Kuulumisia sekä avautumista ihmisyydestä

Jaahas. Tänään koittaa vihdoin kauan odottamani ystäväviikonloppu, ja tapaamme lempityttöjeni kanssa pitkästä aikaa kaikki yhdessä! :3 Huomenna laajennamme piiriämme sen verran, että sosiaalisoidumme lähtemään Rauman perinteiseen musiikkifetaritapahtumaan Klustermukseen. Sattuneista syistä kyseinen jokavuotinen ja iki-ihana tapahtuma on jäänyt viimeisenä kahtena kesänä minulta näkemättä, joten tänä vuonna panokset ovat korkealla! Lauantaina 8.2.-13 kaikki entiset ja nykyiset raumalaiset siis sinne! Yksi Rauman parhaita tapahtumia ikinä, ja ainakin omalta osaltani myös nostalginen ja muistorikas sellainen. :'>

Mutta mitäs tässä muuten. Tämän viikon ajan olen vietellyt ahkeraa kesälomailua, eli oikeastaan päivisin Mikon ollessa töissä vain rentoillut kotona tuijotellen sarjoja ja seikkaillen netissä kyllästymiseen saakka (pinterest<3<3). Iltaisin ollaan saatu suhteellisen hyvin itsemme myös kodin ulkopuolelle milloin mihinkin, kauppaan, lenkille tms. Lenkeistä muuten puheenollen! Olen ollut ihan supertyytyväinen suoritukseeni, kun juuri viimeksi eilen juostiin taas semmonen nelisen kilsan metsälenkki (+ sinne ja takaisin (=yht. n. 6km)) ja olen nyt vihdoinkin jaksanut juosta sen KOKONAAN! *__* Omasta mielestä tulos on oikeasti aika huikea, kun vielä muutama vuosi sitten sadankin metrin hölkkä tuntui kuntoni kannalta aika ylivoimaiselta...


Muutaman kerran metsälenkin aikana tosin jouduttiin pariksi sekunniksi pysähtymään, väistyäkseen n. kymmenen hengen pirpana-pyörälauman tieltä. -_-' Ymmärrän, että metsälenkkipolut ovat tarkoitettuja kaikille jne, mutta ärsyttää kuitenkin kun sellaisille tunkevat pyöräilijät odottavat että kaikki lenkkeilijät väistyvät niitä! Jos et samaisella sekunnilla huomaa sitten väistää, niin perään satelee kiukustuneita ilmeilyjä ja valituksia. Anteeksi nyt vain, että mahdollisesti minäkin tykkään esimerkiksi kuunnella juostessa musiikkia tai en vain yksinkertaisesti kuule tuloasi, kun et varsinkaan viitsi soittaa kelloa. Ja miten odotat minun näkevän sinut ajoissa, kun metsätie on mutkikas ja täynnä ylä- ja ajamäkiä? Hyvä jos näkee eteensä ja osaa väistää edes maasta törröttäviä puunjuuria.

Ymmärrän metsätien olevan varmasti jännittävä paikka pyöräillä, sillä minustakin juoksijana sellainen on monta kertaa tylsää ja tasaista asfalttitietä kivempi. Pienillä metsäteillä moinen yhteiselo-systeemi ei kuitenkaan vain toimi! Ihan yhtälailla pyöräilijät voisivat olla velvollisia esim. nousemaan pyörän kyydistä ja taluttamaan pyöränsä kanssa lenkkeilijän ohitse jostain ojan kautta. Minusta on epäreilua, että lenkkeilijä on aina se "velvollinen" keskeyttämään urheilusuorituksensa pyöräilijän takia! Mitä parempaa kansaa pyöräilijät muka ovat?! Ainoa keksimäni ratkaisu tähän olisi nimetä kunnolliset reitit erikseen pyöräilijöille ja lenkkeilijöille. Tämänkin kyseisen lenkkipolun nimi on Veteraanilenkki, mikä ei ainakaan omaan korvaani erityisemmin kuulosta olevan tarkoitettu pyörille.


Myönnän itsenikin rikkovan toisinaan tällaista pyöräilijät vs. kävelijät -ryhmittelyä ajellessani joskus Porin keskustassa pyörälläni kävelijöiden teillä. Tilanne on silloin mielestäni kuitenkin hieman eri, kun kyseessä ei ole hullunkurista hikiurheilua veren maku suussa, vaan lepposaa ajelua rauhallisissa merkeissä. Olisi toki hienoa ja monen kerran helpommin noudatettavaa, jos Porinkin keskustassa pyöräilijöitä huomioitaisiin paremmin. Nimittäin ne tiet, joihin on maalattu pyörätieksi osoittava kuva ovat äärimmäisen harvoja ja näitäkin merkkejä sattuu olemaan milloin missäkin. Monta kertaa jalkakäytävälle ajaessa ei ole pienintäkään hajua onko kyseessä yhteistie vai ainoastaan kävelijöille tarkoitettu reitti. Pyörän tai kävelijän kuva löytyy ainoastan kadun päästä, joten puolivälistä kadulle tullessa tien määritelmä pitäisi tällöin muistaa ulkoa! D:

Sekä kävelijän että pyoröilijän näkökulmasta kumpikin rooli on minulle siis harvinaisen tuttu. Itselläni mentaliteettina on kuitenkin riitojen välttäminen ja toisten kunnioittaminen, oli tilanne sitten millainen hyvänsä. En vain osaa ymmärtää niitä mäkättäviä ihmisiä, jotka tuntuvat saavan ainoat elämän ilonsa negatiivisuuden levittämisestä ja omahyväisestä asenteesta! Niinkuin se eräs mummeli, kun ajoimme keskustassa LEVEÄLLÄ, TYHJÄLLÄ JALKAKÄYTÄVÄLLÄ polkupyörillä huomatessamme kyseisen rouvan kahden pienen koiran kanssa tulevan vastaan. Aloimme hidastaa jo ennestään melko maltillista vauhtiamme ainakin parinkymmenen metrin päässä rouvasta lähes etanan nopeutta vastaavaksi vauhdiksi välttääksemme minkäänlaista ikävää yhteentörmäystä tai eripuraa. Rouva puolestaan, nähtyään meidät jo kaukaa, levitti pienet räksyttäjäkoiransa entistäkin kauemmaksi itsestään eri puolille, noin neljä metriä leveää käytävää jatkaen kävelyään eteen päin tympeän näköisenä. Pysähdyimme ja nousimme pyörien selistä noin viisi metriä rouvan edestä, sillä koirat menivät täysin miten sattuu ja toinen niistä oli muunmuossa tulossa suoraan renkaidemme alle, meidän oikealla puolella tietä. Rouvaa ei nähtävästi koiransa kohtalo erityisemmin liikuttanut, sillä ainoana asianaan hän huolehti vain meidän läksyttämisestä, että ollaanpas sitä pyöräilemässä pitkin kävelijöiden katua, päläpäläpälä! Huoh! -____-' Okei, me nähtävästi teimme väärin, mutta oikeuttaako se sinua levittämään koirasi tahallisesti ja vastuuntunnottomasti pisin maita ja mantuja?? Vaikka olisinkin ollut tuossa tilanteessa kävelijä, en siltikään välttämättä haluaisi vieraiden koirien tulevan vapaasti minua kohti, kuinka pienet tai viattomat tahansa ne sitten olisivatkaan!

Missä lienee ihmisten kohteliaisuus tai aivan perus, pienestä lapsesta lähtien opetettu toisen ihmisen kunniottaminen?! En odota tuntemattomilta vastaantulijoilta ystävällisyyttä tai hyvää mieltä, mutta miten olisi edes neutraali riitojen välttäminen ja oman tilan antaminen?... Kaikki tämä koskee katukäyttäytymisen lisäksi ihan kaikkia elämän osa-alueita, kuten netti- ja koulukiusaamista, rasismia, syrjintää, asiatonta arvostelua, erilaisuuden pelkoa ja yleistä mulkvistisuutta. Harmillisen  usein teihin sellaisiin olen ihan pienen elämänikin aikana törmännyt ja muunmuossa samaisesta syystä poistin myös blogistani anonyymien kommenttien mahdollisuuden. En yksinkertaisesti jaksa katsella sellaista ilkeilyä, joten miksi ihmeessä tekisin sitä vapaaehtoisesti?

Tulipas nyt taas lievää avautumista, mutta kun en vain tajua mihin suuntaan tämä maailma on oikein tätä menoa päätymässä. :(

Höh! Kylläpäs nyt on huonosti laskeutuva helma noissa kuvissa! 8( Mutta juu, mekko saatu taas kerran siskolta (perheensisäinen kierrätys toimii...) Ihan kivan näköinenhän tuo on, vaikkei ihan tyyliäni olekaan ja ilman vyötä muistuttaa himan yöpaitaa. : D

Minulla olisi teille muuten kerrottavaa uudistuneesta ulkonäöstäni, mutta näiden vanhempien asukuvien myötä viivyttelen uutista vielä hitusen. >.<

Suhteellisesta tärkeydestä

Kylläpäs vuodet kirivät huomaamatta! Vielä eiliseltä tuntuneesta tapahtumasta onkin yllättäen vierähtänyt kuukausi ja omalta paikalta kokemani lukion aloituksesta on kulunut peräti viisi vuotta! Juuri kun tiettyyn ajatukseen, mielentilaan ja paikkaan ehtii tottua ja sopeutua elämä vie mukanaan muualle, tuoden tilalle uusia ja tuntemattomia haasteita ja kiemuroita.

Toisinaan ajattelen kaiken jähmettyneen paikalleen kuin hidastetussa elokuvassa, jossa jokaisen liikkeen tapahtumiseen menee aikaa ja kohtauksen vaihtumiseen kokonainen ikuisuus. Näinäkin hetkinä tajunnan yrittäessä skannata kaiken ympäröivän entistä tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin, tilanne kuitenkin taas vaihtuu, estäen näin hitaaltakaan tuntuneen hetken kokonaisvaltaista ymmärtämistä.

Joskus koen olevani niin mitättömän pieni pelinappula tässä maailmankaikkeudessa, että on oikeastaan täysin yhdentekevää olisinko minä edes olemassa. Tai siis, tietenkin se on niin. Minä pienenä muurahaisen jalan kokoisena ja -tärkeisenä mitättömyytenä ajattelen olevani tärkeä, vaikka ilman minua kaikkeus pyörisi ihan yhtä edistyksekkäästi eteen päin. Kuka tahansa voisi olla minä tai voisi myös onnistuneesti olla olematta.

Jos muurahaiskeosta poistettaisiin kaikki muurahaiset (tai niiden jalat), kekoakaan ei tosin olisi enää olemassa. Kaiken mitättömän ja epätärkeän tärkeys on tällöin suhteellista ja tärkeyden suhteuttaminen mitätöntä!

Ernu sormet? :----DD

Asu serkkutyttöni syntymäpäiväjuhlilta. Toppi -h&m ja hame -Esprit. Kumpikin 2nd hand.

Blue Bird

Pahentuneen kuumeen vuoksi eilinen juhlareissu jäi kuin jäikin minulta väliin. Jo edeltävänä iltana ulkopuolisen silmin tilanne olisi ollut varmasti melko koominen, kun nukkumaan mennessä Mikko lojui peiton päällä kalsareissa huitoen käsillään lisäilmaa kolmenkymmenen asteen sisälömpötilan kuumuudessa ja meitsi makasi vieressä viluisena täysissä pukeissa, kahteen peittoon kääriytyneenä. :-----DD

Seuraavana aamuna alakanttiin valehteleva mittarikin näytti minulla reippaita kuumelukemia. eikä otsan polttava lämpökään antanut hirveäti varaa epäilyille. :( Ikävä kyllä esitykset siis tosiaa jäivät tällä kerta väliin. Ehkä hartaasti opeteltuja kappaleita voisi kuitenkin vielä esittää muualla, esim. kesäisen nuotion äärellä? :3

Tänään vointini on jo paljon eilistä parempi! Ehkä siis lepo todellakin auttoi asiaa paljon. :) Asukuvat ovat ystäväni valmistujaiskahvitteluista, joissa alkukuumeilun tsemppasin särkylääkkeillä.

Tuo farkkumekko on jäänyt aika vähäiselle käytölle. Ehkä siksi että se on farkkuinen ja sininen, vaikka tykkäänkin siitä kaikesta huolimatta. Mekosta tulee mieleen Ihmemaan Liisa, kaikkine taskuineen ja rusetteineen. :3 Niin, ja käyttö on saattanut joskus jäädä myös siksi, että mekon sivuvetoketju oli kerran hajonnut käsiin ja jokin aika sitten sain vihdoin aikaiseksi korjauttaa paikalle uuden!

Vetoketjun vaihto on aina hieman monimutkaisempi operaatio, mutta kitenkin yllättävän helposti toteuettavissa. Itsekin suoritin kaiken alusta loppuun käsin, ilman ompelukonetta, ja hyvinhän se on siinä paikoillaan pysynyt! :) Tai no, käsintehdystähän yleensä voisi ajatellakin konetta laadukkaampaa ja kestävämpää jälkeä, mutta omalla kohdalla onnistuneisuus silti hieman yllättää. >.<'

Huomenna alkaa taas uusi viikko, mikä luultavasti tarkoittaa minulle myös kesän viimeistä lomaviikkoa. Katsotaam mitä sekin tuo tullessaan. ;)

Eyes Behind Ties

Noniin! Vihdoinkin pääsen julkaisemaan nämä yli viikon vanhat asukuvani, nyt kun uusimpiakaan ei ole saatavilla. : DD Näissä kamppeissa taisin käydä tämän kevään viimeisellä laulutunnilla, viime viikon tiistaina. Niinkin lyhyessä ajassa lämpimät kesäkelit ovat nähtävästi muuttuneet entistäkin kuumemmiksi, sillä nyt en voisi kuvitellakaan käyttäväni tuolla helteessä pitkälahkeisia housuja! D8

Suomessa asuessa ei saisi valittaa niinkin harvinaisesta herkusta kuin lämmöstä, mutta pakko se on myöntää asteiden nykyisin yltävän oman sietokyvyn rajoille kun sisälämpötilakin näyttää kämpässämme olevan huikeat 27 astetta. Aamuheräämisetkään eivät ole mitään viehätyksen huippua, kun päivän ensimmäisenä tuntemuksena kokee olevansa uunissa paistettava joulukinkku...

Paahtumisen lisäksi tämänaamuinen olo oli muutenkin hieman surkea. Säryn lisäksi lihaksissa vaeltava voimattomuus sekä kuumeilua muistuttava liikuntakyvyttömyys pakotti aamupalan yhteydessä napsimaan särkylääkettä. :( Aika huono ajankohta tulla kipeäksi, kun huomennä pitäisi esiintyä ylppäreissä. Jos tosin jotain hyvää tästä täytyisi keksiä, niin onneksi ei tullut ostettua uutta juhlamekkoa, ehe ehe..

Katsotaan jos olo tästä vielä kohenisi. Mittarin mukaan minulla ei ainakaan ollut kuumetta, mutta toisaalta samaisen vehjeen mukaan normaali kehonlämpöni olisi 34 asteen luokkaa... Hmm..

Asukuvissa päällä pikkusiskolta saadut farkut ja muutama vuosi sitten kirpparilta löytynyt paita. En ole ertyisemmin farkkuihmisiä, mutta silloin tällöin saatan yllättää kanssaeläjiä sellaisilla. : D Aika huvittavaa muuten, kun suurin osa naisista päräyttää muut laittamalla juhliin hametta ja mekkoa, kun taas meikän kohdalla päräytys tapahtuu vissinkin päinvastoin housuilla. >.<' Ei silti, älkää huolestuko, en aijo lattaa näitä juhliin.

Ainiin, onnea muuten hirmuisesti kaikille vastavalmistuneille!! 8) Minäkin olisin ollut tänään yksi heistä, jos olisin jatkanut opintojani Nakkilan ammattiopistossa animaattorilinjalla. Jos hyvin käy oma valmistumiseni sairaanhoitajaksi kuitenkin tapahtuu vasta kahden vuoden päästä ellei myöhemminkin, niinkuin se monella opparin kanssa tuntuu venahtavan.

Iloisia kevään juhlia muillekin valmistuneita fiilisteleville ja mukavaa viikonlopun alkua! Bye<3

Kokemuksia karvanpoistosta sekä Buzzadorkampanja: Veet

Testailin jälleen buzzadorin kautta saamiani tuotteita, ja tällä kertaa kyseessä oli Veet karvanpoistotuotteiden kampanja. Karvojen poistaminen on erityisesti näin kesällä melko tärkeää ja kuuluu varmasti ainakin joissain määrin jokaisen nuoren naisen rutiineihin.

Itselläni parhaana ja luotettavampana menetelmänä on jo pitkään toiminut se perinteinen ja hyväksi havaittu höylä, jonka kanssa olen kuitenkin kikkaillut ja testaillut erinäisiä tyylejä senkin edestä. Höylällä koipiahan voi sheivata mm. köyhän miehen keinoin eli saippuan kanssa, porvarillisemmin ajogeelin kanssa tai jopa kuiviltaan ilman vettä tai liukasteita. Kaikkia näitä kokeiltuani turvaudun nykyisin kuitenkin geeliin, vaikka tilaanteen sattuessa kuivahöylääminenkin toisinaan onnistuu. Ajon jälkeen suositellaan jalkojen rasvausta, mutta tästäkin traditiosta kokemukseni ovat vaihdelleet puolin ja toisin riippuen tosiaankin siitä ajotyylistä sekä itse rasvasta, jota höylätylle iholle sattuu levittämään. Höylääminenkään ei siis aina ole niin yksinkertaista kuin miltä se saattaisi ensialkuun kuulostaa..

Sitäpaitsi! Höylääminen on toisinaan hyvinkin ärsyttävää! Ainakin itsellä häiritsevimpiä juttuja höyläämisen suhteen ovat ajon jälkeiset punaiset pilkut (kärpässienijalat...NOT!) sekä ihon epätasaisuuksista (hyttyspuremat, arvet jne.) TAI höylän terien tylpistyneisyydestä (=kun samaa höylää on käyttänyt pitempään, sen terien terävyys huononee) johtuvat haavat. :( Toisinaan haavoja voi höylätä koipiinsa muutenkin, terveisin vahingossa saunan pesutiloissa höylän reunalla koipeaan viiltänyt, avohaavan kanssa kotiin palanut parin vuoden takainen Maria. -____-'' Sheivailun, ja näin jälkeenpäin ajatellen melkein minkä vaan karvojenpoiston, jälkeen iho saattaa muutenkin muuttua ärsyisäksi, varsinkin kun koipien sijaan alkaa sheivailla esimerkiksi bikinirajoja. :/

Höyläilyn lisäksi karvanpoistohistoriaani on mahtunut myös
 epilointia sekä "karvahiomapaperia". Joskus viitisen vuotta sitten sain toivomuksesta joululahjaksi Braunin epilaattorin ja ajattelinkin sen olevan kaikkien unelmieni täyttymys "ei murhetta karvoista pitkään aikaan, sillä epilaattori lupaa silkin sileää lopputulosta ja sen kestävyyttä moneksi viikoksi!"

Haaveeni kuitenkin särkyivät täysin kokeiltuani epilaattoria ensi kertaa. Ensinnäkin, kivun ja tuskan määrä todella muistutti keskiaikaisia kidutusvälineitä, kun en saanut epiloitua yhtäkään senttimetriä ihostani ilman "Auauauau Aijaiiai" -kaltaisia kärsimyksen ääniä. Kipukynnykseni ei tietääkseni ole mitenkään erityisen matala, mutta epilointi sattui mielestäni aivan helvetillisesti! x____x'

Toinen ihastuttava puoli epiloinnissa oli sen jälkeiset iholle pitkään jäävät valtavat punaiset pilkut. Toimenpidettä ei siis todellakaan voinut jättää edes h-hetkeä edeltävään päivään, kun ainakin omalla näköjään-herkällä ihollani pilkut näkyivät tyyliin vielä viikonkin päästä! D: (Tämäkin koettu kantapään kautta ilmestyttyäni eräisiin yo-juhliin karmaisevilla punapilkullisilla jaloilla....... . .)

Viimeisempänä, muttei vähäisempänä epiloinnin negatiivisena kokemuksena itselläni on ollut karvojen sisäänpäinkasvu (yök). Tämä haittapuoli oli mielestäni kaikkein ärsyttävin, sillä sen kanssa joutui tappelemaan vielä monen monta viikkoa epiloinnin jälkeen! :( Itselläni siis juurineen epiloidut karvat alkoivat muutaman viikon päästä kasvaa inhottavasti ihon alle, jolloin sen pinnalle ilmestyi kamalia epäluonnollisia muhkuroita ja niitä helkkarin pilkkuja sekä karvoja, jotka näkyivät mutta joita ei kuitenkaan saanut sheivattua tai nyppästyä!(??) Ne siis kasvoivat suoranaisesti ihon sisällä ja läpiluulsivat sieltä ulkomaailmalle ollessaan samanaikaisesti kuitenkin saavuttamattomissani! ERITTÄIN epämiellyttävää!!!

Jotkut sanovat jalkojen kuorimisen auttavat tähän viimeisimpään ongelmaan, mutta kokeiltuani toisella epilointikerralla sellaistakin, minulle se ei tuntunut auttavan. (tai en tiedä, pitäisikö niitä koipia sitten kuoria kaksi kertaa päivässä, jotta tepsisi, mutta oma aika ja tunnollisuuteni ei kyllä riitä moiseen!)

Mainitsemani karvojen hiomapaperi oli muutama vuosi sitten itselleni aika uusi ja yllättävä löytö e-baysta. Innostuttiin äitini kanssa tuotteesta nähtyämme lupaavan mainosvideon ja päätimme tilata yhden paketillisen kokeiltavaksi. Hinta ei ollut mitenkään päätähuimaava, mutta saatavuus kuitenkin näin Suomessa ollessamme aika huonoa. (Käsittääkseni Japanissa vastaavanlaisia "pesusieniä" on ollut myynnissä jo pitkään? O_o)

Kyseessä on siis konkreettisesti pehmeää hiomapaperia, jolla karvat hiotaan (=hierotaan, hinkataan tms) pois iholta. Systeemi oli sinänsä ihan toimiva säärissä, mutta bikinirajoilla tai kainaloissa sen toteuttaminen koitui melko hankalaksi.

Hionnan jälkeen iho jää samoin hieman kuivaksi eikä pitkäkestoisuuskaan lupauksista huolimatta ollut yhtään sen höyläämisen jälkeistä pitempää (eli max. pari päivää?) Hiominen on hinkkaamiseen kuluneesta ajastaan huolimatta höyläämistä "turvallisempi" toimenpide, sillä sen kanssa on lähes mahdotonta aiheuttaa iholle minkäänlaisia haavaumia.

Näiden hiomapapereiden kestävyys ei ole kuitenkaan ikuista, vaan niiden pinta kuluu yhtä lailla kuin höylien terätkin. Pitäisi siis tilata netistä useampaa pakettia kerralla tai odotella tällaisten ilmestymistä kotimaan peruskauppoihin asti...



Mutta siis! Veet:in tuotteita on muiden karvanpoistotuotteiden tavoin ollut kylppärini kaapissa ennenkin. Kokemukseni niistä ovat olleet hieman ristiriitaisia, mutta päästyäni mukaan Buzzadorin Veet-kampanjaan päätin aloittaa kokeiluni puhtaalta pöydältä! Sain testattavaksi useamman Veet-tuotteen, joita tarjosin kokeiltavaksi myös muutamalle ystävälle. Lähdetäänpäs sitten järjestyksessä, yksi kerrallaan.


1. Hair Removal Cream

Olin kokeillut kyseistä tuotetta ennenkin, eikä ikävä kyllä muistissa ollut mitään erityisen hyvää tehoa tai lopputulosta. Kokeiltuani tuotetta nyt vuosien jälkeen uudestaan, vanhat muistot palasivat takaisin. Ensinnäkin jaloille levitettävän voiteen haju oli yhä hieman etova, tosin kylläkin huomattavasti aikaisempaa kokeiluani siedettävämpänä! Silloin aikanaan voidetta levittäessä teki oikeasti mieli oksentaa, mutta nyt ruoka pysyi aika hyvin sisällä.

Toiseksi, toimittuani ohjeiden mukaisesti paksun kerroksen levitämisen ja käsketyn ajan odottamisen jälkeen, lastalla vedetyt "sileät" kohdat olivat kaikkea muuta kuin sileät! :( Tuote lupailee tehoavan muutamankin millin pituisiin karvoihin, mutta omiin melko lyhyeisiin se ei kuitenkaan toiminut. En sitten tiedä olisiko tulos ollut toinen jollain 2cm pituisten karvojen kanssa, mutta näin kesäaikaan en moiseen kasvatteluun halunnut kyllä ryhtyä! D:

2. Veet Suprem Essence

Tämänkin kaltaista tuotetta olin kokeillut ennen. Tällä kertaa tulos oli kuitenkin muisteltua negatiivisempi. :( Tuotteen tarkoitus on siis siinä, että sen levittämisen pitäisi suorittaa ennen suihkuun menemistä, välttää suorasuihkua jalkoihin ja vasta pesujen päätteeksi pyyhkiä sääret mukana tulleella pesusienellä.

Noudatetuista ohjeista huolimatta testin aikana suurin osa voiteesta huuhtoutui suihkussa veden mukana heti, jolloin koko suihkukäytön idea murenee melko olemattomaksi. Niistä kohdista, joissa voidetta vielä oli, karvat lähtivät melko huonosti ja pesusieni tuntui melko hyödyttömältä. Pesusientä paremmin toimi oma suihkusieneni, mutta lopputulos oli kaikesta huolimatta melko surkea. : /

3. Vahaliuskat

Huoh... Miten olinkaan taas unohtanut näiden hirviöiden kivuliaisuutta?... -__-' Nehän ovat lähes yhtä kamalia kuin epilointi! D: Luulin ensimmäisten liuskavetojen olevan niitä pahimpia, mutta totuus olikin toinen. Kamalimmilta tuntuivat ne pienet alueet, joihin oli vahauksesta huolimatta jäänyt joitakin karvaisia kohtia ja jotka piti siis vahata siitä uudelleen. Muita arkoja paikkoja olivat jalkojen sisäpinnat sekä ylempänä, polvitaipeita lähenevät ihoalueet. 

Vahasin näillä siis vain sääriä (tai oikeastaan säären, koska kipu tuntui niin sietämättömältä) enkä kyllä voisi kuvitellakaan miltä tuntuisi reisien tai BRASILIALAINEN vahaus! HRRR!! D8 Vahaamisen huonoja puolia ovat ehdottomasti siis kivuliaisuus, ihon ärtyminen sekä epiloinnin tavoin sisäänpäin kasvavat karvat. :(( Kaikki karvojen väkinäinen repiminen ei siis taida lainkaan sopia meikän näköjään-herkälle iholle. 

En todellakaan suosittele vastaavanlaisia tuotteita sellaisille, joilla on entuudestaan iho-ongelmia tai joka tiedostaa ihonsa olevan muutenkin herkkä! Minä en oikeastaan koskaan ajatellut oman ihoni olevan mitenkään erityishuomiota tai -hellyyttä tarvitseva, mutta ainakin tällaisten suhteen saan näköjään luvan kieltäytyä kokonaan... ;__; Sitä laserhoitoa odotellessa..... .. . .

4. Hair Minimising Body Lotion

Totta puhuen, tämä oli ainoa kokeilemani Veet:in tuote, josta tykkäsin. Kyseessä on aloe veraa sisältävä ihovoide, joka lupaa hidastaa ja minimalisoida karvojen kasvua. 

En kyllä erityisemmin huomannut (ainakin näin muutaman viikon, suhteellisen lyhyessä ajassa) eroa karvojen vähenemisessä, mutta ainakin sheivauksen jälkeen käytettynä voide tuntuu miellyttävältä ja ihoa rauhoittavalta. :) Koostumukseltaan voide muistuttaa hyvin paljon tavallista vartalorasvaa ja imeytyy ihoonkin suhteellisen nopeasti.

Saattaa olla, että tästä pyydetään kaupassa maltaita, mutta jos tuote on suhteellisen edullinen voisin hyvinkin harkita moisen ostamista jatkossakin. ^-^

No huhhuh, kuinka pitkä postaus! Toivottavasti jollekin oli tästä hyötyä tai pääseepähän ainakin lueskelemaan meikäläisen kokemuksia. :) Kylläpäs on itsekin tullut kokeiltua näitä erinäisiä karvahomeleita vaikka millä mitalla, mutta mitä kaikkea sitä naiset kauneuden vuoksi tekevätkään, eikö? ;D

Jos joku teistä kiinnostui Buzzador-hommista, sellaiseksi voi hakea Buzzadorin kotisivuilta tai jättämällä tänne kommenttiboksiini sähköpostinsa! Mukavia karvattomuushetkiä teille muillekin!

Golden Snake

Eilinen ilta muuttui perinteisen ex-temporesti koti-istuskelusta menoksi ja meiningiksi. Saatuamme tänne yllättävän seuralaisen, meno siirtyi pikkuhiljaa kaupungille ja näin myös Porin sykähdyttävän Bar Monttun tiistaiseen karaokeiltaan.

Saattaa kuulostaa kummalliselta, mutta totuus on se, että inhoan karaokea! Huolimatta siitä, että laulan ja esiinnyn kolmesta-kymmeneen kertaan vuodessa lavalla ja erinäisissä tilaisuuksissa, en pidä yhtään karaokesta enkä siinä laulamisesta! D: Tai siis, itse laulaminen nyt vielä menee, mutta se kaikki jännittäminen ja odottelu pyöritellen päässä "jokohan on minun vuoroni, mitä jos kukaan ei taputakaan, entäs jos laulan karseasti nuotin vierestä?!" saa oloni melkoisen epämukavaksi. :S

Hermoilun lisäksi vihaan humalaisten ja taidottomien baariasiakkaiden ulinoita, sillä harmillisen monen esitys ei yleensä ole erityisen kummoinen. Tai noh, näin suoraan ja suomeksi sanottuna hirvittävä. Jennan painostuksen (=pakotuksen) alaisena suostuin kuitenkin yhden kappaleen vetämiseen ja Nirvanan Smells like teen spirit tuntui ainoalta sopivalta vaihtoehdolta.

Siellä meikä käsihikoiluista huolimatta raahautui lopulta näyttämölle ja pisti kykyjensä mukaan parastaan. Kappaleen päätyttyä yleisöltä kuitenkin oi herui melko räikeät aplodit ja naapuripöydän miekkosilta vielä erilliset hurrausfiilistelyt. >-<' Huh.. Siitäkin itsensä voittamisesta nyt taas kerran selvitty hengissä...

Lähipäivinä ulkoilma on ollut niin tajuttoman kuumaa, että asujen kehittely alkaa toisinaan koitua melkoisen hankalaksi... Kangaspalat käyvät vähiin, kun ainoana pukeutumisen tarkoituksena on päästä jättämään mahdollisimman suuri osa kehosta vapauteen, nauttimaan edes pienestä mahdollisesta viileyden poikasesta.

Eilen päällä oli peus mustan hameen lisäksi kierrätyksenä isosiskolta -pikkusiskon kautta- saatu hylätty toppi, joka kaikessa kankaansa kuvioinnin kamaluudessaan oli jo jollakin tapaa aivan sikahieno! Harmikseni en tallentanut kuviin asti paidan erikoista selkäosaa, joka teki kokonaisuudesta vieläkin kummallisemman ja päräyttävämmän. >_<''

Iholleni on nähtävästi ilmestynyt jonkinnäköistä satunnaista rusketusta. En oikeastaan edes tavoittele sitä, vaikka onhan se ihan kivaa olla kesäisin hieman kalkkilaivan kapteenia päivettyneempi. Onneksi aurinko ei sentään polta minua punaiseksi, siitä saan olla kyllä kiitollinen. -_-'

Tänään kiertelimme porukalla kirppareita ja koitin etsiskellä itselleni mahdollista juhlamekkoa viikonlopun yo-juhliin. Yhtäkään sellaista ei tullut kanssani kotiin saakka, vaikka eräs potentiaalinen tapaus päätyikin pukukoppiin asti. Kyseessä oli mielettömän kaunis, ja istuvuudeltaan kuin minulle nakutettu tumman violetti juhlamekko, joka kalliista kirpparihinnastaan (20e) huolimatta hurmasi meidät kaikki heti astuessani ulos pukuhuoneesta.

Ostospäätös oli jo tehty, kunnes huomasinkin mekossa olevan omituisia juomatahroja sekä helmassa kummallista likaa! D8 "Millainen possu totakin on käyttänyt" oli Mikon osuva kommentti harmistuessamme kovasti pilalla olevaa ihanuutta. Hienon kankaan vuoksi pudistuksen olisi joutunut tekemään pesulassa, eikä silloinkaan lopputuloksesta (ja oikea-aikaisuudesta) voisi olla varma. Näin palasin kotiin tyhjin käsin ja yritänkin kehitellä juhliin jotain oman kaappini sisällön pohjalta... :( Harmittaa kyllä, sillä omat juhlamekkovalikoimani ovat melko latteat ja meidät on kuitenkin pyydetty paikalle myös esiintymään... Noh, katsotaan mitä keksitään!

Liner Liker

Ciao! Täällä olisi taas uutta asua. :3 Kylläpäs sen huomaa, kun meikäläisellä on vapaata koulusta ja kaikki pakolliset hommatkin alkavat olemaan paketissa! Postaustahti tiheytyy miltei jokapäiväiseen, ja pakko myöntää jemmassa olevan myös muutama vanhempi, vuoroaan odottava asukuvanen... :------D (itkeäkö vai nauraa?)

Positiivista tässä on kylläkin se, että lähes joka päivä päälle päätyy (ainakin minun mielestäni) jotain semi esittelemisen arvoista. Se tässä bloggailussa taitaakin olla se paras asia! Vähäisistä kommenteista, lukuunottamatta muutamaa vihaista anonyymia, huolimatta blogin pitäminen on ollut minulle ennen kaikkea ihana keino ylläpitää muistoja elämästä ja tapahtumista sekä "syy" ottaa kaikesta siitä enemmän valokuvia! :)

Päivän asuunkin tulee panostettua palojn enemmän, kun tietää sen jäävän muistiin ikuisiksi ajoiksi! Yksi parhaimpia puuhia on lueskella omia vanhoja blogipostauksia ja muistella niitä melko tavallisiakin päiviä lämmöllä, palautuen itsekin hetkeksi niihin aikoihin kuvien kautta. Jokaisesta hetkestä tulee omalla tavallaan ikimuistoinen eikä mikään niistä tallennetuista kertomuksista katoa muistin mustiin aukkoihin. Ainakin itsellä muisti kun tuntuu olevan jo tässä iässä melkoisen hauraassa jamassa... D:

Paita - H&M, Hame - Seppälä, Kengät - Andiamo 

Tässä taidan mulkoilla ohitse käveleviä tuijottavia naapureita.. : DD On se photoshoottailu jännittävää touhua! ;D Pitkästä aikaa jaksoin vihdoin lakata kaikki kynteni, -myös varpaat. En kuitenkaan ajatellut värivalintoja sen pidemmälle, vaan vetäisin kaikki samalla, hyväksi todetulla viinin punaisella sävyllä. Onkohan siihenkin olemassa jotain "sääntöä", sormien ja varpaiden kynsien värien mätsäämiseen?... Itsellä moinen sattui ns. vahingossa, mutta tekeekö joku tuolla tavalla tarkoituksella? O__o

Huomenna lähdemme ihanaisten ystävieni kanssa puistoon piknikille, enkä voisi taaskaan olla enempää innoissani! OuO Tarjouduin leipomaan kekkereihin toista kertaa ikinä soveltamaani tonnikalapiirasta! Alkuperäinen resepti löytyi Kinuskikissalta, mutta lopullisesta kokoonpanosta tuli oman maun mukaan muunneltu yhtälö! Vaikka itse sanonkin, piirakasta tuli viimeksi niiiin taivaallisen hyvää, etten malta odottaa pääseväni huomenna taas sen valmistamisen, ja varsinkin syömisen, touhuihin!! *w*

Piirakka sisältää tonnikalan lisäksi mm. sipulia, tomaattia, juustoraastetta sekä tuorejuustoa (yummy, lots of cheese<3) Rakastan leipomistaaa~

Olenkin muuten täysin unohtanut esitellä teille Mikon purjehtimista fanittaville vanhemmille maalaamaani taulua! :----) Ajattelin kerrankin tehdä jotain maiseman tyyppistä juttua, ja moinen idea tuntui hauskalta. ^^ Siellä se taulu heidän seinällä nyt roikkuu. Tiedä sitten, tukkäsivätkö he oikeasti vai laittoivatko vain kohteliaisuudesta. XD