torstai 23. toukokuuta 2013

Veneilyä


Hihiih, vihdoin tulee kuvia viikonlopun merelliseltä venereissulta! 8---) Oli mitä oivallisin sää purjehtimiseen Mikon vanhempien uudella purjeveneellä samalla koeajaen sillä (osaltani) ensi kertaa. :> Lähdimme reissuun perjantaina puolenpäivän aikoihin ja palasimme maihin lauantaipäivänä. Yövyimme yön saaressa, veneen tilavissa makuuhuoneissa. :) Samaisella saarella myös saunoimme ja grillasimme sekä halukkaat luopuivat talvisesta turkistaan. (Not me... :<)

Olin purjehtimassa merellä ensi kertaa vuosi sitten kesällä. Silloin olimme viikon reissulla ja kokemuksina päälimmäiseksi minulle jäi mieleen yllättäen matkan aikana puhjennut meripahoinvointi. >.<' Tällä kertaa kuvotuksen tunnetta tuli vain kerran, mennessäni kovien aaltojen aikana käymään veneen vessassa! : D Pää meni kieltämättä melkoisen sekaisin, kun oli niin keikuttava ympäristö ahtaassa kopissa ja kaiken lisäksi kera suuren, hieman vääristävän seinäpeilin sai aivot menemään ihan vinksin vonksin! XD Olo oli kuin hitaasti imeytyvän hallusinogeenin alaisella, kun ympäröivät esineet alkavat pyöriä silmien edessä spiraalia... :---D

Oli kuitenkin kiva reissu! Oman kropan bikinikuntoutuminen taisi taas kerran hieman jäädä, mutta en anna sen häiritä! Ostin tätä reissua varten niin hienot uikkarit, ettei mitään rajaa! *__*




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti