lauantai 12. maaliskuuta 2016

Nopea viikko

Heipä-hei!

Onpas viikko vierähtänyt käsistä jotenkin kummallisen nopeasti. Ei olla ehditty ottamaan edes asukuvia, vaikka yleensä sellaisten napsiminen sujuu melko luonnostaan.

Maanantaina luokseni tuli kyläilemään kolme ystävääni ja teimme porukalla sushia! Naaam, pitkästä aikaa sai taas nauttia tuota yhtä suosikkiherkkuani, jota olin odotellut tekevämme jo pitkään. ^^ Istuttiin rennosti iltaa useamman tunnin ajan ja juotiin lopuksi vielä teetä ja syötiin suklaakeksejä, hihi. :') Loppuviikko menikin sitten hieman epämääräisemmissä fiiliksissä. Ei oikein tehty mitään erityistä koko perheenä, vaan elettiin lähinnä päivän kerrallaan.

Tiistaina oli naistenpäivä ja sain sen kunniaksi Mikolta söpön keltaisen kukkapuskan. ^^ Olin jotenkin unohtanut täysin koko "merkkipäivän", sillä jotenkin sen juhliminen (ja sen myötä muistaminen) on jäänyt totaalisesti. Kun asuin vielä vanhempieni kanssa lapsuudenkodissa, siellä naistenpäivää odotettiin ja juhlittiin kunnolla. Venäjällä kun kyseinen päivä on verrattavissa Suomen äitienpäivään, jolloin erityisesti äideille (ja miksei toki muillekin naisille) annetaan kukkien lisäksi lahjoja ja tehdään koko päivästä jollain tapaa erityinen. Viitisen vuotta sitten muutettuani omilleni, naistenpäivänä olen perinteisesti saanut Mikolta kukkia. :') Erityisen hyvin muistan joskus Porin opiskeluaikoina saamani pikkuisen kukallisen kaktuksen, jota naureskeltiin ja pilkattiin silloin oikein olan takaa. Että, "vai tämmönen kukka tuli tällä kertaa.. No kiitos! Maksoi ehkä euron? ;D Tämmösenäkö sä sitten näet mutkin?" Haha. :'D Mutta arvatkaa mitä, juuri tämä pikkuinen kaktus on hengissä vieläkin ja voi itseasiassa vallan loistavasti! Se on kasvanutkin siitä alkuperäisestä koosta ainakin kolminkertaiseksi, hihi! >.<

Keskiviikkona lähdin yksin kaupoille metsästämään itselleni housuja. Minulla kun ei ollut sillä hetkellä kuin yhdet oikean kokoiset farkut, ja tarvitsin niille kipeästi vaihtoehtois-paria. Kiersin Myllyssä neljä eri liikettä ja kokeilin päälleni ainakin kahdetkymmenet farkut. Ensin olisin halunnut hankkia nostalgiset bootcut:it, mutta pitkän, hikisen ja epäonnisen kokeiluseikkailun jälkeen olin sellaisten suhteen jo hyvin epätoivoinen. Joko kaupasta olivat loppuneet kaikki juuri minun kokoiseni tai sitten lahkeet näyttivät siinä tietyssä mallissa vain aivan liian leveiltä. Aina jokin juttu oli pielessä, ja turhautuminen alkoi puskea pahasti päälle. -__-' Onneksi jaksoin raahautua vihoviimeiseksi vielä Gina Tricotiin, jossa törmäsin näihin netissä kehuttuihin korkeavyötäröisiin Molly:ihin. Aaahhh, ne istuivat päälle kuin unelma! <3_<3 Vaikka niiden lahkeet olivatkin kaikkea muuta kuin bootcut:it. :'DD

Ja arvatkaa mitä! En olisi ikinä uskonut, että minun eturepun päälle menisivät housut koossa M! Mutta niin kuulkaas vain kävi. ÖuÖ L-kokoiset jäivät aivan liian löysiksi, ja epäileväisen skeptisenä päätin läpällä hakea hyllystä M:t. Vaikka jälkimmäiset menivätkin kiinni ja näyttivätkin vielä aika hyviltä, oli silti pakko käydä kysymässä vielä myyjältä uskallanko mä todella ostaa itselleni niin pienen kokoisia housuja. "Kun ei mulle missään muualla ämmät sovi! Mutku noi ällät jäi ärsyttävästi selästä löysiksi ja aloin pelkäämään jos ne tuosta vielä pesussaki venyy." Myyjän rohkaisemana nappasin sitten matkaani M:t, ja eilen niitä ensi kertaa ulkoilutettuani, ei ole tarvinnut katua! Jeee! :'3

Ne bootcut-housut kyllä vieläkin kutkuttelisi mua jossain takaraivon aivolohkossa... Noh, katsotaan miten sellaisten kanssa käy.. ^^

Torstaina Mikolla oli viikon ainoa vapaapäivä. Ei oikein ehditty suunnitella sille päivälle mitään, joten jäätiin vain tylsästi kotiin palloilemaan. Taikan päikkäriaikoihin sain kummallisen inspiraation jatkaa vuosia sitten aloittamaani maalausta (ensimmäisen kuvan vasemmassa ylälaidassa) ja sainkin sitä mukavasti edistyttyä lähes valmiiseen kuntoon! Enää muutamat pienet yksityiskohdat jäivät odottelemaan seuraavaa kertaa. Harmittaa tosin, että musta öljyväri tuli viimeisempien tekeleiden myötä tiensä päähän. : ( Samana päivänä kylään tupsahti lähistöllä asuva äitikaveri poikasensa kanssa. Siinähän sitä sitten tuli päivään tekemistä kuin tilauksesta, haha. ^^

Eilen perjantaina Mikko oli iltavuorossa, aca kokopäivän töissä, joten koitin keksiä mulle ja Taikalle jotain omaa menoa ajan kuluksi. Päädyttiin sitten kiertelemään kirpputoria ja kerrankin sieltä löytyi aivan ihania juttuja kotiin vietäväksi! :'3 Tuntuu etten ole pitkään löytänyt kirppareilta mitään kivaa (ainakaan itselleni), mutta tällä kertaa mukaan tarttui peräti kaksi paitaa sekä ihana avain-mekko! Hihii!<3

Taikakin sai reissulta pari uutta kirjaa, joista toinen oli hänelle erityisen mieluinen jo siellä kirpputorilla ollessamme. Kyseessä oli Kaunotar ja Hirviö -aiheinen ääntelevä Disney-kirja, jonka reunasta sai paineltua erinäisiä ääniä ja pieniä pätkiä musiikkia. Annoin kirjan tytön tutkittavaksi jo paikanpäällä, sillä tämä ei olisi millään jaksanut istua kauppakärryssä kitisemättä. Arvatenkin lopputulos oli se, että koko kirpputori raikasi näitä kirjan ääniefektejä ja veikkaan että kaikki kanssashoppailijat alkoivat ensimmäisten kymmenen minuutin jälkeen vihaamaan meitä sydämensä kyllyydestä. :''DD Koitin kyllä välillä vaivihkaa vaihtaa Taikan käsiin toisen, äänettömän Maisa-kirjan, mutta eihän se ollut yhtään niin jännittävä kuin mölyävä ääninappinen opus. TuT' Noh, ehkä kuitenkin kanssa-asiakkaatkin olisivat valinneet vaihtoehdoista tämän, ärsyttävän kitinä-huudon sijaan.



Sellaista pientä puuhastelua meidän viikkoon on mahtunut. Yllättävän paljon kaikkea kuitenkin, vaikka aluksi minusta tuntuikin ettei juuri mitään tässä olisi oikein tapahtunut. ^^ Hetki sitten Mikko soitti töistä ja kysäisi kiinnostaisiko Minua lähteä tänään Raumalle sukuloimaan. Häntäkään ei oikein nappaa istuskella loppupäivää neljän seinän sisällä, joten taidammekin lähteä illaksi ja yöksi sinne. :) Huomenna herralla kuitenkin on taas iltavuoro, joten täytyy palata kotiin jo ennen puolta päivää.

Anyways. Kivaa viikonlopun jatkoa ja nähdään taas, moi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti