mutteivat varmastikaan millään tavalla pois, ainakaan tämän syksyn aikana.Muistellaan sitten niitä minunkin vanhenemisiani seuraavan kupposen ääressä. ;)

Eilen visiteerasimme Sarin kanssa oppilaitoksemme Kurnajaisia. Porukkamme lisääntyi, väheni ja muutti muotoaan illan mittaan, mutta ainakin minulla oli mielettömän hauskaa. (^o^)/ Iltaan mahtui tisseissä sulavia jääpaloja, uusia ulkomaalaisia tuttavuuksia, ilmaista omenasiideriä, vessajono-kaveeramista, jeesustelua, pussikaljoittelua, ruskeaa nenäjauhetta, kolahtaneita polvia ja yksi särkynyt sydän. Ihanaa nähdä ihania ihmisiä.

Muuten elämäni on ollut rajoittunut aika pitkälle opintoseinien ahtaaseen vankilaan. Sekunnit muuttuvat minuuteiksi ja minuutit tunneiksi. Itse vain haaveilen ja vaeltelen mieleni syvissä syöväreissä. Milloin luokseni hiipivät paholaismerenneidot, milloin ajatukset taidealan opinnoista.

Taidan olla yski niistä sakean usvan sukeltajista, joille pinnalla pysyminen ei tunnu mitenkään riittävältä vaihtoehdolta. Ajaudun aina vain syvemmälle enkä viihtyessäni siellä ole ainakaan tulossa takaisin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti