Minkälainen äiti olet?
Olen rento ja leikkisä, mutta samalla tarkka ja huolehtivainen. Saatan heittäytyä lapsen kanssa lattialle esittämään koiraa ja läpsiä kilpaa keittiön pöytää käsillä, mutta vaadin kaikkien lapseen liittyvien tärkeiden perusasioiden olevan aina kunnossa. Olen tarkka siitä että lapsi on syönyt, vatsa on toiminut, vaatteet ovat puhtaat ja päiväunet ovat onnistuneet oikeaan aikaan. Etenen rennolla asenteella antaen lapselle tilaa oppia asioita itse, varmistamalla kuitenkin ympäristön ja välineiden olevan turvallisia.
Eroaako se paljon siitä minkälainen äiti ajattelit olevasi ennen lapsia?
Ei oikeastaan. Vielä ei ole tosin tietoa millaiseksi äidiksi minä tästä muodostun Taikan kasvaessa vanhemmaksi. Toistaiseksi olen kuitenkin ollut melko lailla sellainen kuin halusinkin aina olevan. Väsymyksen ja kaiken muun mahdollisen huomiota vievän iskiessä päälle lapsen saama osuus huomiostani toki vähenee pienemmäksi mitä toivoisi, mutta sellaista elämä on.
Mitä luulet, että muut ajattelevat sinun kasvatustavoistasi?
En tiedä varmaksi, mutta uskoisin heidän ajattelevan minun olevan ihan perus hyvä äiti. En ikinä tulisi voittamaan mitään vuoden tunnollisinta tai ekologisinta -äitipalkintoa, mutta kasvatustapojani ei olla koskaan erityisemmin haukuttu pystyyn tai katsottu minua pitkään. Toki kaikkien äitien hoito- ja kasvatustavat eroavat toisistaan ainakin hieman, sillä meitä on niin moneen junaan.
Mitä sinun pitäisi mielestäsi tehdä toisin?
Ehkä olla enemmän henkisesti läsnä lapsen kanssa touhutessa. Voisin myös pienentää kynnystäni lähteä lapsen kanssa kaksin erinäisiin paikkoihin.
Mitä teet mielestäsi oikein?
En ota liikaa paineita hoitaa ja kasvattaa lastani jokaista oppaan ja tuttavan ohjetta noudattaen. Meillä toimitaan meidän tavoin ja ne ovat aivan yhtä oikeanlaiset kuin muidenkin tavat toimia. Myöskin se, että teemme lapselle selkeät rajat ja rytmit, joita pyrimme säilyttämään ja noudattamaan joka päivä. Etenemme kuitenkin samalla lapsentahtisesti muokkaen ja soveltaen periaatteitamme tilanteen mukaan, jämähtämättä jyrkkiin totutuihin toimintamalleihin.
Oletko varovainen äiti? Annatko lapsen kokeilla esimerkiksi kiipeämistä hyvillä mielin vai estätkö toiminnan? Oletko hankkinut turvalukkoja kaappeihin, pistorasioihin suojat tai portteja rappusiin tai joihinkin oviin? Perustelut vastauksiin.
Sekä että. Annan Taikan telmiä ja harjoitella seisomista, nousemista ja kiipeämistä melko vapaasti, mutta pidän huolen ettei hän pääse loukkaantumaan kovin pahasti. Esimerkiksi meillä on alakerran portaikon alapäässä turvaportti, vessan ovea pidetään aina kiinni ja kaikki kielletyt ja vaaralliset esineet on siiretty pois Taikan saatavilta. Keittiön kaappeihin meinattiin jossain vaiheessa hankkia turvalukot, mutta sitä ei olla vieläkään saatu aikaiseksi, vaan pärjäilty yleensä sillä että Taikan ollessa keittiössä joku on aina vieressä vahtimassa.
Kaikelta en häntä kuitenkaan pysty enkä aijo alkaa varjelemaan, sillä pyllähdyksien ja perus kompuroimisten kautta sitä nimenomaan opitaan tekemään asiat oikein. Kun tarpeeksi monta kertaa Taika päättää nousta pöydän alla seisomaan ja kolauttaa hieman päätään pöytälevyyn, jossain vaiheessa hän oppii ettei niin kannatakaan tehdä. Tietysti jos näen tai kuulen hänellä olevan ongelmia päästä jostain pois, riennän pikaisesti auttamaan!
Miten toimit seuraavassa tilanteessa: lapsi huutaa kaupassa pää punaisena ja makaa kaupan lattialla, kun et suostu ostamaan jotain tiettyä juttua mitä lapsi haluaa. Annatko olla? Heittäydytkö itsekin maahan? Keskusteletko aiheesta? Annatko periksi? Mitä ajattelet muiden kaupassa asioivien katseista ja huokailuista?
Tällaisessa tilanteessa en Taikan 10kk:n iän vuoksi ole vielä ollut, mutta kaupassa ollaan jo nyt näytetty jonkin verran uhmaa. Itseasiassa varmaan yksikään kauppareissu ei nykyään onnistu ilman ainuuttakaan kiukkukohtausta tai vähintäänkin pientä narinaa. Ensinnäkään Taika ei sitten yhtään viihdy istua paikoillaan, on sitten kyseessä ostoskärryn tuoli, rattaat tai autonistuin. Hetken aikaa hän juuri ja juuri jaksaa keskittyä siihen, mutta suuttuu melko pian, jos häntä ei päästetä menemään menojaan. Kaupassa usein joudummekin vuorottelemaan Mikon kanssa siitä kumpi kantaa Taikaa sylissä ja aina välillä istutamme hänet takaisin kärryyn. Kiukutteluun ei kylläkään vastata heti, vaan koitetaan ensin viihdyttää häntä kärryssä istuessa. Emme kuitenkaan viitsi loputtomiin huudattaa lasta julkisilla paikoilla, joten säästämme kaikkien hermoja kantamalla tyttöä välillä sylissä.
On myös äärimmäisen rasittavaa kun Taika haluaisi aina kärryssä istuessa syödä sitä roikkuvaa metalliketjua! Koitan kuitenkin aina kärsivällisesti kieltää sitä kerta toisensa jälkeen ja tarjota tilalle pureskeltavaksi vaikkapa tuttia tai purulelua.
Tilanteessa jossa lapsi heittäytyisi kesken kauppareissun lattialle yrittäisin ensiksi tietysti puhua hänelle järkeä. Jos lapsi vaatii jotain lalua, kerron että hän voi toivoa sellaista synttärilahjaksi tai säästää viikkorahoja (tms.) kyseisen asian ostamiseen. Voisin ehdottaa myös että jos hän rauhoittuu, hän saa päättää ja valita jonkun tietyn hedelmän, jugurtin tai mehun ostettavaksi. En sinänsä kannata lahjomista, mutta pidän myös ajatuksesta, että lapsi voi saada jonkun pienen palkinnon onnistuneen kauppareissun päätteeksi! Lapselle kerrotaan heti alkuun että jos hän jaksaa olla koko kaupassakäynnin ajan kiltisti, hän saa valita karkihyllystä yhden patukan, tikkarin, kindermunan tai muun vastaavan. Jos mitkään suostuttelukeinot eivät kuitenkaan auta, sanon että äiti jatkaa nyt eteen päin ja annan lapsen itse tulla perääni.
Kyllä minua vähän nolottaa kaupassa jos lapseni huutaa tai kiukuttelee, mutta en kyllä antaisi sen takia periksi ja ostaisi tälle kaikkea mitä hän haluaa.
Miten teidän perheessä suhtaudutaan herkkuihin? (Karkit, jäätelö, limut, sipsit, roskaruoka…)
Koska itse pyrin pitämään linjani kurissa, välttelen herkkujen syöntiä melko pitkälle. En kuitenkaan pidä sokeria minään ihmiskunnan perivihollisena, vaan silloin tällöin kohtuullinen herkuttelu on minusta sallittua. En myöskään ihan ymmärrä niitä vanhempia, jotka panttaavat herkkujen antamista lapselle tyyliin viisi vuotiaaksi asti! Meillä tullaan todennäköisesti pitämään jonkinlaista karkkipäivää kerran viikossa, jolloin ostetaan kaupasta jotain hyvää koko perheelle.
Onko lapsillanne tarkat rytmit? Ruoka, uni yms. Perustelut vastaukseen.
On. Vaikka muuten meillä ollaan melko rennosti, niin pyritään pitämään rytmeistä kiinni sekä lapsen että aikuisten elämän helpottamiseksi. Tai oikeastaan unirytmeistä lähinnä. Tyttö jaksaa valvoa hyvin kolmesta neljään tuntiin, mutta jos hereilläoloaika venyy sen pidemmäksi, känkkäränkkä iskee ja rauhoittuminen päikkäreille vaikeutuu entisestään. Joku päivä mentiin tässä vain yksillä päikkäreillä, mutta silloin tarvittiinkin aika paljon ohjelmaa ja eri ihmisiä viihdyttämään pikkuista pisin iltaa.
Ruokarytmejä ei varsinaisesti ole, mutta nyrkkisääntönä koitetaan pitää sellaista toimintatapaa, että aamulla mennään ruokapöytään syömään puuroa, sitten heti tytön herätessä päikkäreiltä tarjotaan maitoa ja siitä sitten tunnin sisällä ruokaa. Taika syö usein siis neljästi päivässä plus maidot. Joskus jos ruoka on maistunut huonommin tai ruokailuväli meinaa venyä liian pitkäksi, annetaan myös jotain pientä välipalaa.
Mitä luulet ja toivot että lapsesi ajattelevat aikuisena kasvatustaidoistasi?
Kyllä minä uskon Taikan ajattelevan meidän olevan ihan kelpoja vanhempia! Ei ehkä ihannoi meidän kasvatustapoja vielä lapsena, mutta viimeistään aikuisena toivon saavani häneen hyvän suhteen ja mikä tärkeintä, ymmärryksen ja hyväksynnän toisiamme kohtaan. Kyllä minä olen sen verran positiivisesti ajatteleva että väitän Taikan olevan meidän kanssa (jälkiviisaana) samaa mieltä.
Mitä kasvatustapoja olet kopioinut omilta vanhemmiltasi?
Aika paljonkin, varmasti. Sekä minun että Mikon perheessä ovat olleet pienestä saakka perus hyvät tavat toimia ja olemme kumpikin saaneet mielestämme hyvän kasvatuksen ja riittävät eväät elämään. Vaikeaa luetella mitä kaikkea tulen kopioimaan omaan perheeseeni, sillä suurin osa tekemisistänihän on omasta lapsuuden kodista opittua. Sen voin ainakin mainita, että ollaan Mikon kanssa usein muisteltu lämmöllä lapsuutemme hetkiä, jolloin perheissämme on pidetty kiinni joka viikkoisista ja -vuotisista perinteistä! Haluamme itsekin muodostaa meidän perheellemme omat perinteet ja näyttää lapselle miten hienoja ja odottamisen arvoisia ne ovat! :)
Ulkoiletteko päivittäin?
Emme. Pitäisi varmaan, mutta näin se asia vain toistaiseksi on. Meillä ei ole mitään jokapäiväistä ulkoilurutiinia, vaan enemmänkin mennään fiiliksen ja päivän muiden menojen mukaan. Nykyisin jäädään harvemmin nyhjöttämään koko päiväksi kotiin, vaan melkein aina käydään ainakin jossain päivän aikana. Jos ollaan vietetty useampi tunti kaupassa, emme yleensä jaksa enää lähteä sinä päivänä ulkoilemaan. Vaunulenkitkään kun eivät ole Taikalle kovin mieluisia ja pihallakaan hän ei vielä oikein osaa mennä itsekseen. (Hiekkaa hän tosin tykkäisi syödä...)
Paljon lapsesi saa katsoa telkkaria päivässä ja käyttää esimerkiksi tablettia?
Varsinkin aamuisin Netflixin lastenohjelmat pyörivät meillä melkein päivittäin. Se on ainoa tapa miten aikuiset (tai varsinkin aikuiNEN, kun toinen on poissa kotoa) pääsee syömään aamupalansa Taikan syöttämisen jälkeen rauhassa.
Miten näytät tunteita jälkikasvullesi? Niin positiiviset kuin negatiivisetkin.
Samalla tavalla kuin kaikille muillekin? :D Lapselle en tietenkään kiroile tai huuda, ja muutenkin ilmaisen suuttumukseni lempeämmin, mutta kaiken muun voi mielestäni näyttää samalla lailla kuin aikuisellekin. Selittämällä sen lapselle tietysti "lasten kielellä".
Millaisia äitejä te olette? Oliko samanlaisia toimintatapoja kuin meillä vai mennäänkö teillä täysin eri tavalla? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti