Mietin pitkään missä vaiheessa mitäkin on kenellekin kerrottava. Aluksi ajattelin että heti, kunnes sitten päädyinkin odottelemaan varmempia aikoja. Läheisimmät ystävät ja perhe sekä tiiviisti kanssamme tekemisissä olevat ihmiset tietävätkin jo tästä, mutta muille hyvän päivän kavereille ja tutuille asia saattaa tulla melkoisena yllätyksenä! Nyt kun maagiset kolme ensimmäistä kuukautta ovat jo onnellisesti ohitse, ja neljäskin alkaisi hiljalleen olemaan pulkassa, kerään rohkeuteni ja paljastan uutisemme myös täällä. Jos kaikki menee hyvin, kesäkuussa 2014 Juhannuksen tienoilla MEILLE TULEE VAUVA!<3<3
Raskaus ei ollut meille yllätys, sillä olimme toivoneet sitä tietoisasti jonkin aikaa ennen sen alkamista. Ollaan kumpikin alusta asti tiedetty haluavamme lapsia ja ajatus yhteisestä ihmeestä tuli puheeksi jo seurustelumme ensimmäisen vuoden aikana. Silloin ajoitus ei kuitenkaan ollut vielä oikea, ja vauvakuumeiluistani huolimatta päätimme odotella sopivampaa hetkeä rauhassa ja nauttia elämästä ja nuoruudesta juuri sellaisena kuin se sillä hetkellä oli. Toive jäi kuitenkin sykkimään kummankin meidän mieleemme ja puhuimme aiheesta useaan otteeseen, monesta eri näkökulmasta ennen kuin edes harkitsimme aloittavamme todella yrittämään vauvan tekoa. Tiedostimme molemmat opiskelujemme olevan vielä kesken, ja alkuperäisen suunnitelman mukaan ajattelimmekin siirtävämme vauvanhankinta-ajankohtaa ainakin siihen, että kumpikin meistä valmistuu ammattikorkesta.
Ajan myötä haave alkoi kuitenkin tuntumaan niin todelliselta, että kouluni tauolle jättäminen ei enää tuntunutkaan mitenkään järkyttävältä asialta. Se vain olisi osa elämän kiemuroita ja suunnitelmia, jotka eivät aina menekään juuri niin, kuin ne oli aluksi suunnitellut. Elämän yllätyksellisyys ja sen uuden tarkoituksen saaminen tuntui jännittävältä emmekä nähneet lopulta yhtäkään syytä miksei tulevaisuudessa elämisen sijaan haaveitaan voisi alkaa toteuttamaan tässä ja nyt. Päätös oli tehty!
Kuviteltiin raskauden lähtevän käyntiin heti pillereiden syönnin lopetettuani. Niin ei kuitenkaan käynyt. Kehoni hormonitoiminta oli suoraan sanottuna täysin sekaisin ja kiertoni tasaantumiseen meni kuviteltua enemmän aikaa. Jossain kohtaa aloimme toden teolla ajatella että jokin on nyt varmasti pielessä, mikä tietysti tuntui harmittavalta ja pelottavalta ajatukselta monessa mielessä. Useamman negatiivisen testiliuskan jälkeen iloinen onnenhaaveemme alkoi tuntua epätoivoiselta ja kaukaiselta asialta, jota emme ehkä koskaan pystyisi saavuttamaan. Kun eräänä syksyisenä iltana kuukautiseni olivat jälleen myöhässä, päätin tehdä jälleen yhden raskaustestin. Tiesin, että varmin tulos tulisi aamulla, jolloin virtsassa olisi eniten HCG-hormonia ja mahdollisen raskauden alkaminen näkyisi testissä parhaiten. Kuitenkin jostain syystä päädyin testin tekemiseen jo illalla ja yllätyksekseni testiin ilmestyi kontrolliviivan lisäksi lähes huomaamaton ja hento "haamuviiva". En ollut uskoa silmiäni ja ajattelin näkeväni harhoja! Hämmentynyt ilme kasvoillani kävelin olohuoneeseen ja sanoin hölmistyneenä Mikolle "En tiiä voiko tää olla totta, mutta tässä on ehkä haamuviiva!" Katselimme tikkua ihmeissämme ja totesimme että jokin epämääräinen kakkosviivan kyhäelmä siinä kyllä on. Emme kumpikaan uskoneet vielä ajatusta todeksi, vaan Mikko käski tehdä seuraavana aamuna toisen testin joka varmistaisi haamuviivan todelliseksi.
Aamuinen testi oli arvatenkin samoin positiivinen ja testiviiva edellisiltaista vahvempi! Olimme häkeltyneitä ja onnellisia! En osannut vieläkään käsittää tulosten oikeasti tarkoittavan perheenlisäystä, mutta tätä olimme toivoneet ja odottaneet.<3 Tuntui niin väärältä lähteä sinä aamuna normaalisti harjoitteluun ja yrittää käyttäytyä niin, kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut! Teki mieli nauraa ja huutaa koko maailmalle MEILLE TULEE VAUVA! MINÄ PLUSSASIN!!!<3<3<3
Samana päivänä kerroin uutisesta ensimmäisenä ystävälleni Tiralle yllä olevan kuvan muodossa! Olisin tietysti kertonut siitä mieluummin kasvotusten, mutta välimatkamme ollen pitkä päätin tämän olevan paras keino. Hän, kuten muutama muu läheinen ihminen, tiesi jo entuudesta meidän yrittävän raskautta ja ensireaktio oli tietysti "ONKO TÄMÄ SITÄ MITÄ LUULEN?!?!?!" >_____<' <3 Onnittelutulvan jälkeen kerroin etten oikein vieläkään osaa uskoa asiaa todeksi ja aijon hakea muutaman päivän päästä apteekista vielä yhden testin Clear Blue:lta, joka kertoisi sanoin "Raskaana" tai "Ei raskaana" sekä sen, kuinka pitkälle raskaus on edennyt. Epämääräisten viivojen uskominen kuin tuntui minusta jotenkin epäluotettavalta! :'D Digitesti vahvisti raskauden olevan totta ja usko alkoi hiljalleen vahvistua myös meidänkin mielissämme! :'3
Ensimmäisenä kolmena kuukautena ajattelimme pitävämme asiaa vielä salassa, mutta kerroimme siitä kuitenkin läheisimmille ystäville sekä vanhemmillemme! Kolmen kuukauden ja ensimmäisen np-ultran koettuamme onni oli sanaton! Kuvittelimme näkevämme ultrassa jonkin epämääräisen pikkuisen möykyn, kun vastassamme olikin jo täysin ihmisen näköinen liikkuva ja käsiään heilutteleva heppunen!<3 ;___; Olo oli suorastaan epätodellinen, kun vihdoin alkoi käsittämään, että omassa vatsassa kasvaa ja kehittyy uusi ihminen ja uusi ihmeellinen elämän alku!<3 Ultra oli itselleni ehdottomasti elämän järisyttävimpiä ja voimakkaampia kokemuksia, jonka merkityksellisyydestä en osannut edes kuvitella!
Aamupahoinvoinnista ja muista raskauden tuomista yllätyksistä huolimatta elämä on ollut ihanaa! En ole koskaan ennen kokenut olevani niin tärkeä ja erityinen ihminen, kuin nyt. Raskaus on muuten edennyt hyvin, ja sikiöllä kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa.<3 Aika on mennyt niin mielettömän nopeasti, etten käsitä itsekään olevamme muutaman viikon kuluttua jo raskauden puolivälissä! Ensi kuussa tiedossa on rakenneultra, ja voi olla että saamme jo tietää pikkunyyttimme sukupuolen! Käsittämätöntä!!! Jos sukupuolta aletaan arvailemaan jo nyt, niin meidän kummankin mielestä sieltä olisi tulossa poika. Olen muiden naisihmisten tavoin aina haaveillut tyttärestä, mutta tämän lapsen kanssa olo on ollut hyvin poikakeskeinen heti alusta alkaen! :'D Tulee siis kumpi tahansa, niin olen tulokseen luonnollisesti tyytyväinen! : 3
Vauvahypetys on ollut perheessämme tietysti melko vahvasti mukana. Käsittelemme aihetta päivittäin ja jo nyt tuntuu, että vauva olisi läsnä kanssamme joka hetki! ^^ En ole hamstrannut vauvatarpeita vielä kovinkaan paljoa (sillä sen on hoitanut innostunut äitini, kröhöm..) mutta joitakin ostoksia en vain ole kyennyt välttämään! :'> Muutamia vaatteita sekä edullisia kirppislöytöjä ollaan jo hankittu, mutta pääosin tavaroiden hankinta jää loppuraskaudelle. Muutto Turkuunkin on vielä hieman auki, sillä vaihtoehdot Porissa vai Turussa synnyttämisestä sekä muuton tapahtumasta ennen tai jälkeen synnytyksen on ollut vielä mietintämyssyn alla. Siihen on onneksi vielä aikaa, eikä kaiken tarvikaan olla vielä valmista viimeiseen asti. : ) Aikaa asioiden hoitamiseen on kuitenkin vielä huimat viisi kuukautta ellei hieman enemmänkin.
Helpottavaa vihdoin kertoa tulevasta elämänmuutoksestamme myös täällä! Pikkuhiljaa näkyväksi pomppaavaa mahaani alkaa olla haastavaa peitellä vaatteilla, joten asukuvien otto ja tänne laittaminen helpottuu tämän myötä huimasti! :') Vaatekerrat eivät tosin ole lähiaikoina olleet erityisen hehkeitä, sillä prioriteettijärjestyksessä hyvännäköisyys on väistynyt mukavuuden ja mahtuvuuden tieltä. Kireiden vaatteiden fetissini on joutunut saamaan kolhuja ja minä sen mukana totuttelemaan pitämään yllä myös löysiä ja tilavia telttoja, jotka eivät erityisemmin imartele tai tuo esiin kropan hyviä puolia. Kehonmuutokset ja painon nousu ovat kaiken laihduttamiseni myötä hieman ahdistaneet, mutta päällipuolin olen vain ja ainoastaan onnellinen tärkeästä kasvavasta masustani.<3
Tällaisia uutisia tällä kertaa! Blogi ei ole muuttumassa vauvablogiksi, mutta satunnaisia vauva-aiheisia juttuja saattaa eksyskellä tännekin. : )) Tätä elämämme on tällä hetkellä, eikä mikään muu osaa tuntua sen tärkeämmältä juuri nyt.<3 Palaamisiin!
Raskaus ei ollut meille yllätys, sillä olimme toivoneet sitä tietoisasti jonkin aikaa ennen sen alkamista. Ollaan kumpikin alusta asti tiedetty haluavamme lapsia ja ajatus yhteisestä ihmeestä tuli puheeksi jo seurustelumme ensimmäisen vuoden aikana. Silloin ajoitus ei kuitenkaan ollut vielä oikea, ja vauvakuumeiluistani huolimatta päätimme odotella sopivampaa hetkeä rauhassa ja nauttia elämästä ja nuoruudesta juuri sellaisena kuin se sillä hetkellä oli. Toive jäi kuitenkin sykkimään kummankin meidän mieleemme ja puhuimme aiheesta useaan otteeseen, monesta eri näkökulmasta ennen kuin edes harkitsimme aloittavamme todella yrittämään vauvan tekoa. Tiedostimme molemmat opiskelujemme olevan vielä kesken, ja alkuperäisen suunnitelman mukaan ajattelimmekin siirtävämme vauvanhankinta-ajankohtaa ainakin siihen, että kumpikin meistä valmistuu ammattikorkesta.
Ajan myötä haave alkoi kuitenkin tuntumaan niin todelliselta, että kouluni tauolle jättäminen ei enää tuntunutkaan mitenkään järkyttävältä asialta. Se vain olisi osa elämän kiemuroita ja suunnitelmia, jotka eivät aina menekään juuri niin, kuin ne oli aluksi suunnitellut. Elämän yllätyksellisyys ja sen uuden tarkoituksen saaminen tuntui jännittävältä emmekä nähneet lopulta yhtäkään syytä miksei tulevaisuudessa elämisen sijaan haaveitaan voisi alkaa toteuttamaan tässä ja nyt. Päätös oli tehty!
Kuviteltiin raskauden lähtevän käyntiin heti pillereiden syönnin lopetettuani. Niin ei kuitenkaan käynyt. Kehoni hormonitoiminta oli suoraan sanottuna täysin sekaisin ja kiertoni tasaantumiseen meni kuviteltua enemmän aikaa. Jossain kohtaa aloimme toden teolla ajatella että jokin on nyt varmasti pielessä, mikä tietysti tuntui harmittavalta ja pelottavalta ajatukselta monessa mielessä. Useamman negatiivisen testiliuskan jälkeen iloinen onnenhaaveemme alkoi tuntua epätoivoiselta ja kaukaiselta asialta, jota emme ehkä koskaan pystyisi saavuttamaan. Kun eräänä syksyisenä iltana kuukautiseni olivat jälleen myöhässä, päätin tehdä jälleen yhden raskaustestin. Tiesin, että varmin tulos tulisi aamulla, jolloin virtsassa olisi eniten HCG-hormonia ja mahdollisen raskauden alkaminen näkyisi testissä parhaiten. Kuitenkin jostain syystä päädyin testin tekemiseen jo illalla ja yllätyksekseni testiin ilmestyi kontrolliviivan lisäksi lähes huomaamaton ja hento "haamuviiva". En ollut uskoa silmiäni ja ajattelin näkeväni harhoja! Hämmentynyt ilme kasvoillani kävelin olohuoneeseen ja sanoin hölmistyneenä Mikolle "En tiiä voiko tää olla totta, mutta tässä on ehkä haamuviiva!" Katselimme tikkua ihmeissämme ja totesimme että jokin epämääräinen kakkosviivan kyhäelmä siinä kyllä on. Emme kumpikaan uskoneet vielä ajatusta todeksi, vaan Mikko käski tehdä seuraavana aamuna toisen testin joka varmistaisi haamuviivan todelliseksi.
Samana päivänä kerroin uutisesta ensimmäisenä ystävälleni Tiralle yllä olevan kuvan muodossa! Olisin tietysti kertonut siitä mieluummin kasvotusten, mutta välimatkamme ollen pitkä päätin tämän olevan paras keino. Hän, kuten muutama muu läheinen ihminen, tiesi jo entuudesta meidän yrittävän raskautta ja ensireaktio oli tietysti "ONKO TÄMÄ SITÄ MITÄ LUULEN?!?!?!" >_____<' <3 Onnittelutulvan jälkeen kerroin etten oikein vieläkään osaa uskoa asiaa todeksi ja aijon hakea muutaman päivän päästä apteekista vielä yhden testin Clear Blue:lta, joka kertoisi sanoin "Raskaana" tai "Ei raskaana" sekä sen, kuinka pitkälle raskaus on edennyt. Epämääräisten viivojen uskominen kuin tuntui minusta jotenkin epäluotettavalta! :'D Digitesti vahvisti raskauden olevan totta ja usko alkoi hiljalleen vahvistua myös meidänkin mielissämme! :'3
Ensimmäisenä kolmena kuukautena ajattelimme pitävämme asiaa vielä salassa, mutta kerroimme siitä kuitenkin läheisimmille ystäville sekä vanhemmillemme! Kolmen kuukauden ja ensimmäisen np-ultran koettuamme onni oli sanaton! Kuvittelimme näkevämme ultrassa jonkin epämääräisen pikkuisen möykyn, kun vastassamme olikin jo täysin ihmisen näköinen liikkuva ja käsiään heilutteleva heppunen!<3 ;___; Olo oli suorastaan epätodellinen, kun vihdoin alkoi käsittämään, että omassa vatsassa kasvaa ja kehittyy uusi ihminen ja uusi ihmeellinen elämän alku!<3 Ultra oli itselleni ehdottomasti elämän järisyttävimpiä ja voimakkaampia kokemuksia, jonka merkityksellisyydestä en osannut edes kuvitella!
Vauvahypetys on ollut perheessämme tietysti melko vahvasti mukana. Käsittelemme aihetta päivittäin ja jo nyt tuntuu, että vauva olisi läsnä kanssamme joka hetki! ^^ En ole hamstrannut vauvatarpeita vielä kovinkaan paljoa (sillä sen on hoitanut innostunut äitini, kröhöm..) mutta joitakin ostoksia en vain ole kyennyt välttämään! :'> Muutamia vaatteita sekä edullisia kirppislöytöjä ollaan jo hankittu, mutta pääosin tavaroiden hankinta jää loppuraskaudelle. Muutto Turkuunkin on vielä hieman auki, sillä vaihtoehdot Porissa vai Turussa synnyttämisestä sekä muuton tapahtumasta ennen tai jälkeen synnytyksen on ollut vielä mietintämyssyn alla. Siihen on onneksi vielä aikaa, eikä kaiken tarvikaan olla vielä valmista viimeiseen asti. : ) Aikaa asioiden hoitamiseen on kuitenkin vielä huimat viisi kuukautta ellei hieman enemmänkin.
Helpottavaa vihdoin kertoa tulevasta elämänmuutoksestamme myös täällä! Pikkuhiljaa näkyväksi pomppaavaa mahaani alkaa olla haastavaa peitellä vaatteilla, joten asukuvien otto ja tänne laittaminen helpottuu tämän myötä huimasti! :') Vaatekerrat eivät tosin ole lähiaikoina olleet erityisen hehkeitä, sillä prioriteettijärjestyksessä hyvännäköisyys on väistynyt mukavuuden ja mahtuvuuden tieltä. Kireiden vaatteiden fetissini on joutunut saamaan kolhuja ja minä sen mukana totuttelemaan pitämään yllä myös löysiä ja tilavia telttoja, jotka eivät erityisemmin imartele tai tuo esiin kropan hyviä puolia. Kehonmuutokset ja painon nousu ovat kaiken laihduttamiseni myötä hieman ahdistaneet, mutta päällipuolin olen vain ja ainoastaan onnellinen tärkeästä kasvavasta masustani.<3
Tällaisia uutisia tällä kertaa! Blogi ei ole muuttumassa vauvablogiksi, mutta satunnaisia vauva-aiheisia juttuja saattaa eksyskellä tännekin. : )) Tätä elämämme on tällä hetkellä, eikä mikään muu osaa tuntua sen tärkeämmältä juuri nyt.<3 Palaamisiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti