Menneillä viikoilla oli tarkoitus olla aivan supertehokas. Ja osittain toki olinkin (ainakin siinä omassa mittakaavassani). Silti lopputuloksena jäi monen monta asiaa hoidettua vain puoliksi tai vajavaisesti tai sitten jätetty kokonaan hommat hoitamatta.
Viimeiset kolme viikkoa asuin siis vanhempieni nurkissa Raumalla, josta kävin arkipäivisin autolla koulussa Porissa. Soteekki-harjoittelustani piti saada täyteen yli sata tuntia, ja vaikka aluksi luulinkin onnistuvani niiden saamisessa jo kahden viikon aikana, aika nopeasti ymmärsin todellakin tarvitsevani sen kolmannenkin. Vietettyäni yhden päivän kipeänä kotona, pelkäsin jopa etten tulisikaan saamaan tunteja ollenkaan täyteen! Että joutuisinkin matkaamaan kouluun vielä neljäntenäkin viikkona! Mutta onneksi pelkoni olivat turhia, vaikka kovia ponnisteluja, pitkiä päiviä ja jopa yhden 12 tunnin harjoittelupäivän se viimeisellä viikollakin vaatikin.. =_='
Ennen harjoittelun alkamista jännitin eniten sitä, miten mahdan tulla toimeen vanhempieni kanssa. Asuttuani reilu kuusi vuotta omillani, porukoiden kanssa saman katon alla mahtaisi tulla melkoisen ahdasta jatkuvalla yhteentörmäyskurssillamme, ajattelin. Lisäksi murehdin miten ihmeessä pärjään ilman Taikaa (ja Mikkoa), sekä sitä mahtaisiko Taika unohtaa minut kokonaan. Noh, kaikki nämä stressin aiheet olivat lopulta jokseenkin turhia. Olin joka päivä niin pitkään koulussa (meno-tulo -matkat siihen lisäksi), että vanhempieni luona ehti olemaan vain muutaman hassun tunnin hereilläoloaikaa. Sinäkin aikana pääasiassa syötiin tai skypetettiin Mikon ja Taikan kanssa koneella. Kaiken kukkuraksi olin niin valtavan väsynyt koko ajan! Vaikka meninkin joka päivä nukkumaan selkeästi ennen puolta yötä, kuuden aikaan herääminen vaati veronsa. Myös itse uuteen ympäristöön ja elämäntyyliin adaptoituminen oli järkyttävän työlästä, vaikkei sitä kunnolla siinä hetkessä ymmärtänytkään. Erityisesti ensimmäisellä viikolla kävin niin ylikierroksilla, etten kerinnyt edes palautumaan kunnolla harjoittelupäivistäni. Kroppa oli jatkuvassa stressitilassa enkä jaksanut edes vastailla ystävieni viesteihin.
Piti lukea ahkerasti viime perjantaiseen tenttiin, mutta voitte vain kuvitella miten viimeisille sijoille opiskelu sitten kaiken sen hengissä selviytymisen keskellä jäikään. Oli tarkoitus myös katsoa pikkusiskon kanssa yhdessä elokuvaa sekä kuvata yhteistä videota. Asukuviakin olisi voinut ottaa kauniissa syksyisissä ruska-maisemissa. Eipä ehditty tekemään mitään näistä. Sentään isosiskoni uudessa kämpässä kerittiin pikaisesti piipahtamaan viimeisenä iltana! Ja kirpparillakin käväistiin heti ensimmäisenä Rauma-päivänäni. Jeeee<3
On vielä viikko taukoa ennen seuraavaa koettelemusta, tulevaa harjoittelua. Jonka jälkeen vielä kolmaskin harkka ennen vuoden vaihtumista. En tiedä miten selviän tästä syksystä ja tuntuukin oudolta ajatella miten tässä pisteessä sitä taas ollaan. En jaksaisi stressata, mutta tuntuu etten voi muutakaan.
Ainiin muuten, mähän täytin tässä tiistaina vuosia! Olen nyt virallisesti 24v! Uskomatonta miten nopeasti niitä numeroita tuleekin lisää, vaikka yhä koen olevani sama parikymppinen, juuri aikuisen elämänsä aloittanut tyttönen. Mutta sentään tiedän tehneenikin tällä ajallani jotain, kun ensi keväänä kourassa pitäisi olla ammattikorkeakoulututkinnon paperit ja sylissä pyörii tomera ja vahvasti itsetietoinen pikkuneiti. ^^ Kaipa sitä on sitten fiksummaksikin tultu. Tai tiedä sitä...
Tsekatkaa viimeisin My Day -videoni, jos ette ole vielä nähneet. :) Vaikka melkoiseksi maailmanpelastamis-saarnaamiseksi se vähän menikin, ehheh... Mutta eipä mulla muuta tällä kertaa. Palaillaan taas, moi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti