sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Tähtisädettä



Paitapusero ja hame - h&m (2nd hand), Toppi - Seppälä, Kaulakoru - Busstop
Sunnuntai-iltaa kaikille! :) Tänne kuuluu ihan hyvää, ja samalla suhteellisen tasaista elämää. Koulu pommittaa miljoonilla kotitehtävillä, mutta yritän olla stressaamatta niitä vain hoitaa yhden asian kerrallaan, välittämättä muista. Eilen vanhempani tulivat visiteeraamaan pitkästä aikaa kaupunkiamme. Kävimme heidän kanssaan tavarataloissa sekä kiertelimme heidän toimestaan joitakin keskustan liikkeitä. Äiti halusi ostaa kotiimme joulukoristeita, ja muutamia sellaisia sitten tulikin hankittua. ^-^ Päivän lopuksi haimme pizzeriasta perhepizzoja ja tulimme luoksemme syömään ja nauttimaan toistemme seurasta.

Voi luoja muuten tätä viimeaikaista mässäilyä! Terveelliset elämäntavat (ainakin ruoan ja liikunnan suhteen) ovat osaltani menneet lähiaikoina niin suoraa alamäkeä, että olisi jo korkea aika pysähtyä ajattelemaan asiaa. Kyllä sitä salaattia tulee edelleenkin syötyä päivittäin ja suurissa määrin, mutta samalla muidenkin hiilareiden, kuten leivän mässääminen on ikävästi lisääntynyt... :( Jos ennen väli- ja aamupaloja tuli useasti korvattua rahkalla ja raejuustolla, viime kesän ja ainiaisten rahka-työeväiden  jälkeen se ei ole erityisemmin maistunut. : D Toivon vain että pienen taukoilun jälkeen inspiraationi vähähiilihydraattiseen ruokavalioon olisi taas parempi ja kehon rasvaprosentti suuntautuisi jälleen alaspäin...



Pikkusiskoni Miran kanssa istuskelemassa tavaratalon keinussa, sillä aikaa kun äiti ja isä vertailevat pihapuita ympyröiviä metalliaitoja. : D

Uusi tähtivalo!<3

Mikon tekemää herkullista tomaattikeittoa. :P~~~~


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti