maanantai 12. lokakuuta 2015

Oon Bändissä!

No heippa tyypit!

Muistatte varmaan kun kerroin teille uudesti syntyneestä musiikkielämästäni, pistettyäni hakemuksen muusikoiden.net -palstalle? :) Lukuisista yhteydenotoista huolimatta koko bänditouhu vaikutti minusta kauhean kaukaiselta ajatukselta ja muistutti lähinnä jotain haavekuvitelmaa jostain mahdollisesta kaukaisesti tulevasta sitten ehkä joskus -jutusta. Nämä taka-alalle jätetyt kuvitelmat muuttuivat sitten eilen vihdoin todeksi, kun tapasin ensi kertaa uuden bändini jäsenet!!

Eilen illalla pidimme siis ekat treenit tämän aiemmin mainitsemani Clamor-nimisen bändin kanssa, ja vaikka oltiinkin juteltu useampaan otteeseen netin välityksellä yhden jäsenen kanssa etukäteen, itse paikalle saapuminen oli melkoisen jännä paikka! :'D Aaaaaaa jännitti ihan SIKANA mennä koko paikanpäälle, koska vasta automatkalla realiteetti iski päälle ja tajusin, että "Apua, nyt mä ihan OIKEESTI oon menossa sinne! Apua mitä jos feilaan ja oonki ihan paska? Apua, mitä jos ne onkin jotain ihan hirveitä nihkeilijöitä! Apua, apua, ääää!!" Kädet täristen ajoin parikymmentä minuuttia kohti treenistä, keskelle metsää. Yksi tyypeistä tuli onneksi vastaan lähimmälle Abc:lle, ja opasti siitä minut perille asti. "Huhh.. No tuo nyt ainakin vaikuttaa ihan mukavalta... Toivottavasti sitten ne loputkin on edes siedettäviä."

En tiedä miksi olin varautunut pahimpaan, ja pelkäsin ettei kuitenkaan tultaisi toimeen. Että olenkin vähän liian värikäs rääväsuu ja liian outo tyyppi muutenkin. Sitten astuin sisälle ja minut vastaanottivat nuo ihanat sydämelliset tyypit! Siis ei voi olla totta, miten mukavaa jengiä!! *o* Heti ensikättelyssä jännitykseni oli tiessään ja muutaman ensimmäisen juttutuokio-minuutin jälkeen tunsin olevani kuin kotona. Meininki oli mielettömän rentoa, ja ne jutut!!! :'D Siis miten vapauttavaa onkaan olla seurassa, jossa omia heittojani ei tyrmätä liian hävyttömiksi, ja miten siistiä olikaan tajuta, etten todellakaan ole edes se porukan pervoin. XDD Teki välillä oikeasti kipeää pidellä vatsasta kiinni, kun nauratti niin paljon, eikä sitä yksinkertaisesti vain saanut loppumaan! :''D Ihan kuin olisin ollut vahingossa eksynyt sketsiohjelmaan, joka olikin täynnä poikkeuksellisesti sitä oikeasti hyvää läppää, hahaa! :----D "Apua, näähän on aivan älyttömän hauskoja heppuja! Niiden kanssa tulee niin helposti juttuun! Mitä ihmettä!?" Olin niin häkeltyneen tyrmistynyt koko päänsisäisen varuilla olo -kelkkani muutettua suuntansa täysin vastakkaiseen. En osannut yhtään odottaa siinä käyvän niin!

No entäs sitten se MUSIIKIN puoli (kröhöm)? :'D Kieltämättä koko musisointi melkein jäi kokonaan taka-alalle, kun oli vain niin hulvatonta, mutta onneksi niin ei kuitenkaan käynyt. Tyypithän oli aivan loistavia soittajia!! :Q Kaikki jäsenet oikeasti handlasi osuutensa ja kommunikoi keskenään, jos jokin kohta tuntui epävarmalta tai hassulta. Ihan se osaamisen tasokin oli jo niin hyvää, että minulla on kyllä selkeästi takana päin ne päivät, jolloin bändiläiset saapuivat treeneihin miten sattuu, eivätkä muistaneet harjoitella sovittuja kappaleita kotona, jolloin niitä piti luonnollisesti alkaa opettelemaan treeniaikana. Tällä hetkellä MINÄ olenkin se "heikoin lenkki", jolla on rutkasti biisejä kahlattavana! Oh god! :'D

Pojat olivat kyllä aivan ihanan kannustavia! He kehuivat ääntäni ja sanoivat etten vain ottaisi koko touhusta mitään stressiä. :''> Ainakin omasta mielestäni meillä synkkasi tosi hyvin yhteen, ja tultiin heti mutkattomasti toimeen! Ja tämä bändiläisten välinen kemiahan on se kaiken tiimityön A ja O, jonka päälle kaikki muu rakentuu. :)

Kun lopuksi he sitten kysyivät, kiinnostuinko liittymään heidän joukkoonsa, ei mielessäni ollut mitään epäröintiä vastata "tottakai oon!" jonka jälkeen tosin lisäsin "...jos te vaan kelpuutatte mut mukaan?" :D Tykkäykset olivat onnekseni molemminpuoliset, ja jo nyt meillä on sovittuna seuraava treenikerta tälle viikolle. 8)) Ihan varmasti tämän euforisen alkuhuuman jälkeen iskee myös pettymyksiä ja ärsytyksiä, mutta ainakin toistaiseksi olen tähän kaikkeen erittäin tyytyväinen! ^-^

Onpas jotenkin niin inspiroitunut ja energinen olo eilisen jälkeen! Kaipa tämä musiikin pariin pääseminen oli juuri sitä mitä minä oikeasti tarvitsin. :) Kyllä ne hullut päähänpistot, kuten minulla se bändihakemuksen tekeminen, voivat joskus oikeasti olla todella hyviä ideoita, jotka ovat lähtöisin jostain alitajunnasta joka yrittää viestittää meille sitä mitä me oikeasti tarvitsemme juuri sillä hetkellä.


Nämä valokuvat ovat viime viikon alulta. Oli suunnattoman kaunis syyspäivä ja minulla päällä kivan erilainen asukokonaisuus. :'> Kivaa viikon alkua teille!<3

4 kommenttia:

  1. Onnea! Sinullakin bändihommia meneillään. :P Minäkin liityin yhteen bändiin laulajaksi tuossa viime viikolla ja tällä viikolla tokat harjoitukset. Ensin rämpytellään menemään akustisesti ja ehkä tapaan toisen kitaristin tällä viikolla. Jossain välissä äänitellään demoa. :D Ihan parasta tässä touhussa se, että soittajat on kokeneita muusikoita eli tuskinpa jää sille autotallissa tapahtuvan musisoinnin tasolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos ja onnea sinnekin! :) Tuntuu kyllä aika uskomattoman hyvältä päästä pitkästä aikaa kunnon lauluhommiin näin parin vuoden tauon jälkeen. :'') Joo, mä niin tiedän mitä tarkoitat! Oon kans ollut jo niin pitkään kypsä siihen ainiaaseen, ettei jengi ole jaksanut harjoitella biisejä kotona ja raahautuu paikalle väkinäisen oloisina. Kerrankin "oikea bändi", jossa kaikki jäsenet ovat oikeasti innostuneita ja vieläpä taitavia soittajia! *u* Meillä on näillä näkymin ainakin keväällä tulossa baarikeikkaa. :) Onnea demon nauhoitukseen! ^^

      Poista