Hieman sekavat tunnelmat täällä päässä alkavat vihdoin normalisoitua. Oli oikea päätös jättää blogin päivittely vähemmälle, sillä väkinäisistä postauksista tulee vain huonolle tuulelle sekä kirjoittaja että lukija.
Kuten aijemmasta merkinnästä saattoi päätellä, syy hiljaisuudelle löytyy kotiseiniemme ja pääkoppani sisältä. Kovin yksityiskohtaisesti en ala asioitani tänne erittelemään, vaan keskityn selittämään kaiken puolisoni yksityisyyttä kunnioittaen ainoastaan joitakin pääpiirteitä.
Miksi parisuhteessa on toisinaan niin vaikeaa? Vaikka yleisesti ottaen ollaankin miehen kanssa hyvinkin tasapainoinen, samaan hiileen puhaltava ja easy going -pariskunta, välillä tulee huonompia kausia. Lähiviikot ovat olleet vaikeita syystä ja toisesta meille molemmille. Kun asiat kasautuvat lumivyöryn lailla, ennemmin tai myöhemmin ne kaatuvat niskaan. Mitään yksittäistä juttua ei ole tapahtunut, mutta päivittäiset negatiivisuudet puolin ja toisin muuttuivat liian arkipäiväisiksi ja lopulta kumpikaan ei jaksanut enää petrata ollakseen toiselle kiltti.
En osaa sanoa mistä kaikki sai alkunsa, mutta osasyyksi voin ainakin omalta osaltani nimetä mahdollisista kilpirauhasarvojeni heittelystä johtuvia hormonimyrskyjä. Toisinaan olen ollut totaalinen hirviö, kiihtynyt pienistäkin asioista nollasta sataan ja valittanut, valittanut, valittanut. Vaikka tiedostin tekeväni niin, itseni hillitseminen tuntui mahdottomalta ja varsinkin näin jälkikäteen ajatellen (kun ainakin suurimmat mielialavaihtelut ovat onneksi takana päin) tuntuu että niinä hetkinä menetin täysin kontrollini ja olin joku muu, kuin tuntemattoman voiman riivaama olento.
Yksi asia johtaa toiseen ja yhtäkkiä olimme jatkuvassa riitojen kierteessä, jolle ei tuntunut olevan loppua. Vaikka lähes jokaisen päivän päätteeksi yritin puida tilannetta ja puhua asioista rehellisesti niiden oikeilla nimillä, seuraavana päivänä oltiin taas samassa lähtöpisteessä. Sitten päätin että näin ei voi jatkua ja asialle on todellakin tehtävä jotain radikaalia. Muutaman päivän intensiivisen työstämisen jälkeen tunnelma alkaa vihdoin olla kevyempi.
Viimeksi taas eilen kränät puhkesivat tottuneeseen tapaan typeristä arkisista jutuista, mutta asia saatiin selvitettyä joten kuten ilman että se olisi jäänyt kummittelemaan mielen perukoille. Eihän tämä vieläkään ole helppoa, varsinkin kun nykyisin kelkka on kääntynyt riitaputken alkuaikoja ajatellen toisin päin. Olen varmasti ansainnut oman osuuteni, mutta jossain vaiheessa kaikelle on pistettävä loppu.
Kuten aijemmasta merkinnästä saattoi päätellä, syy hiljaisuudelle löytyy kotiseiniemme ja pääkoppani sisältä. Kovin yksityiskohtaisesti en ala asioitani tänne erittelemään, vaan keskityn selittämään kaiken puolisoni yksityisyyttä kunnioittaen ainoastaan joitakin pääpiirteitä.
Miksi parisuhteessa on toisinaan niin vaikeaa? Vaikka yleisesti ottaen ollaankin miehen kanssa hyvinkin tasapainoinen, samaan hiileen puhaltava ja easy going -pariskunta, välillä tulee huonompia kausia. Lähiviikot ovat olleet vaikeita syystä ja toisesta meille molemmille. Kun asiat kasautuvat lumivyöryn lailla, ennemmin tai myöhemmin ne kaatuvat niskaan. Mitään yksittäistä juttua ei ole tapahtunut, mutta päivittäiset negatiivisuudet puolin ja toisin muuttuivat liian arkipäiväisiksi ja lopulta kumpikaan ei jaksanut enää petrata ollakseen toiselle kiltti.
En osaa sanoa mistä kaikki sai alkunsa, mutta osasyyksi voin ainakin omalta osaltani nimetä mahdollisista kilpirauhasarvojeni heittelystä johtuvia hormonimyrskyjä. Toisinaan olen ollut totaalinen hirviö, kiihtynyt pienistäkin asioista nollasta sataan ja valittanut, valittanut, valittanut. Vaikka tiedostin tekeväni niin, itseni hillitseminen tuntui mahdottomalta ja varsinkin näin jälkikäteen ajatellen (kun ainakin suurimmat mielialavaihtelut ovat onneksi takana päin) tuntuu että niinä hetkinä menetin täysin kontrollini ja olin joku muu, kuin tuntemattoman voiman riivaama olento.
Yksi asia johtaa toiseen ja yhtäkkiä olimme jatkuvassa riitojen kierteessä, jolle ei tuntunut olevan loppua. Vaikka lähes jokaisen päivän päätteeksi yritin puida tilannetta ja puhua asioista rehellisesti niiden oikeilla nimillä, seuraavana päivänä oltiin taas samassa lähtöpisteessä. Sitten päätin että näin ei voi jatkua ja asialle on todellakin tehtävä jotain radikaalia. Muutaman päivän intensiivisen työstämisen jälkeen tunnelma alkaa vihdoin olla kevyempi.
Viimeksi taas eilen kränät puhkesivat tottuneeseen tapaan typeristä arkisista jutuista, mutta asia saatiin selvitettyä joten kuten ilman että se olisi jäänyt kummittelemaan mielen perukoille. Eihän tämä vieläkään ole helppoa, varsinkin kun nykyisin kelkka on kääntynyt riitaputken alkuaikoja ajatellen toisin päin. Olen varmasti ansainnut oman osuuteni, mutta jossain vaiheessa kaikelle on pistettävä loppu.
Työstäminen siis jatkuu ja toivottavasti hyvin tuloksin.
Kiva blogi sinulla! Minulla on myös heinäkuussa -14 syntynyt tytär. Ja no, parisuhdeasiatkin ovat ihan sekaisin. Pystyn samaistumaan tuohon teidän tilanteeseen ja riitelyyn, ja tiedän, ettei se aina ole helppoa. Mutta toivottavasti saatte asiat järjestykseen! :)
VastaaPoistahttp://vuosielamaa.blogspot.fi/
Kiitos kommentistasi!<3
PoistaJotenkin sitä ei suostunut uskomaan että lapsen myötä parisuhde ihan oikeasti käy kovilla. Vielä jotenkin sitä ymmärsi tilanteen olevan poikkeuksellisen rankka kun oli juuri synnyttänyt ja piti totutella kaikkeen uudestaan. Kumpikin jaksoi tsempata toista ja olla empaattinen. Tietynlainen vieraskoreus uudessa tilanteessa tai jotain? Nyt taas kun aikaa on kulunut ja elämä "normalisoitnut", molemmat palaa takaisin omaksi vaativaksi itsekseen. Sillä eihän kukaan nyt ikuisesti jaksa käsitellä toista silkkihansikkain kun asiat vaan ärsyttää eikä sille tunnu olevan loppua. :<
Hauskaa että meillä niin samanikäiset tytöt. :) Kurkkailen samoin blogiisi!