sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Uunivihannesvuoka ja avokadosalaatti

Oltiin Mikon kanssa jo kauan mietitty vielä jonain päivänä kokkailevamme kotona kunnollista kotiruokaa. Molempien mielessä oli tehdä herkkua vihanneksista, sillä suoraansanoen kummallakaan ei ole moisesta yhtälöstä minkäänlaista kokemusta! D: Kyllä ne perus pakastevihannekset wokin seassa ihan menevät, mutta entäs ne ihan oikeat, aidot kaupan raakavihannekset?

Päätimme siis ottaa haasteen vastaan ja tällaisia aineksia kauppalappuumme päättyi:

  • Porkkanaa (pienempiä noin 6kpl)
  • Kesäkurpitsa, 1kpl
  • Parsakaali, 1kpl
  • Sipuli, 2kpl
  • Kevyttä ruokakermaa, 2pkt
  • Juustoraaste
  • Vihannesliemikuutio, 2kpl
  • Muita mausteita
  • Loraus extra neitsyt oliiviöljyä (muukin öljy käy)
Kaikki vihannekset pilkotaan vuokaan, sekoitetaan ruokakerman, öljyn ja n. kourallisen juustoraasteen kera ja maustetaan oman maun mukaan! Vihannesliemikuutio on erittäin oiva vaihtoehto tämänkin ruoan maustamiseen. Isoon vuokalliseen menee noin kaksi kuutiota. Murenna ja ripottele muruset tasaisesti koko alueelle.

Pidämme itse melko mausteisesta ruoasta, joten meidän versiossamme kuutioiden lisäksi makua tuomaan päätyivät myös pippuri, valkosipulimauste ja chilimauste. Ennen paistamista juustoa kannattaa laittaa sekaan vain minimalistisen määrän, palamisen estämiseksi. Puolessa välissä kypsentämistä (n.30min) sitä voi lisätä pinnalle reilummin. :)


Paista vihannesvuokaa 200 asteisessa uunissa ainakin puoli tuntia. Tässä välissä lisää mahdolliset juustot ja tarkkaile vihannesten kypsyyttä. Itse halusimme niiden olevan lopputuloksena melkoisen pehmeitä, muttei kuitenkaan aivan täyttä mössöä. Laita vuoka uuniin vielä 20-30 minuutiksi, ja jos juustot näyttävät ruskistuvan liian nopeasti, alenna lämpöä pienemmälle. Juuston lisäruskettumista voi välttää myös asettamalla vuoan päälle pala foliota.

Ja ta-daa! Valmiin vuoan tunnistaa ruskettuneista reunoista, herkullisen kypsästä väristä ja mielettömästä tuoksusta! Tässä vaiheessa viimeistään epäilyksesi vihannesten syömäkelpoisuudesta haihtuvat! 8))

Kokonaisuuden ollakseen entistäkin terveellisempää innostuin tarttumaan kaupassa myös avokadoon! Tämä vitaminipitoinen pommi oli jäänyt meikäläiseltä täysin unholaan, joten nyt jos koskaan oli aika jälleen palauttaa se ruokaympyröihimme. Mikko ei ollut ennen maistanut koko avokadoa kuin kerran elämänsä aikana!! (minun vanhemmillani, köh köh) Päätinkin siis tehdä uunivuoan kaveriksi avokado-tomaatti -salaatin, jonka maustin oliiviöljyllä ja pippurilla.

Ruoka valmis ja eikun ääntä kohti! 8)) Vihannesvuoka oli aivan USKOMATTOMAN taivaallista!!! Arvelin mausteiden tekevän siitä ihan hyvää, mutten olisi kyllä koskaan uskonut siitä tulevan NIIN JÄRISYTTÄVÄN MIELETÖNTÄ! <3___<3 Vaikeaa uskoa moista hehkutusta vihanneksista, mutta ken voi väittää vastaan ellei ole itse kokeillut? >;3

Paistettiin lisäksi vielä jauhelihaa, alunperin suunnitellen sekoittavamme sen vihannestemme sekaan uuniin, mutta lopulta päädyttiin vain jättävämme sen omaan arvoonsa. :D Vuoasta riitti kahdeksi päiväksi, ja voitte vain arvata miten vielä toisenakin päivänä kumpikin meistä päivitteli innostuneesti vuorollaan, että "aijaii, kylläpäs tänään taas saadaan herkkua!"

Aivan odottamaton kokeilu tämmöinen! Suosittelen ehdottomasti kaikille, joita hiukankin kiinnostaa löytää uusia makuja vanhoista ja tylsistä, unohtuneista jutuista. :3 Loppujen lopuksi ei ollut edes vaikeaa tai vaivalloista. Kunhan nappaa kaupasta ne muutamat hassut vihannekset ja ruokakermaa, niin kyllä ne loput sitten löytyy itsekseen! ^^ Aikaavievää hommaa kyllä, mutta jos nyt tunnin paistumista jaksaa odotella ja saa siten harkkuaterian neljälle, on aika minusta melko kohtuullinen käsite. ;) Kokeilkaa ihmeessä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti