perjantai 3. elokuuta 2012

How About A Piece Of Cake?

 Pikkusiskollani oli viime viikolla syntymäpäivät ja perinteisesti minä olen toiminut juuri näiden juhlien kakun leipojana. :) Tänäkin vuonna siskoni pyysi minulta kakkua, vaikka koko synttärijuhlien järjestäminen oli isän työmatkan takia epävarmaa. Lyhyellä varoitusajalla halusin kuitenkin tehdä tällä kertaa jotain tavallista kermakakkua erilaisempaa. Sukelsin lempi leipurini Kinuskikissan blogiin ja päädyin valitsemaan sieltä tällaisen reseptin, nappasin Mikon avukseni ja tällaista siitä tuli!
(Resepti suoraan Kinuskikissan blogista, kuvat omiani)

Pohja:
1 tumma kääretorttupohja
Kostutus:
1 ¾ dl maitoa
1 ½ tl vaniljasokeria
Täyte:
7 liivatelehteä
3 ¼ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 ½ prk (á 200 g) vaniljarahkaa
450 g mansikoita (n. 4 ½ dl sosetta)
sokeria maun mukaan
Pinta:
300-400 g mansikoita




 


 Paista kääretorttupohja erillisen ohjeen mukaan kaakaoversiona. Anna pohjan jäähtyä.
Vuoraa kulho (tilavuus n. 2 litraa) kelmulla. Leikkaa pinnalle tulevista mansikoista siivuja. Asettele ne tiiviisti kulhon reunoja vasten. Voit käyttää jämäpalat täytteeseen.




 



Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike. Sekoita joukkoon vaniljarahka. Soseuta mansikat. Ota mansikkasoseesta reilun desin verran erilleen kattilaan ja sekoita loput täytteeseen. Lisää sokeria maun mukaan.






 Kuumenna loput mansikkasoseesta kattilassa kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja lisää kattilaan. Kiehauta tarvittaessa uudestaan, kunnes liivatelehdet ovat sulaneet soseeseen. Sekoita sitten pienissä erissä samalla vatkaten täytteeseen.

 Kaada vuoan pohjalle täytettä. Kokoa kakku laittamalla vuorotellen pohja- ja täytekerros. Leikkaa kääretorttupohjasta sopivan kokoisia ympyröitä hyödyntäen esimerkiksi lautasta. Jätä pohjaympyrät kuitenkin halkaisijaltaan sen verran pieniksi, että mansikkareunuksen ja pohjan väliin mahtuu täytettä. Näin valmiissa kakussa mansikoiden taustana on tasainen vaaleanpunainen täytepinta. Kostuta vaniljamaidolla. Anna kakun hyytyä jääkaapissa n. 3 tuntia.


Noudatimme ohjeita hyvin tarkasti ja poikkesimme ainoastaan siinä, että omasta kakustamme tuli tuplasti reseptin kakkua isompi, mikä siis tarkoittaa kaikkien ainesosien tuplamäärää. Samoin annoimme kakun hautua jääkaapissa valmiina kokonaisen vuorokauden ennen tarjolle kumoamista.

Tällainen siitä sitten tuli!

  Tadaa! ^^

 Saatiin paljon kehuja, ja myönnettäköön itsekin sen onnistuneen mielestäni ihan hyvin. :3 Mansikat ja pallomainen muoto tekivät siitä ehdottoman näyttävän ja toivottavasti myös ikimuistoisen! :---)

Eniten pelkäsin sitä, ettei liivate olisikaan jähmettynyt kunnolla, ja kakku vain lässähtäisi kulhosta lautaselle! D8 Tai toinen vaihtoehto olisi ollut mansikoiden liikatarttuminen kelmuun, jolloin kakku olisikin viipaleiden sijaan ollut täynnä epämääräisiä kuoppia. :___D Noh, onneksi kumpaakaan näistä ei käynyt!<3


Jälkiviisaana voin kuitenkin todeta muutaman asian: 

1. Ensinnäkin edeltävänä päivänä ostamamme tuoreet mansikat olivatkin yön aikana ehtineet pehmetä aika lailla, eikä koristekappaleiksi kelvannut kuin osa! Kahdesta kilosta mansikkaa noin puolet olivat jo seuraavana päivänä melkoista muussia, eivätkä ne tietenkään voinut enää kelvata näytille. Ensi kerralla mansikat on siis ostettava tismalleen samana päivänä kuin kakkua aikoo valmistaa! 

2. Oman maun mukaan makeuttaminen ei taida tarkoita _minkään_ sokerimäärän laittamista! Jotenkin kuvittelin vaniljarahkan ja mansikoiden olevan jo itsessään niin makeita, että sokeri on jo melkoisen tarpeetonta. Kakkua maistaessa totesin sen kuitenkin voineen olla hitusen makeampaa.... -___-' Mikko ja muut kyllä sanoivat sen maistuvan juuri sopivasti ei-niin-makealle, mutta noh, makunsa kullakin. :---)

 Mitäs mieltä olette luomuksesta? :) Tira sanoi sen näyttävän Muumi Mamman tekemältä piirrettykakulta! >.<'' <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti